maanantai 13. helmikuuta 2012

OLEMME MYÖS IHMISIÄ



Valotyöntekijät ovat ihmisiä, jotka tietoisesti muistavat, keitä he ovat henkiolentona.

Valotyöntekijöinä olemme tottuneet katsomaan jatkuvasti sisäänpäin, korjaamaan itseämme ja tallaamaan egoamme alaspäin. Tämä palveli meitä hyvin kolmannessa ulottuvuudessa. Vuodesta 2003 saakka jolloin meitä siunattiin neljännen ulottuvuuden uudella energialla, tämä ei ole enää ollut hyödyllistä.

Valotyöntekijät ovat ihmisiä, jotka tietoisesti muistavat, keitä he ovat henkiolentona, ja tekevät työtä synnyttääkseen muutosta kaikille olemalla valoa. Meillä on taipumusta suureen itsemme uhraamiseen. Tämä on toinen asia, mikä on muuttunut neljännen ulottuvuuden tulemisen myötä. Meitä ei pyydetä jatkamaan uhrautumista kenenkään tai minkään vuoksi. Sitä ei tarvita tässä korkeammassa henkisessä energiassa. Itse asiassa, meitä pyydetään kohottamaan itsemme omissa silmissämme oppiaksemme rakastamaan itseämme. On helppoa rakastaa useimpia ihmisiä, mutta itsemme rakastaminen on melkoinen haaste.

Kun ympärillämme ja elämässämme on kaaosta ja muutoksia, monet valotyöntekijät ovat uupuneita. Ja silloin kun olemme uupuneita, on helppoa nähdä vain vaikeuksia. Jotkut teistä ovat juuri ohittaneet jonkin vaikeuden, mutta valmistautuvat seuraavaan, vaikkei se olisikaan vielä ilmestynyt. Jos tämä kuulostaa siltä, mitä teet, ota nyt muutama hetki ja hengitä syvään. Kolmen pitkän, hitaan ja syvän hengenvedon ottaminen siirtää keskittymisesi päästä takaisin sydämeen ja auttaa kehoasi rentoutumaan. Jos valmistaudut henkisesti seuraavaan "hyökkäyskierrokseen" elämässäsi, niin olet tiukka myös fyysisessä kehossasi. Vain hengitä.

Unohdamme, että vaikka integroimmekin lisää sielumme henkisiä puolia, olemme silti ihminen. Silloin kun meistä tulee tietoinen valotyöntekijä, siirrymme ihmisestä, joka näyttelee henkistä, henki-ihmisolennoksi. Henkiset piirteet ottavat etualan persoonassamme, mutta ihmispiirteet ovat edelleen olemassa.

Tunteet tekevät meistä ainutlaatuisen. Silloin kun meille on uutta tämä tietoinen kulkeminen valossa, olemme anteeksiantavampia negatiivisille tunteillemme. Joskus valotyöntekijät ajattelevat, että silloin kun he lopulta ymmärtävät polkunsa täällä, heillä pitäisi olla vain positiivisia tunteita eivätkä negatiiviset tunteet koskaan enää palaa. Ja jos ne palaavat, niin heissä pitää olla jotain vialla valotyöntekijänä. Kuule tämä selvästi: niin kauan kun meillä on ihmiskeho, meillä on sekä positiivisia että negatiivisia tunteita, joita voi ilmestyä koska tahansa. (Emme ole täydellisiä. Meidän ei ole tarkoitus olla täydellisiä täällä). Meidän on tarkoitus oppia oppitunteja, jotka saavat meidät muistamaan, mitä täydellisyys on. Meissä tai polussamme ei siis ole mitään vikaa, jos ilmaisemme näitä negatiivisia tunteita toisinaan. Avaimena olemiseen vahva henki-ihmisolento on pysyä negatiivisten tunteiden kanssa, silloin kun meillä on niitä. Avaimena olemiseen vahva henki-ihminen on olla pysymättä negatiivisissa tunteissamme kovin kauaa.

Jos tunnistat sanovasi negatiivisia asioita, vedä syvään henkeä. Pyydä sitten anteeksi siltä, jolle puhut, tilanteelta ja itseltäsi. Tämän tekeminen mahdollisimman nopeasti sallii sinun pysyä korkeammassa energiapaikassasi.

Olen jakanut hiljattain useiden valotyöntekijöiden kanssa, jota ovat niiden 144000 joukossa, jotka auttavat ylösnousemuksen synnyttämisessä. Yksi vakioasia heidän sielusessioissaan on ollut kysymykset siitä, miksi he edelleen pystyivät suuttumaan, järkyttymään tai turhautumaan. Ollessaan tietoinen tavoitteestaan tuoda valoa ylösnousemusta varten, he tunsivat syyllisyyttä, kun näitä tilanteita syntyi. Valotyöntekijän suurin vihollinen on syyllisyys. Valotyöntekijäpolulle on haitallista tuntea katumusta tai syyllisyyttä. Enkelien antama vastaus oli sama, mikä annettiin teille yllä: anteeksiantaminen, kun näitä tilanteita tapahtuu. Toinen vastaus oli olla vellomatta siinä, miksi se tapahtui. Vain päästää irti ja jatkaa polkunsa kulkemista ja valonsa loistamista. Keskittyminen siihen "miksi" voi pitää meitä tuossa negatiivisuudessa ja alentaa energiaamme. Vain päästäkää siitä irti. Kaikki meistä voivat ottaa tuon saman neuvon: olla vellomatta siinä, miksi näitä asioita tapahtuu. Silloin kun tunnistat negatiivisuutta olevan, pyydä anteeksi tai anna anteeksi, päästä siitä irti ja jatka valosi loistamista.

Kun pian ylösnousemme viidennen ulottuvuuden uuteen fyysiseen maailmaan, otamme ihmiskehon mukaamme. Sielläkin meillä on edelleen pääsy tunteisiimme. Enkelit haluavat meidän tuntevan nyt turvaa rakastaa ja syleillä kaikkia aspektejamme. Olemme henkisiä, mutta myös ihmisiä. Ja se on täydellistä.

Minä olen myös ihminen,   



Kirjoittanut Christina Lunden (www.christinalunden.com)
Uutiskirjeestä 12.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Ei kommentteja: