tiistai 14. helmikuuta 2012

RUPATTELUA JUMALAN KANSSA



Olen teissä. En ole ulkopuolellanne, enkä jossain yläpuolellanne. Olen osa teitä. Ei ole mitään erillisyyttä.

Jotkut teistä luulevat, etten voi puhua "astian" kautta, että olen liian voimakas tunnettavaksi, kuultavaksi. Tässä kuitenkin esittäydyn teille. Olen se, jota kutsutte Jumalaksi, Luojaksi. Olen tullut tämän sielun luo puhuakseni teille kanssani yhteenliittymisen tärkeydestä. Sillä olen sinussa, aivan kuin sinä olet osa minua. Meidät yhdistää valovoima sydänkeskuksessasi. Sinun ja minun välillä ei ole mitään erillisyyttä. Rakkauteni, kärsivällisyyteni on aina ollut kanssasi ja jakanut elämänkokemuksesi - ilosi ja myös surusi.

Kautta aikain teille on opetettu, että olen toisessa paikassa, kaukana teistä. Kun kuljitte menneisyytenne synkkiä kohtia, ette päästäneet minua lähellenne. Kokeminanne synkkinä aikoina kehititte suojatakin, mihin kietouduitte. Tunsitte suurta tarvetta jonkinlaiseen suojaan. Olin edelleen osa teitä - sisällä sydämessänne. Koin kanssanne, se on totta. Mutta rakkauteni ja rauhani, ydinolemukseni ei voinut saavuttaa teitä, koska olitte kaukana minusta olemuksessanne. Sen valitsitte. Tietäkää kuitenkin, että olin kanssanne myös silloin. Ajatus minun olemisestani taivaassa on kasvanut syväksi uskoksi monille. Näin ei ole, sillä sanon sinulle taas: sinä olet minussa ja minä olen sinussa. Olet osa minua.

On monia valon lähettiläitä, jotka ovat tulleet maan päälle kylvämään muutossiemeniä. He ovat nyt "upotettuina" historiankirjoihinne ja raamattuun - vaikka sanoja ja tapahtumia on muutettu monta kertaa. Tänään tuon muistiinne yhden. Sen jota kutsutaan Jeesukseksi. Kun hän astui maailmaanne, toiset joilla oli tietoa, tiesivät hänen tehtävästään, hänen kaikkien palvelemisestaan. Hän syntyi nöyräksi syystä. Näyttämään kaikille, että jokaisessa on osa minua. Näyttämään, ettei teidän tarvitse olla suuri, rikas omaisuudeltanne. Nämä asiat sopeuttavat vain kasvuanne. Jeesuksen elämää opastettiin tarkasti, kuten kaikkia suuren palveluksen tekeviä sieluja. Hänen tarkoituksensa oli avata suljetut mielet uudelle ymmärtämisen, myötätunnon ja elämisen tavalle. Rauhan, rakkauden ja valon tavalle, mikä on osa minua. Se on ydinolemukseni. Siksi aina kun olette hiljaa, kun ammennatte valoa, ydinolemukseni täyttää teidät sisäisellä hiljaisuudella ja suurella rauhalla. Jeesus opetti tapojani.

Tämä aika on maan päällä taas. Aika avautua uudelle tavalle eteenpäin.

Valoni on kaikkialla. Ydinolemukseni on kaikkialla. Kaikkialla jokaisen teidän ympärillä. Olen teissä. En ole ulkopuolellanne, enkä jossain yläpuolellanne. Olen osa teitä. Ei ole mitään erillisyyttä. Tämä on viestini.

Puhukaa minulle usein. Puhukaa Jeesukselle, Buddhalle tai kenelle tahansa valolähettiläälle usein. Tänä maan aikana he kulkevat keskuudessanne hengessä. He puhuvat monille teistä. Voitte tuntea heidän läsnäolonsa. Siis nouskaa. Kun lähestytte vuotenne loppua, nouskaa. Nouskaa todelliseen ydinolemukseenne - minun olemukseeni. Rauhassa, rakkaudessa, yhteishengessä ja ykseydessä yhtenä.

Tämä on viestini teille.

Jumala


Jumalaa kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
11.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Ei kommentteja: