perjantai 28. joulukuuta 2012

HAVAINTOPISTE, OSA 2 / Arcturuslaiset



Olemme Yhtä Sisällämme.


Rakkaat ylösnousevat ystävät, palaamme kertomaan teille lisää havaintopisteestänne. Pyydämme teitä määrittelemään itsenne jatkuvasti laajentuvana havaintoasteikkona. Te olette ylösnoussut ITSENNE, joka valvoo maa-astiaanne korkeammista ulottuvuuksista. Tuosta perspektiivistä voitte katsella niitä ITSEN myriadeja versioita, jotka ovat inkarnoituneena muuntuvalle maapallolle.

Te olette myös maa-astianne, joka on vuorovaikutuksessa uuden maan kollektiivisen luomisprosessin kanssa. Fyysinen itsenne on samanlainen kuin koukku ongen päässä, mikä on heitetty veteen. Ylösnoussut ITSENNE on samanlainen kuin kalastaja, joka pitää ongenvapaa. ITSENNE ylösnousseella versiolla on täydellinen tieto kaikista matalamman taajuuden todellisuuksista.

Koska teillä on monia fyysisiä ilmaisuja maan päällä tällä nyt-hetkellä, tällä kalastajalla on monia ongenvapoja koukkuineen vedessä. Silloin kun ajattelette "itseänne" pienenä koukkuna valtavassa meressä, tunnette pelkoa ja yksinäisyyttä. Jos kuitenkin ajattelette koukkua yhtenä havaintopisteenä, joka on aina kiinni kalastajassa, tunnette voimaa.

Fyysinen ilmaisunne on pieni "laskeutumisalus", mikä tutkii maailmaa, missä voitte toimia itsenäisesti, mutta olette edelleen yhteydessä ITSEENNE, joka ymmärtää koko tilanteen. Silloin kun rentoudutte olemaan yhtä vedessä olevan koukun kanssa, voitte kokea olevanne yhtä kaiken veden/todellisuuden kanssa.

Olette myös yhtä kalastajan kanssa, jolla on korkeampi havaintopiste. Itse asiassa jokainen koukku ja jokainen kalastaja on lähetysasema. Jokainen lähetysasema kerää informaatiota alemmista havaintopisteistä ja jakaa sen linjaa pitkin ITSEN korkeamman ilmaisun kanssa.

Kokemukset ykseydestä veden, koukun, ongenvavan ja kalastajan kanssa lähetetään linjaa pitkin Lähteeseen saakka. Tällä tavalla Lähde kuhisee myriadeja elämänkokemuksia muodossa. Kaikki havainnot mitä jokainen elämänmuoto on koskaan kokenut, tallennetaan kosmiseen lähdematriisiin. Kokemuksenne tallennetaan myös akaasisiin matriiseihin, joita on jokaisen todellisuustason ja -alitason ympärillä. Sen tiedostamattoman linkin kautta, mikä teillä on kaikkien todellisuuksienne kokemuksiin, voitte muistaa ykseytenne kaiken elämän kanssa.

Nyt kun aika ja siihen perustuvat uskomusjärjestelmät alkavat muuttua, loogiset, peräkkäiset ja yksilölliset havaintonne alkavat sekoittua myriadeihin kalastajiin (ylösnousevat) ja koukkuihin (ihmiset) meressä (planeetta).

Tämän moniulotteisten havaintojen sekoittumisen myötä, planeetan ykseystietoisuus laajenee eksponentiaalisesti. Kun ykseystietoisuuden laajentuminen jatkuu, moniulotteiset käsityksenne, kommunikointinne ja kokemuksenne jaetaan kaikkien kanssa jatkuvasti lisääntyvän ykseystietoisuusaallon kautta.

Monet aikahavaintonne perustuvat tunteisiin. Jos teette jotain, mitä ette halua tehdä, aika matelee hyvin hitaasti. Kuitenkin ykseystietoisuuden hiljaa muistuttaessa teille, että te olette korkeampi ITSENNE, alatte muistaa, että olette päättäneet vierailla fyysisellä tasolla. Jos olette päättäneet vierailla tällä tasolla, voitte päättää tehdä, mitä haluatte. Tämän valinnan myötä aika lentää.

Kun elämästänne helpompaa tekevät kätketyt patentit julkaistaan ja harvojen hamstraamat rahat jaetaan monien kesken, elämänne "pitäisi"-asiat vähenevät kovasti. Kun ykseystietoisuutenne hahmottaa galaktisen olemuksenne normaaliksi, pystymme myös avoimesti auttamaan teitä muistamaan moniulotteisen ajattelunne, ulottuvuuksien väliset matkanne ja moniulotteiset kommunikointinne.

Silloin kun muistatte ajatella moniulotteisesti, monet ongelmat jotka ovat aiheuttaneet työtä elämässänne, korvataan nopeammilla, helpommilla ja tehokkaammilla menetelmillä. Silloin kun muistatte ulottuvuuksien väliset matkanne, seikkailunne myriadeissa korkeamman ulottuvuuden todellisuuksissa laajentavat äärettömästi tietoisuuttanne.

Sitten palaatte jakamaan moniulotteiset kokemuksenne ykseystietoisuuden kanssa. Nämä matkat korkeampiin maailmoihin parantavat suuresti moniulotteista kommunikointianne, minkä jaatte kaikkien kanssa sekoittamalla kokemuksenne ykseystietoisuuteen.

Samalla tavalla jos joku on sairas, ykseystietoisuus voi parantaa hänet. Jos joku on vihainen, ykseystietoisuus voi rauhoittaa hänet ehdottomalla rakkaudella. Jos joku on puutteessa, kaikille on avoinna ääretön sammio informaatiota, tavaroita, lääkkeitä ja neuvoja. Sellaiset sanat kuin "tylsyys" ja "työ" lähtevät sanastostanne, kuten myös "velka" ja "sairaus".

Aika perustuu vastustukseen. Näin ollen aikaa ei ole samalla tavalla niissä todellisuuksissa, jotka eivät perustu kolmannen ulottuvuuden koviin rajoihin ja vastustukseen. Sen sijaan aika korkeammissa todellisuuksissa perustuu ykseyden ajattoman virtaan. Silloin kun ei ole mitään vastustettavaa - kuten meneminen töihin, toive lähteä töistä, pääseminen eroon liikenteestä, tappeleminen pomon tai kumppanin kanssa, parantuminen ja/tai saapuminen johonkin paikkaan - aika virtaa paljolti valon tapaan.

Ilman kolmannen ulottuvuuden vastustamisen taakkaa, teidän ei tarvitse nukkua, koska olette väsynyt. Sen sijaan nukutte, koska tunnette sisäisen kutsun käydä olemuksenne korkeamman ilmaisun luona. Lopulta muistatte, miten olla useammassa todellisuudessa samanaikaisesti, ja nukkuminen korvataan meditoinnilla ja kaksoispaikantumisella.

Vähitellen myös syöminen korvataan moniulotteisen valon hengittämisellä. Ensin syötte vähemmän ja vähemmän tiettyjä ruokia. Sitten syötte vain niitä ruokia, joita ette ole vielä oppineet metaboloimaan valosta. Sitten ruuasta tulee toveruuden muoto, vanha tapa 3D-päivistänne. Lopulta ruoka on valon synonyymi. Silloin mitään olentoja tai kasveja ei nähdä ruokana. Toisaalta maan asukkaat jatkavat veden käyttämistä vielä pitkään sen jälkeen, kun ovat irtipäästäneet kaikesta ruuasta.

Kuulemme teidän kysyvän: "Milloin tämä kaikki tapahtuu?" Vastauksemme on, että tässä siirtymässä ei ole kyse siitä, milloin tai missä se tapahtuu. Siinä on kyse siitä taajuudesta, mihin päätätte resonoida. Kaikki on jo nyt-hetkessä, mutta eri värähtelytaajuuksissa.

Onneksi värähtelyvalintanne on paljon helpompaa, sitten kun teidän ei enää tarvitse vastustaa pelkoon perustuvien tunteiden invaasiota. Itse asiassa yksilötietoisuus on pysynyt niin erillisenä, koska on yritetty välttää tahraantumasta toisten pelosta. Kuitenkin "toiset" on 3D-käsite ja se korvataan 5D-käsitteellä "Olemme osiemme summa. Jos ykseystietoisuudessamme on pelkoa, puhdistamme sen moniulotteisesta ITSESTÄMME."

Siksi työskenteleminen moniulotteisesta ITSESTÄNNE käsin on uuden maan luomisfokus. Me galaktiset olemme tietoisia siitä, että monet teistä - erityisesti ne jotka ovat tehneet kovasti työtä sitä hetkeä kohti, jolloin kaikki ylösnousisivat - kamppailevat sen kanssa, että elämä näyttää samalta.

Tiedämme, että olisitte olleet innokkaita näkemään, että teidät kuljetetaan välittömästi korkeampaan todellisuuteen, havaitsette tietoisesti meidän laskeutuvan keskuuteenne, avaatte television ja näette ilmoituksen monien piilotettujen patenttien julkaisemisesta tai NESARAN toteutuvan. Kuitenkin ykseystietoisuutenne on päättänyt olla uuden maan tietoinen luoja.

Pitkä oleskelunne fyysisellä maapallolla on opettanut teitä olemaan itsenäinen kollektiivissa - niitä joista on tullut rakastavia johtajia henkilökohtaisesta päättäväisyydestä auttaa toisia. Siksi aivan kuten me olemme hiljaa auttaneet ylösnousevia ystäviämme, te olette välittäneet tuon lahjan auttaaksenne niitä, jotka eivät voi havaita meitä.

Fakta on, että maan kollektiivitietoisuus on päättänyt yhdistyä korkeampiin ilmaisuihinne ennen meidän kutsumista maailmaanne. Te, ylösnousevat ihmiset, oivallatte, että te haluatte "tehdä sen itse". Aivan kuten lapsi joka opettelee ajamaan pyörällä vanhemman pitäessä kiinni takaa, ei oivalla, että hänestä on päästetty irti, niin monet teistä eivät ole oivaltaneet, että päästimme irti ylösnousemuksestanne, koska olette löytäneet oman tasapainonne.

Me, ITSENNE ilmaisut korkeammissa maailmoissa, emme halua vähentää suurta transformaatiotanne olemalla läsnä, silloin kun olette täysin valmiita tekemään sen ITSE. Olemme löytäneet turvallisen kadun (melkein puhtaan pimeistä sieluista), jotta voitte opetella löytämään oman tasapainonne fyysisen ilmaisunne ja moniulotteisen elämänne välillä.

Olemme myös ottaneet pois vaaralliset lelunne (kytkeneet irti kaikki ydinaseet) antaaksemme teille enemmän aikaa muistaa ITSENNE. Monet kätketyistä patenteista ovat tosiaan galaktisia, mutta monet niistä ovat myös ihmiskeksintöjä. Nämä keksinnöt varastettiin luojiltaan ja tiedemiehet usein tapettiin. Emme enää salli tätä käyttäytymistä. Ja koska te olette pyytäneet meitä lähtemään leikkikentältä, emme riko planeettanne vapaata tahtoa auttaaksemme teitä tällä tavalla.

Vapaa tahto on planeetan jäsenten enemmistön yhteisymmärrys. Näihin olentoihin sisältyvät kaikki tietoiset olennot ja Gaia. Siksi planeettatietoisuuden enemmistö on pyytänyt meiltä apua. Pimeyden polariteetti oli kasvanut liian voimakkaaksi, jotta valopolariteetilla olisi ollut mahdollisuus. Näin tulimme auttamaan jälkeläisiämme ja ystäviämme ihmisvalepuvussa.

Kuitenkin olemme myös tietoisia, että te, Gaian ykseystietoisuus, haluatte ylittää maaliviivan itse. Ihmistermiä käyttäen, olemme hyvin ylpeitä ystävistämme ja jälkeläisistämme. Etenemme laskeutumisissamme, mutta aluksi se tapahtuu tietoisuudessanne. Toisin sanoen autamme niitä, jotka pyytävät apuamme.

Tuemme teitä, kun muistatte, miten vieraillaan ITSENNE korkeampien ilmaisujen luona tähtialuksillamme ja uudella maapallolla, ja opastamme teitä sisältäpäin olemaan täysin hereillä ulottuvuuksien välisten matkojenne aikana. Haluamme teidän tietävän, että olemme täysin avanneet Käytävämme kaikille, jotka haluavat tietoisesti vierailla galaktisen perheensä luona galaktisen ITSENNE perspektiivistä.

Toisin sanoen, se siima mikä kerran erotti koukun vavasta, yhdistää ne nyt. SINÄ joka olet kalastaja, on moniulotteinen ja havaitsee maan vedet myriadeista ulottuvuuksista ja/tai tietoisuustiloista. Tämä SINÄ (kalastaja) on innokas jakamaan niin monia havaintoja, kuin sinä (ylösnouseva) voit ottaa vastaan.

Mitä enemmän elätte sisältä käsin ja olette syvällisesti yhdistynyt ITSEENNE, sitä enemmän muistatte, että fyysinen keho on vain muoto, mitä käytätte osallistuaksenne uuden maan luomiseen. Kuitenkin teillä on monia muotoja, mitkä yksi tietoisuutenne luo, pukee ylleen ja tallentaa moniin todellisuuksiin nyt-hetkessä. SINÄ et voi koskaan kuolla. Muotosi ei ehkä ole enää käyttökelpoinen, joten tietoisuutesi ehkä tarvitsee päästää irti tuosta ilmaisusta väliaikaisesti.

Voitte kuitenkin luoda toisen ilmaisun vieraillaksenne tuossa todellisuudessa aina, kun haluatte. Kun maan jäsenet lisääntyvässä määrin aktivoituvat ja hahmottavat todellisuuden laajentuneen havaintokykynsä kautta, ajan, erillisyyden ja kuoleman harha häviää. Silloin kun rakas ihminen kuolee, muistatte, että hän on pelkästään päättänyt päästää irti tuosta muodosta. Hän on kuitenkin puhdasta tietoisuutta eikä voi kuolla. Siksi se mikä kuoli, oli vain pakkaus, kun tietoisuus tuon pakkauksen sisällä on ääretön.

Päästäessään enemmän irti vanhoista hallintatavoista, maan ihmiset luovat uuden, moniulotteisen maan. He eivät tietenkään varsinaisesti luo moniulotteista maata, koska se on aina ollut olemassa. He luovat turvallisuuden voidakseen muistaa, että on myriadeja maataajuuksia, missä he voivat luoda, elää ja leikkiä.

Kaikki se mitä halusitte saavuttaa ylösnousemuksella, on jo moniulotteisen ITSENNE sisällä. Kun nostatte havaintopistettänne, löydätte sen itse. Polku on selvä nyt ja hyvin valaistu Käytävämme päästä. Sisäänkäynti tähän Käytävään on sisällänne. Sulkekaa silmänne havaitaksenne Käytävämme kolmannella silmällänne ja käyttäkää korkean sydämenne ehdotonta rakkautta sen avaamiseen.

Olemme yhtä sisällänne,
Arcturuslaiset



Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
24.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



torstai 27. joulukuuta 2012

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSAT 242 / 243

Olemme astuneet ihmiskunnan uuteen aikaan, jolloin rakkauden painon lisääntyminen jatkuu päivä päivältä, tunti tunnilta.
Rakkauden valovirta jatkaa meidän kaikkien täyttämistä herkeämättä ja runsaskätisesti edessä olevina aikoina.



Olette levottomana odottaneet hyviä uutisia, rakkaat ystävät, kun olette kaikki taistelleet eri tavoin tämän rakkaustunnelin läpi. Monet ovat jo nähneet "valoa tunnelin päässä", mutta toisilla pimeys näyttää vielä syvemmältä. Älkää hermoilko, rakkaat ystävät, sillä te ette ole ikuisesti jumissa tässä pimeydessä. Ja vaikka teidän saattaakin olla vaikeaa tällä hetkellä nostaa toivoanne, tietäkää, että kaikki on vain osa tätä prosessia ettekä todella tee mitään väärin. Selitetäänpä.
Kuten olemme puhuneet aiemmassa epistolassa - itse asiassa useilla kerroilla - ihmisillä on tapana muodostaa oletuksia päässään siitä, miten ja milloin tiettyjen asioiden pitäisi tapahtua. Ja kuten kaikki hyvin tiedätte, nämä myyttiset joulukuun päivät 2012 ovat olleet vähän liioittelua - lievästi sanottuna. Tämä on helppoa ymmärtää, koska kenelläkään teistä ei ole aiempaa tietoa, miten näin massiivinen prosessi tapahtuu, ja teillä on iskostunut tarve yrittää kuvitella se joka tapauksessa. Ja sitten jotkut näistä kuvista viehättävät massoja - ne tuodaan julki ja niistä keskustellaan ja ne näyttävät alkavan elää omaa elämäänsä. Jonkin ajan kuluttua ne esitetään faktoina tai totuutena ja monet alkavat pitää kiinni näistä totuuksista.
No, kuten myös hyvin tiedätte, ihmismielellä on tietyt rajat eikä mitään mikä ei sovi näihin rajoihin, ymmärretä helposti. Näin myös tässä ja kuten sanoimme etukäteen, monet pettyvät kovasti tämän siirtymäjakson aikana. Ja monet ovat pettyneet, aina "tuhoutumiseen" saakka, sillä he ovat alkaneet menettää kaiken toivonsa - ei ainoastaan tähän prosessiin, vaan myös itseensä. Ja kun näin tapahtuu, heidän on vaikea löytää enää mitään, mihin uskoa, ja heidän tulevaisuutensa näyttää vähintäänkin synkältä.
Ihmiskunnalla on pitkä historia tässä ja kuten tavallista, se toimii eräänlaisena itsetuhomekanismina. Kuten olemme sanoneet monta kertaa, mikään muu ei voi pysäyttää teitä nyt kuin te itse. Sillä pelkonne on ainoa asia, mikä seisoo nyt tiellänne. Ei ole enää mitään ulkopuolisia voimia aiheuttamassa hävitystä, ne on tehty vaarattomiksi eivätkä ne voi vaikuttaa muuten kuin pikkuärsytyksellä siellä sun täällä. Ainoa asia mikä estää ketään teistä nyt, on oma sisäisen pelkonne päästää irti ja puskea kaiken läpi. Ja tämän sisäinen itsensä epäilemisen ääni on ollut hyvin, hyvin voimakas, kuten erittäin monet teistä ovat todistaneet viime aikoina. Ja luuletteko sen olleen sattumaa, että hyvin monet kuulivat tuon äänen sen päivän jälkeen, jolloin monet teistä uivat autuudessa ja rakkaudessa - kirjaimellisesti?
Emme sano tätä kritisoidaksemme ketään teistä, yritämme vain valaista vähän tätä prosessia. Sillä tämä on hyvin monin tavoin yksinäinen matka, missä teidät pakotetaan kohtaamaan jokainen haaste suoraan, ja te olette ainoa, joka voi päättää, jatkatteko eteenpäin painamista vai annatteko periksi tuolle sisäiselle äänelle, joka sanoo, että on turha jatkaa. Muistakaa, ettemme ole turhaan kutsuneet tätä jaksoa rakkaustunneliksi. Sillä aivan kuin tivolin kummitusjunassa, teidän on kuljettava pimeän tunnelin läpi ja yllätyksiä vaanii siellä, missä odotatte niitä vähiten. 
Ja miksi tämä prosessi on tällainen? Antaakseen teille mahdollisuuden löytää todellisen itsenne, sen joka asustaa aivan ytimessänne ja joka on paljon voimakkaampi, urheampi ja kestävämpi, kuin olisitte koskaan voineet toivoa. Sillä tätä matkaa ei ole järjestetty teidän kaikkien saamiseksi kärsimään. Tämä matka on järjestetty tekemään teidät kaikki hyvin selkeiksi itsenne osalta. Näin ollen on tämä näennäisen loputon henkisten ja fyysisten ylä- ja alamäkien ristituli, mikä heittää teidät pois kurssista yhtenä hetkenä ja opastaa teidät takaisin ja vahvistaa päättäväisyyttänne seuraavana.
Taaskin muistutamme teille, että tämä matka on jokaiselle omansa. Sillä riippuu jokaisesta teistä, miten nopea tai hidas matkanne on, koska teidän tehtävänne on päättää, milloin aika on oikea teille ja lopultakin käännytte viimeisestä kulmasta ja näette kirkkaiden valojen hohtavan edessä. Taas kerran, tämä ei ole millään muotoa kritisointia, paremminkin muistutus, ettei tämä matka ole ohi kenelläkään teistä ja vaikka olisittekin niiden joukossa, jotka edelleen viipyilevät tämän rakkaustunnelin pimeimmissä osissa, ette ole sen huonompi tai parempi kuin kukaan muukaan.
Saavutatte jokainen tavoitteenne tarkoitettuun aikaan - jotkut nopeammin kuin toiset - mutta kaikki tekevät sen juuri siihen aikaan, mikä on määrätty teille. Ja muistakaa, että te olette se, joka on määrännyt tämän etukäteen - ei ole ketään toista, joka voi pakottaa teidät kestämään sekuntiakaan pidempään tätä prosessia, minkä olette itse päättäneet. Vastaavasti ei ole ketään itsenne ulkopuolista, joka voi antaa teille oikopolun. Sillä jokaisen teistä on tehtävä tämä omalla tahdillanne ja jokainen teistä ilmestyy esiin tämän tunnelin pimeästä suusta voitokkaana.
Sitten kun ilmestytte esiin, teette sen täysin ja kokonaan.


Sillä matkan varrella olette karistaneet kaikki asiaankuulumattomat matkatavarat, joita olette hankkineet ja jotka ovat ehkä pidätelleet teitä, ja niiden sijasta olette saaneet kaikki ne "puuttuvat osat", jotka muodostavat kokonaisuutenne. Niinpä sanomme tämän tänään, päivänä mikä merkitsee hengen ja valon juhlan alkua monille teistä: älkää unohtako juhlia itseänne. Sillä vaikka ehkä tunnettekin edelleen rämpivänne tämän rakkaustunnelin pimeimmässä osassa, olette tehneet poikkeuksellisen saavutuksen jo.
Itse asiassa niille jotka edelleen taistelevat vastaan tarvettaan lopettaa ja antaa periksi, sanomme, että teidän on juhlittava enemmän kuin useimpien. Sillä te olette päättäneet valita haastavimman reitin ja se mitä opitte matkan varrella, ovat oppitunteja, jotka saattavat ihmiskunnan pitkän askeleen eteenpäin, sitten kun tekin ilmestytte ulos tästä tunnelista ja olette valmiita jakamaan oppituntinne. Ne eivät tule helposti kenellekään teistä, mutta ne jättävät taakseen sellaisen, joka säteilee niin kirkkaasti, että hän voi valaista tämän planeetan pimeimmän nurkan.
Taaskin kehotamme teitä juhlimaan niin, kuin voitte, sillä olette tietysti vähintäänkin ansainneet oikeuden tehdä sen. Ja taas toistamme: missä tahansa kohdassa olette, tietäkää, että kaikki on hyvin ja teette kaiken juuri niin, kuin oli tarkoitus tehdä. Sillä vuorovesi on vaihtunut ja tämä energiaputous joka on alkanut virrata ylitsenne, vaikuttaa teihin kaikkiin hyvin monin tavoin. Tällä hetkellä niiden kaikkien on mahdoton havaita tämä valo, jotka löytävät itsensä tästä näennäisen loputtomasta pimeästä paikasta. Mutta tietäkää, että tämä valo suihkuaa myös teihin ja tunkeutuu ytimeenne. Niinpä tekin hyödytte kaikesta tästä monin tavoin - ja kuten myös muut asukkaat tällä planeetalla.
Ottakaa tämä siis sellaisena, mitä se on - nimittäin toivon viestinä ja ihailun viestinä. Sillä olette kaikki säteileviä olentoja ja se mitä olette jo saavuttaneet, ylittää jokaisen teon, mitä kukaan muu luomakunnassa voi väittää tehneensä. Osoitamme teille kunniaa ja toivotamme teille parasta tähän matkanne seuraavaan vaiheeseen - tapahtuu se sitten kirkkaassa päivänvalossa, puolittaisen valon hämärässä tai sysimustassa yössä.



SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 243  

On alkanut tulla jo valoisampaa - emmekä tarkoita ainoastaan päivien pitenemistä pohjoisella pallonpuoliskolla. Valomäärä on lisääntynyt planeetallanne moninkertaiseksi muutaman viime päivän aikana, kun se portaali minkä avaamisessa olitte kaikki tärkeänä apuna 21.12. ja sen lähipäivinä, on jo menestyksekkäästi toimittanut valtavia energiamääriä pikkuplaneetallenne. Sitä voidaan verrata valtavaan vesiputoukseen ja oikeutetusti niin, koska tämä lakkaamaton valovirta on aivan samanlainen kuin nuo jättimäiset vesiputoukset kauniin pikkuplaneettanne luonnossa. Ja aivan kuten nuo vesiputoukset, myös tämä valovirta jatkaa teidän kaikkien täyttämistä herkeämättä ja runsaskätisesti edessä olevina aikoina.

Sillä olette nyt kaikki olleet yhdistyneenä tähän loputtomaan valovirtaan ja vaikka kaikkea tämän valon kantamaa informaatiota ei voi vielä havaita selkeästi, se on jo alkanut tehdä taikojaan. Ei ainoastaan teillä, vaan koko planeetallanne, ja näin sitä voidaan verrata "toiseen tulemiseen" - käyttääksemme teille monille tuttua fraasia. Emme viittaa tässä yksittäiseen olentoon, aivan päinvastoin, koska se mitä maillenne on saapunut, on kaikille, ilman mitään poikkeuksia. Tämä voima ei valikoi, sillä se on rakkauden lähteestä eikä rakkaus tunne mitään rajoja.

Emme mene pidemmälle sen kuvaamisessa, mikä kaiken tämän rakkauden lopputulos on. Riittää, kun sanotaan, että olette astuneet ihmiskunnan uuteen aikaan, jolloin rakkauden painon lisääntyminen jatkuu päivä päivältä, tunti tunnilta. Ja vaikka monet tuntevat edelleen pimeyden raskaan taakan vetävän itseään alas, tietäkää, että tämä on vain väliaikainen tunne, sillä pian tekin tunnette, miten paino muuttuu ja rakkauden valo helpottaa tätä taakkaa harteillanne enemmän ja enemmän.

Jätämme tähän tänään ja palaamme myöhemmin. Sitä odotellessa tietäkää, että olette kaikki "normaalin rajoissa". Toisin sanoen, te ette käänny tarkoitetusta kurssista mitenkään. Ja vaikka tämä vaihe onkin enemmän kuin tuskallinen joillekin teistä, tietäkää, että myös te huomaatte pian, että paine helpottaa ja alatte hengittää vapaammin, aivan kuten jotkut lähimmäisenne tekevät jo. Eihän tämä ole mikään estekurssi, minkä on tarkoitus pitää teidät määrättömän ajan vaeltamassa pimeydessä, näennäisesti ilman kykyä löytää tietänne uloskäynnille. Sillä tiedätte kaikki täysin hyvin, missä uloskäynti on - teidän täytyy vain viimeistellä muutamia askareita, jotka olette antaneet itsellenne suoritettavaksi, kun kuljette tätä pimeää tunnelia pitkin jatkuvasti kirkastuvaa valoa kohti.

Tietäkää siis, että te käytätte juuri sen ajan, mitä tarvitsette kaiken loppuunsaattamiseen - ette sekuntiakaan enempää, ette sekuntiakaan vähempää. Ja tietäkää, että silloin kun tekin ilmestytte esiin, auringonvalo on vielä kirkkaampi, kuin minkä näitte juuri ennen astumistanne tähän loppuunsaattamistunneliin.



Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
24. 26. 12. 2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine






keskiviikko 26. joulukuuta 2012

KOMMUNIKOINTILINJAT KORKEAMPIIN ULOTTUVUUKSIIN OVAT AVOINNA / AE Mikael

Massat alkavat kyseenalaistaa johtajiaan ja pitävät näitä tilivelvollisina teoistaan. Useammat ja useammat ihmiset alkavat kyseenalaistaa järjestäytyneiden uskontojen ahdasmieliset säännöt ja rajoitukset ja he etsivät omaa korkeinta totuuttaan vaihtoehtoisin keinoin.

 

 

Rakkaat mestarit, teidän on tärkeää muistaa, että palvelu on oleellinen osa ylösnousemusprosessia. Monet teistä tulivat kaukaisista tähtijärjestelmistä kosmisina viestintuojina. Kerta toisensa jälkeen olette kantaneet totuutta ja kosmista viisautta.  


Kuitenkin tehtävä mihin suostuitte tässä elämässä, on tärkeämpi kuin mikään toinen, minkä olette kokeneet sen jälkeen, kun teistä tuli yksilötietoisuus Jumalan tietoisena kipinänä. 

Paljon siitä mitä olette oppineet kulkiessanne ylösnousemuspolkua, on sen muistamista, mitä olette jo kokeneet. Olemme painottaneet sitä tosiasiaa, että olette tehneet monta kertaa aiemmin sen, mitä pyydämme teiltä, jottei tehtävä näytä niin saavuttamattomalta. Tästä syystä hyvin suuri osa kertomastamme menneisyyden historiasta ja yksityiskohdista, tuntuu niin tutulta.

Saatavillanne on nyt suurempia ja suurempia määriä kosmista elämänvoimaenergiaa. Olette kuitenkin vastuussa sen käyttötavasta. Teidän on pysyttävä tiukasti maadoittuneena maahan, kun kurkotatte korkeammalle ja korkeammalle ilmaisun jalostuneempiin ulottuvuuksiin, ja on erittäin tärkeää fyysiselle hyvinvoinnillenne oppia tasapainottamaan ja harmonisoimaan energiaverkkojärjestelmänne (mitä kutsutaan aurakentäksi tai Aatami/Eeva Kadmon -valokehoksi). Voitte ammentaa niin paljon jumalolemusta, kuin voitte sisältää. Kuitenkin yhdistyttyänne siihen, mitä tarvitsette henkilökohtaisesti, teidän on säteiltävä loput muodon maailmaan. Ette voi hamstrata Jumalan valoa, rakkaat ystävät. Se on tarkoitettu käyttäväksi ja jaettavaksi kaikille.

Tiedostakaa, että violetin liekin voimaan ja taianomaisiin muunto-ominaisuuksiin on rajattu pääsy kolmannen/neljännen ulottuvuusympäristön työntö- ja vetokaksinaisuudessa. Kuitenkin silloin kun saavutatte harmonisen värähtelymallitason, joka virittää teidät neljännen ulottuvuuden keskiosaan, saatte pääsyn violetin liekin jumalaiseen alkemiaan ja teillä on myös kyky ammentaa Luojatietoisuuden transformoivia timantinkovia hiukkasia. Kun ollaan rajoittuneisuuden ja kaaoksen matalammissa ulottuvuuksissa, on lähes mahdotonta säteillä jatkuvasti ehdotonta rakkautta sydänkeskuksestanne. Kuten olette oppineet, elämän luojahiukkaset on aktivoitava epäitsekkään ja rakastavan tahdonilmaisun kautta. Tiedostakaa, rakkaat, että jokaisella Jumalvalon korkeammalla tasolla, minkä saavutatte, violetin liekin voima ja valkoisen tulen luomishiukkasten määrä lisääntyy eksponentiaalisesti.

Tällä hetkellä maapalloa ympäröi kaksi kollektiivitietoisuuden ajattelumallivirtaa - sen negatiivisen ajattelumallikurimuksen sijasta, mikä tähän saakka on muodostanut maapallon auran. Tämä negatiivinen ja vääristynyt energianauha on kumulaatio pelon, vihan sekä itseä palvelevien intressien ja tekojen tuhansista vuosista. Se on luonut valon ja varjon laajan asteikon varjopuolen: harhamaaliman, missä ihmiskunta on ollut pudottuaan tiedostamisen puolitietoiseen tilaan - kuten sitä voitaisiin kutsua.

Useimmat ihmiset ovat jääneet kiinni mielenhallinnan kolmannen ja neljännen ulottuvuuden muotoon monissa elämissään, sillä he ovat jääneet esi-isiensä uskomusansaan - rodullisesti, poliittisesti, kulttuurisesti ja uskonnollisesti. Monilla rakkailla sieluilla on tuskin koskaan ollut omia ajatuksia. Negatiivinen massatietoisuuden uskomusjärjestelmä on pelkkää tuhoa ja hävitystä, arvottomuutta, tiukkoja sääntöjä ja oppeja, jotka lannistavat originellin ja riippumattoman ajattelun. Tämä on pitänyt kaikkia syyllisyyden, pelon ja velttouden tilassa. Tätä on kutsuttu "laumaksi", missä kaikki ovat katsoneet uskonnollisiin ja lakiasäätäviin johtajiinsa, jotta nämä kertoisivat, mitä tehdä ja ajatella ja miten olla.

Jokainen suuri uskonto on alkanut sellaisen suuren mestarin innoittavista opetuksista, jolle annettiin erityisiä viisaita opetuksia välitettäväksi ihmisille. Heidät ylivalaistiin Isä/Äiti Jumalamme ohjeiden alaisuuteen ja heidän elämänsä aikana näitä käsitteitä noudatettiin ja ne pysyivät puhtaina. Kuitenkin mestarin siirtymän jälkeen, ajan kuluessa opetukset vääristettiin ja muutettiin sopimaan johdossa olevien itsekkäisiin intresseihin. Ne väännettiin toisiksi niistä innoittavista totuus- ja viisausopetuksista, jotka oli suunniteltu tietylle aikakaudelle auttamaan massoja henkilökohtaisen suhteen kehittämisessä Isä/Äiti Jumalan kanssa, kun he pyrkivät saavuttamaan tietyn itsemestaruus- ja valaistumistason.

Olemme sanoneet aiemmin: "Olette hyvin rohkeita asutuessanne sen suositun uskomusjärjestelmän, ihmiskunnan kollektiivitietoisuuden, ulkopuolelle, mikä on ollut eräänlainen vankila hyvin pitkään." Tiedämme, että teitä on kritisoitu, pilkattu, hyljeksitty ja mustamaalattu tässä ja monissa muissa elämissä, rakkaat. Kuitenkin haluamme teidän tietävän, että vaikka saatatte tällä hetkellä olla vähemmistönä, lukumääränne kasvaa aimo harppauksin. Monet asiat joita on kutsuttu new age -käsitteiksi, suodattuvat massojen mieliin ja keskusteluihin eikä enkeleihin ja vuorovaikutukseen korkeampien ulottuvuuksien valo-olentojen kanssa suhtauduta enää täysin varauksella, kuten on tapahtunut ennen.

Hyvä uutinen on, että uusi korkeampien tunne- ja ajatustaajuusmallien nauha kiertää maapalloa negatiivisen nauhan yläpuolella.  

Tämä energianauha on täynnä valoa, toivoa ja voimakasta itseilmaisun ja -mestaruuden halua. Vähitellen kristalliverkkojärjestelmä kattaa maapallon ja Luojatietoisuuden valonauha vahvistuu joka päivä, kun useammat ja useammat teistä pääsevät valokaupunkeihin ja teistä tulee timantinkovien luomishiukkasten välittäjiä.
Massat alkavat kyseenalaistaa johtajiaan ja pitävät näitä tilivelvollisina teoistaan. Useammat ja useammat ihmiset alkavat kyseenalaistaa järjestäytyneiden uskontojen ahdasmieliset säännöt ja rajoitukset ja he etsivät omaa korkeinta totuuttaan vaihtoehtoisin keinoin.

Ymmärrämme, että maan suuri sieluenemmistö on tuskan, kärsimyksen ja epävarmuuden kourissa. Valitettavasti ne jotka ovat jääneet kiinni kollektiivitietoisuuden uskomusjärjestelmään, eivät opi näiden myllertävien aikojen oppitunteja. He eivät ymmärrä, että kohtuuttomat ja tasapainottomat ajatukset ja teot ovat luoneet heidän kokemansa tuskalliset tilanteet. Syyn ja seurauksen karmalait palauttavat nopeammin kuin ennen lähettäjille kaiken sen, mitä on luotu, jotta sitä voidaan korjata ja kehittää. Jokaiselle sielulle joka on tällä hetkellä maan päällä, tärkein elämäntehtävä on pyrkiä palauttamaan tasapaino ja harmonia sekä sisäiseen että ulkoiseen maailmaan.

Ne teistä jotka suostuitte tulemaan fyysiseen inkarnaatioon juuri tänä aikana, toitte mukananne ne merkittävät oppitunnit tai tasapainottomuudet fyysisessä, ajatus- ja tunnekehossa, jotka täytyi harmonisoida, jotta voisitte alkaa työskennellä yhteensopivasti sielunne tai korkeamman itsenne kanssa. Olette tulleet tähän elämään tasapainottamaan maskuliini- ja feminiiniluontonne - käyttämään Isä Luojan jumalaista tahtoa, voimaa ja auktoriteettia, mutta myös yhdistymän Äiti Luojan rakkaus-viisauteen, myötätuntoon ja hoivaaviin ja luoviin puoliin. Tulitte kokemaan maapalloa ja olemaan täysin fyysisessä kehossanne samalla, kun yhdistätte hengen fyysiseen olemukseenne ja tietoisuuteenne. Olette täällä tasapainottamassa tietämisen ja kommunikoinnin - oppimassa intuition kautta, mitä omat totuutenne ovat, elämässä noita totuuksia esimerkkinä muille, oppimassa tasapainottamaan kommunikointitaidot - milloin puhua ja milloin olla hiljaa - ja olemaan tuomitsematta oppien, että jokaisella ihmisellä on oma polkunsa ja omat oppituntinsa opittavana.

Teidän jotka olette kuunnelleet Hengen kuiskauksia ja astuneet valaistumispolulle, on aika muistaa, että maapallo ei ole kotinne - olette täällä suorittamassa tehtävää. Olette kaukaisista tähtijärjestelmistä ja galakseista ja mahdollisesti myös toisista maailmankaikkeuksista. Teidän ja monien rauhan ja valon uskollisten sotureiden on aika tietää, miten suurenmoisia olette ja miten rohkeita olitte vastatessanne kutsuhuutoon laskeutua tämän maakokemuksen tiheyteen. Tapahtumat galaksissanne, aurinkokunnassanne ja maapallolla liikkuvat nopeasti eteenpäin ja suuri muutos on tulossa. Siksi on tärkeää, että keskitytte siihen, mitä on oikein maailmassanne, ettekä jää kiinni siihen kaikkeen negatiivisuuteen ja pelkoon, mitä purkautuu eetteriin. Muistakaa, että annatte energianne siihen, mihin keskitätte huomionne.

Teidän on aika astua täysin itsemestaruuteen ja ottaa takaisin jumalainen syntymäoikeutenne. Millaiseksi haluaisitte tulla? Mitä haluaisitte tehdä? Teillä on kyky tulla miksi tahansa tai luoda mitä tahansa, mitä voitte kuvitella, kunhan se on harmoniassa jumalaisen suunnitelmanne kanssa. Teillä on ihmeellisiä valon informaatiopaketteja tallennettuna pyhään mieleenne, vain odottamassa esiin kutsumista. Kun rakennatte ja kehitätte valopyramidianne viidennessä ulottuvuudessa, huomaatte, että luomuksenne ilmentyvät nopeammin ja nopeammin.

Opettaminen on esimerkiksi yksi tehokkaimmista tavoista näyttää toisille, miten tullaan oman kohtalonsa mestariksi. Pyytäkää aina korkeinta lopputulosta kaikkien hyväksi eikä teitä ei johdateta harhaan. Tiedämme, ettei ole helppoa astua ulos mukavuusalueeltanne, sillä olette antaneet toisten saada itsenne epäilemään itseänne ja kykyjänne. Pyydämme teitä olemaan rohkea esimerkki ympärillänne oleville, niille jotka ovat jumissa ihmisen kollektiivitietoisuuden kulttuurillisissa uskomuksissa ja rajoituksissa.

Jokainen teistä on kokenut monia elämiä joko mies- tai naiskehossa. Olette myös kokeneet fyysisen "astian" monissa roduissa, muodoissa ja kulttuureissa. Rakkaat, silloin kun tuomitsette toiset, todellisuudessa tuomitsette vain itsenne, sillä olette kokeneet melkein kaikki puolet maapallolla. On suuri etuoikeus saada inkarnoitua maan päälle ja aina on ollut miljoonia ja miljoonia sieluja, jotka odottavat sen fyysisen todellisuuden kokemista, mikä maapallolla on tarjottavana. Ette ole mikään poikkeus, sillä olette olleet halukas kokemaan maallisen luomisen mahdollisimman monilla tavoilla ja monissa ilmaisumuodoissa. Siksi harhaverhon asteittain noustessa kehitätte suuren ymmärryksen ja myötätunnon niitä kohtaan, jotka ovat jumissa kolmannen/neljännen ulottuvuuden vääristyneen todellisuuden tuskassa ja kärsimyksessä. Pyydämme teitä tulemaan rohkeaksi esimerkiksi ympärillänne oleville. Kun uskallatte astua esiin ja vaatia mestaruutenne, toiset seuraavat esimerkkiänne.

Monet teistä kokevat tällä hetkellä jumalaista tyytymättömyyttä sekä dramaattisia elämänmuutoksia. Asiat jotka ennen toivat teille nautintoa, eivät enää tyydytä, ja olette ehkä kadottaneet yleisen kiinnostuksen moniin ystäviinne. Tämä johtuu siitä, että sielunne tönii teitä siirtymään eteenpäin, laajentamaan näkemystänne ja ottamaan hallintaan kohtalonne. Teidän on päästettävä irti ennakkoajatuksista koskien elämänne rakennetta. Teidän on päästettävä irti uskomuksista, jotka pitävät teitä jumissa sokaisevissa rakennerajoissa. Irtipäästäminen antaa teille voimaa laajentaa tietoisuuttanne ja todellisuuskuvaanne.

Mitä korkeammiksi värähtelymallinne tulee, sitä virtaavampaa aika-avaruusjatkumosta tai tapahtumien aikajärjestyksestä tulee. Rakenteista tulee tapoja, mitkä sokaisevat teidät kolmannen/neljännen ulottuvuuden harhalle. Älkää kiinnittykö luomaanne rakenteelliseen elämään. On tärkeää, että olette valmiita sisällyttämään elämäänne uusia käsitteitä, kun laajennatte kuvaanne ja tietoisuuttanne tulevaisuuden mahdollisuuksista. Älkää koskaan unohtako, että olette kanssaluojia - joko tuskan, kärsimyksen ja rajoitusten tai ilon, rauhan ja yltäkylläisyyden kanssaluojia. Valinta on teidän.

Ei ole sattumaa, että hyvin monet urheat sielut valitsivat transformaation seitsemännen säteen sielusäteekseen tässä elämässä. Nähkää tämän siunatun pyhän tulen roihuavan ympärillänne ja säteilevän jatkuvasti laajenevina ympyröinä, kun liitytte toisiin auttaessanne nostamaan ihmiskunnan tietoisuuden takaisin rakkauden/valon taajuuksiin. Muistakaa, että näinä aikoina kun maapallon ja ihmiskunnan evoluutiota nopeutetaan, voitte vaikuttaa.

Olemme tietoisia siitä, että monia teitä häiritsee kaikki negatiivisuus ja epäoikeudenmukaisuus ympärillänne. Kuitenkin syvällä sisällänne tiedätte, että nämä suuret muutokset parantavat lopulta kaikkea. Olkaa varmoja sitä, että voitte olla muutosinstrumentti. Sallikaa meidän lähettää Isä/Äiti Jumalan rakkautta täyttämään teidät ylitsevuotaviksi.  

Rakkaat ystävät, rakkaus/valosäteilynne yhdistettynä toisten valonsotureiden säteilyyn auttaa ihmiskuntaa ja maapalloa siirtymään asteittain huomisen ihmeelliseen uuteen aikaan.

Tietäkää, että Teitä Rakastetaan kovasti ja että olette suojeluksessani.

Olen ArkkiEnkeli Mikael.

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Marraskuu 2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



torstai 20. joulukuuta 2012

KOTIPOLUN KULKEMINEN / Arcturuslaiset


Planeettanne kollektiiviset energiakentät herättävät 97% moniulotteisen ITSENNE DNA:sta.
Me kaikki koemme 97% DNA:stamme tulevan käyttöön biologisissa tietokoneaivoissamme.

Rakkaat ylösnousevat ystävämme, ajanjaksosta 12.12.12-21.12.12 on tullut hyvin tärkeä todellisuudessanne, koska se luo odotuksen täyttymyksestä tai pettymyksestä. Siksi teille kaikille on annettu mahdollisuus valita se energiakenttä, millaista haluatte pitää tietoisuudessanne. Täyttymysodotus voimaannuttaa teitä, kun taas pettymysodotus antaa voiman elämästänne ITSEN ulkopuolelle.

Koska olette palaamassa moniulotteiseen ITSEENNE, missä olette todellisuutenne luoja, ilmentämisvoimanne ja moniulotteiset havaintonne vahvistuvat kovasti. Siksi ajatuksilla ja tunteilla jotka viipyilevät sydämessänne ja mielessänne, on suurempi mahdollisuus ilmentyä. Näin ollen jos päästätte auraanne pettymyksen siitä, että te ette saa haluamaanne, alennatte tietoisuuttanne sekä havaintojanne.

Ette pysty hahmottamaan tuota todellisuustaajuutta alemmalla tietoisuustilallanne. Siksi ette pysty havaitsemaan, että toiveenne täyttyi tuossa todellisuustaajuudessa. Kuten tiedätte, 3D-ilmentämisprosessi on peräkkäinen, hidas ja siihen liittyy työtä (ajan vastustaminen). Kolmannen ulottuvuuden molekyylien muuttaminen vaatii työtä, koska ne vastustavat muutosta ja resonoivat aikaan. Näin on aikaa työn ja luomisen ja/tai muutoksen välillä.

Onneksi kolmannen ulottuvuuden molekyylien pyörimisen ylösnousemista edesauttavat kovasti korkeammat valotaajuudet, joita säteilee Galaktisesta keskuksesta. Se kolmannen ulottuvuuden laki, että muutos tehdään työllä, ei rajoita tätä korkeampaa valotaajuutta. Itse asiassa nämä galaktisen valon korkeammat taajuudet voimaannuttavat suuresti luontaista kykyänne luoda ajatuksillanne ja tunteillanne.

Kolmannessa ulottuvuudessa on massa, mutta ajatuksilla ja tunteilla ei ole fyysistä massaa. Siksi on vaikeaa manipuloida fyysistä massaa ajatuksilla ja tunteilla. Kuitenkin ajan kuluessa ajatuksenne ja tunteenne voivat muuttaa käyttäytymistänne. Silloin käyttäytymisenne johtaa erilaisiin valintoihin ja tekoihin, mitkä voivat nostaa tietoisuuttanne.

Kun tietoisuutenne kohoaa, kykynne havaita korkeampia todellisuustaajuuksia lisääntyy. Silloin voitte hahmottaa, että ajatuksenne ja tunteenne ovat muuttaneet todellisuuskudostanne. "Todellisuuskudoksella" tarkoitamme sitä todellisuustiheyttä, mihin kiinnitätte huomion. On myriadeja todellisuustiheyksiä/

taajuuksia moniulotteisen tietoisuutenne sisällä ja ympärillä.

Kolmannen ulottuvuuden käyttäytyminen on tottunut kiinnittämään huomionne fyysiseen todellisuustaajuuteen. Tietoisuutenne nostaminen sallii teidän hahmottaa korkeampia todellisuustaajuuksia. Näin teillä on vaihtoehtona laajentaa valintojanne kiinnittämällä huomionne korkeampaan todellisuustaajuuteen.

Tässä hieman korkeammassa todellisuusvärähtelyssä alatte oivaltaa ne monet jokapäiväiset ihmeet, joita tapahtuu jatkuvasti. Ensinnäkin tämä hieman korkeampi todellisuustaajuus on epäsynkronissa arkipäiväisen elämänne ajan kanssa. Siksi voitte havaita ajatusten ja tunteiden syyn ja seurauksen.

Esimerkiksi jos tiedostamatta pelkäätte jotain tapahtuvan, ette oivalla, että tuo tiedostamaton pelkonne on ajava voima luomaan sen, minkä pelkäätte tapahtuvan. Siksi teistä tuntuu tämän tapahtuman uhrilta, vaikka olette itse asiassa sen luoja. Toisaalta, sitten kun teillä on kokemusta korkeammasta tietoisuustilasta, teillä on vaihtoehtona kiinnittää huomionne tuohon todellisuustaajuuteen.

Sitten tästä todellisuustaajuudesta voitte palata ajassa taaksepäin ja ymmärtää ne ajatukset ja tunteet, jotka olivat uhka tuon tapahtuman luomiselle. Tällä tavalla vapaudutte uhrina olemisesta. Lisäksi voitte oppia tunnistamaan aiemmin tiedostamattoman pelkotunteen ja muuntamaan sen rakkaudeksi. Tässä tapauksessa palasitte itse asiassa ajassa taaksepäin ja estitte sen ei-halutun tapahtuman luomisen, mikä oli tapahtumassa tulevaisuudessa.

Voitte vapautua peräkkäisajasta vain laajentamalla tietoisuutenne korkeampiin todellisuustaajuuksiin. Teidän ei tarvitse parantaa tuota pelkoa, sillä pian värähtelette yläpuolella sen kyvystä vaikuttaa tietoisuuteenne. Kolmannen ulottuvuuden todellisuus on täynnä tuntemattomia pelkoja, jotka ovat kiinnittyneet tietoisuuteenne.

Nämä kätketyt pelot vaikuttavat paljon valintoihinne alitajuisesti. Alitajuntanne tunnistetaan kuitenkin helpommin supertietoisen, korkeamman ulottuvuuden ITSENNE perspektiivistä. Korkeamman ulottuvuuden ITSELLÄNNE on pääsy korkeamman ulottuvuuden havaintoihin, jotka uhkaavat ylikuormittaa 3D-ajatteluanne.

Nämä havainnot siirretään tiedostamattomaan, oikeaan aivopuoliskoonne, mikä ei ole usein käytössä kolmannen ulottuvuuden ajattelussa. Silloin kun nostatte päivätietoisuuden taajuutta, pystytte hahmottamaan ja ymmärtämään suurempia informaatiomääriä. Näin supertietoiset havaintonne eivät ole enää tallennettuna alitajuntanne arkistoituihin ja avaamattomiin tiedostoihin, vaan moniulotteisen ajatteluprosessinne otsalohkoon. Kuten olemme puhuneet aiemmin, silloin kun nostatte havaintotapanne kolmannen ulottuvuuden ajan yläpuolelle, pystytte ajattelemaan menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta moniulotteisen tietoisuutenne nyt-hetkessä.

Tiedostamattoman määrittelemiseksi täydemmin, kerromme teille, että 3D-aivot voi siirtää vain pienen prosenttiosuuden siitä myriadista informaatiosta, mitä tulee 3D-aistireseptoreihin. Muu informaatio ei pääse läpi retikulaarisesta aktivaatiojärjestelmästä, mikä on kovasti samanlainen kuin tietokoneen palomuuri. Tämä informaatio tallentuu aivoihinne, mutta on palomuurin takana.

Tämä tallennettu informaatio on hyvin samanlaista kuin virukset, joita tulee tietokoneeseenne. Ne ovat edelleen tietokoneessa, mutta palomuuri estää niitä yhdistymästä pääkäyttöjärjestelmäänne. Teillä on kuitenkin "puhdistusohjelmia" näiden virusten poistamiseksi tietokoneesta. Pelkoärsyke on hyvin samanlainen kuin virus. Se syö hiljaa käyttöjärjestelmäänne.

Saatte nyt kuitenkin uuden, moniulotteisen käyttöjärjestelmän, millä on laajempi havaintokyky sekä korkeammissa että matalammissa todellisuustaajuuksissa. Siksi voitte jäljittää näkymättömän pelon ja puhdistaa sen tietoisesti, ennen kuin se voi juurtua alitajuntaanne. Voitte päättää välttää tiettyjä paikkoja, ihmisiä ja ärsykkeitä, jotka aiheuttavat pelkoa ja/tai alentavat tietoisuuttanne.

Kun jatkatte moniulotteisten kykyjenne täydellistä hyväksymistä ja niihin uskomista, voitte nostaa huomiofokuksen havaintokenttänne korkeampiin taajuuksiin. Silloin se mikä resonoi matalampaan kolmanteen ja neljänteen ulottuvuuteen, alkaa vähitellen hävitä todellisuudestanne. Ensin koette tämän häviämisen sen tietämisenä, että tietty asia tapahtui melkein, mutta koska olette antautuneet ykseyden ehdottoman rakkauden korkeammille taajuuksille, olette päättäneet välttää tuon taajuuden saastutusta.

Tämä saastutuksen välttäminen on paljon samanlaista kuin puuhun kiipeäminen villieläimen välttämiseksi. Puu on kuitenkin oma elämänpuunne ja villieläin on alkukantainen itsenne, mikä on lukittu "pakene tai taistele" -tietoisuustilaan. Ette ole ylimielinen tehdessänne näitä valintoja. Olette pioneeri. Aivan kuten jokaisen sivilisaation varhaiset pioneerit menivät yksin tuntemattomaan paikkaan löytääkseen turvallisen asettumispaikan, te olette taajuuspioneereja, jotka siirtyvät korkeampiin todellisuustiloihin löytääkseen turvallisen asettumispaikan.

Olette jo tehneet valotunnelin alemman astraalitason läpi ja kalibroineet havaintoportaalinne ohjaamaan huomionne neljännen ulottuvuuden korkeampiin oktaaveihin, viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli. Toisin sanoen, luotte polkua uudelle maapallolle. Ette saa tunnustusta löytämisestänne ettekä tarvitsekaan sitä. Parempi elämänlaatu on ainoa tarvitsemanne palkkio.

Lisäksi sekoitutte korkeampien maailmojen ykseystietoisuuteen ja kadotatte kaiken tarpeen henkilökohtaisen tunnustuksen saamisesta. Se tosiasia että olette tukeneet kollektiivia, on kaikki tunnustus, mitä tarvitaan. Myös kaikki jotka ovat tukeneet planeettatietoisuuden taajuuden nostamista, jakavat korkeammat havaintonsa kanssanne, aivan kuten te jaatte korkeammat havaintonne heidän kanssaan. Lisäksi nämä "minä" ja "sinä" käsitteet korvataan "meidän" ykseystietoisuudella.

Tässä ykseystietoisuudessa uusi maapallo syntyy. Muistakaa, että uusi maapallo EI ole paikka. Uusi maapallo on taajuus. Muistatteko, kun tietoisuustaajuutenne oli paljon matalampi? Muistatteko, kun kärsitte hämmennyksestä, masennuksesta, ahdistuksesta ja elämänne oli täynnä voittamattomia haasteita ja ratkaisemattomia ongelmia? Ajatelkaa tuota "aikaa" elämässänne.

Käsittäkää, miten elämänne on nyt parantunut. Tunnistakaa, miten paljon viisaampaa päätöksentekonne on ja miten olette oppineet välttämään ja/tai nopeasti kohtaamaan ongelmia, jotka ennen hämmensivät ja järkyttivät teitä. Kenties vaikuttaa siltä, että joku muu on antanut teille jotain tai edesauttanut muutostanne. Kenties vaikuttaa siltä, että olette olleet vain onnekas.

Kuitenkin TE valitsitte sen todellisuuden, missä nämä ihmiset ja hyvä onni tulivat elämäänne. Olette laajentaneet tietoisuuttanne taajuuteen, missä voitte havaita nämä mahdollisuudet ja hyväksyä nämä uskomukset. Katselkaa ympärillänne muita, jotka ovat edelleen 3/4D-toimintatavan ansassa. Näettekö, miten ratkaisu heidän ongelmaansa on juuri ja juuri heidän oivalluksensa ulkopuolella? Oletteko panneet merkille, miten olette kertoneet heille tarkkaan, mitä heidän tarvitsee tietää ongelmansa korjaamiseksi, ja he ovat suuttuneet teille?

He ovat edelleen eksyneenä matalampiin tietoisuustiloihin. He eivät voi hahmottaa itseään näissä korkeammissa taajuuksissa. Näin ollen he eivät voi myöskään hyväksyä sitä ratkaisua, mikä heille annetaan. Emme kerro teille tätä tuomitaksemme ne, jotka ovat edelleen eksyksissä, vaan muistuttaaksemme teille, että OMISTAISITTE omat saavutuksenne. Saavutustenne omistamisen kautta nostatte omanarvontuntoanne.

Nostamalla omanarvontuntoanne annatte itsellenne mahdollisuuden kiinnittää tietoisuutenne moniulotteisen ITSENNE korkeampaan taajuuteen. Kenties ette voineet edes kuvitella tämän ITSENNE ilmaisun olemassaoloa, silloin kun tekin olitte eksyneenä matalamman todellisuustaajuuden harhoihin. Jonkun täytyy jättää eksyneet sielut omiin valintoihinsa ja olla pioneerina taajuuspolulla uudelle maapallolle.

Sitten kun olette kiinnittäneet tietoisuutenne ja ITSEtuntonne täysin uuteen ja korkeampaan todellisuustaajuuteen, voitte helposti kaksoispaikantaa tietoisuutenne kolmannen ulottuvuuden jäänteisiin, opastaaksenne näitä eksyneitä sieluja. TE, rakkaat ylösnousevat ystävämme, olette portaalin avaajia uudelle maapallolle. Nämä portaalit EIVÄT ole ulkoisia, ne eivät ole puun sisällä tai kulje vuoren läpi. Nämä portaalit ovat korkeassa sydämessänne.

Kyllä, on portaaleja, jotka vaikuttavat fyysisen "kotelonne" ulkopuolisilta. Jos portaali kuitenkin on ITSENNE ulkopuolella, se ei voi viedä teitä ykseystietoisuuteen saakka. Nämä ulkoiset portaalit voivat viedä teidät - ja ovat vieneet monia - neljännen ulottuvuuden korkeampiin taajuuksiin. Näin ollen ne olivat elintärkeitä Kalojen ajan henkisille johtajille.

Kuitenkin siitä mikä oli huippu, on tullut nyt keskiosa. Vaihtoehtonne ovat kovasti laajentuneet, koska planeettanne kollektiiviset energiakentät herättävät 97% moniulotteisen ITSENNE DNA:sta. Te ette odottaisi vanhan DOS-tietokoneenne pystyvän tunnistamaan tämän päivän hienostunutta ohjelmistoa.

Samalla tavalla 3% DNA:stanne ei anna teille tarvittavaa kapasiteettia ja nopeutta ylösnousta viidenteen ulottuvuuteen. Te kaikki koette 97% DNA:stanne tulevan käyttöön biologisissa tietokoneaivoissanne. Jotkut eivät voi uskoa muutokseen ja taistelevat vanhan aivomallinsa kanssa, tuntemattoman kohtaamisen sijasta.

Maa on kuitenkin vapaan tahdon planeetta ja kaikilla on oikeus tehdä tuo valinta. Lähettäkää siksi näille ihmisille ehdotonta rakkauttanne, sillä se on AINOA energiakenttä, millä voi olla vaikutusta heidän valintoihinsa. He voivat kuitenkin päättää havaita oman pelkonsa teidän rakkautenne sijasta. Taaskin se on heidän valintansa. Muistakaa, että teidän rakkautenne on ehdotonta. Siksi sillä ei ole mitään tekemistä teidän kanssanne, ottavatko he sen vastaan vai eivät.

Olette oppineet tietoisesti muuntamaan havaintonne korkeimpaan mahdolliseen ilmaisuun jokaisesta ärsykkeestä, minkä voitte hyväksyä TODELLISEKSI. Kun jatkuvasti hyväksytte korkeamman taajuuden havaintonne ja USKOTTE niihin, niistä tulee normaaleja. Sitten tämä uuden "normaalin" lähtökohdan myötä voitte laajentaa tietoiset havaintonne minkä tahansa todellisuuden korkeampiin ja korkeampiin ilmaisuihin.

Esimerkkinä keskitymme yhdistyneeseen havaintoon 3D-perspektiivistä ja siirrymme ylöspäin tietoisuuden havaintoasteikolla. Käytetäänpä päivämäärää 12.12.12 esimerkkinä, kun se merkitsee hyvin erilaisia asioita eri ihmisille. Monet olivat täysin tietämättömiä tämän päivämäärän merkityksestä, kun taas toisilla oli suuria odotuksia.

Ne jotka olivat tietämättömiä, näkivät sen normaalina päivänä täynnä tuon päivän velvollisuuksia. Ne jotka odottivat pettyvänsä, pettyivät todella, sillä heidän matalampi tietoisuustilansa pystyi havaitsemaan ainoastaan kolmannen ulottuvuuden muuttumattoman maailman. Ne jotka odottivat lähtevänsä planeetalta, koska he halusivat "pois täältä nyt", ovat edelleen täällä. Poishaluaminen on käsite, mikä alentaa tietoisuuttanne, ja tietoisuutenne aleneminen ei salli teidän havaita korkeamman taajuuden kokemuksianne.

Oli myös niitä, joilla ei ollut mitään odotuksia ja jotka antautuivat hetkeen. Koska he antautuivat tuntemattomaan, he laajensivat tietoisuuttaan ja pystyivät havaitsemaan/TUNTEMAAN, miten heidän energiakenttänsä laajentui. Jotkut pystyivät havaitsemaan tämän muutoksen ja pettyivät, koska se ei ollut riittävä, mikä alensi heidän tietoisuutena puutteeseen ja pettymykseen.

Toisaalta jotkut antautuivat tuntemattomaan ILMAN odotuksia. He antautuivat palvelemaan Gaiaa ja KAIKKIA sen asukkaita. Koska heillä ei ollut mitään itsekkäitä odotuksia, heidän tietoisuutensa laajeni, kuten myös havaintonsa. Tämä havaintojen laajentuminen oli kuitenkin melko pakahduttavaa monille ja se sai heidät tuntemaan väsymystä, hämmennystä tai kummallista tyyneyttä ja yhteydettömyyttä.

Sanomme teille kaikille, että EI ole mitään oikeaa tai väärää reaktiota. Tämä on teidän ylösnousemuksenne ja TE valitsette polun, mikä johtaa teidät korkeampiin ilmaisuihinne. Jotkut teistä ovat tärkeänä apuna uuden maan luomisessa ja toiset siirtyvät ITSENSÄ korkeampiin ilmaisuihin. Jotkut kaksoispaikantuvat ja elävät kummankin vaihtoehdon. Toiset saattavat päättää jäädä maa-astiaansa mahdollisimman pitkäksi aikaa, jotta he voivat auttaa Gaiaa ja sen asukkaita.

Te KAIKKI seuraatte omaa sisäistä opastustanne. Te KAIKKI olette ehdottoman rakkauden kauniita valoja, jotka roihuavat korkeampiin maailmoihin, mitkä ovat korkeampia, kuin voitte kuvitella. Me, galaktinen perheenne, näemme suuren valonne ja meille on kunnia olla perhettänne. Nauttikaa ylösnousemuksestanne. Olette odottaneet ja tehneet työtä lukemattomien inkarnaatioiden ajan tätä kokemusta varten.

Muista, että SINÄ olet suuri pioneeri, joka kulkee polkua kotiin. Rakastamme ja tuemme sinua ehdottomasti.

Arcturuslaiset
 
 
Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie (suzanneliephd.blogspot.com)
17.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
 
 

maanantai 10. joulukuuta 2012

ELÄVIEN MESTAREIDEN 33 VUODEN KULKU


"In Lakech a la Kin", mikä merkitsee, että olemme kaikki yhtä ja teen myös sinulle sen, mitä teen itselleni.


Ihmiskunta astui pimeään repeämään Linnunradassa, on kulkenut sen läpi vuodet 1983-2012 ja törmää nyt sen vastapäähän (mainitaan Marcus Masonin "Astrolgy of 2012" -kirjassa). Tämä on elävien mestareiden 33 vuoden läpikulkua. Mayat ymmärtävät, että tämä repeämä on intensiivinen transformaatiopaikka. Jotkut kutsuvat sitä sielun pimeäksi yöksi maapallolle ja ihmiskunnalle. Tämä pyhä läpikulku on 100%:sti valmis vuoteen 2016 mennessä ja alamme nähdä pienen valonkajastuksen tämän pitkän transformaatiotunnelin päässä.

Ihmiskunta on kulkenut yhdessä kollektiivisesti pimeän repeämän läpi. Tämä 33 vuoden siirtymä tulee jokaisen 26000 vuoden kierron lopussa. Jotkut selviävät tämän ajan läpi ilman suurempia jälkiä, kun taas toiset "murskataan" eikä heitä voi enää tunnistaa alkuperäisestä muodostaan. Sitä mikään pimeys ei voi mitätöidä, mihin puhtaan ja muuttumattoman tietoisuuden puhdas valo loistaa.

Ei ole paluuta siihen, kuka olimme ja miten elimme, ennen kuin aloitimme tämän matkan. Emme voi poisoppia valoa, minkä löysimme kontrastina tälle pimeälle repeämälle. Olemme pelottomasti kaivaneet pimeimpiä ja syvimpiä paikkoja sielussamme, joskus huutaen ja potkien koko ajan. Olemme huutaneet sielumme syvimmästä sopukasta syvempää suhdetta Jumalaan, Luojaan ja omaan sisäiseen jumalolemukseemme. Olemme huutaneet armoa päästäksemme irti niistä kahleista, jotka tunnemme tässä ihmismuodossa. Mutta olemme selviytyneet ja olemme valmiita.

Tässä pimeässä yössä on ollut monia vaiheita …

Yksi vaihe on sielun pimeä yö Sielun/Hengen hyväksi. Tässä egomme on kuoltava kuvitteellisille tavoilleen, kun näemme puhtaan ja muuttumattoman tietoisuuden valon. Se on aikaa, jolloin meidän on lakattava syyttelemästä ja otettava vastuu elämästämme ja teoistamme. Se on aikaa, jolloin otamme takaisin jumaluutemme Jumalolentoina. Se on aikaa, jolloin teemme valtavia ja radikaaleja muutoksia elämässämme, harmonisoituaksemme tähän heränneeseen jumaluuteen sisällämme.

Mutta ennen kuin saatamme loppuun tämän jumalaisen suunnitelman, meidän on otettava vastaan toinen vaihe, mikä on fyysisen kehomme pimeä yö. Kehollamme on DNA:ssa muisto menneisyydestä, että se jättää kunkin ajan lopussa fyysisen muodon ja on sielu/henki siirtymän toisella puolella. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ihmiskunta ei jätä kehoaan, ja otamme sen nyt mukaan elämänajelulle aikakauden vaihtumisen läpi. Tätä ei ole koskaan ennen tehty. Monet meistä ovat kokeneet tämän viime vuosina ja hyvin mahdollisesti viime kuukausina. Meillä saattaa olla epätavallisia haamusärkyjä, kipuja ja keho-oireita, kun kehomme DNA käynnistyy uudelleen uuden ohjelmoinnin kera, mikä tehdään paremmaksi ilman kuolemamuistoa. Sitten kun saamme valmiiksi tämän jumalaisen suunnitelman, minkä olemme kollektiivisesti laittaneet liikkeeseen, voimme rikkoa elämän- ja kuolemankierron iäksi ja tulevia sukupolvia varten.

Apostoli Paavali sanoi: "Kuolen päivittäin". Jos olisimme seuranneet hänen neuvoaan, meillä ei olisi ollut näitä likaisia kaappeja siivottavana. Mutta älkää tuomitko itseänne kaiken ruman lastin keräämisestä. Olemme oppineet paljon siivotessamme sitä. Tähtivanhimmat sanovat, että olemme kaikkien aikojen rohkeimpia sieluja, joita he ovat nähneet, kun sukelsimme pimeyteen säpsähtämättä tai toista kertaa ajattelematta. Hyppäsimme pää edellä. Tiesimme, että voisimme saada työmme tehtyä.

Olemme käyneet monia vaiheita läpi näiden 30 vuoden aikana (kolme kevyempää vuotta on jäljellä). Olemme purkaneet ja hajottaneet kaiken, mikä ei ollut valoa sisällämme. Silloin kun aiemmassa itsessämme ei ollut enää mitään tuhottavaa, pitkästyimme masennukseemme ja surimme, kun tunsimme tuskallisesti menetyksemme ja sanoimme hyvästi menneisyydellemme.

Tämän pyhiinvaelluksen vaikein vaihe oli, silloin kun astuimme seuraavaan vaiheeseen. Tämä oli pelottava ja tuntematon paikka, missä ei ollut vakaata maaperää jalkojemme alla, kun olimme päästäneet niin täysin irti. Tämä vaihe tuli syvän suuntansa menettämisen tunteen kera. Tässä kauhistuttavassa paikassa meillä oli kaksi vaihtoehtoa:

 1) voisimme syleillä tätä kamalaa tyhjiötä tai
2) kamppailla ja uida vastavirtaan vanhaan itseemme ja siihen, minkä tunsimme tuttuna ja normaalina. Tässä eksymisvaiheessa ei voi tietää, mihin suuntaan mennä. Olen varma, että olemme kaikki kokeilleet kumpaakin suuntaa, kunnes ponnistelu uuvutti meidät niin, että meidän oli pakko antautua sisällämme kasvavalle valolle. Astuimme tuntemattomaan. Olemme vasta nyt alkamassa tulla ulos tästä vaiheesta.

Planeettatransformaation pimeän yön seuraava vaihe on jälleenrakennus. Alamme kuvitella ja luoda uutta identiteettiä, mikä perustuu valoon, ja uutta maailmaa sen mukana. Se on vaihe, missä perustamme ja rakennamme korkealla värähtelevän maailman ja nousemme korkeammalle ja selkeämmälle tietoisuustasolle. Tähtivanhimmat sanovat, että mitä tahansa ajattelimme tämän uuden maailman olevan, edessämme on valtavia yllätyksiä. Jos et pidä yllätyksistä, ehdotan, että totuttelet ajatukseen. Jatkuvasti muuttuvassa luonnossa ja kosmoksessa ei ole mitään normaalia tai pysyvää, paitsi oma henkilökohtainen keskuksemme ja ytimemme. Olet löytänyt tämän ytimen sisältäsi, vaikka luulisitkin, ettet ole.

Nyt kun lopultakin tulemme elävään mestaruuteemme, universumi on sidottu luonnonlailla antamaan meille enemmän sitä, mitä ajattelemme ja uskomme ja mistä olemme kiitollinen. Buddha sanoi: "Kaikki mitä olemme, on tuosta ajattelustamme." Tämä on voima, mitä meidän on käytettävä viisaasti. Jos kaunistelemme kaikki haavamme ja asiat, jotka EIVÄT ole ok elämässämme, niin annamme universumille luvan tilata vähän LISÄÄ sitä, mitä emme oikeasti halua! Tämä on hyvin väärinymmärretty käsitys positiivisesta ajattelusta new age -yhteisöissä. Kutsun sitä "KAIKKI ON HYVÄÄ" -mentaliteetiksi. Älä vain ole ja ota kaikkea tuskaa ja kärsimystä, mitä tunnet tänä päivänä, ja sano: "kaikki on hyvää" kuin jokin voimaton uhri. Luuletko, että Luoja haluaa sinun kärsivän? Ehdottomasti ei.

Haasteet ja tuska on elämässämme oppimista varten ja SITTEN ollaan kiitollisia siitä, mitä olemme oppineet. Tämä katkaisee negatiivisen kierron elämässämme. Jokainen epämukava tilanne, mitä välttelemme ja minkä peitämme "kaikki on hyvää" -mentaliteetilla, tulee takaisin uudestaan ja uudestaan, kunnes opimme oppitunnin. Meidän on tajuttava se, ennen kuin universumi antaa sen mennä. Joskus on asioita, jotka meidän on hyväksyttävä ja joita emme voi muuttaa. Ram Dassin asenne aivohalvaustaan kohtaan on upea esimerkki tästä. Mutta nyt meillä on voima muuttaa niitä asioita, joita voimme.

Astumme nyt luojina, elävinä mestareina olemiseen. Tämä on suuri lahja itsellemme ja koko ihmiskunnalle. Mitä enemmän eläviä mestareita kulkee maan päällä, sitä enemmän se yhdistää maailmaamme. Meidän on edistettävä uutta ja parempaa kiitollisuutta … ei sen perusteella, että vertailemme itseämme toisiin, vaan sen perusteella, että tunnemme kiitollisuutta yltäkylläisyydestämme ja elämästämme (sillä tasolla, millä se on tänään) ykseys- ja yhtenäisyystietoisuudessa, mikä sisältää koko ihmiskunnan. Kuten Mayat sanovat: "In Lakech a la Kin", mikä merkitsee, että olemme kaikki yhtä ja teen myös sinulle sen, mitä teen itselleni. Meidän on rakastettava itseämme ja myös kaikkia sisariamme ja veljiämme.

Se mitä elämä oli ennen tätä 33 vuoden matkaa, on nyt kuollut ja kuopattu. On aika sanoa hyvästi menneisyydelleen ja kiittää sitä. Se on palvellut meitä hyvin. Olemme löytäneet aidon ja todellisen itsemme, olemme parantaneet menneisyyden haavat ja kohottaneet tietoisuuttamme. On aika. Meidän on sanottava hyvästi menneisyydellemme, ennen kuin voimme matkustaa tulevaisuuteen. Meidän on kiitettävä menneisyyttämme, jotta voimme kurkottaa toisiamme ja korkeampaa tietoisuustasoa kohti. Alku on lähellä!


Laulu tälle päivälle on Shimshain Pure (= puhdas)



 
 
Kirjoittanut Aluna Joy ja Tähtivanhimmat (www.alunajoy.com)
5.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

 

maanantai 3. joulukuuta 2012

VIESTI VALONMESTAREILTA JOULUKUUSSA 2012


Piittaamattomuus ja vallan- ja rahanahneus ovat ottaneet johtopaikan liian monien sydämessä ja mielessä, jotka ottavat oman hyvinvointinsa muun maailman nälästä ja turhautumisesta. Nyt on aika ottaa takaisin Jumalan antama oikeutemme valita rauha. Vastaus on yksinkertainen: rukous. Rukous voimakkaimmassa ja oikeimmassa muodossaan.


Mestarit:
"Joulukuu ei ole maailmanloppu, se on alku. Muinaisihmiset näkivät ennalta, että maa kulkisi universaalia matkaa Luojan suunnitelman mukaisesti, kääntäisi sitten sivua ja aloittaisi fyysisen ja värähteellisen uudistumisen vuosisadat. Ei tule valtavaa räjähdystä tai valoa taivaalta, vain pieni muutos suunnassa, kun planeetta aloittaa matkansa takaisin määrättyyn suhteeseensa aurinkonne kanssa. Ainoastaan herkimmät mielet tuntevat eron niissä taajuuksissa, jotka muodostavat fyysiset kehonne.

Tämä joulunaika tarjoaa ihmiskunnalle tilaisuuden tehdä uusia ja järkeviä päätöksiä itsensä ja kaikkien moninaisten maiden ja uskontojen hyväksi. Tulevat kuukaudet tuovat yllättäviä ilmoituksia sopimuksista maiden väliltä ja hallituksista, kun epäluottamuksen ja levottomuuden verho alkaa hävitä. Kuunnelkaa sisästä tietoisuuttanne olosuhteista, säämuutoksista ja toisten ajatuksista ja tunteista. Tämä ei ole vain tarkkailemassa istumisen aikaa, vaan on aika tuoda jokaisen sielun sisällä valoon totuus universaalista rakkaudesta ja jatkuvasta luomisesta. Lapset jotka syntyvät tähän uudistumisaikaan, syntyvät paljon vahvempina fyysisesti ja tietoisempana siitä, kuka ja mitä he ovat, ja he lisäävät maailmaan kehittyneet kykynsä hallinnosta, ruokatuotannosta ja maapallon suurista valtameristä huolehtimiseen. Tämän vuoksi harvempia vauvoja hedelmöitetään ja/tai syntyy muutaman vuoden ajan.

Teidän maanne ja maailman useimpien muiden maiden rahoitusongelmat tulevat ratkaisevaan muutoskohtaan siinä, että ne jotka ovat vastuussa järkevien sääntöjen luomisesta, saavat selkeämmän ymmärryksen siitä, mitä tarvitsee tehdä. Tulevana vuonna nähdään hyvin positiivisia muutoksia riippumatta sen epämukavuudesta kaikkialla. Pitäkää tarkkaa huolta siitä, mitä teillä on, sillä tulee lyhyt rahahäiriöiden aika, mikä asettaa maan maata vastaan muutaman kuukauden, ennen kuin päätöksentekijöiden ajatusmallit selkeytyvät niistä oikeista tavoista, miten tehdään maailmasta turvasatama teille kaikille.

Suuret myrskyt ja maanliikkeet jotka ovat tuoneet jo paljon tuhoa ympäri maailmaa, tulevat huippuunsa tässä kuussa sekä tammi- ja helmikuussa. Mannerlaattojen muuttuminen jatkaa merien häiritsemistä ympäri maapalloa, mikä johtaa odottamattomin tsunameihin. Te jotka asutte rannikolla tai sen lähellä, pitäkää tämä mielessä ja valmistautukaa liikkumaan nopeasti tarvittaessa.

Epätavallisia myrskymalleja muodostuu nytkin Pohjois-Amerikan mantereella, lämpötilat ovat joko epätavallisen kuumia tai kylmiä ja tämä pätee koko planeettaan seuraavat kolme kuukautta. Sitten nähdään uusien vuodenaikojen loksahtavan paikoilleen ja elämä asettuu hyvin erilaisiin malleihin. Sanasta "rakkaus" tulee tietoisuutta itsestä ja tarpeesta yhdistyä kaikkien lihassa olevien sieluolentojen kanssa ymmärryksessä, anteeksiannossa ja tavassa elää, mikä on hyödyksi kaikille, jotka hyväksyvät tuon käsityksen. Kun kevät ilmestyy ympäri maailmaa, se tuo runsaasti kasveja, metsiä ja räjähdysmäisesti merielämää, mitä ei ole ennen nähty tai koettu. Viljelysmaat kuhisevat pienenpieniä elämänmuotoja, jotka edistävät kasvua, ja aurinko tuntuu paljon korkeampana energiataajuutena.

Tulkaa yhteen edessä olevina päivinä ja tuo ykseys tuottaa suunnattomia palkkioita kaikille, jotka tekevät antamisesta tärkeän säännön elämässä, vastakohtana nykyiselle hyvin selvälle itsekkyydelle ja ahneudelle. Muutokset planeetassa ovat vain merkkejä tilaisuudesta miehille, naisille ja lapsille valella uusilla energioilla omaa ymmärrystänne ja päättäväisyyttänne. Uusi maailma olet SINÄ!"
 




Rakkaat lukijat, tässä on joululahja teille ja koko ihmiskunnalle!


RUKOUKSEN TODELLISUUS 

"Kun tämä vuosi loppuu ja uusi alkaa - ainakin kalenterinne mukaan - maailma on dramaattisessa myllerryksessä. Emme tarjoa teille loputtomia latteuksia rakkaudesta ja valosta, koska tiedätte sen kaiken jo. Nyt on aika katsoa todellisuutta kasvoihin ja löytää tapoja elää mielenne ja fyysisen tietoisuutenne korkeimman tajunnan kera!

Ihmiset syyttävät kiireesti kaikista epäonnistumisistaan ja vääristä teoistaan kaikkia, jotka eivät kannata heidän omia uskonnollisia ja poliittisia uskomuksiaan - järjestäytyneistä maista yhteiskunnallisiin tekijöihin maiden sisällä, mantereelta toiselle. Se "rauha ja hyvä tahto kaikille ihmisille maan päällä", mistä enkelit ilmoittivat, on suurelta osin sivuutettu. Ihmisillä oli silloin, kuten nytkin, vaihtoehtona rauha tai sota.

Piittaamattomuus ja vallan- ja rahanahneus ovat ottaneet johtopaikan liian monien sydämessä ja mielessä, jotka ottavat oman hyvinvointinsa muun maailman nälästä ja turhautumisesta. Nyt on aika ottaa takaisin Jumalan antama oikeutenne valita rauha. Vastaus on yksinkertainen: rukous. Rukous voimakkaimmassa ja oikeimmassa muodossaan.

Rukouksen ajatusmuoto on luovaa energiaa. Jokainen ajatus on luovaa energiaa. Oppimalla käyttämään tätä voimaa oikein voidaan "siirtää vuoria", kuten raamattunne toteaa. Tuo arvatenkin symbolinen toteamus ei ole symbolinen! Se annettiin ihmiskunnan saamiseksi oivaltamaan, että jumalainen yhteys aineellisten olentojen ja universaalin voiman välillä on fakta! Jokaisella ihmisellä on kyky muuttaa omaa elämäänsä ja polkuaan rukoilemalla oikein sitä, mitä tarvitaan tai halutaan - on kyse sitten halusta henkilökohtaiseen tai maailmanlaajuiseen hyvään. Tarkastellaanpa erilaisia rukouskäsityksiä.

"Jumalan" ohje sanoa yksinkertainen rukous uudestaan ja uudestaan, jotta maailmaa autetaan löytämään taas kerran rauha, ja keskittää rukous kirjoitettuihin sanoihin ja helmiin, on hyödytöntä ajan ja aikomuksen haaskausta - riippumatta siitä miten vilpittömästi se toistetaan. Tämä on aina ollut tapa sulkea maailma pois itsensä suojelemiseksi elämän tuskalta ja surulta. Se auttaa jossain määrin, mutta se ei ole rukous. On oivallettava, että jonkin muuttamiseksi tai luomiseksi, on oltava ensin selkeä ajatus, käsitys tai visio tuosta luomuksesta! Fokuksen on oltava selkeä ja ytimekäs tietoisuus siitä, mitä tarvitaan, ja tosissaan tehty pyyntö, mikä tulee vilpittömästä tarpeesta yhdistyä kaikkien asioiden Luojaan.

Jumalaa ylistävä "rukous" jota lausutaan uudestaan ja uudestaan sanoina ja lauluna, on aikomus yhdistyä Jumalaan jonkun toisen ajatus- ja luovuustavalla. Ajatelkaa tätä: jos olette rentoutuneita siihen, kuka olette, mitä ajattelette ja mitä voitte saavuttaa, tarvitsetteko jonkun laulamaan ylistystänne joka käänteessä? Ääretön, kaikkien asioiden Ylin Luoja ei tarvitse kaikkea tätä. Jumalan luomien fyysisten olentojen on tarkoitus kasvaa, ajatella itse, oppia, miten rakastaa ja olla rakastettu, ja kulkea polkua, minkä he ovat valinneet tuodakseen tietoa sielulleen. Tämä merkitsee, että heidän on opittava ajattelemaan luovasti koko ajan. Tämä miellyttää Isä/Äiti Jumalaanne, aivan kuten omien lastenne saavutukset miellyttävät teitä. Luojaanne pitäisi rakastaa ja kunnioittaa tietäen ja hyväksyen sen läsnäolo kaikissa asioissa.

Jeesuksen antama "isämeidänrukous" oli tarkoitettu yksinkertaiseksi rukousmalliksi kaikille ihmisille - ei vain sanottavaksi uudestaan ja uudestaan ilman ajatusta tai tunnetta - koska hän aikansa ihmiset eivät yksinkertaisesti tienneet, miten rukoilla! Kaikkien ihmisten on aika oppia, miten rukoillaan sen voiman ja sisäisen luottamuksen kera, että rukouksessa riittää ruutia tekemään ihmeitä tarvittaessa!

Äärettömästi mahdollisuuksia luodaan jatkuvasti, kun elämänne päivät heijastuvat aikaan ja paikkaan ympärillänne, antaen teille tilaisuuden tehdä pieniä tai suuria päätöksiä. Näitä päätöksiä teette te henkilökohtaisesti tai niitä tekee ihmisten massatietoisuus.

Piirtäkää nyt tyhjälle paperille pieni kuva. Piirtäkää tuohon kuvaan mukavalta tuntuva määrä viivoja, jotka haarautuvat toisistaan. Ajatelkaa jotain, mitä haluatte tehdä, mitä ehkä pelkäätte tehdä, tai olosuhteita, mitkä vaativat päätöksen lähitulevaisuudessa. Kirjoittakaa kuhunkin ensimmäiseen pääviivaan mahdollisia päätöksiä, joita olette ehkä ajatelleet - mahdollisimman monia. Ajatelkaa reaktioita, vaikutuksia ja/tai seuraamuksia, joita tulee kustakin ajatuksesta tai teosta haarautuvilla viivoilla. Se voi olla hyvin valaiseva kokemus, vaikka se viekin vähän aikaa. Tällaisen harjoituksen jälkeen voi tulla hyvin selväksi, mitä oikeasti haluatte tehdä, vaikka se näyttääkin hyvin vaikealta tai melkein mahdottomalta. Tässä kohtaa oikeanlainen rukous tulee mukaan.

1. Ottakaa 5-10 minuuttia hyvin hiljaista aikaa, antaen kaikkien muiden ajatusten ja huolien ottaa pienen aikalisän ja käskien tietoista mieltänne antamaan teille tuon tauon. Valmistakaa kehonne olemaan mukavasti hiljaa paikallaan.

2. Päättäkää tarkkaan, mitä haluatte rukoilla, hyvin selkein sanoin.

3. Tunnustakaa, että tuon tarpeen tai halun mahdollisuus on jo odotettu ja olemassa. Se on jo luotu teille.

4. Visualisoikaa esine, tapahtuma, halu, parantuminen, parempi suhde - mitä haluattekin kovasti - hyvin selkeästi ja nähkää se jo todellisena. Tämä on tärkeä osa - tässä visualisoinnissa ei pitäisi olla mitään negatiivisia ajatuksia, siihen on uskottava ja se on hyväksyttävä täysin.

5. Kiittäkää Luojaa - missä muodossa palvottekin sitä - sen antamisesta, mitä tarvitsitte, ja hyväksykää sen tulevan esiin tavalla, mitä ei aina voi kuvitella ihmisen hyvin rajoittuneella henkisellä näkökyvyllä.

6. Olette muodostaneet yhteyden ja tunnustaneet, että se mitä olette rukoilleet, hoidetaan. Jatkaa elämäänne kuten tavallista tietäen, että muutoksia on tulossa.

7. Oivaltakaa myös, että jos se mitä on rukoiltu, on sopimatonta teille tai niille, joiden puolesta rukoilette, se muokataan muotoon, mikä on hyödyksi vastaanottajalle. Toisin sanoen, ette voi kirota ketään yhdistyessänne kaikkien asioiden isään! Se muutetaan toiminnaksi, mikä auttaa vastaanottajaa.

Siinä kaikki.

Käyttäen tätä rukouskaavaa joko yksin tai toivottavasti ryhmissä, väärät teot, väärä ajattelu ja nuorten ihmisten mielen taivuttaminen voidaan muuttaa! Voima mitä tarvitaan dramaattisten muutosten edistämiseen ihmismassojen mielissä, lepää teidän jokaisen sisällä, vaikka te ette halua uskoa sitä. Silloin kun ihminen lähestyy toista riippumatta siitä, missä hän sijaitsee, luodaan energialinkki. Keskittyminen johtajiin joiden vallanahneus aiheuttaa mainitsematonta henkistä ja fyysistä vahinkoa heidän kansalleen, on tapa koskettaa heidän mieltään, erityisesti alitajuista mieltään, missä heidän normaali omatuntonsa on egon vankina. Rukoilkaa ja nähkää noiden ihmisten yhtäkkiä oivaltavan, miten kamalia asioita he tekevät, muuttavan mieltään ja alkavan toimia tavalla, mikä estää niitä käsiä ja armeijoita, jotka ovat päättäneet aloittaa lisää sotia. Tämän yksi ihminen voi tehdä!

Teille jotka olette sairaita - on se sitten pientä vilustumista, flunssaa tai vakava sairaus - sanomme: jokainen kehonne solu on elävä olento itsessään. Kaikki solut reagoivat sen alitajuisen mielen käskyihin, mikä pitää sydämen sykkimässä, ruuansulatusjärjestelmän tuottamassa tarvittavia happoja, lihaksen supistumassa ja venymässä jne. Teidän ei tarvitse ajatella näitä asioita, kehonne tottelee mieltä. Sama asia pätee jokaiseen kehonne osaan, mikä on sairastunut tai vammautunut. Se reagoi ja tottelee mielen käskyjä!

Kokeilkaa seuraavaa rukousmenetelmää esim. jalkakramppiin. Keskittykää lihakseen, mikä on kova ja kipeä. Nähkää se rentona ja velttona ja tuntekaa, ettei siihen lainkaan satu. Nähkää kulkevanne helposti, ilman stressiä tai kipua. Ennen kaikkea tietäkää, että näin on! Muutamassa minuutissa lihas rentoutuu. Silloin kun olette saavuttaneet jotain näin yksinkertaista ja teillä on ilkeä päänsärky, käyttäkää samaa menetelmää. Nähkää pään verisuonet avoimina ja sallivan vapaasti veren virrata. Silloin kun on jokin sairaus, nähkää kaikkien kehon solujen heittävän pois uhkaavat virukset tai sopimattomat vieraat solut ja palaavan välittömästi terveyteen. Silloin kun niveltulehduksen "kristalleja" muodostuu niveliin, nähkää nivelet vapaiksi ja puhtaiksi ja kosteutetuksi luonnollisella eritteellä, ilman minkäänlaisia rajoituksia. Murtuneen luun voima voidaan palauttaa normaaliksi visualisoimalla se vahvaksi ja terveeksi. Tämä ei ole mahdotonta! Teidän on kuitenkin oltava täysin varma, että henkisen ja fyysisen terveyden mahdollisuus on jo olemassa ja odottaa teidän aktivoivan sen. Taas kerran, ei saa epäröidä tai epäillä - muuten rukoukseen ei voi vastata.

Toisesta näkökulmasta - silloin kun rukoilette tyytymättömänä, puutteessa, surullisena, pelokkaana, sairaana, tämä esitetään fokuksena, kun yhteys Jumalaan luodaan. Jatkatte saman kuvan luomista. Ajatelkaa sitä.

Kun ihminen ajattelee ja suunnittelee tulevaisuutta, se on myös oikea rukousmuoto, erityisesti jos ajattelu on selkää ja hyvin muotoiltua. Se on tapa muodostaa haluttu rukousmuoto mielessä, mikä valmistelee sitä paljon voimakkaampaan rukoukseen. Voidaan suunnitella ja toteuttaa tulevaisuuden suunnitelmia ilman tällaista rukousta, mutta tiedostakaa, että silloin kun ääretön mieli on tuotu mukaan yhtälöön, universaali apu laajenee henkilökohtaiseen tilaan, mikä auttaa jatkuvasti asettamaan tilaisuuksia ja täyttämään tarpeita, kun niitä tulee. On myös suoja muita mahdollisuuksia vastaan, mitkä puuttuvat asiaan ja luovat ei-haluttua painetta.

Aina kun onnettomuuksia tai tragedioita tapahtuu, on apua saatavilla. Tällainen rukous jatkuvasti ylläpidettynä on ihmisen elämänlanka Tekijäänsä. Vaikeinta on päättää, mitä haluatte! Voitte pyytää myös opastusta oikeisiin päätöksiin.

Olette kaikkien hyvien asioiden pyytäjiä ja antajia, koska te olette Jumalan rakkaita lapsia ja hänen siunauksiaan sataa teille aina."


Kanavoinut Ruth Ryden
Uutiskirjeestä 30.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine