keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Peli On Ohi / Viesti Arcturulaiselta Ryhmältä 25.3.12

Monet meistä yrittävät elää tavoilla, joilla uskomme, että meidän pitäisi elää - eläen niiden ajatuksien mukaan, jotka tulevat uskonnollisista ja metafyysisistä kirjoista tai toisten kokemuksista. Päästäkää irti kaikista käsityksistä.
Olemme tehneet erittäin kovasti työtä tuhansia vuosia vanhassa kolmannen ulottuvuuden energiassa. Se oli hyvin pelattua peliä, mutta sen ei ollut koskaan tarkoitus jatkua ikuisesti. Peli on ohi, rakkaat ystävät, on aika jatkaa matkaamme korkeampaan totuusenergiaan ja sen tunnistamiseen, keitä me ja kaikki ovat.

 Rakkaat ystävät, olemme täällä kannustamassa teitä kärsivällisyyteen. Näemme teidän lannistuvan, kun mikään ei näytä muuttuvan, mutta antakaa meidän vakuuttaa teille, että paljon asioita muuttuu. Ette ole tietoisia kaikesta, mitä tapahtuu kulissien takana. Yrittäkää olla lannistumatta tai pitämättä ennakkokäsityksiä siitä, miten tapahtumien pitää kehittyä - sallikaa vain prosessi ja samalla päästäkää irti kaikista uskomuksista, joita teillä ehkä edelleen on siitä, miten prosessin on ilmennyttävä. Kaikki etenee suunnitelman mukaan ja kaikki on täydellistä.

Monet teistä yrittävät elää tavoilla, joilla uskotte, että teidän pitäisi elää - eläen niiden ajatuksien mukaan, jotka tulevat uskonnollisista ja metafyysisistä kirjoista tai toisten kokemuksista. Päästäkää irti kaikista käsityksistä, miltä ylösnousemuksen pitäisi näyttää, ja päättäkää sen sijaan vain elää hetkessä, hyväksyen jokaisen päivän lahjaksi sisäiseltä jumaluudelta ja eläen tuntemassanne totuudessa.

Nähkää jumaluus toisissa ja muistakaa, kuka te ja he olette, vaikkei heillä itsellään olisi kiinnostusta tietää tätä. Tehkää tämä niille, jotka näette uutisissa tai sanomalehdissänne tai kun elätte normaalia päiväänne. Tunnistakaa jumalainen suunnitelma kaikessa ympärillänne. Nämä pikkuaskeleet muuttavat vähitellen tietoisuustilaanne ja johtavat täyteen heräämiseen. Se ei ilmesty valtavana energiaräjähdyksenä, mikä heittää teidät uuden maailmaan ilman teidän ponnisteluanne. Ketään ei "pelasteta" vain julistamalla se. Luotte uutta maailmaa jokaisella ajatuksella, sanalla ja teolla, mikä eletään totuudessa ja ymmärryksessä siitä, kuka ja mikä on todellista. Tämä on henkinen matka. Kyllä, asiat maan päällä nopeutuvat nyt ja saatte enemmän ja enemmän tilaisuuksia harjoitella elämistä joka hetki totuuden ja keskittymisen tilasta, ja niin se tehdään.

Näette pian muutoksia omassa hallituksessanne ja muiden maiden hallituksissa. Monet lähtevät ja valaistuneempia laitetaan heidän paikalleen.

Niille jotka ovat pidätelleet epäilyksessä ja epäuskossa, tulee nopeasti aika joko nousta "laivaan" tai lähteä. Korkeamman ulottuvuuden energia ei tue niitä, jotka päättävät jäädä matalampiin taajuuksiin. Monet järkyttyvät paljastuksista, joita pian tulee esiin, mutta niin järkyttyneitä kuin he ehkä ovatkin, heidän on avattava sydämensä uuteen tapaan nähdä ja uskoa tai heidän jätetään taakse. Nämä tuntuvat kovilta sanoilta, mutta aika on loppumassa tietoisuuden avaamiselle totuuteen.

Olette tehneet erittäin kovasti työtä tuhansia vuosia vanhassa kolmannen ulottuvuuden energiassa. Se oli hyvin pelattua peliä, mutta sen ei ollut koskaan tarkoitus jatkua ikuisesti. Peli on ohi, rakkaat ystävät, on aika jatkaa matkaanne korkeampaan totuusenergiaan ja sen tunnistamiseen, keitä te ja kaikki ovat.

Pyydämme kaikkia lähettämään valoa niille Gaian ihmisille ja alueille, jotka edelleen resonoivat matalampiin taajuuksiin. Lähettäkää vain valoa ilman erityisaikomuksia tai säikeiden kiinnittämistä, koska valo tietää, mitä tarvitaan - se on kaikkitietävä. Nähkää valovirta sydänkeskuksestanne annettavan vapaasti niille, jotka eivät ole vielä tietoisia omasta valostaan. Valolähteenne ei voi koskaan ehtyä, sillä se on ääretön. Kun näette valon virtaavan maailmaan, ette yritä muuttaa mitään, sillä yrittäessänne muuttaa jotain olette kolmannen ulottuvuuden energiassa ja näette kaksinaisuudesta ja erillisyydestä.

Nimittäin todellisuudessa ei ole mitään muutettavaa, sillä kaikki on jo yhtä kaikkialla läsnäolevan jumaltietoisuuden täydellisyydessä. Ihmiskunta on tietämättömyydessään muodostanut maailman, mikä vaikuttaa vähemmän täydelliseltä. Emme sano, että teidän on tarkoitus rentoutua ja sanoa: "Ai, no, kaikki on harhaa, joten en tee mitään." Sanomme, että valaistunut sielu tietää aina ensin totuuden ja sitten ottaa niitä ihmisaskelia, joita häntä ehkä opastetaan ottamaan - joskus ei ole tarkoitus tehdä mitään ja toisilla kerroilla on jonkinlaista toimintaa.

Virrattakaa valoa itseenne joka päivä hiljaisena aikananne ja nähkää sen virtaavan sydänkeskuksestanne fyysiseen, tunne-, mentaali- ja henkikehoon sillä aikomuksella, että se puhdistaa pois kaiken matalamman värähtelyn. Päättäkää puhdistaa pois kaikki viipyilevä energia sairausperinnöstä, uskonnollisista valoista, muinaisista lupauksista, tuskallisista solumuistoista, vääristä uskomuksista, negatiivisista tunteista ja kaikesta, mikä energiakentässänne edelleen kantaa matalampia taajuuksia, sillä nyt on aika päästää irti, puhdistaa ja antaa mennä.

On erittäin tärkeää tietoisesti katkaista kaikki kiinnitysjohdot, joita teillä ehkä vielä on ihmisiin, ja antaa heidän mennä oivaltaen sen, että jokaisella yksilöllä on matka, korkeampi itse ja oppaita auttamassa ja hän löytää oman tiensä, kuten tekin. Johtoja muodostuu liiallisesta positiivisesta tai negatiivisesta energiayhteydestä tiettyihin ihmisiin tai asioihin. Monta kertaa tämä on lapsi. Usein se on joku, jonka kanssa olemme olleet tekemisissä vähemmän positiivisesti, ja haluamme välttää häntä. Tavallisesti se on joku, jota ajattelemme usein. Energiajohdot, negatiiviset tai positiiviset, voivat tulla mukanamme toisista elämistä ja pitää sidoksissa toiseen ihmiseen tai johonkin. Älkää koskaan pelätkö kiinnitysjohtojen tietoista vapauttamista. Se on tärkeää ja on aika.

Energiajohtojen vapauttaminen ei merkitse, ettei teillä voi olla näitä ihmisiä elämässänne. Se merkitsee, että tuosta suhteesta tulee erilainen ja vapaampi. Kun katkaisette valheellisen tunteen tarpeesta johonkuhun tai johonkin elämässänne, alatte käsittää, ettei mikään asia tai ihminen voi tehdä teitä kokonaisemmaksi ja eheämmäksi, kuin jo olette. Tämä oivallus vaikuttaa moniin suhteisiin, jotka perustuvat vanhoihin kolmannen ulottuvuuden uskomuksiin, erityisesti jos toinen kumppani ymmärtää tämän ja toinen ei. Tehkää kokeilu. Kuunnelkaa 40-luvun vanhoja rakkauslauluja ja saatte hyvän esimerkin kiinnittymisestä ja siitä, että oma hyvä on itsen ulkopuolella. Useimmat kokevat raskautta kuunnellessaan näitä lauluja. Se on tuon laulun kantamaa energiaa, minkä tunnette ja minkä kanssa ette enää resonoi.

Antakaa mennä, rakkaat ystävät, antakaa mennä. Mitään todellista ei voida koskaan kadottaa, se voidaan ainoastaan nähdä ja kokea korkeammalla tasolla. Älkää pelätkö uppoutua totuuden syliin, sillä se mitä löydätte sieltä, on paljon enemmän, kuin olisitte koskaan voineet kuvitella vanhassa ja rajoitetussa energiassa.

Metafysiikka on yritystä muuttaa huono kuva hyväksi monilla ja moninaisilla menetelmillä. Mystiikka on oivallus, ettei ole mitään muutettavaa. Juuri nyt kaikkia opastetaan siirtymään mystiikkaan, aidompaan tapaan nähdä ja uskoa. Metafysiikka toimii vielä monilla, koska se resonoi heidän tietoisuustasonsa kanssa. Useimmat "henkiset" kirjat, joita nyt on saatavilla, ovat metafyysisiä ja opastavat lukijaa tekemään tätä tai tuota siirtyäkseen ongelmien yli ja tullakseen "henkisemmäksi". Jos et enää resonoi näiden kirjojen ja opetusten kanssa, sinua opastetaan menemään metafysiikan yli mystiikkaan - oivallukseen, että olet jo ja olet aina ollut valmis.

On aika päästää irti kaikesta, mikä on vanhaa ja valmista, riippumatta siitä, miten voimakkaasti olet uskonut tarvitsevasi jotain tunteaksesi onnellisuutta. Tämä on ylösnousemus.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.



Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
25.3.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 


Ei kommentteja: