perjantai 30. joulukuuta 2011

UUSI KOSMINEN SYKLI


Antakaa anteeksi itsellenne ja toisille. Antakaa anteeksi maailmanlaajuiselle perheellenne ja johtajillenne.


Olemme täällä ja tervehdimme teitä kiitollisena ja energian virratessa henkilökohtaiseen kenttäänne. Meille on kunnia yhdistyä kanssanne tällä tavalla. Vaikka näette nämä painetut sanat, tärkeintä on värähtelyanti niiden takana. Jatkamme tietoisuutenne syleilemistä uusilla valoenergiatasoilla, jotka laukaisevat omaa jumalaista tietämystänne ja ymmärrystänne. Muistutamme vain teitä suurenmoisuudestanne.

Seisotte kynnyksellä, uuden kosmisen syklin alussa. Olette tunteneet muutoksia tapahtuvan todellisuudessanne viimeiset vuosikymmenet. Käytetäänpä muutama hetki teidän muistuttamiseksi tästä voimallisesta syklistä, mitä ihmiskunta ja planeettanne kokevat. Olemme jakaneet teille tätä tietoa menneinä aikoina, kuitenkin tarjoamme tämän muistutuksena ja liipaisimina aktivoimaan omia tiedostamiskoodejanne.

Maapallon aurinkokunta jatkaa liikkumista kiertoina, jotka kestävät satojatuhansia vuosia. Nämä kierrot kulkevat polkua, mikä vie planeettaanne kauemmas galaktisesta valosta, ja sitten toisena kiertona, mikä tuo planeettaanne lähemmäs galaktista valoa. Monet muinaistekstinne viittaavat näihin kiertoihin.

Maapallonne on nyt saattamassa loppuun sykliä, mikä vei ihmiskunnan pois galaktisen valon vaikutuspiiristä ja tietoisuusaktivoinnista. Katsokaa pimeyden ja elämää heikentävän kaaoksen historiaa, mitä on tallennettu. Silloin kun aurinkokuntamme liikkuu poispäin valolähteestä, ihmiskunta kokee matalia tietoisuustiloja. Te ja planeettanne olette nyt siirtymässä lisääntyneen tiedostamisen ja heränneen ihmistietoisuuden korkeuksien pitkään sykliin.

Maa on nyt siirtymässä sykliin, missä tietoisuuden valo jatkaa lisääntymistä ihmisten sydämessä ja mielessä. Jokainen planeetan kulkija reagoi tähän tietoisen valon lisääntyneeseen värähtelyyn ainutlaatuisella ja henkilökohtaisella tavalla. Muistakaa, että tämä tietoisuusmuutos ei tapahdu yhdessä yössä - se on kuitenkin prosessi, missä jumalainen valo laukaisee lisääntyneen tiedostamisen. Tämä on henkilökohtaisen taajuutenne ja matriisinne uudelleenkalibrointia.

Muistakaa, että te olette ankkuri, te olette tulevan valoenergian malja. Tämä tuleva valoenergia aktivoi sisäiset tietoisuuskoodinne ja stimuloi fyysisen kehonne joka solua. Kuvitelkaa hetki, että fyysisen kehonne jokainen solu kerää ja sisältää näitä heräävän valon uusia taajuuksia. Transformoitte kehonne syvällä solutasolla tiheistä hiilipohjaisista soluista kristallivalosoluiksi. Teistä on tulossa aito viidennen ulottuvuuden valo-olento.

Kun avoimesti kutsutte ja sallitte jumalaisen tietoisuuden taajuuksien ja värähtelyjen laukaista ja transformoida kaikki tiheät, vanhat ohjelmat, vanhat rajoittuneet uskomukset ja ohjelmat, toivotatte todella tietoisuusevoluution tervetulleeksi planeetallenne, henkilökohtaisen energianne ja aikomuksenne kautta.

Muistakaa, että ankkuroitte, ruumiillistatte ja kutsutte tätä valoa ystävällisillä teoilla ja lempeydellä toisianne kohtaan, anteeksiannolla, rakkaudella ja myötätunnolla toisia kohtaan. Tämä on voimallisinta aikaa teille astua mestaruuteenne, omistaa henkilökohtaisesti moniulotteisuutenne täällä fyysisessä muodossa, tunnistaen ja myöntäen kykynne alkemistina, kykenevänä transformoimaan kaiken, mitä on kokemuksessanne.

Tämä on aikaa siirtää sivuun kaikki kuvitellut rajoituksenne. Tämä on aikaa parantaa kaikki säröilevät tai haavoittuneet osanne. Käyttäkää kaikkia tietoisuustyökaluja puhdistaaksenne, mitä on vielä puhdistettavaa. Antakaa anteeksi itsellenne ja toisille. Antakaa anteeksi maailmanlaajuiselle perheellenne ja johtajillenne. Pankaa merkille tuomitsemisenne, pankaa merkille negatiiviset mielipiteenne, pankaa merkille kaikki muutosvastarinta. Tehkää henkilökohtainen työnne - tulokset heijastuvat elämäänne sekä kollektiivimatriisiin.

Muistakaa, että kun tämä tietoisuusvalo lisääntyy ja sitä tulvii planeetallenne, voitte käyttää tätä voimaa luodaksenne upean todellisuuden, mitä kaipaatte. Kuvitelkaa, että ajatuksenne ilmennetään lisääntyneellä nopeudella. Viettäkää joka päivä vähän aikaa kuvitellen maailman rauha, maailma missä kaikkia kunnioitetaan ainutlaatuisten piirteidensä vuoksi. Kuvitelkaa planeetta, missä on puhdasta vettä, terveellistä ruokaa ja suoja kaikille. Tässä ei ole mitään rajoja. Olette mittaamattoman voimakas.

Leimatkaa tämä tuleva valo korkeimmilla ja parhaimmilla aikomuksillanne tietäen, että teillä on totuuden ja rakkauden taivaallisten maailmojen tuki ja apu. Kaikki fyysisessä maailmassanne oli ensin ajatusvärähtelyä. Käyttäkää siis todellista voimaanne työskennellä kvanttienergia ja -ilmentämiskentässä. Pitäkää sydämenne toive ja aikomus sielunne silmissä ja mielikuvituksessanne. Nähkää sen toteutuvan. Omistakaa tuo totuus.

Löytäkää tapoja tehdä yhteistyötä ja liittyä toisiin ratkaistaksenne kaikki ongelmat, joita ihmiskunta kohtaa. Tietäkää, että teihin liittyy energeettisesti toisia, jotka tuntevat myös tämän kutsun ja pitävät yllä näitä visioita. Se on vahva voima. Kysykää itseltänne ja toisilta: "Mitä kuvittelisin, jos mikä vaan olisi mahdollista?" Silloin kun riittävä määrä ihmisiä näkee jonkin todellisuuden ja tuntee sen sydämessään, se tulee. Tämä on universumin laki. Näin energia yksinkertaisesti toimii.

Ensin näette sen ja sitten tunnette sen mielessänne ja sydämessänne, mikä luo värähtelyjä ja taajuuksia, jotka sallivat visionne tulla osaksi tätä fyysistä ulottuvuutta. Tämä kyky luoda on aina ollut osa fyysistä todellisuuttanne. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ymmärrä tätä voimaa ja he ovat keskittyneet niihin asioihin, mitä he eivät halua. Siksi peloista joihin he keskittyvät ja joille he ovat antaneet energiansa, tulee heidän kokemustaan.

Nyt teillä on henkilökohtainen kutsu muuttaa sitä, miten keskitytte tietoisesti. Tänä tulevana aikana teidän on hyvin tärkeää ylläpitää selkeitä ja positiivisia visioita planeettanne ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Jokainen yksilö on tärkeä uuden todellisuuden tuomisessa tälle planeetalle ja ihmiskunnalle. Teidän ylösnousemuksenne sekä maapallon ylösnousemus on todellisuushorisontissa. Kutsukaa sitä. Olette tämän totuuden tärkeä osa, kun avustatte tätä planeettaa nousemaan kolmannen ulottuvuuden tiheydestä ja toimimattomuudesta tervetulleeseen ihmeen ja loiston aikaan.

Annamme tunnustusta rohkeudestanne olla täällä, tällä planeetalla, tänä uskomattomana tietoisuuskehityksen ja valaistumisen aikana. Ymmärrämme, että valoenergia joka kylvettää planeettaanne ja omaa kenttäänne, stimuloi monia muutoksia. Voitaisiin jopa sanoa, että muutoksia tulee nopeasti ja raivokkaasti.

Näette ilmiömäisiä muutoksia ympäri maailman. Elämän jokaista puolta kosketetaan tällä muutosaallolla. Kaikki matalat tai tiheät taajuudet aktivoidaan värähtelemään yhtenäisemmässä ja korkeammassa valo- ja totuusvärähtelyssä.

Monet tuntevat henkilökohtaisesti nämä muutokset fyysisessä kehossaan ja elämässään. Armahtakaa siis itsenne, olkaa lempeä itsellenne ja toisille. Fyysinen kehonne ilmaisee ehkä uusia särkyjä ja kipuja, unenne häiriintyy intensiivisistä kuvista ja unista tai heräätte useita kertoja joka yö. Kenties huomaatte olevanne tunteellinen ilman syytä, itkevänne odottamatta. Teistä tuntuu ehkä eksyneeltä. Kun tätä tapahtuu, viettäkää aikaa luonnossa ja varmistakaa, että olette maadoittunut. Tämä tunne tulee liikkuessanne ulottuvuuksien välillä. Saatatte myös kokea äkillisiä muutoksia elämässänne, työssänne, ystävyyssuhteissanne tai suhteissanne.

Tämä on transformaatioprosessi, siirtymäprosessi. Jokaisella yksilöllä on niin monia tilaisuuksia kehittyä henkisesti, kuin tarvitaan.

Ymmärrämme myös haluanne ja kaipaustanne mennä kotiin. Kuitenkin muistutamme, että olette täällä tukemassa tätä planeettaa sen kehityksessä. Muistakaa, että olette mestari, tähtiolento jolla on upeita taitoja ja lahjoja.

Viettäkää aikaa hiljaisessa pohdiskelussa, meditoikaa, tutkiskelkaa tunteitanne, kerääntykää toisten samanmielisten kanssa saadaksenne tukea. Huolehtikaa itsestänne, juokaa vettä, levätkää, naurakaa ja palatkaa kiitollisuuden tilaan mahdollisimman usein. Jatkakaa epäilystenne nollaamista ja ylläpitäkää visiota paremmasta maailmasta. Muistakaa kutsua taivaallista tukea ja apua - sitä on käytössä pyynnöstänne. Ette tee työtä yksin. Olette jumalaisen lähteen kumppani. Te vain satutte olemaan se, jolla on fyysinen keho, mikä on liittymä tähän tiheään ulottuvuuteen. Jumalainen ainutlaatuinen itsenne, kumppanuudessa fyysisen kulkuneuvonne kanssa antaa tietoisuusmaljan ja -astian mille tahansa alkemiamuutokselle.

Voisimme sanoa, että olette loppusuoralla ja toivotatte tervetulleeksi uuden toimintamallin kutsuen sitä esiin sydämenne aikomuksilla. Olkaa ilossa, juhlikaa luomistekojanne ja tietäkää täysin, että olette synnyttämässä haluamianne muutoksia. Jumalainen valoenergia vaatii sillan aineen ja hengen välille. Muistakaa, että te olette tuo tietoisuussilta ollessanne fyysisessä muodossa.

Yhteys kanssanne on ilo. Annamme tunnustusta luontaisesta viisaudestanne ja syvästä henkisestä vahvuudestanne ja vilpittömyydestänne ja kannustamme teitä kohottamaan voitokkaasti sitä, minkä kohtaatte ja koette. Tietäkää, että teitä rakastetaan ja vaalitaan sen vuoksi, kuka olette ja mitä palvelua tarjoatte.

Syvällä kiitollisuudella ja rakkaudella, Tiimi.



Olemme täällä -tiimiä kanavoinut Peggy Black (www.morningmessages.com)
Uutiskirjeestä 19.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine





tiistai 27. joulukuuta 2011

SAINT GERMAIN: "MITEN OPETETAAN KORKEAMPIA TOTUUKSIA?"



Sinua rakastetaan kovasti, ystäväni.




"Rakas Saint Germain, olen pappi, joka nauttii uudesta henkisyydestä. Mutta toisinaan minulla on vaikeuksia opettaa ihmisille totuutta heidän henkisestä tietoisuudestaan. Tämä tuntuu ilkeältä. Myös yrittäessäni olla ystävällinen ihmisille huomaan seuraavaksi, että he ovat riippuvaisia minusta. Haluaisin tietää elämänoppitunnistani tässä."


Hyvä ystäväni, olen Saint Germain. Puhut oppitunneistasi tässä, joten ensimmäisenä haluaisin puhua tästä kysymyksestä. Tässä elämässä sielusi kannustaa sinua tutkimaan, ymmärtämään ja kokemaan henkistä vapauttasi. Tämä on yksi tärkeimpiä sielutarkoitusalueitasi tässä elämässä.


Kuitenkin yksi suurimpia haasteita joita kohtaat tällä alueella, on kamppailusi itsenäisyyden ja riippuvuuden välillä. Vapaus on erittäin tärkeää sinulle ja tästä syystä sitoutumisen taakka voi saada sinut jatkuvasti tuntemaan, että olet jumissa tai haluat siirtyä eteenpäin. Saatat huomata olevasi kärsimätön ihmisten kanssa, jotka ovat harkitsevampia kuin sinä, ja hylkääväsi ne henkiset arvot, joilla on eniten merkitystä sinulle - arvot joita ilmaistaan sitoutumisessa ihmisiin, paikkoihin ja projekteihin, joihin ryhdyt elämässä.


Saatat tulla kärsimättömäksi ihmisten kanssa, jotka eivät ymmärrä henkisen tiedostamisensa merkitystä tai jotka luottavat sinun pelastavan heidät omalta tietämättömyydeltään, koska juuri tähän kysymykseen sielusi laittaa sinut tarttumaan tässä elämässä.



Henkinen vapaus ja itseensä luottaminen

Aiemmin tässä elämässä tai kenties aiemmissa elämissä olet ehkä kiinnittänyt liikaa huomiota sosiaaliseen sovinnaisuuteen tai yhteiskunnan odotuksiin. Sinulle on ehkä ollut tärkeämpää sopia mukaan tai olla pidetty, kuin puolustaa omia totuuksiasi tai halujasi. Olet tässä ehkä tehnyt myönnytyksiä joidenkin osiesi osalta miellyttääksesi toisia ja mukautuaksesi heihin.


Päättäväisyys ja valmius toimia epäröimättä ovat ominaisuuksia, joita sielusi pyytää sinua kehittämään nyt. Toinen ongelma voi olla rohkeus ja itseluottamus, koska et ole aina vakuuttunut itsestäsi, kun kohtaat tarpeen toimia.


Tässä elämässä tunnet luonnostaan sitä tarvetta, että sovinnaiset roolisi antavat tietä innostuneemmalle, totuudenmukaisemmalle ja intohimoisemmalle luonnollesi Tämä on osa sielusi tarkoitusta. Kun uskallat seurata sitä, mikä oikeasti innostaa sinua ja herättää uteliaisuutesi, jätät taakse niitä osiasi, jotka mieluummin tekisivät myönnytyksiä siihen, mitä haluat elämältä, miellyttääksesi tai ollaksesi ärsyttämättä toisia.


Olet täällä kehittääksesi suuremman henkisen vapauden ja itseluottamuksen tunnetta, mikä on iso osa sielusi tarkoitusta tässä elämässä. Ja juuri tämän vuoksi sinulla on luontainen taipumus etsiä turvapaikkaa ja eristäytymistä toisista ja olla haluamatta liikaa sosiaalista kanssakäymistä tai kommunikointia toisten kanssa.



Korkeampien totuuksien mukaan eläminen

Sinulla on monia menneitä elämiä, joissa olet pyrkinyt elämään korkeampien totuuksien mukaisesti, ja nyt tunnet voimakasta tarvetta tehdä saman. Kaikki henkisyysasiat synnyttävät vastakaikua syvällä sisälläsi.


Kuitenkin yksi epäkohtasi on, että voit joutua tilanteisiin, missä suhteista tulee joko uhri- tai pelastajasuhteita. Erityisesti pappina saat luonnostaan projektioita seurakunnan jäseniltä, jotka haluavat henkisen johtajan opastamaan tai pelastamaan. Samalla tavalla itse saatat heijastaa heihin tiedostamatonta asennetta, mikä saa heidät tuntemaan tarvetta tähän, ja sinulla on velvollisuus antaa se heille.


Tämä törmää yhteen sielutarkoitustehtävääsi tässä elämässä, mikä on juhlia henkistä vapauttasi ja olla jäämättä kiinni tällaisiin pelastusyrityksiin. Tällaisten ihmisten vetäminen puoleesi saa sinut tuntemaan taakkaa ja rajoittuneisuutta elämässä. Kuitenkin julkisessa roolissasi pappina sinusta tuntuu pahalta, jos et ole niiden ihmisten käytettävissä, jotka haluavat sinun opastavan tai pelastavan - riippumatta siitä, tekevätkö he tätä tietoisesti vai tiedostamatta.



Asenteesi muuttaminen

Sielutason ratkaisu pulmaasi liittyy enemmänkin sisäisen asenteen kuin ulkoisen ammatin muuttamiseen. Tietysti voi päättää irtisanoutua asemastasi eikä siinä ole mitään väärää tai oikeaa. Aivan kuin ei ole perimmiltään mitään oikeaa tai väärää siihen jäämisessäkään. Mutta todellinen avain tässä näyttää olevan asenteesi pappeutta kohtaan - riippumatta valitsemastasi roolista.


Ehdottaisin, että saattaisi olla hyvin hyödyllistä suunnata pappeutesi toisten palvelemista kohti, ei heidän pelastamiseensa. Palvelusuuntautuneisuudessa olisi vähemmän kyse korkeampiin totuuksiin innostamisesta tai niiden kommunikoinnista ja enemmän ihmisten auttamisesta löytämään käytännön tapoja yhdistää näitä totuuksia elämäänsä. Sen mahdollistaminen, että ihmiset auttavat itse itseään, ei ole sama asia kuin olla sijaispelastaja. Ymmärrettävästi viimeksi mainittu tekisi olostasi epämukavan.


Tässä on jotain, mikä saattaa auttaa sinua löytämään paremman ratkaisun tilanteeseesi. Silloin kun tullaan itsellesi tärkeiden korkeampien totuuksien kommunikoimiseen, paras tapa opettaa näitä totuuksia toisille on sitoutua itse ilmentämään niitä. Opettaa toisia oman elämäsi esimerkillä.


Näin Jeesus, Gandhi ja monet muut ovat ohjanneet teitä. He eivät antaneet toisten käyttää tai uuvuttaa itseään, edes huolehtiessaan näiden tarpeista. Sen sijaan he olivat toisille upeita havaintoesimerkkejä sielun vapaudesta, myös eläessään ihmiselämän ilojen ja rajoitusten kanssa, ja he tulivat tänne näyttämään toisille, miten tehdä sama.


Ja haluaisin ehdottaa, että tätä polkua myös sielusi tarjoaa sinulle. Pappisroolisi voi olla pieni tai suuri. Mutta pääasia sinun on muistaa, että sisäisellä asenteellasi henkistä vapautta kohtaan on eniten merkitystä.


Sinua rakastetaan kovasti, ystäväni. Olen Saint Germain.


Alexandra Mahlimay ja Dan Bennack (http://www.joyandclarity.com/)
15.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine




torstai 22. joulukuuta 2011

TUULI PAJUKOSSA

Silloin kun teette, mikä tuntuu hyvältä teistä, olette täysin harmoniassa korkeamman itsenne kanssa.


Henki
Jos kaikki maailmassanne tekisivät vain, mitä he rakastavat, loisitte hetkessä rauhan maan päälle.

Mutta useimmat ihmiset ovat "nielleet" massatietoisuuden, joka sanoo, ettei voi tehdä, mitä haluaa.

Kysymyksemme on: miksi ei?

Silloin kun teette, mikä tuntuu hyvältä teistä, olette täysin harmoniassa korkeamman itsenne kanssa.

Silloin kun olette täysin harmoniassa korkeamman itsenne kanssa, säteilette rakkautta maailmaan ympärillänne - ja koko universumiin.

Teette tuolla hetkellä valtavan positiivisen muutoksen maailmassanne. Nostatte koko ihmiskunnan tietoisuutta. Niin voimakas sinä, yksi ihminen, olet yksin.

Ei tilanne siitä enää parane.

Luotte tämän voimakkaan positiivisen värähtelyn ja vedätte puoleenne kaikkea, mitä tarvitsette menestyäksenne ja kukoistaaksenne fyysisessä elämässänne.

Sen tekeminen, mitä rakastatte, on turvallisin, varmin ja korkein polku, mitä voitte seurata.

Sillä silloin teille taataan, että universumi huolehtii jokaisesta tarpeestanne ja toiveestanne.

Se on niin yksinkertaista.


Henkeä kanavoinut John Cali ( www.greatwesternpublishing.org)
Uutiskirjeestä 20.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



tiistai 20. joulukuuta 2011

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Älkää pelätkö, rakkaat ystävät, ette voi koskaan olla muuta kuin yhtä Jumalan kanssa.



Tervehdys taas, rakkaat maan ystävät, näinä suuren mullistuksen ja muutoksen aikoina.

Kaikki etenee suunnitelman mukaisesti. Valoa virtaa rakkaalle planeetallenne ja monet alkavat nyt tuntea tämän ja hyväksyä muutoksen tietoisuuteensa, vaikka he eivät ole vielä tietoisia siitä, mitä he kokevat.

Tapahtuu paljon vanhan toimintamallin purkautumista, vaikka ette voi vielä nähdä sitä. Näemme tämän huipentuvan hyvin pian ja teitä kutsutaan tekemään valinta. Haluatteko pysyä tutussa, vaikka miten epäharmonisessa, vai päätättekö vastaanottaa jotain erilaista, vaikkette vielä tiedäkään, mitä se on? Ne jotka elävät pelossa, valitsevat tavallisesti sen, minkä he tuntevat tai mitä toiset käskevät, käsittämättä että heillä on sisäinen voima valita omasta puolestaan. Tämä on ok, kun kaikki ovat vapaita etenemään vapaan tahdon valintansa mukaisesti. Kuitenkin te jotka tiedätte olevan korkeampia ja parempia tapoja kuin se, mitä on pidetty normina tähän saakka, päätätte olla avoin uusille tavoille nähdä, olla ja tehdä.

On paljon keskustelua liittyen poliittisiin vaaleihinne, kun informaatiota esitellään tutkittavaksenne. Mitään ei voi kätkeä tässä kohtaa ja ne jotka yrittävät piilottaa jotain voittaakseen, yllättyvät paljastuksista, jotka näyttävät heidän todellisen minänsä teille. Kannustamme teitä lähettämään valoa kaikille ehdokkaille ja muistamaan jumaluuden heissä jokaisessa. Ilman henkilökohtaista tai median vaikutusta päätöksiin teidät opastetaan sitten sen ehdokkaan luo, joka sisältää eniten valoa. Valitkaa ehdokas, jolla on henkisin tarkoitus (ei järjestäytyneen uskonnon uskomuksia, jotka voivat värittää kaikkia päätöksiä). Ette ehkä pidä henkilökohtaisesti kenestäkään heistä, mutta teitä opastetaan, jos aikomuksenne on selkeä ja persoonaton rakkaus sitä kohtaan, joka lähimmin edustaa korkeinta ja parasta kaikkien kannalta.

Haluaisimme teidän viettävän enemmän aikaa luonnossa, hiljaisuuden rauhassa ja tyyneydessä. Teille on tärkeää olla aikaa itsellenne ilman kännyköitä, elektronisia laitteita ja yleishälinää, mikä estää teitä kuulemasta tuota pientä sisäistä ääntä. Tämäkin on valinta, jonka vain te voitte tehdä. Valitsetteko olla puhelimessa tai tekstailla koko ajan vai valitsetteko olla keskittynyt ja keskuksessanne ja käyttää näitä työkaluja vain tarvittaessa?

Tutkikaa käsitystänne, mitä henkisesti kehittynyt yksilö on. Teistä ei tule sellaista, joka näyttää pyhimykseltä vanhoissa maalauksissa - jollaisia nähdään kirkoissa - ja joka katsoo itsensä ulkopuolelle jumalaan ylhäällä pilvissä. Teistä tulee se, kuka olette - sinä - elossa ja säteilette valoa maailmassa, mutta ette ole maailmasta.

Tarvitsette lepoa ja rauhaa integroidaksenne valon korkeampia taajuuksia, joita tulee fyysiseen, tunne- ja mentaalikehoonne tänä aikana. Kaikki jotka ovat valinneet valon, ovat päästämässä irti kaikesta vanhasta ja valmiista. Tämä tuo pintaan kaikki keskeneräiset asiat (kaikista elämistä). Älkää sekaantuko näiden kysymysten uudelleenaktivoitumiseen, vaan antakaa niiden mennä tavalla, mikä on sopiva. Jos tarvitsee sanoa jotain toiselle, sanokaa ne rakkaudella. Jos sanoja ei tarvita, tehkää vain tietoinen päätös sallia kaiken kokemukseen liittyvän energian vapautua. Vanha entisen elämän energia esittäytyy usein uutena kriisinä tutkittavaksi. Tämä on aikaa olla menemättä paniikkiin, sanokaa vain itsellenne: "Mitä uskon tästä? Tarvitseeko minun totuuden valossa kantaa tätä enää energiakentässäni?" On aikoja, jolloin saa mielihyvää pitäessään kiinni katkeruudesta tai vihasta, tyydytystä tuntiessaan paremmuutta tai ollessaan uhriparka. Kuitenkin kaikki tunteet jotka ilmentävät kaksinaisuususkomuksen, ovat vanhaa 3D-energiaa eivätkä ne voi seurata teitä korkeampiin valotaajuuksiin.

Irtipäästämis- ja integroitumisprosessi vaatii energiaa, mitä teillä normaalisti olisi päivittäiseen elämäänne, joten te jotka olette väsyneitä, jossain flunssan tapaisessa tai joilla on vain vähän energiaa, käyttäkää tämä hyödyksi levätäksenne enemmän, rentoutuaksenne ja arvioidaksenne tärkeysjärjestystänne. Kysykää itseltänne, mitä on tärkeää pitää elämässänne ja mitä ei, sillä nyt on aika päästää irti kaikesta valmiista, mille ehkä edelleen annatte energiaanne.

Monet teistä havaitsevat, että perheessänne tai ryhmässänne on perinteitä ja käytäntöjä, jotka eivät enää resonoi kanssanne. Älkää pelätkö luopua niistä lempeästi. Ylösnousemus on siirtymistä uudelle värähtelytasolle. Siksi on täysin ymmärrettävää, että matkallanne monet asiat eivät enää resonoi. Jos ne resonoisivat, ette siirtyisi niiden yläpuolelle. Jotkut tulevat hyvin onnettomiksi, kun he huomaavat, että paljon siitä, mitkä on ollut suuri osa elämää tähän saakka, ei enää näytä tärkeältä. Tähän saattaa sisältyä ystäviä, ajanvietteitä, ruokia, perinteitä, lääkkeitä ja aktiviteetteja, jotka ovat olleet suuri osa päivittäistä elämäänne.

Älkää yrittäkö aktivoida näitä asioita uudestaan, vaan ymmärtäkää, että ne olivat täydellisiä sellaisina, kuin ne olivat teidän ollessanne niiden energiaa, mutta te ette ole enää samassa paikassa. Älkää koskaan pelätkö päästää irti siitä, mikä näyttää valmiilta, sillä tämä voi avata muutoksen tietoisuudessanne, täysin uuden tavan nähdä nämä aktiviteetit ja olla niihin liittyen. Otatte näin voimanne takaisin näiltä asioilta ja ymmärrätte ne oikeutetussa funktiossaan ja sitten ehkä koette ne uudella ja korkeammalla tavalla. Nimittäin mikään todellinen ei voi koskaan kadota, vain ilmentyä korkeammassa ja paremmassa muodossa.

Olette siirtymässä ehdottoman rakkauden energiaan. Liiketoiminta tapahtuu rakkauden (palvelu tai tuote) ja kiitollisuuden (maksu) virtana ja vaihtokauppa tekee paluun. Kun useammat ja useammat oivaltavat ykseystietoisuuden, se ilmenee kaikessa päivittäisessä toiminnassa.

Älkää pelätkö, rakkaat ystävät, ette voi koskaan olla muuta kuin yhtä Jumalan kanssa. Valtameren aallot näyttävät erillisiltä toisistaan ja kuitenkin todellisuudessa ne ovat yhtä meren ja toistensa kanssa. Näin samalla tavalla te näytätte erillisiltä, kuitenkin olette yhtä kokonaisuuden kanssa. Työskennelkää tämän kuvan kanssa hiljaisena aikananne ja pohdiskelkaa, mitä on kokonaisuus. Harjoitelkaa elämään joka päivä korkeimmasta totuustietoisuudestanne ja sitten se kehittyy ja kasvaa. Tämä on ylösnousemusta.

Olemme rakkaudessa Arcturuslainen ryhmä.


Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
11.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine






maanantai 19. joulukuuta 2011

KOLMAS VOIMAANTUMISAALTO Harmonia

Hiiliatomikin muuttuu. Havaintonne maaplaneetalla on, että kaikki on hiilipohjaista. Jos hiiliatomi muuttuu vähänkin, ihmisen joka osa kalibroidaan uudelleen.

TERVEISIÄ KOTOA

Muuttuva hiiliperustamme

Kerromme teille, että Koti, taivas - minkä tahansa sanan haluattekin kuvaamaan sitä, mistä alun perin tulette - on muuttunut. Se on muuttunut odotuksesta, että te liikutte maaplaneetalla. Jokainen teistä on päässyt lähemmäs Kotia oman evoluutioprosessinne kautta. Tässä on hyvin monia osia, joita alkaa nyt tapahtua. Jaamme näistä joitain kanssanne tänään, jotta voitte saada kurkistuksen siihen, mihin tämä on menossa ja miltä se näyttää.

Kerromme teille, että olette liikkuneet viimeisten kuuden kuukauden aikana enemmän kuin useimmat teistä viimeisten kuuden elämän aikana. Se nopeutuu vielä lisää ja monet teistä alkavat tuntea, ettei aikarajoissanne ole kontrollia. Toisin sanoen, havaintonne siitä muuttuu, mitä päivä on ja mitä teidän pitäisi tai ei pitäisi saada tehtyä yhdessä päivässä. Tämä on suuri haaste koko tilanteessanne nyt, sillä aika itsessään alkaa muuttua. Huomaatte, että monia asioita enemmän kulkee vakaan muutoksen virtaavaa liikettä, sen sijaan että herätään ja havaitaan suuri hyppäys tältä tasolta seuraavalle. Vasta muutama kuukausi sitten kerroimme teille, että hiiliatomikin muuttuu. Havaintonne maaplaneetalla on, että kaikki on hiilipohjaista. Jos hiiliatomi muuttuu vähänkin, ihmisen joka osa kalibroidaan uudelleen. Tämä on vain yksi monista, käsillä olevista ihmeistä.

Vasta muutama viikko sitten tiedemiehenne arvioivat uudelleen koko jaksollisen järjestelmänne ja lisäsivät useita uusia aineita ja arvioivat monien painon uudelleen, myös hiilen. Tämä on vasta alkua lopulta tapahtuville muutoksille. Vaikkei tämä ole muuttunut hyvin pitkään aikaan, rentoudutte muutosprosessiin ja virtaavuuteen. Oma vastustuksenne on estänyt teitä siirtymästä eteenpäin. Silloin kun muodostatte painetta kyvyttömyydestä liikkua eteenpäin, yhtäkkiä ilmestyy tilaisuuksia hypätäksenne seuraavalle tasolle.

Usein nämä nopeat liikkeet aiheuttavat paljon siirtoja, vaikeuksia ja energiahaasteita ihmisissä, jotka toimivat kentissä ympärillänne. Muutokset aiheuttavat haasteita suhteissa ja työpaikoissa sekä kommunikoinnissa kaikilla tasoilla. Se ei ole hyvä tai huono asia, pelkästään se tapa, millä ihmiset ovat kehittyneet ajan kuluessa. Kuitenkin kerromme teille, että tämä alkaa nyt muuttua. Se muuttuu virtaavampaan liikkeeseen, joten ette koe valtavia muutoksia, sellaisia kuin viime vuosisadalla. Näette tästä eteenpäin hienoisia, virtaavia muutoksia kaikessa tässä kehityksessä, sillä ei ole välttämätöntä ottaa valtavia kehityshyppäyksiä kuten ennen.
 

Muutoksia biologiakuplassa
Kerromme teille myös, että tämä liike on luonut tasapainottavia energioita ympäri universumia, sillä kaikki energiakentät pyrkivät perimmiltään tasapainoon. Maailmaanne laitettiin aivan alussa valtava epätasapaino, koska oli tärkeää teeskennellä erillisyyttä toisistaan. Erillisyyden harha alkoi ja aloitte nähdä ja hahmottaa itsenne yksittäisinä valon ilmaisumuotoina yhteisvalon sijasta. Se auttoi teitä valtaavasti evoluutiossanne, sillä olette oppineet lisää voimaa kykenemällä keskittämään energian itseenne ja näkemään oman valonne. Miten uskomatonta se onkaan ollut, mutta sitäkään ei enää tarvita entiseen tapaan. Se liikkuu nyt samalla tavalla kuin evoluutionne, sillä siitä tulee virtaavaa liikettä. "Miten voin olla mahdollisimmassa valossa tässä sekunnin murto-osassa?" Siltä se tosiaan näyttää tulevaisuudessa. Se sisältää avaimen mukavuuteenne ihmisinä, kun henget teeskentelevät olevansa ihmisiä maaplaneetalla.

Biologiakupla muuttuu, mutta se ei tee sitä tehdäkseen tilaa teille. Sen sijaan te muututte, te kehitätte tätä fyysistä olemusta. Siksi se on teille toisinaan hyvin turhauttavaa. Näytätte liikkuvan eteenpäin täysin tietäen, minne olette menossa, mutta sitten yhtäkkiä osutte seinään. Tuo seinä sanoo, että menette väärää tietä tai teette varmasti jotain väärin. Todellisuudessa kyse on kuitenkin vain siitä, että tarvitsette seinä hahmottaaksenne eri kulmasta ja sitten jatkatte eteenpäin niiden palojen ohi, jotka ennen estivät teitä.

Monia osia tästä alkaa ilmetä ja opitte käyttämään monia näistä uusista työkaluista ja paloista. Ne eivät ole pitkiä, pitkäkestoisia paloja - ne ovat välittömiä tapoja maadoittaa valoa ja tuoda asioita maapallollenne nopeasti. Sitten kun ne on maadoitettu tänne maan päälle, voitte työskennellä niiden kanssa. Mutta jos pidätte jotain ideaa päässänne kirjoittamatta sitä muistiin tai jakamatta jonkun kanssa, se kehittyy vain päässänne maadoittumatta. Ette koskaan löydä sen kaikkia paloja. Tuokaa se siis sisään. Kirjoittakaa se muistiin, vaikkei se ole valmis, vaikkei teillä ole kaikkia paloja siitä, mihin se on menossa. Maadoittakaa tuossa hetkessä se, mitä teillä on, koska sillä hetkellä kun maadoitatte valoa, teette tilaa lisävalolle. Se toimii samalla tavalla kuin se, että suunnitellessanne uusia vaateita elämäänne siivoatte kaappinne. Ehdottoman uskomatonta, miten voitte luoda tyhjiön ja se tuo sisään lisää valoa, ja se tehdään maadoittamalla ja ankkuroimalla valoa.
 

Kaksi tapaa työskennellä valon kanssa
On kaikenlaisia hahmottamishaasteita, jotka menevät tielle tässä. Monet teistä ajattelevat, etteivät ole riittävän hyviä maadoittamaan valoa, tai kysytte: "Mitä sellaista voin sanoa, mitä ei ole sanottu aiemmin? Miten voin saada eri tuloksen? Olen kuullut kaikki vastaukset, joten mikä antaa minulle oikeuden ajatella, että minulla on jotain erityislaatuista?" Voi, rakkaat ystävät, nauramme hysteerisesti tuolle täällä Kotona. Olemme viettäneet aionien ajan elämiä kanssanne ja rakentaneet teitä kantamaan tiettyä viestiä. Sitten lopulta pääsette siihen ja sanotte: "Mikä saa minut luulemaan, että minulla on oikeus tehdä tämä?" Muutatte tuon asenteen nopeasti, sillä alatte nähdä, kuka oikeasti olette. Olette tuoneet jotain hyvin erityislaatuista jaettavaa Kotoa. Koko taivaan energiaa ei voi luoda tänne maan päälle, ennen kuin jokainen teistä esittää osansa, tuo oman valonsäteensä ja antaa sen toimia.

Puhutaanpa valosta hetki, koska meille on hyvin tärkeää, että ymmärrätte käsitteen. On kaksi tapaa työskennellä valon kanssa: toinen on heijastaa valoa ja toinen on olla valoa. Menestymisenne kannalta kumpikin niistä on uskomattoman hyödyllinen työkalu ja käytätte aina kumpaakin niistä. Jotkut teistä ovat opettajia, jotka seisovat näyttämöllä ja ovat valoa. Toiset ottavat tuon saman valon ja heijastavat sitä omalla tavallaan ja vievät sen oman prismansa tai värisuodattimensa kautta, tanssittaen tuota valoa omalla mausteellaan ja heijastaen sitä uudella tavalla.

On tietysti ihmisiä, joita olemme nähneet maaplaneetalla monta kertaa. On hyvin helppoa katsoa historiaanne ja osoittaa kaikkein kirkkaimmat valot, jotka ovat muuttaneet maailmaanne ja vaikuttaneet ihmiskunnan kulkuun. Vaikka monta kertaa ette ole käsittäneet, miten monia noita valoheijastuksia tarvitaan asian saamiseksi tapahtumaan. Päästäkää siis irti polariteettiajatuksestanne ja heittäkää hetkeksi pois ajatuksenne hyvästä ja huonosta, koska toinen ei ole parempi kuin toinen. Kumpikin on uskomattoman tärkeä maaplaneetalla.
 

Astukaa kolmanteen voimaantumisaaltoon
Olette tässä nyt: olette joko jo siirtyneet tai olette siirtymässä kolmanteen voimaantumisaaltoon. Ensimmäinen aalto oli hyvin yksinkertainen: teidän täytyi löytää ne osat itsestänne, jotka antaisivat teille vahvuutta, joten yhdistyitte ryhmiin. Se antoi teille luottamusta ja kyvyn heijastaa valoanne monista muista valoista ja sitten päästä yhteisymmärrykseen siitä, kuka olitte.

Tämä oli hyvin, hyvin hyödyllistä ihmiskunnan varhaisvaiheissa, mutta sitten uskalsitte ottaa toisen askeleen. Se oli uskomaton askel, sillä uskalsitte oppia näkemään oman valonne. Se oli hyvin hämmentävää, koska nyt kyse ei ole enää johtajan seuraamisesta, vaan on kyse itsenne seuraamisesta, mikä on erittäin haastavaa, sillä kaikki järjestelmänne perustuvat johtajalle. Kaikki järjestelmänne perustuvat ryhmän menemiselle samaan suuntaan. Nyt arvioitte ja luotte monia näistä paloista uudelleen ankkuroidaksenne valoa eri tavoin.

Kun siirrytte kolmanteen voimaantumisaaltoon - harmoniaan - saavutetaan mestariharmoniat, jotta kyetään kuulemaan sointu ja heijastamaan se takaisin. Se on sama asia kuin kyetä näkemään hymy jonkun kasvoilla ja sitten heijastaa sen kauneus takaisin. Kyky kantaa jokin energia Kotoa tai ajatus, idea tai rakkauden ilmaus ja sitten ilmaista se takaisin on valtavaa valon heijastamista. Kun siirrytte eteenpäin, teidän tarvitsee olla valoa. Teidän täytyy myös heijastaa valoa ja elää harmoniassa, mikä on nyt mielenkiintoinen pala.
 

Yksi mieli ja valon jakaminen
Tällä hetkellä on menossa monia tieteellisiä tutkimuksia linnuista, jotka näyttävät liikkuvan yhtenä. Olette luultavasti nähneet tätä tapahtuvan aiemmin. Tuhannen linnun parvi liikkuu yhteen suuntaan ja sitten aivan yhtäkkiä koko parvi kääntyy yhdessä, ikään kuin ne olisivat yksi mieli. Tutkijat alkavat laskea, miten nopeasti ensimmäisen linnun on liikuttava ja miten nopeasti viimeisen linnun on ymmärrettävä tuo liike. He havaitsevat, ettei informaation ole mahdollista kulkea niin nopeasti ja kuitenkin sitä tapahtuu. Nämä linnut ovat oppineet harmonian. Ne eivät ole oppineet ainoastaan olemaan valoa, vaan myös heijastamaan toistensa valoa korkeimmaksi potentiaaliksi. Sen vuoksi ne pystyvät toimimaan yhtenä. Sama pätee mehiläisiin, koska niillä on yhtenäisyys ja ne ovat oppineet "yliheijastamaan" tuota valoa. Nyt niillä on haasteita toisessa suunnassa, sillä mehiläisillä on vaikeuksia olla valoa, mikä on aika hassua! (Sanaleikki englannin kielessä) Mielenkiintoinen osa on harmoniapala, minkä kanssa työskentelette täällä.

Merkitseekö tämä, että siirrytte kaikki kommuuneihin ja työskentelette yhtenä? Ei, tuskin, koska se ei ole toiminut samalla tavalla ja se päätyisi valonne kätkemiseen. Teidän on tarkoitus mennä ulos toistenne joukkoon. Aikomuksenne on jakaa tätä energiaa ympäri maailmaa, sillä kannatte hyvin tärkeää valoa Kotoa. Kannatte muistutusta siitä, kuka tuo edessänne seisova ihminen todella on. On tärkeää, että jokainen teistä menee esittämään omaa osaansa, minne tahansa se johtaa teidät. Jos huomaatte siinä olevanne ainoa valotyöntekijä - kuten sanotte - tunnette uskomatonta yksinäisyyttä ja teitä ei ikään kuin tueta eikä kukaan ymmärrä teitä. Mutta silloin tiedätte olevanne oikeassa paikassa, koska olette se, joka toi valon sinne. Olette se, jonka tarvitsimme sinne, joten älkää tunteko, että olette väärässä, jos kaikki muut valot eivät anna vahvistusta teille. Te vain ankkuroitte valoa sinne, missä olette, ja tämä on erittäin tärkeää, kun astutte eteenpäin.

On uutta energiaa, joka avautuu jokaiselle teistä. Olette hyvin tietoinen siitä, kun olette valmistautuneet ja odottaneet sitä. Olette kutsunut sitä 12-12-12 tai 21.12.2012, olette kutsuneet sitä monilla eri nimillä ja lopultakin se on täällä ja suoraan edessänne. Teidän ei tarvitse odottaa vuotta, sillä se on täällä nyt. Olette astumassa siihen ja opettelemassa, miten käyttää sitä. Katsokaa sitä vähän eri tavalla kuin viime kerralla. Tämä on tapahtunut ihmisille aiemminkin, ainoastaan vastakkaisessa suunnassa.
 

Tutustumisretki tiheyteen
Silloin kun maa alussa syntyi, olitte täällä. Olette olleet osa maapalloa aivan sen alusta saakka - siitä saakka mitä kutsutte alkuräjähdykseksi. Ette olleet fyysisessä muodossa, sillä maapallo oli hyvin kuuma ja atomit värähtelivät nopeasti. Olitte tuolloin eetterimuodossa, mitä pidätte valokehona. Viekää itsenne sinne nyt hetkeksi ja muistelkaa.

Oli kohta, jolloin maapallo alkoi viilentyä ja saada tiheyttä. Aloitte kadottaa yhteytenne maahan, joten saitte fyysisen, tiheän kehon ensimmäistä kertaa ja muutitte polkuanne astuaksenne seuraavalle tasolle. Haluaisimme laittaa teidät sinne hetkeksi. Kuvitelkaa hetki, että olette tässä ensimmäisessä ihmisryhmässä, joka tuli maaplaneetalle. Inkarnoiduitte näihin tiheisiin kehoihin ja ystävänne sanoivat: "Hei, Janie! Voitko kuulla minut? Voitko nähdä minut?" Ja hän katsoi ympärilleen ja sanoi: "En näe mitään." Ja te sanoitte: "Kyllä, onnistuimme." Suurin ideanne oli ottaa verho, unohtaa, kuka olitte, ja sitten laittaa itsenne planeetalle kuljeskelemaan täysin eksyneenä. Onnistuitte hyvin. Maaplaneetta on ollut valtava menestys. Monet teistä ovat edelleen eksyksissä, mutta nyt että välitä yhtä paljon ja tämä on hyvä.

Tämä oli erittäin vaikeaa teille, kun teidät heitettiin selviytymistilaan ja maailmastanne tuli hyvin pieni. Tarpeistanne tuli hyvin yksinkertaisia: tarvitsitte ruokaa, lämpöä ja suojaa. Keskityitte täysin tuomaan maailman hyvin tiukasti ympärillenne, jotta voisitte selviytyä. Nyt olette siirtymässä toiseen suuntaan, sillä värähtelynne alentaminen oli välttämätöntä saadaksenne tiheyttä. Sitten hyvin pitkään ei näyttänyt olevan mitään liikettä ylös- tai alaspäin, koska kuljettiin vain sivuttain.

Olette aloittanet taas tämän käännöksen ylöspäin, mutta nyt hypitte erittäin nopeasti tässä käännöksessä. Olette erittäin innokkaita olemaan taas toisella puolella ja kehitämään fyysisen kehonne takaisin hengeksi. Kun tämä tapahtuu, tuotte enemmän omaa henkeänne kehoon ja pystytte kulkemaan yhdessä tämän kanssa, kun siirrytte kohti seuraavaa evoluutiomuutosta. Tänä päivänä olette kaikki innokkaita nostamaan värähtelyänne. Mutta kerromme teille, että oli aika, jolloin heräsitte ja sanoitte: "Katsokaa, miten tiheä olen tänään! Eikö tämä ole ihanaa?" Yrititte alentaa värähtelyänne hyvin pitkän aikaa.
 

Luojan visio
Polariteetin hahmotustapanne on erittäin mielenkiintoinen meistä, sillä se sallii teidän nähdä Jumalan siinä, missä me emme voi nähdä, koska meillä ei ole polariteettia Kotona. Se on pelipöytänne harha. Se sallii teidän nähdä asioita itsestänne. Ankkuroikaa se, mitä näette. Ankkuroikaa tuo valo, mitä rakastatte, minkä tunnette sisällänne. Heijastakaa sitä jollain tavalla. Voimaannuttakaa toisia ja sitten kulkekaa eteenpäin omassa voimassanne, sillä tästä on tulossa uusi planeetta. Olette tehneet täällä kovasti työtä. Päämotivaationne maaplaneetalla on pisimpään ollut selviytyminen. Mutta enää ei ole ettekä te pelkää enää kuolemaa. Se on valtava asia. On ehdottoman uskomatonta nähdä, miten kauas ja nopeasti olette kehittyneet ihmiskuntana.

Tämän pelin ilmaisumuoto on nyt muuttumassa. Toivomme teidän muistavan, että se on peli ja että teillä pitäisi olla hauskaa, sillä ideana on hymy kasvoillanne. Tämä ankkuroi valoa. Silloin kun voitte heijastaa sitä, on se sitten ruokakaupassa tai valotyöntekijätapaamisessa, se vaikuttaa. Olette täällä tekemässä tuon muutoksen jossain muussa, muistuttamassa häntä Kodista pelkällä hymyllänne. Voitte ottaa tämän seuraavan askeleen pidemmälle, kuin koskaan ajattelitte, eikä tämän tarvitse olla vaikeaa. Se voi olla hyvin yksinkertaista ja toivomme, että alatte muistaa, kuka oikeasti olette.

Älkää pelätkö sitä. Se on todella upeaa, mutta tuon suuruuden kanssa ei tule ainoastaan vastuu, vaan myös ilo ja vapaus olla, kuka oikeasti olette. On voimaantuneen ihmisen aika. Olette astumassa voimaantumisen aikaan. Tervetuloa Kotiin. Tervetuloa Kotiin. Tervetuloa Kotiin.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toinen toistanne jokaisen tilaisuuden tullen, sillä katsotte jumalaa silmiin. Muistakaa, että pelaatte uutta ihanaa peliä, ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä



Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Joulukuu 2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine





sunnuntai 18. joulukuuta 2011

ITSESI TRANSFORMOIMINEN 2012 JA SEN JÄLKEEN

Maapallo on jyrkänteellä ja tuntemanne elämä on muuttumassa dramaattisesti hyvin lyhyessä ajassa.



Vuosi 2012 tulee omien ainutlaatuisten energioidensa kanssa. Juuri nyt kun pohdiskelette, mitä on varastossa, mietitte luultavasti, miten energiat ilmenevät, miten ne vaikuttavat teihin ja mitä voitte tehdä valmistautuaksenne.

Ilmassa on ehdottomasti muutosta ja tunnette muutosvauhdin vielä enemmän, kun tämä vuosi loppuu ja uusi alkaa. Kun valmistaudutte uuden vuoden alkamiseen, on normaalia miettiä, mitä haluatte muuttaa itsessänne ja maailmassa. Jos teidän pitäisi tehdä luettelo noista asioista nyt, auttaisi, jos tietäisitte suuren kuvan ja sen yksityiskohdat, mitä tarvitsee muuttaa. Kuin laboratoriotiedemies mikroskooppinsa kanssa, haluatte suurentaa kuvaa kokemuksistanne, jotta voitte osoittaa toimimattomuuden ja onnettomana olemisen syyt. Voittehan lopulta muuttaa asioita vain, silloin kun olette tietoinen niistä.

Juuri nyt ollessanne lähellä vuoden 2012 alkamista tiedätte luultavasti lukemattomia asioita, joiden haluatte muuttuvan. Jos olette useimpien ihmisten kaltainen, olette panneet merkille, miten toimimaton maailmasta on tullut, ja huomaatte omat haasteenne suurennettuna. Tämä ei ole tietenkään yllättävää, erityisesti kaiken sen mediahuomion kera, mitä annetaan planeetan vallankumoukselle ja niiden kansalaisten maailmanlaajuisille mielenosoituksille, jotka edustavat 99%:ia. Luultavasti tuntisitte tyytymättömyyden ja muutoshalun ilman mediahuomiotakin, mutta jatkuvat muistutukset ovat kuin toistuva herätyssoitto.

Olette tosiaankin heräämässä ihmiskunnan kriisille. Sen osana teistä tulee tietoisempi omasta ahdingostanne. Tarvitaan monia sisäisiä muutoksia, jotta tuntisitte eheyttä, kukoistaisitte, teillä olisi rakastavia suhteita ja olisitte konkreettisesti yhteydessä henkeen. Teistä ei voi tulla valaistunutta, jos olette piittaamatta tarvittavista muutoksista - ovat ne sitten tunnettuja tai tuntemattomia tietoiselle mielellenne. Jos olet ollut henkisen heräämisen polulla jonkin aikaa, olet tarttunut tarvittaviin muutoksiin jatkuvalla syötöllä. Olet oppinut, että transformaatio on jatkuva prosessi ilman päätepistettä. Hyväksyt tuon ajatuksen, koska sisäinen olemuksesi katalysoi haluasi olla parasta, mitä voit.

Riippumatta nykyolosuhteistasi tarve jatkaa henkistä transformaatioprosessiasi vahvistuu nyt hyppäyksinä. Tätä tarvetta on koko ajan, vaikka olisit juuri parantanut jonkin elämänmittaisen ongelman. Tarve jatkuu sekä unitilassa että valvetilassa. Tarve on sinnikkäästi olemassa, vaikket kiinnittäisi tietoisesti huomiota transformaatioon.  Miksi näin on?
 
Viisi syytä voimistuneeseen transformaatioprosessiin

1) Tämä ei ole tavallista aikaa. Maapallo on jyrkänteellä ja tuntemanne elämä on muuttumassa dramaattisesti hyvin lyhyessä ajassa. Energeettinen käännekohta on saavutettu ja ihmisten on löydettävä uusia rakastavampia olemistapoja selviytyäkseen lajina. Käynnissä oleva megatoimintamallimuutos vaikuttaa kaikkiin planeetalla ja herättää syvää tyytymättömyyttä ja sellaisten asioiden tietoista kyseenalaistamista, joita ei ole koskaan ennen kyseenalaistettu. Nämä reaktiot kiihdyttävät transformaatioprosessianne.

2) Aikapaine kiihtyy. Osittain tämä johtuu siitä, että aika todella nopeutuu osana ihmiskunnan evoluutioprosessia. Se ei ole mielikuvitustanne! Tämän rinnalla ihmisistä on tulossa tietoisempia itsestään ja elämän prosessista. Kun tätä tapahtuu, ihmisistä tulee tietoisempia moniulotteisesta itsestään ja tarvittavien muutosten suuruudesta. Voitte pakahtua siitä, miten valtavan suureksi elämänkankaanne on tullut.

3) Eri ajat vaativat erilaisia lähestymistapoja. Millään muulla jaksolla ihmiskunta ei ole kohdannut niin nopeaa muutosta, mikä vaikuttaa käytännössä elämän jokaiseen puoleen ja koskettaa jokaista kaikissa maailmankolkissa. Lähestymistapaanne henkilökohtaiseen transformaatioon on päivitettävä säännöllisesti heijastamaan lisääntynyttä muutosvauhtia. Vanhat menetelmät eivät riitä. Menneillä jaksoilla teillä on ehkä ollut vain yksi elämän avainhaaste kerralla edessänne. Suuren osan ihmishistoriaa ihmiset ovat käsitelleet vain yhtä tai kenties muutamaa elämänoppituntia elämän aikana. Esimerkiksi joku esi-isä on ehkä kamppaillut rahan kanssa päähuolenaan. Sama ihminen joka elää nyt, kohtaa valtavan määrään ongelmia, jotka juontuvat entisestä ehdollistumisesta - entiset mallit joihin ei ole vielä tartuttu, tulevat väistämättä näkyviin. Nämä mallit joita pidetään DNA:ssanne, on puhdistettava alkuperäpisteessään, ennen kuin voitte vapautua niistä. Ne eivät tule pintaan kaikki kerralla, vaan elämän tapahtumat katalysoivat niitä.

4) Ette transformoidu yksin. Kaikki ympärillänne kokevat kaaosta ja epävarmuutta, mikä katalysoi sisäistä muutosta massiivisesti. Muistakaa, että kaikki planeetalla ovat yhteydessä. Joka kerta kun joku parantaa edes osan jotain toimimatonta mallia, massatietoisuudessa tapahtuu suotuisa vaikutus. Ihmisethän luovat massatietoisuuden yhdessä ajan kuluessa - se on käynnissä oleva prosessi. Kun massatietoisuus muuttuu, omaan transformaatioprosessiinne vaikutetaan. Joskus tämä merkitsee, että tunnette pakkoa tarkastella jotain henkilökohtaista ongelmaa, joka on ennen paennut huomiotanne. Toisilla kerroilla se merkitsee, että jokin avainongelmistanne tuntuu vähemmän hankalalta, mikä antaa teille lisää luottamusta tarttua seuraavaan kerrokseen.

5) Luonto antaa tänä päivänä jatkuvia muistutuksia muutostarpeesta. Ihmiset ovat oppineet jättämään luonnon omaan arvoonsa. Hyvin pitkään ihmiset ovat mitanneet edistymistä sillä, miten paljon he voivat voittaa, miten paljon he voivat kontrolloida ja miten paljon rahaa he voivat tehdä. Luontoa eläimineen, maa-alueineen ja vesineen ei ole kunnioitettu. Käsittämällä, että kaikki on yhteydessä, teistä tulee tietoinen, että luonnon kriisi ovat ihmiskunnan kriisi ja siksi teidän kriisinne. Tämä herättää sisäisen halunne radikaaliin henkilökohtaiseen transformaatioon. Se käynnistää myös halunne parantaa sen, mikä on rikki, on se sitten sisäisellä tasolla tai ulkoisessa maailmassa. Se laukaisee tunnistamaan jatkuvasti kriisin, mikä on todella yhteinen ongelma.

Maailma muuttuu, vähän kerrassaan kuten tekin. Älkää odottako parantamista. Älkää odottako teille tuskaa aiheuttaviin ongelmiin tarttumista. Teidän tuskanne on maailman tuskaa. Ei ole mitään erillisyyttä.

Kun jatkatte jumalaisen luontonne löytöretkeä, ympäröimme teidät rakkaudellamme ja siunauksillamme. Olemme Kahdentoista neuvosto.

 
 
Kahdentoista neuvostoa kanavoinut Selacia (www.selacia.com)
6.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

 

lauantai 17. joulukuuta 2011

Antautuminen ja Hallinta Oman Intohimon Löytäminen ja Seuraaminen Elämässä

Älkää syyttäkö ketään toista omista tunnetiloistanne, älkää kiinnittäkö huomiota itsenne ulkopuolisiin syihin, vaan nähkää tunnetilat omien valintojenne tuloksina.


Rakkaat ystävät!
Puhun teille Kristus-tietoisuuden ytimestä käsin. Olen Joshua, mutten ole pelkästään yksi tietty henkilö, joka kaksituhatta vuotta sitten eli maan päällä. Täällä edustan suurempaa kokonaisuutta. Edustan Kristus-energiaa, joka elää ja värähtelee teidän kaikkien sydämessänne. Täällä nyt puhuva edustaa siten teidän omaa energiaanne ja värähtelyänne. Teidän oman sydämenne tuntema kaipaus muuttuu sanoiksi tässä tilassa, jossa istumme. 
Yhdessä oleminen tällä tavoin ei ole vain luennointia….se on uuden aikakauden kokoontumista ja juhlistamista. Uuden tietoisuuden herääminen näyttää ajoittain olevan hyvin kaukana. Maailmassanne näyttää olevan niin paljon epäharmoniaa ja ristiriitaa, ja niin on todellakin myös teidän sisimmässänne. Mutta silti herääminen on alkanut. Tietoisuuden uusi ulottuvuus on syntymässä maan päälle juuri nyt, ja pitkän valmistelun jälkeen se saa vähitellen jalansijaa ja leviää valaistuksen aaltona koko maapallolle. Otatte kaikki osaa tähän uudestaan heräävään tietoisuuden aaltoon, mikä nielaisee koko maapallon. Monessa mielessä te olette se energia-aalto.
”Antautuminen ja hallinta” on iso asia tässä henkisen heräämisen prosessissa sekä yksilötasolla että kollektiivisella tasolla.  Maailman johtohenkilöt huomaavat usein saavansa tämän asian vastaansa politiikassa. On yhä hyvin vaikeaa olla poliittisessa vastuussa ja tehdä päätöksiä sydämestään. Politiikka ei vielä näytä olevan valmis tähän. Joka tapauksessa antautuminen sydämen viisaudelle on ainoa keino päästä ulos maapallolla olevista suurista ristiriidoista, ainoa mahdollisuus näiden ristiriitojen rauhanomaiseen ratkaisuun.
Universaali yhteydellisyyden ja yhtenäisyyden tunne, joka on mahdollista eri rotuja, uskontoja tai kulttuureja edustavien ihmisten välillä, on maailmanrauhan perusta. Toisten tunnustaminen ihmisolennoiksi ulkoisista erilaisuuksista huolimatta on lisääntymässä maailman väestön keskuudessa, ja siihen osittain vaikuttaa piristävästi nykyaikainen tietotekniikkanne, joka huomattavasti pienentää ajan ja tilan etäisyyksiä. Samaan aikaan vanhat pelkoon pohjautuvat käsitykset ”meistä” ja ”heistä” uhkaavat keskinäiseen ymmärtämiseen kasvamista. Hyvän ja pahan, oikean ja väärän, ”meidän” ja ”heidän” pohdiskeleminen pitää yllä ikivanhoja vihamielisyyksiä ja saa aikaan runsaasti tunnekuohua. Poliitikot käyttävät yhä näitä erottavia käsityksiä säilyttääkseen valtansa.
Kuitenkin te yksilöinä määrittelette todellisuuden poliittisella tasolla. Politiikka peilaa yksilöistä koostuvan enemmistön tietoisuutta. Tietoisuuden uusi taso syntyy monien itsenäisten yksilöiden yhteisestä tiedostamisesta.  Poliittisen tason vatvomisen sijasta haluaisin nyt puhua yksilöllisestä tasosta, jossa te kaikki pyritte liittämään sydämen energian elämäänne ja jossa te käsittelette antautumisen ja hallinnan kysymyksiä.
Tällä välin pyydän teitä aivan yksinkertaisesti aistimaan antautumisen energiaa, sillä se on kerääntynyt tänne tänään ja virtaa sydämeenne. Kaikki te kaipaatte vahvasti vapautuksen ja luottamuksen tunnetta, joka sisältyy antautumiseen, irti päästämiseen. Mutta useinkaan te ette vielä tiedä, miten tämä uusi energia liitetään päivittäiseen elämään.
Mikä on hallinnan alkulähde elämässä? Hallinnalla minä tarkoitan sitä, että haluatte käyttää valtaa elämään pakottamalla sen virtaamaan toiveidenne mukaan, jotka te käsitätte oikeiksi ja oikeutetuiksi. Miksi te haluatte hallita elämäänne ja alinomaa elää jännityksessä ja ahdistuksessa sen vuoksi? Hallinnan alkulähteenä on pelko. Pelko on juurtunut syvään elämänne rakenteeseen: teidän kasvatukseenne, koulutukseenne ja yhteiskuntaanne. Hallintamekanismit ovat läsnä kaikkialla ja teille ne opetetaan hyvinä tapoina. Nähtävästi te olette järkeviä, rationaalisia ihmisiä, jos haluatte hallita elämäänne ja järjestellä elämänne sen mukaisesti.
Antautuminen ja arvaamattomuus iskostavat pelon tunteen teihin. Antautumisen te yhdistätte luovuttamiseen ja siihen, ettei tiedä mitä tehdä ja että tunnekuohut tai kriisit saavat ihmisen valtaansa. Se on kuitenkin hyvin rajoittunut käsitys antautumisesta. Se on käsite, joka syntyy pelosta, egopohjaisesta tietoisuudesta. Antautumisesta on paljon myönteisempi käsitys, joka viittaa elämäntapaan, olemisen tapaan, jossa te elätte elämäänne luottaen, tarvitsematta hallita, pakottaa tai manipuloida sitä.
Ego kaipaa hallintaa, koska se on peloissaan. Ego tunnistaa mielikuvia, jotka eivät tule sielusta, vaan joita ulkomaailma teille syöttää. Ego juoksentelee jatkuvasti ympäriinsä säilyttääkseen mielikuvan itsestään, olkoon se sitten menestyksekäs liikemies, huolehtiva kotirouva tai kyvykäs terapeutti. Se haluaa pitää tämän mielikuvan yllä hallitakseen toisten ihmisten ajatuksia teistä. Aina on kuitenkin hetkiä, jolloin ego epäonnistuu ja häviää. Näin saattaa käydä silloin, kun olette tehneet liikaa töitä, sairastutte tai ihmissuhteenne katkeaa. Ego pitää tällaisia kriisejä kuolettavina iskuina, jolloin teidän on jossakin vaiheessa pakko päästää irti ja antautua.
Näin ollen ego yhdistää antautumisen kriisiin. Ego elää jatkuvassa hallinnan ja kriisin vuorottelussa. Elämänne todellisen kriisin hetkillä teitä usein kehotetaan katsomaan sen sisällä olevaa kätkettyä aarretta. Kriisissä on aina piilossa myönteinen elementti, joka antaa teille merkkejä lähestyä itsenne ydintä. Sillä tavoin elämä on aina viemässä teitä lähemmäksi itseänne, sisäistä tietoanne ja viisauttanne, vaikka elättekin egon sanelun mukaan. Sillä elämässänne tulee aina olemaan tilanteita, jotka haastavat teidät antautumaan ennemmin tai myöhemmin. Elämä tarjoaa teille aina tilaisuuksia valita antautuminen elämäntavaksi.
Te tiedätte sen. Te kaikki tiedätte ne antautumisen hetket kriisin jälkeen, arvokkaat selkeyden ja tiedostamisen hetket, jolloin tajuatte, että teitä kantaa näkymättömän, jumalallisen henkäyksen virta. Te tajuatte, että tämä jumalallinen elämänvirta haluaa parasta teille ja että voitte luottaa siihen, vaikka se ei välttämättä tuo teille sitä mitä odotitte. Te kaikki kaipaatte sitä, että voisitte elää pysyvämmin tämän korkeamman tietoisuuden mukaan ja että voisitte sisällyttää tämän olemisen tavan jokapäiväiseen elämäänne tarvitsematta joutua siihen syvän kriisin ja epätoivon puskemana. Te kaikki kaipaatte antautumista elämäntavaksi.
Olette kaikki uupuneita sotureita. Olette tulleet pitkän matkaa. Joskus sisimmässänne tunnette olevanne hyvin vanhoja ja väsyneitä, mutta on parempi sanoa, että olette hyvin väsyneitä vanhaan…… Olette etsimässä olemisen tapaa, joka on vaivatonta – inspiroivaa ja silti kevyttä ja virtaavaa. Tärkeintä on, ettette tyhjennä itseänne ihmissuhteisiinne, työhön tai muihin tavoitteisiin, kunnes romahdatte ja kriisi pakottaa teidät antautumaan. Ottakaa vielä yksi askel, tai pikemminkin ottakaa yksi askel taaksepäin ja keskittykää elämäntapaan, jota aina leimaa irtipäästäminen, luottamus ja antautuminen. Antautuminen ei tarkoita kamppailua, ei vastustamista, vaan menemistä elämänvirran mukana luottaen siihen, että elämä tarjoaa teille juuri sitä mitä tarvitsette. Luottakaa, että tarpeenne tiedetään ja tyydytetään. Hyväksykää mitä elämässänne on juuri nyt ja olkaa siinä läsnä. Tällaisesta elämäntavasta minä haluan puhua, sillä te kaipaatte sitä syvästi ja vilpittömästi. Tällainen henkinen kaipaus tulee sielustanne, teissä olevasta jumalallisesta virrasta.

 

Esteitä antautumisen tiellä: kolme epäjumalaa

Toisaalta te toivotte, että saatte laittaa naamionne pois ja elää avoimesti sielunne alkuperäisen suunnitelman mukaan. Te kaipaatte vilpittömyyttä, rehellisyyttä, rakkautta ja yhteydellisyyttä. Toisaalta noiden naamioiden pois laittaminen on teille hyvin vaikeaa. Te olette kasvaneet uskomuksin ja rakentein, jotka ovat juurtuneet psyykeenne ja jotka estävät teitä saamasta yhteyttä omaan sieluunne. Haluaisin erityisesti käsitellä kolmea esikuvaa eli ”epäjumalaa”, joiden puoleen te usein käännytte saadaksenne opastusta, mutta jotka itse asiassa vievät teidät pois siitä tasapainosta, joka on tarpeen voidaksenne antautua elämään omana itsenänne.  

 

Ensimmäinen epäjumala: Jumala yläpuolellanne olevana auktoriteettina

Ensimmäinen epäjumala on Jumala itse, toisin sanoen luomakunnan herrana ja mestarina käsitetty Jumala. Sellainen Jumala on ihmisen tekemä rakennelma, se on mielikuva Jumalasta, joka on syvästi vaikuttanut kulttuuriinne.
Monet teistä luulevat, että teidän on päästettävä irti tästä perinteisestä Jumala-mielikuvasta. Te sanotte, ettette enää usko tuomitsevaan ja rankaisevaan Jumalaan, joka on korkealla yläpuolellanne ja pitää kirjaa teidän menestyksistänne ja epäonnistumisistanne kuin koulun opettaja. Te sanotte, että uskotte rakkauden Jumalaan, joka antaa teille aina anteeksi ja joka vaalii ja rohkaisee teitä. Kuitenkin tämä vanha Jumala on edelleen kovasti voimissaan siinä jäykässä ja rakkaudettomassa tavassa, millä usein itseänne kohtelette! Ettekö usein sanokin itsellenne, että olette epäonnistuneet, että ette ole oikeassa, että teidän olisi pitänyt edetä pidemmälle, olipa kyse ihmissuhteista, työstä tai henkisyydestä? Te kidutatte itseänne sellaisilla ajatuksilla, kuten esimerkiksi etten elä Jumalan odotusten mukaisesti, tuotan pettymyksen henkisille oppailleni tai korkeammalle minälleni, olen epäonnistunut tehtävässäni, en tuo mitään merkityksellistä maailmaan.
Monet teistä uskovat, salaisesti niin sanoakseni, että on olemassa korkeampi järjestelmä, jolle teidän oletetaan olevan vastuussa tai jota teidän pitää totella. Olipa kyse ”sielun tehtävästä” tai ”elämänpolusta”, joka teille on laadittu, henkisestä hierarkiasta, jolla on ”toimeksianto” teille, tai henkisestä oppaasta, joka kertoo teille mitä tehdä ja minne mennä……kaikissa noissa tapauksissa te uskotte korkeamman auktoriteetin olemassaoloon, teidän yläpuolellanne olevaan henkiseen tasoon, jota teidän on parasta kuunnella. Mutta aina kun uskotte itsenne ulkopuoliseen auktoriteettiin, joka pystyy antamaan ohjeita mitä teidän pitäisi tehdä elämässänne, olemme palanneet perinteiseen Jumalaan. Tämän mielikuvan mukaan on olemassa totuuden taso, jossa asiat ovat etukäteen sovittuja ja määriteltyjä, ettekä te voi tehdä muuta kuin elää niiden mukaan tai sitten ei. Tämä on väärä mielikuva.     
Tietenkin silloin kun synnyitte, sielussanne oli aikomuksia tulevaa elämää varten. Niitä saatettaisiin kutsua tämän elämän korkeammaksi tarkoitukseksi, mutta kukaan teidän ulkopuolinen ei ole määrännyt sitä. Te itse olette valinneet sen ja se syntyi teidän omista haluistanne ja toiveistanne. Ne ”ennalta määrätyt” asiat elämässänne – siis hyvin todennäköisesti toteutuvat asiat, tosin mikään ei ole koskaan täysin varmaa – te itse olette luoneet ja valinneet. Voitte ottaa yhteyttä elämäntarkoitukseenne tai korkeampaan innoitukseen milloin tahansa kuuntelemalla tunteitanne, sydämenne ääntä, syvimpiä kaipauksianne. Neuvoisin teitä olemaan kuuntelematta liikaa tiukkoja henkisiä opinkappaleita kuinka teidän pitäisi elää. Kuunnelkaa erityisesti niin sanottua alempaa osaa itsestänne: voimakkaita tunnetiloja, joita ilmenee jokapäiväisessä elämässänne. Näiden tunnetilojen kautta sielu yrittää saada kosketusta teihin ja kertoa teille jotakin.
Jos haluatte tietää mitä sielunne haluaa kertoa teille juuri nyt, tarkkailkaa niitä tunnetiloja, jotka toistuvat elämässänne usein ja joihin te eniten uppoudutte. Tarkkailkaa niitä ystävällisesti, mutta rehellisesti. Älkää syyttäkö ketään toista omista tunnetiloistanne, älkää kiinnittäkö huomiota itsenne ulkopuolisiin syihin, vaan nähkää tunnetilat omien valintojenne tuloksina. Mistä johtuu, jos esimerkiksi olette usein vihaisia ja ärsyyntyneitä? Puuttuuko teiltä jotakin? Mitä kiukku kertoo teille? Mikä on siihen piilotettu viesti? Onko se tunne, etteivät muut tunnusta tai arvosta teitä? Pelkäättekö näyttää heille kuka olette, pelkäättekö puolustaa omaa totuuttanne? Piilotatteko usein aidot tunteenne ja onko teille vaikeaa määritellä omat rajanne selvästi? Usein kiukun kautta aito viesti kirkuu teille: tunnette kaipuuta olla sellainen kuin olette, näyttää alkuperäistä sieluenergiaanne maailmalle. Jos tunnistatte sielunne kaipauksen kiukun läpi, te näette enkeliminänne loistavan sisäisen lapsenne läpi.
Sisimmässänne oleva enkeli on ”korkeampi minä”, joka haluaa yhteyttä fyysiseen todellisuuteen, ruumiillistua ja loistaa valoaan maan todellisuuteen. Se on se tietävä osa. Sisäinen lapsenne on itsensä elämän intohimo: se on halua, emootiota ja luovuutta. Se on se kokeva osa. Teissä oleva lapsiosa on teidän ”alempi minänne”. Sisäinen lapsi on ilon ja luovuuden lähde, jos se elää harmoniassa sisimmässänne olevan enkelin kanssa. Mutta jos se karkaa pois enkelin huolenpidosta ja joutuu heitteille, se on villinä vellovien tunnetilojen lähde. Kiukku muuttuu vihaksi ja kostonhimoksi. Pelko kääntyy puolustautumiseksi, neurooseiksi ja turhautumiseksi. Surumielisyys rappioituu masentuneisuudeksi ja katkeruudeksi. Alkuperäiset tunnetilat ovat osoittimia…viestejä teidän kokevalta osaltanne. Näiden tunnetilojen kautta sisäinen lapsi kurkottaa käsiään sisimmässänne olevaa enkeliä kohti. Tunnetilat ilmaisevat puhdasta, tietämätöntä kokemusta. Ne ovat väärinymmärryksen ilmauksia. Vasta yhteydessä enkeliin tunnetilat voidaan tunnistaa osoittimiksi ja niitä voidaan ymmärtää. Tällöin tunnetiloista tulee muuntumisen ja tutkimisen instrumentteja: ”alempi minä” rikastuttaa ja täydentää korkeampaa minää, sillä se antaa tietävälle osalle tunnesisältöä. Teissä oleva enkeli herää eloon ja kokee suurta iloa, jos sen annetaan valaista lasta. Ja jos korkeampi minä loistaa läpi tällä tavoin, tunnekehonne hiljenee ja saavuttaa tasapainon. Enkelin ja lapsen yhteisvirtauksen hedelmänä on intuitiivinen, sisäinen tieto, joka voi täyttää elämänne valolla ja vaivattomuudella.   
Teissä olevat korkeammat ja alemmat periaatteet, enkeli ja lapsi, muodostavat orgaanisen, merkityksellisen kokonaisuuden. Sen vuoksi käsitteet ”korkeampi” ja ”alempi” eivät ole aivan oikein. On kyse ”tietämisen” ja ”kokemisen” iloisesta yhteisleikistä.  Tämä keskinäinen vuorovaikutus johtaa aitoon, ruumiillistuneeseen (vastakohtana teoreettinen) viisauteen.
Saadaksenne opastusta elämäänne nyt-hetkessä teidän on parasta kohdistaa huomio sisäiseen lapseenne. Antamalla sille sen tarvitsemaa huomiota te suihkutatte sille korkeampaa tietoisuuttanne, enkelin kosketuksen. Tämän kuvailemiseksi palataanpa yllä olevaan esimerkkiin, jossa puhuin suuttumuksesta ja ärtymyksestä. Kun olette saaneet yhteyden tähän tunnetilaan ja kuvitelleet sen lapseksi, voitte kutsua tämän lapsen tulemaan luoksenne. Voitte kysyä siltä mistä se on tuohtunut ja mitä se teiltä tarvitsee parantuakseen. Antakaa lapsen vastata teille ja sallikaa sen ilmaista itsensä hyvin selvästi. Kuvitelkaa sen puhuvan teille hyvin eloisasti niin, että sen kasvoilla on selvästi erottuva ilme ja kehonkieli on selkeää. Ehkäpä se antaa teille täsmällisiä vastauksia, kuten ”haluan sinun ottavan lopputilin työstäsi!” tai ”haluan ottaa tanssitunteja” tai ne saattavat olla yleisempiä, kuten ”minun pitää leikkiä ja rentoutua enemmän” tai ”enhän minä voi olla kiltti kaiken aikaa!” Ottakaa vastaus vakavasti ja eläkää sen mukaan niin paljon kuin mahdollista. Kenties ette voi välittömästi tehdä niitä asioita, joita sisäinen lapsenne toivoo. Mutta voitte aloittaa pienestä ja askel askeleelta alkaa toteuttaa kaipauksianne. Jos suhtaudutte sisällänne olevaan vihaiseen, pelästyneeseen tai surulliseen lapseen rakastavasti ja hyväksyvästi, sisimmässänne oleva enkeli koskettaa sitä ja tämän tuloksena teidän sielunne puhuu teille. Aloittakaa tunnetiloista, etsikää todellinen kaipaus noiden tunnetilojen takaa, ja etsikää keino niiden toteuttamiseksi askel askeleelta.
Sisäisestä enkelistä ja lapsesta piirtämässäni mielikuvassa ei ole tilaa autoritaariselle Jumala-kuvalle. ”Korkeampi” ja ”alempi” täydentävät toisiaan avoimessa, dynaamisesti kehittyvässä suhteessa. Enkeli ei sanele mitään lapselle eikä lapsella ole valtaa enkeliin. Niiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta te keksitte, mikä teille on oikein tällä hetkellä.
Te löydätte elämänne päämäärät tästä enkelin ja lapsen välisestä läheisestä yhteydestä. Tästä yhteydestä te keksitte, mikä todella liikuttaa teitä. Mikään auktoriteetti teidän ulkopuoleltanne ei voi korvata tätä yhteyttä tai saada tätä yhteyttä aikaiseksi puolestanne. Opettaja voi ainoastaan osoittaa sisimmässänne olevaan pyhään alueeseen, jossa voitte sallia teissä olevan enkelin vaalivan ja innoittavan sisäistä lasta. Tältä alueelta te löydätte kuka te olette ja mikä teidän intohimonne on. Yleisohjeet henkisen elämän elämiseen ovat lähes aina riittämättömiä tai ne eivät ainakaan ole yleispäteviä luonteeltaan. Totuus on muodoton. Jokaisella olennolla on oma muotonsa, sen oma tapa, jolla se elää totuutta. Se on teidän ainutlaatuisen sielunne ydinolemuksen ihme. Todelliset henkiset opettajat eivät opeta tiettyjä tekoja ja tekemättä jättämisiä, kuten ”älä syö lihaa” tai ”meditoi kaksi tuntia päivässä”. Todellinen opettaja tietää, että kyse on teidän oman totuutenne löytämisestä syvällisessä kanssakäymisessä itsenne kanssa. Opettajat saattavat ilmaista mistä on ollut apua heidän omalla polullaan, mutta he eivät tee siitä sääntöä tai opinkappaletta.  
Jos vilkaisette sitä tapaa, jolla Jumalaa on kuvattu useimmissa uskonnollisissa perinteissänne, juuri näin siellä on käynyt. Useimmat niistä ovat pelon ja vallan väärinkäytön perinteitä. Selväpiirteisten sääntöjen ja opinkappaleiden tarve ja pyrkimys hierarkkisiin organisaatioihin osoittavat aina, että kyse on pelosta ja vallasta. Sama asia on käynnissä myös uuden ajan henkisyydessä. Otetaan esimerkiksi ne monet ennustukset ja spekulatiiviset teoriat, joita nykyään on liikkeellä. Jos menette niihin mukaan kyselemättä omia perustuntojanne asiasta, saatatte tulla epävarmoiksi ja alkaa ihmetellä ”teenköhän tässä oikein?”, ”mitä jos jään junasta (tai avaruusaluksesta…) vuonna 2012?” tai ”ovatkohan chakrani tarpeeksi puhtaat päästäkseni 5. ulottuvuuteen?” 
Tämäntyyppiset kysymykset eivät varmastikaan auta sisäistä kasvuanne. Minä pyydän teitä: kääntykää itsenne puoleen. Älkää keskittykö planeettojen ja tähtien liikkeisiin, ilmaston muutoksiin tai ”ylösnousseen mestarin” arvioon määritellessänne itsenne toteuttamisen tasoa. Te olette oman universuminne keskus, oman maailmanne standardi ja koetinkivi. Teidän ulkopuolellanne ei ole Jumalaa, joka tietää paremmin tai joka määrittää asioita puolestanne. Sen lisäksi, että se Jumala, jonka te aiemmin projisoitte itsenne ulkopuolelle, asustaakin teissä, tämä Jumala ei myöskään ole kaikkitietävä. Teissä ja kaikkialla luomakunnassa oleva jumalallinen periaate on leikkisä voima, joka kasvaa ja kehittyy avoimin ja odottamattomin tavoin.   
Tässä mielikuvassa ”alemmalla” on epäilyksetön olemassaolon syy: se on polttoainetta kasvulle ja tyydytykselle. Valolla ja pimeydellä on oma roolinsa, ja hyväksymällä ne molemmat te valaistutte. Valoon kurkottaminen yksipuolisesti, jättäen pimeyden huomiotta tai taistellen sitä vastaan, mihin eräät henkiset ryhmät pyrkivät, luo tasapainottomuutta ja hienovaraista vastustusta (ja halveksuntaa) elämälle maan päällä.
Asioiden tekeminen väärin, virheiden tekeminen on aivan OK, ja saattaa jopa kasvattaa enemmän kuin virheiden välttäminen.  ”Pahoissa asioissa” on valon siemen lepotilassa. Ainoastaan kokemalla pahan sisältä käsin voitte kokea hyvän kauniina, puhtaana ja aitona. Ette voi oppia ”ulkopuolelta”. Te, teissä oleva Jumala, on sukeltanut syvyyteen (aineelliseen todellisuuteen) tullakseen tietäväksi kokemusten kautta eikä käyttääkseen tietoa kokemiseen. Siinä mielessä kovinkaan moni asia ei jää henkisyyden ulkopuolelle. Kaikki kokemus on pyhää ja merkityksellistä. Älkää antako itseänne johdatettavan ulkopuolisin säännöin, jotka sanelevat mikä teille on terveellistä, oikeaa ja henkistä. Koetinkivi on oma sydämenne: jos jokin tuntuu teistä oikealta, silloin se on OK. Päästäkää kaikesta muusta irti.

 

Toinen epäjumala: yhteiskunnan standardit ja ihanteet

Toinen epäjumala, joka vieraannuttaa teitä alkuperäisestä sieluenergiastanne on ”yhteiskunta”. Ne standardit ja arvot, jotka säätelevät sosiaalista maailmaanne ja jotka siirtyvät teille kasvatuksen, koulutuksen ja työympäristön myötä. Monet yhteiskunnan ihanteet pohjautuvat pelkoon ja elämän kontrolloimisen ja organisoimisen tarpeeseen niin, että siitä tulee sievästi järjestetty leikkikenttä. Monet käyttäytymissäännöt eivät niinkään perustu siihen, mitä ihmiset todella tuntevat ja kokevat, vaan miltä käyttäytyminen näyttää ulkopuolelta käsin.
Tällaisten ulkoisten käyttäytymisstandardien mukaan eläminen voi tuoda teille suuria paineita. Ajatelkaa vaikka pelkoa, ettei ”sopeuduta joukkoon”, ettei ole saanut aikaan riittävästi, ettei olla riittävän kauniita, ettei ole parisuhdetta, ja niin edelleen. Vertaamalla itseänne epätodellisiin menestyksen ja onnellisuuden mielikuviin teidän luova energianne jää jumiin, ettekä enää tunne oloanne kotoiseksi tässä maailmassa. 
Kaikkien näiden määräysten ja kieltojen takia, joista on tullut kuin toinen luonto, te tuskin enää uskallatte tutkia omaperäistä luovuuttanne. Te pelkäätte astua pois tallatulta polulta. Mutta nimenomaan tämä omaperäinen sieluenergia, se energia, joka haluaa virrata ainutkertaisesti ulos teistä, on niin tervetullut Maahan! Se on juuri se osa teitä, jonka tarkoituksena on saada aikaan tietoisuuden muodonmuutos Maassa juuri nyt.
Kytkeytyminen luoviin impulsseihinne ja niiden ilmaiseminen omalla ainutkertaisella tavallanne vaatii usein, että poikkeatte yhteiskunnan tavoitteista ja ihanteista. Saattaa olla, että teidän luontainen itsenne tutkimisen rytmi ja itsenne ilmaiseminen aineellisella tasolla ei sovi yhteiskunnan aikatauluun tiettyjen asioiden saavuttamistavasta ja -ajasta elämän varrella. Saatatte ensin käydä läpi pitkän prosessin opetellessanne tuntemaan itseänne perinpohjin, ettekä saavuta tai tuota mitään ulkoisella tasolla. Vaikka tämä saattaa näyttää tehottomalta ja epäonnistumiselta ihmisten silmissä, te saatatte puurtaa hyvin kovasti sisäisellä tasolla keksien runsaasti arvokkaita asioita itsestänne. Tutkikaa kaikessa rauhassa keitä olette, minne teidän luontainen energianne teitä vie, ja sisällyttäkää se emotionaaliseen ja fyysiseen olemukseenne. Älkää kiinnittäkö huomiota ulkoiseen menestykseen. Keskittykää siihen, mikä teistä tuntuu hyvältä ja oikealta tai mikä saa teidät rentoutumaan ja inspiroitumaan. Jos löydätte sen elämäntavan ja koette sisäistä rauhaa ja hiljaisuutta, te saatte helpoimmin kosketuksen alkuperäiseen sieluenergiaanne.
Ihmisillä on paljon pelkoja siitä, mitä yhteiskunta sanelee heille ja odottaa heiltä. Omituista tässä on se, että ”yhteiskuntaa” sellaisenaan ei ole edes olemassa. On vain paljon ihmisiä yhdessä, joilla jokaisella on omat vilpittömät kaipuunsa jasyvään juurtuneet pelkonsa. Jokainen kaipaa olevansa vapaa sanan syvimmässä merkityksessä: olevansa yksinkertaisesti kuka on pelkäämättä tulevansa arvostelluksi ”toisten” toimesta. Siksi ajatelkaa aina uudestaan, kun olette kiinnittämässä runsaasti huomiota siihen mitä toiset teistä ajattelevat. Teistä on itse asiassa tulossa myös näiden toisten pahimpia vihollisia, sillä alistumalla heidän sääntöihinsä ja pelkäämällä heidän arvosteluaan te pidätte vääriä ihanteita elossa ja tukahdutatte molemmat osapuolet vielä pahemmin. Teistä tulee ”yhteiskunta” joillekin muille.
Erityisesti te, jotka olette uuden aikakauden pioneereja, voitte olla esimerkkinä ihmisille, jotka ovat joutuneet pelon valtaan. Te olette se esimerkki, kun aidosti olette oma itsenne, kuuntelette tarkasti tunteitanne, elätte niiden mukaan ja päästätte irti ulkopuolisesta arvostelusta. Nämä arvostelut syntyvät pelosta eivätkä rakkaudesta, ja usein ne pohjautuvat vanhoihin sääntöihin ja käytösmalleihin, joiden alkuperää ei kukaan muista. Nämä vanhat standardit, joilla ei enää ole mitään yhteyttä ihmissydämeen, odottavat tullakseen muunnetuiksi sisältäpäin ihmisten toimesta, jotka uskaltavat avata uusia näkymiä. Yhteiskunta odottaa teitä; se odottaa innostuneita ihanteita ja standardeja, jotka auttavat ihmisiä saamaan yhteyden omaan sydämeensä ja omiin aitoihin toiveisiinsa. Te vaikutatte tietoisuuden kollektiiviseen muodonmuutokseen olemalla rakkauden esimerkkejä sen sijasta, että olisitte pelon kannattajia.
Uskaltakaa kutsua esiin leikkisä, lapsenomainen osa itsestänne. Ottakaa usein kosketus omaan sisäiseen lapseenne: se tietää oikein hyvin mitä se haluaa. Usein te ette ollenkaan aisti mitä sydämenne todella kaipaa ja teistä tuntuu, että olette menettäneet intohimonne. Se johtuu siitä, että ette enää anna sisäisen lapsen leikkiä, fantasioida ja unelmoida. Kun mittaatte itseänne ulkoisten käytösmallien mukaan (mikä on sopivaa minun ikäiselleni, sukupuolelleni, sosiaaliselle taustalleni), te rajoitatte itseänne, ettekä anna lapsen, sen unelmoijan ja visionäärin viedä teitä noiden rajojen ulkopuolelle ja kytkeä teitä ”sisäiseen käytösmalliinne”.         
Teillä kaikilla oli syntyessänne inspiraatio, halu ilmentää jotakin maan päällä sekä itseänne että toisia (”yhteiskuntaa”) varten. Te ette ole tulleet tänne elämään norsunluutornissa. Te olette osa Maan kollektiivista tietoisuutta ja te olette tulleet tänne olemaan muutosjohtajia ja innoittajia. Se tekee teistä onnellisia ja tyydyttyneitä. Kun otatte yhteyttä sisäiseen lapseenne ja jälleen kerran tunnette tuon alkuperäisen intohimon taian, kuvitteelliset rajat ja rajoitukset poistuvat ja löydätte oman tienne elämässä paljon helpommin ja kevyemmin. Mitä enemmän vapautatte itseänne näistä epäjumalista, jotka pitävät teidät pieninä ja pelokkaina, sitä enemmän te elätte vapauden tunteesta ja sydämelle antautumisesta, ja sitä enemmän maailmankaikkeus tukee teitä ja tarjoaa teille tarvittavat välineet saadaksenne intohimonne toteutumaan.

 

3. Kolmas epäjumala: toisten sääliminen ja heidän kärsimyksiinsä osallistuminen

On kolmaskin epäjumala, jonka haluaisin mainita ja joka ehkä askarruttaa teitä eniten jokapäiväisessä elämässä. Se on kanssaihmisten sääliminen, heidän taakkansa jakaminen kärsimällä yhdessä heidän kanssaan. No nyt saatatte kysyä: kuinka tämä voi olla epäjumala? Eikö minun ole tarkoitus pitää yhtä toisten kanssa, erityisesti lähimpieni kanssa, ja auttaa heitä jos voin? Puhun tässä nyt teidän taipumuksestanne kytkeytyä ympärillänne oleviin ihmisiin niin vahvasti, että joudutte vedetyiksi heidän tuskaansa, heidän ongelmiinsa ja negatiivisiin tunnetiloihinsa, ja menetätte kosketuksen omaan ytimeenne ja sisäiseen rauhaan. Tällainen sääli ja myötäkärsiminen ei ole teidän velvollisuutenne, se ei auta sitä toista ihmistä eikä se ole oikein henkiseltä näkökannalta.
Mitä kutsutte ”suureksi herkkyydeksi” on paljolti niin avoimena olemista toisen ihmisen energialle, että se pyyhkäisee teidän omanne pois. Teidän empatianne (ts. kyky tuntea toisen ihmisen mielialoja ja tunnetiloja) ei ole siinä tapauksessa riittävässä tasapainossa sen ajatuksen kanssa, että kyseisen ihmisen negatiiviset energiat kuuluvat heille eivätkä teille. Te ette tajua tarpeeksi selvästi, että tällä negatiivisuudella on tärkeä rooli toisen ihmisen elämässä ja että te saatatte valaista heitä myötätunnolla ja ymmärtämisellä, mutta jos kärsitte heidän kanssaan, se ei ole kenellekään hyväksi. 
Tietenkin te tahtoisitte mielellänne nähdä lähimmäisenne viettävän onnellista ja tyydyttävää elämää (olipa kyse puolisosta, lapsesta, vanhemmasta tai ystävästä). Te toivoisitte, että he voisivat paremmin ja että heidän ongelmansa ratkeaisivat. Muistakaa silti aina, että heidän ongelmansa ovat heidän omia luomuksiaan. Ihmissuhdeongelmat, rahaongelmat, terveysongelmat, psykologiset häiriöt… ne kaikki peilaavat syvään juurtuneita sisäisiä ristiriitoja sielussa. Jossakin syvällä ihmiset haluavat kokea näitä ongelmia päästäkseen selvyyteen jostakin. Saattaa näyttää, että he ovat uhreja, erityisesti jos he kiertävät kehää yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta usein se merkitsee, että he yhä haluavat kokea jonkin puolen kyseisestä ongelmasta vielä perusteellisemmin ja etteivät he vielä ole avoimia teidän avullenne. Jos kuitenkin yritätte auttaa heitä, teistä tulee helposti tyrkyttäviä ja kontrolloivia, ja te kulutatte omat energiavarastonne loppuun. Silloin te lakkaatte uskomasta antautumiseen elämäntapana.
Antamalla liian paljon tai epäsopivasti te tuhlaatte energiaa ja kytkette itsenne emotionaalisesti autettavaan henkilöön. Se tekee teidät riippuvaisiksi toisesta henkilöstä, jotta voisitte tuntea olonne hyväksi. Teidän emotionaaliset energianne menevät sekaisin, ja se on yksi suurimmista syistä vahvuuden, elinvoiman ja itsetunnon menettämiseen. Harvat asiat rikkovat energiaanne niin helposti kuin sitkeä velvollisuudentunto, syyllisyys ja vastuu jostakusta toisesta.
Tällaisessa ”auttavassa suhteessa” syntyy usein valtakysymyksiä, vaikka kukaan ei niin tarkoittanut. Antamalla liian paljon tai epäasianmukaisesti auttaja itse asiassa yrittää peittää sisäistä tyhjyyttä, jota ei huomaakaan, jos puuhailee jonkun toisen kanssa. Jonkun toisen auttaminen saattaa saada teidät tuntemaan itsenne vahvemmiksi ja itsevarmemmiksi. Hän, joka saa kaiken tämän huomion teiltä, kokee sen hienona ja mukavana, ja pian hän huomaa, että hän voi vaikuttaa teihin mielialoillaan ja tunnetiloillaan. Hän tietää, että jos hänen asiansa menevät huonommin, hän saa enemmän huomiota teiltä (koska te haluatte niin kovasti hänen toipuvan). Sen vuoksi ”kärsijä” aistii, että hänellä on teihin valtaa ja että uhrin rooli kannattaa säilyttää. Tällaisessa suhteessa tapahtuu voimakasta energianvaihtoa, ja se tyhjentää teitä molempia, koska se ei ole linjassa sen kanssa, mitä teidän sielunne todella haluavat. Siinä tavassa, jolla saatatte toinen toisenne hyvin rajoittaviin rooleihin, ei ole mitään henkistä totuutta. Lopulta auttaja turhautuu, koska kärsijä ei edisty riittävästi: muuttuminen ei ole kärsijän edun mukaista, sillä hän on verhoutunut uhrin rooliin. Ja kärsijä juuttuu yhä enemmän uhrin rooliinsa. Hän kaivautuu siihen syvemmälle, mikä voi halvaannuttaa hänet täysin. Molemmat suuttuvat ja syyttävät toisiaan.
Te tunnette helposti sympatiaa ja olette pahoillanne läheistenne vuoksi. Erityisesti valotyöntekijäsielut, joilla on voimakas halu levittää valoa ja tietoisuutta maan päälle, ovat hyvin herkkiä toisten kärsimiselle. Teille on vaikeaa nähdä maailmanlaajuista kärsimystä, esimerkiksi seuduilla, joissa köyhyys tai sodat ovat tehneet tuhojaan, tai nähdä ympäristön tuhoutuvan ja saastuvan. Mutta kun kyse on teidän henkilökohtaisessa ympäristössänne tapahtuvasta kärsimisestä, se vaikuttaa teihin kaikkein syvällisimmin. Ja juuri siinä teillä on haasteena ottaa oma voimanne takaisin.
On tärkeää tajuta, että te ette auta ketään tekemällä itsenne pienemmäksi. Usein te ajattelette, että jos imette ja nielette osan toisen ihmisen tunnetiloista, saatte heihin paremman yhteyden ja siten autatte heitä. Ikään kuin jaatte taakan. Mutta ottamalla toisen hankaluuksia itsellenne te vain kaksinkertaistatte taakan. Varjot tummenevat. Menemällä mukaan toisen ihmisen kärsimykseen hänessä oleva kielteisyys pirstoo ja murskaa teidän voimanne. Te ajattelette, ettette ole oikeutettuja olemaan onnellisia, rauhallisia ja tyytyväisiä toisten kärsiessä. Tämä on paha virhe. Tosiasiassa juttu on päinvastoin.
Jotta toista voisi todella auttaa, teidän on suunnattava energianne ongelman ratkaisuun eikä itse ongelmaan. Sen tekemiseksi teidän on tehtävä itsestänne isompia eikä pienempiä. Mitä enemmän itsetietoisuutta ja itsenäisyyttä te säteilette, sitä enemmän te edustatte ”ratkaisun energiaa” ja sitä enemmän te voitte merkitä jollekin toiselle uuvuttamatta itseänne. Jos aiotte kärsiä heidän kanssaan, te todellakin vain vahvistatte ongelmaa. Jos pysytte tasapainoisina ja tyyninä ettekä resonoi toisen raskaita tunnetiloja, te avaatte toisen näkökulman, toisen tavan katsoa ongelmaa. Juuri silloin kun ette resonoi ongelman energiaa, te luotte siihen uutta valoa.
Aito henkinen ohjaus ei koskaan pidä sisällään jonkun toisen ongelman ratkaisemista. Pikemminkin se merkitsee valon ja tiedostamisen majakkana olemista heille, jolloin heidän ongelmansa peilautuvat takaisin heille itselleen siten, että he voivat katsoa sitä toisin. He voivat nähdä ongelman merkityksen ja arvon. Ongelma palauttaa heille vapaan tahdon ja vastuun tunteen. Jokin sisällänne koskettaa heidän sydäntään ja inspiroi heitä: se on rakkauden energia. Se on hyväksymisen energia. Tällä tavoin te tarjoatte heille ”ratkaisun energian”, ei tekemällä jotain heidän puolestaan, vaan olemalla sitä. Se on valotyötä: olemalla oma itsenne, olemalla rauhassa itsenne kanssa ja säteilemällä sitä rauhaa toisille. Se ei ole toisten ihmisten taakkojen kantamista tai ratkaisujen löytämistä heidän ongelmiinsa. Se on ratkaisun energian kantamista omassa olemuksessanne ja sen avointa jakamista toisten kanssa. Se on teidän tehtävänne ydin maan päällä, sitä tarkoittaa valon tuominen.
Itselleen aitona oleminen, itsestään hyvää huolta pitäminen ja oman intuitionsa kuunteleminen ovat edellytyksiä rakkauden taajuuden ankkuroimiseksi maapallolle. Juuri sitä sielunne teiltä haluaa. Aina kun annatte toisten riistää energianne tai annatte liikaa itsestänne joko pelosta ja hallinnan tarpeesta, osa valostanne pirstoutuu ja teidän on voimistuttava ja parannettava itseänne emotionaalisesti saadaksenne takaisin luontaisen tasapainonne ja elinvoimanne. Huomatkaa, kuinka tätä tapahtuu jokapäiväisessä elämässänne. Jos kannatte huolta toisista ihmisistä, tai siitä kuinka he suhtautuvat teihin tai kuinka teidän pitäisi auttaa heitä, ja ajatuksenne kiertävät kehää ja samat tunnetilat toistuvat, te olette urautuneet pelkoon ja hallintaan. Usein teillä on taipumus antaa energiaanne pois, koska luulette, että olette parantamassa asioita, auttamassa ihmisiä pulasta tai ratkaisemassa jotain ongelmaa. Mutta huomatkaa: palveleeko myötävaikutuksenne todellakin ongelman ratkaisua vai vahvistaako ja pitkittääkö se ongelmaa? Kysykää itseltänne, oletteko itse asiassa palvelemassa epäjumalaa oman sisäisen valonne sijasta.
Yritykset asioiden hallintaan saamiseksi näyttävät monesti oikeilta ja järkeviltä, mutta usein kyseessä on vain pelko, joka siihen pakottaa. Te olette monesti väsyneitä ja nääntyneitä kaikista ponnistuksistanne elämänne eri alueilla, mutta usein te vain jäätte niihin ja teistä tuntuu, että teidän velvollisuutenne on käyttää vielä enemmän energiaa niihin. Luulette, että te olette sen velkaa jollekin, jollekin organisaatiolle, yhteisölle tai jopa Jumalalle. Mutta aina kun tunnette itsenne emotionaalisesti nääntyneiksi vieden asioita liian pitkälle, silloin on todellakin aika päästää irti ja löytää hiljaista tilaa itsellenne. On aika päästää maailmasta irti ja kääntyä sisäänpäin. Tasapainossa pysymiseksi on hyvin tärkeää katkoa köydet hetkeksi ja ottaa uusi yhteys sisäiseen lapseen. Ottamalla yhteyden lapseen te herätätte myös enkeli-itsenne, sisäisen lapsen hoitajan. Otatte yhteyden ”alempaan minäänne” ja ”korkeampaan minäänne”, ja tuntemalla ne sisällänne ja kuuntelemalla niitä huolella te alatte aistia, kuinka ne voivat leikkiä yhdessä iloisesti teidän ollessanne läsnä. Tulee selväksi, mitä asioita teidän on tehtävä tai tavoiteltava ollaksenne jälleen tasapainossa ja rauhassa.  

 

Oman intohimon löytäminen ja sen seuraaminen

Syntyessään jokaisella on intohimo. Kuvitelkaa, että se intohimo on kaunis punainen ruusu. Kuvitelkaa, että juuri ennen kuin synnytte, te seisotte taivaan reunalla pitäen tuota ihanaa punaista ruusua kädessänne. Vaikka saatatte epäröidä hyppäystä maalliseen maailmaan, jopa ihmetellen alakuloisesti kykenettekö todella siihen, te aistitte syvällä sisällänne palon, intohimon, joka näyttäytyy teille punaisena ruusuna. Kuvitelkaa nyt ottavanne sen loikan, te ruumiillistutte, ja nyt teillä on se ruusu sisällänne: vatsassanne ja sydämessänne. Antakaa nyt ruusun energian tulla luoksenne. Sallikaa alkuperäisen intohimonne, teidän inspiraationne näyttäytyä itsellenne tällä hetkellä.
Katsokaa ruusua, miltä se nyt näyttää? Tarttukaa ensimmäiseen mielikuvaan, joka mieleenne tulee. Näyttääkö ruusu hieman surulliselta ja kuluneelta vai säteileekö se eloisasti? Näettekö ruusunnupun vai kukoistavan kukan? Tarvitseeko se jotain teiltä tällä hetkellä? Ehkäpä lisää vettä tai auringonvaloa tai hieman enemmän rakkautta ja huolenpitoa, vai haluaako se siirtyä toiseen paikkaan, hoivaavampaan ympäristöön? Kuvitelkaa, että annatte sille juuri sitä mitä se tarvitsee, ja tuntekaa kuinka se vaikuttaa teihin sisäisesti.
Punainen on maapallon ja juurichakran väri. Punainen on intohimon väri. Usein teidän oma intohimonne pelottaa teitä. Pelkäätte antaa tämän alkuperäisen virtauksen ilmaista itseään avoimesti elämässänne, koska se on vastoin sitä, mitä yhteiskunta tai perinne pitää asianmukaisena, oikeana ja terveenä. Jokaisessa teissä on kuitenkin jokin alkuperäinen intohimo ja innoitus, mikä on teidän olemassaolonne nimenomainen lähde tässä ja nyt. Te ette voi tuntea todellista tyydytystä ja innoitusta, ennen kuin sallitte tuon energian virrata elämänne läpi ja ohjata sitä. Antautumisen ydinolemus elämäntapana on siinä, että te luovutatte itsellenne, sielunne intohimolle sen innoituksen, josta nykyinen elämänne sai alkunsa.  
On muutamia keinoja, joilla voitte tunnistaa oletteko yhteydessä sielunne intohimoon.
1. Innoituksen tunteminen – missä tahansa se virtaa, siellä teidän tulee olla
Antautuminen elämäntapana merkitsee, että annatte teitä aidosti innoittavan asian johdattaa itseänne. Antautuminen ei ole passiivista energiaa. Antautumalla sille, joka todella motivoi ja innoittaa teitä, te avaatte portin elävälle ja aktiiviselle sisäiselle energiavirralle. Löytääksenne tuon virran itsellenne teidän on saatava selville, millaisissa toiminnoissa teidän energianne virtaa luonnollisesti. Mitkä asiat saavat teidät tuntemaan itsenne onnelliseksi ja rauhalliseksi? Millaisessa ammatissa tai puuhassa tunnette, että asiat rullaavat vaivattomasti ja sulavasti? Mikä on näiden asioiden tai toimien ydinolemus? Tuntekaa sen ydinolemus – ja tietäkää, että tämä ydinolemus saattaa muotoutua monenlaisin tavoin.
2. Omien taipumusten kuunteleminen -  se mitä teette luonnostaan, siinä te olette hyviä
Tunnistaaksenne oman intohimonne teidän on tajuttava, että se on aina jotakin sellaista, mikä on teille hyvin luonnollista. Se on jotakin sellaista, jokin toiminta tai ammatti tai ilmaisumuoto, johon tunnette vetoa, josta olette innostuneita ja jonka tekemisestä nautitte. Se on jotakin sellaista, mikä on teitä lähellä ja teille luontaista, melkein itsestään selvää omasta näkökulmastanne. Saadaksenne luontaiset lahjanne tuottamaan hedelmää teidän on ehkä opittava joitain taitoja tai hankittava jotakin muodollista koulutusta, mutta se on teille suhteellisen helppoa ja riemukasta. Teidän intohimonne on jotakin, johon kykynne ja lahjanne ovat virittäytyneet; se sisältää toimintoja, joissa olette hyviä alusta alkaen.  
3. Selvien rajojen pitäminen ja uskallus sanoa ”ei” – ottakaa itsenne vakavasti
Olette itsellenne antautumisen virrassa, jos otatte itsenne riittävän vakavasti sanoaksenne ei asioille tai ihmisille, jotka estävät tai katkaisevat sen virran. Voitte seurata omaa intohimoanne vain, jos uskallatte sanoa ei sille, mikä ei sovi teille tai ei tunnu teistä oikealta. Antautuminen itsellenne, ainutlaatuiselle innoitukselle, vaatii joskus varhaiskypsyyttä ja itsepäisyyttä. Seisomista syrjässä ja luottamista sydämenne viesteihin, vaikka ihmiset sanovat, että olette typeriä. Kyse on uskollisuudesta itselleen. Uskaltakaa olla mahtavia, uskaltakaa vaikuttaa! Siihen ei itse asiassa ole vaihtoehtoa. Vaihtoehto olisi, että luonnollinen innoituksen virta juuttuu paikalleen ja tyrehtyy, ja alatte tuntea itsenne turhautuneeksi, tyhjäksi, vihaiseksi ja tyydyttämättömäksi. Jos ette valitse itsenne puolesta, valitsette itseänne vastaan. Ruusun, intohimonne energia kuihtuu ja se luo psykologisia ongelmia, kuten yksinäisyyttä, vieraantumista ja lopulta masennusta. Uskaltakaa siksi sanoa ei, uskaltakaa ottaa tilaa, jossa on selvät rajat. Älkää pelätkö olevanne ”egoistisia” epäjumalien määritelmien mukaan.
4. Kärsivällisyys ja rytmi – tehkää se vaihe vaiheelta
Jos olette yhteydessä sielunne energiaan, innoitukseenne, se raivaa teille polun jokapäiväisessä elämässänne. Saatte tilaisuuksia (kohtaamienne ihmisten tai tilanteiden muodossa) siihen tahtiin ja rytmiin, joka teille sopii. Jos haluatte virittäytyä tähän ilmentämisen virtaan, pysykää nykyhetkessä ja edetkää vaihe vaiheelta. Älkää ehättäkö kaikkien niiden asioiden edelle, joiden on tapahduttava, jotta unelmanne ja intohimonne toteutuvat. Elämä pitää huolta teistä, teidän ei tarvitse pitää huolta elämästä. Tuntekaa vain intohimonne ja luottakaa se sisimmässänne olevan Jumalan käsiin. Antakaa sisäisen enkelin pitää sisäisen lapsenne unelmat ja kaipaukset ja huolehtia niistä. Antautukaa ja luottakaa!
Paljon kiitoksia, että olitte täällä tänään. On suuri ilo olla kanssanne ja muistakaa, että se minä joka näin sanoo, edustaa myös hyvin paljon teidän omaa energiaanne. Teidän oma energianne antaa teille merkkejä ja pyytää teitä: uskaltakaa elää, uskaltakaa olla keitä te olette!  



© Pamela Kribbe 2007www.jeshua.net
18.3.2007
Englannin kielestä suomentanut Tapio Närhi
http://www.jeshua.net/fi/