maanantai 31. lokakuuta 2011

KVANTTIELÄMINEN ALKAA 2012


Kyse ei enää ole minusta, kyse on meistä. Ykseydestä.


Minä, Kuthumi, astun nyt korkeamman tiedostamisenne kenttään. Kun lähestytte lineaarista vuottanne 2012, monet muutokset joita olette kokeneet aiempina vuosina, yhdistyvät mielessänne ja siksi aineeseen fyysiselle tasolle.

Kuluneet kolme vuotta ovat saaneet aikaan suuren osan transformaatiostanne. Ennen sitä oli valmistautumisen ja sieluvalollenne heräämisen aikaa. Vuonna 2010 puhuin finanssimarkkinoista ja muutoksista maailman rahajärjestelmästä. Tietenkin se on kaksi viime vuotta aiheuttanut paljon kaaosta valtioille ja kaikille yksilöille, jotka käyttävät rahaa vaihdonvälineenä. Tämä on auttanut monia näkemään rahan eri valossa. Kaaos on auttanut monia muuttamaan asennettaan rahankäyttöön. Viisaat ovat oppineet kontrolloimaan rahojaan sen sijaan, että rahaa käytetään heidän kontrolloimiseensa. Niinpä monet ovat kyseenalaistaneet ja monet edelleen kyseenalaistavat tämän koko aiheen. Tämä prosessi vie pois harvojen rahavallan ja luo uutta tietoisuutta. Uusia valuuttoja syntyy 2012.

Viime vuotta, 2011, nimitin yhtenäisyyden vuodeksi. Se oli vuosi, jolloin kohtasitte uusia todellisuuksia elämässänne joka tasolla. Se paljastui, mikä oli ollut pitkään piilossa. Tämä prosessi jatkuu 2012 ja 2013, kun vanha jatkaa kaatumistaan.

Yllytin niitä, jotka ovat avautuneet korkeammalle tietoisuudelle, liittymään yhteen, auttamaan toisiaan ja auttamaan muita näiden ymmärryksessä ja heräämisessä. Oli urheita sieluja, jotka antoivat henkensä tyranniasta vapautumisen puolesta, vapauttaakseen maanmiehensä ja -naisensa. He antoivat elämänsä totuuden ja vapauden puolesta. Ystäväni, kuulen monien sanovan, että on hyvin paljon levottomuutta monissa maissa. Sanon teille, että tämä on osa uuden olemis- ja elämistapanne synnytyskipuja. Ymmärtäkää, että niiden jotka pyrkivät tukahduttamaan ja kontrolloimaan toisia, ei voi sallia jatkaa sen tekemistä. Vahvuutenne on yhteen liittymisessä, ihmiskunnan eteenpäin siirtämiseksi evoluutioprosessissanne.

Kutsuin vuotta 2009 mestaruusvuodeksenne. Sinä vuonna monet heräsivät sielulleen ja jakoivat toisten kanssa sielutietoaan. Niinpä valo laajeni ympäri maapalloa. Ystäväni, näet mallin, heräämisprosessin. Tätä yhtenäisyyttä vaaditaan vuosia eteenpäin - kauas vuoden 2012 tuolle puolen.
 


2012 
Monet suuret vanhimmat ovat puhuneet tästä tulevasta vuodesta 2012 aikana, jolloin transformaatio loppuunsaatetaan, tietoisuus nousee. Olen selittänyt askelia, joita monet ovat jo ottaneet. Tämä vuosi ei tietenkään päätä transformaatioprosessia, pelkästään tämän prosessin osan. Se antaa upean perustan kasvaa kvanttielämiseen. 2012 merkitsee ihmiskunnalle harhan lopunalkua.

Alatte ymmärtää enemmän telepatiasta ja jotkut teistä käyttävät tätä kommunikointimuotoa. Kolmannen ulottuvuuden energioiden viimesäikeet häviävät pois. Näkökulmanne materialismiin muuttuu ja se korvataan luottamuksella ja uskolla itseenne ja omiin kvanttikykyihinne. Tämä on erittäin tyydyttävää teille. Aa, näen sen yllättävän jotkut teistä. Sanon teille, että älkää pitäkö kiinni aineellisesta omaisuudestanne niin voimakkaasti, sillä menetätte sen varmasti. Ei minkäänlaisen rangaistuksen vuoksi, ei, vaan sielukasvunne ja tasapainoon palaamisenne tarpeesta.

Tätä aluetta monet edelleen käyvät läpi 2012. Kehottaisin kaikkia nauttimaan, todella nauttimaan siitä, mitä teillä on nyt, mutta älkää pitäkö siitä tiukasti kiinni. Muuttakaa henkilökohtaisen aineellisen maailmanne kontrollointi kiitollisuudeksi ja onnellisuudeksi siitä, että teillä on se nauttiaksenne ja kokeaksenne nyt, tässä hetkessä.
 


Tunnetransformaatio 
Näette, että suuressa osassa vuotta 2012 on kyse tästä - tunnetransformaatiosta. Enkö kertonut teille, että tämä tapahtuu joka tasolla? Olen yrittänyt valmistella teitä vähitellen. Hyvin monilla on tunnetason kiintyminen omaisuuteensa. Tämä laajentuu rahaan, työpaikkaan, suhteisiin.

Pyydän teitä pysähtymään hetkeksi ja visualisoimaan miehen, joka yrittää pitää kiinni työstään yrityksessä, mikä vaatii enemmän ja enemmän hänen henkisiä ja fyysisiä kykyjään, enemmän hänen aikaansa - se myös pyrkii tavallaan omistamaan hänet, muttei anna lisäkorvausta noista ylimääräisistä tunneista ja velvollisuuksista. Sitten joku toinen yrittää ottaa hänen työnsä. Alkaa taistelu. Kilpailussa ilmaistaan raivoa, epäkunnioitusta ja myös vihaa. Alatteko nähdä todellisen tilanteen? Hän sanoo itselleen: "Tarvitsen tämän työpaikan maksaakseni lyhennykset, auton, television jne."

Mutta tarvitsetko? Eikö ole aika pysähtyä ja tarkastella, mitä oikeasti haluat elämässäsi? Näinkö haluat elää? Tapahtumien kautta sinulta kysytään tätä 2012. Mikä on sinulle tärkeää? Pidätkö siitä, mitä mies on luonut? Pidätkö siitä, mitä sinä olet luonut? Vaikeita kysymyksiä, kyllä. Mutta transformoitte ajatuksenne, halunne ja elämänne vuonna 2012.
 


Suhteet 
Katsotte suhteita kaikilla tasoilla. Yrityksenne pomosta, työtovereista, naapureista, ystäviin, kumppaniin, lapsiin - joka tasolla. Kyse ei enää ole minusta, kyse on meistä. Ykseydestä. Siirtyen eteenpäin, muuttaen asenteita, muuttaen tapaa ajatella.

Voitaisiin sanoa, että vuosi 2012 on loppu. Se on vanhojen ajattelutapojenne loppu. Se on loppu sen ymmärtämättömyydelle, että jokainen teistä voi luoda oman todellisuutensa. Voitte jättää vanhat kontrollointitavat taaksenne - joka tasolla. Jotkut teistä eivät ole ymmärtäneet, miten saavuttaa tämän. Muuttakaa pelkästään tärkeysjärjestyksenne, muuttakaa asenteenne kiitollisuuteen ja todellisen luonnonkauneuden näkemiseen. Se on aina ollut, mutta ihmiskunta liikkui pois. Näki vain rahallisen arvon ja kontrolloinnin. Kysyn, onko se tehnyt teistä onnellisen, mikä tekisi teistä onnellisen. Kysykää itseltänne tätä. On aika tehdä niin.
 


Korkeammat ulottuvuudet 
Kun meditoitte, tulette rauhan tilaan. Se virtaa lävitsenne. Aikaa ei ole korkeammassa ulottuvuudessa, jonka olette saavuttaneet. On vain täydellistä iloa ja rauhaa. Millään muulla ei ole merkitystä. Siirrytte tähän rauhan ja ilon tilaan päivittäisessä elämässänne. Voitte elää sitä, hengittää sitä. Kun päästätte irti vanhoista tavoista, syleilette korkeampaa värähtelytasoa olemuksessanne. Aloitatte kvanttielämisen.

Näette siis, että 2012 on loppu, mutta ei niin, kuin monet ajattelevat. Maa muuttuu suurten laattojen liikkuessa ja sää muuttaa kiertoaan. Mutta se jatkuu. 2012 on vanhan ajattelun ja kontrolloinnin loppu kaikilla tasoilla. Se aloittaa uuteen syntymisen, mitä varten olette valmistautuneet - ensimmäinen vaihe.

Juhlikaa tulevaa vuotta 2012. Sitä ei pidä pelätä. Se on yksi askel rauhassa ja ilossa elämiseen. Se on kaikkien valotyöntekijöiden aikaa liittyä yhteen, auttamaan toisiaan näiden muutosten läpi avoimessa ystävyydessä. Tämä on uusi tie eteenpäin.

Onnellista vuotta 2012!

Mestari Kuthumi


Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)30.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



sunnuntai 30. lokakuuta 2011

2012 - KURKISTUS UPEAAN EDESSÄOLEVAAN VUOTEEN

 Planeetalla on aina ollut pessimistejä, niitä jotka ennustavat tuhoa ja synkkyyttä ja antavat pelkovaroituksia. Ja tämä palvelee tarkoitusta kaksinaisuudessa ja tietysti nopea silmäys ympäri maapalloa näyttäisi oikeuttavan heidän asenteensa. Mutta kerromme teille, että se on vanhaa energiaa.


Tervehdys mestarit!


Kiedomme teidät jokaisen hoivaavaan energiaan ja itsensä voimaannuttamisen kenttään, sillä jokainen teistä on todella mestari ylösnousemuspolullaan. Tarkoituksemme on antaa teille inspiraatiota ja selkeyttä, mutta vaatimuksena on nyt ja aina, että te pyhänä ja täysivaltaisena olentona käytätte erottelukykyä tässä ja kaikissa kanavoiduissa viesteissä.


Aloitamme tämän esityksen vuodesta 2012, todella otollisesta vuodesta, puhumalla peloista, joita joillakin teistä saattaa olla. Kerron teille ensin, että ylösnousemus on raiteillaan ja se tosiaankin tapahtuu. Te olette tehneet sen niin. Monilta osin ylösnousemus on jo tapahtunut. Kuitenkin jää vielä kristalliverkon loppuunsaattaminen ja kristallisiirtymän loppuaktivoinnit.


No niin, mitä pelkoihin tulee, niin pyydämme lempeästi teitä kaikkia tarkastelemaan hetken ympäröivää maailmaa. Mitä näette?


Medianne raportoivat sotaa, nälkää, katastrofeja ja talousromahdusta. Ja se mitä lähetetään, näkyy 3D:ssä. Se on usein täynnä tuhoa ja synkkyyttä, eikö vain?


Tuomiopäivän profeetat erityisesti käyvät korkeilla kierroksilla tässä aiheessa, eikö vain? Jotkut tuhon spekuloijat ovat erityisen hedelmällisellä maaperällä tässä ja luovat pelkoa seuraten komeettojen ja asteroidien törmäämistä, mullistavaa napojen kääntymistä ja talousromahdusta. Tunnistavat nämä pessimistit sitä tai eivät, niin he ruokkivat itseään aikaansaamallaan pelolla.


Rakkaat ystävät, kerromme teille taas, että ylösnousemus tapahtuu ja ihmiskunta on tehnyt sen niin. On aika päästää irti vanhasta energiasta ja pelosta. Tuhon profetiaa, maailmanlaajuisia mullistavia katastrofeja ei tapahdu.


Kerromme teille, että uusi aurinko sarastaa ja se on todellakin muutoksen aurinko. Se tuo upean uuden maan valoa. Ja rakkaat ystävät, tarkoitamme todella upeaa.


Mestarit, planeetalla on aina ollut pessimistejä, niitä jotka ennustavat tuhoa ja synkkyyttä ja antavat pelkovaroituksia. Ja tämä palvelee tarkoitusta kaksinaisuudessa ja tietysti nopea silmäys ympäri maapalloa näyttäisi oikeuttavan heidän asenteensa. Mutta kerromme teille, että se on vanhaa energiaa. Eikä hengen roolina ole koskaan käskeä teitä luopumaan toivosta tai päästämään irti vapaasta tahdostanne. Viestimme on kertoa teille jumaluudestanne ja kertoa teille faktana ja totuutena, että tämä planeetta ja ihmiskunta ylösnousevat - ja ovat ehdottomasti raiteilla sen tapahtumiseksi. Piste. Niinpä puhumme vuodesta 2012!




Edessä oleva vuosi

2012 on uskomattoman tärkeä vuosi. Se sisältää lineaarisessa peräkkäisvirtauksessaan moniulotteisia risteyskohtia ja aikaportteja. Itse asiassa parannellut moninaisen ajan pisteet ovat sallineet ylösnousemuksen tapahtua. Nämä pisteet ovat portteja, joiden kautta monet teistä jotka olette "lähettiläitä" tulevaisuudesta, sirius-plejadilaisia navigoijia ja koodinkantajia, tulitte sisään ollaksenne tällä planeetalla ylösnousemusta varten.


2012 on viimeinen heräämiskutsu monille koodinkantajille. Ja vuonna 2012 on paljon tehtävää. Monin tavoin työnne todella vasta alkaa 2012.




2012-lähettiläät

No niin, monet teistä jotka olette mukana planeetan ylösnousemuksessa, olette löytäneet itsenne maa-ajan vaiheesta, mitä ette pysty täysin käsittämään, täysin syleilemään. Olette toisinaan olleet ikään kuin vierailijana täällä, kaukana kotoa eivätkä energianne sovi täsmälleen vuoden 2011 maahan ja aikaan sitä ennen. Itse asiassa, monet teistä ovat tunteneet olevansa eksyksissä kuluneen vuosikymmenen.


Rakkaat ystävät, tietäkää, että nämä tunteet ovat päteviä ja todellisessa mielessä kulttuurishokki, kun heräätte eteenne paljastuvaan, kukoistavaan moniulotteisuuteen, kun asutte vuoteen 2012. Nimittäin monet teistä ovat tosiaankin tulevaisuudesta, teidän termeillänne!


On valtava määrä sieluja, jotka ovat päättäneet tulla maan päälle tänä aikana ulottuvuuksista, jotka ovat viidennen ulottuvuuden tuolta puolen - sekä maan tulevaisuudesta että korkeamman ulottuvuuden maailmojen tulevaisuudesta - minkä alatte paremmin ymmärtää lineaarisen ajan edetessä … erityisesti 2012.


Olette tosiaankin kristallivalon lähettiläitä, rakkauden suurlähettiläitä. Olette tulleet takaisin tulevaisuudesta - teidän termeillänne - maan lineaariseen aikaan auttaaksenne ihmiskuntaa navigoimaan niiden myrskyisien aikojen läpi, joita on ilmennyt viimeiset 40 vuotta ja joita tulee seuraavat 20 vuotta. Nimittäin monet teistä ovat vasta heräämässä "tulevaisuus menneisyyteen" -rooleihinne 2011 ja 2012. Ja niin tapahtuu suunnitelman mukaan. Vuoden 2012 aikaportit ovat laukaisinpisteitä.


Aloitte kerääntyä massoina ns. suurten ikäluokkien sukupolvena, toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, ja lukumääränne on vakaasti kasvanut ns. X-sukupolveen, indigo- ja kristallilapsiin, mennessä. Olette kristallivalon lähettiläitä, vaihtoehtoisen maan ja ylösnousemuksen pioneereja. Monet teistä tulivat vaihdokkaana nykykehoon seitsemännen ja kahdeksannen 7-vuotissyklinne aikana, 49-56-vuotiaina lineaarista ikää. Olette tulleet vaihdokkaana fyysiseen kehoon, mikä on itse asiassa versio teistä, ja sitä voidaan nimittää "toisen vaiheen vaihdokkaaksi". Ja se on tulevaisuuden itsenne korkeammalle kehittynyt versio, joka astuu taaksepäin ajassa tietystä tarkoituksesta. Tämä on samanlaista, mutta aivan erilaista kuin sielun integroituminen, koska kyse on erityisroolista, missä aikaporttilinkki kehittyneestä tulevaisuuden itsestä yhdistyy ajankohtaiseen elämään tietystä ylösnousemuksessa auttamisen tarkoituksesta.


Teillä on ollut monia rooleja, monia toimeksiantoja ja monia velvollisuuksia. Olette viisauden säilyttäjiä, maan tilanhoitajia, shamaanienkeleitä, tulitanssijoita, unikävelijöitä, valonsotureita, muodonmuuttajia, tähtiolentoja, vanhimpia, vahvuuden kantajia ja ajan parantajia!


Tulitte suunnittelemaan erilaisen lopputuloksen saneerausta täällä kaksinaisuuden maaplaneetalla! Olette täällä opastamassa ihmiskuntaa niiden rinnakkaisten onnettomuustodennäköisyyksien ja mahdollisten katastrofien läpi, jotka voisivat muuten aiheuttaa sekasortoa, kuten on tapahtunut hyvin monta kertaa aiemmin "vaikeissa vesissä". Olette täällä varmistamassa, ettei historia toistu. Ja kerromme teille, että olette onnistuneet.


Olette nimittäin ongelmien selvittäjiä, kapinallisia ja toimintamallin tuhoajia! Käytämme merta vertauskuvana selkeyttääksemme tätä valonlähettiläs-käsitettä. Kuvitelkaa ylösnousemusta merta käyvänä aluksena. Valonlähettiläät ovat navigointiasiantuntijoita, jotka tietävät tarkkaan, missä virtaukset ovat hengenvaarallisia, missä vuorovedet iskevät kiviin - ja lähettiläät tietävät, miten välttää ne, mistä purjehtia ohi, miten säilyttää lasti. He ovat opettajia, joilla on asiantuntemusta monilta alueilta, ja teillä on laajassa kerääntymisessänne kollektiiviviisautta, mikä on ennennäkemätöntä maan päällä minään aikana planeetan historiassa.


Nimittäin monet teistä ovat kokeneet toisten planeettojen ja toisten maailmojen ylösnousemuksen useita kertoja ja tunnette vaarat. Ymmärrätte mekanismia. Ja olette nyt melkein valmiita.


On muutamia rankkoja pakkoja jäljellä 2011 ja 2012 ja sitten peli muuttuu, kun jäätte johtaaksenne massoja vuonna 2013 - todellinen alku.


Kenties tärkein rooli teillä lähettiläinä vuonna 2012 on auttaa kaikkia säteilemällä valoanne ja olemalla antautumatta vanhan energian pelolle ja kärsimyksille. Älkää lannistuko. Sillä vuonna 2012 vanha energia potkaisee kovaa lannistaakseen muutoksen. Vahvistakaa energioitanne ja ankkuroikaa valoa. Harmonisoitukaa kristallin kanssa.




Mitä 2012 tapahtuu?

Vuonna 2012 tapahtuu uusi alku. Tuo uusi alku on uuden maan uusi malli. Maan ylösnousemus sallii ulottuvuuskorjauksen ja planeetan laajentumisen. Maa siirtyy kristallikenttään, joka laajentuu neljännestä ulottuvuudesta 12. ulottuvuuteen.


Kristallimatriisia generoidaan alla olevissa päätapahtumissa:


** Kristalliaurinkokiekon ja kristallipyörteen koodaus 11.11.11. MAX, 13. paradigma, alkuperäinen maan ulkopuolinen kristallikirjasto kutsutaan Arkansasiin koodaamaan kristallisiirtymän taajuuksia. Tämä tapahtuu 11.11.11 ja 12.12.12. MAX on koodien lähde.


** Kristalliverkko, mikä valmistuu 12.12.12


** 12 pääaurinkokiekon yhdistyminen, mikä edustaa uuden maataajuuden uutta DNA:ta tai suunnitelmakoodeja.


** Pyramidi-oktaedriverkoston loppuunsaattaminen, mihin sisältyy kristalli-kosminen siirtymä pyramidiverkoston ja voimasolmuinfrastruktuurin kautta maaplaneetalla, kera planeettaverkon ja kosmisen verkon siirtymän yhteydessä Orioniin ja Arcturiukseen.


Yllä olevien loppumuutosten loppuunsaattaminen vaaditaan 2011 ja 2012 viimeistelemään ennustettu ylösnousemus. Monin tavoin ylösnousemus on ollut käynnissä vuodesta 1987 saakka, mutta verkko, aurinkokiekot, kristallipyörteet ja pyramidiverkosto jäävät vielä rukattavaksi ja viimeisteltäväksi.


Monet teistä ovat koodinkantajia, kristalli-insinöörejä ja kvanttimekaanikkoja, jotka ovat täällä auttamassa tuossa loppuunsaattamisessa. Jotkut teistä ovat lähettiläitä, jotka on "lähetetty takaisin tulevaisuudesta". Toiset ovat Sirius-plejadilaisen allianssin jäseniä auttamassa voimarakenteiden, pyörreportaalikeskusten ja ley-linjojen parantelussa. Tämä pätee erityisesti maan tilanhoitajiin.


Siksi tunnette pakkoa harmonisoida energioita megakeskuksissa, Arkansasin kristallipyörteessä ja kiekkopaikoissa. Tunnette intuitiivisesti vetoa tuon tehtävän loppuunsaattamiseen ja tunnette tuon tehtävän erittäin hyvin. Monilla teistä on vastine Plejadien ja Siriuksen aluksilla, joiden tehtävänä on auttaa tässä loppuunsaattamisessa.





Vuoden 2012 voimapäivät ja aktivointivaiheet

Tiettyjä avaintaajuuksia on erityispäivinä 2012. Päiväntasaukset, päivänseisaukset ja pimennykset ovat erittäin voimakkaita, joista jokainen edustaa loppukoodauksia ylösnousemukseen.


Se mitä kutsutaan 12. ylösnousemusaalloksi, alkaa tammikuun loppupuolella ja jatkuu 12.12.12 saakka.


Vuoden 2012 avainpäivät ovat seuraavia:


25. tammikuuta - 12. ylösnousemusaallon alkaminen


3. helmikuuta - Neptunus Kaloissa, suuri sisäinen näkökyky parantuu 12. aallossa


8. helmikuuta - Kheiron Kaloissa, suuri mahdollisuus yksilölliseen vapautumiseen ja maailmanlaajuiseen parantumiseen


20. maaliskuuta - päiväntasaus, kosmisen alkusysäyksen neljäs ja viimeinen aalto, kristallikoodien lataus ja alustaminen


20. toukokuuta - auringonpimennys, ihmiskunnan makrointegroituminen, jumalaisen maskuliinisuuden tasapaino


4. kesäkuuta - kuunpimennys, ihmiskunnan mikrointegroituminen, jumalaisen feminiinisyyden tasapaino


6. kesäkuuta - Venus-transiitti, integroituminen Sirius-plejadilaisen allianssin kanssa, kultaisten delfiinienergioiden täydellinen paluu, jumalaisen feminiinisyyden alkuintegroituminen jumalaiseen maskuliinisuuteen


20. kesäkuuta - kesäpäivänseisaus, päivämääränelikon loppuunsaattaminen (auringonpimennys 20.5. ja kuunpimennys 4.6. ja Venus-transiitti 6.6.) Tämä on erittäin voimakasta energiaa, mikä sisältää energiakoodien viime sisäänvirtauksen ja sallii esteiden vapauttamisen.


22. syyskuuta - syyspäiväntasaus, kaikkien 12 pääaurinkokiekon alkuverkostoituminen kristallimuotoon


13. marraskuuta - täydellinen auringonpimennys, 144 satelliittiaurinkokiekon aktivointi 12 pääkiekkoon, tasapainoisen jumalaisen maskuliinisuuden lopullinen verkkointegrointi


28. marraskuuta - osittainen kuunpimennys, jumalaisen feminiinisyyden lopullisen verkkointegroinnin loppuunsaattaminen


12. joulukuuta - 12-12-12-kolmoispäiväportaali, kristalliverkon loppuhuipentuma ja loppuunsaattaminen, viimeisten Atlantiksen temppelikristallien aktivointi uusiin koodeihin ja yhdistäminen pyramidirakenteisiin ja aurinkokiekkoihin, maskuliini- ja feminiinienergioiden tasapainon yhdistäminen jumalaiseen ykseyteen, MAX-loppukoodaus kristallipyörteessä


21. joulukuuta - talvipäivänseisaus, ylösnousemusverkon uudelleenkäynnistys ja kristallikvanttikentän verkostoituminen, laajentuminen suurempaan pääsyyn 12 ulottuvuuteen, Saturnuksen, Jupiterin ja Pluton "Jumalan sormi" -muodostelma




12-12-12-uudelleenkäynnistys

Kaikista järjestelmistä tulee täysin koodattuja 12.12.12. Biminin tulikristalli aktivoituu, korreloiden Arakansasin kristallipyörteeseen ja kristalliaurinkokiekkoon. Sitten tapahtuu lyhyt uudelleenkäynnistys ja kaikki aktivoituu taas täyteen toimintaan, kaikki kristallikenttäjärjestelmät 21.12.2012.




Talous

Monet näkevät, että talouden vuoristorata syöksee jatkuvasti suureen pelkoon ja huoleen. Jotkut ovat ennustaneet täydellistä romahdusta. Rakkaat ystävät, vaikka talousjärjestelmän täytyy muuttua ja se muuttuu, täydellinen romahtaminen maailmanlaajuiseksi kaaokseksi ei palvelisi uutta maata. Täydellistä romahdusta ei tapahdu, sen ei sallita tapahtua. Muutos uuteen järjestelmään tapahtuu, mutta se vie monia vuosikymmeniä. Se on asteittainen prosessi.




Amerikan presidentinvaalit 2012

No niin, ennen kuin lopetamme tämän esityksen, puhumme lyhyesti vaaleista, jotka pidetään marraskuussa 2012 USA:ssa. Emme ennusta voittajaa, mutta kerromme teille, että se on äärimmäisen tärkeää aikaa. Sanomme, että presidentti Obama on korkeamman valon sielu ja tarjoaa parempaa tietä USA:lle. Vaaleista tulee vaikeat hänelle, mutta suurempi todennäköisyys on hänen uudelleenvalinnassaan. Mutta se ei ole varmaa, monia tekijöitä on pelissä mukana. Tulevaisuus on alati liikkuva kohde ja tässä tilanteessa meidän roolinamme ei ole ennustaa lopputulosta, sillä tämä lopputulos jää valinnaksi eikä sitä ole vielä päätetty. Kuitenkin sanomme, että Obama on mies, joka välittää enemmän kaikista kansalaisista huolehtimisesta. Kuitenkin USA on vielä monen vuosikymmenen päässä siitä, että sen hallituksessa on todellinen edustajisto.




Lopuksi

Kerromme teille, että 2012 on ennustettua aikaa. Se on planeetan ylösnousemuksen lineaarinen loppuunsaattaminen. Planeettaylösnousemus antaa uuden maan laajentuneessa mallissa ja täysin toimivassa 144-kristalliverkossa. Nämä ovat energioita, jotka sallivat ihmiskunnan harmonisen massamuuntumisen ylösnousemuksen saavuttamiseksi. Mutta kerromme teille, että muutokset ihmiskunnassa ovat asteittaisia suhteessa lineaariseen ajankulkuun.


Suurin osa ihmisistä katsoo ympärilleen 22.12. ja sanoo: "Mitään ei ole tapahtunut, mikä se iso juttu oli?" Mutta valaistuneet keskuudessanne tietävät, että jotain suurenmoista on tapahtunut ja että ylösnousemuksen todellinen alku on tosiaankin koittanut.


Olen Metatron ja kerron teille nämä totuudet. Olette rakkaita.


Ja niin se on, ja niin se on.


Arkkienkeli Metatronia kanavoinut James Tyberonn (www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 28.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine




lauantai 29. lokakuuta 2011

HIDDEN MESSAGES IN WATER



Rakastakaa Vettä.
Olemme Vettä.





Alla olevien kuuntelu auttaa energisoimaan kehossa olevan veden.
Solfeggio 174 HZ - 1122 HZ.


                                           Read this before you listen to the Solfeggio frequencies!

1. When listening for the first time, I would advice you to lie down and get to the most comfortable state and switch on the track…or get to the most relaxed position on your chair before you start.
2. Keep the volume at the maximum possible that you could handle.
3. You could feel a pounding sensation at the back of the head starting from the top of the neck to gradually ending at the brow by the time the audio finishes.
4. You “might” feel nauseated after you finish listening to the audio and may also have a head ache and pounding for sometime later as you’re basically experiencing new Neural pathways being created between both halves of the brain. As this pounding and headache reduces in a little while you’ll feel better / fresher that you have ever felt before..Enjoy this feeling! your ascension process has started.
5. First timers should listen to this before taking a nap or going to bed in the night as the after effects of headaches and the rest are not felt during sleep and you wake up renewed.
6. DO NOT TAKE ANY MEDICINE FOR YOUR HEADACHES… this is very very important. You need to understand that the discomfort of headache and nausea is due to the natural healing process going on and nothing other than that.
7. You would normally sleep for 12 to 16 hours during the healing process till your body is totally healed. You would feel a little tired during the healing but you should be done with the process in about 5 to 6 weeks.
8. If anyone feels numbness in the head and feel very lost and extremely tired immediately after listening to this, they should get outside and take deep breaths. You’ll feel very very refreshed within no time!
9. Drink lots of water as your body would be discarding most of the toxins built up over time and you need to get as much protein as your body asks for.
10. Listen to the audio till the day you don’t feel the after effects any more after you’re done, as this is an indication that you have received the push needed for ascension and your body and mind would take care till you reach your maximum potential you are meant to.
11. Most of your chakras would be activated during the healing process… Including increased telepathic, clairvoyant and healing abilities(If you would feel a tingling and more than usual warmth in the center of your left palm if you are right handed and the other way round if you are left handed, you need to know that you have the ability to cure the 3-dimensional ailments or diseases of others)… there would be so many new things you would discover about your new abilities!! what I mention here are just a fraction of the whole.
12. DO NOT at any cost abuse these abilities as they are meant to help and to be shared with others and not for personal gain




torstai 27. lokakuuta 2011

TRANSFORMAATIO JA RUUMIILLISTUMINEN



"Ette voi lopettaa kiertoanne maan päällä, ennen kuin todella arvostatte fyysisyyttä ja ruumiillistutte siihen."


Loogisella mielelläsi ajattelet sen tarkoittavan, että sinulla on enemmän voimaa ja parempi elämäntyyli. Se kuulostaa hyvältä, kuitenkin täyden ruumiillistumisen alkaessa tapahtua joudut paniikkiin ja sulkeudut taas.


Se voi tuntua erittäin isolta ja pelottavalta. On epämukavia fyysisiä aistimuksia. Voi tuntua siltä, että muurahaisia ryömii ihon alla tai energiasuihkuja räjähtää kehon läpi, mikä saa värisemään ja sätkimään.


Pelkona on, että menettää kehonsa hallinnan. On niin epämukavaa, ettei koskaan enää lepää, puhumattakaan nukkumisesta. On jo tuskallista, että on ylipäätään keho, erityisesti nyt tapahtuvissa muutoksissa. Miksi haluaisit ruumiillistua enemmän? Ainoan rauhan saat ollessasi unessa ja leikkiessäsi kehon "ulkopuolella".


Syleile tuota pelkoa. Kyse on kuitenkin vain valheellisista todisteista, jotka vaikuttavat todelta. Pelko on vain ohjelma. Se on osa vanhaa todellisuutta ja suunniteltu estämään sinua ruumiillistumasta täysin fyysiseen todellisuuteen. Muuttaaksemme tai ilmentääksemme tässä todellisuudessa meidän on todella oltava täällä! Tästä transformaatiossa on vain kyse.


Saint Germain on sanonut: "ette voi lopettaa kiertoanne maan päällä, ennen kuin todella arvostatte fyysisyyttä ja ruumiillistutte siihen."


Ota nyt hetki ja sulje silmäsi (pystyt lukemaan silmät kiinni, eikö?). Ok, älä sulje silmiäsi vielä. Sitten kun suljet silmäsi, vedä syvään ja rennosti muutama kerta henkeä. Vedä henkeä sisään kaikista suunnista, olet keskuschakrasi (kolmannen ja neljännen chakran yhteensulautuma). Kuvittele ja tunne samanaikaisesti energeettisen hengityksen laajentuvan kaikkiin suuntiin. Tee nämä tietoiset ja keskittyneet hengitykset ja tule hyvin tietoiseksi omasta kehostasi. Tee muutamia näitä hengityksiä, kunnes tunnet muutoksen ja lue sitten eteenpäin.


Kysy: "Mitä tapahtuisi, jos ruumiillistuisin täysin?"


Seuraa tätä hetki. Kuvittele, että olet 100%:sti sitoutunut olemaan fyysinen ja rakastat olla täällä - ei pelata varman päälle, ei ole yhtäkkisiä pakoreittejä ja tekosyitä.


Kun tein tätä harjoitusta, näin kohtauksen Matrix-elokuvasta, missä Neo tömistelee maata ja valtavia ja voimakkaita aaltoja räjähtää ulospäin ja muuttaa todellisuutta. Kehoni tuntui räjähtävän ja tuo "todellisuus" vahingoittui. Kuulin sanat: "Talot tuhoutuisivat!"


Tunnet ehkä jotain vastaavaa. Toinen yleinen uskomus on, että jos ruumiillistuisit tähän todellisuuteen täysin, jäisit tänne kiinni iäksi tai sinusta tulisi jotenkin kiihkeä seksikone tai haluaisit jatkuvasti epätoivoisesti seksiä.


Huomautus. Jos esittäessäsi tämän kysymyksen, kaikki näyttää vain hyviltä jutuilta tai kenties vain paremmalta versiolta siitä, mitä nyt tapahtuu, niin välttelet varjouskomuksia. Jos tiedostamattomaan osaasi ei olisi ollut ohjelmoituna jokin vakava tilanne, niin kokisit täydellistä ruumiillistumista nyt! On oltava jotain, mikä estää sinua ruumiillistumasta täysin nyt.


Näiden tiedostamattomien uskomusten tiedostaminen on ensimmäinen askel vapautumiseen niiden voimasta. "Pahin vaihtoehto" estää sinua. Anna mennä ja kuvittele ja tunne pahin vaihtoehto. Pysy noissa tunteissa, aistimuksissa ja kuvissa, mitä ehkä tulee esiin. Näin tiedostamaton kommunikoi. Hengitä ja mene sen mukana. Jos on pelkoa, salli itsesi täristä tai itkeä surusta. Liikuta kehoasi sen haluamalla tavalla vapautuaksesi tästä vanhasta energiasta.


Kun olet kokenut koko jutun, vedä taas henkeä ja anna sen mennä tai mitätöi se. Joka tapauksessa se ei ole totta.


Luo nyt morfinen kenttä (energia ja informaatio) siitä, miltä seuraava askel ruumiillistumisessa tuntuu, ja sitten astu tuohon kenttään. Se on hyvin yksinkertaista - sinun täytyy vain valita ja luottaa, että tiedät mitä teet.


Nouse seisomaan ja luo tuo kenttä eteesi. Hengitä ja keskitä huomiosi kehoosi ja aisteihisi. Pane merkille, miltä sinusta tuntuu aluksi. Kuvittele, että edessäsi oleva alue sisältää seuraavan mahdollisen ruumiillistumistasosi. Astu siihen, hengitä ja tunne. Pysy aisteissasi ja pois tietoisesta mielestäsi. Pane merkille, tuntuuko mikään erilaiselta.


Pane merkille rinnan, keuhkojen ja sydämen alue. Tuntuuko erilaiselta? Entä lantio, pää, rentoutumis- tai stressitilasi? Pane merkille, tapahtuuko kehosi missään kipukohdassa muutosta. (Muista kysymys: "Mitä tämä olisi, jos se ei olisi kipua?")


Tunnet ehkä tuon "muurahaisia ihon alla" tunteen tai jotain suurempia energioita. Pysy sen kanssa, liiku jos haluat ja hengitä. Jos olosi on epämukava, ruumiillistumisen vastustaminen aiheuttaa sen. Päätä antautua kokemukselle. Päätä olla  TÄÄLLÄ NYT!  Sano se ääneen ja todella tunne se. Pane merkille, mitä tapahtuu seuraavaksi.


Voit asettaa muita kenttiä seuraavalle ruumiillistumistasollesi ja kokea ne. Anna mennä ja kokeile. Pidä hauskaa sen kanssa.


Saat valita ylläpitäväsi sen tilan, missä haluaisit elää nyt. Voit aina muuttaa sitä myöhemmin.


Tämä prosessi voidaan toistaa usein ja sitä voidaan käyttää toisissa tilanteissa tai ongelmissa. Voit laatia kentän sille, miltä optimityö tuntuu, miltä unelmatalosi tuntuu. Yritä luoda kenttä upealle suhteelle toisen kanssa tai sille, miltä tuntuu upea suhde itsesi kanssa. Sitten kun tiedät, miltä se tuntuu, voit tehdä elämässäsi valintoja sen perusteella, sopivatko ne tuohon tunteeseen vai eivät.


Tietoisen ja loogisen mielen käyttäminen valintojesi tekemiseen ja elämäsi luomiseen on johtanut sinut paikkaan, missä olet nyt. Jos et ole täysin tyytyväinen, ehdotan, että alat luoda tästä toisesta, tuntemisen paikasta. Näin käytät tiedostamattoman osasi ja oman olemuksesi kielen laajentavaa voimaa.


Aidalla istumisenergia on tuskallista ja vaikuttaa massatietoisuuteen. Teit valinnan inkarnoitua nyt. Päätä hypätä aidalta ja todella ruumiillistua tähän todellisuuteen juuri nyt. Voi olla hyvin hauskaa, kun teet sen.


Kirjoittanut Sarah Biermann (www.limitless-one.com)
Lokakuu 2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



keskiviikko 26. lokakuuta 2011

KVANTTIHERÄÄMISTÄ



Universumi purkaa kohta rajoituksensa.

Valon vesiraja
 Seisotte paikassa, missä hiekka ja vesiraja kohtaavat. Ette ole vielä uskaltautuneet elämän ja valon syviin vesiin ettekä sen kaiken valtamereen, mikä on vasta tulossa. Seisotte vain itsenne rannalla ja valmistaudutte näkymättömiin myrskyihin. Kävelette puhtaiden mahdollisuuksien mereen - neitseellisten energioiden jotka eivät ole koskaan ennen koskettaneet maata. Ne tulevat odottamattomana nousuvetenä. Päivästä päivään, kerros toisensa jälkeen, teitä ja äiti maata täytettään ja juurrutetaan näillä puhdistavilla energioilla, joita ihmiskehonne ja valonne vastaanottaa.

Ykseyteen tuleminen ei ole matka aroille tai hatara-aikeisille. Se on rohkeille. Se on matka niille, jotka pystyvät kiipeämään itsen vuorille, tunteiden vuorille ja menneisyyden vuorille, käyttäen niitä astinkivinään, kun taivaalliset maailmat etenevät maan päällä.

Oletko koskaan ajatellut, että ihmisyydessäsi on valo? Ihmiskeho itsessään säteilee ja näyttää monitorivalotaajuutta. Lihan molekyyleissä on kaunista valoa. Näette ihmisyytenne tahraantuneena, sairaana ja likaisena - sivuutettavana, kun siirrytte korkeampaan valoon, ylösnousemusvaloon. Kehotan sinua syleilemään ihmiskehon lihan valoa! Sillä tunnistamalla ihmisvalon ja syleilemällä sitä olet vastaanottamistilassa etkä pettämistilassa.

Nämä uudet valoaallot tulevat teihin optisesti. Ne tulevat kehonne aukkoihin. Ne tulevat jokaisen aukon kautta, mitä kehossanne on. Optisesti ne vastaanotetaan lineaarisesti aivoihin, energeettisesti ne vastaanotetaan valohiukkasina, jotka laskeutuvat yllenne ja ne imetään välittömästi. Ne upottavat ihmiskehoon enemmän valomolekyylitekijöitä, kuin on aiemmin vastaanotettu.

Sallikaa ihmisyytenne loistaa kaikessa mahtavuudessaan. Jos erkanisitte ihmiskehostanne, valokehostanne tai sielustanne ja mielestänne (aivot), näkisitte, että jokainen on kuin erilainen tähti, joka säteilee, loistaa erilaista valoa. Kun varhain aamulla nähdään planeettajono, siitä tulee kuin peiliheijastus teille. Silloin kun kaikki planeetat ja tähdet asettuvat riviin, valosta tulee kirkkaampi. Tämä valo vahvistuu ja moninkertaistuu.

Juuri näin tapahtuu teille, kun sallitte ihmiskehonne valon asettua linjaan sielunne ja mielenne valon kanssa. Silloin kolmikkonne jokainen osa voi loistaa kuin kirkas tähti ja näyttää aidon olemuksensa. Asettukaa linjaan sisäisten tähtienne ja galaksien kanssa, jotka muistatte, jotka sisällätte ja joita teistä on tulossa. Jokainen teistä sisältää erilaisen asetelman, erilaisen taajuus- ja valo-oktaavin. Teistä on tulossa taivaallisia tapahtumia. Muistakaa: niin ylhäällä, kuin alhaalla - niin taivaassa, kuin maassa. Kyse on aina vain peilikuvasta. Katsokaa taivaalle saadaksenne selityksiä itsestänne.
 


Shen neuvosto 
Kaiken sen hiljaisuudessa mitä olette, asuu sydämen totuus. Hiljaisuudesta löydätte sen bioluminenssin, mikä teistä täytyy tulla. Olemuksenne solurakenteen valo muuttaa loistettaan kuin syvämeren kalat. Kuvitelkaa DNA:nne tulevan bio-loistevaloksi, mikä hehkuu solujenne nestemäisessä keskuksessa aaltoillen. Valo jota etsitte, on aktivoitunut. Olette puhdistaneet roskan sieluitsenne laskeutumiskentältä. Olette ilmoittaneet kaikille, että olemuksenne molekyylisisältö tulee olemaan valoa. Olette tulleet edustamanne universumin keskukseen. Luiskantaneet niiden kahleiden läpi, joita olette käyttäneet koristeina.

Olemme Shen neuvosto. Tulemme menneisyydestä ja tulevaisuudesta samanaikaisesti. Olemme ajan risteyksessä ja odotamme ovella muistuttaaksemme teille, että sisällänne on sekä mies että nainen, Jumala ja Jumalatar. Silloin kun jumalatar (jumala meissä) aktivoituu, sillä ei ole sukupuolta, yksityiskohtia. Menneisyyden ovet sulkeutuvat nyt hyvin nopeasti. Katsotte taaksepäin (toivoen, ettette muutu suolaksi) löytääksenne, kuka olitte, mutta kaikki on muuttunut, maisema on jo siivottu ja se näyttää uuden rantaviivan.

Kun tulitte maan päälle, kerroitte universumille, että olitte kyvykkäitä eikä tarvitsisi huolehtia - saisitte homman tehtyä. Maan asukkaana kohtasitte suuren tiheyden. Valonne muuttui ja sopimuksistanne tuli taakka. Tuon taakan alla kadotatte himonne. Kadotatte intohimonne. Kadotatte motivaationne. Huomaatte, että hyvin pieni osa maasta tyydyttää teitä. Haluatte olla onnellinen valotyössänne. Haluatte olla onnellinen parantumistyössänne. Haluatte olla onnellinen elämässänne, mutta olette kadottaneet puhdin. Olette kadottaneet intohimonne. Nämä sopimukset ja taakat joita kannatte harteillanne, ovat kuin hunajaämpäreitä itämaisesta elämästä, täynnä hävitettävää.

Yritätte syntyä uudelleen joka päivä, kukaan ei kuitenkaan taputa kosmisille aikaansaannoksillenne, inhimillisille oivalluksillenne ja saavutuksillenne. Missä taputukset ovat? Missä on sielunne etsimä tunnustus? Suuri masennus on täyttänyt ihmisrodun, planetaarinen suru ja periksi antaminen ennen vuoroveden kääntymistä. Tämä energia tulee DNA-muistina ajasta, mikä on linjassa Atlantiksen kolmen romahtamisen kanssa. Ajasta jolloin yrititte kovasti nostaa maailmaa, nostaa valoa, nostaa toisia turvaan ettekä onnistuneet. Elämä toisensa jälkeen, olemassaolo toisensa jälkeen, olette antaneet itsenne 100%:sti ettekä ole nähneet sopimuksen täyttyvän.

Shen neuvosto pyytää teitä menemään äärirajoille vielä kerran. Lähetämme teille komeettoja, asteroideja, auringonpurkauksia ja energioita vasta syntyneistä tähdistä. Lähetämme teille postikortteja Siriukselta, Plejadeilta, Arcturukselta ja Andromedalta. Lähetämme teille "vedoksia" vihreästä nurmesta ja lintujen tunnuslauluista. Teemme tämän kaikki vuoksenne. Estääksemme teitä antamasta periksi, sillä olette planeetan toivo. Olette niitä, jotka eivät ole koskaan antaneet periksi, vaikka olette halunneetkin. Tässä elämässä puhdistutte solutasolla Atlantiksen kolmesta romahduksesta. Ei vain maallisen Atlantiksen, vaan tähti-Atlantiksen tuhoutumisesta ja sen kohtaamista energioista.

Pyydämme teitä olemaan aluksenne kapteeni, sielunne mestari. Teidän ei ole tarkoitus mennä uppoavan laivan mukana pohjaan tässä inkarnaatiossa. Tämä on se yksi aika ja yksi paikka, mitä olette odottaneet. Universumi purkaa kohta rajoituksensa ja avautuu nähdäksenne tarkkaan, mitä tarvitsee synnyttää. Värähtelyt joita tulee, aiheuttavat jo hämmennystä aivoissa. On hyvin monia kommunikointitasoja, joilla kuulette, hyvin monia valotasoja joilla näette, hyvin monia sydäntasoja joilla koette, hyvin monia pimeystasoja jotka voitatte - kaikki samassa hengenvedossa, samana päivänä, samassa ajatuksessa.

Jokainen yksittäinen asia joka olette, on jaettu miljooniin tekijöihin. Suunnilleen niin monta tekijää teillä on joka ajatuksessa. Jokainen ajatuksenne koskettaa kaikkea - kaikkea menneisyydessänne, kaikkea suku- ja perhehistoriassanne, kaikkea tähdissä, kaikkea universumissa ja kaikkea aikaa, kaikkea avaruutta ja kaikkia ulottuvuuksia. Olette paikka, missä elämä risteää elämän kanssa.

Jos voisitte nähdä sen valokudoksen, mistä tulette, jos voisitte tuntea historian teidän jokaisen ympärillä, ymmärtäisitte, ettei ole mitään epäonnistumisia, ei ole mitään puutteita. Olette aina kestäneet viime hetkeen saakka ettekä ole koskaan antaneet periksi - silloinkaan kun universumi ei näyttäytynyt teille, kun väkenne ei pelastunut, kun ette voineet parantaa heimoanne, kun tuhoutuminen tapahtui. Te uskoitte.

Tiedämme, että teillä on monia pettymyksiä ja olette vihainen Luojalle. Tiedämme, että joskus tunnette, ettei rukouksiinne ole vastattu. Tiedämme, että teistä tuntuu, että teidät on hylätty eikä teistä piitata, mutta niin ei voi tapahtua. Tiedätte, että te ette ole koskaan yksin. Pyydämme meitä menemään äärirajoille vielä kerran kaiken sen vuoksi, mihin olette koskaan uskoneet ja mitä ette ole voineet todistaa. Olemme Shen neuvosto. Olemme teidän sisällänne, niin kuin te olette meidän sisällämme. Olemme meri ja te olette virtauksia, lahdelmia, jokia ja lampia, joille avaamme sylimme ja sydämemme. Aina väsyessänne ja halutessanne lähteä maan päältä, pyydämme teitä vain ajattelemaan hetken luomakuntaa ja näkemään sen merenä ja sukeltamaan siihen. Vain hetkeksi kadottakaa itsenne, tulkaa kotiin. Lähdemme luotanne kera tietämyksen, mikä on vahvempi kuin mikään, mitä olette kohdanneet.
 

Et ole se, joka olit viime viikolla 
Tervetuloa. Olemme Plejadien valoneuvosto. Tänään tulemme olemuksenne ja energianne arkkitehteinä. Autamme teitä suunnittelemaan, suunnittelemaan uudelleen, muokkaamaan, muokkaamaan uudelleen ja arvioimaan elämänne, sydämenne, aikomuksenne ja pelkojenne piirustusta. Tänään ohjaamme teidät olemassaolonne hyvin pitkään käytävään. Kun kuljette tätä itsenne käytävää, tarkastelette, pohditte ja tuijotatte sitä, kuka kerran olitte, ja käsitätte, että olette nyt valmis päästämään irti siitä, mikä kerran palveli teitä hyvin, muttei enää tyydytä tarpeitanne.

On aika päästää irti kaikesta, mikä ei enää palvele sitä suurempaa kuvaa, mikä teistä on tulossa. Monet teistä roikkuvat edelleen kiinni siinä, mitä oli, ja käyvät läpi päiviensä, elämänsä roskaa - kaivaen esiin ja tutkien "mitä olisi voinut olla", "mitä olisi ollut" ja "jos vain" olisitte valinneet eri polun, tehneet eri valinnan.

Tulemme vakuuttamaan kaikille teille, että tämä tunnekatumus on harhakuvaa. Lakatkaa kaivamasta elämänne roskia, vahvistamasta menneisyytenne katumista. Teitä vedetään ja työnnetään hyvin "tyköistuvaan" energiaan, mikä itse asiassa puristaa ihmisyyttänne uusiin suuntiin, mitkä eivät ole mukavia. Nämä ovat unohdettuja käytäviä sydämessänne, unissanne ja ne asuvat sielussanne.

Nämä energiat saavat teidät kiemurtelemaan, ärsyyntymään ja tulemaan tunteelliseksi. Teitä muokataan joksikin uudeksi ja paremmaksi, mitä koskaan ajattelitte mahdolliseksi. Uudet energiat kipinöivät. Ne kipinöivät joka osassanne. Ne tuovat esiin yhteyksiä ihmisiin, paikkoihin ja asioihin, jotka luulitte heittäneenne pois. Ne saattavat teidät uusiin tilanteisiin, tilaisuuksina sekä katumuksina. Kaikki mitä olette siirtäneet sivuun lautasellanne, pyytää nyt, että se nielaistaan, siihen tartutaan ja sitten poistetaan.

Teitä kaikkia synnytetään korkeampaan tietoisuuteen, tämä on ensimmäinen kajo kaikesta tulevasta valosta. Olette vain muutaman tuuman päässä tästä uudesta laajentumisportaalista. Seuraavien viiden vuoden aikana pääsette sisällänne koodattuihin paikkoihin, jotka sisältävät universumin salaisuuksia. Ette ole koskaan ihmisenä puntaroineet sellaisia mahdollisuuksia.

Nämä koodit ovat pääomaisuutenne. Ne ovat etsimiänne aarteita - aarteita joiden luontaisesti tiedätte olevan teidän. Ihmisinä etsitte näitä aarteita ulkoisesti rahana, perintönä, arpajaisvoittona. Nämä luontaiset aarteet ovat etsimäänne rakkautta, sydämenne toiveita. Ne ovat Jumalkoodinne.

Fyysisen kehonne elektronit ovat lisänneet pyörimistään. Kehonne hiukkaset ovat kulkeneet tästä laajentumisovesta ja jokainen solunne, aliatominen hiukkasenne, karvanne on muuttunut ja sisältää nyt korkeampaa valoa. Jokainen osanne kulkee eteenpäin nopeampaa tahtia. Myös itsenä tunnettu energia on vapautettu ja nyt se liikkuu eteenpäin menneisyyden tiivistymästä. Kehonne jokainen elin on saanut korkeamman ulottuvuuden määräyksen.

Koska se mitä olette kerran pitäneet tärkeänä ihmiselämässänne, muuttuu. Kykynne, jumalaiset koodauksenne vahvistuvat. Ajatuksia heijastetaan, haluja ja totuuksia julkaistaan, fyysistä sanaakaan tulematta teistä. Löydätte syvemmän yhteyden luontoon ja maahan. Ihmiset jotka kerran "painelivat nappuloitanne" ja "maalasivat tunnenurkkianne", huomaavat, että te ette enää reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin. Ei ole mitään tarvetta maksaa samalla mitalla takaisin. Kun he nyt työntävät teidät nurkkaan, nautitte vain hetken nurkassa. Olette paljon enemmän huolissanne jumalaisen energianne laajentamisesta kuin kehenkään reagoimisesta.

Ette ole se, joka olitte viime viikolla. Ette voi palata vierailemaan tuon ihmisen luona, edes hyvässä käyttäytymisessä. Ei ole paluuta siihen, mitä oli. Olette osa energiaa, mitä ei ole missään ajassa ja paikassa, sellaisena kuin tunnette ne. Olette ainut laatuaan. Ihmisyys mihin astutte, on geneettinen jäljennös Luojataajuudesta. Fyysinen keho johon sieluna inkarnoidutte, sisältää Jumalkoodit. Sielu on jo rakennettu sellaisista korkeista taajuuksista. Teidän ei tarvitse huolehtia niihin pääsemisestä - te olette ne!

Ihmisyytenne on rakennettu sen jokaisesta kuidusta, minkä tunnette Luojaksi. Maailmanne on vain yksi täplä hyvin täplikkäässä luomakunnan munassa. On jumalia jumalien perään ja universumeita universumien perään, joihin ette astu tässä olemassaolossa. Tämä suuri kokeilu on niin valtava, että se ylittää sen, minkä ihmisymmärrys pystyy käsittämään. Kaikki tietonne on vain pieni hiekanjyvänen koko elämän valtavalla hiekkarannalla. Elämä laajenee taas uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Voiko ihminen uida ohi kaikista kahleista ja kaikesta tiheydestä, mikä sille on tuomittu rajoitusmääräyksenä? Voiko ihminen muistaa jumaluutensa ajoissa pelastaakseen itsensä itseltään? Omahyväisyydessä ei ole kasvua. Ei ole kasvua, jos kaikki on liljan valkoista, taivaallista ja rakastavaa. Ainoastaan maan kärsimysten, koettelemusten ja vaikeuksien kautta ansaitsette sen ymmärryksen lahjan, kuka oikeasti olette. Olette geneettinen kokeilu. Teidät punottiin, siirrettiin ja kuutioitiin siitä elämänvoimasta, minkä tunnette Jumalaksi. Teidät asetettiin mikroskoopin lasilevylle ja teitä tutkittiin. Teihin lisättiin ja teistä vähennettiin ja sitten teidät laitettiin olentolajiin, joka oli jo olemassa tällä maaplaneetalla. Lajiin joka ns. ryömi mudasta.

Olette muodostuneet 144 tähtijärjestelmästä ollen myös Jumalan täydellinen DNA-koodi. Tämä on rakenteenne. Olette hologrammissa. Se on omavarainen ja itseään toteuttava elämisen yksikkö, mikä reagoi jokaiseen oikkuunne ja haluunne. Se on pelikenttä, mitä luotte jatkuvasti. Se ei ole hologrammi, mikä on kiinteä, tukeva ja paikallaan - se on hologrammi, mikä muuttuu jokaisen osallistuvan pelaajan tietoisuuden mukaan. Jokainen teistä havaitsee sen eri kulmasta sekä eri määrän ja eri muunnelman siitä. Se on tarkoituksellinen, se on laajentuva ja se on Jumala.

Silloin kun yhdistytte ryhmään rukoillen, aikomuksen esittäen ja totuudessa, niin pikkuruisen ajan hetken kuljette kaikki saman hologrammin läpi. Se on itsessään ihme. Silloin kun pidätte tuota hologrammia tietystä tarkoituksesta työpajoissa, rukouksissa ja kokoontumisissa, niin mitä vahvempana ja pidempään pidätte sitä, sitä enemmän aalto- ja värevaikutusta tapahtuu. Kun teillä on ensin ajatus, tuo ajatus on aalto. Kun tuo ajatus ilmentyy maan päälle, siitä tulee hiukkanen. Ensin keräännytte aaltona ja sitten kiinteytätte tuon ajatuksen, tuon ajattelun, tuon tietoisuuden hiukkaseksi. Se synnytetään ja julistetaan totuudeksi, mikä väreilee läpi koko ajan ja paikan.

Vaikka kuljette valtavien totuuksien valtateitä ja sivuteitä, nämä totuudet eivät ole mitään verrattuna aitoon olemukseenne. On aika kunnioittaa 100%:sti jumaluuttanne, osaanne luomakunnassa ja vastuutanne jokaisesta päivästä, minuutista, ajatuksesta ja jokaisesta sanasta, mitä puhutte. Olette ns. Jumalia koulutuksessa hologrammiristeilyllä. Jokainen teistä katsoo tätä elämän valtamerta ja näkee eri maiseman.

Kaikki ajatuksenne ja tunteenne ovat todellisia ja päteviä. Kaikki on pätevää ja kaikki merkitsee jotain Luojalle. Te, kokemuksenne, elämänne, tuskanne ja tarpeenne ovat päteviä.

Päivässänne ei ole vääriä valintoja. Kokekaa koko itsenne. Enemmän ja enemmän ja enemmän teistä paljastuu, kun rapsutatte pois sen ihon, joka luulitte olevanne, ja huomaatte, miten upea, ilahduttava ja todella lahjakas olette. Mikä tahansa määräyksenne onkin, se alkaa elää. Kaiverratte polkuanne. Tiedostakaa sanat, joita puhutte, ajatukset joita teillä on ja energiat joita määräätte. Ystävystykää sanojenne kanssa. Ystävystykää ajatustenne ja itsenne kanssa. Sisäinen Jumalanne on väsynyt tallustelemaan tätä polkua. Se on valmis potkaisemaan kengät jalastaan ja juoksemaan jotain suurempaa kohti. Nyt lähdemme. Olemme tuleva Plejadien neuvosto.
 

Kaiken taianomaisuuteen uskominen 
Hyvin monet roikkuvat edelleen kiinni siinä rakkaassa elämässä, mitä oli, mitä olisi ollut, mitä olisi voinut olla. Kohdataanpa se, rakkaat ystävät, vesiraja on muuttunut, ettekä voi enää ottaa aurinkoa menneisyyden rannoilla. Olette valon velhoja ja palvelijattaria. Ainoastaan teillä on jatkuvasti muuttuvien mahdollisuuksien taika. Kaiken toiminnan lopputuloksia on lukemattomasti eikä niitä voi laskea.

Näinä muutosaikoina monet ovat kadottaneet näkyvistään rannan ja rimpuilevat hukkumaisillaan vuorovesialtaassa. Kun muutostuulet puhaltavat, voitte ratsastaa niillä kohoten uusiin korkeuksiin riemuiten tai antaa niiden pitää teidät väsyneenä ja uupuneena taistellen aina voimaa vastaan. Nyt tulette kamppailun tai irtipäästämisen paikkaan. Kamppailu kiristää otetta, irtipäästäminen höllentää sitä, mikä sitoo teitä, ja vapaudumme ansasta, minkä pyydyksessä olemme. Olemme lentäneet voimakkaita tuulia vastaan aivan liian pitkään ja unohtaneet, että voimme muuttaa lentosuuntaa ja antaa myötätuulen tukea meitä. Se mikä on ollut meitä vastaan, tukee nyt meitä.

Älkää hyväksykö sitä, mikä ei tunne itseään. Hyväksykää se, mikä sisältää kaiken tiedon ilman aikarajoja. Taikaolemus on elävä ja se elää valossa. Se on Jumalan näkemistä lapsen tavoin, kuin ihmettä kaikissa asioissa ja lopputuloksissa. Se on uskomista siihen, mitä ei voi nähdä, mutta minkä voi tuntea sydämessä - siitä taas kiinni saamista, mikä oli kerran annettua. Universumi jättää salaisia ohjeita päivänne joka käänteeseen. Olkaa tutkiva luonteeltanne, pyrkikää näkemään, mitä on selkeästi näkyvissä. Kommunikoikaa luonnon syvemmän olemuksen kanssa. Se kutsuu teitä jakamaan varauksetta kokemuksensa, kun se vaihtaa asuja ja toimii.

On muodostettava luonnon rytmi, kun kuljette elämän pyhää polkua - ette vieraana vaan kumppanina. Nähkää elämän taianomaiset ominaisuudet ja perääntykää siitä, mikä pakahduttaa teidät. Luonto on suuri parantaja, katsokaa elämää eri kulmasta ja tehkää valintanne vastaavasti. Kun näette pinnan alle, näette Jumalan silmin. Nähkää suuren toivon ja syvän tietämyksen kera. Armo on luontainen olotilanne. Sitä olette luonnostaan, ilman kaikkia liiallisen ihmisyyden laitteita ja keskusteluja. Olitte armontilassa ennen tulemistanne maan päälle. Se on puitteet kaikkien inkarnaatioiden välillä. Se on valoonne rentoutumisen paikka. Se on luontainen rytminne. Se on Luojan rytmi, mikä lyö sisällänne - ei vastustamalla, vaan antautumalla ja virtaamalla kuin vesiputous.

Armontila sanoo: "Antaudumme. Emme yritä taistella karmaamme, menneisyyttämme, perhettämme tai elämää vastaan. Vaan annamme luontaisen Jumalolemuksemme viedä meidät ihmisymmärryksen tuolle puolen, kunnioituksen, pyhyyden ja ihmisyyden paikkaan, mikä on pyhitetty ja pyhä." Armontila sanoo: "Me maan ihmiset sallimme nyt sisäisen jumaluutemme viedä meidät pimeyden yläpuolelle - ei pimeyden läpi." Se on vapauden antamista sisäiselle valollenne olla luonnollisessa olotilassaan ja sen vapauttamista ihmisenä olemisen paineista ja päätöksistä. Se on paluuta takaisin luonnollisille juurillenne. Se on universumiin luottamisen ja sen hyväksymisen paikka, että mitä tahansa ilmeneekin tunnemääräyksenä, taloudellisena määräyksenä, energeettisenä määräyksenä tai henkilökohtaisena määräyksenä, sen on antanut sisäinen jumaluutenne. Tässä armontilassa syrjäytätte negatiivisuuden ja rentoudutte omaan valoonne. Sitten kun jokainen teistä päästää irti taakoistaan, suruistaan ja sallii säröjen sisällään parantua, voitte keskittyä paluumatkalle rakkauteen.

Kun tunnette maailmanne paineen, keskittykää välittömästi siihen, mitä rakastatte. Laittakaa tuon rakastamanne asian värähtely (on se sitten kukka, laulu, lapsi, koiranpentu, kiherrys, nauru, muisto) siihen, mitä tuo teille surua ja satuttaa. Rakkaus muuttaa tuon sisäänne juurtuneen kokemuksen molekyylisisällön. Muuttakaa molekyylejä. Se minkä näette tientukkeena ja negatiivisuutena, on vain molekyyliolemus, mitä ei ole muutettu rakkaudella armontilaan.

Olette elämänne konsertin johtaja ja kapellimestari. Ymmärtäkää, että rakkausmolekyylit voivat hävittää esteitä ja siirtää vuoria. Mikään ei ole mahdotonta, kun kyllästätte sen elävällä rakkausenergialla. Kutsukaa välittömästi armoenergiaa johonkin, mikä surettaa ja satuttaa teitä. Ojentakaa se jumaluudelle itsessänne ja jossain tilanteessa. Armo on kevyempää energiaa ja tunnette välittömästi kohotuksen. Ette pääse oppimistilanteesta tekemättä kotitehtäviänne. Mutta herätätte rakkausolemuksella siinä molekyylimuutoksen.

Muuttakaa kaikki, mikä näyttää esteeltä. Kun jokin suututtaa teitä, kouluttakaa itsenne silloin välittömästi ajattelemaan jotain, mikä tuo teille iloa, jotain mitä rakastatte, ja sitten keskittäkää tuo energia tuohon tilanteeseen ja muutatte sen. Hajotatte Jerikon muurit sydämenne kaiulla ja rakkauden kaiulla. On velvollisuutenne, tehtävänne pitää rakkausluetteloa. Kaikesta mikä tuo hymyn kasvoillenne, kaikesta mikä tuo naurun ja kiherryksen sydämeenne ja kaikesta mikä pehmentää teitä. Pitäkää rakkausluetteloa. Viitatkaa siihen, kun olette surullinen, kun olette ahdistunut. Muuttakaa elämänne. Herättäkää armontila kaikessa, minkä läpi kuljette päivittäin. "Nyt herätän armontilan tässä tilanteessa ja nyt pyydän rakkausmolekyylejä kyllästämään sen." Tunnette kohoavanne ettekä enää vaivu epätoivoon.

Kaiken elämässänne on suunnitellut jumaluus jumaluudesta. Se on jumalaisen itsenne ilmaisumuoto, joka pyytää tulla parannetuksi, pyytää tulla syleillyksi ja joka pyytää rakkautta. Muuten se ei tukkisi tietänne. Silloin kun katselette surua maan päällä ja tunnette avuttomuutta sen muuttamisessa, ajatelkaa jotain, mitä rakastatte. Tarvitsette viitekehyksen. Tarvitsette muistutuksen siitä, mikä toi teille rakkautta viime kerran ajatellessanne sitä, viime kerran kokeissanne sitä.

Kun muutatte itseänne, muutatte sen lopputulosta, mitä on edessänne. Vuorokautenne pitäisi olla 24 tuntia armontilaa. Armontila sanoo: "Luotan siihen, mitä edessäni on. Luotan valintoihini. Luotan maailmaan. Luotan luontoäitiin." Mitä pelkäätte eniten? Pelkäätte ihmisiä. Ihmisissä asuu Jumalan olemus. Ette luota jumaluuteen heissä, mikä on vain karvan päässä jumaluudesta teidän sisällänne.

Olen se, joka tunnetaan Metatronina. Tarkkailen maailmanne sanoja. Tarkkailen ajatuksianne. Olen vastuussa kaikista sanallisista ilmaisuista. Olemukseni nähdään ja tunnetaan useammin tulevina aikoina. Kun herätätte armontilan, käsittäkää myös, että tuossa armon molekyylisisällössä on myös kaikki valomolekyylit. Vain käyttämällä sanaa "armo", sanomalla "armo", puhumalla armoa, tuntemalla jonkun nimeltään Grace (=armo), kutsutte valon läsnäoloa.

Joka kerta kun sydämenne avautuu, miljoona sateenkaarta ja miljoona ruusua avautuu samanaikaisesti. Mielikuvituksessanne ette voi käsittää, miten paljon rakkautta voitte sisältää, miten paljon rakkautta voitte tuntea. Pelkäätte edelleen kovasti rakkauden tunnetta. Uskokaa tai älkää, mutta olette juuri astumassa lukemattomaan ja mittaamattomaan rakkausolemukseen. Minä, kuten kaikki valo ja valo-olennot, olen kanssanne jatkuvasti. Olemme yhtä. Sydämenne ovat pieniä ja arkoja. Jotkut niistä ovat kuihtuneita. Mutta pidämme niitä kuin pientä lintua, joka on pudonnut elämän pesästä. Hoivaamme teidät takaisin täyteen rakkauteen. Minä lähden.
 

Hän joka on merkki tähdistä 
Olen hän, joka on merkki tähdistä. Valomekkoni langat on yhteenpunottuja tähtijärjestelmiä. Olen hän, jolta toivotte yötaivaalla, kun katsotte ylös ja näette sydänvaloni sykkivän omaanne vasten. Olen Tähtinainen ja elän teissä, niin kuin te elätte minussa.

Kun olitte pikkulapsi, istuitte sänkynne laidalla ja pohditte kaikkea, mitä oli ylhäällä taivaalla. Etsitte merkkejä. Etsitte taikaa. Etsitte toivoa, mitä niin kovasti tarvitsitte elämässänne. Etsitte jotakuta, joka rakasti teitä enemmän, kuin rakastitte edes itseänne. Kun olitte lapsi, toivotte minulta ja tein parhaani kaikkien toiveidenne täyttymiseksi. Tulin luoksenne ja pyyhin kyyneleet silmistänne, kun te, pikkuiset, itkitte itsenne uneen - hämmennyksen kyyneleet perheen, koulun ja kuluneen päivän vuoksi. Seisoin siinä katselemassa teitä ja rakastin teitä koko sydämestäni. Olin Tähtinainen silloin, niin kuin olen Tähtinainen nyt.

Sisälläni elää mustia aukkoja, valkoisia aukkoja ja ultraviolettiaukkoja. Sisälläni on universumeita, jotka luhistuvat ja räjähtävät itseensä. Aivan kuin tunteenne. Teidän räjähdyksenne ovat mikrokosmos, kun taas minun räjähdykseni ovat makrokosmos. Ette ole pieniä sydämeltänne, rakkaudeltanne, valoltanne tai teoiltanne. Olette suuri galaksi, joka päätti muistaa itsensä ihmismuodon kautta.

Rakkaat ystävät, teillä on aikakudos olemuksenne sisällä. Etsitte maailmasta vastauksia, jotka voidaan nähdä vain olemuksenne vivahteista. Etsitte savukirjoitusta, etsitte sanoja ilmoitustauluilta, jotka eivät enää seiso suorassa. Etsitte puita ja niiden läpi kulkevaa tuulta, antamaan teille viestejä. Mutta ette enää kuule sitä, koska laulu on erilainen, syke on erilainen ja tuoksu on erilainen. Tuntuu siltä, että teidät on ikään kuin nostettu kaikesta tutusta paikkaan, mikä on vieras ja outo maa. Kaikki tuntuu puhuvan vierasta kieltä ja sydämenne tuntuu sykkivän epäsäännöllisesti. Kuuntelette eläinten puhetta ja ne vain ovat hiljaa.

Sydämenne sykkii kovempaa ja nopeammin, kun löydätte palapelin palan, joka antaa teille muistikuvan. Teistä tuntuu, että suuri tyhjiö on imaissut pois kaikki ihmeet eikä niitä enää ole. Suuri tyhjiö on tullut ja vienyt ne maastanne kuin pillipiipari kutsuen kadonneita.

Se mitä etsitte, ei löydy maan päältä, rakkaat ystävät. Teidän on nostettava päänne niiden pilvien yläpuolelle, jotka hajottavat valolinjat, ja kuunneltava korvilla kuin susi. Tietoisuutenne on valtava, leveä, korkea ja suuri. Rakkautenne täyttää valtameriä ja maailmoja maailmojen jälkeen, mutta silti se ei riitä muuttamaan lopputulosta kaikille sieluille. Kun hengitätte kevyemmän valon ja syvemmän rakkauden tilaan, ponkaisette esiin paikasta, mikä tuo viisauden helmiä, jotka on luotu samanaikaisen ihmisyyden ja jumaluuden ostereista ja ärsytyksistä.

Siirrytte varpusen asemasta kotkan asemaan ja lennätte maan hologrammitilanteiden yllä, maaelämän kangastuksen yllä, paikkaan missä rakkaus asuu. Teette itsellenne vääryyttä yrittäessänne muuttaa sitä, mikä on. Olette tulleet sen tulevaisuusaltistuksen kujan päähän, minkä massatietoisuus loi. Paikkanne on edelleen täällä, mutta paikka mistä löydätte rauhanne, ei ole tässä paikassa. Pyydän teitä lentämään korkealla paikkoihin, joista sydämenne tietää ja muistaa löytävänsä tuon rauhan.

Pysykää terävänä henkisen tiedostamisenne huipulla. Älkää hypätkö kalliolta kuin huolestunut majakka, joka ui pelastamaan toiset, jotka kohta törmäävät elämän rantaan. Teidän on säteiltävä heille ja opetettava heitä lentämään, siemaisemaan korkeampaa valoa ja korkeampaa uskomusjärjestelmää. Monet ovat menettäneet uskonsa, he ovat kadottaneet tiensä tässä hämmennyksen kangastuksessa. Jotkut ovat menettäneet kotinsa ja tulevaisuuden maisemansa. Teidän tehtävänne on piirtää heille uusi kuva, piirtää heille uusi lopputulos teoillanne. Rakentakaa tulevaisuus eri paikasta ja uudesta suunnitelmasta. Nämä muutostuulet ovat typistäneet siipenne. Antakaa se toivo, mitä ylläpidätte itsellenne, koko maapallolle ja nähkää se tyytyväisenä ja parantuneena. Nyt lähden. Olen Tähtinainen.
 

Ympyrä sulkeutuu 
Tulen tänään valonsäteenä. Minulla ei ole nimeä, ei ääntä - vain rakkautta. Seison monien takana ja rinnalla maan päällä. En ilmoita asemaani taivaalla, sillä asema on sijoituspaikka vain niille maan päällä, joiden tarvitsee nähdä, millä tasolla he ovat. Olen kaikilla tasoilla teille ja vain teille. Nostakaa päänne ja silmänne uuteen päivään, kun se syntyy. Olette rakkautta, kun teitä rakastetaan.

Monta vuotta olette kurkottaneet itsenne ulkopuolelta totuutta, viisautta, ihmeitä ja vanhoja kunnon todisteita. Olette sytyttäneet kynttilöitä, sanoneet "ave Mariaa", rukoilleet patsaita, ikoneja ja kirjaimellisesti eksyneet kaiken sen tulvaan, minkä pitäisi olla suurempaa, pyhempää ja jumalaisempaa. Olette kutsuneet enkeleitä, mestareita, pyhimyksiä, henkioppaita ja kuolleita rakkaitanne ja pyytäneet apua, väliintuloa ja ihmeitä.

Kun lähestytte vuoden 2011 loppua, kommunikointilinjat vähenevät ja pirstoutuvat. Jatkatte menemistä itsenne ulkopuolelle jonkin suuremman, mahtavamman, paremman ja kaikkitietävämmän luo. Kirjeet, sähköpostit, puhelut näiltä "mahtavammilta" energioilta hupenevat jatkuvasti. Keksitte tekosyitä, miksi Jumala ei vastannut rukouksiinne tai sähköposteihinne. Vakuutuitte siitä, että kolmas silmänne oli tukossa, sydämenne oli kiinni ja kruunuchakranne ei toiminut kunnolla. Luulitte olevanne rikki. Kokeilitte ihmeaineita, öljyjä, kristalleja, meditointia, tulkintoja ja kaikkia muita käytettävissä olevia työkaluja. Ette vieläkään pystyneet kuulemaan Herran sanaa. Tuhlasitte tuhansia dollareja ja satoja tunteja kokeillen jokaista mahdollista kikkaa ja yrittäen korjata sitä, minkä luulitte olevan rikki.

Katsoitte toisia kateudesta vihreänä, kun he näyttivät syvällisiltä ja kaikkitietäviltä. Otitte oikeita yrttejä ja vitamiineja, käytitte päivän parantavaa väriä ettekä silti pystyneet huippusuoritukseen.

Sitten yhtenä päivänä kaikki vain lopettivat. He lopettivat rukoilemisen, he lopettivat meditoimisen. He lakkasivat yrittämästä ilmentää sydämensä toiveita. Kun he lakkasivat yrittämästä niin kovasti, heidän elämänsä alkoi muuttua, vähitellen. He alkoivat tuntea olonsa mukavammaksi omissa nahoissaan. He alkoivat pitää taas itsestään. Jumala ei näyttänyt kovin kaukaiselta. Elämä ei ollut yhtä vaikeaa. Mikä oli muuttunut? He olivat tulleet koko kierroksen ja syleilleet koko olemustaan - hyvää, pahaa ja tuntematonta. Siinä vapautui suuri voima, mikä salli kaikkien päästä tietämisen pisteeseen yrittämättä tehdä itsestään pyhempää. Tuolla hetkellä he käsittivät olevansa leikattuja Jumalan kankaasta. He olivat lopultakin oppineet, miten päästää irti ja rakastaa sisäisesti ja täysin.



Kanavoinut Gillian MacBeth-Louthan ( www.thequantumawakening.com)
Lokakuun uutiskirjeestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine