ARKKIENKELI URIEL: Kuka varastaa voimasi?

Se mitä vaadimme toisilta, puhuu omalle tarpeellemme arvostaa itseämme, käsitellä pelkojamme ja tehdä omaa parantumistyötämme.

Ihmistilasta on pääsy samalle voimatasolle, mikä on olemisen korkeammissa ulottuvuuksissa. Minkä tahansa henkisen kasvutason saavuttaminen ei ole tilaisuus ottaa itselleen lisävoimaa, koska kaikella on universumissa tasavertainen voima ja kaikki voima huokuu samasta lähteestä. Lisääntyneen värähtelyn myötä muuttuu yhteys lähteeseen, mikä antaa myös suuremman ymmärryksen itsestä jumalaisena sekä tietoisuuden voimasta. Vaikka lisävoimaa ei voida taata kenellekään, niin voimaa ei voi myöskään ottaa pois.

Ne jotka näyttävät varastavan voimasi, pystyvät vakuuttamaan sinut antamaan sen heille, ja teet se auliisti. Teet tätä, kun luulet, että joku on kyvytön olemaan voimakas, hän ei osaa johtaa elämäänsä, hänellä on sinua vähemmän kykyä tai tilaisuuksia tai hän voi elää sinun elämääsi täydemmin ja voimakkaammin voimasi kera kuin sinä. Nämä ihmiset saavat lahjaksi voimasi, minkä annat vapaaehtoisesti rakastavin sydämin ja minkä he voivat ottaa omakseen. Nyt he hyötyvät omasta voimastaan (mikä heillä aina on) ja myös sinun voimastasi.

Ei ole välttämätöntä auttaa toisia antamalla voimaa heille. Vaikka joku voi vaikuttaa avuttomalta tai resurssittomalta, tämä syntyy oman voimansa väärinkäytöstä tai alikäytöstä. Jonkun ei ole mahdollista olla vähemmän kuin toiset, mutta hän voi ilmentää vähemmän ja elää siinä harhassa, että hän on voimaton. Jokaisella on voimaa ja jokainen on voimakas. Jos hän ei käytä voimaansa viisaasti ja täysin tai omaksi hyödykseen, hän luo oppitunnin voiman käyttämisestä ja tunnistamisesta ja itsestään voimakkaana omassa elämässään. Toisia autetaan voimallisesti muistuttamalla, että he ovat voimakkaita ja heillä on kaikki voima, mitä he tarvitsevat elämänsä muuttamiseen, ja autat heitä muistamaan sen, kun kannustat heitä antamatta omaa voimaasi pois.

Toisten voiman tunnistaminen on suurin lahja, jonka voit heille antaa - kun näet ja tunnet heidät voimakkaana ja muistutat heidän Lähdeyhteytensä läsnäolosta ja sen rajattomasta voimasta. Silloin annat heidän oppia käyttämään omaa voimaansa tekemättä työtä heidän puolestaan. He löytävät keinot yhdistyä taas omaan voimaansa ja antaa itselleen todisteen voimakkaista sisäisistä resursseistaan, jotka voidaan aktivoida tarvittaessa. Eikä kukaan etsi toisten voimaa, koska he tuntevat, että heidän omat resurssinsa riittävät. Ja kaikki elävät täydessä voimassaan, kun he kokevat ja ilmaisevat kykyjään ja lahjojaan tavoilla, jotka luovat runsaasti siunauksia heidän elämäänsä.
 
Aikatavoite 
Suhteemme aikaan ei ole lineaarinen, vaikka aika on kolmannen ulottuvuuden lineaarinen funktio. Aikasuhteemme muuttaminen on mestaruusmatkamme osa, kun kypsymme (ja se on "aikuistumista") hyväksymään ja yhdistymään voimaamme, jotta näemme itsemme ajan hallinnassa ja työskentelemme sen kanssa meitä palvelevilla tavoilla. Se minkä tunnemme aikana, on itse asiassa toteuttamisprosessi, joka luo parhaan lopputuloksen juuri oikealla hetkellä. Kun olemme henkisesti kypsiä, ymmärrämme ajan vain sen funktiona, miten kauan omalta energialtamme menee harmonisoitua luomisenergian kanssa ilmentämään sen, mitä haluamme. Mutta meillä on tavoite ja usein aikatavoite menee tiellemme.

Aikatavoitteemme liittyy ilmentämisen "milloin"-kohtaan eli miten kauan ajattelemme luomisen pitävän viedä tai milloin haluamme asioiden ilmentyvän, mutta aikatavoitteessamme on pelon pohjavire, mikä vastaa haluamme vahvistuksen ja päätöksen saamiseen, tarpeidemme tyydyttämiseen ja joissain tapauksissa meidän pelastamiseen jonkin menneisyydessä luomamme tulokselta. Aikatavoitteessamme on pelko siitä, mitä ehkä tapahtuisi, jos jokin ei toteutuisi tai jos emme saa tyydytystä, silloin kun tarvitsemme ja haluamme sitä. Kysymys kuuluu: voimmeko päästää irti tavoitteestamme ja siitä kontrollista, jonka luulemme sen antavan meille, ja antautua, jolloin annamme ilmentymisen tapahtua ilman tarvetta kontrolloida prosessin joka askelta?

Universumi vastaa energiaamme, mutta se ei vastaa tavoitteeseemme, koska se tunnistaa, että tavoite sisältää usein kaikkea sitä, mitä tarvitsemme eniten selvittääksemme asioita ja parantuaksemme, joten se ohittaa sen ja meidän perspektiivistämme "laittaa meidät odottamaan". Siltä se tuntuu, mutta niin ei tapahdu. Tapahtuu niin, että haluamme pelastuksen ja tietäen tämän universumin on pakko antaa meille aikaa muistaaksemme, kuka on elämämme kontrollissa - eikä se ole universumi. Olemme oleellinen osa kanssaluomismallia ja unohtaessamme sen universumi lähettää meille lempeän muistutuksen, tavallisesti muodossa, mitä kutsumme kärsivällisyysoppitunniksi. Miten kauan jonkin loppuunsaattaminen kestää? Niin kauan kuin on tarpeellista täydellisyyteen, mikä voi olla nanosekunnista vuosisataan. Mutta kumpi on tärkeämpää: saada tilanne oikein sielumme kasvun kannalta vai saada se tehtyä mielestämme oikeaan aikaan?

Aika ei ole vihollisemme, vaikka siltä voi tuntua. Aika on vain kolmannen ulottuvuuden piirre, energian liikettä tiheyden läpi. Minkään ilmentyminen ei vie yhtään pidempään täällä, me vain luulemme niin, koska olemme ajassa, luomisessa olemisen sijasta. Energiafokuksemme suuntaaminen luomiseen sen sijaan, että toivomme, ettei se kestäisi niin kauan, on yksi tapa, jolla käytämme aikaa parhaiten hyödyksi ja itse asiassa lyhennämme ilmentymisprosessia. Mitä enemmän keskitymme aikaan, sitä enemmän luomme tiheyttä ja se vain hidastaa ilmentymistä. Mitä enemmän tiedostamme aikatavoitteemme ja käytämme tuota tietoisuutta pelkojemme parantamiseen ja transformoimiseen, sitä vähemmän meidän täytyy työskennellä ajan kanssa ja sitä nopeammin voimme luoda taivaamme maan päälle.
 

Anna minulle rakkautesi ja haluan sen nyt 
Rakkaus voitaisiin tämän artikkelin otsikossa korvata monilla sanoilla, kuten vahvistus,
päätös, tunnustus, kiitos, kiitollisuus, siunaus - voit täyttää kohdan sanalla, joka liittyy omaan tilanteeseesi. Haluamme sen ihmisen jonka kanssa olemme jakaneet aikaamme ja energiaamme, antavan tunnustusta ponnistuksistamme ja antavan meille sen, mitä tarvitsemme saadaksemme jonkin päätökseen. Kyllä, päätöksen saaminen auttaa meitä siirtymään uuteen elämänkokemukseen, mutta vaikka tiedämme sen olevan välttämätön, oikeasti haluamme saada tunnustusta, mikä oikeuttaa uhrauksemme, tuskamme ja kokemuksemme, jotta voimme tietää, että se on arvokasta ja sitä arvostetaan. Mutta tavallisesti pyydämme sitä ihmisiltä, jotka eivät voi antaa sitä meille.

Kun vuotemme on loppumassa - ja 2011 oli melko haasteellinen vuosi, kuten ovat olleet useimmat vuodet sitten 1994 - monet meistä käyvät läpi introspektio- ja itsetutkimusjakson. Tarkastelemme, miten kauas olemme päässeet, ja mietimme, minne menemme tästä. Sitten jäämme jumiin tässä osessissa, koska luulemme, että siirtyäksemme eteenpäin meidän pitää sulkea kaikki ovet menneisyyteen. Kuulen usein kysymyksen: "Miten unohdan annettuani anteeksi?" Se mitä on tapahtunut meille, on loppu, mutta sen tarkoitus ja tulokset pysyvät kanssamme muistutuksina matkastamme. Vaikka tiedämme sen aika olevan meissä, haluamme menneisyyden menevän ohi. Korvikkeeksi haluamme menneisyyden antavan meille vahvistuksen. Sitä ei luultavasti tapahdu ja valitettavasti niitä asioita joita haluamme eniten, emme voi saada.

Ensinnäkään emme voi saada vahvistusta joltakulta tai joltakin, mikä ei arvosta meitä, koska ulkoiset arvomme ovat samat kuin sisäiset arvomme. Niinpä jos hänellä ei ole noita lahjoja tai taitoja itsessään, hän ei voi arvostaa niitä meissä - riippumatta siitä, miten paljon jakamisemme on auttanut häntä. Ajattele tätä gourmet-aterian valmistamisena sellaiselle, joka syö tyytyväisenä paistettuja meetvurstileipiä päivälliseksi. Vaikka hän arvostaa ateriaa, niin silloin kun et ole kokkaamassa hänelle, hän syö tyytyväisenä paistettuja meetvurstileipiä. Toisille antamasi parannus on vain niin arvokasta, kuin heillä on kykyä arvostaa sitä, riippumatta siitä miten upeaa, parantavaa tai arvoakasta se on.

Toiseksi, se mitä vaadimme toisilta, puhuu omalle tarpeellemme arvostaa itseämme, käsitellä pelkojamme ja tehdä omaa parantumistyötämme. Niinpä se ovi, mitä kankeamme, estämme tai pakotamme pysymään auki jollekin, edustaa sitä, mitä meidän täytyy parantaa itsessämme. Kuka ei arvosta tai ole arvostanut meitä menneisyydessä, mitä tarpeita meidän täytyy tyydyttää itsessämme ja mitä sellaista etsimme ulkoisesta maailmastamme, mikä voi kehittyä sisäisessä todellisuudessamme? Muista, että jokainen on peili omasta parantumisestamme. Ja silloin kun voimme rehellisesti katsoa tuohon peiliin ja käyttää sitä omien heijastustemme korjaamiseen, olemme oppineet oppitunnin ja voimme helposti, lempeästi ja rakastavasti sulkea oven ja sallia uuden rakkauden, tarkoituksen ja uusien kokemusten astua elämäämme.
 

Juhli menestystäsi 
Kun indigopoikani oli collegessa, hän laittoi hyvät koetuloksensa jääkaapin oveen, kuten olimme tehneet hänen ollessaan pikkupoika. Hän ei pilaillut, vaan tämä oli hänen tapansa juhlia menestystään ja antaa maailman nähdä, että hän oli ylpeä työstään. Ja joka viikko hän laittoi parhaimman koetuloksen tai sen, mistä hän oli ylpein, jääkaapin oveen meidän kaikkien ihailtavaksi ja arvostettavaksi. Minusta se oli hassua, mutta tiesin sen olevan tärkeää hänelle. Ja hänellä oli pointti, koska on tärkeää juhlia menestystämme, mitä harvoin teemme.

Muistelemme, laskemme ja tarkastelemme epäonnistumisiamme, miksi siis emme ottaisi hetkeä onnistumistemme juhlimiseen? Meillä indigoina ja kristalleina on tarve tehdä niin, koska juhliessamme saavutuksiamme lisäämme ja rakennamme tuota energiaa sen sijaan, että aloitamme taas alusta jokaisen hankkeen osalta. Kuvittele kulkevasi menestyksestä toiseen sen sijaan, että luot yhden menestyksen ja sitten seuraavana päivän aloitat taas kaiken alusta. Kuitenkin aloitamme usein alusta ja sitten ihmettelemme, miksi lannistumme ja uuvumme.

Epäonnistumismuistimme on pitkä, kun taas onnistumismuistimme on lyhyt, minkä vuoksi meidän täytyy onnitella itseämme jonkin tavoitteen tai virstanpylvään saavuttamisesta, koska ellemme vahvista sitä merkittävänä ja onnistuneena askeleena matkallamme, kaikki menestymisemme putoavat "se on vain yksi pieni askel hyvin pitkällä matkalla" -syndroomaan. Indigoilla on taipumusta pessimismiin ja keskittyä suureen kuvaan, mikä merkitsee myös, että he näkevät kaiken vievän paljon aikaa ja energiaa. Mutta silloin kun juhlimme onnistumisiamme ja annamme tunnustusta yhdestä otetusta askeleesta, ennen kuin laitamme riman korkeammalle seuraavaa varten, annamme itsellemme suorittamisen ja päätöksen lahjan matkamme jokaisella askeleella.

Sinun ei tarvitse laittaa onnistumisiasi jääkaapin oveen, jotta voit katsoa niitä joka päivä, mutta jokin onnistumisrituaali tai -seremonia edustaa loppuunsaattamista ja päätöstä. Lisäksi merkki prosessin loppumisesta luo harmonian sen energian kanssa. Siirtyminen nopeasti asiasta toiseen ei anna meidän täysin ottaa sisään kokemuksen energiaa, mutta onnistuneen suorittamisen tunnustaminen tekee sen. Juhli siis onnistumisiasi tuomitsematta niitä suuriksi tai pieniksi ja pysähdy antamaan tunnustusta itsellesi ja kokemuksellesi, ennen kuin siirryt seuraavaan. Huomaat, että tuo seuraava askel on helpompi ottaa ja tarkoituksellinen keskittyminen positiivisuuteen auttaa säilyttämään tuon fokuksen myös pitkällä tähtäyksellä.

Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman (www.urielheals.com)
Uutiskirjeestä 7.11.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine