sunnuntai 25. syyskuuta 2011

IHMISEVOLUUTIO JA KONTAKTI MAAN ULKOPUOLISTEN KANSSA

Vaatii paljon energiaa olla fyysinen todellisuudessanne. Tästä syystä teidän kaikkien täytyy lajina nukkua niin paljon.

Pääovi minkä kautta monet maan ulkopuoliset päättävät tulla luoksenne, on ihmistietoisuus. Haluaisimme tutkia kanssanne tuota tietoisuusovea, jonka kautta tulemme sisään. Haluaisimme tutkia kanssanne myös sitä, mitä tapahtuu teille ihmisinä, silloin kun joku meistä koputtaa ovellenne. Miten todellisuutenne järjestyy uudestaan, jotta mukaudutte kontaktiimme tai torjutte sen? Puhumme myös siitä vähän.

Tämä antaa teille ymmärrystä sisäisistä toiminnoistanne ja siitä, miten kontakti maan ulkopuolisiin liittyy monisyisesti ihmisevoluutioon. Tavallaan ne ovat saman tanssin osia. Maan ulkopuolisten kontaktit joita planeetallanne tapahtuu tänä aikana, eivät ole ainoastaan oire evoluutiostanne, vaan se myös sysää liikkeelle evoluutiotanne. Kontakti maan ulkopuolisten kanssa tässä kohtaa planeettahistoriaanne on sellaista, mitä pitäisi tapahtua. Minkä tahnassa yhteiskunnan joka kehittyy tiettyyn pisteeseen, on lopulta käsiteltävä suurempaa todellisuutta. Olette lykänneet sitä melko kauan. Myös kautta muinaishistorianne, jolloin maan ulkopuoliset olivat täällä avoimemmin, se on mukavasti sullottu muistoihinne ja ne alkavat nyt vasta herätä. Annamme teille kurkistuksen tuosta ovesta ihmistietoisuuteen.

Kuvittele planeettanne keskivertoihmisen tietoisuus. Ihmistietoisuutenne jaetaan karkeasti kolmeen eri alueeseen tämän kuvauksen vuoksi: tietoinen mieli, alitajuinen mieli ja tiedostamaton mieli. Haluaisimme näyttää teille, miltä kukin näistä tietoisuusosioista näyttää energeettisesti.

Tietoinen mielenne on järjestetty paljolti samaan tapaan kuin datalevykkeet, joita käytätte tietokoneessa. On informaatiolohkoja. Kun synnytte ja kuljette elämänne läpi, niin kaikki se mille altistutte, ohjelmoidaan datalohkoihin. Lopulta tietoinen mieli on lähes pintaan saakka täynnä näitä datalohkoja.

Mitä datalohkot siis ovat?

Datalohkot ovat kaikki havaintonne todellisuudesta ja uskomusjärjestelmänne. Niinpä tämä on tavallaan tietoisuutenne jäykin osa. Jos teihin on ohjelmoitu uskomusjärjestelmä, ettei maan ulkopuolisia ole olemassa (tai että te ette ole vierailun arvoinen tai mikä tahansa uskomus), niin rakennatte hyvin kovan datalohkoseinän. Nämä datalohkot alkavat muodostaa uskomusjärjestelmänne perustan. Tähän kaikkeen voidaan päästä tietoisessa mielessä. Tämä vaikuttaa tapaanne ajatella, hahmottaa todellisuus, elää elämäänne ja siihen, miten sallitte oman identiteettinne kehittyä. Tämä on tietoinen mieli.

Alitajuinen mieli on vastuussa havainnoista, joita teille tulee ja jotka eivät ole tärkeitä. Tavallaan alitajuinen mieli tekee tietoisuuden tärkeysjärjestystä. Todellisuutenne joka hetki teitä pommitetaan ärsykkeillä ulkoisesta ja sisäisestä maailmasta. Makuja, hajuja, ääniä, värähtelyjä, informaatiota jne. Jonkun osanne on laitettava ne ärkeysjärjestykseen. Jonkin osanne on sanottava: "Tämä saa tietoisen mielen huomion. Tämä saa alitajunnan huomion ja tämä arkistoidaan myöhempää käyttöä varten. Tämä on liian pelottavaa, joten laitetaan se tiedostamattomaan." Alitajuinen mieli on osanne, joka tekee tämän käsittelyn.

Alitajuinen mieli on siten ensimmäisellä tasollaan tehty pienistä datakokkareista, jotka odottavat käsittelyä. Jos päivittäisessä elämässänne kohtaatte jotain, mikä on hyvin helppoa tehdä ja jotain mikä vaatii paljon päänsärkyä (tai on kenties pelottava asia), niin siirrätte viimeksi mainitun pinon pohjalle. Alitajuinen mieli järjestää helpoimmat asiat päällimmäisenä käsiteltäväksi. Pelottavimmat asiat laitetaan pinon alle. Alitajuinen mieli on erittäin hyvä viivyttelyssä.

Mennään sitten tiedostamattomaan mieleen. Tiedostamatonta mieltä - vaikka onkin linkki suurempaan itseenne - käytetään myös hukkamaana, minne ne pelottavat ja synkät asiat varastoidaan, joita ette todellakaan halua tuoda esiin. Kun informaatio kulkee alitajunnan kautta, pelottavammat asiat laitetaan tiedostamattoman ensimmäiselle tasolle. Tiedostamattoman pohjatasolla on portti korkeampaan itseen.

Kun olette lapsi ja teillä on hyvin traumaattinen tapahtuma (kuten hyväksikäyttö), alitajunnan on välittömästi löydettävä tapa käsitellä ja tallentaa informaatio, mutta myös suojella teitä lisäpirstoutumiselta. Sen on sitten jollain tapaa pyrittävä luomaan tasapaino tuohon ihmiseen. Niinpä se hyvin, hyvin raaka energia, mitä trauma generoi, laitetaan syvälle tiedostamattomaan.

Tiedostamatonta hallitsevat myös arkkityypit. Tiedostamattomassa generoidaan paljon asioita, joista olette täysin tietämätön. Tiedostamaton mielenne laukaistaan usein päivittäin ja se jatkaa prosessointia, mutta sille annetaan vain pieni tila sen tekemiseen. Yksinkertaistamme asiaa tätä havaintoesimerkkiä varten.

Nyt kun näette tietoisuuskerrokset, puhumme teille siitä, missä kohtaa maan ulkopuolisten kontakti sopii tähän. Sanotaan, että sinua lähestyy maan ulkopuolinen, joka haluaa kommunikoida. Kun hän katsoo sinua, näytät kuin multipersoonatapaukselta. (Emme tarkoita tätä mitenkään halventavasti.) Tämä johtuu siitä, että tietoisuudessasi on monta tasoa. Tietoinen mieli on tiedostaa vain erittäin pienen todellisuussirpaleen.

Maan ulkopuoliset eivät usein tiedä, miten kommunikoida pirstoutuneen ihmisen kanssa. Joskus he voivat lentää aluksellaan ohi ja muutama ihminen näkee ne. Mutta suurempi osa ei näe, koska data imetään alitajuntaan ja tärkeysjaottelua tapahtuu. Jos se ei ole oleellista tietoiselle todellisuusperustalle, se ei pääse tietoiseen mieleen. Siksi olet voinut nähdä aluksen, mutta tuo data ei ole vielä päässyt tietoiseen mieleesi pelkästään siksi, että on liikaa dataa käsiteltävänä ja nämä tietoiset datalohkot (mitkä edustavat uskomuksiasi) estävät sinua muistamasta sitä.

Sanotaanpa sitten, että maan ulkopuolinen yrittää telepaattista kommunikointia. Telepaattinen kommunikointi tulee alitajuisen mielen kautta. Taas kerran se kohtaa saman asian. Se kohtaa jonkin estekentän riippuen siitä, kuka olet. Jotkut teistä ovat tulossa hyvin taitavaksi telepaattisessa kontaktissa. Kun aikaa kuluu, kykynne sopeutua telepaattiseen kommunikointiin lisääntyy. Enimmäkseen yhteiskunnan keskivertoihminen ei kuitenkaan tiedä, miten tulkitaan telepaattinen kontakti. Niinpä taas kerran, sinulle annettava telepatia ei koskaan pääse tietoiseen mieleen.

Alatte nyt nähdä, että alitajunnalla on informaatiolähde, joka on hymyillyt kontaktille melkein syntymästä saakka. Se ei kuitenkaan kupli pintaan. Tästä syystä sellaiset tekniikat kuin regressiivinen hypnoosi voi alkaa tuoda tätä informaatiota esiin. Se alkaa avata ovia.

Sanotaan sitten, että maan ulkopuolien astuu aluksestaan istuessasi takapihalla. Hän tulee luoksesi ja sanoo "hei". Sillä hetkellä kun alat havaita meidät, todellisuus alkaa muuttua - koska muista, että olet vain yhtä taajuutta ja me olemme toista. Meillä on oltava yhteinen maaperä, missä kontakti voi tapahtua. Jos olemme asteikon täysin eri päässä, kontaktista tulee erittäin vaikeaa.

Maan ulkopuolinen siis tulee luoksesi takapihalla. Kenties hetken murto-osan havaitset meidät. Mutta tavallisesti tapahtuu niin (yleisesti), että ihminen sulkeutuu yhtäkkiä - tavallisesti tulemalla hyvin uniseksi ja nukahtamalla tai menemällä eräänlaiseen transsitilaan, sellaiseen kuin alfa- ja theta-aivoaallot tuottavat.

Jos ihminen nukahtaa, niin vuorovaikutus tapahtuu ei-fyysisellä tasolla. Jos ihminen menee uuteen aivoaaltotodellisuuteen (kuten alfa tai theta), kommunikointi voi tapahtua siellä. Mutta sitten kun ihminen yrittää palata normaaliin valvetietoisuuteensa, hän ei voi tuoda muistikuvaa mukanaan. Taas kerran, kontakti on tapahtunut, mutta sitä vain ei ole tuotu tietoiseen mieleen.

Uskokaa meitä, kun sanomme, että jokaisella teistä on ollut kontakti. Se on ehkä ollut fyysinen, se on ehkä ollut unitilassa tai se on ehkä ollut telepaattinen. Olette ehkä pelkästään nähneet aluksen. Jokaisella teistä. Tuota muistoa pidetään alitajunnassa.

Seuraavat kysymykset ovat: Miten järjestätte asiat tietoisuudessanne uudelleen niin, että kontakti voidaan muistaa? Miten voitte lopettaa itsenne lokeroimisen? Ensinnäkin helpoin aloituspaikka on tietoinen mieli. Olettaen, että haluat tehdä tämän, niin ala tutkia kaikkia näitä datalohkoja, joita sinulla on tietoisessa mielessä. Tämä merkitsee maailmaa ja itseäsi koskevien tietoisten uskomusjärjestelmiesi tutkimista. Jotkut näistä uskomusjärjestelmistä eivät välttämättä ole sellaisia, joita olet tietoisesti muodostanut. Monet niistä antoi sinulle vanhemmat, yhteiskunta, hallitus tai kirkko. Se on ensimmäinen askel. Ala tutkia noita datalohkoja ja selvitä, mikä edelleen palvelee sinua ja minkä haluat muuttuvan. Takaamme, että kun alat tehdä tätä katsoen rehellisesti itseäsi, alat jo muuttua.

Kun teet tätä, niin sanotaanpa, että hankkiudut eroon parista datalohkosta. Nyt sinulla on tilaa. Tämän tilan vuoksi (mikä aiemmin tukki alitajuisen energian ilmestymistä) alitajuisia muistoja alkaa tulla läpi. Nyt tuo energia on vapautettu. Ei ole samanlaista estettä tietoisuustasojesi välillä. Muista, että ensimmäinen alitajuntakerros joka alkaa tulla läpi, on vain niiden asioiden ylin kerros, mitkä annettiin alitajuiselle mielellesi tallennettavaksi ja käsiteltäväksi. Tämä ensin esiin tuleva kerros ei ole enimmäkseen pelottava. Se edustaa viivytettyjä havaintoja, jotka odottavat prosessointia ja tietoista tunnistamista.

Sanotaan, että alat poistaa lisää datalohkoja ja vapauttaa lisää energiaa. Enemmän ja enemmän alitajunnan yläkerroksia alkaa tulla läpi. Alkaa näyttää siltä, että pato on räjähtänyt auki. Niin paljon energiaa alitajunnasta alkaa ampua läpi.

Tätä tapahtuu, kun joku oppii kanavoimaan. Yksi asia joka tulee oleelliseksi kanavoinnin oppimisessa, on saada suhde omiin uskomusjärjestelmiinsä ymmärtämällä, miksi olet sellainen kuin olet, ja pyrkiä aina kehittämään itseään. Sitten kun teet tämän ja avaudut, alitajuisia sirpaleita alkaa tulla läpi, ennen kuin varsinainen selkeä kanavointi alkaa.

Lopulta väylät tietoisen ja alitajuisen mielen välillä selkeytyvät. Paljoa saamastasi datasta ei enää laiteta nurkkaan. Prosessointijärjestelmästäsi tulee paljon tehokkaampi. Lopulta kuitenkin osut alitajunnan pohjakerrokseen, mikä on pelottavin.

Tässä kerroksessa ovat kaikki pelkosi. Voi olla pelkoa kuolemasta, maan ulkopuolisista tai mitä tahansa pelkoa, niin irrationaaliselta kuin se saattaa kuulostaakin. Siellä ne asustavat. Niitä alkaa nousta esiin ja tulla alitajunnan pintaan. Tässä kohtaa on kaksi vaihtoehtoa. Voit joko pyrkiä prosessoimaan ne (mikä todella puhdistaa sinut) tai voit sulkeutua ja sallia tunneaaltojen hakata itseäsi. Tässä tapauksessa tukahdutettu alitajunnan energia tulee pintaan tunnemyllerryksen muodossa, mitä et ymmärrä ja mikä näyttää sotkevan elämäsi. On oma asiasi, miten päätät käsitellä tämän.

Maan ulkopuoliset kontaktit alkavat laukaista asioita alitajuisella tasolla. Kun datalohkoja vapautuu ja alat puhdistua, laajentua ja ottaa vastaan maan ulkopuolisia kontakteja, alat panna merkille erilaisia tapahtumia. Joko sinulla alkaa olla enemmän maan ulkopuolisiin suuntautuneita unia tai ajattelet enemmän heitä tai jokin muuttuu, mikä on merkki (vaikka kuinka hienovarainen) siitä, että maan ulkopuoliset kontaktit ovat tosiaan jotain todellista sinulle elämässäsi. Se on todellista, muttei kenties konkreettista. Se on aivan ok.

Sanotaan, että kaikki nämä lohkot lopulta selvitetään tietoisuudesta ja alitajunnasta. Tiedostamaton on sitten viimeinen käsiteltävä taso. Tämä on arkkityyppitaso.

Positiivisesti suuntautunut maan ulkopuolinen enimmäkseen tietää, että aidon kontaktin tapahtumiseksi sinun täytyy olla täysin harmoniassa sen kanssa, kuka olet, ilman tukahdutusta ja kieltämistä. Tapahtuu siis niin, että kun maan ulkopuoliskontakteja alkaa tulla, alitajuinen kerros laukaistaan. Ajattele tiedostamattoman ylintä kerrosta jättimäisinä aurinkolaseina. Maan ulkopuolinen "valo" säteilee aurinkolasien läpi ja lopulta se pääsee tietoiseen mieleesi.

Tulkitset kontaktin tiedostamattoman mielesi kielen avulla. Niinpä jos tiedostamatonta mieltäsi ei ole käsitelty ja se on tukossa ja siellä on valtavasti pelottavia arkkityyppihirviöitä ja demoneja, niin näet maan ulkopuoliset demoneina. Sillä ei ole merkitystä, keitä maan ulkopuoliset ovat! Jos olet käsitellyt monet sisäiset arkkityyppisi ja teet työtä kasvaaksesi henkilökohtaisesti, niin tietoisuutesi alkaa muuttua niin, että valo joka tulee aurinkolasien läpi (mikä on perimmiltään tulkinta maan ulkopuolisesta kontaktista), saa eri merkityksen.

Te jotka olette "kaapattuja", huomaatte, että kun käsittelette enemmän ja enemmän omia ongelmianne - erityisesti samaistumista uhriksi - ja käännätte kaiken ympäri ja pyritte oppimaan kokemuksesta, näkemään sen evoluutiopolkuna ja otatte aktiivisesti askelia elääksenne niin, kaappauksenne muuttuvat. Loppuvatko ne? Luultavasti eivät. Muuttuvatko ne? Ehdottomasti kyllä. Lisää tästä on kerrottu kirjassa "Visitors from Within".

Se miten hahmotatte maan ulkopuoliset elämässänne tai planeetallanne, on suoraa tulosta niistä linsseistä, joiden läpi niitä katsotaan. Linssit edustavat tiedostamatonta ja alitajuista mieltänne. Jos linssit ovat likaiset eikä niitä ole käsitelty ja parannettu, niin kuvanne maan ulkopuolisista on kaikkea muuta kuin miellyttävä.

Osa tästä johtuu siitä, että me maan ulkopuolisina emme voi tulla todellisuuteenne sen värähtelyn vuoksi, missä elätte. Beta-todellisuutenne on tiukasti fokusoitunut energiasäde. Vaatii paljon energiaa olla fyysinen todellisuudessanne. Tästä syystä teidän kaikkien täytyy lajina nukkua niin paljon. Omassa todellisuudessani minulla ei ole aivoaaltotilaa, mikä vastaa beta-tasoanne. En voi laskeutua aluksellani viljapellollenne, nousta ulos, ravistaa kättänne ja saada teidät muistamaan kokemuksen. Se ei toimi, koska todellisuutemme eivät ole linjassa.

On luotava yhteinen maaperä. Luodaksenne yhteisen maaperän teidän täytyy poistua (tilapäisesti) beta-todellisuudestanne ja astua alfa- tai theta-tilaan. Värähteellisesti nuo aaltopituudet ovat yhteinen maaperä, jolle kummatkin voimme astua.

Olemme tavanneet teitä näillä tasoilla ihmiskunnan alusta saakka. Kuitenkin haasteena on, että kun tapaatte meitä ja sitten palaatte beta-todellisuuteen, törmäätte näihin datalohkoihin ettekä pysty vetämään muistikuvaa kontaktista tietoiseen todellisuuteenne. Tämä ei ole positiivista tai negatiivista, se on vain osa evoluutiota. Evoluutio ei ole vain solujenne kehitystä. Evoluutio on sidottu monisyisesti aivojenne kehitykseen. Aivonne on universaalin lähetin-vastaanotin.

Kun alatte kyetä yhdistymään uusille taajuuksille radiossanne, evoluutiotilanne nopeutuu. Kun tuo evoluutiotila nopeutuu, niin voitte päästä yhteiselle maaperälle. Silloin voimme tavata ja voitte palata tietoiseen todellisuuteenne ja tuoda mukananne kokemuksen meidän tapaamisestamme. Siihen te kaikki olette nyt matkalla.

Saatat kysyä: "Mitä voin ihmisenä tehdä elämässäni juuri nyt, jotta voin päästä tuolle yhteiselle maaperälle?" On joitain hyvin yksinkertaisia asioita.

Ensinnäkin, tee työtä noiden datalohkojen hävittämiseksi. Etsi ne tiukat todellisuusnäkemykset, joita sinulla on. Et ehkä ole edes tietoinen näistä näkemyksistä! Ala tuntea, kuka olet. Sitten ala tietoisesti valita, minkä todellisuushavaintojen yli olet kasvanut. Ala korvata ne uusilla ja laajemmilla näkökulmilla.

Mene seuraavaksi niin syvälle sisääsi, kuin voit. Etsi omat demonisi. Etsi omat pelkosi. Etsi osasi, joka vihaa sinua. Etsi osasi, joka et ole sinä, vaan heijastusta ohjelmoinnistasi tässä ja muissa elämissä. Älä poista näitä asioita, vaan ystävysty niiden kanssa. Tämä on ihmisille hyvin vaikeaa.

Tämä merkitsee sielusi peiliin katsomista nähdäksesi kaiken, mitä siellä on - valon, rakkauden ja rumuuden. Silloin kun voit ystävystyä kaiken sen kanssa, olet päässyt tiedostamattoman mielen tasolle. Ovia alkaa avautua nopeasti. Olet aloittanut interaktiivisen prosessin tietoisuutesi kanssa. Tuo paikka on erittäin voimallinen! Ja se on todellinen olotilasi.

Pelaatte kaikki sirpaloitumista. Tämä on osa evoluutiopeliänne. Se ei kuitenkaan ole sitä, kuka olette. Älkää sekoittako fyysistä itseänne (pirstoutuneena olentona) suurempaan itsetuntoonne. Sisällänne on täysin eheä ja integroitunut olento, joka istuu katselemassa elokuvaa pirstoutuneista kokemuksistanne. Jos voit löytää tuon itsen sisältäsi, ihmeitä alkaa tapahtua. Mutta sinun on oltava valmis katsomaan pimeyttä.

Monet ihmiset ovat kysyneet: "Miksi Zetat ovat täällä kaappaamassa ja aiheuttamassa valtavaa kauhua?" No, siihen on yhtä monta vastausta kuin on tuon kysymyksen esittäviä ihmisiä. Kerromme teille kuitenkin yhden syyn, miksi hahmotatte nämä kokemukset niin kammottaviksi. Zetat edustavat teille täysin vastakkaista polariteettia - yhtenäinen kokonaisuus, ei-yksilöllissyyttä, ei tunteita. Koska he edustavat tätä vastakkaista polariteettia, niin ollessanne tekemisissä heidän kanssaan teidän on kohdattava oma sisäinen vastapolariteettinne. Teidän on kohdattava oma pimeytenne.

Miten moni teistä on kaapattuna katsonut noihin mustiin ja säihkyviin silmiin ja nähnyt rumuutta ja kuvan itsestänne tai maailmastanne, mikä oli kammottava? Nämä eivät ole teille annettuja profetioita. Ne ovat vain vastakkainasettelua oman varjonne kanssa. Sillä todellisuus generoidaan sisältä. Zetat ovat olentoryhmä, joka on lähetetty teille ns. nukkuessanne auttamaan heräämisessä sille kokonaisuudelle, kuka olette. Heitä on kutsuttu monilla nimillä. Heitä on ollut jossain määrin (vaikka se on kiihtynyt nyt) kautta aikain. On aina oltava tasapainottavia voimia, myös kaaoksessa. Vaikka kaikki näyttääkin nyt kaoottiselta, on aina tasapaino. Zetat auttavat tasapainon pitämisessä.

Tämä ei ehkä ole heidän tietoinen aikomuksensa. Heillä on oma agendansa. Mutta teette heille myös palveluksen, mitä he eivät voisi saada mistään muualta. Edustatte heille itsen vastakohtaa. Kun he katsovat teitä valkoisiin ja loistaviin silmiinne, he näkevät kuvan itsestään, mikä on ehdottomasti kammottava.

Olette kummatkin sidottu monisyisesti yhteen evoluutiotanssissa. Kummatkin olette merkittävän oivalluksen ja heräämisen partaalla. He heräävät suurempaan todellisuuteen ja niin tekin. Tällä hetkellä tapananne herätä suuremmalle todellisuudelle on alkaa selvittää tukoksianne. Näitä tietoisuuden jakautumisia on vain teidän kaltaisessanne fyysisessä todellisuudessa. Ette ole täällä käsittelemässä tätä, koska lankeisitte armosta. Teidän on ollut oltava melko mestarillinen laittaaksenne itsenne niin haastavaan tilanteeseen.

Nyt teillä on jokin ajatus siitä, mitä teille tapahtuu, kun maan ulkopuolinen on vuorovaikutuksessa tietoisuutenne kanssa. Toivomme, että olemme ilmaisseet teille myös sen, että te lajina ette istuskele vain odottelemassa kontaktin ottamista. Kontakteja tapahtuu jo! Jotkut teistä ehkä istuvat odottamassa hallituksienne paljastavan sen. Hallitustenne ei tarvitse vahvistaa todellisuuttanne. Te olette ainoita, jotka voivat oikeasti sanoa, mitä todellisuus on.

Alkakaa muuttua ja alkaa ymmärtää, että kontakti on jo otettu. Jokaisella teistä on ollut se. Etsimisen sijasta yrittäkää muistaa se. Muistakaa. Näissä muistoissa ei ole mitään pelättävää.

Vielä yksi asia. Te kaikki tunnistatte suurta lokeroitumista hallituksessanne. Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee. On joitain osia, joilla on tietoa maan ulkopuolisista, ja osia jotka yrittävät saada sitä. Aiomme ehdottaa teille, että oman yksilöllisen tietoisuutenne tila on mikrokosmos koko dynamiikasta, mitä maan päällä tapahtuu. Se tapa jolla hallintonne on lokeroitunut, on täsmälleen sama kuin tietoisuudessanne.

Hallituksellanne on tietoisia puoluerajoja, joita se toistaa suurelle yleisölle. Väitetään, että kansallista turvallisuutta on ylläpidettävä. Ylläpidetään uskomusta, että on aina vihollisia jahtaamassa teitä. Ne ovat datalohkoja, joiden kautta hallitus näkee todellisuuden.

Hallitukselle syötetään alitajuntansa muutamaa ensimmäistä kerrosta, jotka eivät aivan sovi sen datalohkoihin, mutta se ei ole täysin valmis sivuuttamaan niitä. Osa tästä liittyy romuttuneisiin aluksiin. Syvemmällä, pelottavammalla tasolla on informaatiota, mitä se itse ei halua tarkastella. Se on kamaa, mikä muuttaa todellisuutta. Se on informaatiota, mikä uhkaa datalohkojen eheyttä tietoisessa organismissa. Esimerkkinä tämän tyyppisestä informaatiosta voisi olla tietoisuus kaappausohjelmista. Tämä on niin kauhistuttava ajatus hallitukselle, että sen on pidettävä tämä alue turvassa. Hallitusorganismin alitajunta on luultavasti huippusalaisin alue, koska se sisältää eniten pelkoa.

Hallitusorganismin tiedostamattomalla tasolla on tieto siitä, mitä oikeasti tapahtuu. Tämä on tukittu. On ollut trauma, mikä aiheutti nämä tukokset. Trauma liittyy muinaisiin maan ulkopuolisten kohtaamisiin ennen tallennettua historiaa.

Näette siis, että hallitus rakenteena käsittelee maan ulkopuolisia kontakteja samalla tavalla kuin te yksilönä psyykkisesti. Joko lokeroitte ja pidätte salassa toisilta tasoiltanne tai lopulta tulee halu etsiä kokonaisuutta.

Hallitus ei ole vastuussa salailutodellisuudesta, mitä koette. Te olette vastuussa hallitustodellisuudesta. Kun muututte kaikki yksilöinä sisällänne ja avaatte kanavan, minkä kautta voitte integroitua, hallitusrakenteen on muututtava, koska se on heijastus teistä.

Henkilökohtainen integroitumisenne on kriittistä, kun valmistaudutte maan ulkopuoliseen kontaktiin ja kun tunnustatte niiden olemassaolon. Se on yksi tärkeimmistä asioista koko maan ulkopuolisten ilmiössä. Alusten koko ja niiden vilkkumien valojen väri on kaikki toisarvoista. Tärkein asia on, miten tämä ilmiö muuttaa tietoisuuttanne. Kun tietoisuutenne muuttuu, todellisuus muuttuu. Jos haluatte erilaisen todellisuuden maan ulkopuolisiin kontakteihin liittyen, niin teidän on muutettava itseänne.

Ette ole yksin. Meitä on tuhansia, jotka olemme käyneet läpi samanlaisen evoluutioprosessin kuin te. Olemme täällä pitämässä teitä kädestä. Emme tee sitä puolestanne, mutta olemme paikalla. Teidän on oltava valmis ottamaan ensimmäinen aekel tai muuten kuilu välillämme ei sulkeudu. Sitten seisomme ikuisesti tämän kuilun vastakkaispuolilla.

Tuon kuilun on aika sulkeutua ja meidän on aika rakentaa silta, jolla voimme kohdata. Se kaikki alkaa teistä.



Sashaa kanavoinut Lyssa Royal (www.lyssaroyal.com)
Vuodelta 1993
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine






Ei kommentteja: