Olin informaatiofriikki 1970-luvulla ja olin tullut epätoivoisemmaksi ydinkriisin, ekologisen kriisin jne. osalta. Koska minulla ei ollut henkistä perustaa, aloin uskoa, että luonto oli tehnyt virheen ja että olimme luultavasti planeetan syöpäorganismi. En nähnyt mitään tapaa, miten voisimme päästä ulos kaikista ongelmista, mitä olimme saaneet aikaan itsellemme ja planeetalle. Pidin kaikkia ihmisiä syöpänä - ja sen sitten sain itse. Se tappoi minut. Varokaa omaa maailmankuvaanne. Se voi antaa teille palautetta, erityisesti jos se on negatiivinen maailmankuva. Minulla oli hyvin negatiivinen kuva. Tämä johti minut kuolemaan. Yritin kaikenlaisia vaihtoehtoisia parannusmenetelmiä, mutta mikään ei auttanut. Niinpä päätin, että tämä oli oikeastaan vain Jumalan ja minun välinen asia. En ollut koskaan aiemmin todella kohdannut Jumalaa tai edes ollut tekemisissä hänen kanssaan. En ollut minkäänlaisen henkisyyden kannattaja tuolloin, mutta aloitin matkan henkisyyden ja vaihtoehtoisen parannuksen oppimiseksi. Aloin lukea ja päntätä kaikkea mahdollista tästä aiheesta, koska en halunnut yllättyä toisella puolella. Niinpä aloin lukea eri uskonnoista ja filosofioista. Ne olivat kaikki hyvin mielenkiintoisia ja antoivat toivoa siitä, että toisella puolella oli jotain. Päädyin saattohoitoon. Muistan heränneeni eräänä aamuna kotona noin klo 4.30 ja vain tiesin, että tässä se sitten oli. Tänään kuolisin. Niinpä soitin muutamille ystäville sanoakseni hyvästi. Herätin saattohoitajani ja kerroin hänelle. Minulla oli hänen kanssaan yksityinen sopimus siitä, että hän jättäisi kuolleen kehoni yksin kuudeksi tunniksi, koska olin lukenut, että kaikkea kiinnostavaa tapahtuu kuollessa. Vaivuin taas uneen. Se mitä seuraavaksi muistan, oli tyypillisen kuoleman lähikokemuksen alku. Yhtäkkiä olin täysin tietoinen - ja minä seisoin, mutta kehoni oli sängyssä. Ympärilläni oli pimeää. Kehoni ulkopuolella oleminen oli elävämpi kokemus kuin mikään tavallinen kokemus. Se oli niin elävä, että saatoin nähdä kaikki talon huoneet. Saatoin nähdä talon yläosan, talon ympäri ja talon alle. Valo säteili. Käännyin Valoa kohti. Valo oli hyvin samanlainen, kuin mitä monet ihmiset ovat kuvanneet omassa kuoleman lähikokemuksessaan. Se oli todella upea. Se oli konkreettinen, sen saattoi tuntea. Se oli puoleensavetävä. Siihen haluaa mennä samalla tavalla, kuin haluaisi mennä ihanneäidin tai -isän syliin. Kun aloin liikkua Valoa kohti, tiesin intuitiivisesti, että jos menisin Valoon, olisin kuollut. Niinpä kulkiessani sitä kohti sanoin: "Odota, pysytään hetki tässä. Haluan ajatella tätä. Haluaisin puhua sinulle, ennen kuin menen." Yllätyksekseni koko kokemus pysähtyi siihen paikkaan. Olemme kuoleman jälkeisen elämän hallinnassa. Emme ole millään vuoristorata-ajelulla. Pyyntöäni siis kunnioitettiin ja keskustelin vähän Valon kanssa. Valon hahmo muutti jatkuvasti - tuli sellaisia kuin Jeesus, Buddha, Krishna, mandaloita, arkkityyppisiä kuvia ja merkkejä. Kysyin Valolta: "Mitä täällä tapahtuu? Valo, ole kiltti ja selvitä itseäsi minulle. Haluan todella tietää tilanteen todellisuuden." En voi sanoa tarkkoja sanoja, koska se oli jonkinlaista telepatiaa. Valo vastasi. Minulle siirrettiin informaationa, että kuoleman jälkeisessä elämänkokemuksessamme omat uskomuksemme muotoilevat sen, millaista palautetta saamme ennen Valoa. Jos on buddhalainen, katolinen tai fundamentalisti, saa omanlaistaan palautetta. On mahdollisuus tarkastella ja tutkia tilannetta, mutta useimmat ihmiset eivät tee sitä. Kun Valo paljastui minulle, tulin tietoiseksi siitä, että todellisuudessa näin korkeamman itseni matriisin. Meillä kaikilla on korkeampi itse tai olemuksemme ylisieluosa. Se paljastui minulle aidoimmassa energiamuodossaan. Voin kuvailla sitä oikeastaan vain niin, että korkeamman itsen olemus on enemmänkin kuin kanava. Se ei näyttänyt siltä, mutta se on suorassa yhteydessä Lähteeseen, joka meillä jokaisella on. Olemme suoraan yhteydessä lähteeseen. Valo siis näytti minulle korkeamman itsen matriisin. En ollut sitoutunut mihinkään uskontoon. Niinpä se oli palautetta minulle kuoleman jälkeisen kokemukseni aikana. Kun pyysin Valoa edelleen selittämään, ymmärsin, mikä korkeamman itsen matriisi on. Meillä on planeetan ympärillä verkko, mihin kaikki korkeammat itset ovat yhteydessä. Tämä on kuin suuri seurue, seuraava hienoenergiataso ympärillämme, henkitaso - voitaisiin sanoa. Sitten muutamien minuuttien jälkeen pyysin lisää selitystä. Halusin todella tietää, mistä maailmankaikkeudessa oli kyse, ja olin valmis lähtemään tuolloin. Sanoin: "Olen valmis, ota minut." Sitten Valo muuttui kauneimmaksi asiaksi, mitä olen koskaan nähnyt: mandalaksi ihmissieluista tällä planeetalla. Tullessani tähän minulla oli siis negatiivisen näkemys planeetan tapahtumista. Kun pyysin Valoa jatkamaan selittämistä, näin tässä upeassa mandalassa, miten kauniita olemme kaikki ydinolemukseltamme. Olemme mitä kauneimpia luomuksia. Ihmissielu, ihmismatriisi jonka kaikki teemme yhdessä, on ehdottomasti fantastinen, elegantti, eksoottinen - kaikkea. En voi alkuunkaan sanoa, miten se muutti mielipidettäni ihmisolennoista välittömästi. Sanoin: "Voi, Jumala, en tiennyt, miten kauniita olemme." Kaikilla tasoilla - korkealla tai matalalla, missä tahansa muodossa - olet mitä kaunein luomus. Valosta tulevat paljastukset näyttivät jatkuvan ja jatkuvan. Sitten kysyin Valolta: "Merkitseekö tämä sitä, että ihmiskunta pelastuu?" Silloin kuin trumpetilla töräytetyn spiraalivalosuihkun kera Suuri Valo sanoi: "Muista tämä, älä koskaan unohda sitä. Pelastatte, säästätte ja parannatte itsenne. Olette aina tehneet sen. Tulette aina tekemään sen. Teidät luotiin tämän voiman kera ennen maailman alkua." Tuolla hetkellä oivalsin vielä lisää. Oivalsin, että MEIDÄT OLI JO PELASTETTU, ja pelastimme itsemme, koska meidät on suunniteltu korjaamaan itsemme - kuten muukin Jumalan maailmankaikkeus. Tästä toisessa tulemisessa on kyse. Kiitin Jumalan valoa kaikesta sydämestäni. Parasta mitä saatoin keksiä, olivat nämä yksinkertaiset, täydellisen kiitollisuuden sanat: "Voi rakas Jumala, rakas maailmankaikkeus, rakas Suuri itse, rakastan elämääni." Valo tuntui hengittävän minut sisäänsä vieläkin syvemmälle. Valo ikään kuin imi minut täysin itseensä. Rakkausvalo on - tänäkin päivänä - kuvaamatonta. Astuin toiseen ulottuvuuteen, syvällisempään kuin edellinen ja tulin tietoiseksi jostain enemmästä, paljon enemmästä. Se oli valtava valovirta, valtava ja täyteläinen, syvällä elämän sydämessä. Kysyin, mitä se oli. Valo vastasi: "Tämä on ELÄMÄNVIRTA. Juo tätä mannavettä sydämesi kyllyydestä." Niinpä join. Otin yhden suuren siemauksen ja sitten toisen. Juoda nyt itse elämää! Olin hurmiossa. Sitten Valo sanoi: "Sinulla on eräs halu." Valo tiesi kaiken minusta, kaiken menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. "Kyllä!" kuiskasin. Pyysin nähdä muun maailmankaikkeuden - aurinkokuntamme tuolla puolen, kaikkien ihmisen harhakuvien tuolla puolen. Valo kertoi sitten minulle, että voisin mennä virran mukana. Menin ja minut kuljetettiin Valon läpi tunnelin päähän. Tunsin ja kuulin hyvin pehmeä-äänistä jylinää. Mikä syöksy! Yhtäkkiä minut näytettiin ammuttavan planeetalta tällä elämänvirralla. Näin maapallon lentävän pois. Aurinkokunta koko komeudessaan vihelsi ylitse ja hävisi. Valoa nopeammin lensin galaksin keskuksen läpi ja imin lisää tietoa mennessäni. Opin, että tämä galaksi ja koko maailmankaikkeus pursuaa monia eri elämänmuotoja. Näin monia maailmoja. Hyvä uutinen on se, että emme ole yksin tässä maailmankaikkeudessa! Kun kuljin tällä tietoisuusvirralla galaksin keskuksen läpi, virta laajeni upeiksi energian fraktaaliaalloiksi. Galaksien superryhmittymät, kaiken muinaisen viisautensa kera lensivät ohi. Ensin ajattelin, että olin matkalla jonnekin, todella matkustin. Mutta sitten käsitin, että kun virta laajentui, myös oma tietoisuuteni laajentui ottamaan sisään kaiken maailmankaikkeudessa! Koko luomakunta meni ohitseni. Se oli kuvaamattoman ihmeellistä! Olin todella ihmelapsi, pienokainen Ihmemaassa! Tässä kohtaa huomasin olevani syvässä pysähtyneisyydessä, kaiken hiljaisuudenkin tuolla puolen. Saatoin nähdä tai havaita ikuisesti, äärettömyyden tuolle puolen. Olin tyhjiössä. Olin luomista edeltävässä tilassa, olin ennen Suurta alkuräjähdystä. Olin ylittänyt ajan/ensimmäisen maailman/ensimmäisen värähtelyn alun. Olin luomisen silmässä. Tunsin ikään kuin koskettavani Jumalan kasvoja. Se ei ollut uskonnollinen kokemus. Yksinkertaisesti olin yhtä ehdottoman elämän ja tietoisuuden kanssa. Kun sanon, että saatoin nähdä tai havaita ikuisesti, tarkoitan sitä, että saatoin kokea kaiken luomisen generoivan itseään. Se oli ilman alkua ja loppua. Tämä on mieltä laajentava ajatus, eikö vain? Tiedemiehet näkevät Suuren alkuräjähdyksen yksittäisenä tapahtumana, mikä loi maailmankaikkeuden. Näin kuoleman jälkeisen elämänkokemukseni aikana, että Suuri alkuräjähdys on vain yksi äärettömästä räjähdysmäärästä, mitkä luovat maailmankaikkeuksia loputtomasti ja samanaikaisesti. Ainoat kuvat jotka ihmisterminologiassa tulevat edes lähelle tätä, ovat ne, joita supertietokoneet luovat käyttäen fraktaaligeometriayhtälöitä. Muinaiset ihmiset tiesivät tämän. He sanoivat, että Jumala oli jaksoittain luonut uusia maailmankaikkeuksia hengittämällä ulos ja luonut uudestaan toisia maailmankaikkeuksia hengittämällä sisään. Näitä aikakautta kutsuttiin nimellä juga. Moderni tiede kutsuu tätä Suureksi alkuräjähdykseksi. Olin ehdottomassa, puhtaassa tietoisuudessa. Saatoin nähdä tai havaita kaikkien Suurten alkuräjähdysten tai jugojen luovan itsensä ja uudelleen luovan itsensä. Välittömästi astuin niihin kaikkiin samanaikaisesti. Näin, että jokaisella pienellä luomakunnan osalla oli voima luoda. On erittäin vaikeaa yrittää selittää tätä. Olen edelleen sanaton tämän osalta. Minulta kesti vuosia kuoleman lähikokemuksesta palaamiseni jälkeen saada mitään sanoja tyhjiökokemukselle. Voin kertoa teille tämän nyt: tyhjiö on vähemmän kuin ei mitään ja kuitenkin enemmän kuin kaikki olevainen! Tyhjiö on ehdoton nolla, kaaos joka muodostaa kaikki mahdollisuudet. Se on ehdoton tietoisuus, paljon enemmän kuin edes universaali älykkyys. Tyhjiö on tyhjä tila tai tyhjyys kaikkien fyysisten ilmentymien välillä. Se on TILA atomin ja sen osasten välillä. Moderni tiede on alkanut tutkia tätä tilaa kaiken välissä. Sitä kutsutaan nollapisteeksi. Aina kuin sitä yritetään mitata, instrumentit hyppäävät pois asteikolta tai ns. äärettömyyteen. Ei ole tällä hetkellä mitään tapaa mitata äärettömyyttä tarkkaan. Kehossanne ja maailmankaikkeudessa on tätä nollatilaa enemmän kuin mitään muuta! Se mitä mystikot kutsuvat tyhjiöksi, ei ole tyhjiö. Se on niin täynnä energiaa, erilaista energiaa, että se on luonut kaiken, mitä olemme. Kaikki sitten Suuren alkuräjähdyksen on värähtelyä - ensimmäisen sanan värähtelyä, mikä on ensimmäinen värähtely. Raamatun "minä olen" -ilmaisussa on oikeastaan kysymysmerkki perässä. "Minä olen - mitä minä olen?" Luominen on siis Jumala tutkimassa itseään kaikin kuviteltavissa olevin tavoin - jatkuvaa, ääretöntä tutkimista jokaisen meidän kauttamme. Aloin nähdä kuoleman lähikokemukseni aikana, että kaikki se mitä on, on itse - kirjaimellisesti sinä itse, minä itse. Kaikki on suuri itse. Tästä syystä Jumala tietää, milloin lehti putoaa. Tämä on mahdollista, koska se missä olet, on maailmankaikkeuden keskus. Se missä jokin atomi on, on maailmankaikkeuden keskus. Siinä on Jumala ja Jumala tyhjiössä. Kun tutkin tyhjiötä kuoleman jälkeisen elämänkokemukseni aikana - ja kaikkia jugoja tai luomuksia - olin täysin ajan ja avaruuden ulkopuolella, kuten nyt tiedämme. Tässä laajentuneessa tilassa havaitsin, että luomisessa on kyse ehdottoman, puhtaan tietoisuuden tai Jumalan tulemisesta elämänkokemukseen, sellaisen kuin me sen tunnemme. Itse tyhjiö on vailla kokemusta. Se edeltää elämää, ensimmäistä värähtelyä. Jumalassa on kyse enemmästä kuin elämästä ja kuolemasta. Siksi maailmankaikkeudessa on vielä enemmän koettavaa kuin elämä ja kuolema. Kun oivalsin tämän, olin valmis tyhjiön osalta ja halusin palata tähän luomukseen tai jugaan. Se vain näytti luonnolliselta asialta tehdä. Sitten yhtäkkiä tulin takaisin toisen valon tai Suuren alkuräjähdyksen läpi ja kuulin paljon "samettijylinää". Ajoin tietoisuusvirralla takaisin kaiken luodun läpi - ja millainen ajelu se olikaan! Galaksien superryhmittymät tulivat lävitseni taas lisäoivallusten kera. Kuljin galaksimme keskuksen läpi, mikä oli musta aukko. Mustat aukot ovat maailmankaikkeuden suuria prosessoreita tai kierrättäjiä. Tiedättekö, mitä on mustan aukon toisella puolella? Me, galaksimme, mikä on prosessoitu uudestaan toisesta maailmankaikkeudesta. Koko energiamuodostelmassaan galaksi näytti kuin upeilta kaupunginvaloilta. Kaikki energia Suuren alkuräjähdyksen tällä puolella on valoa. Jokainen aliatomi, atomi, tähti, planeetta, myös itse tietoisuus on tehty valosta ja sillä on taajuus ja/tai hiukkanen. Valo on elävää ainesta. Kaikki on tehty valosta, myös kivet. Kaikki on siis elävää. Kaikki on tehty Jumalan valosta, kaikki on erittäin älykästä. Kun kuljin virralla eteenpäin ja eteenpäin, saatoin lopulta nähdä suuren Valon tulevan. Tiesin, että se oli ensimmäinen Valo, aurinkokuntamme korkeamman itsen valomatriisi. Sitten koko aurinkokunta ilmestyi valossa, tuon "samettijylinän" saattamana. Saatoin nähdä kaiken energian, mitä tämä aurinkokunta generoi, ja se on uskomaton valoshow! Saatoin kuulla sfäärien musiikkia. Aurinkokuntamme ja kaikki taivaankappaleet generoivat ainutlaatuisen äänen, valon ja energiavärähtelyn matriisin. Kehittyneet sivilisaatiot muista tähtijärjestelmistä voivat värähtely- tai energiamatriisijäljestä nähdä maailmankaikkeuden elämän sellaisena, kuin me tunnemme sen. Se on lasten leikkiä. Maapallon ihmelapsi (ihmisolennot) saa aikaan paljon ääntä tällä hetkellä, aivan kuin lapset leikkimässä maailmankaikkeuden takapihalla. Valo selitti minulle, ettei ole mitään kuolemaa - olemme kuolemattomia olentoja. Olemme jo olleet elossa ikuisesti! Käsitin, että olemme osa luonnollista elävää järjestelmää, mikä kierrättää itseään loputtomasti. Minulle ei koskaan sanottu, että minun piti palata takaisin. Tiesin vain, että palaisin. Se oli vain luonnollista sen perusteella, mitä olin nähdyt kuoleman jälkeisen elämänkokemukseni aikana. En tiedä, miten kauan ihmisaikaa olin Valossa. Mutta tuli hetki, jolloin käsitin, että kaikkiin kysymyksiini oli vastattu ja paluuni oli lähellä. Kun sanon, että kaikkiin kysymyksiini vastattiin toisella puolella, tarkoitan juuri sitä. Kaikkiin kysymyksiini vastattiin. Jokaisella ihmisellä on erilainen elämä ja erilaisia kysymyksiä tutkittavana. Jotkut kysymyksistämme ovat universaaleja, mutta jokainen meistä tutkii tätä juttua, mitä kutsumme elämäksi, omalla ainutlaatuisella tavallaan. Niin tekevät kaikki muutkin elämänmuodot - vuorista jokaiseen puun lehteen saakka. Se on erittäin tärkeää meille kaikille muille maailmankaikkeudessa, koska se kaikki antaa lisänsä suureen kuvaan, elämän täyteyteen. Olemme kaikki kirjaimellisesti Jumala tutkimassa itseään äärettömässä elämän tanssissa. Ainutlaatuisuutesi tekee paremmaksi koko elämän. Kun aloitin paluuni elämänkiertoon, koskaan ei juolahtanut mieleeni - eikä minulle kerrottu - että palaisin samaan kehoon. Sillä ei vain ollut merkitystä. Minulla oli täydellinen luottamus Valoon ja elämänprosessiin. Kun virta alkoi yhdistyä Suureen Valoon, pyysin, etten koskaan unohtaisi niitä paljastuksia ja tunteita, mitä olin oppinut toisella puolella. Tuli "kyllä". Se tuntui kuin sieluni suudelmalta. Sitten minut vietiin Valon kautta taas takaisin värähtelyulottuvuuteen. Koko prosessi peruutettiin ja minulle annettiin vielä lisää informaatiota. Tulin takaisin kotiin ja minulle annettiin kuoleman lähikokemuksessani oppitunteja reinkarnaation mekanismista. Minulle annettiin vastaukset kaikkiin niihin pikkukysymyksiin, joita minulla oli: "Miten tämä toimii? Miten tuo toimii?" Tiesin, että reinkarnoituisin. Maapallo on suuri energiaprosessori ja yksittäinen tietoisuus kehittyy siitä jokaiseksi meistä. Ajattelin itseäni ihmisenä ensimmäisen kerran ja olin onnellinen siitä. Sen perusteella mitä olin nähnyt, olisin mielelläni atomi tässä maailmankaikkeudessa. Atomi. Siis Jumalan ihmisosana oleminen on fantastisin siunaus. Tämä siunaus ylittää hurjimmat arvioimme siitä, mitä siunaus voi olla. Meille jokaiselle oleminen tämän kaiken ihmisosana on upea ja hämmästyttävä kokemus. Jokainen meistä - riippumatta siitä, missä olemme, olemmeko sekaisin vai emme - on siunaus tälle planeetalla juuri siinä kohdassa, missä olemme. Kävin läpi reinkarnoitumisen olettaen olevani vauvana jossain. Mutta minulle annettiin oppitunti siitä, miten yksittäinen identiteetti ja tietoisuus kehittyy. Olin todella hämmästynyt, kun avasin silmäni. En tiedä, miksi, koska ymmärsin sen, mutta oli silti yllätys olla taas tässä kehossa, taas huoneessani jonkun pitäessä minua silmällä ja itkiessä silmänsä punaisiksi. Se oli saattohoitajani. Hän oli luovuttanut 1.5 tunnin päästä siitä, kun havaitsi minun kuolleen. Kehoni oli jäykkä ja joustamaton. Hän meni toiseen huoneeseen. Sitten heräsin ja näin valoa ulkopuolella. Yritin nousta ylös ja mennä sinne, mutta putosin sängystä. Hän kuuli kovan kolahduksen, juoksi sisään ja löysi minut lattialta. Kun toivuin, olin hyvin yllättynyt ja kuitenkin kunnioitin hämmästellen kovasti sitä, mitä oli tapahtunut minulle kuoleman lähikokemukseni aikana. Aluksi kaikkia niitä muistikuvia, joita minulla on nyt, ei ollut. Luiskahdin jatkuvasti pois tästä maailmasta ja kysyin: "Olenko elossa?" Tämä maailma näytti enemmän unelta kuin tuo toinen. Kolmessa päivässä minusta tuntui taas normaalilta, selkeämmältä, mutta kuitenkin erilaiselta kuin koskaan ennen elämässäni. Muistikuvat kuoleman lähikokemuksestani tulivat myöhemmin. En voinut nähdä mitään vikaa yhdessäkään ihmisessä. Ennen olin ollut todella tuomitseva. Ajattelin, että monet ihmiset olivat todella pihalla. Itse asiassa ajattelin, että kaikki muut olivat pihalla paitsi minä. Mutta sain selkeyttä siihen. Noin kolme kuukautta myöhemmin eräs ystäväni sanoi, että minut pitäisi testata. Niinpä menin tutkimuksiin. Minusta tuntui todella hyvältä, joten pelkäsin huonojen uutisten saamista. Muistan klinikan lääkärin katsoneen aikaisempia ja uusia kuvia ja sanoneen: "No, tässä ei ole nyt mitään." Sanoin: "Todellako, sen täytyy olla ihme." Hän sanoi: "Ei, näitä asioita tapahtuu. Niitä kutsutaan spontaaniksi elpymiseksi." Hän ei ollut ollenkaan vaikuttunut. Mutta tässä tapahtui ihme ja minä olin vaikuttunut, vaikkei kukaan muu ollutkaan. Kuoleman lähikokemukseni aikana laskeuduin paikkaan, mitä voitaisiin kutsua helvetiksi, ja se oli yllättävää. En nähnyt Saatanaa tai paholaista. Laskeutuminen helvettiin oli laskeutumista jokaisen ihmisen totunnaiseen ihmiskärsimykseen, tietämättömyyteen ja sen pimeyteen. Se tuntui kuin kurjalta ikuisuudelta. Mutta kaikilla miljoonilla sieluilla oli pieni valotähti aina ulottuvillaan. Mutta kukaan ei näyttänyt kiinnittävän huomioita siihen. He olivat niin oman murheensa, traumansa ja kurjuutensa kuluttamia. Mutta tämän jälkeen - mikä tuntui ikuisuudelta - aloin huutaa tuota Valoa kuin lapsi vanhempaansa apuun. Sitten Valo avautui ja muodosti tunnelin, joka tuli suoraan minuun ja eristi minut kaikesta pelosta ja tuskasta, mitä helvetti todellisuudessa on. Opettelemme siis pitämään kädestä, yhdistymään. Helvetin ovet ovat nyt auki. Yhdistymme, pidämme kädestä ja kuljemme yhdessä pois helvetistä. Valo tuli luokseni ja muuttui valtavaksi kultaiseksi enkeliksi. Sanoin: "Oletko kuoleman enkeli?" Se ilmaisi minulle, että se oli ylisieluni, korkeamman itseni matriisi, supermuinainen osani. Sitten minut vietiin Valoon. Pian tieteemme mittaa henkeä. Eikö se olekin upeaa? Keksimme nyt laitteita, jotka ovat herkkiä hienojakoiselle energialle tai henkienergialle. Fyysikot käyttävät näitä hiukkaskiihdyttimiä murskatakseen atomeja ja katsoakseen, mistä ne on tehty. He ovat keksineet kvarkit, niiden "maut" ja vastaavaa. No, eräänä päivänä päästään siihen pikkuasiaan, joka pitää kaiken koossa, ja sitä on kutsuttava Jumalaksi. Alamme juuri ymmärtää, että mekin luomme kulkiessamme. Kun näin ikuisuuden, tulin kuoleman lähikokemuksessani ulottuvuuteen, missä ohitamme kaiken tietämisen ja alamme luoda uutta fraktaalia, seuraavaa tasoa. Meillä on tuo luomisvoima tutkiessamme. Ja näin Jumala laajentuu kauttamme. Paluustani saakka olen kokenut Valon spontaanisti ja olen oppinut, miten päästään tuohon tilaan lähes joka kerta meditoidessani. Jokainen teistä voi tehdä tämän. Teidän ei tarvitse kuolla tai saada kuoleman lähikokemusta tämän kokemiseksi. Se on varusteissanne - teidät on jo johdotettu sitä varten. Keho on upein valo-olento, mitä on. Keho on uskomaton valomaailmailmankaikkeus. Henki ei työnnä meitä hajottamaan tätä kehoa. Niin ei tapahdu. Lakatkaa yrittämästä tulla Jumalaksi - Jumala tulee teiksi. Täällä. Kysyin Jumalalta: "Mikä on planeetan paras uskonto? Mikä on oikeassa?" Ja Jumala sanoi suurella rakkaudella: "En välitä siitä." Se oli uskomaton armo. Silloin kun Jumala sanoi: "En välitä siitä", ymmärsin välittömästi, että meidän tehtävämme on välittää. Se on tärkeää, koska olemme välittäviä olentoja. Sillä on merkitystä meille. Henkisyydessä on energiatasa-arvo. Perimmäinen Jumala ei välitä siitä, oletko protestantti, buddhalainen vai mikä. Kaikki ovat kokonaisuuden osia. Toivon, että kaikki uskonnot käsittäisivät tämän ja antaisivat toistensa olla. Kyse ei ole eri uskontojen loppumisesta, vaan siitä, että puhumme samasta Jumalasta. Eläkää ja antakaa toisten elää. Jokaisella on erilainen näkökulma. Ja kaikki tämä tuo lisänsä suureen kuvaan - kaikki on tärkeää. Menin kuoleman lähikokemukseni aikana toiselle puolelle monien pelkojen kera, jotka koskivat jätteitä, ydinpäästöjä, väestömäärän räjähtämistä ja sademetsiä. Tulin takaisin rakastaen jokaista ongelmaa. Rakasta ydinjätteitä. Rakastan sienenmuotoista pilveä - se on pyhin mandala, jonka olemme ilmentäneet tähän päivään mennessä arkkityypiksi. Se toi meidät yhtäkkiä yhdessä uudelle tietoisuustasolle, enemmän kuin mikään uskonto tai filosofia maan päällä. Tietäessämme, että voimme räjäyttää planeetan 50 tai 500 kertaa, lopulta käsitimme, että kenties olemmekin täällä kaikki nyt yhdessä. Jonkin aikaa oli lähetettävä pommeja viestin saamiseksi perille meille. Sitten aloimme sanoa: "Emme tarvitse tätä enää". Nyt olemme itse asiassa turvallisemmassa maailmassa kuin koskaan ennen ja se tulee turvallisemmaksi. Niinpä palasin kuoleman lähikokemuksestani rakastaen myrkyllistä jätettä, koska se saattoi meidät yhteen. Nämä asiat ovat hyvin suuria. Kuten Peter Russell ehkä sanoisi, nämä ongelmat ovat nyt "sielunkokoisia". Onko meillä sielunkokoisia vastauksia? KYLLÄ! Sademetsien hakkaaminen hidastuu ja 50 vuodessa planeetalla on enemmän puita kuin pitkään aikaan. Jos olet kiinnostunut ekologiasta, anna palaa - olet osa järjestelmää, joka on tulossa tietoiseksi. Anna palaa kaikin voimin, mutta älä masennu. Se on osa suurempaa suunnitelmaa. Maapallo on kesyyntymisprosessissa. Siitä ei enää koskaan tule yhtä villiä paikkaa, mitä se kerran oli. On suuria koskemattomia paikkoja, "reservaatteja", missä luonto kukoistaa. Puutarhanhoito ja "reservaatit" ovat tulevaisuuden juttu. Väestönkasvu on hyvin lähellä optimaalista energiatasoa tietoisuusmuutoksen aikaansaamiseksi. Tämä tietoisuusmuutos vaikuttaa politiikkaan, rahaan, energiaan. Kuoltuani, saatuani kuoleman lähikokemuksen ja palattuani, olen todella kunnioittanut elämää ja kuolemaa. DNA-kokeiluissamme emme ehkä ole avanneet ovea suureen salaisuuteen. Pian pystymme elämään tässä kehossa niin kauan, kuin haluamme. Noin 150 vuoden elämisen jälkeen tulee intuitiivinen sieluaistimus, että haluaa vaihtaa kanavaa. Yhdessä kehossa eläminen ei ole yhtä luovaa kuin reinkarnoituminen energian siirtämiseen tässä fantastisessa energiapyörteessä, missä olemme. Tulemme itse asiassa ymmärtämään elämän ja kuoleman viisauden ja nautimme siitä. Olemme olleet elossa jo ikuisuuden. Tämä keho jossa olet, on ollut elossa ikuisuuden. Se tulee päättymättömästä elämänvirrasta ja palaa Suureen alkuräjähdykseen ja sen tuolle puolen. Tämä keho antaa elämän seuraavaan elämään tiheässä ja hienojakoisessa energiassa. Tämä keho on ollut elossa jo ikuisuuden. Kirjoittanut Patricia Diane Cota-Robles (www.eraofpeace.org) Maaliskuu 2009 Vapaasti suomentanut Pirjo Laine |
1 kommentti:
Tämä teksti onnistui todella koskettamaan; värähtelee mun taajuudella, kuten sanotaan. Tuntui kuin olisi itse kuollut ja kulkenut läpi Olemassaolon.
Lähetä kommentti