keskiviikko 30. marraskuuta 2011

2012 - HERÄÄMINEN GALAKTISELLE PERINNÖLLENNE


Monet teistä ovat tunteneet yhteydettömyyttä kolmannen ulottuvuuden ideologioihin ja toimintoihin eivätkä oikeastaan välitä kovin paljon niistä enää.


Tervehdys kaikille, jotka lukevat näitä sanoja ja osallistuvat energioihin sanojen välissä. Me, plejadilaiset ja siriuslaiset energiat, virtaamme tässä muodossa. Ei ole mitään erillisyyttä. Ei ole mitään kanavointia.

Valmistautukaa vuonna 2012 muistamaan oma galaktinen perintönne. Se tapahtuu siinä määrin, kuin on tarkoituksenmukaista teille ja elämällenne maan päällä. Olette täällä ja elätte ihmisenä, mutta ette ole ihminen. Olette täällä ja olette tähtienergiaa toisilta planeetoilta ja toisista galakseista. Useimmat teistä maan päällä tällä hetkellä, ruumiillistatte piirteitä planeetoilta ja tähdistä Linnunratagalaksissa, yksinkertaisesti koska se on tehokkaampaa ja tukevampaa teille ja myös suuremmaksi parhaaksi. Useimmilla teistä on DNA:ssaan monia jälkiä galaktisesta perinnöstänne ja monista läheistä, mutta on kaksi tai kolme pääkotitukikohtaa, jotka luultavimmin muistamme, sillä ne ovat tämän ruumiillistuman fokus.

Vuoden 2011 syksykuukaudet osallistuivat energiamuutokseen suuremmassa linjautumisessa keskusauringon kanssa. Maanmuutokset joista joitakin HAARP on aiheuttanut, ovat osa suurempaa suunnitelmaa. Totuus paljastetaan, kun verhot ohenevat. Ihmisten mieliä ja sydämiä, niitä jotka ovat ihmismuodossa, stimuloidaan kaikkia ja kohennetaan asteittaiseen paluuseen totuuteen, mikä tietysti on prosessi, mikä on ollut intensiivisesti menossa viimeiset 50-100 vuotta maa-aikaa.

Monet teistä ovat tunteneet yhteydettömyyttä kolmannen ulottuvuuden ideologioihin ja toimintoihin eivätkä oikeastaan välitä kovin paljon niistä enää. Tämän lisääntyminen jatkuu, kun totuus ja sisäiset oivallukset lisääntyvät vuoden 2012 alkukuukausina. On vaikeaa sanoa, mitä tarkkaan ottaen ilmenee vuoden 2012 viime kuukausina, sillä erittäin paljon on kirjoitettu ja kun uusia energialankoja kudotaan maapallon verkkoon, myös seuraava päivä voi koska tahansa olla ja on tuntematonta energiaa. Ja omaa tarkoitustamme varten yhdistymme teihin näiden sanojen kautta, valaistaksemme ja tukeaksemme maallista kulkuanne.

Te jotka muistatte, kirjoitatte uudelleen oman aikajananne, mitä päätitte kulkea tämän nykyinkarnaation aikana. Ja ryhmänä uusia elämä- ja kokemuskenttiä koodataan kaikkien DNA:han. Jotkut teistä jotka tiedätte olevansa täällä "tulevaisuudesta", olette tarkoituksella täällä kirjoittaaksenne uudelleen aikajanoja, vaikkette ehkä ole täysin tietoinen tästä ilmiöstä. Joka tapauksessa se tapahtuu, koska olette täällä ruumiillistuneena.

Vuonna 2011 ollaan nähty monia aaltoja - ylös ja alas, sisään ja ulos, myrskyjä ja hiljaisuutta, tuhoutumista ja luomista. Näinä aikoina olette oppineet, miten keskittyä sisäiseen itseen kaikesta riippumatta, silloinkin kun kaikki hajoaa ympärillänne. Galaktinen mieli on siirtänyt ajatus- ja tunneväyliä aivosolujenne ytimessä ja hävittänyt väyliä, jotka eivät palvele teitä tai suurempaa hyvää.

Olette kehittymässä monigalaktiseksi valoksi, joka olette. Paljon siitä, mitä vuonna 2012 tapahtuu, ei ehkä edes vaikuta teihin siinä mielessä, että oikeastaan välittäisitte siitä. Tämä on osa kolmannen ulottuvuuden hajoamista sellaisena, kuin olette eläneet sitä. Kolmas ulottuvuus hajoaa pois lempeästi ja helposti kuin maisemaa vääristävä sade ikkunassa. Kaikki sumentuu ykseydeksi ja yksinkertaisuudeksi.

Tietysti joillekin tämä aiheuttaa suurta stressiä ja pelkoa, kuten muutoksella on tapana. Jos pelkoa nousee, tunnistakaa se vapautuaksenne vanhaan ihmisyyteen perustuvista väylistä, mitkä tulevat pintaan pelaamaan ja yrittämään "sekaantua teihin". Se ei ole todellista - mitään todellista ei voi manipuloida tai tuhota millään keinoilla.

Jos et tiedä tähtiperinnöstäsi ja haluat tietää lisää, siihen on helppoa tarttua. Kysy vain sisältäsi ja kuuntele, mitä kuulet tai tunnet. Se on siinä - ei mitään monimutkaista. Jos olet kokeillut tätä aiemmin onnistumatta, se johtui vain siitä energiatasosta, jolla olit tuolloin, ja myös virtauksesta maan päällä tuolloin. Joka hetki on läsnä muuttujia - siinä missä yhtenä päivänä informaatio välttelee, seuraavana se on siinä. Epäonnistuminen ei mitenkään liittynyt siihen, "teitkö" jotain väärin tai oikein. Kyse on vain energiasta, mikä on muuttunut hyvin nopeasti 2011.

Annamme teille nämä sanat ilmaistavaksi sydämestänne kaikille aspekteillenne, selkeää muistamista ja galaktiselle perinnöllenne heräämistä varten:

"Minä (syntymänimesi) harmonisoin nyt tietoisen tajuntani niiden energioiden ja sen valon kanssa, mikä paljastaa minulle galaktisen perintöni täydellisyyden mukaisesti. Tiedän nyt kaiken, mitä tarvitsen tässä hetkessä, palvellakseni ja elääkseni täydesti. Kiitän tähtiperhettäni ja kaikkia aspektejani."

Voit toistaa tätä niin usein, kuin haluat, sillä se mikä on täydellistä nyt-hetkessä, paljastuu, ja kuten kaikki tiedämme, nyt-hetki on virtaava.

Monien muutostasojen ja kaiken vuonna 2012 ilmenevän vuoksi, mitä enemmän laitatte sisäisen ankkurinne koko olemukseenne, mikä sisältää galaktisen perintönne, sitä tuetummalta ja keskittyneemmältä teistä tuntuu. Asetelmat joita tapahtuu ja jotka vaikuttavat kaikkeen, ovat planeettaenergioita, eikö vain? Ja tietysti ne sisältävät maapallon, planeetan jolla nyt asutte. Planeetta- ja aurinkoenergiat harmonisoituvat ja näin ulottuvuudet muuttuvat neljänneksi ja korkeammiksi valo- ja rakkaustaajuuksiksi.

Kutsukaa meitä, siriuslaista ja plejadilaista tähtiperhettänne koska tahansa avuksi. Olemme lähellä valoaluksissa kaikkialla maapallon ympärillä. Matkustatte tänne vierailemaan luonamme, kun nukutte, ja myös lyhyiksi aikajaksoiksi torkahtaessanne. Olemme nyt muutamia vuosia tukeneet teitä ja antaneet päivityksiä. Olemme olleet andromedalaisten ja muiden neuvostojen rinnalla ja varmistaneet, että sisäinen galaktis-inhimillinen tasapaino ylläpidetään tai vakiinnutetaan yksilötasolla sekä myös planeetan ryhmätasolla. Jotkut teistä ovat ehkä valvetilassa tunteet jotain tapahtuneen yöllä tai heräätte kera kuvasirpaleen olemisestanne aluksella. Tätä kaikkea tapahtuu ja se jatkuu vuoden 2011 viimekuukausien aikana, 2012 ja sen yli.

On kolme "kiveä", jotka tukevat elämäänne seuraavina vuosina. Ne ovat moldaviitti, hematiitti ja jos mahdollista pala meteoriittia. Hematiitti maadoittaa ja vakauttaa teitä fyysisen muodon sähkömagneettiverkossa, missä asutte. Moldaviitti ruokkii ja hoivaa galaktista itseänne, kun elätte maan päällä, erityisesti vuonna 2012. Meteoriitti sisältää ainetta avaruudesta, mikä auttaa heräämisessänne ja muistamisessanne sekä antaa tiettyjä muistoja kaikille aspekteillenne, kun asutte fyysisessä muodossa. Nämä kolme kiveä toimivat yhdessä tukien kaiken sen fyysistä, mentaalista, tunne- ja henkitasoa, mitä olette.

Olkaa rauhassa, valoperheemme. Tähdet ovat kotinne, katsokaa niitä rakkaudella ja iloiten ja tietäkää, että vaikkette ehkä näekään alusta, olemme vain verhottuja. Me, tähtiperheenne, olemme taivaalla ja katselemme, välitämme ja ympäröimme teidät rakkaudella. Muistakaa vain: 2012 - galaktisen perintönne muistamisvuosi.

Christine Bearse



Kirjoittanut Christine Bearse (www.mayanmajix.com)
Marraskuu 2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Ei kommentteja: