tiistai 21. elokuuta 2012

VIESTI KALEIDOKSELTA

Emme anna koskaan, koskaan - missään olosuhteissa - minkään tuhoavan sivilisaation, jolla on matalampi tietoisuustaso, tunkeutua maan päälle. Sitä ei koskaan tapahdu.


TAUSTAA

Tämän dokumentin ovat luoneet Manne Lindberg ja Maria Bertram, jotka pyörittävät maailmanlaajuista Mother Earth Networkia Ruotsissa, Tukholman ulkopuolella.

Maria Bertram on välittäjä ja kanavoi säännöllisesti opastusta Galaktisen liiton valaistuneilta sivilisaatioilta. Olemme julkaisseet joitain kanavointeja, kun taas useimmat ovat olleet yksityistä henkistä opastusta. Hän on saanut puhtaan kanavansa monien vuosien intensiivisellä henkisellä kehitystyöllä, pääasiassa maadoittuen päivittäin syvälle maan sisäosan feminiinienergiaan.

Monta vuotta olemme lukeneet toisten välittäjien kanavointeja muilta sivilisaatiolta ja havainneet, ettei informaatio aina korreloi meidän kanavointiemme kanssa ja ovat toisinaan suoraan ristiriidassa - vaikka viestit tulevat joskus samasta lähteestä. Muiden viesteissä ei mennä syvälle sisäisen henkisen kehittymisen ja maadoittumisen merkitykseen, mikä omilla lähteillämme on tärkeintä viesteissään. Sen sijaan fokus on usein ulkoisista tapahtumista ja päivämääristä johtuvissa muutoksissa.

Äskettäin, 27.7. internetissä kiersi kanavoitu viesti Plejadien neuvoston valaistuneilta olennoilta ja se kertoi meille, että nyt on heidän ensimmäisen virallisen laskeutumisensa aika ja se tapahtuu 4.8. Lontoon olympialaisten aikana. Kanavointi loi suuria odotuksia. Sen jälkeen useat muut kanavat jotka kanavoivat muita valaistuneita sivilisaatioita, ovat myös saaneet informaatiota, mikä vahvisti heidän suunnittelevan laskeutumista silloin. Tähän liittyen Mother Earth Networkin jäsenet ottivat yhteyttä meihin ja kysyivät, mitä ajattelimme väitettyyn laskeutumiseen liittyvästä informaatiosta.

Tuo viesti ei korreloinut aiempiin viesteihimme Galaktiselta liitolta tulevasta virallisesta laskeutumisesta. Kun luimme kanavoinnin, meistä tuntui, että viesti oli väärä ja kanavointi sisälsi myös muuta väärää informaatiota. Toisaalta Maria tunsi Plejadien neuvoston läsnäolon tekstissä ja he ottivat yhteyden Mariaan ja sanoivat, että he haluaisivat tuoda viestin ihmiskunnalle hänen kauttaan. He vahvistivat olleensa yhteydessä viestin välittäneeseen kanavaan, mutta tuo viesti oli valitettavasti suodattunut ja manipuloitu - eikä ollut totta, että he laskeutuisivat olympialaisten aikana.

Teimme kanavoinnin heidän kanssaan ja he toivat esiin mm. syitä, miksi kanavoidut viestit tulevat maan päälle usein suodatettuina ja manipuloituina, miksi ihmiskunta ei ole valmis virallisiin laskeutumisiin vielä, ja kertoivat siitä välttämättömästä henkisestä kehitystyöstä, mitä ihmisten on tehtävä valmistautuakseen uuteen henkiseen aikaan siirtymiseen. Koska kanavointi oli hyvin pitkä, mitä meillä ei ollut aikaa julkaista ennen 4.8., päätimme editoida ja kääntää otteen siitä mahdollisimman pian ja julkaisimme sen 2.8. Tässä dokumentissa on koko kanavointi. Vaikka olisitkin lukenut lyhennelmän, suosittelemme sinua lukemaan tämän kanavoinnin kokonaan.

Kanavointi puhuu myös syystä, miksi emme ole julkaisseet yhtään uutta kanavointia yli vuoteen. Maria on käynyt läpi suuria ja voimakkaita puhdistuksia, jotka ovat vieneet hänen kaiken aikansa ja energiansa, mutta lisäksi hän on tuntenut vastustusta julkisen informaation kanavoimiseen eikä ole tuntenut ajan olevan oikea. Syy tähän selitetään kanavoinnissa alla.

Viestissään Plejadien neuvosto sanoo, että useimmat muut kanavat maan päällä eivät ole valitettavasti kyenneet välittämään kanavoituja viestejä puhtaasti. Siksi meille on haasteellista julkaista tämä kanavointi, koska emme halua vähätellä mitenkään toisia kanavia, sillä heillä on uskomattoman tärkeä rooli siirryttäessä uuteen henkiseen aikaan. Tiedämme, miten haastavaa on toimia välittäjänä ja miten vaikeaa on välittää puhtaita viestejä. Mutta meidän on keskityttävä omaan elämäntehtäväämme ja levitettävä niitä viestejä, joita meidän on tarkoitus levittää, riippumatta toisten kanavien välittämistä viesteistä. Ihmisillä on oikeus tietää, mitä oikeasti tapahtuu.

Auttakaa meitä levittämään tätä kanavointia. Kiitos.

ESITTELY

Maria aloittaa kuvaamalla yhteyden ottanutta henkilöä:Hän on ihmisen kaltainen ja hänellä on leveä ja loistava hymy. Hänellä on keskiruskeat hiukset, jotka ulottuvat korville, ja otsatukka. Hänellä on hyvin intensiiviset sinisenvihreät silmät ja kirkas iho. Hän sanoo nimekseen Kaleidos. Hänellä on hyvin voimakkaat ja kirkkaat miespuoliset valoenergiat aurassaan, yhdistettynä punertavan purppuraiseen feminiinienergiaan, mikä saa aikaan valkoisen energian, jossa on vähän punertavia sävyjä. Hän näyttää melkein "fluoresoivalta" huokumansa äärimmäisen korkeataajuuksisen energian vuoksi. Tuntuu siltä, että saisin sähköshokin, jos koskettaisin häntä. Hän hymyilee minulle ja voin tuntea hänen säteilemänsä valtavan rakkauden tulevan minua kohti kuin lempeä tuulenhenkäys. Hän alkaa puhua.

Kuulumme Plejadien neuvostoon. Se on kokoelma monista eri sivilisaatioista, jotka asuvat Plejadeilla ja sen ympärillä, ja se tekee yhteistyötä maapallon, ihmiskunnan ja kosmoksen kehittymiseksi. Olemme olleet sitoituneita työhön maapallon kanssa aioneiden ajan. Olemme olleet kanssanne ihmiskunnan ja maapallon syntymästä saakka. Olemme läheisesti yhteydessä teihin. Maan ihmiskunnalla on läheinen perheyhteys useimpiin ihmissivilisaatioihin, jotka ovat Plejadien neuvoston jäseniä. Olemme myös osa Galaktista liitoa.

-Näytätte siis ihmisiltä?

Kyllä, useimmat meistä, mutteivät kaikki. Edustamme suurta ryhmää monista eri sivilisaatioista, jotka ovat sekä ihmisiä että ei-ihmisiä.

- Onko sama valikoima ns. fyysisesti tai ei-fyysisesti?

Kyllä. Jotkut meistä ovat fyysisempiä kuin toiset. Kyse on ylösnousemusasteikosta. Ei voi antaa selvää vastausta siihen kysymykseen, olemmeko fyysisiä vai ei-fyysisiä teidän termeillänne. Fyysisyys ja ei-fyysisyys eivät ole kaksi eri tilaa, vaan kyse on asteikosta, missä tullaan vähitellen aina vain ei-fyysisemmäksi ja noustaan korkeampiin ulottuvuuksiin. Mutta tämä kehittyminen korkeampiin ei-fyysisiin tiloihin ei tapahdu automaattisesti vain siksi, että saavuttaa korkeamman tietoisuustilan. Jokaisella sielulla on vapaa tahto siinä, haluavatko he tulla lisääntyvästi ei-fyysiseksi saavuttaessaan korkeampia tietoisuustiloja vai haluaavatko he pysyä fyysisessä kehossaan osana kehittymistään. On niin monia muunnelmia ja vaihtoehtoja, kuin on eri sivilisaatioita ja yksittäisiä sieluja. On jokaisen sielun asia, miten se päättää ilmentyä. Jokaisen sielun kokemukset ovat ainutkertaisia. Monimuotoisuus on yksi jumalaisen äärettömyyden suurimpia lahjoja.

Olemme halunneet puhua kanssasi pitkän aikaa, mutta meidän ei ole ollut oikea aika tai mahdollista ottaa yhteyttä sinuun, Maria, koska olet ollut kiireinen suurten puhdistusten kanssa ja siksi et ole ollut vastaanottavainen millekään viestille meiltä. Olemme hyvin onnellisia saatuamme nyt kontaktin teihin kumpaankin - että olette nyt valmiita kuuntelemaan meitä ja välittämään viestimme ihmisille. On erittäin tärkeää, että saamme puhua teille ja kertoa siitä, mitä tapahtuu, koska haluamme puhua ja selittää asioita teille, sillä te pystytte parhaiten omaksumaan viestimme, ymmärtämään sitä korkeammalla tasolla ja välittämään sen edelleen parhaalla tavalla.


KANAVOINTITILANNE TÄNÄ PÄIVÄNÄ

Olemme ottaneet yhteyttä useisiin eri kanaviin maan päällä ja yrittäneet välittää tätä viestiä, mutta ei ole ollut mahdollista välittää sitä tavalla, minkä he ovat pystyneet ottamaan vastaan, koska ei ole käytännössä muita kanavia, jotka ovat riittävän puhtaita ja saavuttaneet riittävän korkean tietoisuustilan vastaanottaakseen tätä informaatiota tai kyetäkseen tulkitsemaan ja ymmärtämään sitä. He eivät ole tarpeeksi maadoittuneita ja he suodattavat viestin enemmän tai vähemmän omien tukostensa ja karmansa kautta, mikä merkitsee, että he suodattavat kaiken antamamme informaation. Tämä johtaa hyvin suuriin kuiluihin kommunikoinnissa ja he vastaanottavat väärää ja epäpuhdasta informaatiota epäpuhtailta olennoilta. Tämä merkitsee, että kyllä, olemme ottaneet yhteyttä näihin kanaviin ja kanavoineet informaatiota heille, mutta he eivät ole valitettavasti kyenneet välittämään sitä puhtaasti.

Olemme havainneet, että tämä tilanne on huonontunut ja huonontunut. Eli kanavien epäpuhtaus maan päällä, heidän välittämänsä viestit ovat tuleet huonommiksi kuin muutama vuosi sitten. Toisin sanoen, on paljon, paljon suurempi ero kuin ennen siinä, mitä todella sanomme ja mitä he välittävät viestissään. Pintaan on tullut jättitukoksia, mitkä ovat nyt aktivoituneet täyteen tehoonsa, ja siksi niin monia virheellisiä ja manipuloituja viestejä on maan päällä, ne osoittavat moniin eri suuntiin ja ovat suuressa määrin täysin virheellisiä. Tämä surettaa meitä kovasti, mutta emme ole kyenneet tekemään asialle mitään. On osa ihmiskunnan kollektiivikarmaa mennä läpi tästä. Ihmiskunnan kollektiivitietoisuudessa on tukoksia, joiden kanssa on opittava elämään ja jotka pitää parantaa. Mutta tiedän, että teillä on tilaisuus tehdä tätä työssänne maan kanssa ja Marian työn kautta planeetan, rakkaan Äiti Maan hyväksi.


KANAVOINTISUODATIN MAAN YLLÄ

Olemme havainneet, että maan yllä on kuin suodatin, mikä on vahvistunut viime aikoina, ja se johtaa kaikenlaisten kanavoitujen viestien tulemiseen heikkoina ja vääristyneinä. Tämä tekee meille aina vain vaikeammaksi saada kosketusta kanaviin maan päällä tuodaksemme viestejämme ihmisille. Tänä päivänä on hyvin, hyvin, hyvin harvoja kanavia, jotka ovat niin puhtaita, että he voivat välittää informaatiota, mikä on täysin oikeaa tai enemmän tai vähemmän oikeaa. Mutta on tapahtunut niin, että informaatio kanavilta, joiden kanavoimat viestit olivat ainakin 50-80%:sti oikein, on tänä päivänä heikentynyt ja tullut niin virheelliseksi, niin vääristyneeksi ja niin hämmentyneeksi, että joskus vain 10-20% siitä on oikein. Tämä on myös saanut aikaan kaoottisen ja hämmentyneen tilanteen liittyen kanavoituihin viesteihin maan päällä.

Esimerkki virheellisestä informaatiosta on, että me hallitsisimme jotenkin koko ylösnousemusprosessia teidän ihmisten puolesta. Tämä on täysin epätotta. Emme voi emmekä halua tehdä sitä, niin ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu. Maapallolla ja sen asukkailla on vastuu omasta ylösnousemusprosessistaan. Emme voi tehdä sitä teidän puolestanne. Olemme kuitenkin osa monien eri ylösnousseiden sivilisaatioiden valtavaa ja jättimäistä kosmista verkostoa, joka lähettää teille parannusta ja auttaa teitä eri tavoin avaamalla erilaisia energiaportaaleja ja tekemällä erilaisia energialähetyksiä.


- Minä, Maria, haluaisin kysyä, ovatko nämä tukokset ja tämä suodatin vaikuttaneet minuun kanavoidessani ja ovatko ne estäneet minua jotenkin kanavoidessani informaatiota teiltä?

Kyllä, siinä mielessä, että olet aistinut tämän tukoksen niin, että olet kuluneen vuoden aikana tuntenut hyvin voimakasta vastustusta informaation kanavoimiseen etkä siksi ole tehnyt yhtään julkisia kanavointeja. Olet tuntenut epävarmuutta ja ettei ole ollut oikea aika kanavoida julkista informaatiota. Tästä syystä pidit myös niin pitkän tauon, vaikket ole oikeastaan tajunnut syytä siihen tietoisella tasolla. Mutta siksi myös me olemme tulleet luoksesi tämän viestin kanssa, koska tiedämme, että sinulla on kyky välittää viestimme puhtaasti ja selkeästi, niin että ihmiset ymmärtävät, mitä maan päällä tapahtuu tällä hetkellä ja miksi samanaikaisesti kiertää kaikkia hämmentäviä ja ristiriitaisia viestejä.

Nyt kun olemme saaneet yhteyden sinuun, Maria, on aika aloittaa tämän suodattimen poistamistyö. On sinun tehtäväsi, osana työtäsi Äiti Maan kanssa, osallistua tähän ponnistukseen ihmiskunnan edustajana. Kuten hyvin tiedätte, me emme kosmisessa verkostossa voi karmasyistä toteuttaa tiettyjä toimia ihmiskunnan ja maan hyväksi, ennen kuin maan edustajat itse ovat valmiita ja kykeneviä osallistumaan. Autamme ihmiskuntaa kehittymisessänne, mutta emme halua emmekä voi kehittyä puolestanne. Teidän tehtävänne on osallistua suodattimen poistamiseen, yhdessä meidän ja kosmisen verkoston kanssa, ja nyt on tullut aika aloittaa tämä yhteistyöponnistus.
[Tässä kohtaa Maria tunsi suodattimen läsnäolon niin voimakkaasti, että oli vaikeaa jatkaa kanavointia. Sen sijaan hän piti tauon ja aloitti suodattimien poistotyön. Hän aloitti sen suodatinosan poistamisella, mikä esti häntä kanavoimasta. Hän kuitenkin tunsi, että suodatin oli äärimmäisen voimakas, siinä oli monta kerrosta ja kesää pitkän aikaa poistaa se vähitellen kerros kerrokselta. Meditoituaan ja työskenneltyään suodattimen kanssa noin tunnin hän pystyi jatkamaan Kaleidoksen kanavoimista.]

Juuri tällä hetkellä kosminen verkostotyö yhdessä Marian kanssa on alkanut. Parannamme nyt tukoksia, jotka ovat luoneet tämän suodattimen, jotta viestit ovat puhtaampia ja selkeämpiä tulevaisuudessa. Tämä suodatin on hyvin voimakas ja se on kuin kerros maapallon ympärillä ja se on myös osa sitä kosmista karanteenia, missä maa edelleen on. Sitten kun kosminen karanteeni lopulta rikotaan, sama tapahtuu myös tämän suodattimen viime osille. Se on osa, mikä estää korkeampia sivilisaatioita ottamasta yhteyttä viestin välittämiseksi teille, mutta myös tapaamasta teitä ja seurustelemasta kanssanne. Kaikki tämä häviää, sitten kun olette astuneet uuteen henkiseen aikaan. Silloin lopullinen rikkominen tapahtuu ja silloin myös lopullinen avautuminen tapahtuu. Tämä mahdollistaa ihmisten kommunikoinnin ja seurustelun korkealle kehittyneiden sivilisaatioiden kanssa ja erilaisen yhteistyön ja vaihtokokemusten kehittämisen. Tämä on myös osa samaa prosessia, mikä tekee mahdolliseksi ensimmäisen virallisen laskeutumisen.


MIKSI IHMISKUNTA EI OLE VALMIS VIRALLISEEN LASKEUTUMISEEN

Emme tee virallista laskeutumista maan päälle olympialaisten aikana. Eikä tee kukaan valaistuneista ystävistämmekään. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei ihmiskunta ole valmis sille eikä se aika ole vielä tullut. Maan energiat eivät ole oikeita ensimmäisen merkittävän virallisen vierailun tapahtumiselle. Tuo vierailu tapahtuu yhdessä valaistuneimpien maan ihmisten kanssa, jotka ovat päässeet korkeimmalle henkisessä kehittymisessään. Se tapahtuu yhdessä ihmiskunnan huomisen edustajien ja johtajien kanssa, jotka saattavat ihmiskunnan uuteen aikaan. Se ei tapahdu missään tilanteessa, mikä liittyy Matriisiin [kuten olympialaiset].

Ei ole asetettua päivämäärää, milloin ensimmäinen virallinen laskeutuminen tapahtuu. Voimme tänä päivänä sanoa vain, että vierailu tapahtuu, silloin kun sen kuuluu tapahtua ja kun energiat ovat oikeat äärettömässä nyt-hetkessä. Voimme vastata ainoastaan, että uskomme vievän vielä pari vuotta, ennen kuin tämä vierailu tapahtuu. Saattaa olla, että vierailua ei tapahdu ennen lopullista siirtymää uuteen henkiseen aikaan, mutta enempää emme tiedä. [Myöhemmin kanavoinnissa Kaleidos sanoo, että tänä päivänä näyttää siltä, että siirtymä tapahtuu noin 2015, mutta luultavasti ei myöhemmin kuin 2017.]


AVARUUSALUSTEN LÄSNÄOLO MAAPALLOLLA

Kuitenkin siinä tapahtuu asteittaista lisääntymistä, että näyttäydymme avoimemmin ja avoimemmin maan asukkaille ja tietysti sellaisia esiintymisiä voi tapahtua myös kaikenlaisissa suurtapahtumissa kuten olympialaiset - samalla tavalla kuin sitä voi tapahtua monissa paikoissa ja monissa muissa tilaisuuksissa. Olemme läsnä siellä, aivan kuin olemme läsnä monissa muissa paikoissa. Olemme paljon enemmän läsnä kuin ajattelette. Olemme läsnä monissa useammissa paikoissa, kuin tiedätte ja voitte tunnistaa. Jos tekisimme kaikki itsestämme näkyviä samanaikaisesti, ihmiset järkyttyisivät nähdessään kaikki alukset - pienet ja suuret - joita on ympäri maapalloa. Käsittäisitte, että koko taivas on käytännössä aivan täynnä kaikenlaisia avaruusaluksia.

Haluamme myös kommentoida toista asiaa, mitä on sanottu tuossa kanavoidussa tekstissä. Siinä sanotaan, että meillä on emäalus, mikä on neljä kertaa suurempi kuin maapallo ja että tulemme maan päälle yhdessä kohtaa, mikä muuttaa energiaa siellä. Tämä on täysin väärin ja merkitsee tiedon puutetta siitä energiatodellisuudesta, missä olemme. Jos tuon kokoinen alus lähestyisi maata, sillä olisi valtavat seuraamukset maapallolle ja koko aurinkokunnalle. Se johtaisi massiiviseen häiriöön maan energiajärjestelmässä - ja maa kääntyisi nurinpäin ja tuhoutuisi täysin. Myös avaruusalukseen vaikuttaisi negatiivisesti tulla niin lähelle maan voimakasta gravitaatiota, maan magneettista auraa. Tämä johtuu siitä, että ne voimakkaat valotaajuudet jotka kuljettavat niin jättimäistä alusta, kaataisivat maan energiatasapainon ja loisivat voimakkaan vastavaikutuksen. Maan sisäosan portit avautuisivat ja suuria määriä keskittynyttä mustaa feminiinienergiaa [magneettisäteily] ryöpsähtäisi ulos, mikä saisi maan gravitaation tulemaan monta kertaa voimakkaammaksi.

Suurimmat emäalukset jotka tulevat meiltä tänä päivänä käymään maan päällä, ovat noin kymmenen jalkapallokentän kokoisia. Voitte tästä kuvitella summittaiset suhteet.


- Oletko läsnä maan päällä tällä hetkellä?

Kyllä, olen nyt emäaluksellamme, mikä kiertää maata tällä hetkellä. Mutta tietysti meillä on erilaisia ja eri kokoisia kulkuneuvoja, jotka kiertävät maata ja laskeutuvat eri paikkoihin.

MITÄ TAPAHTUISI, JOS MEIDÄT KOHDATTAISIIN, ENNEN KUIN OLEMME VALMIITA

- Tapaatteko ihmisiä laskeutuessanne vai onko kyse pääasiassa laskeutumisista, joissa olette näkymättömiä?

Kumpaakin. Mutta enimmäkseen on näkymättömiä laskeutumisia. On kertoja, jolloin näyttäydymme, ja kertoja jolloin emme. Meille on hyvin, hyvin tärkeä, että sitten kun ihmiskunta on tervetullut kosmiseen yhteisöön, maapallon karanteeni rikotaan välittömästi. Meidän mielestämme - ja se on yhteinen mielipiteemme koko kosmisessa yhteisössä, missä teemme yhteistyötä - maa ja sen asukkaat eivät ole valmiita julkisiin tapaamisiin toisten sivilisaatioiden kanssa tällä hetkellä. Teidän on ymmärrettävä, että sitten kun tulemme käymään, meillä on hyvin, hyvin voimakkaita energioita, jotka vaikuttavat maapalloon, mutta ennen kaikkea ne vaikuttavat tapaamiimme ihmisiin läsnäolomme kautta. Kun teemme itsestämme näkyviä teille ja näyttäydymme teille alueellanne, teidän on kyettävä virittäytymään meihin ja se merkitsisi tässä tilanteessa valtavaa energiayhteentörmäystä ihmisille, jotka eivät ole mitenkään valmiita kohtaamaan korkeatasoisia ja voimakkaita energioitamme. Se ei yksinkertaisesti olisi hyväksi teille. Ihmiskunta ei ole kollektiivina vielä riittävän kypsä sellaisiin vierailuihin.

Ihmiskunta on aivan liian maadoittumatonta ja kantaa aivan liikaa raskasta karmaa, mihin sen on tartuttava ja käsiteltävä se. Sillä on myös liikaa epävarmuutta, pelkoa ja vainoharhaisuutta, mikä estää korkeampaa henkistä ymmärrystä ja näkemystä. Tämä tekee ihmisille hyvin vaikeaksi omaksua korkeampia henkisiä viestejä, avata sydäntään meille ja kommunikoida kanssamme korkeammalla henkisellä tasolla.


- Päteekö tämä myös siihen pieneen ihmisvähemmistöön, joka on herännyt henkisesti ja työskentelee henkisen kehittymisensä kanssa?

Valitettavasti on hyvin, hyvin harvoja ihmisiä, jotka ovat valmiita fyysiseen tapaamiseen kanssamme, siihen verrattuna, mitä useimmat ihmiset luulevat. On tärkeää ymmärtää, että kaikkiin ihmisiin jotka ovat saaneet henkisiä herätyksiä ja työskentelevät henkisen kehittymisensä kanssa, vaikutettaisiin hyvin, hyvin voimakkaalla tavalla meidän kohtaamisessamme. Kun olette henkisessä transformaatioprosessissa, mikä parhaillaan tapahtuu ihmisissä maan päällä, olette uskomattoman läpinäkyviä ja herkkiä energioille. Tämä merkitsee, että jos he eivät ole saavuttaneet edustamaamme taajuutta omassa henkisessä kehittymisessään, läsnäolomme puuttuisi heidän prosessiinsa tavalla, mikä ei ole hyväksi heille.

Siksi päätämme odottaa ja ottaa yhteyden, sitten kun yksilöt ovat valmiita kohtaamaan energiamme. Tämä merkitsee, että ne ihmiset pienissä, pienissä henkisten ihmisten ryhmissä, jotka ovat avoimia kontaktiin kanssamme, ovat aloittaneet henkisen prosessin ja avautuneet aloittamaan puhdistumisprosessin, missä paljon heidän karmaansa tulee pintaan, ovat myös paljon herkempiä tapaamisellemme meidän kanssamme. Meille olisi ollut itse asiassa helpompaa kohdata ihmisiä 50 vuotta sitten kuin tänä päivänä. Tämä voi kuulostaa paradoksilta, mutta se ei ole. Se johtuu tästä valtavan voimakkaasta energiatransformaatiosta, mikä tapahtuu maan päällä nyt ja mikä tapahtuu ihmisten sisällä uuteen henkiseen aikaan siirtymisen vuoksi. Koska on hyvin monia ihmisiä, jotka eivät ole valmiita energioillemme, eikä ihmiskunta ole päässyt niin pitkälle henkisessä kehittymisessään kuin oli tarkoitus, odotamme, kunnes ihmiskunta on valmis näille tapaamisille.


- Mitä tapahtuisi, jos energiat törmäisivät yhteen, silloin kun ihmiset eivät ole valmiita tapaamaan teitä?

Ennen kaikkea riskinä on, että se aktivoisi paljon pelkoa, paniikkia ja vainoharhaisuutta ihmisissä ja ettei ihmisillä olisi kapasiteettia avata sydäntään meille ja luottaa meihin ja viestiimme, tahtoomme auttaa. Valtaosalla ihmisistä maan päällä on hyvin suuria tuhoavia pelkoja sisällään. Heillä ei ole kykyä erottaa niitä sivilisaatioita, jotka tulevat korkeammassa tietoisuustilassa ja hyvin aikein, ja niitä jotka ovat matalampaa tietoisuustasoa eivätkä yhtä hyvissä aikeissa. Tämä kyky on vain hyvin, hyvin harvoilla ihmisillä maan päällä. Tämä lisää valtavasti epävarmuutta, pelkoa ja sisäistä ristiriitaa ihmisissä. Tämä merkitsee, että ihmiskunta ei ole kykenevä käsittelemään tällaista vierailua.

Haluamme olosuhteiden olevan parhaat, silloin kun ensimmäiset viralliset laskeutumisemme tapahtuvat, ja että ihmiskunta ja sen edustajat, uuden ihmiskunnan johtajat, jotka silloin ovat valaistuneessa tietoisuustilassa, ovat valmiita kohtaamaan meidät avoimin sydämin ja avoimin mielin täysin rakkaudessa. Näillä johtajilla on kyky erottaa korkeamman ja matalamman tietoisuustilan sivilisaatiot. Maan päällä elää tällä hetkellä fyysisessä kehossa valaistuneita mestareita, jotka odottavat näyttäytymistä julkisessa valossa, ja he tekevät sen ajan ollessa valmis.


SYITÄ MANIPULOITUUN VIESTIIN LASKEUTUMISESTA OLYMPIALAISTEN AIKANA

- Miksi kanavoitu viesti sanoo, että laskeudutte olympialaisissa? On annettu hyvin täsmällistä informaatiota.

Teidän on tärkeää ymmärtää, että hyvin, hyvin täsmällinen informaatiokin voi olla väärää ja tulla ns. väärästä lähteestä. Kysymykseen voidaan vastata useilla tasoilla. Tässä on mukana joukko tekijöitä. Yksi puoli on ihmisten valtava kaipaus tulla lopultakin kosmisen yhteisön täysjäseneksi, minkä tunnemme hyvin voimakkaana. Kaipaatte olla osa meitä, kaipaatte palata takaisin kosmiseen alkuperäänne. Se on täysin luonnollista. Monet teistä, erityisesti henkisessä maailmassa ja joilla on henkisiä uskomuksia, altistuvat päivittäin kyseenalaistamiselle, vähättelylle ja kaikenlaisille haasteille. Kaipaatte saada "kovia todisteita", kyetä vihdoinkin näyttämään maailmalle, että olette olleet koko ajan oikeassa. Ette malta odottaa, että olette lopultakin kasvotusten esi-isienne, ystävienne ja perheenjäsentenne kanssa. [Sekä Mannen että Marian silmiin tulee kyyneleitä, koska kumpikin tuntee tätä syvää kaipausta.]

Tämä suuri kaipaus saa teidät toivomaan ja myös omaksumaan tämän tyyppisiä viestejä, koska tämän haluatte kuulla. Tätä kaipaatte kovasti. Monilla ihmisillä maan päällä on hyvin suurta surua, mitä he eivät ehkä edes tiedosta, halua palata kosmiseen alkuperäänsä, koska he ovat eläneet muita elämiä toisilla planeetoilla ja kaipaavat perhettään ja yhteisöään siellä.

Monet ihmiset eivät tunne oloaan niin kotoisaksi maan päällä, kuin heidän pitäisi, koska he eivät ole onnistuneet saavuttamaan tarvittavaa maadoittumistasoa. He eivät ole kyenneet parantamaan yhteyttään Äiti Maahan ja tulemaan yhdeksi sen kanssa kyetäkseen olemaan todella kotonaan maan päällä. Monet sielut jotka ovat eläneet monta elämää maan päällä, ovat altistuneet suurelle määrälle haasteita ja suurelle kärsimykselle ja kaipaavat luonnollisista syistä päästä kotiin aiempiin elämiinsä muilla planeetoilla, jotka olivat usein paljon harmonisempia ja enemmän täynnä rakkautta ja yhteisöllisyyttä, kuin elämät maan päällä ovat olleet.

Elämä maan päällä on merkinnyt monille sieluille erittäin suuria haasteita ja hyvin tuskallisia kokemuksia. Tästä syystä myös kaikkien teidän sielujen on tultava maan päälle. Se on osa matkaanne ja oppimisprosessianne. On ollut osa henkistä kehitystä käydä läpi näitä tuskallisia kokemuksia haastavissa elämissä. Sen olette valinneet itsellenne. Mutta nyt tämä matka on tulossa loppuunsa, koska siirtymä uuteen aikaan on käännekohta, muutos johonkin täysin uuteen, täysin uuteen energiatilanteeseen maan päällä. Mutta tämä kosmisen alkuperänne kaipaus on tärkeä tekijä näissä viesteissä meidän laskeutumisestamme nyt.

Toinen syy ovat olennot, jotka yrittävät levittää väärää informaatiota, ruokkia omaa egoaan ja varastaa ihmisten energioita. Heistä tuntuu hyvältä tuntiessaan tärkeyttä, joten he keksivät informaatiota, mitä he ajattelevat ihmisten haluavan kuulla, informaatiota mistä ihmiset ovat kiinnostuneita ja minkä he voivat ottaa vastaan. He voivat antaa harhaanjohtavaa informaatiota myös johtaakseen ihmiskuntaa väärään suuntaan, kuten informaatiota mikä antaa tiettyä toivoa, joka sitten romuttuu. Voi saada aikaan paljon pettymystä ja skeptisyyttä ihmisissä, kun nämä suuret lupaukset eivät täyty, eli kun ei laskeuduta olympialaisten aikana.

Sekä ihmisten henkilökohtaisessa energiajärjestelmässä että ihmiskunnan kollektiivitietoisuudessa on hyvin suuria tukoksia, jotka johtavat suureen epäilyyn ja petetyksi tulemisen pelkoon. Ette oikein usko omaan intuitioonne ja saamiinne viesteihin. Tämä on haaste ihmisten kyvyssä omaksua korkeampia henkisiä viestejä: "Mihin voimme luottaa ja mihin emme voi luottaa?" Ihmisille on tärkeä kokemus saada väärää informaatiota, oppia erottamaan eri viestien välillä, ovatko ne oikeita vai eivät. Tämä on pitkä oppimisprosessi, mikä teidän ihmisinä on käytävä läpi kehittäessänne välittäjätaitoanne, jotta opitte erottamaan puhtaat ja epäpuhtaat viestit.

Tämä kokemus voi itse asiassa auttaa ihmisiä. Voi olla erittäin tärkeä oppitunti henkisessä kehittymisprosessissa oppia paremmin erottelemaan erilaisia viestejä saamalla vahvemman tunteen siitä, mikä tuntuu oikealta ja mikä ei.


PUHDISTAKAA KANAVANNE MAADOITTUMALLA

- Onko sinulla mitään neuvoa välittäjille siitä, mitä he voivat tehdä tämän kyvyn kehittämiseksi?

Kyllä, tärkein neuvoni kaikille välittäjille - ja kaikille maan päällä eläville ihmisille, koska tilanne on sama riippumatta siitä, oletko välittäjä vai et - psyykkisen kykynsä vahvistamiseen on maadoittua ja tulla yhdeksi maan sisäosan kanssa. Kanavoikaa energiaa maan sisältä päivittäin, punaista feminiinienergiaa. Tämä vahvistaa ja kehittää intuitiotanne ja psyykkisiä kykyjänne ja kykyänne olla kosketuksessa sisäisen totuutenne ja sisäisen äänenne kanssa. Mitä maadoittuneempi teistä tulee, mitä enemmän olette yhteydessä feminiinienergiaan, sitä voimakkaammaksi psyykkiset kykynne tulevat, sitä selkeämmäksi ja puhtaammaksi kanavanne tulee ja sitä helpommaksi teille tulee oppia erottamaan puhtaat ja epäpuhtaat viestit. Feminiinienergia on ratkaisu, se on avain psyykkisten kykyjen avaamiseen korkeammalla tasolla. [Ks. nettisivuiltamme miniopas siihen, miten maadoittua Äiti Maan parannukseen.]

Välittämiskyky ei ole jotain, mikä jollain on tai ei ole - se ei ole kuin nappi, joka on kytkettynä päälle tai pois. Se on kyky, mikä kehittyy vähitellen henkisen kehityksenne myötä, mikä vahvistuu askel askeleelta ja missä kanavasta tulee vähitellen vahvempi ja vahvempi ja puhtaampi ja puhtaampi. Mitä maadoittuneempi olette Äiti Maan feminiinienergioihin, sitä vastaanottavampi teistä tulee kosmiselle maskuliinienergialle ja voitte näin yhdistää kaksi erilaista energiaa, ulottua korkeampaan tietoisuustilaan ja tulla voimakkaammaksi ja puhtaammaksi psyykkiseksi kanavaksi.


UUDET VALOAALLOT JA LISÄÄNTYNYT MAADOITTUMISTARVE

Maapallo on nyt siirtymässä uudelle tasolle henkisessä kehittymisessään viidenteen ulottuvuuteen ja kuten tiedätte, prosessi on ollut käynnissä hyvin, hyvin pitkään ja ihmiskunta on myös osa sitä. Se on kollektiivinen ylösnousemus siinä mielessä, että maan ylösnousemus vaikuttaa myös ihmiskuntaan. Mutta se ei merkitse, että ihmiset saavuttavat automaattisesti korkeamman tietoisuustilan. Sen sijaan se riippuu siitä, millä tietoisuustasolla yksittäinen sielu on ja onko hän valmis vastaanottamaan uusia energioita, jotka nyt pyyhkivät maapallon yli.

Voimme sanoa - ja sanomme surua sydämessämme - että useimmat ihmiset maan päällä eivät ole valmiita näiden uusien energioiden tulemiselle, koska he eivät ole valmistautuneet tarvittavalla tavalla. Moniin ihmisiin vaikutetaan sen sijaan negatiivisesti ja ihmisten on hyvin vaikeaa hallita näitä uusia energioita. Tämä on asteittainen prosessi, mikä on jatkunut hyvin pitkään ja jatkuu siirtymään saakka.

Tällä hetkellä uutta ja ainutkertaista valoenergiataajuutta on vapautettu ja se pyyhkii yli maapallon. Ihmiset jotka eivät ole valmiita altistumaan näille uusille energia-aalloille, kadottavat jalansijansa. Nämä ihmiset eivät ole valmistautuneet vaadittavalla tavalla. He eivät ole riittävän maadoittuneita kyetäkseen vastaanottamaan näitä voimakkaita valoaaltoja. Nämä ihmiset eivät ole riittävästi kosketuksessa Äiti Maan energioiden ja energiajärjestelmän kanssa, kyetäkseen vastaanottamaan voimakasta valomuotoa, mikä nyt pyyhkii yli maan. Nämä ihmiset eivät kykene suorittamaan tätä ylösnousemusta aiotulla tavalla.

Tämä johtaa siihen, että ihmisistä alkaa tuntua hyvin epämukavalta ja he kehittävät erilaisia psyykkisiä ja fyysisiä oireita ja sairauksia. Se aktivoi myös uusia karmakerroksia yksilöissä ja koko planeetan kehityksessä. Se alistaa nämä ihmiset hyvin suurille henkilökohtaisille haasteille, jotka ovat tuskallisia, koska he eivät ole valmiita näille energia-aalloille eivätkä käytä energiatyökaluja, joita on saatavilla maan päällä. Nämä sielut eivät työskentele henkisen kehityksen kanssa ja maadoitu tarvittavalla tavalla kyetäkseen vastaanottamaan nämä suuret ja voimakkaat energia-aallot.

Yksi asia minkä olemme huomanneet hyvin selkeästi, on, että melkein kaikissa kanavoinneissa joita leviää nyt maapallolla - muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta - ei mainita mitään ihmisten tarpeesta työskennellä henkisen kehityksensä kanssa ja kanavoida Äiti Maan energioita maan sisältä. Tämä tieto on lähes olematonta, paitsi sinun kanavoinneissasi. Tämä on hyvin huolestuttavaa, koska tämä on tärkein viesti, mikä meillä on välitettävänä teille. Se on maadoittuminen, yhdistyminen ja virittyminen maan sisäosaan, mikä on teitä suojaava yhteys, mikä pelastaa teidät ja auttaa teitä henkisessä kehittymisessänne. Sitä tarvitsette kyetäksenne vastaanottamaan voimakkaita valoaaltoja, joita nyt leviää maan päällä, ja kehittymään tarkoitetulla tavalla.


SISÄINEN ENERGIATODELLISUUS LUO ULKOISEN FYYSISEN TODELLISUUDEN

Ihmiskunnan ylösnousemus ei tapahdu itsestään. Teidän on tehtävä yksittäisinä sieluina työtä henkilökohtaisen kehittymisenne kanssa. Sisäinen kehittymisprosessi on tärkeä. Se määrää koko tulevaisuutenne. Tiedostakaa, että kaikki tämä keskittyminen kanavoinneissa ympäri maapalloa ulkoiseen kehittymiseen saa teidät unohtamaan, mikä on mitä. Tietysti teidän pitää juhlia tapahtumia ulkoisessa maailmassanne, tietysti teidän on tärkeää seurata edistymistä ja sitä, mitä tapahtuu nyt valtaeliitin menettäessä otteensa maapallosta ja ihmiskunnasta ja että heidän koko valtajärjestelmänsä ja koko Matriisi on kaatumassa. Tämä on tietysti erittäin kannustava uutinen ja hyvin tärkeä osa prosessia. Mutta muistakaa - ja teidän on hyvin, hyvin tärkeää ymmärtää tämä - että muutokset joita tapahtuu ulkoisessa todellisuudessa, kuten valtaeliitin otteen menettäminen, ovat vain tulosta muutoksista, joita tapahtuu korkeammissa ulottuvuuksissa, sisäisessä energiatodellisuudessa. Sisäinen energiatodellisuus luo ulkoisen todellisuuden.

Ihmiskollektiivin ja yksilöiden henkinen kehitys sekä maapallon henkinen kehitys vaikuttavat ja luovat ne muutokset, joita tapahtuu ulkoisessa, fyysisessä todellisuudessa. Tämä merkitsee, että ihmiskunnan kyky saada aikaan todellinen muutos fyysisessä maailmassa ja vapauttaa itsensä valtaeliitin ja Matriisin otteesta voidaan tehdä vain sisäisen työn kautta. Sisäinen energiatodellisuus luo ulkoisen fyysisen maailman. Kaikki muu on harhaa. Mitä pikemmin ymmärrätte, miten tämä kaikki sopii yhteen, sitä nopeammin pystytte myös vaikuttamaan ulkoiseen todellisuuteenne työskentelemällä sisäisen henkisen kehityksenne kanssa.

Vaikka valtaeliitti onkin menettämässä otteensa ihmisistä ulkoisessa maailmassa, ihmisten täytyy yksilöinä tehdä työtä sisäisen vankilamaailmansa kanssa. Muuten he luovat vain uusia vankilamuotoja ulkoiseen fyysiseen maailmaan siihen päivään saakka, kunnes he parantavat ongelman ydinsyyn sisällään. Teidän on erittäin tärkeää ymmärtää tämä.

Tämä suuri keskittyminen muutoksiin ulkoisessa todellisuudessa ja vakava puute tiedosta ja viisaudesta sisäisen henkisen kehittymisenne tärkeyteen liittyen, aiheuttaa riskin, etteivät ihmiset kehity tavalla, millä heidän pitäisi. Ihmisten täytyy tänä päivänä saada oivallus tästä hyvin tärkeästä ja perustavanlaatuisesta totuudesta liittyen olemassaoloon ja todellisuuteen. Ihmiset ovat tänä päivää aivan liian kiireisiä ja sidottuja fyysiseen todellisuuteen, fyysisiin aineellisiin asioihin. Heillä on erittäin suuri taipumus sivuuttaa sisäinen todellisuutensa ja kollektiivinen sisäinen todellisuus maan päällä. Eli sille mikä on kaikkein tärkeintä, annetaan vähiten merkitystä. Elätte ylösalaisin olevassa maailmassa. Tämä teidän on hyvin, hyvin tärkeää muuttaa. Ennakkoehto edistymiseen henkisessä kehittymisessänne maan päällä on kyky astua uuteen aikaan ja luoda uusi maailma täysin uusilla ehdoilla, totuuden, rakkauden ja yltäkylläisyyden nimissä.


AJAN HARHA JA PAKKOMIELLE PÄIVÄMÄÄRIIN

Haluamme puhua tässä myös tästä valtavasta pakkomielteestä päivämääriin maan päällä. Olette hyvin kiinni ajassa ja siinä ajatuksessa, että aika voidaan jakaa kuukausiin, päiviin ja minuutteihin. Se on harhakuva. Emme jaa teidän havaintoanne ajasta, koska elämämme ajan ja paikan yläpuolella ja meillä on täysin erilainen näkemys asioista kuin teillä. Meille päivämäärät ovat täysin epäoleellisia, ne eivät palvele mitään tarkoitusta. Siksi on äärimmäisen harvinaista - käytännössä ei koskaan - että me, ystävänne kosmoksesta, annamme teille täsmällisiin päivämääriin liittyvää informaatiota. Gregoriaaninen kalenteri on rakennelma ja osa Matriisia. Maan päällä tapahtuva kehitys ei ole mitenkään sidottu päivämääriin gregoriaanisen kalenterin mukaan - tai minkään muukaan kalenterin.

- Voisitkohan selkeyttä tätä. Aiemmin olemme välittäneet sellaisia viestejä toisilta sivilisaatioilta, että ihmiskunta osallistuisi tiettyihin päivämääriin ja aikoihin, ja olemme saaneet informaatiota sellaisesta aikaikkunasta, että siirtymä loppuu luultavasti 2017 jne. Ne ovat kuitenkin ennusteita päivämääristä. Onko kyse energiatilanteesta, jonka yritätte tulkita päivämääriksi, silloin kun mainitsette päivämääriä kanavoinneissanne?

Kyllä, käytämme joskus päivämääriä, kun yritämme parhaalla mahdollisella tavalla tulkita energiatilanteen kielelle, mitä voitte ymmärtää maan päällä, koska olette niin voimakkaasti kiinnittyneet gregoriaanisen kalenterin fyysiseen aikaan, missä ääretön nyt-hetki jaetaan vuosiin, kuukausiin, päiviin ja minuutteihin. Meidän mielestämme tämä jako on kuvitteellinen eikä sitä oikeasti ole. Mutta koska olette niin kiinnittyneet siihen ja teidän on vaikeaa suhtautua meidän ajattomaan lähestymistapaamme, yritämme parhaan kykymme kukaan sopeutua siihen auttaaksemme teitä ymmärtämään, mitä tapahtuu. Voitaisiin sanoa, että teemme myönnytyksen ajattomaan lähestymistapaamme auttaaksemme teitä ymmärtämään, niin että teidän on helpompaa suhtautua antamaamme informaatioon.

Eli kaikki informaatio mitä annamme liittyen täsmällisiin vuosiin ja päivämääriin, on aina suhteellista, koska emme jaa teidän tunnettanne ajasta. Siksi emme voi koskaan antaa teille ehdottomia vastauksia, jotka ovat linjassa oman ajantuntonne kanssa - emmekä koskaan anna. Pitkässä juoksussa tapahtuu sen sijaan niin, että ihmiskunta muuttaa omaa havaintoaan ajasta. Päästätte irti ajasta, päästätte irti gregoriaanisesta kalenterista ja muista kalentereista, joita maan päällä on, ja alatte elää äärettömässä nyt-hetkessä. Sitten teillä ei ole enää tarvetta päivämääriin ja aikoihin, niitä vaan lakataan käyttämästä maan päällä. Mutta siihen saakka teemme kommunikoinnissa kanssanne parhaamme tulkitaksemme asiat niin, että voitte parhaiten ymmärtää, mistä puhumme.


SIIRTYMÄLLE EI OLE TÄSMÄLLISTÄ PÄIVÄMÄÄRÄÄ

Nyt on avautunut ikkuna maan kehityksessä, missä koko maapallo ja sen ihmiskunta lähestyvät siirtymistä uuteen henkiseen aikaan. Mutta ei ole mitään - ja tämä teidän on tärkeää ymmärtää - täsmällistä päivämäärää, milloin siirtymä uuteen aikaan tapahtuu. Siirtymä uuteen aikaan tapahtuu, silloin kun maapallo ja ihmiskunta ovat valmiita siihen ja kun oikea energiatilanne vallitsee. On monia tekijöitä, jotka vaikuttavat tapahtumisaikaan. Emme voi mennä siihen yksityiskohtaisesti tässä, koska sen toiminnan kuvaaminen vaatisi hyvin laajan tilan. Mutta voimme sanoa, että kosmisten sivilisaatioiden verkostossa - ja myös sielujen äärettömyydestä kosmoksemme ulkopuolelta ja valaistuneiden mestareiden fyysisessä kehossa maan päällä, jotka toimivat kaikki yhdessä uuden ajan tuomiseksi maapallolle parhaalla mahdollisella tavalla - tavoitteenamme on ollut lykätä siirtymää niin kauan, kun se on ollut mahdollista, koska ihmiskunta ei ole ollut mitenkään valmis siirtymään, kuten näkyy tänä päivänä.

Toiveenamme on, että voimme suuressa yhteistyössämme herättää mahdollisimman monta ihmistä, saada heidät työskentelemään sisäisen henkisen kehittymisensä kanssa, maadoittumaan ja valmistautumaan ylösnousemiseen viidenteen ulottuvuuteen ja yli. Tämän hetken mukaan näyttää siltä, että on ikkuna, joka havaintomme mukaan sulkeutuu joskus 2017. Tämä merkitsee, ettei näytä mahdolliselta, että maapallo ja sen asukkaat odottaisivat kauempaa siirtymistä uuteen henkiseen aikaan kuin vuoteen 2017. Siltä se näyttää nyt.

Siksi tavoitteemme on, että siirtymä tapahtuu maan päällä ennen sitä. Mutta tänä päivänä emme voi antaa ehdotonta päivämäärää siirtymän tapahtumiselle. Tällä hetkeltä näyttää sopivimmalta ajankohdalta 2015, mutta se voi muuttua monta kerta, kun ei ole kiinteää aikataulua. Paljon voi tapahtua ennen sitä. Jotkut muutokset voivat hahmottamallanne ajalla kestää kauemmin, mitä alun perin aiottiin, kun taas toiset muutokset voivat tapahtua hyvin nopeasti. Näin ollen ei ole mahdollista teidän standardienne mukaan, gregoriaanisen kalenterin mukaan, antaa teille tarkkaa päivämäärää, milloin siirtymä tapahtuu.

Muistakaa, että kyse on asteittaisesta prosessista, minkä varrella on monta askelta. Tämä prosessi on jatkuva ja uusia muutoksia ja uusia energioita virtaa maapallolle koko ajan. Maa ja sen asukkaat ovat jatkuvassa kehittymisprosessissa, joten meidän ajattoman lähestymistapamme mukaan siirtymä tapahtuu jo tässä ja nyt. Mutta lopullista askelta ei ole vielä tapahtunut eikä luultavasti tapahdukaan moniin vuosiin.


ENERGIAMUUTOKSET TALVIPÄIVÄNSEISAUKSESSA 21.12.2012

- Vaikka täsmälliset päivämäärät eivät ole tärkeitä, voisitko silti kommentoida energiamuutoksia, joita tapahtuu tämän vuoden talvipäivänseisauksen paikkeilla, maailmankuuluna päivänä 21.12.2012?

Kyllä, jaksolla talvipäivänseisauksen ympärillä - talvipäivänseisaus pohjoisella pallonpuoliskolla, ei ympäri maailmaa - on muutama päivä hyvin raskaiden ja pimeiden energioiden lähettämistä maapallolle mustasta aukosta galaksin keskellä. Nämä ovat hyvin voimakkaita feminiinienergioita, jotka ovat täysin puhtaita, mutta - ja tämä on tärkeää muistaa - silloin kun nämä voimakkaat pimeät energiat osuvat maapallon auraan, ne aktivoivat puhdistumisprosessin maapallossa. Se laukaisee hyvin voimakkaita reaktioita maapallossa, joten voimme odottaa tiettyä määrää päiviä tuona aikana - 21.12.12 paikkeilla - jolloin luonnonkatastrofeja voi aktivoitua maan päällä, mutta niin ei välttämättä tarvitse tapahtua. Emme tiedä täsmälleen, mitä tapahtuu, eikä meidän tarvitse tietää, koska luotamme jumalaiseen virtaukseen. Mutta sen tiedämme, että nämä eivät aktivoi siirtymää, lopullista siirtymää uuteen henkiseen aikakauteen.

Se on kuitenkin yksi askel tällä aikajaksolla, osa siirtymää uuteen henkiseen aikakauteen, yksi askel maan siirtymisessä viidenteen ulottuvuuteen. Nämä pimeät voimakkaat energiat voivat tietysti aktivoida myös muita muutoksia maan päällä - kuten muutokset maailmantaloudessa - ja vaikuttaa muilla tavoilla sivilisaatioon. Se vaikuttaa kehitysprosesseihin eri tavoin, sekä kollektiivi- että yksilötasolla. Ihmisiin vaikutetaan niin, että energiat aktivoivat puhdistumisprosesseja heissä ja tuovat pintaan karmaa ja tukoksia, jotka tarvitsee puhdistaa.

Monet ihmiset voivat aistia nämä energiat samalla tavalla, kuin he voivat aistia muita energiamuutoksia maan päällä. Voitaisiin sanoa, että maa ja ihmiskunta ovat erityisen suuren energiapaineen kohteena tiettyinä päivinä, tiettyinä "pimeyden" päivinä - puhtaan, jumalaisen feminiinisen pimeyden. Tämä merkitsee, että maan puhdistumisprosessi menee uudelle tasolle.


JOKAINEN SIVILISAATIO KOOSTUU AINUTLAATUISISTA ENERGIOISTA

Yksi asia minkä haluamme tuoda esiin, on, että kaikki sivilisaatiot, kaikki planeetat, aurinkokunnat jne. kautta kosmoksen kantavat ainutlaatuisia energioita. Jokainen sivilisaatio on ainutkertainen ja kantaa hyvin ainutkertaista energiakoostumusta. Meidän tehtävämme ja jokaisen sivilisaation tehtävä on - kun olemme saavuttaneet korkeamman valaistuneen tilan - levittää tätä ainutkertaista energiaa ja auttaa toisia vähemmän kehittyneitä sivilisaatioita jakamaan energiaansa ja viisauttaan. Levittämällä ja yhdistämällä tätä ainutkertaisten energioiden suurta moninaisuutta kosmoksessamme ja sen yli - koska mekin saamme suuria energialähetyksiä sivilisaatioilta ja sieluilta oman kosmoksemme ulkopuolelta - kehitymme sieluina ja saavutamme korkeampia tietoisuustiloja.

Samalla tavalla maapallo kantaa hyvin, hyvin ainutlaatuisia ja tärkeitä energioita ja energiakoostumuksia, joita parhaillaan kehitetään ja joita ei ole missään muualla koko kosmoksessa. Tämä energia on hyvin arvokasta ja osa ihmiskunnan tulevaa tehtävää on vahvistaa tätä energiaa, tasapainottaa sitä ja alkaa lopulta levittää energiaa kosmokseemme, toisiin sivilisaatioihin ja auttaa niitä henkisessä kehittymisessään, aivan kuten me autamme teitä tänä päivänä. Olemme kaikki yhtä ja meitä kaikkia tarvitaan. Olemme kaikki tärkeitä paloja tästä valtavasta ja jättimäisestä kosmisesta palapelistä ja autamme toisiamme kehittymään.

Energiaa mitä meillä on aurassamme, vapautetaan nyt maapallolle, ja se on lahjamme teille. Tämä on energiaa, mitä tarvitaan tämän suodattimen parantamiseen, mistä olemme puhuneet. Se on energiaa, mikä on kirkasta ja hyvin, hyvin korkeaa taajuutta ja mikä koostuu hyvin voimakkaasta miespuolisesta energiasta, mutta yhdistettynä feminiiniseen punaisen-purppuraan rakkausenergiaan.


- Kun sanot "me", puhutko teistä Plejadeilla vai jostain suuremmasta ryhmästä?

Yhteistyöryhmä Plejadeilta ja sen ympäristöstä antaa tätä energiaa. Se on kanava, mikä avataan tässä ja nyt ja se on osa prosessia ja ylösnousemista viidenteen ulottuvuuteen, mitä maapallo käy läpi. Tämä on voimakas uusi valoenergia-aalto, mistä puhuimme aiemmin. Se on lahjamme teille, aivan kuten olette saaneet energiaa monilta muilta sivilisaatioilta ja toisista yhteistoiminnoista aiemmin ja aivan kuten tulevaisuudessa saatte uusia energialahjoja toisilta sivilisaatioilta ja toisista yhteistoiminnoista. Tämä on alati jatkuva prosessi, itse asiassa se on jatkunut maapallon koko olemassaolon ajan, mutta se on nyt voimistunut hyvin, hyvin ratkaisevasti siirryttäessä uuteen henkiseen aikaan.

- Onko niin, että tämän suodattimen vuoksi tiettyjä viestejä tietyiltä sivilisaatiolta on ollut vaikeampaa välittää ihmiskunnalle kuin toisia? Sanoit, että kantamasi energiat liittyvät tähän suodattimineen. Tarkoitatko, että viestejä Plejadeilta on ollut erityisen vaikeaa välittää vai onko tilanne sama kaikenlaisten kosmisten sivilisaatioiden osalta?

Se on ollut enemmän kokonaisvaltainen tukos kaikenlaisille viesteille. Mutta voidaan sanoa, että tämän tukoksen poistaminen on vaatinut meidän energiataajuuttamme.

PAHANTAHTOISTEN SIVILISAATIOIDEN PELKO

- Onko sinulla mitään neuvoa ihmisille liittyen pahantahtoisten sivilisaatioiden pelkoon? Ymmärrykseni mukaan te kaikki valaistuneet sivilisaatiot olette sekä enemmistö että myös valvotte kaikkia muita sivilisaatioita, joita on läsnä maan päällä.

Kyllä, juuri niin. Haluaisimme korostaa tässä yhtä asiaa, vaikka se on sanottu monta kertaa aiemmin, koska on uskomattoman tärkeää, että ihmiset maan päällä ymmärtävät tämän. Emme anna koskaan, koskaan - missään olosuhteissa - minkään tuhoavan sivilisaation, jolla on matalampi tietoisuustaso, tunkeutua maan päälle. Sitä ei koskaan tapahdu. Tämän osalta voitte tuntea olevanne täysin turvassa. Teitä suojellaan, vartiomme teitä emmekä anna tuollaisten tuhoavien ja vaarallisten sivilisaatioiden tulla lähellekään aurinkokuntaanne. On kuitenkin sivilisaatioita, jotka ovat tavallaan "keskitasolla", jotka eivät ole oikein haitallisia, mutteivät valaistuneitakaan ja jotka joskus tulevat virheellisten viestien kanssa ja käyttäytyvät tavalla, mikä ei ole täysin jumaluuden mukaista. Mutta valvomme myös heitä jossain määrin, mutta karmasyistä emme voi estää heiltä kaikkia vierailuja maan päälle.

Kuitenkin aiemmin maan päällä on käynyt tuhoavia sivilisaatioita. He ovat olleet läsnä maan päällä kauan. Heillä on ollut myös maanalaisia tukikohtia maan sisäosissa ja he ovat tehneet yhteistyötä maapallon valtaeliitin kanssa. Mutta nämä tukikohdat on nyt suuressa määrin tyhjennetty ja aivan viimeiset yksilöt lähtevät kohta. Maan päällä on siis jäljellä hyvin vähän sellaisia ja he häviävät kohta kokonaan. He eivät yksinkertaisesti pysty käsittelemään voimakkaita energioita, joita nyt ilmestyy maanpallolle. Ennen kaikkea he eivät pysty käsittelemään sitä voimakasta, vahvaa, punaista feminiinienergiaa, mitä nyt vahvistetaan maan päällä. Tämä on merkinnyt, että näiden tuhoavien sivilisaatioiden on tarvinnut paeta.

Mutta olemme aina suojelleet teitä heitä vastaan, olemme aina olleet paikalla ja varmistaneet, että he eivät voisi vahingoittaa teitä tavalla, mikä aiheuttaisi pysyvää vahinkoa maapallolle ja ihmiskunnalle. Tämä ei merkitse, että olemme voineet pysäyttää heidän kaiken toimintansa. He ovat olleet täällä ja he ovat aiheuttaneet vaikeuksia - tästä teidän pitäisi olla tietoisia. Karmasyistä emme ole pystyneet pysäyttämään heitä kokonaan. Se on ollut osa ihmiskunnan karmaa ja osa sitä kokemusta, mikä ihmiskunnan on ollut käytävä läpi tämän kehittymisjaksonsa aikana. Mutta tämä jakso on nyt loppumassa ja he ovat lähtemässä maapallolta pysyvästi. Mutta haluan toistaa taas kerran, että emme koskaan, koskaan salli minkään tuhoavan sivilisaation tunkeutumista maan päälle. Sitä ei koskaan tapahdu. Olette täysin suojassa sitä vastaan.


- Mikä on tilanne tänä päivänä liittyen eri sivilisaatioiden läsnäoloon maan päällä fyysisissä avaruusaluksissa?

Kuten mainitsimme aiemmin, monia erityyppisiä sivilisaatioita vierailee maan päällä eivätkä he kaikki ole valaistuneita sivilisaatioita, vaan on myös niitä, jotka ovat kehityksessään "keskitasolla".

- Mutta pelkästään tuhoavia sivilisaatioita ei ole läsnä avaruusaluksissa maan päällä nyt?

Niitä jotka ovat pelkästään tuhoavia, on läsnä niin pieniä määriä ja ne ovat niin heikkoja, ettei heillä ole kapasiteettia aiheuttaa vahinkoa ihmisille tänä päivänä. Mutta heitä on niin uskomattoman harvoja, että heitä tuskin kannattaa mainita. On myös tärkeää ymmärtää, että vedätte puoleenne vain sitä, mitä kannatte jo sisällänne. Kyetäksenne vetämään puoleenne sellaisen tilanteen, missä ihminen on paikassa, jossa on avaruusalus tuhoavien olentojen kera, jotka haluavat vahingoittaa häntä, sen on oltava osa henkilökohtaista karmaanne. Teidän on tärkeää ymmärtää tämä. On tärkeää myös ymmärtää, että te ette pysty suojautumaan kontrolloimalla tapahtumia elämässänne. Kontrolli on harhaa, mitä ei voi koskaan säilyttää.

PARANTAKAA PELKONNE MAADOITTUMALLA

Se mitä elämässänne pitäisi tapahtua, tapahtuu, ja voitte suojautua tuhoavuutta ja tuskaa vastaan vain työskentelemällä sisäisen henkisen kehityksenne kanssa ja maadoittumalla - kanavoiden punaista feminiinienergiaa, työskennellen sen kanssa, virittyen Äiti Maan sisäosaan ja tullen yhdeksi sen kanssa. Tämä on ainoa tapa. Lipettiin lähteminen nähdessänne avaruusaluksen ei ole suoja. Se on harhaa. Sitä paitsi - kuten hyvin ymmärrätte - on harvinaista, että avaruusalukset tuhoavista sivilisaatioista näyttäytyvät, vaan niitä on täällä salaisesti tai paremminkin niitä on ollut aiemmin tällä salaisesti. Eli niillä joilla on ollut negatiivisia kokemuksia tuhoavista olennoista aiemmin, ei ollut edes aikaa paeta. Mutta tämä ei ole enää mahdollista, tämä on hitaasti mutta varmasti häviämässä täysin.

Mutta sanon teille, että teidän täytyy parantaa pelkonne, teidän on lakattava antamasta pelon syödä elämäänne. Ette voi suojautua yrittämällä kontrolloida elämäänne ja uskomalla, että pelko, epäluulo ja varovaisuus pystyvät mitenkään suojelemaan teitä. Ne eivät suojaa, se on harhaa. Teitä voi suojella vain sisäisen turvallisuuden luominen ja kaikkien pelkojenne parantaminen - se, että parannatte sisäisen tuhoavuutenne. Muistakaa: tuhoavuus vetää puoleensa tuhoavuutta ja puhdas vetää puoleensa puhdasta. Niin kauan kun pidätte sydämenne avoimena, maadoitutte ja parannatte itsenne feminiinienergialla - ja rakennatte vahvan perustan, perusturvallisuuden - tuhoavuus ei voi päästä luoksenne.
Tämä on suojanne.

Mitä pidemmälle henkinen kehittymisprosessi etenee, mitä maadoittuneempi teistä tulee ja mitä enemmän yhdistytte maan feminiinienergiaan, sitä enemmän pystytte nostamaan energiataajuuttanne vastaanottamalla näitä voimakkaita kosmisia maskuliinivaloaaltoja, joita tulee, sitä vahvempi teistä tulee ja sitä vahvemman suojan luotte tätä tuhoavuusmuotoa vastaan.

Tulevaisuudessa ei ole mahdollista mitenkään vahingoittaa maata ja sen asukkaita sen puhdistumisprosessin vuoksi, mikä on parhaillaan käynnissä maan päällä ja missä kaikki tuhoavuus ja kaikki epäpuhtaudet vähitellen siivotaan, heitetään pois ja hävitetään. Mutta tämä prosessi ei ole valmis, se jatkuu edelleen ja on edelleen paljon karmaa ja epäpuhtauksia tulossa pintaan. Siksi siirtymää uuteen aikaan sanotaan "suureksi puhdistukseksi". Kuten sanomme aiemmin, se on jatkuva prosessi kosmisella tasolla maaplaneetan ja ihmisyksilöiden puhdistumisen kautta.


LOPUKSI

Haluaisimme pyytää teitä keskittymään pelosta irtipäästämiseen, koska se ei auta lainkaan teitä. Pelokkuudessa ja varovaisuudessa ei ole mitään suojaa, se on harhaa. Suurin suojanne on tulla yhdeksi maan sisäosan kanssa, tulla yhdeksi Äiti Maan kanssa, antamalla itsellenne Äiti Maa -parannusta joka päivä.

Haluamme kiittää sinua tästä keskustelusta, että otit aikaa kanavoidaksesi tämän viestin minulta ja niiltä, joita edustan, ja että levitätte sen ihmisille. Olen hyvin onnellinen kyetessäni puhumaan teidän kummankin kanssa ja osallistumaan tähän.
Hän hymyilee leveästi ja tunnen hänen rakkautensa säteilevän meille. Lopetamme ja kiitämme häntä keskustelusta ja hänen antamastaan viestistä.


Kanavoinut Maria Bertram ( www.motherearthnetwork.net)
1.8.2012 (Julkaistu 18.8.2012)
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Ei kommentteja: