tiistai 28. helmikuuta 2012

IRTIPÄÄSTÄMINEN TAVASTA OLLA KOLMATTA ULOTTUVUUTTA

Uusi maapallo ei ole paikka, se on taajuus.


 Rakkaat ystävät, me, monien maadoittuneiden sielujemme arcturuslainen ilmaisumuoto, haluamme auttaa teitä päästämään irti tavasta olla kolmatta ulottuvuutta. Tämä tapa, kuten kaikki tavat, ovat käyttäytymistapoja, jotka ovat peräisin tiedostamattomasta mielestänne. Siksi ette tajua tietoisesti näitä tavanomaisia toimia, ajatuksia ja tunteita. Näin ollen ette tiedä näiden tapojen syytä. Jonkin tavan muuttamiseksi teidän on tuotava se tiedostamattomasta mielestänne tietoiseen tajuntaanne. Silloin kun voitte tietoisesti tarkkailla tapaanne, voitte alkaa muuttaa sitä.

Ensin ette ehkä tiedosta, että tietyt tavanomaiset teot ja ajatukset tekevät teidät onnettomaksi. Jos kuitenkin jatkatte sen tarkkailemista, kun tunnette olonne onnettomaksi, niin voitte alkaa jäljittää tuon tunneen lähteeseensä. Esimerkiksi, ette ehkä tiedä, miksi tunnette levottomuutta pitkän aikaa, mutta jatkatte itsenne tarkkailemista. Sitten yhtenä päivänä käsitätte, että tietty ajatus joka oli ennen tiedostamaton ja on nyt tietoinen, saa olonne aina tuntumaan levottomalta.

Siksi voitte alkaa muuttaa tuota ajatusta yrittämällä "saada itsenne kiinni itse teossa". Aluksi teiltä ehkä menee useita päiviä käsittääksenne, että tunnette levottomuutta, koska olette sallineet itsenne ajatella tietyllä tavalla. Sitten jatkuneen tarkkailun myötä oivallatte, että olette levoton, koska teillä oli juuri tuo ajatus. Sitten teillä on "viimeinen kerta" -kokemus, jolloin saatte itsenne kiinni tuosta ajatuksesta. Mutta ette voi muuttaa sitä! Tämä on erittäin tärkeää, sillä voitte selkeästi tarkkailla, miten tietyntyyppinen ajattelu saa teidät tuntemaan levottomuutta. Saatuanne itsenne kiinni itse teosta voitte pysäyttää ajatuksen juuri ennen sen tulemista ja muuntaa sen korkeamman taajuuden ajatukseksi. Lopulta kuulette itsenne ajattelevan tuolla tavalla ja kärsivän paljon vähemmän levottomuudesta.

Paras tapa saada itsenne kiinni tavasta olla kolmatta ulottuvuutta on tiedostaa kolmannen ulottuvuuden ajattelunne. Kolmannen ulottuvuuden ajattelu perustuu aikaan, paikkaan, erillisyyteen, rajoituksiin, sukupuoleen ja harhaan. Tämäntyyppinen ajattelu synnyttää monia pelokkaita tunteita, koska tarkkailette jatkuvasti, mitä teidän täytyy tehdä, miten pitkälle teidän on mentävä tehdäksenne sen, toisia ihmisiä joiden kanssa teidän on oltava tekemisissä, kaikkia esteitä jotka teidän on voitettava, sosiaalisia sukupuolikysymyksiä ja myriadeja harhakuvia. Kolmannen ulottuvuuden ajattelu alentaa tietoisuuttanne eikä salli teidän havaita sitä hämmästyttävää todellisuutta, mikä on aivan rajoittuneen havaintonne ulkopuolella.

Kolmannen ulottuvuuden ajattelunne lähteen tuominen tiedostamattomuudesta tietoiseen tajuntaan on sama prosessi kuin tavoista irtipäästäminen. Lopulta teidän on "saatava itsenne kiinni itse teosta", jotta voitte muuttaa kolmannen ulottuvuuden ajattelunne moniulotteisen ajattelun korkeampaan ilmaisumuotoon. Tunnistamalla tunteenne joita nousee kolmannen ulottuvuuden ajattelusta, voitte aloittaa irtipäästämisen tämäntyyppisestä ajattelusta.

Kolmannen ulottuvuuden ajattelu perustuu suurelta osin pelkoon ja monia pelkopohjaisia tunteita nousee myriadeista rajoituksista, henkilökohtaisen voiman menettämisestä ja yksinäisyydestä. Ensin ette ehkä oivalla, että ajattelunne on aikaan sidottua, kolmatta ulottuvuutta. Kuitenkin olette hyvin tietoinen siitä, että olette hermostunut, levoton, masentunut, vihainen tai surullinen. Sen sijaan että kysytte itseltänne, mikä ulkopuolinen tapahtuma käynnisti nämä tunteet, kysytte, mikä ajatus käynnisti tämän tunteen. Toisin sanoen, sen sijaan että katsotte kolmannen ulottuvuuden maailman harhoihin löytääksenne tunteidenne lähteen, katsotte omaa ajattelutapaanne.

Jos otatte hetken yhdistyäksenne korkeampaan ilmaisumuotoonne, voitte käyttää supertietoista perspektiiviä tunnistaaksenne nopeasti, että kolmannen ulottuvuuden ajattelu on luonut nuo epämukavat tunteenne. Ensin ehkä odotatte, kunnes tunnereaktionne ajatuksiin ovat hyvin äärimmäisiä. Onneksi harjoituksen myötä opitte tunnistamaan nopeammin, että epämukavuutenne syy on oma kolmannen ulottuvuuden ajattelunne eikä mikään ulkopuolinen lähde.

Näin voitte oivaltaa, että useimmat tunteenne nousevat tavastanne ajatella elämästänne, eivät fyysisestä elämästänne. Tämän oivalluksen myötä voitte alkaa ottaa itsenne kiinni itse teossa, silloin kun ajattelette rajoittuneella, pelokkaalla, erillisellä ja/tai aikaan sidotulla tavalla. Tällöin voitte alkaa päästää irti kolmannen ulottuvuuden ajattelutavastanne ja sallia itsenne muistaa luontaisen moniulotteisen ajattelunne. Moniulotteinen ajattelu ei nouse kolmannen ulottuvuuden tiedostamattomista aivoista, vaan supertietoisesta moniulotteisesta mielestä.

Siinä missä kolmannen ulottuvuuden ajattelunne on koulutettu käyttämään vain 3% DNA:stanne ja noin 5% aivoistanne, moniulotteinen ajattelu nousee siitä 97%:sta DNA:ta, mikä oli ennen "pois päältä". Kun korkeampaa valoa galaksin keskuksesta tulee käpylisäkkeeseenne ja integroituu fyysisiin aivoihinne, 97% DNA:sta käynnistetään ja kokoaivoajattelunne aktivoituu. Kokoaivoajattelun myötä 95% aivokapasiteetista tulee käyttöön käynnistämään moniulotteisen käyttöjärjestelmänne, mikä perustuu moniulotteiseen ajatteluun.

Siinä missä kolmannen ulottuvuuden ajattelu perustuu ajan harhaan, moniulotteinen ajattelu perustuu ykseyden nyt-hetkeen. Kokemalla jatkuvasti nyt-hetken teiltä katoaa aika. Ja ilman aikaa ei ole paikkaa. Siksi ei ole erillisyyttä. Tässä kohtaa alatte saada "nyt-kokemuksia", joissa olette yhtä moniulotteisen itsenne kanssa. Näissä ykseyden hetkissä voitte havaita ja kokea todellisuuden korkeampia ulottuvuuksia.

Näissä moniulotteisena itsenänne olemisen kokemuksissa alatte ymmärtää, miten olette luoneet elämänne jokaisen osan ja päättäneet osallistua siihen. Kun vähitellen palaatte tapaan olla moniulotteinen, muistatte, miten muunnetaan tapanne olla kolmatta ulottuvuutta totuudeksi olla aito itsenne. Muuntuminen on luontainen kykynne muuttaa mikä tahansa kokemus nostamalla sen värähtelyn korkeammaksi todellisuustaajuudeksi. Todellisuutenne värähtelyn nostaminen on ylösnousemus. Kun ylösnousette rakkaan Gaianne kanssa, päätätte havaita ylösnousevan todellisuutenne lisääntyvästi korkeammat taajuudet ja osallistua niihin.

Todellisuutenne muuntaminen sen tapahtuessa on harjoitus muistuttamaan teille, että te ette halua osallistua todellisuuteen tuolla tavalla - tai että te ette halua osallistua tuohon todellisuuteen lainkaan. Jokaisen harjoituksen myötä tunnistatte todellisuuden, mihin ette halua osallistua, ja/tai käyttäytymistavan, mitä ette enää halua pitää. Joka kerta kun saatte itsenne kiinni tietyllä tavalla käyttäytymisestä tai ei-haluttuun todellisuuteen osallistumisesta, teillä on tilaisuus katsoa sisäänne ja sanoa: "Olen todellisuuteni luoja. Miksi loin tuon todellisuuden ja/tai osallistuin siihen?"

Voi olla eri syitä eri aikoina, mutta jos havaitsette käyttäytyneenne tai käyttäytyvänne tiedostamattomalla, tavanomaisella tavalla, sanokaa: "Olen oman todellisuuteni luoja ja tietoisuuteni luo kaikki värähtelymallit. Todellisuuteni - todellisuus jota luon - alkaa ajatusmuodosta, minkä luovat ajatukset ja tunteet, joiden tiedostamatta tai tietoisesti annan täyttää sydämeni ja mieleni." Tämä lause on avain kykyyn pysyä uudella maapallolla.

Uusi maapallo ei ole paikka, se on taajuus. Ei ole velvollisuutenne kokea sitä, se on valintanne. Voitte havaita ja kokea uuden maan vain, silloin kun värähtelette viidennen ulottuvuuden tietoisuustilassa ja ylempänä. Nämä korkeammat tietoisuustilat avaavat sisäisen portaalinne uudelle maapallolle. Kuitenkin aina kun tietoisuutenne putoaa viidennen ulottuvuuden alapuolelle, ette enää värähtele tuossa todellisuustaajuudessa. Siksi ette enää pysty havaitsemaan tuota todellisuutta, mikä on aina.

Esimerkiksi, hyönteiset havaitsevat ja kokevat ultraviolettitodellisuuden. Tämä todellisuus on aina ympärillänne ja voitte helposti nähdä kolmannen ulottuvuuden hyönteisiä, jotka näkevät ja elävät tuossa todellisuudessa. Kuitenkaan tietoisuutenne ja näin havaintonne eivät resonoi fyysisen valoasteikon ultraviolettitaajuuteen. Siksi voitte nähdä hyönteiset, mutta ette voi nähdä todellisuutta niin kuin ne.

Ensin ylösnousemus on samanlaista siinä mielessä, että te voitte havaita uuden maan ja toiset voivat nähdä fyysisen kehonne, mutta he eivät pysty näkemään sitä todellisuutta, minkä te näette, ennen kuin heidän tietoisuutensa resonoi samaan taajuuteen. Tämä esimerkki vastaa selvänäköistä, joka voi nähdä olentoja korkeammasta ulottuvuudesta, tai selväkuuloista joka voi kuulla korkeamman ulottuvuuden ääniä. Ne joiden tietoisuus on edelleen vain kolmatta ulottuvuutta, voivat nähdä nämä ihmiset ja pyytää heitä ehkä jakamaan todellisuuskokemuksiaan, mutta he eivät voi kokea tuota todellisuutta itse.

Onneksi tietoisuutenne laajentuessa myös havaintotapanne laajenee.

 

Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie (Suzan Caroll) ( suzanneliephd.blogspot.com)
22.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

 

 

Ei kommentteja: