perjantai 19. lokakuuta 2012

GAIAN UUDELLEENKALIBROINTI / Kryon




Tiede alkaa nähdä olevan mahdollista, että DNA-molekyylillä on ominaisuuksia, jotka antavat informaatiota kvanttirakenteen pyörimiselle universumissa.

   
 Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Perhe edessäni tunnetaan ja sanon taas kerran, ettei siinä ole mitään mysteeriä, kuka istuu täällä ja kuka saattaa kuunnella tai lopulta lukea tätä. Tämä yhdistyy ajattomassa tilassa, mikä ei ole se todellisuus, minkä jaatte tällä hetkellä. Se on ajattoman paikan todellisuus, mikä minulla on kvanttitilassa, mikä on täynnä mahdollisuuksia niistä, joiden tiedän kuuntelevan ja lukevan tätä viestiä. Niinpä vaikka teille sen ehkä täytyy olla tässä huoneessa ollakseen nyt, se on kaikki minulle nyt.

Toivon, että voisin viedä teidät tuhansia vuosia taaksepäin. Kun aika menee hitaasti taaksepäin, rakennukset häviävät, kaikki supistuu pelkäksi maaksi ja alkuperäisasukkaita ilmestyy. Jos katsoisitte, mitä he tekivät silloin, niin heillä oli kaksi asiaa, joita he korostivat ja jotka täyttivät kaiken, mikä heille oli tärkeää. Ensimmäinen oli esi-isien kunnioittaminen ja toinen oli Gaian kunnioittaminen.

Alkuperäisasukkaiden energiat keskittyivät maahan, mutta ei vain maahan, mikä antoi heille vettä tai ruokaa, vaan itse maaperän energiaan. Monet teistä tietävät, mistä puhun, jos olette tutkineet heidän elämäänsä. Se ei eroa alkuperäiskansoista ympäri maapalloa, sillä oli intuitiivista, että Gaia on ns. Äiti Maan energiaa, ja se oli harmoniassa ihmisten kanssa yhteiskunnassa, mikä ei ollut läheskään yhtä monimutkainen kuin teidän nyt. Sen sijaan he kokivat pakahduttavia energioita liitosta planeetan ja niiden esi-isien kanssa, joita oli ollut aiemmin.

Kerro teille tämän, koska tämän päivän oppitunti on, miten tämä liitto on edelleen hengissä ja muuttuu. Ette ehkä näe niin, kuin he näkivät, mutta liitto on edelleen olemassa ja teille mystisillä tavoilla. Aion auttaa tämän selkeyttämisessä ja kuvaan järjestelmää ja sen koko toimintatapaa. Älkää siis järkyttykö tai yllättykö, jos aloitan ihmisen molekyylitasolta. Minun täytyy, sillä siellä mysteerit ovat.


Gaian ja ihmiskunnan välinen yhteys

Tässä on lähtökohta, rakkaat ystävät: "Niin kuin kulkee tietoisuus, niin kulkee Gaia. Niin kuin kulkee Gaia, niin kulkee DNA." Mukana on kumppanuutta, mikä on enemmän, kuin luulette. Alkuperäisasukkaat eivät rukoilleet sadetta. He eivät rukoilleet hyvää satoa eivätkä palvoneet mitään jumalolentoa. Omassa todellisuudessaan he tunsivat planeetan ja tiesivät, että se oli osa heitä. Se oli kaikki, mitä oli. He olivat siis aina yhtä planeetan kanssa ja sateen ja sadon ilmestyminen oli liitto Gaian kanssa, ja he käyttivät harmonisoimisseremonioita eivätkä pyytämisrukouksia. Jos he eivät saaneet haluamaansa, he tiesivät, että he eivät olleet harmoniassa. Teiltä menee ohi tuo piirre tänä päivänä, mutta tämä harmonisoitumisprosessi on hengissä edelleen ja se toimii edelleen.

Puhutaanpa taas kerran DNA:sta. DNA-molekyyli on siinä ja se on ainutkertainen. Se on ainutkertainen kaikkiin asioihin verrattuna, sillä siinä on jumalainen lisä, mitä eläimillä ei ole. On tiettyjä eläimiä, joilla on hyvin monia asioita. On myös eläimiä, jotka on suunniteltu reinkarnoitumaan - erityisiä olentoja jotka tekevät hyvin paljon teidän ihmisten puolesta. Kuitenkaan niillä ei ole sielua kuten teillä eikä niillä ole sitä jumalkipinää, mikä teillä on. Niiden kierto on rakkauskiertoa teidän tueksenne.




Lemmikkien reinkarnoituminen - Gaian järjestelmä

Puhun nyt jostain, mistä puhun harvoin, ja teidän pitäisi tietää tämä: planeetan kaikki järjestelmät pyörivät teidän ympärillänne. Tämä on tukijärjestelmä ihmisille, tekemään heidän elämästään helpompaa ja parempaa, kun Gaia reagoi siihen, mitä he antavat sille. Jos rakastatte jotain eläintä, luultavasti tiedätte, että eläimen elämä on lyhyt - liian lyhyt. Minäpä annan teille vähän informaatiota ja jos uskotte tämän kanavoinnin olevan totta, niin uskokaa tämä: ne eläimet joihin rakastutte, palaavat takaisin luoksenne. Sielu jatkaa rakkaussuhdetta ja jos haluatte, voitte löytää sen taas - ja tämä on myötätuntoinen tukijärjestelmä, mikä kunnioittaa jumaluutta ihmisen sisällä. Tiesittekö, että DNA:ssanne on kvanttiominaisuus, mistä olemme puhuneet vuosia? Kumppanini puhui siitä juuri eilen.



DNA:lla on kvanttikenttä

Tiede alkaa nähdä olevan mahdollista, että DNA-molekyylillä on ominaisuuksia, jotka antavat informaatiota kvanttirakenteen pyörimiselle universumissa. Tämä siis merkitsee, että DNA on kvanttimoottori. Mutta nyt haluan laajentaa tuota kuvaa teille, sillä DNA ei ole yksin. Se on perhe ja yhdessä ihmiskehossa tuo perhe on yli 100 triljoonan kokoinen. Mutta onko teillä edessänne arvoitus, mitä tieteenne ei ole koskaan katsonut: miten koko DNA "tietää" yhdessä? Tällä hetkellä tiede ei näe edes tarvetta tutkia kommunikointia DNA-molekyylien välillä. Ei ole nähty kenttää vielä, ei ole nähty rakennetta vielä, ei ole nähty varjoa vielä. [Lee: "Varjoatomi" löydettiin kuukausi tämän kanavoinnin jälkeen.]

DNA:n on toimittava yhdessä, jotta se älykkyys toimisi, mitä kutsumme "luontaiseksi" ihmiskehossa. Koko DNA:n on toimittava yhtenä. Päälaelta varpaisiin näiden molekyylien on toimittava yhtenä ohjejoukkona. Tämä on ainutkertaista informaatiota eikä planeetalla ole toista ihmistä, jolla on teidän DNA:nne. Siksi teidän on tunnistettava, että kehossanne on tapahduttava jotain, mikä yhdistää koko DNA:n yhteen. Muuten ette voisi toimia.

DNA-molekyylien välillä tapahtuu paljon kommunikointia. Tässä tuotetaan geenejä ja tässä on se informaatio, mikä on korkeampi itsenne. Tämä on akaasinen tiedosto ja sen on värähdeltävä yhtenä - miljardit osat yhtenä. Niinpä sanomme teille, fyysikkojen nähtäväksi ja lopulta ymmärrettäväksi, että ihmisolennolla on DNA, mikä on kietoutuneessa tilassa*. Tämä tarkoittaa, että se on lukittu yhteen tilaan ja osat käyttäytyvät yhtenä.




Ihmiskehon kietoutunut DNA

Fysiikassa on eräs piirre, mitä ei ole nähty tai mistä ei ole puhuttu, ja annan sen tässä ensimmäistä kertaa, jotta ymmärrätte vähän enemmän siitä, miten se toimii. Mutta tämän lisäksi muistatte, missä kuulitte siitä, sitten kun se löydetään. Jos molekyylien ympärillä on monia kvanttikenttiä, se merkitsee, että niiden on limityttävä. Nämä kentät siis limittyvät toistensa kanssa ja teillä on jo tiedettä, mikä näyttää teille, mitä tapahtuu - on monia limittyviä magneettikenttiä. Magnetismi on kvanttienergiaa, joten DNA:n tulokset ovat samanlaisia.

Tuota tapahtuvaa taikaa, mitä tiede ei myöskään ymmärrä, kutsutaan induktanssiksi. Jokapäiväisessä elämässänne näette tätä, kun näette auringon magneettikentän, mitä kutsutaan heliosfääriksi (aurinkotuuli), törmäävän maan magneettikentän kanssa, mikä on magneettiverkko. Saatte kipinöitä! Revontulia. Tätä tapahtuu magneettikenttien limittyessä. Tässä tilassa välitetään informaatiota ja elektroniikassa tämä piirre tunnetaan hyvin ja sitä käytetään joka päivä.

No niin, jos jokaisen molekyylin ympärillä ei olisi magneettikenttää vaan kvanttikenttä, niin kerron teille, ettei saada kipinöitä, vaan saadaan kietoutunut suunnittelijatila. Limittyvät kvanttikentät ovat piirteitä, joita ei ole vielä tutkittu, tunnistettu tai mitattu. Kun se tehdään, nähdään kietoutuneen tilan mekanismi, mikä sitten luo yleiskentän, joka on paljon suurempi ihmisen ympärillä.

Mitä mahtaisi olla tuossa kentässä ihmisen ympärillä, mikä mitataan kahdeksan metriä leveäksi? Ja onko sitä koskaan nähty? Vastaus on "kyllä"! Löydätte sitä pyhistä kirjoituksistanne, vanhoista kirjoituksista Toisessa kuninkaiden kirjassa [pyhä raamattu]. Sillä taaskin sanomme, että Elisa näki mestari Elian ylösnousevan omasta tahdostaan ja maassa hänen kenttänsä loisti. Se valaistui ja hän lähti planeetalta valokuplassa, kulkuneuvossa joka vei hänet. Elisa nimesi tuon kulkuneuvon (hepreassa), mikä merkitsee "ajaa". Siitä tuli merkaba. Nyt teillä on siis nimi sille eivätkä sitä tunnista ainoastaan muinaisihmiset henkisillä mailla, vaan myös tänä päivänä ne, jotka näkevät sen toisella näkökyvyllä. Se on ihmisen kvanttikenttä - merkaba.

Merkaba on siis todellisuudessa kvanttikenttä ja tämä kenttä on täynnä informaatiota. Sen sisältämä informaatio näyttää teistä jäsentymättömältä, mutta se on hyvin jäsentynyttä siinä, miten me näemme sen. Se on ihmisolennon mallien matriisi ja se odottaa valmiina, että toinen kvanttikenttä muuntaa sitä, ja tuota kenttää kutsutaan tietoisuudeksi. En ole maininnut vielä Gaiaa, enhän? Kaikki tämä johtaa jonkin sellaisen kertomiseen teille, minkä toimintatapaan olen vain vihjannut aiemmin.

Siinä ihmisolento siis on kaiken tämä kanssa, mitä ette voi nähdä ja mistä vain kerromme teille. Tieteenne nauraa epäkonkreettisille ja mittaamattomille asioille. Kenttiä ihmisten ympärillä? Kun seuraavan kerran joku tiedemies alkaa kävellä pois luotanne, kysykää hänen myötätuntomittaristaan tai ahdistusmittaristaan tai rakkausmittaristaan. Mitä? Eikö hänellä ole? Merkitseekö tämä, ettei mitään noita kemiaa muuttavia tunteita ole olemassa? Ei. Niitä ei ainoastaan ole, vaan kyllä, niitä voidaan myös mitata, muttei vielä. Kenties lähitulevaisuudessa "sitä ei voi olla, mitä ei voi mitata" -ajattelutapa muuttuu.




Ihmisen kvanttikenttä ja luontainen järjestelmä

Jokaisen ihmisen ympärillä on kaunis kenttä, mitä jotkut ovat kutsuneet jopa taiaksi, sillä tässä kentässä on akaasinen tiedostonne ja myös korkeamman itsenne (sielu) ominaisuudet. Se kaiuttaa sitä, mikä on DNA-molekyylin sisällä, ja jos teillä olisi kvanttisilmät, voisitte katsoa ihmistä ja lukea, kuka hän on, kuka hän oli ennen ja mitä hänen ongelmansa ovat. Näkisitte ns. ihmisen luontaisen, solurakenteen älykkyyden. Huoneessa on niitä, joilla on tuo näkökyky, ja heitä voitaisiin kutsua lääkinnällisesti intuitiivisiksi, menneiden elämien tulkitsijoiksi ja muuksi. Tämän huoneen parantajat ovat riippuvaisia tästä toisesta näkökyvystä ja he näkevät sen ihmisen ympärillä. Se ei ole mikään mysteeri. Se ei ole taikaa, se on tiedettä. En ole vieläkään maininnut Gaiaa, enhän? Olen pääsemässä siihen.

Ihmisen luontainen on silta solurakenteenne (ja DNA:nne) älykkyyden ja 3D-ihmistietoisuutenne välillä. Huoneessa on niitä, jotka käyttävät ns. kinesiologiaa. Kinesiologia on tapa puhua luontaiselle. Ihminen on fiksu, mutta kummallista kyllä, ei vielä riittävän fiksu tietääkseen, mitä hänen omassa kehossaan tapahtuu. Olemme sanoneet sen aiemmin ja se on mysteeri, eikö vain? Teillä voi tällä hetkellä kasvaa jokin sairaus kehossanne, kuitenkin te vain hymyilette eikä teillä ole aavistustakaan siitä, ennen kuin se sattuu. Eikö se ole outoa? Mutta luontainen tietää sen alusta pitäen.

Teidän täytyy ehkä käyttää lihastestausta (kinesiologia) saadaksenne selville, mille olette allerginen tai mitä elimistössänne tapahtuu - "kyllä tai ei" -prosessi. Eikö ole mielenkiintoista, että teidän on käytävä läpi tuo prosessi löytääksenne, mitä omassa kehossanne tapahtuu? Sanotte siis ehkä itsellenne: "Kenties jotain puuttuu? Meidän pitäisi tietää, mitä tapahtuu omassa solurakenteessamme!" Olisitte oikeassa. Pitäisi tosiaankin olla silta kaiken kvantti-informaation ja tietoisuutenne välillä. Olisitte oikeassa. En ole maininnut vielä Gaiaa, enhän? Ja tässä kohtaa jutusta tulee hyvä.




Ihmiskunta ajaa Gaian energiaa

Gaia tekee yhteistyötä ihmiskunnan kanssa. Gaia mittaa aina ihmisryhmän ominaisuuksia. Silloin kun planeetalla oli vain muutamia ihmisiä ja he olivat kosketuksessa Gaian kanssa, Gaia reagoi. Niin reagoi myös DNA:nne. Se sai Gaialta vihjeen siitä, miten hyvin se toimi. DNA mikä on ihmisen suunnitelma, on suunniteltu toimimaan Gaian kanssa, ja Gaia on suunniteltu reagoimaan ihmistietoisuuteen. Ne ovat suljettu järjestelmä ja toinen vaikuttaa aina toiseen.

DNA on suunniteltu antamaan ihmiselle hyvin pitkä elämä ja se on suunniteltu myös uudistumaan täysin ja parantamaan itsensä. DNA on suunniteltu niin, että teidän ja luontaisen välillä on aina silta. Näin tilanne ei kuitenkaan ole, eihän? Oletteko kuulleet vanhoista ihmisistä, jotka elivät hyvin pitkään? Oliko se virhe kirjoituksissa? Ei. Mikä siis salli joidenkin ihmisten elää tuolloin enemmän terveitä vuosia kuin nyt? Oliko se totuus heidän iästään? Kerron teille: kyllä oli ja tästä syystä. Kenttä teidän ja toisten ympärillä on niin harmoniassa Gaian kanssa, että teette yhteistyötä ja muututte toistenne mukaisesti. Muinaisihmiset tiesivät tämän ja siksi he olivat yhtä planeetan kanssa. Tämän tekin alatte havaita.

Gaia ottaa ihmistietoisuudesta vihjeen siitä energiasta, mikä planeetalle luodaan. Olemme kertoneet teille sitä 22 vuotta. Se menee myös toiseen suuntaan, sillä DNA:nne kokonaisuutena reagoi sellaiseen, mitä kutsutaan planeetan kristalliverkoksi. Se on esoteerinen "muistiverkko" ja ihmiskunnan tallennetut tapahtumat ja energia. Olemme antaneet teille aiemmin opetuksia kristalliverkosta, mutta sen voitaisiin sanoa olevan kuori maapallon maan ympärillä, mikä ei näy, mutta mikä sisältää kaikkien planeetalla koskaan eläneiden energian ja historian. Kun synnytte ja vedätte ensimmäisen kerran henkeä, ihmisyytenne kvanttikenttä katsoo kristalliverkkoa ja säätää tehokkuutensa planeetan energian mukaiseksi. Tämän energian ihmiskunta on luonnut sinä aikana, kun se on ollut täällä.

Tällä hetkellä tämän planeetan energia on täynnä vuosituhansia sotaa, vanhan energian taistelua, machoilua ja suvaitsemattomuutta. Tähän DNA sitten sopeutuu syntymässänne. Siinä missä teidät on suunniteltu 100%:n DNA-tehoon, se on tällä hetkellä 30%. Ja rakas ystävä, tämä on muuttumassa, sillä DNA alkaa nyt toimia suuremmalla teholla, koska on menossa tietoisuusmuutos. Näette sen tietysti ensimmäisenä niissä, joita syntyy tällä hetkellä. He ovat ensimmäisen hengenvetonsa aikaan nyt 35%:ssa ja tämä "tulkkaantuu" ihmiseksi, mikä on paljon tietoisempi ja käsitteellisempi paljon nuorempana. Heillä on melkein kuin vaistonvarainen tietoisuus yleisestä ihmisyydestä sen sijaan, että heidän on opeteltava se taas uudestaan, kuten te teitte.

Olemme kertoneet teille näistä uusista lapsista ja siksi lapsenne ovat hyvin epätavallisia ja tiedätte heidän olevan. Yleisössä monet joilla on lapsenlapsia, näkevät sen oikeasti: tenavat ovat erilaisia. Sanotte siis ehkä: "No, kurja juttu, ettemme voi tehdä sitä itse, nostaa DNA-tehoamme." No, voitte te! Sillä planeetan energia on valppaana ja valmis lähettämään signaalin vanhalle sielulle, joka alkaa ymmärtää, että hän voi muuttaa omaa kenttäänsä siinä "leijuvien" mallien avulla - tietoisuuden, puhtaan aikomuksen ja myötätunnon kautta. Voitte muuttaa DNA:n "kvanttijälkeä" myötätunnolla! Olemme sanoneet sitä alusta saakka, joten minäpä summaan tämän yksinkertaisiin sanoihin, jotka eivät ole tieteellisiä. Etene hitaasti, kumppanini. Tee tästä ytimekästä. [Kryon puhuu Leelle.]




Uusi DNA-säätö Gaian uuteen energiaan

Kun synnytte, DNA:nne sopeutuu siihen, mitä on tapahtunut maan päällä. Se on luonut teille todellisuuden, mitä kutsutaan ihmisluonnoksi. Maapallo muuttuu, kristalliverkko nostaa verhoa hieman ja DNA:nne alkaa reagoida. Ensimmäinen reaktio nähdään lapsissanne ja he tulevat jo erilaisen käsitteellisen ihmispiirteen kera. He eivät ajattele samalla lineaarisella tavalla kuin te. Oletteko huomanneet?

Tämä muuttuu enemmän ja enemmän, kun aika kuluu. Lopulta on paljon tehokkaampi DNA, mikä luo puuttuvan sillan luontaisen ja normaalien ihmisaivojen välille. Tämä merkitsee, että teillä on enemmän intuitiivisia ajatuksia siitä, mikä on oikein ja väärin omassa solurakenteessanne. Jotkut teistä huomaavat erilaisia syömistapoja ensimmäistä kertaa ja viritytte solurakenteeseen, mikä sanoo: "Jos muutan tätä ja tuota, elän pidempään." Tuloksena on vaistomaisia syömismuutoksia, joilla ei ole selitystä. Luontainen alkaa kommunikoida.

Tavat joita teillä on ollut vuosia, alkavat pudota pois, koska solurakenteenne alkaa auttaa teitä niiden poistamisessa tietäen, etteivät ne sovi teille. Älkää yllättykö, jos yksi niistä on ylensyöminen ja tapahtuu aineenvaihdunnan muutoksia, mitkä saattavat kehopainonne linjaan ilman epämukavia äärimmäisyysdieettejä. Toiset pudottavat aineita, joista olette riippuvaisia, ja tuo prosessi sallii teidän elää paljon pidempään.

Näette solurakenteen uudistumista, mikä yllättää teidät. Parannutte nopeammin ja tiedätte sen. Alatte nähdä tilanteen, missä olette vähemmän sairas kuin koskaan elämänne aikana. Vallitseva 3D-viisaus kertoo teille: "No, olet nyt vanhempi, joten sairastut enemmän." Mutta te ette sairastu ja tiedätte, että jokin muuttuu. Siis sanomme teille, rakkaat ystävät, että voitte saada samat asiat kuin nuoret. Heräätte nyt hitaasti uuteen energiaan tällä planeetalla, mikä sallii teidän elää pidempään. DNA:nne alkaa tehdä yhteistyötä tehokkaammin. 35%? Kenties 40%, vanha sielu? Se on menossa johonkin paljon suurempaan.

Profeetta Elialla, mestari Jeesus Kristuksella, Buddhalla, Muhammedilla, Paramahansa Yoganandalla ja monilla muilla DNA toimi 90-100%:lla. Kaikki he valitsivat sen tavan, millä he halusivat käyttää sitä, ja pystyitte näkemään ja tuntemaan sen heissä. Profeetta Elia päätti lähteä planeetalta itse suunnittelemansa ja valitsemansa ylösnousemustilan kautta. Näin voimakasta se on. Jeesus Kristus päätti tehdä saman omalla tavallaan, syistä joissa oli järkeä hänen ympärillään oleville, joiden DNA toimi kehnosti.

Ihmisessä on energioita, jotka ovat valaistumisen katalyyttejä. Yksi niistä on myötätunto ja tunsitte sen tänään, eikö niin? [Puhutaan Chilen 33 kaivosmiehen tarinan aiemmasta esittämisestä.] Se kosketti sydäntänne. Mitä siis sanoisitte energiasta huoneessa ja siitä minkä väristä se oli ja miten sakeaa se oli? No, monet teistä sanoisivat, ettei ollut lainkaan väriä. Jotkut ehkä kysyvät: "Mitä tarkoitat "sakeudella", Kryon?"

Kun istuitte siellä tuoleissa, energia oli päällänne ja tunsitte sydäntänne puristavan hieman. Teillä oli empatiaa niitä kohtaan, jotka saivat elämänsä takaisin, ja näitte sukulaisten sydänten täyttyvän ilosta aina itkemiseen saakka. Tästä puhun - jostain mikä on näkymätöntä ja "sakeana" tunnetta. Se on syvällistä, mitä voitte luoda ympärillenne ja mikä muuttaa elämiä huoneessa. Gaia tuntee teidät ja jokainen myötätuntoinen hetki tallennetaan.

Jotkut ovat tulleet tänä viikonloppuna parantumisen vuoksi ja tiedän tämän. Niinpä tämä olisi erittäin hyvä aika vastaanottaa sitä. Ne jotka lukevat, eivät ole eri asia, ja kenties tekin olette tuolilla tästä syystä? Täällä on seurue, täällä on myötätuntoa, täällä on vanhojen sielujen syvällisyyttä, tämä on tilaisuuksien kvanttikeittoa, rakas ystävä. Miksi et vaadi sitä juuri nyt - että aiot nousta tuolistasi siemenet kylvettynä sisääsi, omasta valinnastasi, siitä terveydestä, mitä olet pyytänyt? Vaadi sen parantumisen alkaminen, minkä olet aina tiennyt olevan ulottuvilla, sillä alat olla kosketuksissa oman merkabasi älykkyyden kanssa?

Henkiset järjestöt ovat täynnä ihmeitä. Sairaaloissa nähdään dokumentoituja tuloksia ns. spontaanista remissiosta. Tässä solurakenne tekee yhtäkkiä jotain, mitä tiede ei pysty alkuunkaan selittämään. Tapahtuu sairauden täydellinen remissio, joskus melkein yhdessä yössä. Mutta kerron teille, mitä se on: se on DNA:n väliaikainen tehostuminen 100%:iin hetkeksi ja kehon puhdistuminen sairaudesta. Olette nähneet sitä, mutta ette vain tienneet, mitä se oli.

Miksi ette siis tee sitä nyt? Jos voitte kuvitella sen, niin voitte saada sen. Nähkää itsenne puhtaan soluterveyden kera. Se palvelee maapalloa, rakas ihminen, että elät kauemmin, mitä luulet eläväsi. Tarvitsemme valoasi. Miksi et siis tee sitä nyt?

Antakaa huoneessa olevien yhdistyä nyt myötätuntoiseen tietoisuuteen kvanttitilassa, mikä kietoutuu kaikkien kuuntelevien ja lukevien kanssa ja lähettää parantumismyötätuntoa niille, jotka tarvitsevat sitä, tuntematta heidän kasvojaan tai tietämättä heidän nimeään. Se on kaunista. Jonain päivänä näette, mitä ihmisten yhteisseremonia voi tehdä, kun kävelette kaikki ulos parantuneena! Miksi ei? Kun voitte mennä tilaisuuteen puoleksi päiväksi ja tulla pois entistä nuorempana - miksi ei? Silloin alatte nähdä, että kaikki mitä olen sanonut tänään, on täsmällistä ja totta. Se on vastoin vallitsevan tiedeajattelun kaikkea logiikkaa, mutta hyvinkin jumalan rakkauden ajatusmaalimaa.

Lähdemme tästä paikasta ja kuitenkaan emme lähde. Ei tule koskaan enää tällaista tilaisuutta, missä on täsmälleen sama määrä sieluja, joilla on teidän nimienne ja teidän akaasianne, joten tilaisuus on yhtä ainutlaatuinen kuin te.

Lähtekää tästä paikasta erilaisena, kuin tulitte, ja tietäkää, ettei Kryon ole siinä ihmisessä, joka istuu tällä näyttämöllä. Kryon on siinä kvanttikeitossa, mikä on Jumala ja mikä lähtee pois kanssanne, jos valitsette niin. Jos valitsette.

Ja niin se on.

Kryon



Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
18.3.2012 Melbourne, Australia
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine





Ei kommentteja: