Kolmetoista miljardia vuotta sitten kaikki tämä alkoi. |
Tervehdys taas, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Taas kerran puhumme teille, että magnetismi muuttuu eikä yksinkertaisella tavalla. Se ei ole sellaista, miten tieteenne näkee sen, vaan syvällistä ja se vaikuttaa DNA:hanne. Kyse on sen lopusta, mitä te kutsuisitte "seikkailuksi". Kyse on sen alusta, mitä me kutsuisimme "suureksi seikkailuksi". Tämä kanavointi on täynnä informaatiota, mistä osan olette kuulleet ja osaa ette.
Kumppanini on antanut näitä viestejä 22 vuotta, jotta voisimme istua täällä yhdessä nyt ja puhua mahdollisuuksista. Haluan antaa teille vielä kerran maapallon ja ihmiskunnan historian yksinkertaisella tavalla, mikä ei ole monimutkainen. Se on jotain, minkä voitte nähdä "kapseloidussa" muodossa, tiivistetyssä muodossa, ja ymmärrätte sen paremmin.
Kolmetoista miljardia vuotta sitten kaikki tämä alkoi. Kumppanini kertoi teille tänään, että luomisenluola oli silloin, kun maapallo muodostui. Se oli kvanttitapahtuma. Se [luomisenluola] oli siellä. Te olitte siellä. Minä [Kryon] olin siellä. Katselimme maapallon muodostumista ja näimme mahdollisuuksia alkavan olla olemassa. Ja rakkaat ystävät, tässä on informaatiota, mikä teidän täytyy todella tietää: ette istuskelleet vain katselemassa tämän planeetan kehittymistä. Miten sanon tämän teille?
Eikö teistä ole kummallista, että koko ihmissivilisaatio näyttää tulleen maapallon olemassaolon viime hetkellä? Kaikki nuo miljardit vuodet elämän kehittymistä maapallolla, elämä alkoi ja loppui monta kertaa, kuitenkaan ihmisiä ei ollut täällä. Eikö teistä ole kummallista, että teidän kehittymisenne tapahtui tämän kaiken viimeisellä mahdollisella hetkellä? Suuria nisäkkäitä oli täällä miljoonia vuosia sitten, mutta te ette olleet. Tieteenne ei näe tätä kummallisena, sillä heillä ei ole mitään, mihin verrata sitä. Sen sijaan he vain tarkastelevat sitä tapana, miten asiat tapahtuivat. Me kutsumme sitä suunnitelluksi synkronismiksi.
Voidakseni antaa teille tämän informaation kunnolla, minun on annettava taas kerran luomiskertomus. Ette vain katselleet silloin. Jokainen teistä osallistui jossain muualla. Tämä ei ole ensimmäinen planeetta, millä olette olleet, mutta tehän tiesitte sen, eikö niin?
Kuitenkaan tämä informaatio muusta olemassaolosta ei ole nykyisessä akaasisessa historiassanne, sillä DNA-akaasia perustuu vain maapalloon. Niinpä kaikki muistaminen on olettamusta ja intuitiota ja saatte sen korkeammalta itseltänne ettekä DNA:stanne. DNA:nne perustuu maapalloon yhdellä muutoksella ja siinä pääsemme jälleen kerran luomiskertomukseen.
Yleiskatsaus
Minäpä vien teidät vain miljardin vuoden taakse. Olette tässä galaksissa silloin ja kehotamme teitä olemaan katsomatta tämän galaksin ulkopuolelle historiaanne etsiessä. Jokaisella galaksilla on oma henkinen suunnitelmansa ja se vaikuttaa kunkin galaksin fysiikkaan. Siksi tiede pystyy näkemään erilaista fysiikkaa universumissa eivätkä he ymmärrä miksi. Pysykää omassa galaksissanne tätä tutkimusta varten. Jos tässä kohtaa kertoisin teille, että tietoisuus määrittelee fysiikkaa, ette ehkä ymmärtäisi. Niinpä jätetään se vain siihen.
Minäpä vien teidät planeetalle, mikä käy läpi sitä, mitä te käytte läpi. Neljä miljardia vuotta sitten omanne oli pelkästään viilenemässä. Elämä ei ollut oikeastaan alkanut sellaisena, kuin tunnette sen. Voi, oli siemeniä, mutta siinä oli kaikki. Tuntemanne elämä ei ollut vielä todellisuudessa lainkaan alkanut. Mutta galaksin toisilla planeetoilla vaikutti jo hienostuneita ryhmiä, jotka olivat humanoideja, ihmistyyppejä. He näyttivät teiltä, sillä tämä on suunnitelma. Neljä miljardia vuotta sitten elämä alkoi heidän planeetallaan, hyvin erilaisena kuin teidän aikajanallanne.
Miljardi vuotta sitten he kävivät läpi muutoksen ja heillä oli vapaa valinta. He olivat ainoa planeetta, millä oli se heidän aikanaan, ja lopulta he kävivät läpi tietoisuusmuodonmuutoksen.
He näyttivät kehittyvän eksponentiaalisesti ja vei vain tuhat vuotta siirtyä täysin aineellisesta muodosta valaistuneeseen. Vain tuhat vuotta ja heistä tuli enimmäkseen kvanttiajattelijoita. Elämä oli jumalaista ja he määrittelivät sen eri tavalla, sillä he olivat löytäneet elämän kvanttiosia sisältään. Kaikki muuttui. He eivät kuolleet ja suunnitelman mukaan tiettynä ajankohtana tulevaisuudessaan he kylväisivät toisen planeetan kehittyneellä DNA:llaan. Sitten kun tuo planeetta olisi valmis, he kylväisivät tietonsa valosta, pimeydestä ja intuitiosta ja he tekivät sen planeetalla hyvin kaukana omastanne. Se oli planeetta Seitsemän sisaren tähtijärjestelmässä. mistä tuli se, minkä tunnette nyt plejadilaisten kotina. Tämä oli sitten Plejadien sivilisaation alku. Näin plejadilaiset alkoivat - toisista jotka kylvivät heidät DNA-tietoisuudella.
Miljoonia vuosia myöhemmin oli humanoidimuotoja, jotka siirtyvät ylösnousemukseen Seitsemässä sisaressa. Annan teille galaksin historiaa, en elämän historiaa. Se on jumaluuden historiaa, kaikkeen vaikuttaa keskus ja kaikki on kietoutuneessa kvanttitilassa. Kaikki tämä tapahtui vapaasta valinnasta.
Teidän tarinanne
Useita satojatuhansia vuosia sitten ihmiset alkoivat muotoutua ihmiseksi, minkä tunnistatte tänä päivänä. Se oli vasta eilen. Älkää sekoittako tätä ihmisen kehittymiseen. Se on ollut käynnissä hyvin pitkään. Mutta se DNA mikä kehossanne on, ei ole luonnostaan planeetalla kehittynyt DNA. Teidän DNA:nne on maapohjaisten evoluutioprosessien ulkopuolelta ja tiedemiehet alkavat nähdä sen. Tämä "puuttuva linkki" mistä puhutaan, ei ole ihmisen.
Siis taas kerran kerromme teille, että ne jotka auttoivat kylvämään teidät noin 100 000 - 200 000 vuotta sitten maan päälle, olivat plejadilaisia, jotka olivat päässeet valmistumisvaiheeseen ja muuttaneet tietoisuuttaan. Heistä oli tullut kvanttisia vapaasta valinnastaan ja teillä on heidän DNA:nsa osia sisällänne.
Uutta informaatiota teille: kylvämisprosessi ei ollut yksi tapahtuma. Tästä syystä annamme teille tämän suuren aikavälin, jolloin plejadilaiset työskentelivät kanssanne. Se tehtiin ajan kuluessa ja monissa paikoissa. Se ei tapahtunut kaikki samanaikaisesti ja tämä tapahtui syistä, mitä jäävät tuntemattomiksi teille tällä erää, mutta myöhemmin ne selittävät, miksi löydätte toisia ihmistyyppejä, jotka ovat nyt sukupuuttoon kuolleita. Nyt teillä on vain yksi ihmistyyppi ja tämä on vaistonvastaista kaikelle planeetan nisäkäskehitykselle. Tämä oli suunnitelma ja tämän tuntemanne ihmiskunnan luominen vei yli 100 000 vuotta.
Ihmisen ennakkoasenteessa on luomistarina, missä tieto valosta ja pimeydestä annetaan ihmisille yhtenä päivänä puutarhassa ja mihin sisältyy puhuva käärme ja muuta mytologiaa. Henkisen logiikan pitäisi kertoa teille, että nämä tarinat ovat vain vertauskuvia varsinaisesta totuudesta - että tapahtui todella merkittävä tietoisuusmuutos, mutta pidemmän ajan kuluessa eikä välittömästi. Samassa mytologiassa maapallo luotiin seitsemässä päivässä. Tämä edustaa kuitenkin vain numerologista totuutta [7 on jumaluuden luku] eli planeetan luomisessa oli jumalainen suunnitelma. On aika alkaa käyttää henkistä logiikkaa opetuksissa, joita teillä on henkisestä historiasta, sillä paljastukset ovat upeita ja johtavat täydellisempään ymmärrykseen.
No niin, mitä oikeasti on DNA:ssanne? Se on plejadilaisten koodi ja heitä ennen olleiden ja myös näitä ennen olleiden. Ette voi muistaa sitä, sillä se ei ole järjestelmä. Järjestelmä on, että akaasinen tiedostonne on vain maapallolta, mutta jumalainen muistinne vie teidät takaisin alkuun, missä luotiin järjestelmä toisensa jälkeen ja minkä näette jumaluutena galaksissa ja universumissa.
Keitä he ovat? He ovat jumalaisia vanhempianne. He ovat siemenjumaluus teissä ja he käyvät täällä. He eivät ole kaikki plejadilaisia - tiesittekö sitä? Sen sijaan he ovat ympäri galaksia. Nimittäin hekin edustavat plejadilaisten siemeniä ja he pitävät teidät turvassa. Teillä ei olisi sitä muuten. "Turvassa miltä", kysytte ehkä.
Turvakupla
Universuminne kuhisee elämää. Ainostaan suhteellisen harvat planeetat ovat miljoonien vuosien aikana päässeet paikkaan, missä kehoissa on Luoja-DNA:ta. Jotkut kylvettiin eivätkä ne koskaan onnistuneet. Jotkut ovat nyt kuolleita. Jotkut ovat teknisesti kehittyneitä, mutta niillä ei ole lainkaan jumaluuden kipinää. Niinpä silloin kun jokin planeetta on päättämässä, sitä pidetään turvassa muulta elämältä, mikä saattaisi puuttua asioihin.
Jumalaiset olennot ympäröivät teitä ja ne pitävät teidät turvassa, kun tämä vapaan valinnan planeetta - ainoa tällä hetkellä - tekee päätöstään. Olette kääntymässä tietoisuuskulmasta ja ne kaikki tietävät sen, sillä ne kaikki ovat käyneet sen läpi ja muistavat sen. Voi, rakkaat ystävät, tietoisuus on häilyvää! Olette nähneet sen muuttuvan hyvin hitaasti, mutta se muuttuu kohta nopeammin. Se ei vie sukupolvea toisensa perään kuten ennen. Sen sijaan näette reaaliaikaisia muutoksia. Ihmiset eivät odota, että he saavat lapsia, jotka kasvavat aikuiseksi ja saavat lapsia.
Turvassa pitämisenne tehdään kvanttisesti ja 3D:ssä etäältä. Ja teidän on esitettävä kysymys: "Kun tässä galaksissa on kaikki tämä elämä ja se on hyvin vanhaa [mahdollisuus kehittyneeseen tieteeseen ja matkustamiseen], miksi maan ulkopuoliset eivät vain laskeudu ja ilmoita itsestään? Niitä on ollut täällä satoja vuosia!" Vastaus on todiste siitä, mitä sanomme. He tietävät, että te olette "näpit irti" ja he vain tulevat ja menevät häiriten marginaalisesti maapalloa.
Nopeampi tietoisuusmuutos
Onko tiede kehittynyt mielestänne nopeasti viimeisten 100 vuoden aikana? Katsokaa, mitä tapahtuu tietoisuusmuutoksen myötä. Planeetan vanha energia taistelee henkensä edestä. Monet kirjautuvat ulos. Tämä tarkoittaa, että monet sellaiset kuolevat, jotka eivät pysty ylittämään tietoisuussiltaa. Kun maapallo omaksuu uuden energian, vanha energia ei näytä tarkoituksenmukaiselta. Ihmisluonne on muuttunut suuresti viime vuosisatoina. Näette sen, eikö vain? Miten moni teistä sanoo: "No, lounaan jälkeen uhraamme neitsyen tulivuorelle"? Nauratte sanoen: "No, Kryon, sellaista tehtiin vanhoina aikoina?" Ei tehty! Sivilisaation aikajanalla teitte sitä vasta eilen. Mutta ette tee sitä tänä päivänä, ettehän? Miten siis näette sen? Miten hahmotatte tämän nimenomaisen menetelmän? Sanoisitte: "Se on barbaarista, kohtuutonta, loukkaa ihmisen koskemattomuutta eikä ole enää hyväksyttävää."
Miten monta vuotta sitten teknisesti kehittynyt sivilisaatio planeetallanne kerääntyi hurraamaan ja katsomaan, kun eläimet ahdistelivat ihmisiä tai ihmiset taistelevat kuolemaan saakka? Mitatkaa aikaa ja käsitätte, ettei se ollut kovinkaan kauan sitten. Heidän teatterinsa ovat edelleen pystyssä! Siis miltä se teistä tuntuu?
Tulee aika, jolloin katsotte tätä planeettaa ja sodat ovat täsmälleen samanlaisia esimerkkejä. Ajatus toisen ihmisen tappamisesta minkä tahansa syyn vuoksi nähdään barbaarisena eikä sopivana kenenkään ihmisen tehtäväksi. Monet nauravat tälle, koska he sanovat: "Tämä on naiivia, Kryon. Se on ihmisluonne ja selviytymisvaisto." Tämä tulee muuttumaan, rakkaat ystävät. Koette kohta ajattelun kvanttirenessanssin. Tätä on vaikeaa selittää, mutta ihmisiltä puutuu jotain, mikä on luontaista, jotain mikä pitäisi olla, ettekä ole edes tietoisia siitä. Se puuttuu, mutta ette tiedä sitä, koska teillä ei ole koskaan ollut sitä.
Uusi intuitiivinen perintö
Minäpä osoitan jotain. Ne jotka tuntevat eläinkuntaa, ovat hämmästyneitä ns. eläinvaistosta. Preerianisäkäs synnyttää poikasen ja tuo vasikka tulee äitinsä tietoisuudesta. Tuntien kuluessa se juoksee lauman mukana. Se tietää vaistonvaraisesti, keitä ovat sen viholliset, mitkä kasvit ovat myrkyllisiä ja missä on vettä. Se myös osaa lauman "kielen". Eikö se olekin teistä mielenkiintoista? Ihmislapsella on nollavaistot, paitsi mistä löytää läheltä maitoa, ja sen on opeteltava kaikki "tyhjästä". Sen on opeteltava, miten syödään, pidetään kädessä asioita, missä on vaara ja opeteltava kieli! Ihmiset tulevat ilman mitään ja heidän on aloitettava alusta - joka ikinen kerta. Ette tiedä tämän olevan kummallista, koska niin on ollut aina. Sanotte sen johtuvan ihmisaivojen monimutkaisuudesta. Ei se johdu! Se johtuu siitä, että te ette ole olleet valmiita mihinkään erilaiseen, ja se on muuttumassa.
Haluan teidän kuvittelevan jotain kanssani. Ihmisvauva syntyy ja se tietää kaiken vaistonvaraisesti. Se kävelee ja puhuu kahdessa vuodessa, sillä on viisautta eikä sille tarvitse opettaa kaikkea. Se oppii lukemaan ja näkemään kieliä kuukausien kuluessa, koska sillä on ns. ihmisen kvanttivaisto. Tällä vauvalla on jotain, mistä te ette edes tunnista, että teilläkin olisi pitänyt olla se!
No niin, kertokaa minulle, että jos tämä tapahtuu, voitteko nähdä, mitä saattaisi tapahtua ihmisrodulle? Viisauden eksponentiaalinen kehittyminen. Se mitä vanhemmat ovat oppineet, välittyy lapselle syntymässä - enemmän kuin akaasinen perintö tai kemiallinen perintö. Tämä on viisaus- ja vaistoperintö. Emmekä ole puhuneet tästä koskaan ennen. Mutta puhumme uudestaan.
Se on kvanttitapahtuma. Luomistarinassa plejadilaiset kylvivät teidät yli 100 000 vuotta sitten. Niitä he olivat, sillä he kävivät tämän läpi. Heillä on samat ominaisuudet historiassaan kuin teillä. Tiesittekö, että luomistarinat teidän planeetoillanne ovat kaikki samanlaisia? Myös pääuskonnoillanne on henkinen tapahtuma historiassanne, missä ihmiset jotka näyttivät aivan teiltä, saivat Jumalan tietoa. Huomatkaa: kyse ei ollut luolamiehistä, vaan aivan teidän näköisistänne ihmisistä [moderni ihminen]. Uskonnoissanne se tapahtui vertauskuvallisessa puutarhassa, mikä on maapallo, ja ihmisille annettiin polariteettitietoa [valo ja pimeys]. Tätä plejadilaiset tekivät ympäri maapalloa.
Lemurialaiset
Lemurian energia oli yksi siemenryhmä, mikä oli täysin eristetty. Voitaisiin myös sanoa, että sinne plejadilaiset tulivat ensin. Koska Lemuria oli vuorisaari [Havaiji], se selviytyi muodossa, mikä oli puhtaampi kuin toiset. Jopa maanpallon syrjäisimmillä ryhmillä oli tilaa levittäytyä [maata] ja se sai aikaan erilaista ajattelua. Mutta Lemuria oli sama tuhansia vuosia, mikä teki siitä yhden historian pitkäikäisimmistä sivilisaatioista ja tieteeltä lähes täysin hukkuneen. Olemme antaneet heidän historiansa aiemmin.
Siksi lemurialaiset kantavat vanhan sielun vanhinta akaasiaa ja osa henkisen kylvämisen järjestelmää tuolloin oli, että se oli väylä vain uusien sielujen tulemiselle. Vain muutamilla Lemurian papeista oli entinen elämä Lemurialla ja useimmat olivat naisia. Melkein kaikki lemurialaiset olivat uusia planeetalla. Tämä oli merkittävä maasielujen luomisprosessi, mistä vasta nyt saadaan tuloksia.
Rakkaat ystävät, tämä oli viides kertanne "valaistumispalapelin" työstämisessä. Teillä oli neljä muuta tilaisuutta, mitkä eivät päässeet tämän vaiheen yli. Tällä kerralla on kuitenkin mahdollisuus, mikä jää henkiin. Se on 2012 ja sen energia koordinoituu Galaktisen asetelman/harmonisoitumisen kanssa. Tämä aikafraktaali nähtiin merkittävänä mahdollisuutena ja muinaiset profetiat näkivät teidän menevän tästä läpi. Nyt alatte tehdä sen. Vielä 50 vuotta sitten tämä mahdollisuus ei ollut vakaa, sillä viides kertanne olisi voinut olla viimeisenne, sillä vanha energia oli voimakasta ja oli todella mahdollista, että ihmiset tuhoavat kaiken. Tätä lukevat tietävät, mistä puhun. Nyt tämäkin on muuttunut, jos olette huomanneet.
Tulevaisuus
Jotkut ovat kysyneet: "No, Kryon, millainen tulevaisuus on? Millaista tiedettä meillä on? Jos tämä kaikki on totta kehittymisestämme, mitä voimme odottaa?"
Haluan palata hetkeksi isoisovanhempiinne. Miten selittäisitte internetin heille, kun heillä ei ollut mitään käsitystä tietokoneesta? Miten selitätte nopean auton jollekin, joka ei ole keksinyt pyörää? Mihin karkaamiskontrollia käytetään, kun kukaan ihminen ei ole vielä paennut?
En osaa selittää, mitä on tulossa, koska teillä ei ole käsitystä siitä, mitä tapahtuu siihen mennessä. Kuvitelkaa informaatiota, minkä kaikki tietävät, jos yksi tietää sen. Voitteko kuvitella kvanttivaiston? Kaikki oppivat sen välittömästi, minkä yksi ihminen oppii. Jos edes alkuunkaan voitte kuvitella sellaista, teillä on aavistus siitä, mitä on tulossa. Se ei muuta valintaa. Se muuttaa viisautta.
Tulee aika, jolloin fysiikka ja tiede sekoittuvat tietoisuuteen. Silloin käsitätte, että se tulee täydellisessä paketissa, minkä Luoja antoi teille. Se ei ole laatikoissa, missä ihmiset erottavat sen ja tutkivat eri rakennuksissa, vaan se tulee yhdessä, missä kaikki asiat liittyvät toisiinsa ja sopivat sievästi energiapalapeliin.
Tämä voi viedä tuhat vuotta, kuten tapahtui niillä, jotka kylvivät plejadilaiset, ja niillä jotka kylvivät heitä ennen olleet. Puhumme tässä kummallisilla termeillä käyttäen maavuosia. Emme ole myöskään määritelleet, miten pitkä "silta valaistumiseen on" tai miten pitkä "silta kvanttiolemassaoloon on". Mutta yleisesti ottaen menneisyyden sivilisaatioilta vei 1000 maavuotta päästä vanhasta energiasta uuteen. Mutta vei monta kertaa sen päästä ruumiilliseen kvanttiolemassaoloon. Älkää yrittäkö selvittää kaikkea, koska prosessi voi olla hitaampi tai nopeampi. Annamme teille tätä informaatiota osoittamaan, että se on hitaampaa kuin haluatte. Mutta tämä on alku.
Olette omia siemeniänne
Maapallo odottaa teitä. Luomisenluola, kristallit olivat valmiita teitä varten. Jokaisen elämän mahdollisuus oli siellä, sillä sieluenergiaanne oli niissä. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, sieluenergiaanne oli niissä, jotka kylvivät teidät, ja niihin jotka kylvivät heidät. He ovat te. Tämä on hämmentävää 3D:ssä, sillä monet heistä katselevat edelleen teitä, mutta koska teillä on osa heidän kvantti-DNA:taan, teidän osanne on edelleen heidän kanssaan. Älkää yrittäkö analysoida tätä aivan vielä.
Ette istuskelleet katselemassa maapallon luomista, rakkaat ystävät. Teitte kiireisenä toisilla planeetoilla sitä, mitä teette täällä. Tästä ei ole muistoa, ainoastaan mahdollinen vaisto. Ne jotka istuvat tässä huoneessa ja jotka kuuntelevat ääntäni tai lukevat näitä sanoja, ovat kaikki käyneet tämän läpi aiemmin.
Niin, rakas ihminen, lopetuksena sanon nämä asiat sinulle. Istut täydellisessä paikassa. Istut toisten vieressä, jotka ovat käyneet sen läpi, mitä sinä olet käynyt läpi. On aika ratkaista ihmiskunnan pikkuongelmat, kulkeminen paikasta toiseen kehonne kipujen ja särkyjen kanssa. On aika ratkaista psyykkiset epävarmuudet [henkinen ahdistus], sillä nämä asiat eivät palvele teitä. Olette kääntymässä kulmasta - hitaasti toisten mielestä - mitä eräänä päivänä katsotaan ihmiskunnan merkittävänä muutoksena maapallon kannalta. Tämä on sen alku.
Minäpä vien teidät eteenpäin 100-200 vuotta. Istutaanpa jossain huoneessa yhdessä. Näytätte erilaisilta. Asiat ovat hyvin eri tavalla, mutta olette täällä, koska tätä te teette. [Tämä on Kryonin kuvaus sinusta seuraavassa elämässäsi tai sen jälkeen.] Joskus ihmiset kysyvät: "Miten monta elämää minulla on jäljellä?" [Kryon hymyilee] Teidän pitäisi sen sijaan kysyä: "Miten monta maaelämää minulla on jäljellä?" [Kryon hymyilee leveämmin] Miten monta kertaa voitte tehdä tämän, rakkaat ystävät?
Järjestelmän tavoite on nostaa galaksin värähtelyä ja olla ympäröitynä planeetoilla, jotka ovat ylösnousseet ja välittäneet energiaa toisilleen. Pian teette samaa toisille ja - arvasitte sen - teette sen uudelleen siellä. Tällä hetkellä elämä alkaa toisella planeetalla kaukana täältä. Toinen luomisenluola alkaa muodostua. Se valmistautuu teitä varten! [Kryon nauraa] Oletteko jo väsyneet? Rakas perhe, olette ikuisia ja on järjestelmä ja se on kaunis. Silloin kun ette ole tällä, ymmärrätte sen täysin ja osallistutte kyselemättä.
Olette muutoskohdassa. Lähtekää tästä paikasta ymmärtäen tämän ajan syvällisyys. Kiinnittäkää huomiota muutoksiin taivaalla, sillä niistä on kerrottu ennalta [säätila]. Älkää pelätkö edessänne olevaa muutosta.
Te ette ole koskaan yksin.
Ja niin se on.
Kryon
Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
Helmikuu 2012, Patagonia
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti