sunnuntai 27. tammikuuta 2013

2013 - VESIMIEHEN MUUTOS JA ANTROPOSEENISÄTEILY, OSA 1/2 / Metatron

Yksilön ja ryhmän yhtenäinen ajatus voi muuttaa ja muuttaa planeettanne todellisuutta.



Tervehdys Mestarit! Olen Metatron, valonherra, ja tervehdin teitä ehdottoman rakkauden vektorissa!

On 2013 ja vakuutamme teille, että uusi aurinko sarastaa ja se on muutoksen aurinko. Se tuo suurenmoisen uuden maan koherenttia kristallivaloa. Ja tarkoitamme todella suurenmoista.

Rakkaat ystävät, kerromme teille taas, että planeetan ylösnousemus tapahtui ja ihmiskunta sai sen aikaan. Vaikka suuri osa ihmisistä 3D-tietoisuudessa ei tunnista sitä, maapallo on tosiaan muuttunut ja valmistunut uuteen toimintamalliin. Oppineet joukossanne käsittävät tämän.

Ja niin puhumme Vesimiehen muutoksesta …
 

Vesimiehen muutos tai antroposeenisäteily 
Tiedemiehenne ovat tietoisia siitä maan ainutlaatuisesta vaiheesta, missä suurin osa nykyisestä biologisesta elämästänne ilmestyi. Sitä kutsutaan kambriseksi säteilyksi. Kambrinen vaihe oli suuri plasmatulva maapallolle ja se toi uusia elämänmuotoja planeetallanne. Darwin, kuuluisa evolutionisti, myönsi, että kambrinen säteily oli pätevin vastaväite hänen evoluutioteorialleen.

Tätä tapahtuu myös nyt. Nykyinen auringon säteily "turbolatautui" 1989 ja se jatkuu. Uskomaton määrä koronan massapurkauksia on pommittanut maata uskomattomalla säteilyllä, ioneilla ja elektroneilla.

Tämä ionisäteily kohottaa ehdottomasti biologiaanne ja muuttaa DNA:tanne Teistä tulee vähemmän tiheitä.

Uuden energian päälähde on kosmisen säteilyn massiivinen ruiskutus planeettaan aurinkotuulien avulla. Annamme tälle nimeksi "Vesimiehen muutos", vaikka kanava pitää enemmän geologisesta kielestä ja viittaa siihen "antroposeenisäteilynä".
 


Ydinkatalyytti 
Vaikka Vesimiehen säteilyn kosminen ionisaatio hämmentää teitä, se on muutosmoottori ja esittää pakollista ja suotuisaa roolia ylösnousemussiirtymässä. Sitä ei pidä pelätä.

Tämä säteily on tehnyt paljon enemmän kuin vain "rämistellyt" magnetosfääriänne ja vaikuttanut maapallon tektoniikkaan ja säätilaan. Mutta lisäämme, että tämä ionitunkeutuminen on ehdottomasti säämuutosten, supermyrskyjen ja maanjäristysten ydinkatalyytti ja maapallon lämpenemisen ydinsyy.

Monet salaliittoteoreetikkonne haluavat ehkä laitaa syyn säämuutoksesta ihmiskunnalle. Kerromme teille, ettei niin yksinkertaisesti ole. Miljardit plasmatonnit ovat pommittaneet maata reilut kaksi vuosikymmentä, paljon enemmän kuin koskaan tallennetun historian aikana. On epäloogista ajatella, että suhteellisen pieni ilmakehän kuumentaja nimeltään HAARP aiheuttaisi muutokset planeetalla. Sen tekemiseen vaadittavaa teknologiaa ei yksinkertaisesti ole. Kyse on auringon plasmasta! Se on muuttanut maapalloanne ja sen biologiaa aiemminkin, kambrikaudeksi nimitetyllä aikakaudella.

Kerromme teille, että ionisyöksy vaikuttaa myös teidän biologiaanne. Se on katalyytti, mikä muuttaa teidät hiilipohjaisesta piipohjaiseksi olennoksi.
 


DNA ja uudet elämänmuodot 
Vesimiehen muutos tai antroposeenisäteily synnyttää uutta elämää aivan kuten kambrinen säteily noin 580 miljoonaa vuotta sitten.

Se mitä tapahtuu, ei ole ennenkuulumatonta, vaikkei sitä ole tallennettu eikä vielä ymmärretä. Erona nykysäteilyssä on, että se on symbioottisessa suhteessa kristalliseen (ylösnousemus)verkkoon. (Windows 2012!)

Korkeamman ulottuvuuden elämänmuodoista on tulossa näkyviä. Nämä ovat uusia maapallolla ainoastaan konkreettisuutensa vuoksi, mutta niihin on viitattu joissain uskonnollisissa teksteissänne. Muinaiskirjurit ovat kirjoittaneet useisiin pyhiin ideologioihinne, että elämää esiintyy kolmessa muodossa: savena (maabiologia), tulena (sähköiset deevat) ja valona (enkelit).

Vesimiehen kosmisen säteilyn ja 144-kristalliverkon synergiassa rinnakkaisulottuvuudet ovat nyt enemmän ulottuvillanne. Ne elämänmuodot, olennot joihin viitataan, ovat näissä ulottuvuuksissa bioplasmana, sähkönä ja fotoneina. Eikö raamattunne viittaakin enkeleihin valo-olentoina?

Tietyt orbit, keijusalamat ja "fotonimeduusailmiö" jotka ovat tihentyneet viime vuosina, ovat itse asiassa muiden ulottuvuuksien ja rakenteiden tietoisia elämänmuotoja. Jotkut näistä ovat kommunikoineet teille eri tavoin, mm. viljaympyröinä.

Kehittyneemmät maan ulkopuoliset olennot ovat ei-fyysisiä valo-olentoja.
 


Säteilytulva ja alkusynty 
Kaksi vuotta Harmonisen yhdentymisen jälkeen 1987, massiivinen magneettimyrsky pommitti maapalloa miljardeilla tonneilla varautunutta plasmaa.

Tiedemiehenne ja geofyysikkonne ovat panneet merkille tämän vaikutuksen. Tallennettiin yli 200 auringonpurkausta 36 koronan massapurkauksessa kahden viikon aikana. Näistä 11 oli X-luokkaa. Maan aura, magnetosfääri, litistyi puoleen normaalikoostaan ja näytti vähän plasmameduusalta.

Suuri magneettimyrsky aiheutti sekasortoa. NASA kadotti jäljittämiään avaruusesineitä, hienostuneet tietokonejärjestelmät romahtivat, öljylautat lakkasivat poraamasta, maailmanlaajuinen paikannusjärjestelmä kaatui, kompassit pettivät, sähköverkoissa oli oikosulku, mikä jätti miljoonat ihmiset Kanadassa ja Pohjois-Amerikassa ilman sähköä ja MIR-avaruusasemasta luovuttiin.

Tämä hyöky jatkuu. Suurin auringonpurkaus mikä on tähän mennessä tallennettu, tapahtui 2001, mitä seurasi 150 myrskyä 2003. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana on tapahtunut enemmän X-luokan auringonpurkauksia kuin minään muuna aikana tallennetussa historiassa.

Epätavallisia valoilmiöitä alkoi tapahtua. Harvinaisia punaisia revontulia alettiin panna merkille, revontulia alkoi näkyä päiväsaikaan ja mielenkiintoisia salamailmiöitä, nimeltään keijut ja meduusat, raportoitiin useammin kuin koskaan aiemmin. Viljaympyrät kehittyivät kuvioiltaan paljon monimutkaisemmaksi ja helpommin erotettavaksi ihmisen tekemiksi väitetyistä rakennelmista.
 


6:1-suhde avaa käpylisäkkeen 
Hämmästyttävä ionihyöky on symbioosissa ulottuvuusmuutoksen kanssa ja toimii synergiassa kristalliverkon kanssa. Uusi ioniresonanssi sallii teidän avata käpylisäkkeen helpommin.

Tutkijanne ovat tiedostaneet jonkin aikaa, että magnetismin ionisuhteen muuttamisella on voimakas vaikutus ihmistietoisuuteen. Ranskalainen tiedemies, Mesmer, törmäsi ensimmäisenä sattumalta tähän tietoon. Hän havaitsi, että laittamalla kohteet voimakkaaseen anionikenttään (magneetti), ne pystyivät saavuttamaan uskomattomia tietoisuustasoja, mikä edisti kommunikointia universaalin mielen kanssa. Kerromme teille, että tämä tehtiin ioni-induktiolla, mikä avasi käpylisäkkeen.

Alkuperäiskansojenne yhteiskuntia vedettiin usein alueille, joita he nimittivät "pyhäksi maaksi", erityisesti koska he havaitsivat, että näkyjä voi tapahtua helpommin tietyissä voimapaikoissa. Syynä on se, että näiden harvinaisten ja erityisten paikkojen mineralogia ja maaenergiat saavat aikaan ionisuhteen, mikä on erilainen ja sallii käpylisäkkeen avautumisen.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa jotkut yliopistotutkijanne ovat havainneet, että käyttämällä ionigeneraattoria anioni-kationi-suhteen muuttamiseen 6:1:ksi, testikohteet saavat kokemuksia kehon ulkopuolella olemisesta. Taaskin induktio avasi käpylisäkkeen.
 


Suhde ja theta-luominen 
Anionipommitus planeetallenne muuttaa tätä suhdetta samalla tavalla ja tämä toimii kristalliverkon kanssa sallimaan muutoksen tietoisuudessanne ja biologiassanne. Tiedemiehenne ja biologinne ovat tulossa enemmän tietoiseksi tästä. Äskettäinen "Human Genome" -projekti väittää, että ihmisen DNA ei muutu ainoastaan ympäristöolosuhteiden, vaan myös kulttuurillisten "uskomusohjelmien" mukaan.

Viime vuonna tehtiin äärimmäisen hämmästyttävä kokeilu, mikä on ravistellut valtavirtatiedettä. Se avaa uusia mahdollisuustasoja ja sen teki valtavirtatutkija ja Nobel-palkinnon saaja, tohtori Luc Montagnier. Kaksi hermeettisesti suljettua testiputkea joista toinen sisälsi vähän DNA:ta ja toinen puhdasta steriloitua ja tislattua vettä, laitettiin rinta rinnan. Kummankin ympärillä oli 7 Hz:n sähkömagneettikenttä. Testissä DNA näytti teleportoituvan ja muodostuvan spontaanisti tislatun veden putkeen. Testi toistettiin käyttämättä 7 Hz:n kenttää eikä teleportaatiota tapahtunut.

Mitä tämä merkitsee? Se merkitsee, että elämän koodit on koodattuna yhtenäiseen harmoniakenttään ja ne voivat luoda elämää koherentissa theta-värähtelyssä.

Pankaa tämä merkille. Tutkikaa theta- ja delta-värähtelynopeuden nyansseja! On erittäin tärkeää huomata, että luominen tapahtuu koherentissa theta-kentässä.

Se objektiivinen maailma jonka näette, on aina ollut tietoisuuden tulosta. Mutta aivan viime aikoihin saakka sitä on heijastettu sattumanvaraisesti, sillä ihmiskunta ei ole tunnistanut tai hallinnut jumalaista potentiaaliaan. Ajatuksia ja kuvia voidaan tosiaankin käyttää uuden maailman, maailmanrauhan, harmonian ja rakkauden luomiseen. Koherenttia theta-kristalliresonanssiajatusta voidaan harmonisesti käyttää muodostamaan fyysinen todellisuus ja tulemaan fyysiseksi faktaksi. Ylösnousemuksenne, ihmiskunnan ylösnousemus, voidaan saada mentaalisesti ilmentymään värähtelytaajuudesta nimeltään theta-koherenssi.
 


Theta-koherenssin tutkiminen 
Ihmiskunta on nykykulttuurissaan antanut suuren merkityksen beta-taajuuden tietoisuustilalle. Nyt on aika alkaa tutkia muista mielentiloja. On aika käyttää theta-tilaa todellisuutenne kanssaluomiseen. Vesimiehen säteily on planeettaylösnousemuksen mekanismi ja tulos. Se antaa ihmisille työkaluja ihmiskunnan ylösnousemukseen.

Se suotuisa mekanismi mikä on tapahtunut ja minkä tapahtuminen jatkuu, erityisesti vuoden 2013 auringon maksimitoiminnan ajan, on massiivinen kosminen plasmaruiske planeetan pinnalle ja sisään. Miljardeja tonneja ionienergiaa on heijastettu teidän tasollenne ja se on uskomatonta energiaa.

Astrofyysikkonne ovat nyt tietoisia niistä plasman kollektiivisista suihkuvirtauksista, joita on alkanut viime vuosina kiertää maapallolla. Tämä plasma ei muuta ainoastaan ionisuhdetta, vaan se tekee niin koherentissa theta-kentässä. Theta on ovi jumalaiseen luovuuteen. Koherentin theta-energian seisovia aaltoja ja lampia vedetään nyt tiettyihin solmuihin planeetalla. Näitä voidaan hyödyntää luomiskeskuksina, kun henkisten soturien ryhmämeditoinneista harmonisen planeetan ilmentymiseksi tulee toteuttamiskelpoisempaa!

Planeettanne on aina ollut varautunut kappale, mikä kiertää plasmakentässä. Auringon säteilyn viimeaikainen hyöky on lisännyt eksponentiaalisesti tämän säteilyn vaikutusta ja vuorovaikutusta maapallon ja ihmiskunnan kanssa. Tutkijoillanne on nyt tieteellistä dataa katsoakseen syvemmälle maan ja kosmisiin muutoksiin, joita tapahtuu, ja miettiä uudelleen niiden laajuutta ja roolia. Kerromme teille, ettei näillä muutoksilla ole vaikutusta ainoastaan koko maapalloon - ytimestä ilmakehään ja magnetosfääriin - vaan ionimuutos muuttaa myös niitä taajuuksia, joilla ihmismieli toimii. Ne antavat liittymän korkeampaan ulottuvuuteen.

Miten tämä toimii? Energia mikä tulee koronan massapurkauksista, imetään maan mannerlaattoihin ja tämä lisää maan värähtelyresonanssia. Nämä toimivat ainutkertaisesti tiettyjen voimapisteiden ja pyhien paikkojen kanssa, erityisesti niiden joissa on geometrinen kristallipäällys. Nämä kosmisesta säteilyn aiheuttamat muutokset siirtyvät maan koko solmujärjestelmän läpi. Jos koronan massapurkausten plasma luo tällaisen värähtelyn, niin maan koko sähkömagneettivirtaukseen vaikutetaan. Myös ihmiskunnan kollektiivimieleen ja ajattelumalliin vaikutetaan - siihen miten ihmiskunta luo sen todellisuuden, missä se elää, sekä uskottavuuden siihen todellisuustuntuun, mihin se uskoo. Kaikkeen tähän vaikuttaa se, mitä tulee auringosta ja aurinkotuulesta.
 


Osan 1 lopuksi

Plasmamuutoksen vaikutuksia:
 

* ionisuhteen muuttuminen, mikä sallii helpomman pääsyn koherenttiin theta-tilaan
* sallii käpylisäkkeen helpomman avautumisen
* työkalu luovaan harmoniailmentämiseen
* katalyytti DNA-muutokseen ja biologian siirtymiseen piikristalliseksi (kvartsi on piidioksidia)
 


Suhteessa kristalliverkkoon plasmamuutos: 
* auttaa planeetan laajentumisessa 12 ulottuvuuteen
* sallii suuremman pääsyn moniulotteisuuteen (fotoni- ja plasmaelämä)
* avainrooli pakollisissa maamuutoksissa
* koherentti nopeutuminen
* avainrooli uuden taivaankannen muodostamisessa
* voimasolmujen ja pyörreportaalipaikkojen parempi värähtely
* ihmiskunnan kyky kanssaluoda uusi maa

Rakkaat ystävät, kerromme teille taas, että planeetan ylösnousemus tapahtui todella ja ihmiskunta on saanut sen aikaan. Vaikkei suuri osa ihmisistä ei tunnista sitä 3D-tietoisuudessa, maapallo on todella muuttunut ja valmistunut uuteen toimintamalliin. On aika päästää irti vanhasta energiasta ja pelosta. Viestinämme on kertoa teille jumaluudestanne ja kertoa teille tosiasiana, totuutena, että planeetta on nyt uuden maan vuodessa yksi.

Ihmiskunta seuraa nopealla tahdilla ja ylösnousee myös. Olette ehdottomasti raiteilla sen tapahtumiseksi.

Tällä uudella aikakaudella etsijöiden velvollisuutena on heijastaa iloa ja heijastaa valoa, sillä laajennuttaessa kristalliharmoniaan jokaista heijastamaanne mielen valofotonia vahvistetaan. Ja tämä tapahtuu nopeammin uudessa energiassa. Niinpä roolinne saa uutta hyväntahtoisuutta, kun luomisvoimanne lisääntyvät.

Monet ihmiset valopolulla väittävät kaiken tapahtuvan syystä. Tämä yleistetään usein: kaiken mitä tapahtuu, on tarkoitus tapahtua - kaikki on, niin kuin pitäisikin olla.

Kerromme teille, että korkeammasta näkökulmasta kaikki tosiaan johtaa suurempaan ymmärrykseen, mutta Maayliopiston tarkoituksena on oppia vastuullista luovuutta. Johtavana professorina on tohtori Syy Ja Seuraus ja tämä tohtori tekee kotikäyntejä.

Jos kaikki tapahtuisi korkeimmassa järjestyksessä ensimmäisellä kierroksella, ei olisi mitään tarvetta reinkarnoitua oppimis- ja kasvukiertoon. On tosiaankin kehityskäyrä ja oppipoika-aika, mikä sallii prosessin toistamisen. Ihmiskunta jatkaa kurssin käymistä, kunnes vastuullinen luominen osataan.

Jokainen teko, jokainen päätös ei suoriudu kokeesta.

Uusi matriisinne 2013 ja sen jälkeen antaa ihmiskunnalle keskitetymmät pääsykoekriteerit. Tässä kehittyneessä hallintojärjestelmässä vaaditaan enemmän tekoja valmistumiseen.

Nyt on keskittyneen kanssaluomisen aika. Kerromme teille, että yksilön ja ryhmän yhtenäinen ajatus voi muuttaa ja muuttaa planeettanne todellisuutta. Mutta teidän on ymmärrettävä, ettei voimakkain ja tehokkain luova ilmentäminen tapahdu 3D-aivoissa, vaan korkeamman ulottuvuuden mielen theta-taajuudessa.

On hyvin monia asioita, joiden oivallatte vaativan muutosta. Hyvin monen ajattelutapa keskittyy edelleen 3D-tason virheellisiin ulkoisiin merkkeihin, mm. ahneus, epäinhimillisyys toisia olentoja kohtaan ja vallan etsiminen rakkauden sijasta. Vuonna 2013 voitte alkaa yhdistyä ja luoda harmonista maapalloa. Ponnisteluja tarvitaan, kutsuhuutoja!

Olen Metatron ja kerron teille nämä totuudet. Teitä rakastetaan.

… Ja niin se on … ja niin se on.



Metatronia kanavoinut James Tyberonn (www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 30.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine




2013 - VESIMIEHEN MUUTOS JA ANTROPOSEENISÄTEILY, OSA 2/2 / Metatron

Jokaisella meistä on tilaisuus olla nuhteeton joka päivä.



Vesimiehen säteily jatkuu …
… Ja niin kosminen säteily todella tarjoaa etuja ja vastuuta teille polulla. Sellaisten mestarien työ kuten Graham Hancock, John Van Auken, David Childress, John Jenkins, tohtori Semir Osmanagich ja muut, jotka ovat puhuneet tässä tilaisuudessa, paljastavat paljon lisää. Valoa säteillään todellisen alkuperänne varjoihin. Kuitenkin nämä saavat kritiikkiä. On nimittäin kaksinaisuus, vanha energia versus uusi energia. Työnnetään aina takaisin, silloin kun esitellään valtavirrasta eroavia uusia käsityksiä. Vanhat järjestelmät torjuvat aina uuden ja tässäkin on sähkömagnetismia, polariteettiaspekti.

Kerromme teille, että se mitä paljastetaan tohtori Osmanagichin avulla Bosnian pyramideista, muuttaa ehdottomasti käsitystänne historiasta. Kaikki tämä on saanut kritiikkiä, kuitenkin kaikki antaa oleellista totuutta, kaikki liittyy valon tuomiseen varjoihin.

Muita seuraa perässä, sillä uusi tutkijasukupolvi ilmestyy nyt esiin tieteen, fysiikan ja arkeologian jakautumisesta, mikä ei anna ainoastaan avaimia muutokseen, vaan paljastaa myös paljon planeettanne kätkettyä historiaa. Kerromme teille, että monet ilmestyvistä tutkijoista ja tiedemiehistä ovat uusia valotyöntekijöitä ja maanhoitajia, tunnistavat he sitä tai eivät.

Heidän työnsä todellakin paljastaa pala palalta, askel askeleelta puuttuvat todisteet, mikä sallii tieteen ja uskonnon vaadittavan yhdistymisen ja todellisen historianne ja alkuperänne tarpeellisen valaisemisen. Yhden sukupolven työ on seuraavan perusta. Aikanaan henki ja tiede ovat erottamattomia, yhtä kokonaista ympyrää. Näkijänne Edgar Cayce sanoi, että ihmiskunta oppii Jumalan luonteesta enemmän tieteen kuin uskonnon kautta. On tulossa aika tämän ilmentymiseen.

Kuten teille on esitelty tässä tilaisuudessa, monet tiedemiehenne ja tutkijanne tekevät uusia löytöjä - löytöjä joita ei olisi tapahtunut ennen vuotta 1987. Olette juuri katsoneet sarjan esityksiä, jotka tarjoavat paljon arvokasta informaatiota pohdittavaksenne.

Greg Bradenin työ esitteli käsityksiä auringon säteilystä ja sitä seurasivat lisätutkimukset, joita on dokumentoinut Susan Rennison ja muut. Tohtori Luc Montaignier lisäsi yhtälöön koherenssin ja theta-aallot. Niinpä Vesimiehen säteilyssä muuttuu paljon. Jotkut näistä muutoksista tapahtuvat teidän elinaikananne, jotkut vievät vuosisatoja, toiset vuosituhansia. Mutta muutos tapahtuu. Annamme teille vinkin ja se on, että 2038 antaa merkittävän hypyn eteenpäin … ja se mitä teette nyt, luo sitä!

Auringon plasma on perusta ns. uudessa taivaankannessa ja siirtymisessä enemmän piipohjaiseen biologiaan. Auringon säteily esittää pääroolia kaikissa näissä muutoksissa, laajentumisessa plasmaelämän suurempaan konkreettisuuteen.

Muutos on täällä. Mitä se merkitsee?
 


Ulottuvuusmuutos 
Korkeamman ulottuvuuden elämänmuodoista tulee näkyviä. Nämä ovat maapallolla uusia vain konkreettisina, mutta niihin on viitattu monissa uskonnollisissa teksteissänne. Muinaiskirjurit ovat kirjoittaneet useisiin pyhiin ideologioihinne, että elämää esiintyy kolmessa muodossa: savena (maabiologia), tulena (sähköiset deevat) ja valona (enkelit).

Tietyt orbit, keijusalamat ja "fotonimeduusailmiö" jotka ovat tihentyneet viime vuosina, ovat itse asiassa muiden ulottuvuuksien ja rakenteiden tietoisia elämänmuotoja. Jotkut näistä ovat kommunikoineet teille eri tavoin, mm. viljaympyröinä. Monet tutkimusryhmät ovat alkaneet tutkia näitä tapahtumia, mutta ei elämänmuotoina. NASA on tallentanut ennätysmäärän koronan massapurkauksia reilun kahden vuosikymmenen aikana. Tämän ovat panneet merkille geofyysikko Susan Rennison ja tohtori Greg Braden, kuten esitettiin tämän tilaisuuden esityksissä. Koronan massapurkaukset ovat syy.
 

Yhteenveto plasmamuutoksen vaikutuksia: 
* ionisuhteen muuttuminen, mikä sallii helpomman pääsyn koherenttiin theta-tilaan
* sallii käpylisäkkeen helpomman avautumisen
* työkalu luovaan harmoniailmentämiseen
* katalyytti DNA-muutokseen ja biologian siirtymiseen piikristalliseksi (kvartsi on piidioksidia)
 


Suhteessa kristalliverkkoon plasmamuutos:
* auttaa planeetan laajentumisessa 12 ulottuvuuteen
* sallii suuremman pääsyn moniulotteisuuteen (fotoni- ja plasmaelämä)
* avainrooli pakollisissa maamuutoksissa
* koherentti nopeutuminen
* avainrooli uuden taivaankannen muodostamisessa
* voimasolmujen ja pyörreportaalipaikkojen parempi värähtely
* ihmiskunnan kyky kanssaluoda uusi maa

Rakkaat ystävät, kerromme teille taas, että planeetan ylösnousemus tapahtui todella ja ihmiskunta on saanut sen aikaan. Vaikkei suuri osa ihmisistä tunnista sitä 3D-tietoisuudessa, maapallo on todella muuttunut ja valmistunut uuteen toimintamalliin. On aika päästää irti vanhasta energiasta ja pelosta. Viestinämme on kertoa teille jumaluudestanne ja kertoa teille tosiasiana, totuutena, että planeetta on nyt uuden maan vuodessa yksi.
 


Toimeen ryhtyminen 
Mikä siis on teidän vastuunne tässä muutoksessa? Se on kanssaluominen.

Monet menneistä yhteiskunnistanne eivät pystyneet kohtaamaan väkivallan kaksinaisuuspiirteitä ja rakkautta versus voima/valta. Tämä tulee etualalle tänä päivänä.

Suuri Poseidan yhteiskunta Atlantiksella, nimeltään Ykseydenlaki, saavutti suurimman harmoniatason planeetallanne. Kuitenkin heidän kyvyttömyytensä kohdata väkivalta salli tiheän kaksinaisuuden nousta ja johtaa lopulta suuren kulttuurin kuolemaan. Se on suuri "rubik" ja siihen on todella ratkaisu, mutta se vie monta vuotta. Ja huomaamme, että monet yleisöstä osallistuivat Poseidaan, Ykseydenlakiin. Ja rakkaat ystävät, kannatte tarpeetonta taakkaa.

Kannustamme teitä kaikkia päästämään irti syyllisyydestä ja tuskasta. Käytämme hetken tämän tapahtumiseen.

 (Tauko …)

Mestarit, kerromme teille, että aina puolet maailmasta on valossa ja puolet yössä - tämä on polariteettimaailma. Sanomme teille, että paljon yli puolet ihmiskunnasta on tietoisuusvarjossa, vielä heräämättä viisauden valoon. Kerromme teille, että valaistuminen tapahtuu yksi sydän kerrallaan. Kerromme teille, että elätte Maayliopistossa, kaksinaisuuskoulussa, kuten kanava on sanonut ja me monta kertaa. Kaikkialla ympärillänne on tarkoituksellista harhaa, minkä massa luo. Planeetta on ylösnoussut ja valtaosa ihmiskunnasta on harmonisessa ylösnousemuksessa noin 15 sukupolvessa. Se tapahtuu.

Siksi valotyöntekijät joukossanne eivät saa koskaan menettää uskoaan ja heidän on aina säteiltävä kirkkaasti, sillä pieninkin fotoniaalto valaisee siirtymää. Niin se on, joten sen on oltava kanssanne täällä tänään. Suuri Mahatma Gandhinne totesi, että teidän on tultava siksi muutoksesi, mihin pyritte. Ja kerromme teille, että muutoshalunne on yhtälön oleellinen osa. Toinen osa on toimeen ryhtyminen muutoksen ilmentämiseksi.
 


Muutos tulee 
No niin, jotkut sanovat, että ns. ensimmäisen maailman huomattavat valtiot, taloudellisesti hallitsevat ja voimakkaat, muistuttavat enemmän suuryrityksiä kuin maita. Suuryrityksiä jotka perustuvat voittoon ja joiden asukkaita kohdellaan enemmän työntekijöinä kuin kansalaisina. Todellisuudessa se on paljon monimutkaisempaa kuin yksi maa, rotu tai monialayritys.

Jotkut sanoisivat, että ihmiskunnan yleismassaa kontrolloi ja manipuloi media, sen myrkyttää paljous/määrä ja orjuuttaa velka. Kerromme teille, että se aika lähestyy, jolloin ihmiset heräävät tietämään, ettei heitä rasittava velkansa sido heitä uskomuksiin, vaan heidän uskomuksensa kahlitsee heidät velkataakkaan ja puutteentuntuun. Jotkut ehkä sanovat, että yksilön itsenäisyys on kadonnut. Kuitenkin valo loistaa edelleen ja se muuttuu kirkkaammaksi. Uusi sukupolvi on ympäri planeettaa tulossa valtaan ja he nopeuttavat muutosta. Se sukupolvi olette te!

Maailman talousjärjestelmä muuttuu, mutta se ei romahda korjauskelvottomaksi planeettakaaoksessa. Sen tapahtuminen kaaoksessa ei palvelisi tulevaa. Paremminkin se saatetaan muutokseen, tietoiseen muutokseen ja positiivisia elementtejä tulee esiin paremman tavan mahdollistamiseksi. Sillä mitä on tapahtunut, voi olla tarkoitus ja se johtaa muutokseen.

Muutos on tosiaan todellisuuden luonne ja muutos tulee. Se tulee korkeimmaksi hyväksi, sitten kun luotte niin olemaan.

Uusi maapallo ja uudet ihmiset eivät voi luoda eivätkä luo parempaa tulevaisuuttaan sivuuttamalla vain menneisyytensä. Muutos tulee oppimalla menneisyydestä ja korjaamalla nykyhetkessä, yksi askel kerrallaan. Uudet ihmiset niissä sukupolvissa mitkä tulevat valtaan seuraavien 15 sukupolven aikana, valitsevat uuden mallin ja muutos tapahtuu.
 


Ionit työkaluna 
Kuten olemme todenneet ja kuten olette nähneet esityksissä, tiede tallentaa muutoksia, mitkä auttavat kaksinaisuuden hallitsemisessa. Kyse on ionisäteilystä. Tiedemiehenne dokumentoivat tätä - NASA, Greg Braden, Susan Rennison ja muut.

Kerromme teille, vahvistamme teille, että hämmästyttävä ionitulva on symbioosissa ulottuvuusmuutoksen kanssa ja toimii synergiassa kristalliverkon kanssa. Uusi ioniresonanssi sallii teidän avata helpommin käpylisäkkeen. Se sallii teidän toimia helpommin theta-resonanssissa. Ja kerromme teille, ettei kanssaluominen tapahdu tietoisen valppaassa beta-tilassa, vaan syvemmässä theta-tilassa. Yhteiskuntana olette viime aikoina keskittyneet melkein täysin beta-tietoisuustaajuuteen ja uuden maan uudessa energiassa annetaan työkaluja, jotka antavat teidän päästä ehdottomasti helpommin thetaan.

Tämän konferenssin muusikkojen musiikki on viihdetyökalu luovien theta-tilojen saavuttamiseen. Heidän työnsä on kanavoitua, se on inspiroitua tätä aikaa varten. (Kai Mitchim ja Ron Crose) Phi-kristallityö on työkalu korkeavärähteisen theta-ajattelun yhtenäiseen vahvistamiseen.

Avaimet ilmentämiseen ovat theta-tilassa. Teidän ei yksilönä, kansana tai planeettana tarvitse tuntea avuttomuutta tai voimattomuutta muutoksen edessä.

Rakkaat ystävät, maailma sanoo, ettei mikään ole muuttunut 21.12.2012. Mikään ei ole uutta 2013. Jos kuulette nämä sanat toivoen, että tämän keskustelun viime lauseet punovat mieleisenne johtopäätöksen, niin te ette pety.

Mutta kerromme, että vaikka laajentumisen lähtökohta on 2012, ihmiskunnan massavalaistumista ei seuraa useisiin vuosisatoihin. 2012 antaa teille vain enemmän työkaluja käyttöön. Me enkelikunta emme ole täällä ratkaisemassa ongelmianne tai kritisoimassa, vaan kannustamassa teitä polullanne ratkaisuun.

Ja vaikka ihmiskunta ei saavuta maatasolla valaistumisen kriittistä massaa useisiin vuosisatoihin, on tärkeää pysyä läsnä ja positiivisena, koska se tapahtuu - päivä kerrallaan, sydän kerrallaan.
 


Yhtenäisyys ja korkein hyvä 
Rakas ihminen, ala nyt meditoimaan korkeinta hyvää ja keskittyä siihen. Älä epäile, etteikö koko todellisuutta luo yhtenäinen ja johdonmukainen uskomusheijastus. Kuten Graham Hancock ja kanava ovat esittäneet teille tässä tilaisuudessa, tutkikaa tietoisuuttanne, etsikää täysivaltaisuutta, tehkää työtä ollaksenne parempia ihmisiä ja heijastakaa tuota energiaa. Se on avain. Vihaa ei voi lopettaa vihalla, vaan haluamalla ja uskomalla rakkauden luovuuteen. Totuudessa oleminen on osa sitä, toiseen suuntaan katsominen ei ole. Muutatte tietoisesti ympäristöä haluamalla tietoisesti korkeinta hyvää.

Energia on parannusten tekemistä varten paikoillaan.

Mutta kerromme teille, että vaikka laajentumisen lähtökohta on 2012, ihmiskunnan massavalaistuminen ei seuraa useisiin vuosisatoihin. Planeetan ylösnousemus 2012 antaa teille pelkästään uusia työkaluja käyttöön. Me enkelikunta emme ole täällä ratkaisemassa ongelmianne, vaan kannustamassa teitä polullanne ratkaisuun. Teidän valitsemanne rooli on ratkaista konfliktit Kaksinaisuusyliopistossa, maaplaneetalla.

On tapa tulla henkiseksi valonkantajaksi, olematta intohimoisesti konfliktissa mukana. Se tapahtuu theta-luomisella. Ja vaikka ihmiskunta ei saavuta maatasolla kriittistä valaistumismassaa useisiin vuosisatoihin, on tärkeätä pysyä läsnä ja positiivisena, koska se tapahtuu päivä kerrallaan, sydän kerrallaan.

Yllytämme teitä heijastamaan iloa, suojelemaan rakkautta ja seisomaan totuudessa. Seiskää valossa. Kerääntykää ryhmiin, ottakaa aikaa yksinolemiseen ja meditoikaa ryhmissä korkeinta hyvää. Jokaisella teistä on tilaisuus olla nuhteeton joka päivä. Se tilanne missä tunnistatte omat puutteenne, oman ristiriitanne tinkimättömyyden kanssa, on päivä, jolloin käsitätte mestaruuden, ja kyse on todella matkasta. Te epäonnistutte kaksinaisuudessa ja pointtina on oppia virheistä ja ryhtyä lääketoimiin. Tohtori Syy Ja Seuraus tekee kotikäyntejä, kuten olemme sanoneet. Syy ja seuraus toimii sekä yksilöllä että ryhmätietoisuuskentissä. Vastaavasti sinä päivänä, kun yksilönä ja massana seisotte totuudessanne valmiina tunnistamaan toisen ihmisen totuuden, käsitätte tinkimättömyyden. Voiko todella pyrkiä riisumaan toisen aseista, kun samalla lisää omaa arsenaaliaan? Eikö tämä totuus sitten sovellu sekä yksilöihin että maihin?
 


Lopuksi 
Siihen miten yhteiskuntanne onnistuu käsillä olevissa kysymyksissä, voidaan ennakoivasti vaikuttaa ryhmän keskittyneellä meditaatiolla. Kuten kanava esitti, Rand-ryhmä on vahvistanut, miten 7000 ihmisen yhtenäinen theta-meditaatio pystyi heijastamaan energiaa, mikä vähensi väkivaltaa tietyllä aikajaksolla. Rakkaat ystävät, voitteko kuvitella, mitä tapahtuu, kun tuo ryhmä on 144 tuhatta tai 144 miljoonaa!

Käyttäkää hetki tämän pohtimiseen!

Älkää antako periksi, älkää lannistuko ja älkää luulko, että te ette voi vaikuttaa. Te voitte!

Henki puhuu rakkaudesta. Henki ei hyökkää. Maapallonne jokaisella tämänhetkisellä uskonnolla on totuutensa ja vääristymänsä. Erottelukyky on avain. Teidän on välttämätöntä päättää, mikä on totta, mikä palvelee teitä ja mikä ei. Perustakaa tämä erottelukyky ajatuksiinne ja sydämeenne - älkää pelkoonne. Mikään aito ja pyhä ilmaiseminen ei rajaa totuuttaan, kauneuttaan yhteen ryhmään.

Rakkaat ystävät, ympäröimme jokaisen teistä hoivaavaan energiaan ja itsensä voimaannuttamisen kenttään, sillä jokainen teistä on todella mestari ylösnousemuspolulla. Tarkoituksemme on antaa teille inspiraatiota ja selkeyttä, mutta on aina välttämätöntä, että te pyhänä ja täysivaltaisena olentona käytätte erottelukykyä tähän ja kaikkiin kanavoituihin viesteihin.

Ja niin lopuksi onnittelemme teitä tänään ja tässä tilaisuudessa planeettaylösnousemuksen kanssaluomisesta. Olette luoneet tämän ja kunnioitamme teitä. Olen Metatron ja jaan kanssanne nämä totuudet. Olette rakkaita!

… Ja niin se on …



Metatronia kanavoinut James Tyberonn (www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 19.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



maanantai 21. tammikuuta 2013

K-KIRJAIN / Kryon





Näemme monien ihmisten muuttuvan. Näemme suvaitsevaisuuden ja rehellisyyden alkavan. Jos asioissa ei ole rehellisyyttä, ne eivät kiinnosta.


Kryonin Kundalini-kiertue oli yksi vaikuttavimmista matkoista, mitä olemme koskaan tehneet. Sen aikana annettiin 28 kanavointia ja yhdeksän niistä oli sanan "kundalini" kirjaimet. Tämä on ensimmäinen noista kanavoinneista, mikä valmistelee meitä maanmuutoksiin, joita tapahtuu planeetan uudelleenkalibroinnin aikana.
 
 Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Tiedän, missä olen, ja tiedän päivän juhlasta. Jos olette koskaan ihmetelleet asiaa, niin Jumala ei ole tyhjiössä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on teissä ja siksi on tietoinen kaikesta, mitä olette. On niitä, jotka sanoisivat, että kosketuksen saaminen Jumalaan on vaikeaa ja että on noudatettava jotain protokollaa. Minäpä kerron teille, mikä tuo protokolla on: sitä kutsutaan "elossa olemiseksi". Jumala tuntee teidät. Silloin kun ette ole täällä, olette Jumalan kanssa. Silloin kun ette ole täällä, olette osa Jumalaa ja tässä järjestelyssä on kauneutta.

On paljon kerrottavaa tällä kertaa, mutta juuri nyt olen tietoinen teistä. Olen tietoinen niistä, jotka kuuntelevat tätä ääntä, joka ei ole teidän aikajanallanne. Minun kannaltani te kaikki kuuntelette juuri nyt, mutta on myös niitä, jotka kuuntelevat ja lukevat ns. tulevaisuudessanne. Jotkut niistä ovat teitä! Mutta monet ovat niitä, jotka eivät ole tässä huoneessa, joten aion tehdä jotain hyvin ei-3D:tä. Haluaisin toivottaa tervetulleeksi tähän huoneeseen ne, jotka kuuntelevat ja lukevat, sillä rakkaat ystävät, näen teidät nyt.

Numeroiden synkronismi on hauskaa meistä. Kundalini-kiertueen järjestäjät aikatauluttivat sen vain niille alueille, missä halusivat käydä, kenties ymmärtämättä, että se kaikki rakentui 12:n pohjalle. Kun tarkastellaan universumin syklejä, mukaan luettuna ns. matematiikka, kaikki perustuu 12:een. Kolmoset ja neloset, erityisesti, eivät muodosta ainoastaan näiden syklien rakennetta, vaan myös atomirakenteen ja biologian. Ainoastaan silloin näette parittomia lukuja atomirakenteessa, kun atomit liikkuvat luomaan varauspotentiaalin ja sillä on nimi: magnetismi. Mutta syklit joita näette biologiassa ja normaalielämässä, ovat kolmosia ja nelosia, ja siihen sisältyy DNA:nne, jos olette sattuneet huomaamaan.

Nyt siis aloitatte Kundalini-kiertueen ja vaikka huoneessa on niitä, jotka eivät ehkä ole mukana koko matkaa, olette silti kanssamme. Sillä näemme teidät tietoisuustilassa, missä viikkojen päästä olette edelleen täällä. Viikkoja tästä - katsottaessa kelloanne - tulette meidän kaikkien mukana tavalla, mikä toimii kolmen ulottuvuuden ulkopuolella. Siihen mennessä kun saatte viimeisen viestin Limassa, on ollut 12 tapahtumaa. Eikö ole mielenkiintoista, että järjestäjät loivat tämän tapahtumamäärän vahingossa ja suunnittelematta? Nämä asiat ovat siis yhdistyneet tarkoituksenmukaisesti, kunnioittaen maapallon tapaa toimia.

12-pohjainen 360 astetta on tapa, millä navigoitte edelleen Gaiaa - ei viitoset ja kympit. Jos numeron 12 luvut 1 ja 2 lasketaan yhteen, saadaan numerologisesti energia 3. Numero kolme on katalyytti. Tämä merkitsee, että silloin kun tietyt elementit yhdistyvät, ne katalysoivat tai työntävät 3-energian luomista. Juuri tätä tapahtuu.

No niin, lisätään tähän toinenkin synkronismi: sanassa "kundalini" on yhdeksän kirjainta. Tämä luku edustaa loppuunsaattamista. Voitaisiin siis sanoa, että tähän siirtymään mitä maapallo käy läpi tällä hetkellä, liittyy numero yhdeksän. On tosiaankin planeetan lopullisen siirtymän alku. Tulee aika, jolloin tehdään historiallinen raja energiassa, mikä mitattiin ennen vuotta 2012 ja sen jälkeen. Koko ihmiskunnan historiaa tähän saakka on mitattu yhtenä energiana, mutta sitä mitataan ja se nähdään tästä eteenpäin toisena energiana. Näin syvällisiä mahdollisuudet ovat vuoden 2012 jälkeen.
 

Ennen teitä on ollut toisia 
No niin, minäpä kerron teille jotain. Olen sanonut tämän aiemmin. Hengellä ei ole kelloa niin kuin teillä. Emme mittaa vuosia emmekä näe aikaa niin kuin te, ihmiselämien sukupolvina aikajanalla. Kuuntele minua, vanha sielu: olet aina täällä! Oletko ajatellut sitä? Voit mitata elämäsi syntymäajasta kuolemaan, mutta se olisi ihmisen mittausjärjestelmä, sillä se on hengissä olemisesi 3D:ssä. Me emme näe sitä niin. Olet aina täällä. Sinulla voi olla erilaiset kasvot, mutta sinulla on sama sielu, sama korkeampi itse ja sinuun virtaa sama määrä viisautta näiden tapahtumien vuoksi. Niinpä kuvatessamme tulevaisuuttanne, emme laske vuosia niin kuin te. Silloin kun sanomme tämän tai tuon mahdolliseksi tapahtumaksi, perustamme sen niihin, jotka ovat jo käyneet tämän läpi toisissa aurinkokunnissa. Olette tekemässä jotain, mikä on jo tapahtunut toisissa yhteiskunnissa toisilla planeetoilla. Olemme nähneet, miten tämä energia on toiminut aiemmin, ja se antaa meille mallin siitä, miten se voi toimia täällä.

Puhutaanpa muinaisihmisistä. Miksi on profetia kundalinin liikkumisesta? Mitä itse asiassa tapahtuu? Tämä kanavointi on nimeltään "K-kirjain" ja aikataulunne 12 tapahtuman kanavoinneista yhdeksän liittyy sanan "kundalini" kirjaimiin. Tämän päivä aiheena lisäämme informaatiota kundalinista [edustaen K:ta], mutta emme toista ydininformaatiota, mitä on jo annettu. Palatkaa tutkimaan muita kanavointeja, jos haluatte tietää, mistä kundalinissa on kyse.

Tiesittekö, että historiassa sana "kundalini" on usein käsitellyt lisääntymistä, elämän luomista? Silloin kun kaksi ihmistä yhdistyy luomaan elämää, he usein aktivoivat kundalinin omassa kehossaan. Tätä Gaia tekee tänä päivänä ja vertauskuva on voimakas. Gaia on yhteydessä ihmistietoisuuteen siinä prosessissa, mitä olette jo tutkineet tänään [seminaarissa ennen kanavointia]. Mukana on fysiikkaa ja ihmistietoisuus on kietoutunut Gaian tietoisuuteen. Kun toinen liikkuu, toinenkin liikkuu. Niitä ei voi erottaa. Toinen reagoi toiseen.

Tämän päivän energiassa ihminen on enemmän kuin moottori, voima mikä ajaa Gaiaa. Voitaisiin siis sanoa, että planeetan ihmisolennot luovat uutta elämää Gaiassa. Emme ole koskaan puhuneet kietoutumisen ominaisuuksista tällä tavalla, mutta todellisessa kietoutumisessa fyysinen ominaisuus sulautuu kvanttisesti yhteen toisen kanssa. Siis ei voi tapahtua toimintaa vain toisen kietoutumiskumppanin kanssa. On työntöä ja vetoa, mikä vaikuttaa sitten kaikkeen, minkä kanssa on kietouduttu. Tässä tilanteessa ihminen on työntäjä ja vetäjä. Ihmistietoisuuteen vaikutetaan ja tämä muuttaa Gaiaa.

 


Muinaisihmiset tiesivät sen olevan tulossa 
Puhutaanpa muinaisihmisistä. Miksi he olivat kovin kiinnostuneita tästä ajasta? Miten voi olla niin, että voidaan mennä tuhansia vuosia taaksepäin ja löytää ennuste siitä, mitä tänä päivänä tapahtuu? Maan alkuperäisasukkaat olivat enemmän huolissaan maapallon maasta kuin kenestäkään, joka on joskus ollut olemassa. Mikä todellisuutenne on tänä päivänä? Mikä on selviytymissuunnitelmanne elämässä? Teillä se liittyy tänä päivänä työpaikkaan, perheeseen ja kenties hallituksenne taloustietoisuuteen. Mikä kuitenkin oli alkuperäisasukkaiden todellisuus? Se oli kaksi asiaa: ruoka ja vesi. Kokonaisuudessaan se pyöri näiden kahden asian ympärillä ja sitä ajoi "kolmas tietoisuus", mikä oli heille Gaia.

Alkuperäisasukkailla oli itse asiassa tärkeä pyhä kolmikko. He eivät nähneet ihmiskuntaa yhtenä. Noina aikoina jaettiin miehiin, naisiin ja Gaiaan. Tämä oli se energiakolmikko, missä he olivat olemassa. Jos palataan taaksepäin katsomaan noita perinteitä, oli eri perinteitä miehistä ja naisista, sillä kumpaakin sukupuolta kunnioitettiin eri tavalla, mutta ne yhdistyivät Gaian kanssa. Jos pidettiin seremonioita, se tehtiin luomaan sadetta tai ruokaa, mitä maan vilja edusti. Tämä oli heidän koko todellisuutensa ja kaikki liittyi kovasti Gaiaan. Kaikki palvonta mikä osattiin, liittyi maahan. Niinpä suhde planeettaan oli heidän tiedettään ja heillä oli paljon informaatiota siitä.

Hitaasti alettiin ymmärtää ajan kiertoa. Lopulta ymmärrettiin säätilan kiertoa, mutta johonkin aikaan sitä ymmärretty. Niinpä he rukoilivat etelän, idän, pohjoisen ja lännen jumalia. Kaikki tämä kertoo teille jotain heistä. Alkuperäisasukkaiden kaikki profetiat liittyivät Gaian tietoisuuteen. Mitä tämä siis kertoo teille? Se kertoo teille tästä päivästä. Pohjoisessa ja etelässä kaikki tiesivät jotain jotenkin. He eivät tunteneet lainkaan toisiaan. Pohjoisen heimoilla ei ollut aavistustakaan etelän heimoista. He eivät olleet koskaan tavanneet toisiaan. Sadat heimot eivät olleet koskaan nähneet toisiaan ja kuitenkin he ennustivat, mitä tänä päivänä tapahtuu! Niinpä haluan teidän ajattelevan tätä. Vaikuttaako siltä, että he tiesivät kenties Gaian ja tietoisuuden kietoutumisesta?

He tosiaan tiesivät, joten tänä päivänä kuuntelette heidän totuuttaan ja se on tässä: on planeetan huojumisasetelma, mikä perustuu maapallon 26000 vuoden sykliin. Sillä on mahdollinen tilaisuus siihen energialiikkeeseen ja -luomiseen, minkä näette tänä päivänä. Mitä lähemmäs pääsette tätä, sitä enemmän mahdollisuus kasvaa. Niinkin myöhään kuin 600 sitten, heistä näytti siltä, että nämä ennusteet olivat fakta eivätkä vain mahdollisuus. He alkoivat sisällyttää tuon informaation kalentereihinsa ja voitte nähdä sen heidän pyramidiensa seinäpiirroksissa. Kysykää joltain alkuperäisasukkaalta. Mitä nyt tapahtuu? Sitäkö he odottivat? Ja vastaus on "kyllä", aivan aikataulun mukaisesti.

Mutta eikö ole mielenkiintoista, että meidän täytyy kertoa teille tästä eikä siitä ole sanomalehdissänne? Ette näe sitä televisiossakaan - ette totuutta. Saatte siitä vain palasia. Muutoksen tulokset ovat monipuolisia. Jos haluatte katsoa suurta tulosta, niin se työntää ihmiskunnan lopulta uuteen todellisuuteen, mutta se on tulevaisuutta. Alatte kuitenkin välittömästi nähdä joitain muutoksia. Tarkastellaanpa, mitä tämä merkitsee kundalini-muutoksen taustaa vasten.

Planeetta on ollut polarisoitunut tunteellisesti jonkin aikaa ja se perustuu enimmäkseen siihen, missä suurin osa ihmisistä asuu maapallolla. Tämä on yhdistynyt ajan kuluessa luomaan maskuliinisen maapallon. Jos 80% planeetan väestöstä asuu pohjoisessa ja jos pohjoisessa on tietty tietoisuus, niin koko planeetta omaksuu tuon tietoisuuden. Tämä ei kuitenkaan ole se tietoisuus, mikä alkoi etelässä. Jos katsotan etelän alkuperäisasukkaita ennen valloittajien tulemista ja katsotaan, mihin he uskoivat ja mitä he opettivat, se oli paljon feminiinisempää (pehmeää). Niinpä oikeasti teillä on maskuliininen pohjoinen ja feminiininen etelä, mutta koska pohjoisessa oli niin paljon enemmän ihmisiä, planeetan tietoisuus on yleisesti maskuliinisempi ja historia on heijastanut tätä. Yhtäkkiä meillä on kuitenkin muutos. Ja tässä kohtaa siitä tulee monimutkaista.

Tunnette todellisuudessanne kaiken olevan lineaarista. Kenties ette ole oikeastaan nähneet tietoisuusmuutosta pohjoisessa? Mutta sitä on. Valtaosa siitä tulee vanhojen sielujen heräämisestä, mutta kyse ei ole siitä, miten monta ihmistä on herännyt, vaan energiamäärästä noissa heränneissä. He ovat niitä, joita on tässä huoneessa, ja monet heistä kuuntelevat ja lukevat täällä. On muutos myös siinä tavassa, miten energialaskenta toimii planeetalla. Se muuttuu lineaarisesta ei-lineaariseen tapaan ja Gaia joka on kietoutunut kaikkeen tähän, alkaa liikuttaa ja muuttaa planeetan kundalinia tai sydän-chakraa. Katsotaanpa siis, kuka tekee ja mitä.
 


Liike ei ole lineaarista 
Numero yksi: Gaia on tietoinen, aistiva, oikea ja tarkoituksenmukainen energia, mikä on yhteydessä teihin. Tapahtumista ennustetun kvanttimuutoksen vuoksi, ihmiskunta on alkanut ajatella eri tavalla ja tämä erilainen ajattelu on syvällisempää vanhoilla sieluilla. Gaia on nähnyt tämän ja se muuttuu nyt. Gaia on siis mukana ja tämä on mekanismi, miten energiaa liikutetaan. Te kuitenkin katsotte tätä kaikkea lineaarisesti. Niinpä esitätte kysymyksen: "No, missä kundalini on nyt? Se liikkuu pohjoisesta etelään, joten missä se on nyt?" Aion vastata tähän hetken kuluttua ja vastaus on erilainen, kuin kuvittelitte. Mutta puhutaanpa nyt siitä, mitä tämä liikkuminen oikeasti merkitsee.

Mitä tapahtuu, jos maapallon maskuliini- ja feminiinienergia tasapainottuvat ensimmäistä kertaa? Mitä se merkitsee? Se merkitsee, että tapahtuu lisääntymistä "myötätuntoisessa toiminnassa", kuten sitä kutsumme. Tiedättekö, mitä ei-myötätuntoisen toiminnan tulokset ovat? Sota. Se on ei-myötätuntoista toimintaa - myös erillisyys, tuomitseminen ja ei-välittävä kansa. Tiedättekö, mitä myötätuntoisen toiminnan tulokset ovat? Yhteistyö, yhdistyminen, rauhan rakentaminen, tuomitsemattomuus, suvaitsevaisuus, ymmärrys ja universaalin ehdottoman rakkauden alkaminen. Näettekö, millaisesta muutoksesta puhumme? Se muuttaa tapaanne ajatella - sisällä ja ulkona.
 


Myötätunnon lisääntyminen 
Kun tapaatte jonkun ensi kertaa, mitä ajattelette ensimmäisenä? Tämä on hyvä harjoitus psykologeille ehdotettavaksi. Miten moni teistä katsoo toista ihmisistä ja sanoo: "Tämä on Jumalenergian luoja aivan kuin minä. Hän on perhettä aivan kuin minä. Hän on ollut täällä maan päällä aivan kuin minä. Niinpä tervehdin Jumalaa hänessä ja otan hänet syliini ja halaan sydän sydäntä vasten?" Mitä jos kaikki tekisivät näin? Mutta te ette tervehdi näin toisianne, ettehän? Voi, jotkut teistä tervehtivät, mutta tämä on ero maskuliinisen ja feminiinisen maapallon välillä. Äitienergia sallii nämä asiat ja tätä tapahtuu planeetalla - äitienergian lisääntyminen. Se kasvaa täällä, tässä Etelä-Amerikaksi kutsutussa paikassa.

Kristalliverkon viisaus mikä on ollut sijoitettuna tänne aioneita, sijoitetaan pohjoiseen prosessin avulla, mikä on vielä selittämättä. Se on sisäinen selitys. Ulkoisesti näette monien ihmisten muuttuvan. Näette suvaitsevaisuuden ja rehellisyyden alkavan. Jos asioissa ei ole rehellisyyttä, ne eivät kiinnosta. Voitteko kuvitella ihmisiä, joilla on tämä ominaisuus? Voitteko kuvitella, mitä se tekee politiikallenne? [Naurua] Se on Kryonin vitsi. Mutta tämä on maailmanlaajuista eikä ainoastaan tämän maan politiikkaa. Voitteko kuvitella myötätuntoista toimintaa hallituksen lisäksi kenties myös instituutioissa, suuryrityksissä ja myös sairaanhoitoteollisuudessa? Se muuttaisi valtavasti tarjottavia tuotteita. Voitteko nähdä, miten tämä muuttaisi kaiken? Se muuttaisi. Olette jo aloittaneet. On asioita, joita olette jo alkaneet muuttaa viimeisten 18 vuoden kuluessa hitaasti. Ne tapahtuvat niin hitaasti, että te ette edes huomaa!

Entä teidän mantereenne [puhutaan eteläamerikkalaisille]? Jos palaatte 100 vuotta taaksepäin, mitä näette? Miltä hallituksenne näyttävät verrattuna tähän päivään? Voitteko silloin äänestää vapaasti vaaleissa? Voitte, mutta sillä ei näyttänyt olevan mitään vaikutusta. Elämänne on aivan liian lyhyt ja 70-80 vuoden kuluttua käännytte ympäri ja palaatte takaisin. Ette muista mitään, kun pääsette takaisin, mutta jos voisitte puhua esi-isillenne, he muistaisivat. Menitte valloitetusta mantereesta, jolla oli muuttuvat rajat ja kaikkea kontrolloivia diktaattoreja, siihen, mitä teillä on tänä päivänä.

Käsitättekö tässä hämmästyttävän ero? Käsitättekö, että tämä on vastoin ns. ihmisluonnetta? Jos kysyisitte joltain ihmisluonteen roolista, hän saattaisi kertoa, että olette aina sotineet. Kyynikot sanoisivat, että ihmiset tappavat tosiaan ja he tulevat tekemään sitä aina. He sanoisivat, että tulee aina olemaan diktaattoreja. Jos tämä on totta, niin miten selitetään Etelä-Amerikka? Hitaasi se on muuttunut yhtä paljon kuin mikä tahansa manner planeetalla - hitaasi valmistautuen tätä hetkeä varten.

Pellot on kynnetty ja ne ovat valmiina vastaanottamaan siemeniä. Kehonne muuttuu. Tiedättekö, mitä tapahtuu myötätuntoisen toiminnan myötä? Solurakenne muuttuu. Olemme antaneet teille kanavointeja siitä ja myös uusista muutoksista syntymässä, liittyen siihen intuitioon minkä kera ihminen syntyy.
 


Kristalliverkko kalibroituu 
Puhutaanpa Gaiasta, koska monet asiat muuttuvat. Olemme puhuneet siitä, mutta emme teidän kielellänne [espanja]. Joten tarkastellaanpa sitä. On jokin kristalliverkoksi kutsuttu. Se on esoteerinen [näkymätön] moniulotteinen verkko. Sen kutsuminen kristalliseksi on vertauskuva verkosta, joka sisältää muistin. Se muistaa värähtelyn. Se muistaa teidät! No niin, tämä on vaikea ja monimutkainen ymmärrettäväksi 3D:ssä. Kun elätte elämäänne, laitatte sen energia, mikä on "sinä", tähän kristalliverkkoon. Valo minkä luotte työskentelemällä henkienergioiden kanssa, tekee jäljen verkkoon. Myös pimeät asiat luovat energiaa verkkoon. Sodat luovat energiaa verkkoon ja niin myös myötätuntoiset teot. Siis taas kerran, se on verkko, mikä muistaa ihmisten toiminnan ja se on ollut lineaarinen jälki tähän mennessä - siis kaikki energiat jättivät jäljen tasavertaisesti.

Yhtäkkiä tämä verkko antaa suuremman painon sille, mitä vanhat sielut tekevät, kuin sille, mitä ihmiset yleensä tekevät. Niinpä se ei ole enää lineaarinen energiaverkko, vaan nyt se on kallellaan valotyöntekijöiden suuntaan. Niinpä eniten muistettavat alkavat olla niitä asioita, jotka generoivat myötätuntoa, eivätkä synkempiä asioita, jotka generoivat surua ja kuolemaa. Tämä on osa sitä uutta tapaa, millä asiat toimivat tulevaisuudessa.

Voisimme sanoa monia asioita tästä verkosta, mikä on kristallinen. Kertoisimme teille, miten se reagoi tai miten se toimii. Mutta paljon tästä on jo kanavoitu ja lisää tulee. Niinpä sen sijaan haluaisimme kertoa teille jotain, mitä ei ole annettu aiemmin, ja tämä on uteliaille. Silloin kun puhumme Gaiasta, mitä ajattelette ja mitä visualisoitte? Maapallon energian? Mitä on mielessänne, kun kuulette sanan "maapallo"? No, monet teistä visualisoivat maapallon leijumassa avaruudessa. Olette oikeassa, sillä tämä on Gaian tietoisuus - se on pallo. Gaia ei ympäröi palloa energialla, vaan se on pallo - koko juttu. Kenties teistä tuntuu, että Gaia-osa on vain pinta tai kuori? Ja jos on, niin entä loppuosa? Entä planeetan vaippa? Entä ydin? Käsitättekö, miten paljon maapallossa on ainetta, mikä ei ole pinnalla? Mikä on suhde vaipan, ytimen ja kuoren välillä? Ja onko tällä suhteella tietoisuus? Sillä on ja sitä kutsutaan Gaiaksi.

Rakkaat ystävät, en anna näitä asioita teille havaintotapanne monimutkaistamiseksi, vaan saadaksenne tunteen siitä, miten Gaia liikkuu energian myötä. Jos teillä olisi poltin lämmittimessä ja päättäisitte kuumentaa sen, niin siirtäisitte energiaa rautaan muodostaaksenne lämpöä. Kysyisikö kukaan teistä: "Missä kuumuus sijaitsee polttimessa?" Vastaus on "ei". Poltin kuumenee kokonaan kerralla ja viilenee kokonaan kerralla. Se on samanlaista kuin planeetan energialiike. Kundalini-liike tulee maapallon läpi, ei ainoastaan pinnalta. Onko tässä teistä järkeä? Se mitä planeetalla tapahtuu, tapahtuu kokonaan kerralla.

Niinpä ajatellessanne kundalinin liikettä, älkää kysykö: "Missä se on nyt? Minkä maan läpi se kulkee?" Kundalini-energiaan liittyy koko planeetta eikä pinnalla ole polkua paikasta toiseen. Tämä on kvanttimuutos eikä se tapahdu lineaarisesti. Kuitenkin kaikki nämä vuodet on puhuttu tuosta liikkeestä, ikään kuin se olisi lineaarinen muutos, mikä tulee Intiasta ja Tiibetistä ja rantautuu Etelä-Amerikkaan. Teillä voi tapahtua energiatasapainottuminen alueelta toiselle ilman, että se kulkee pintaa pitkin.

Siis kaikki nämä vuodet muutos on tapahtunut kokonaan kerralla, koko planeetalle. Se on muutos tietoisuudesta toiseen, ei paikasta toiseen. Enemmän feminiinisyyttä aletaan tuntea, mikä luo kahden pallonpuoliskon tasapainon ja mihin liittyy myös maan ydin. Se ei tapahdu pinnalla, se tapahtuu koko planeetalle. Mutta kerromme teille, että uuden tasapainon keskus voidaan tuntea eniten Boliviassa ja Perussa. Mutta se ei saapunut kulkemalla kuvitteellista tietä pitkin.

No niin, muutama vuosi sitten istuin eräässä paikassa Chilessä ja puhuin kundalinin liikkeestä (Valle Nevado, 2008). Kun tarkastellaan vertauskuvaa kundalinista, on ihmisen kundalini-liikettä, ihmiskehon kartoittamana. Osa siitä liikkuu edestakaisin. Tässä tapauksessa se on vertauskuva oskillaatiosta ja värähtelymuutoksesta korkeampaan tietoisuuteen. Mutta Gaia on mukana tällä kertaa - kuori, vaippa ja ydin. Olette kietoutuneet Gaian kanssa ja tuolloin 2008 kerroimme teille, että maa liikkuisi mahdollisesti pian. Kerroimme teille sen olevan etelään päin siitä, missä kanavoimme. Ja se oli [puhutaan Chilen maanjäristyksestä 27.2.2010]! Chileen on tulossa lisää ja taaskin se on etelässä.

Kaikki tämä liike tarvitaan ja joskus se on fyysistä. Gaia tuntee teidät ja se liikkuu ja sopeutuu. Mutta kun sen täytyy sopeutua, se tekee suurimman osan siitä paikoissa, missä ei asu ketään. Rakkaat ystävät, kun näette tätä tapahtuvan, älkää pelätkö. Kun näette vulkaanista toimintaa, älkää pelätkö. Sen sijaan teillä on rohkeutta nostaa kätenne ja sanoa: "Kiitos, Gaia siitä, missä teit sen!" Teidän täytyy tietää, että se alue missä olette, on nytkin epävakaa [puhutaan paikasta, missä kanavointi annetaan]. Vanhat sielut voivat muuttaa myös laattatektoniikan ominaisuuksia. Maa liikkuu paikoissa, joissa ette ajatelleet sen liikkuvan, ja kun näette sitä, "Kiitos, Gaia!" Tiedätte, että olen oikeassa ja että te olette ikuisesti tietoisuusyhteydessä maapalloonne, rakkaat ystävät.

Planeetta muuttuu ja alkuperäisasukkaat olivat oikeassa. He ottivat maata käsiinsä ja sanoivat: "Tämä on elämää." Se edustaa enempää, mitä he tiesivät ja mitä te tiesitte. Se edustaa Gaian tietoisuutta ja kumppanuutta ihmiskunnan kanssa. Kaikki nämä asiat tapahtuvat ihmiskuntaa kunnioittavalla tavalla. Puhumme lisää myöhemmin, kun pääsemme toisiin näistä yhdeksästä kirjaimesta.

Olemme puhuneet jo riittävän pitkään. Ole tietoinen siitä, rakas ihmisolento, että kaikki mitä tapahtuu tällä planeetalla, on osa uutta tulevaisuutta. Tulee päivä, kun palaat takaisin kenties kaksi tai kolme kertaa, kenties useammin, ja laskeudut tälle maapallolle lapsena, vauvana, ja sanakirjassanne sana "sota" on määritelty joksikin, "mitä tapahtui ennen vanhaan barbaareilla ja se on mennyttä". Tämän näemme. Tämä on tämän liikkeen syvällinen ominaisuus - myötätuntoisen toiminnan alkaminen tällä planeetalla.

Ja niin se on.

Kryon



Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
17.10.2012 Mendoza, Argentiina, Kryonin Kundalini-kiertue
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine






























sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Tervehdys Orinilta / Rauhan Meditaatio




Rauhan tilassa, vaikutat kaikkiin ympärilläsi.




Tervehdys Orinilta. Kaikki valon olennot ovat täällä. Kun hengität sisään, kuvittele itsesi olevan valossa. Rauhan kanssa joka sinulla on kuvittele eteesi Rauhan Enkeli. Rauhan olemus. Yksi niistä, joka työskentelee kanssasi. Kun tunnet itsesi kasvavan enemmän rauhan täyteiseksi. Ja Jos tunnet huolten taakka hartioiltasi. Tämä Enkeli on yhteydessä sinun Sielusi Enkelin kanssa. Kun tunnet virittäytyväsi tähän Enkelien valtakunnan Rauhaan. Kaunis musiikki, poikkeuksellisen mahtava ilmapiiri, sellainen rakkauden, harmonian, ilon, rauhallisuuden, leikkisyyden energioiden aaltoilu, kaikkiin näihin voit virittyä kun olet sisällä tässä rauhassa, olet magneettinen tälle kaikelle valolle ja Enkeliolennoille.
Rauhan Enkeli seisoo nyt edessäsi, katsoo sinua silmiin ja kysyy, oletko valmis astumaan uudelle rauhan ja harmonian tasolle elämässäsi. Leikkiäksesi Enkeleiden ja valon olentojen kanssa vielä useammin. Jos olet valmis, tämä olento pitää kädessään rauhan liekkiä, lohduttavan rauhan. Halutessasi, voit ottaa sen käteesi ja asettaa sen sydämeesi. Voit antaa sen kasvaa ympäröimään koko kehosi, ja rakastettavasti korkeammille tasoille, tämän rauhanliekin, joka on lähtöisin kaikesta mikä on, ykseydestä. Tämä on liekki, joka yhdistää kaiken mikä koskaan on ollut erillään. Joten tunne kaikkien itsesi osien yhdistyvän yhdeksi kokonaisuudeksi, Kaikki paikat jossa olet kokenut tyhjyyttä itsessäsi, pahoinvointia itsessäsi, olet vapauttamassa sisäistä huonovointisuuttasi. Ja sinä voit asettaa tämän rauhan liekin mihin tahansa alueelle elämässäsi, jos siinä on ristiriidan vaikutelma.
Kuvittele, että lähetät kaiken tämän rauhan harmonian, joten laita tämä rauhan liekki mihin haluat, mahdollisesti sanoen itsellesi, että siellä ei ole mitään ongelmaa, on ainoastaan rauhaa ja harmoniaa.
Näet edessäsi nyt Enkelin, Sielusi enkelin, ja tämä enkeli tarjoaa sinulle rauhan värähtelyjä, rauhan kokemuksen, joka on syvempi, syvällisempi, hellävaraisempi, jokaisella tasolla, fyysisellä, emotionaalisella ja mentaalisella tasolla. Voitko tuntea tämän rauhan resonanssin. Sinun sielun Enkelisi työskentelee kanssasi ja ottaa sinut sisään nyt ja tulevaisuudessa, uuteen rauhan tasoon itsessäsi.
Jotkin hyvin ydintasot olemuksessasi ovat todella linjattu, palautettu, vielä suurempaan rauhan hengen värähtelyyn, todella suuren entiteetin, joka pitää rauhaa, ja rauhan potentiaalia jokaiselle planeetallanne. Tämän rauhan enkelin, sielusi enkelin ja kaikkien valon olentojen avulla sinä tulet vielä enemmän linjatuksi, vielä enemmän virittyneeksi, keskeistyneemmäksi tähän rauhan värähtelyyn. Tämä on aina käytettävissä. Joten sinun ei tarvitse tehdä niin paljon sen eteen, koska se on aina heti käytettävissäsi.
Joten sinä voit olla edistämässä tätä rauhaa. Antakaamme tämän alkaa tapahtua. Antakaamme sen linjautumisen alkaa tähän paikkaan. Sinä saatat huomata kohonneen harmonian tunnelman, enemmän resonanssia, suurempaa laajentumista ja syvää rauhaa, mitään ei tarvitse järjestää, mitään ei tarvitse tehdä. Antakaamme rauhan hengen virrata lävitsemme ja ympäristöömme, kaikkiin molekyyleihin ja atomeihin, kodeissamme ja huonekaluissamme. Kaikkeen elämään ympärilläsi. Sinä vaikutat osaltasi. Vaikuttava energia kaikissa ihmissuhteissa ja muissa asioissa.
Kun olet Sopusoinnussa ja rytmissä maailmankaikkeuden ja korkeampien olemuspuolien kanssa, ilmentäminen on helppoa. Sinulla on rauha kun olet suuremman elämän virrassa, tässä Jumalallisen itsessäsi ja kaikessa elämässä. Anna rauhan virrata koko kehoosi, ensin fyysiseen kehoosi, rentouttaen ja rauhoittaen, kaikki atomit ja solut alkavat tulla todella oikein linjatuiksi rauhan hengen kanssa, virittäen kaikki linjauksesta kadoksissa olleet kuviot ja mallit, palauttaen ne Sielusi tasolle, kuin antenni löytäensolujesi värähtelyt. etsien uudet värähtelyt tasapainottaen ja harmonisoiden ne oikealle taajuudelle, lähettäen valoa ja energiaa ja elinvoimaa, hyvinvointia. Anna rauhan virrata emotionaaliseen kehoosi, värähdellen, vapaasti hengittäen, selkeyttäen ja puhdistaen. Ilmentäen maailmalle tietoa turvallisuudesta ja luottamuksesta. antautumisesta avoimuuteen nauttia todellisesta rauhasta.
Rauhan henki ja sielusi rauhan enkeli, ja monet muut valon olennot jotka työskentelevät kanssasi hyvin syvällisellä tasolla, asettavat tarkkaavaisuutesi saavuttaaksesi uuden rauhan tason. Anna rauhan energian kulkeutua mentaaliin kehoosi, vapauttaen kaikki ajatusmallisi jotka pitivät sinut rajattuna huonommuuteen, taisteluun, vastarintaan. Vain tunne, kuinka nämä olennot hävittävät nämä asiat pois. Kaikki paikat, joissa sinä olet väsynyt pakollisiin uskomuksiin ja käyttäytymismalleihin, tulevat nyt vapautumaan tässä energiassa. Joten voit uskoa, että on mahdollista elää koko ajan tässä sopusoinnussa ja harmoniassa. ja maailmankaikkeuden rauhassa itsesi ja muiden kanssa.
Voit aloittaa värähdellä harmonisoivasti, tehdäksesi elämäsi helpommaksi ja pysyä tässä rauhassa. Tiedät että voit ansaita tämän rauhan ja harmonia. Voit pysyä tässä energiatilassa joka ympäröi sinua Todellisuudessa kun pysyt tässä rauhan tilassa, vaikutat kaikkiin ympärilläsi. Olet tulossa tietoisemmaksi ja voit aloittaa palvelemisen välittömästi, kun mikä tahansa yrittää tuhota rauhaasi, mikä tahansa, nyt vapauta mikä tahansa reaktio, ja voit välttää kaikki kiusaukset joutumatta pois tästä virrasta, ja voit ylläpitää sitä kaikilla tavoilla, kaikkien valon olentojen tukemana, jotka haluavat olla sinun kanssasi. Jumalallinen tahto yhdistyy myös tähän mukaan. Anna päälakesi avautua ja mielikuvituksessasi johdata rauhan energia virtaamaan kuin valon virta kehoosi ympäröiden sinut kauniilla valolla. Joki puhdasta, korkeasti värähtelevää, täydellistä valoa. täyttäen sinun aurasi tällä kauniisti järjestäytyneellä lumikiteen timantin valon mallilla, täyttäen tietoisuutesi rauhalla, harmonialla ja hyvän olon tunteella.
Tunne kuinka aurastasi tulee magneettinen ja laajempi ja laajempi ja yhdistyt kaikkiin muihin jotka pitävät yllä tätä samaa päämäärää. Muodostaen rauhan ja harmonian tilan ja tietoisuuden teissä kaikissa. Voit jakaa tämän muiden kanssa. Teillä on kyky kääntää pois kaikki, mikä johtaa pois tästä rauhasta. Anna tämän kauniin valon olemuksen pitää huolta rauhasta, että se voi olla korkeavärähteinen ja painaa nämä uudet kuviot rauhan hengen kanssa. Sinun lävitsesi, kaikki tulee magneettiseksi tälle rauhalle ja yltäkylläisyydelle, hyvinvoinnille, ilolle, harmonialle , puhtaudelle, vapaudelle, näkemykselle, Yhdessä tämän valon kanssa kaikki joka puolella maailmaa voivat pitää yllä tätä päämäärää. Näe yhteisen tunteen tulleen luoduksi, monien valon olentojen energisoiman. Lisää rauhaa säteilee ja tulee sisään alkaen säteillä elämääsi, kaikille ystävillesi, rakkaillesi, tutuille, ja tuntemattomille, asiakkaillesi ja oppilaillesi. Aisti miten säteily tulee vieläkin voimakkaammaksi. Pidä tätä rauhan hengen värähtelyä yllä.
Anna ympyrän laajentua, mahdollisesti tulla vielä voimallisemmaksi, ylläpitäen tätä rauhaa sinun kaupungillesi, muuttaaksesi sitä, tehdäksesi sen rauhallisemmaksi ja tasapainoisemmaksi. Yhdisty kaikkiin valon olentoihin ja ihmisiin kaupungissasi pitääksesi. Tunne rauha jonka sinä luot tavoittaa, eläimet ja kasvit kaupungissasi, kaiken toiminnan ihmisten kesken, ajatusmallit, tunteet. Katso sisäisillä silmilläsi kaikilla tasoilla kuinka voit työskennellä tällä tavalla.
Tiedät että teet tätä laajemmalla tietoisuudella valon olentojen kanssa, että nämä olennot pitävät rauhaa maallesi, kaikkien niiden kanssa jotka haluavat värähdellä ja tullen osaksi tätä ryhmätyötä. Ja tiedä, että he pitävät yllä myös sinun kykyäsi tässä rauhan työssä.
Koe laajentuminen tässä rauhan ylläpitämisessä, tasaisena, vankkumattomana ilman yhtään epäröintiä koko ihmiskunnassa ja koko planeetalla. Avaudu nyt näille olennoille jotka ovat yhdistyneenä tähän valoon, ja jotka lähettävät tätä voimaa, teidän rauhaanne, ryhmän rauhaan. Kaiken, mitä olette oppineet tästä rauhasta, voitte säteillä joka hetki, ja pitää poissa epäharmoniasta. ladatkaa ttätä ryhmää valolla, keskittyen ihmiskunnan rauhaan.
Tiedä että tämä on teidän lahjanne, jokainen energialähetys joka tasolla rekisteröidään, teidän tekonne on tiedostettu ja huomioitu näiden valon olentojen taholla. ja edistää osaltaan teitä avautumaan vielä enemmän tälle rauhalle , harmonialle , virtaavuudelle elämässänne. Edistää teitä vastaanottamaan valon kuvioita, magnetisoimaan hyvää ja tuo elämäänne virtaavuutta ja synkroniaa. Teidän ei tarvitse työskennellä kovasti, teidän pitää vain olla avoin näille teille lähetetyille mahdollisuuksille joka hetki.
Kuten kukkaset sinun ympärilläsi, kun värähtelet tätä rauhan valoa, virtaavuudessa ja harmoniassa, katsele ympärillesi mitä mahdollisuuksia, ilmentämisen potentiaalia, tunne kukkaset, tunne kauniit kukkaset, jotka avautuvat auringonvalossa, ja siellä on yksi kukkanen sinun poimittavaksesi, lahja sinulle, kukkanen jonka sinä laitat sydämeesi, ja käärit sen uuteen rauhasi värähtelyyn.
Ja nyt toivotan sinulle mitä parhainta Uutta Vuotta!

Suosittelen tutustumaan aomedian sivuihin. Josta löytyy ohjattuja Suomenkielisiä meditaatioita Kuthumilta, sekä Orinilta.   Pasille kiitokset!
http://www.aomedia.fi/Meditaatio.htm
http://www.aomedia.fi/Uutiset.htm







     







torstai 17. tammikuuta 2013

KOSMISEN RAJAN YLITTÄMINEN / Kuthumi



Olemme yksin vastuussa kaikesta, mitä teemme, sanomme, ja omasta hyvinvoinnistamme.



Minä, Kuthumi, tervehdin teitä, kera taivaallisin siunauksin uudelle aikajaksollenne. Suurenmoiselle aikajaksolle, mitä me täällä toivomme teidän olevan valmiita syleilemään. Juhlimaan tätä upeaa avautumisaikaa korkeaan mieleenne.

Monet ymmärtävät ja alkavat nyt kokea alemman tietoisen mielen rajoitukset, jotka ovat pitäneet ihmisiä panttivankinaan hyvin pitkään.
 


Vapaaksi murtautuminen 
Pysähdytäänpä ja katsotaan tätä lähemmin. Vaikka tietoista mieltä on pidetty egon syvyyksissä yltäkyllin elämien ajan, käyttäytymispiirteet ovat hyvin tuttuja. Tämän tuttuuden vuoksi monista oli hyvin vaikeaa siirtyä eteenpäin niistä ja he hyväksyivät ne rajat, joita nämä heikentävät mallit ovat luoneet sisällenne. Ystäväni, tämä on sallinut egon kukoistaa ja hallita teitä kontrolloivilla ajatuksilla ja teoilla. Kontrolli saa monia muotoja hienovaraisista - mitkä johdonmukaisesti käytettynä toiseen saavat hänet täyteen kontrolliin - aggressiivisempiin kontrollointimenetelmiin. Olen varma, että teille ovat tuttuja nämä egon piirteet. Tarve olla edellä kaikkia, olla aina ensimmäinen, saada parasta ja suurinta aineellista hyvää, saada kontrolli kaikkeen ja kaikkiin ja tulla nähdyksi tuon kontrollin pitäjänä. Jotkut sanovat: "Mutta muut kunnioittavat minua sen vuoksi."

Sanon teille: "Ei, eivät kunnioita. Todellista kunnioitusta ei saada luomalla pelkoa. Todellinen kunnioitus saadaan auttamalla toisia ja osoittamalla oma kunnioituksenne toisia kohtaan omilla teoillanne."

Nyt on siis aika murtautua vapaaksi näistä vanhoista käsityksistä. Aika avata tietoisuutenne korkeammalle tasolle. Tämän myötä värähtelynne myös nousee ja elämäntyylinne siirtyy valittuun rauhaan ja tyyneyteen. Voitte sitten kokea sen uuden kosmisen rajan, mistä puhun. Yllytän teitä pohtimaan tätä.
 


Uusi vuosi 
Kun astutte uuteen vuoteen, ymmärtäkää sen olevan syvän transformaation vuosi. Koette kaikki tätä - jotkut syvällisesti, toiset eivät vielä yhtä syvällisesti, kuitenkin se on joka tapauksessa hyvin oleellista yksiölle ja kokonaisuudelle.

On aika tehdä tarpeelliset muutokset elämässänne nyt. Ei viikon kuluttua tai ensi kuussa tai seuraavana vuodenaikana - ei, vaan nyt! Ymmärtäkää, että egonne pyrkii edelleen pidättelemään teitä kannustamalla lykkäämään tiukkaa sitoutumistanne korkeammalle kehittymiseen. Kuten kaikkina suuren transformaation aikoina, on tunnistettava vahvuus ja luottamus ja pidettävä niitä varalla.

Maapallo on myös siirtymäajassa ja se on totta - säätilat ovat arvaamattomia ja äärimmäisiä. On vielä kaksi vuotta, ennen kuin nämä arvaamattomat säätilat alkavat asettua.

Nimittäin aivan kuten te vaaditte aikaa ja koette takaistuja vanhan käyttäytymisen vuoksi, mikä luo kuoppaisen tien, näin on maapallollakin. Yksinkertaisesti valmistautukaa. Tämä auttaa teitä kestämään maapallon säätä. Teidän kannattaa myös ehkä valmistautua itse. Meditoikaa, pysykää tyynenä. Pysähtykää jokaisessa konfliktissa - pienessä tai haastavassa - ja kysykää itseltänne: "Onko tämä hänen juttujaan vai minun?" Tämän pikkukysymyksen esittäminen itsellenne on arvokasta tämän kosmisen muutoksen aikana.
 


Ulkoinen 
Olen puhunut tästä aiemmin opetuksissani. Siitä kannattaa muistuttaa teitä taas auttamaan valmistutumisessa, siirtymän tekemisessä tänä vuonna. Hallitus luokitellaan ulkoiseksi - mikä on päätöstenne ja henkilökohtaisen vastuunne ulkopuolella.

Hallituksia vaaditaan tekemään vaikeita päätöksiä tänä vuonna ylikulutuksen vuoksi. Ihmisten monet etuoikeudet, mm. maksetut edut, vähenevät dramaattisesti, joten yllytän teitä kaikki valmistautumaan. Säästäkää, missä voitte. Palatkaa perusasioihin, kasvattakaa omat vihanneksenne.

Kaikki tämä on ulkopuolista, kuitenkin se vaikuttaa kaikkiin. Sanon "kaikkiin", koska aiheutuu paljon turhautumista ja vihaa ja se viipyilee eetterissä. Saanen siksi ehdottaa, että jokainen teistä joka meditoi, visualisoi maapallon ympärille jumalaisen valon taivaansinisen Kristus-säteen. Tämä auttaa kovasti maapallon eetterin negatiivisten energioiden hajottamisessa ja vähentämisessä. Veljeni Jeesus on tullut ohjaamaan teitä Kristus-säteellä täällä tarjotussa meditaatiossa.
 


Ilo 
Ilo - voi kyllä, ilo. Valmisteluista selittäminen transformaatioaikoja varten ei ole aina miellyttävää, kuitenkin hyvin tarpeellista. Katsotaanpa nyt sisään. Teidän jokaisen sisään. Tietenkin te olette itsenne komentava upseeri! Olette yksin vastuussa kaikesta, mitä teette, sanotte, ja omasta hyvinvoinnistanne.

No niin, levätkää. Olkaa hiljaa paikallanne, kun luette tätä. Ajatelkaa jotain itsellenne rakasta. Luokaa tuo kuva mieleenne. Mikä saa teidät hymyilemään, kun ajattelette sitä tai näette sen? Se on siinä. Haluaisin teidän nyt kirjoittavan tämän paperille hyvin suurin kirjaimin muistutukseksi. Kirjoittakaa sama myös pienemmälle paperille laukkuanne tai lompakkoanne varten. Pyydän teitä laittamaan suuremman version jääkaapin oveen. Pienemmän tietysti lompakkoonne. 

Silloin kun teillä on ollut rankka päivä, kun on tarvetta venyttää penniä vielä enemmän, kuin piditte mahdollisena, kun jonkun kanssa töissä on mahdotonta tulla toimeen tai paras ystävänne tiuskii teille, yllytän teitä lukemaan tämän muistilapun, sanat jotka muistuttavat teitä suosikkikuvastanne. Sitten pysähtykää, pitäkää tauko ja nähkää erityismuistonne sielun silmin. Tuntekaa rauhan tulevan henkilökohtaiseen tilaanne. Ylläpitäkää tuo rauhantunne. Hymyilkää. Sitten oivaltakaa, etteivät ulkoiset asiat ole teidän. Miksi siis sallitte niiden kietoa teidät sisäänsä?

Voin vakuuttaa, että tämä yksinkertainen harjoitus auttaa teitä kovasti tarvittaessa. Tämä sallii teidän tuntea sisäistä iloa missä tahansa ja koska tahansa.
 


Perustan laajentaminen 
Tämä on viestimme teille 2013. Siirtykää eteenpäin ajattelussanne, tunteissanne, teoissanne ja valinnoissanne.

Vuoden 2012 aikana avautui monia kosmisia portteja, jotka auttoivat uusia energioita tulemaan ilmakehäänne. Nyt ne on ankkuroitu. Hengitätte niiden energiaa joka päivä. Kyllä, todellakin. Nämä uudet energiat auttavat teitä perustanne laajentamisessa. Monia, monia valo-olentoja seisoo rinnalla auttaakseen. Ystäväni, olen yksi heistä, kuten ovat myös sisareni ja veljeni Suuressa valkoisessa veljeskunnassa ja Valoneuvostossa. Avaa sylisi, avaa sydämesi, avaa mielesi ja siirry eteenpäin.

Se ei ole uskonto, vaan uskomus, tieto, että siirrytte eteenpäin ihmiskunnan evoluutioprosessin polulla.

DNA laajenee käpylisäkkeenne avautuessa lisää ja siksi myös kykynne sisältää enemmän valoenergiaa. Tämä myös laajentaa korkeampaa sydäntä, jumalaista timanttivalokeskusta sisällänne. Tämä ei ole sattumaa, ei. Se on osa teitä. Osa koko suurenmoisuuttasi.

Kehotan siis sinua valmistautumaan, ymmärtämään ja siirtymään eteenpäin iloa sydämessäsi.

Rakkaani - rauhaa sinulle.

Kuthumi

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)6.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

SÄÄTILARAPORTTI TAMMI-HUHTIKUU 2013 Fyysiset ja tunneoireet / AE Gabriel



Tulemme puhumaan maailman loppumisesta sellaisena, kuin olette tunteneet sen, ja uuden maailman alkamisesta.



(Huom.: Saadaksesi laajemman kuvan siitä, miten nämä kuukaudet sopivat suurempaan kuvaan, kannustamme sinua lukemaan http://eidualistinen.blogspot.fi/2013/01/yleiskatsaus-vuodesta-2013-uusia-alkuja.html.
Tuohon artikkeliin olemme sisällyttäneet paljon informaatiota, mikä on tärkeää vuoden jokaisen osan ymmärtämiselle. Emme toista tuota informaatiota tässä.)
Olemme saavuttaneet ajan, mikä on saanut enemmän huomiota kuin mikään muu tuntemamme aika - merkittävän profetian ja muutoksen ajan.

"Maailmanloppu" - sellaisen kuin olemme tunteneet - tulee, kun planeetta saavuttaa elämänsä keskikohdan. Tämä keskielämän muutos on aikaa, jolloin siirrymme takaisin kotiin, kohti Lähdettä. Tämä tuo syvemmän tajunnan sielutietoisuudesta ja siitä, että olemme kaikki pyhiä olentoja, osa Luojaa.

Tämä tuo tarpeen kohdata ne rajoitukset, joita olemme tunteneet juuttuneena niihin oppimisen primitiivisempiin vaiheisiin, joiden läpi planeetta on kulkenut hyvin pitkään. Syvemmät totuudet odottavat paljastumista. Enemmän henkilökohtaisia ja kollektiivisia mahdollisuuksia odottaa meitä, mihin olemme koskaan voineet päästä käsiksi.

Olemme nähneet tämän heräämisen alkavan viime vuosikymmeninä, kun olemme kiihdyttäneet ja oppineet enemmän kuin viimeiseen tuhanteen vuoteen. Olemme vasta aloittaneet!

Arkkienkeli Gabriel kutsuu vuotta 2013 "uusiksi aluiksi vastakohtien konfliktin loppumisen kautta".

Vuoden yleiskatsauksessa olemme puhuneet kolmesta kvandrantista (neljän kuukauden jakso). Tämä kanavointi koskee erityisesti vuoden 2013 ensimmäistä kolmannesta.
 

Kovin rakkaat valonlapset, kuten tiedätte, meitä kutsutaan Gabrieliksi, ja kuten aina, on ilo olla jumalaisessa seurassanne.

Tulemme puhumaan maailman loppumisesta sellaisena, kuin olette tunteneet sen, ja uuden maailman alkamisesta. Maailmasta mikä vapauttaa teidät tarpeesta kasvaa, laajentua ja kehittyä, syyn ja seurauksen tuskan ja ilon, vastakohtien hankausliikkeen ja kaksinaisuuskokemusten kautta.

Voitte alkaa nyt kehittää kokemuksia sielutietoisuutenne valon kanssa työskentelemisestä ja kehittymisestä resonanssinlakiin.

Resonanssinlaki paljastaa, että kaikki on yhteydessä ja tapahtuu täydellisen synkronismin avulla. Tämä yhdistää teidät resonanssin jalostamiseen.

Silloin kun resonoitte jonkin kanssa, vedätte sitä automaattisesti puoleenne. Olette toimineet hankauksenlakia käyttäen ja vetäneet puoleenne vastustaen sitä, mitä olette halunneet välttää, sen sijaan että olette eläneet liikkuen sitä kohti, mitä päätätte luoda - ja sitten ottaen vastuun resonanssin muodostamisesta sisällenne tuon kokemuksen kanssa.

Tästä tässä uudessa maailmassa on kyse, kehittäen uuden suhteen elämään.

Ennen kuin se voi tapahtua, teidän on poltettava pois vanha. Tietoisuuden seitsemäs säde mikä hallitsee seuraavaa 2000 vuoden jaksoa, hallitsee Jumalan suunnitelman avulla ja luo rakenteen ja muodon, sallien ensin kaiken sen vanhan muodon hajota, mikä ei toimi sitoutuen yhtenäisyyteen ja ykseyteen ja kokonaisuuden hyvään.

Se vanha oppimistapa minkä avulla olette oppineet tähän saakka, rajoittuu kollektiivitietoisuutena kolmeen alimpaan energiakeskukseen. Olette oppineet, miten selviytyä fyysisessä maailmassa, yhdistäen todellisuutenne lähes täysin ulkoiseen fyysiseen maailmaan tyydytyksenne lähteenä ja fokuksenne kohteena.

Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Fyysinen maailma on yksi pikkuruinen osa todellisuutta, minkä tarkoitus on kehittyä tietoon itsestänne Jumalolentona ja valmistella sieluyhteyteen ja kykyyn ilmentää tuosta sielutotuudesta käsin.

Fyysisyys on ollut teille peili, jotta voitte tuntea kaiken, mistä teidät on tehty Jumalolentoina. Sielu ja Jumalmielen rakkausvoima ovat luova voima, mikä antaa teille luomiskyvyn ilmaista ja kokea yksilöinä.

Jokaisen teidän kautta Luoja tai Jumala on saanut tuntea kaikki mahdollisuudet.

Jokainen teistä on palvellut tarkoitusta Jumalan koetun ja ilmaistun rakkauden osien ja vaiheiden paljastamisessa, niin että voitte tietää enemmän ja enemmän kaikesta, mikä on Jumalaa.

Olette tehneet tätä enimmäkseen ristiriidan avulla löytäen, mikä ei toimi, ja myyttien avulla eri kasvuvaiheissa. Nyt kaikki muuttuu, kun olette valmistautuneet siihen, että henkinen itsenne opastaa fyysistä itseänne.

Tänä aikana olette paljastamassa Jumalmielen kaikki 12 arkkityyppiä missä tahansa planeettakokemuksessa. Ylösnousemuskokemus tehdään fyysisyydessä ensimmäistä kertaa. Ja Jumalamieltä informoidaan kaikkien luomakunnan osien, yksilöiden ja äärettömän tietoisuuden kautta.

Niinpä nyt kun fyysinen kehonne on valmisteltu tähän tietoisuustasoon, siirrytte uuteen alkuun vuonna 2013. Opitte, miten elää enemmän ja enemmän jakautumattomana, ilman erillisyyttä, puolustautumista, konfliktia ja vastakohtia. Siirrytte pois eristäytyneisyydestä.

Henki ja aine ovat olleet erillään ja eristettyjä. Mutta kun planeetan sydänchakra avautuu täydemmin, henkiset ja fyysiset/sukupuolivoimat voivat yhdistyä heränneellä sielulla.

Kun menette näihin neljään ensimmäiseen kuukauteen, olette hajoamisen ajassa.



TAMMIKUU 
Tutkitte elämänne fyysisyyttä tammikuussa.

Tämä näyttää teille, miten olette määritellyt elämänne riippuvuutena muotoon, saadaksenne paikan- tai kontrollintunteen tai kuuluaksenne fyysiseen todellisuuteen.

Tämä on myös rakenteeseen pettymisen kuukausi. Se näyttää teille, miten olette arvostaneet muotoa, kätkeytyneet muodon taakse, ja se näyttää teille, miten teiltä on puuttunut itsearvostusta.

Sitä tapahtuu jo monilla teistä. Näette sitä ehkä pettymisenä työpaikkaan tai suhteisiin tai tapoihin, millä olette etsineet mielihyvää.

Työpaikkoja on tutkittu selviytymisestä käsin, mutta ei tapana juhlia taitojanne ja lahjojanne. Kaikki mikä ei ole harmoniassa totuuden kanssa taidoistanne, kyvyistänne ja olemuksenne luontaisista ominaisuuksista, tulee selvemmäksi ja selvemmäksi, valtavan tyhjyyden tunteen kautta.

Ympäröivässä maailmassa näette enemmän ja enemmän, miten epätoivoisesti ihmiset etsivät jotain itsensä ulkopuolelta antamaan muuta ajateltavaa sisäisen itsetunnon puuttuessa.

Näette myös ihmisten hankkivan enemmän ja enemmän tavaroita saadakseen muuta ajateltavaa ja kätkeytyäkseen sisäiseltä tyhjyydeltä. Jotkut tekevät sitä ryhmissä, kuten paikallisbaarissa. Jotkut ovat kiireisiä töissä, motivoituneena epätoivosta.

Näette "reikiä" kaikissa ideologioissa, uskonnollisissa ideologioissanne, mitkä eivät osaa osoittaa teille sisäistä lähdettänne. Tämä johtuu siitä, että mikään ulkoinen ei voi korvata sen itsen puutetta, mikä tulee sisäisen suhteen kehittämisestä itsenne kanssa.

Teidän on tunnettava itsenne. Keskivertoihminen ei tunne, mutta hän on tietoisempi siitä, missä kohtaa hän on kiinni ulkoisessa maailmassa.

Tammikuu on siis pettymyksen aikaa. Tämä liittyy ensimmäiseen energiakeskukseen, paikkaanne fyysisessä maailmassa ja siihen, miten ilmennätte fyysisessä maailmassa. Tämä energia alkaa jäsentyä uudelleen sen hajotessa, mikä ei resonoi totuuden ja aitouden kanssa.

Toisaalta, jos olette yhteydessä sisäiseen lähteeseen ja aitouteen, tämä ei ole mikään ongelma. Aivan päinvastoin, se vahvistaa sitä, minkä rakentamiseen olette käyttäneet aikaa.

Näette ympäröivässä maailmassa paljon pettymystä uskontoihin ja poliittisiin järjestelmiin, ihmisten ollessa hyvin pettyneitä kaikkiin ideologioihin, jotka eivät osaa kannustaa ja antaa mallia sisäiseen tyydytykseen.

Näette rakenteita hajoavan tai revittävän rikki siellä, missä on tasapainottomuutta.

Tämä liittyy myös suhteisiin ja ystävyyssuhteisiin, jotka eivät perustu totuuteen ja keskinäiseen arvostukseen. Jos olette käyttäneet suhteita ainoastaan ajanvietteenä ja täyttämään sisäistä tyhjyyttä, teillä on enemmän ja enemmän turhautumista ja haasteita. Jos katsotte toisiin saadaksenne itsetuntoa, saatte vähemmän ja vähemmän tyydytystä.

Löydätte enemmän arvoa suhteista, joissa teette työtä syventääksenne henkilökohtaisia totuuksia ja jakaaksenne niitä tasavertaisesti.



HELMIKUU 
Tämä kuukausi on niiden tunnekiinnikkeiden tarkastelemiseen, joita teillä on ollut fyysisyyteen. Tämä aktivoituminen tuo hajoamista toiseen energiakeskukseen siellä, missä se ei ole totuudessa, aitoudessa ja todellisessa yhteydessä.

Todellisessa sieluyhteyteen perustuvassa yhteydessä on keskinäistä vaihtoa ja aitoa yhteenliittymistä. Vanhassa tunnekiintymyksessä heijastatte odotuksia saadaksenne jonkin tunteen tai saadaksenne muuta ajateltavaa niiden tunteiden sijaan, joita haluatte välttää.

Haasteena on, ettei mikään saa teitä tuntemaan tiettyä tunnetta. Se kaikki riippuu teistä ja niistä suhteista, joita päätätte itsellänne olevan asioihin, ihmisiin ja tilanteisiin. Se on ollut ehdollistettua ja toiminut automaattiohjauksella, mutta se ei ole syvempi totuus.

Todellisuudessa mikään ei saa teitä tuntemaan tiettyä asiaa. Jos kuitenkin voimaannutte riittävästi luodaksenne tilaisuuksia tutkia ja ilmaista tiettyjä kokemuksia ja tunteita, teistä tulee voimaantuneempi luomaan ja resonoimaan juuri sen kanssa.

Helmikuussa on kyse niiden tapojen löytämisestä lisää, joilla olette etsineet merkitystä elämään kiintymisen kautta, ja tämän myytin hajoamisesta. Olette toimineet egopuolustuksen haluelementistä käsin. Haluatte saada "huumeannoksen" tai välttää haavoittuneita tunteita halunne avulla. Mutta tämä on lapsen narsismia, mikä toimii tällä kiinnittymisellä ja halulla täyttää tyhjyyttä.

Tämä tyhjyys tulee vain sisäisen yhteyden puutteesta Itseen ja sen tietämisestä, miten täytetään kokemuksenne tuosta sisäisestä yhteydestä käsin. Tämä antaa teille todellisen merkityksen elämässä. Ja nämä työkalut ja lähestymistavat on opittava. Kannustamme teitä etsimään koulutusta ja opettajia, jotka osaavat antaa mallin tähän terveempään kokemukseen elämästä.

Jos ette tee tätä, jatkatte näiden neljän kuukauden aikana tyhjyyden ja tyytymättömyyden syventämistä sen hajoamiseen, mikä ei toimi syvemmässä sielutodellisuudessa.

Erilaiset ryhmät ja myös yksilöt esittävät vastarintaa suuremmin, jos jatketaan tuon ulkoisen mielihyvän etsimistä.



MAALISKUU 
Tämä kuukausi liittyy alemman tahdon identiteettiin ja voimaan, kaiken tuntemanne identiteettiin. Tämä synnyttää tuon ulkoisen fokuksen kuolemaa tai menettämistä.

Tämä jatkuva halumielihyvän epäonnistuminen ja lumous, minkä olette liittäneet ulkoiseen maailmaan, paljastuu tänä hajoamisaikana.

Vanhan hajoaminen on välttämätöntä teidän valmistelemiseksi neljännen kuukauden valmiustilaan, missä sieluenkeli tai -olemus kohtaa etsijän kynnyksellä (ego) uusissa neuvotteluissa uutta varten.

Tämä kaikki riippuu kunkin yksilön tasosta, kun on seitsemän sielutasoa. Jos on vauvasielu, aloittamassa vasta inkarnoitumista ja oppimista, näistä tapahtumista ei tule radikaalimpia muutoksia. Hän ei ole yksinkertaisesti valmis.

Hän ei ole vähempiarvoinen, hän on pelkästään siinä, missä on. Aivan kuten ensimmäisellä luokalla oleminen ei ole vähemmän arvokasta kuin paljon korkeammalla luokalla oleminen.

Nämä ihmiset eivät luultavasti kuitenkaan tunne edes vetoa tähän informaatioon. Te jotka olette korkeammilla kehitystasoilla, saatte paljon voimakkaampaa muutosta tänä aikana, sekä haasteina että läpimurtoina - kun sallitte vanhan hajota.

Teistä tulee opettajia ja innostajia niille, jotka eivät ole vielä teidän tasollanne.

Yleisesti maaliskuussa teillä tapahtuu älyllisen lumouksen ja ideologioiden hajoamista, mikä liittyy astraalimaailmaan ja sen kollektiivisiin, opittuihin kokemuksiin. "Tämä on tärkeää. Tämä mitä laumatietoisuus sanoo, antaa minulle tärkeyttä, ylemmyyttä tai erityisyyttä."

Kaikki mikä kannustaa kontrollia, erillisyyttä tai hallintaa, alkaa hajota. Sen on pudottava pois tänä seitsemännen säteen aikana - taian seremoniajärjestyksen ja Valkoisen maagikon säteen aikana.

Niiden luomisvoimien käyttäminen mitkä palvelevat kokonaisuuden hyvää, Jumalan suunnitelman opastamana heräävien yksittäisten sielujen kautta, tulee mahdollisemmaksi.

Yritysrakenteet ja eri ryhmien petokset tulevat selvemmiksi ja selvemmiksi, kun totuus ja aitous kannustaa kaikkia asioita.

Tämä on aikaa, jolloin lauma alkaa nousta kapinaan, näiden neljän kuukauden hajoamisen valmistelemana, ja lopulta etsiä syvempiä ratkaisuja. Mutta valaistumisen on ensin paljastettava, mikä on poissa tasapainosta. Hajoaminen.



HUHTIKUU 
Varjoitse tulee pintaan, kun siirrytte huhtikuuhun. Kun korkeampi tahto tunkeutuu sydänchakraan, teidät laitetaan neutraaliin paikkaan, mikä ensin tulkitaan tyhjyyden ja hiljaisuuden kautta.

Tämä on pelottavaa egoitselle. Se vaikuttaa siltä, ettei ketään ole kotona. Ajanvietteet eivät toimi ja uusi ei ole vielä kehittynyt. Se siis voi olla vähän pelottavaa alemmalle selviytyjäitselle.

Tämä kuukausi voi näyttää tyhjältä, kun sielu valmistautuu opastamaan "etsijää kynnyksellä". Ja tämä voi saada aikaan taistelua vanhan, ulkoiseen kiinnittymisen kanssa, kun sielu yrittää hiljentää mielen sisäisen itsen, totuuden ilmestymistä varten.

On paljon vanhan testaamista, yritystä "vielä kerran" saada tuo tuttu "huumeannos" tai ajanvietettä.

Paljon enemmän Itseä odottaa ilmestymistään hiljaisuudesta, mutta teidän täytyy neuvotella ja oppia tuntemaan olonne mukavammaksi hiljaisessa itsessä, salliaksenne lisää intuitiota ja Itsen syvyyksiä ilmestyä esiin.

Tämä on haaste narsismiin liittyvälle pelolle, mikä murehtii, "ettei tarpeitani tyydytetä, että minua riistetään ja jään vaille tyydytystä". Tämä on aikaa heräävälle ja kypsälle Itselle kannustaa, hoivata ja yhdistyä siellä, missä on halukkuutta keskinäiseen tukeen … pysyäksenne motivoituna ilmestymään sitä varten, mitä on tulossa tämän elintärkeän hajoamisvaiheen jälkeen.

Sallikaa tyhjyys, kun hoivaatte itseänne uusiin alkuihin ja heräämispotentiaaliin. Tämä on Getsemanen puutarha, missä opettaja jätettiin aivan yksin löytämään Itsen alut.

Tässä on joitain asioita, joita voitte odottaa näiden neljän hajoamiskuukauden aikana.

Toisella puolella missä olette olleet jo ennen syntymäänne, on upea, kun heräätte. Ja kun päätätte tajuta tietoisesti, lähestytte muistamisen ovea.

Kiitämme teitä, kun annoitte jakaa kanssanne, ja kun lähdemme iloisesti luotanne, pyydämme, että pystytte rakastamaan ja muistatte rakastaa toisianne.

Gabriel




Arkkienkeli Gabrielia kanavoinut Robert Baker (www.childrenoflight.com)
12.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine