Kanavoinnista
Kanavoinnista
Lee Carroll
Haluan käyttää tämän tilaisuuden puhuakseni kanavoinnista noin yleisesti. Sitä luullaan usein virheellisesti joksikin kaameaksi ja omituiseksi ja voin lyödä vaikka vetoa, että sinulla on tiettyjä ystäviä, joille et koskaan kertoisi… että kävit katsomassa tätä sivua! Joidenkin mielestä se on pahaa, ja monet eivät halua olla sen kanssa missään tekemisissä. He haluavat mieluummin pysyttäytyä toisessa tiedossa, joka ei ole kanavoitua (niinhän he luulevat).
Kanavoinnin määritelmä: Jumalaisia, innoittavia Jumalan sanoja (tai energiaa), jota Ihmiset välittävät Ihmisille.
Yllä oleva määritelmä on se, mitä kanavointi todellisuudessa ON. Se ei tarkoita pelkästään sitä, että suurin osa pyhistä kirjoituksista tällä planeetalla (kaikissa uskonnoissa) kanavoitiin alun perin, vaan sama koskee myös suurta osaa taiteesta ja musiikista! Se on tavattoman yleistä, mutta kuten niin monien muiden Uudella Aikakaudelle uudelleen esiin nousevien prosessien kohdalla, siinäkin on leima, joka on omituinen. Jumala ei kirjoittanut Raamattua… Ihmiset kirjoittivat, jumalaisen innoituksen vallassa.
Me olemme tottuneet siihen, että "hyväksytyt ja valtuutetut" Jumalan miehet ja naiset jakavat meille tietoa… eivät tavalliset ihmiset. Niinpä tällä Uudella Aikakaudella, jolloin Uuden Ajan Rakkauden Mestarin todellinen perustavoite alkaa nousta esiin (oman voiman haltuunotto muiden kuin maan pappien kohdalla), me näemme yhä enemmän sitä, kuinka "tavalliset ihmiset" jakavat Jumalan tietoa.
Jopa meidän omassa kulttuurissamme (USA), me hyväksymme tavallisen miehen ystävilleen useissa Pyhän Maan kaupungeissa lähettämät kirjeet… Jumalan pyhiksi sanoiksi. (Juuri näin suuri osa Pyhän Raamatun Uutta Testamenttia kirjoitettiin). Mietipä sitä. Se on kanavointia!
Me uskomme, että Jumala ei lakannut puhumasta ihmisille 2.000 vuotta sitten. Ajatus siitä, että Jumala lakkasi pitämästä yhteyttä, on kuin kieltäisitte oman jumaluutenne, tai että antaisitte menneisyydelle jonkinlaista erityistä pyhyyttä, ettekä tuntisi itseänne riittävän arvokkaiksi, jotta voisitte olla osa Jumalan yhä jatkuvaa suunnitelmaa valaistuneen Maan hyväksi. Te olette yhä jatkuvan Jumalan kanssa käytävän keskustelun arvoisia… ja minä itse asiassa opetan, että tuo Jumala on osa SINUA!
Mutta on jotain, mikä kuuluu kanavointiin...
Vastuu!
Kuka tahansa voi kanavoida, ja Henkeen ei ole siinä mielessä yksinoikeutta. Se on tarkoitettu kaikille Ihmisille, ei vain muutamille. Siksi kyky ja mahdollisuus tähän ominaisuuteen piilee meissä kaikissa. Kuten monissa muissakin asioissa, Ihmisen TAHTO on kaikki kaikessa. Kaikkea kanavointia ei anneta PUHTAASTA TAHDOSTA. Niinpä jotkut ovat aitoja, ja jotkut eivät… ja SINUN pitäisi pystyä erottamaan ne toisistaan, kun KUULET tai LUET sitä. Onko tämä tosiaankin Hengeltä?
Monet miehet ja naiset lausuvat mahtipontisesti monenlaista näinä päivinä, kutsuen sitä innoitetuksi… jotkut juuri tämän kaltaisilla weppisivuilla. Mistä voit tietää, ovatko ne totta vai eivät, koska ei ole mitään järjestöä, joka sanoisi, kuka on "ok" ja kuka ei? (Etkö olekin iloinen siitä?)
AIDON kanavan vastuu on VALTAVA. Pyhä tieto voi muuttaa elämiä! Itseään palveleva, egokeskeinen ja pelontäyteinen tieto voi olla hämmentävää ja se voi itse asiassa pysäyttää henkilön henkisen kasvun. Miten voit erottaa ne toisistaan? Kryon sanoo meille, että meillä on erottelukyvyn voima, jonka avulla tiedämme sen, ja että me pystymme jatkossa jopa "tuntemaan" eron.
Niille teistä, jotka vielä opettelevat tunnistamaan tuon tunteen, minulla on tässä tietoa, joka saattaa auttaa. Se julkaistiin alun perin New Realities -lehdessä heinäkuussa 1987… kaksi vuotta ennen kuin aloin kanavoida (kuinka sopivasti). Tämän artikkelin nimi oli "Ohjeita henkiseen erotteluun". Artikkelissa annetaan lukijalle kaksitoista (12) ohjetta, joita on syytä tarkkailla, sekä negatiivisia että positiivisia. Luulen, että tämä tieto on paikkansapitävää, ja että sen kehittivät valaistuneet Ihmiset opettaakseen muita ihmisiä.
Alla esitän seitsemän (7) kohtaa niistä kahdestatoista (samaan tapaan kuin kuudennessa Kryon-kirjassa, "Kumppanuus Jumalan kanssa").
Kun seuraavan kerran istut kanavan edessä tai luet puhtaaksikirjoitusta, mieti näitä alla esitettyjä seitsemää kohtaa. Samalla kun kuuntelet tai luet kanavoijan sanoja, yritä myös kysyä "mikä tämän puhuvan ihmisen tavoite on?" Onko mukana egoa tai inhimillisiä taka-ajatuksia? Jos havaitset niitä… niin lopeta. Ihmisego ei voi olla mukana, kun tieto on paikkansapitävää ja totta. Henki vaatii tätä kanavoijalta… minä tiedän sen. Minä tiedän yli kahdentoista vuoden yleisökanavointikokemuksen perusteella sen, että sanoma on AINA täynnä rakkautta, ei pelkoa. Tarkkaile tätä!
"Tunnistatko" energian tutuksi ja "kotoisaksi"? Tässä on toinen avain. Jos et, etkä voi tunnistaa olentoa tai olentoja, jotka kanavoivat tuon Ihmisen kautta, niin ehkä sinun pitäisi jättää tuo sanoma väliin toistaiseksi. Kaikki kanavoinnit eivät tule joltain olennolta. Suuri osa siitä tulee meidän omalta henkiseltä keskukseltamme. Älä yritä aina päätellä sitä, "kuka" se on, kysymällä nimeä tai yrittämällä pukea sitä ihoon ja luihin. Ajattele sitä, että sinun sisimpäsi on Jumalan Rakkaus… ja sekin voi antaa SINULLE viestejä SINULTA.
TÄRKEÄÄ: Käytä hetki aikaa lukeaksesi "neljä rakkauden ominaisuutta", jotka on esitetty kuudennen Kryon-kirjan - Kumppanuus Jumalan kanssa, ensimmäisessä luvussa. Se auttaa sinua ymmärtämään egotonta tilaa… ja joitain tuon puhtaan, pyhän energian ominaisuuksista.
Erottele itse. Mitä on tapahtumassa? Viestejä ihmiseltä? … vai viestejä rakastavalta ja viisaalta Jumalalta? Minä odotan ja tervehdin ilolla tätä testiä kaiken kirjoittamani ja puhumani osalta, kun toimin Kryonin kanavana. Sen täytyy pitää kutinsa joka kerralla.
OHJEITA EROTTELUUN
1. Hyödyllistä tietoa on aina kaikille. Varo kanavaa, joka antaa sinulle tietoa, joka hyödyttää vain harvoja, tai kertoo sinulle, että se on tarkoitettu tietylle ryhmälle tai rajoitetulle määrälle ihmisiä. Tiedon täytyy olla hyödyllistä KOKO ihmiskunnalle, joka ainoalle Ihmiselle. Tämän erottelutekijän avulla tiedät, että kuulet totuuden.
2. Viestin pitäisi olla innostava. Odota mahdollistavaa viestiä - EI PELKOON PERUSTUVAA, ei sellaista, joka saa sinut alamaihin - ei sellaista, joka saa sinut tekemään jotain pelosta tai piiloutumaan - vaan viestiä, joka antaa sinulle uusia mahdollisuuksia! Tämä on Jumalan energian pääaines. Sen täytyy sisältyä siihen. Sen pitäisi innoittaa kuulijaa ja lukijaa. Jokainen muistiin kirjattu enkelin ilmestyminen Ihmisen eteen on alkanut "Älä pelkää!"
3. Henki (Jumala) ei koskaan, milloinkaan kanavoi viestiä, joka pyytää sinua luopumaan omasta vapaasta tahdostasi. Ei koskaan! Sillä tässä maallisessa kokemuksessa on kyse juuri sinun vapaasta tahdostasi, kun istut omassa "kultaisessa tuolissasi" (vertauskuva, joka luotiin kuudennessa Kryon-kirjassa). Vapaa tahto! VAPAA VALINTA ohjaa sinun tulevaisuuttasi.
4. Henki ei koskaan anna sinulle viestiä - milloinkaan - joka pyytää sinua rikkomaan sitä moraalia, johon sinä uskot. Teidän ajatusprosessianne kunnioitetaan. Henki ei koskaan huijaa sinua tai "puhu sinua ympäri" tekemään mitään. Sanoman ei pidä koskaan olla oman moraalisi vastainen. Sen täytyy tuntua sinusta hyväksyttävältä., ja sen täytyy tuntua todelta omassa sydämessäsi.
5. Henki ei koskaan esittele kanavoijaa ainoana lähteenä. Vahdi tätä, sillä on olemassa monia Hengen kanavia ja he kaikki koordinoivat tietoaan niin, että se luo laajemman kuvan, erityisesti tällä Uudella Aikakaudella. He eivät KOSKAAN esittäydy tiedon AINOINA lähteinä.
6. Vahdi sitä tosiasiaa, että tieto on tavallisesti uutta tietoa. Varo kanavaa, joka vain lämmittää vanhaa uudelleen, sillä hän ei kanavoi muuta kuin Ihmisegoa. Uusi tieto on välttämätöntä. Se on kanavoinnin ainoa tarkoitus. Mietipä sitä.
7. Vahdi sitä tosiasiaa, että kanavoidun tiedon pitäisi esittää henkisiä ratkaisuja. Vastauksien antaminen elämän haasteisiin Maassa, uuden tiedon kautta, on kanavoinnin tarkoitus.
Annettu Rakkaudella,
LEE CARROLL