lauantai 28. huhtikuuta 2012

MAAVERKKOPÄIVITYS 20.4.12


Maa saa uuden verkkojärjestelmän ja me uudistumme ollaksemme harmoniassa tämän uuden verkkojärjestelmän kanssa.



Vuoden 2012 alusta saakka energiat ovat vaihdelleet jumissa olemisen tunteesta siihen, että olemme kuin kontrolloimattomassa avaruusaluksessa. Tämä tahti salpaa kirjaimellisesti hengityksen. Kuitenkin virittyessämme syvemmälle sydämeen olemme innoissamme ja tunnemme, että saavumme lopultakin kohta perille. Ilmassa on innostusta, mikä meiltä on puuttunut jonkin aikaa, ja se tuntuu hyvältä.

Maapallo muuttuu. Itse asiassa se saa täysin uuden verkkojärjestelmän. Myös mannerlaatat huojuvat magneettisesti. Niinpä keskuksemme löytämisestä ja siinä pysymisestä tulee vaikeampaa. Oireita joita ponnahtelee pintaan ihmisillä, jotka ovat erittäin herkkiä maan energialle, ovat lievä kuvotus, aamupahoinvointi, kevyt päänsärky joka ei lähde pois ja kipeä piste sydänchakran alueella. Nämä ovat tilapäisiä tilanteita.

Rakennat myös uutta kehoa. Tiedemiehet tietävät, että kehomme kaikki solut uusiutuvat seitsemän vuoden välein. Koemme tällä hetkellä tämän fyysisen solukehomme ja valokehomme uudistumista nopeutetulla tahdilla. Siitä tulee täysin uusi tapa olla. Tuntuu vähän kummalliselta vähän aikaa, kun tämä prosessi saatetaan loppuun, emmekä odota tämän intensiivisyyden keventyvän ihan lähiaikoina. Paljon asioita tulee esiin - vanhaa ja viimeaikaisempaa kamaa.

Älä tuomitse omaa prosessiasi tai toisten läpikäymiä prosesseja. Tuomitsemisella ja henkisellä ylimielisyydellä ei ole sijaa näinä aikoina. Kaikki ovat Jumalan täydellisiä peilejä - myös sinä. Muista, että et pääse koskaan vapaaksi siitä, mitä vastustat, joten salli, antaudu ja virtaa prosessin mukana. Vielä kerran - et pääse KOSKAAN eroon siitä, mitä vastustat. Salli tarinasi kehittyä. Muista, että se missä olet ollut ja mitä olet kokenut - hyvää tai huonoa - on tuonut sinut siihen, missä olet tänä päivänä. Vain pikainen katsaus taaksepäin muistuttaa sinulle, miten paljon olet kasvanut. Etkö näe, miten paljon olet jo kehittynyt?! Älä unohda tätä.

Huomaamme, että meistä tulee lisääntyvässä määrin kyvyttömiä selviytymään tämän maailman harhakuvista - kuten epäoikeudenmukaisuus, epärehellisyys, vilpittömyyskysymykset, draama perheessä ja muissa suhteissa ja 3D-maailma mikä ei toimi odotusten mukaisesti. Kaikki tämä tuntuu meille kuin loputtomalta (planeetan) perääntymiseltä. Taaskin, tämä on tilapäinen tilanne. Huomaamme nämä asiat paremmin, koska olemme jo uudessa maailmassa, missä näitä harhoja ei ole. DNA:mme opettelee tasapainottamaan ja tunnistamaan tämän taajuusristiriidan. Ainoa asia tiellämme on nyt oma mielemme.

Intensiivinen energia saa ehkä haluamaan, että menemme vain luolaan odottamaan. Mutta emme tee sitä. Seisomme tiukasti maan pinnalla joka päivä, hengitämme sisään ja ulos ja yritämme parhaamme mukaan pysyä keskuksessamme, missä se ikinä onkin tietyllä hetkellä. Kaikki ympärillämme muuttuu naurettavaa vauhtia. Jos yritämme piiloutua tai kyyristyä, homma ei toimi. Meidän on pysyttävä mukana. Meidän on osallistuttava tähän uuden maan suureen kehittymiseen, ihmisten heräämiseen ja kollektiivitietoisuuden yhdistymiseen. Tätä varten tulimme tänne. Ilmoittauduimme tähän.

Maa saa uuden verkkojärjestelmän ja me uudistumme ollaksemme harmoniassa tämän uuden verkkojärjestelmän kanssa. Tämä tulee uuden suuntautumispisteen, uuden sydänkeskuksen ja uuden kehon kera. Sanotaan vain, että lautasellamme on tällä hetkellä paljon kaikkea.

Myös magneettinapamuutos saattaa tulla pikemmin, kuin ensin ajateltiin. Magneettinapamuutos ei ole niin kaukaa haettua, kuin voisi luulla. Geologit tietävät, että maapallo ja aurinko muuttuvat magneettisesti aina silloin tällöin. Tämä ei saa aikaan maailmanlaajuisia fyysisiä maamuutoksia.

Jotkut asiantuntijat ajattelevat tämän magneettinapamuutoksen tapahtuvan jo toukokuussa. Tässä on muutamia linkkejä, jos olet kiinnostunut lukemaan enemmän tästä:

** "Japanilainen HINODE-tiimi sanoo, että toukokuussa 2012 auringon pohjoisnapa saavuttaa nollalukeman ja muodostuu moniksi positiivisiksi navoiksi … ja sen lisäksi tämä tapahtuu vuotta ennen odotettua nimellisaikaa."
sincedutch.wordpress.com/2012/04/22/4212012-solar-poles-to-flip-next-month-1yr-early-will-become-quadri-polar/

** Japanin kansallinen astronominen observatorio: "Pohjoisnapa-alueen kääntyminen on valmis arviolta kuukauden päästä (toukokuu 2012), vuotta aiemmin odotettua nimellisaikaa."
hinode.nao.ac.jp/news/120419PressRelease/index_e.shtml

** NOAA kansallinen geofyysinen tietokeskus: "… napamuutos on ilmeisesti nopeutunut merkittävästi."
modernsurvivalblog.com/pole-shift-2/alarming-noaa-data-rapid-pole-shift/

** "Magneettisen navan muuttuminen 40 maililla vuodessa merkitsee ehkä napojen kääntymistä."
www.mnn.com/earth-matters/climate-weather/stories/magnetic-north-shifting-by-40-miles-a-year-might-signal-pole-r

Kehomme kehittyy nopeammin kuin minään aikana historiassa. Veressämme on rautaa ja rauta on magneettista. Tämän vuoksi se mitä maapallolle ja sen magneettikentälle sekä auringon magneettikentälle tapahtuu, vaikuttaa meihin. Olemme yhtä maan, taivaan ja kaiken elämän kanssa.

Mielenkiintoinen tosiasia on, että olemme jo nousseet korkeampaan taajuuteen. Ainoa ongelma on, että mielemme (muisti ja omakuva) ei ole käynyt käsiksi tähän faktaan. Kehomme rauta (veressä) sisältää muistin ja historian, joten kun maan magneettikenttä putoaa nollaan, muistimme puhdistuu, käynnistyy uudelleen ja nousee uuteen taajuuteen. Lopulta sitten mielemme saa kiinni siitä, mitä on jo tapahtunut korkeammissa ulottuvuuksissa.

Tämä on kaiken maanpäällisen elämän jumalainen sykronisointi kollektiivitietoisuuden kanssa. Joidenkin ihmisten täytyy nopeuttaa henkistä ja fyysistä prosessiaan olemalla hyvin tiukka rutiineissaan. Toisten tarvitsee hidastaa prosessiaan meditoimalla vähemmän, syömällä raskaampaa ruokaa ja … no, näennäisellä vetelehtimisellä :) Meidän täytyy tehdä sitä, mitä tuntuu oikealta joka hetki murehtimatta siitä, mitä toiset ajattelevat meistä. Ja meidän on oltava tuomitsematta toisia elämisestä eri tavalla kuin me itse. Kuulitko tämän? Tämä on tärkeää. Taas kerran … tuomitsemisella ja henkisellä ylimielisyydellä ei ole sijaa näinä aikoina. On syitä siihen, miksi elämme niin, kuin elämme. Tapamme elää saattaa olla nyt hyvin erilainen kuin pari vuotta sitten. Se miten elämme ensi viikolla, voi olla vastakohta tälle päivälle. Ihmiskunta ja kaikki elämä synkronisoituu kokonaisuuteen, yhteen. Miksi? Koska menemme tästä ulottuvuusportista yhdessä. Kaikkien täytyy olla samassa taajuudessa, samalla kaistaleveydellä, samalla sivulla jne.

Meillä ei ole enää mitään opittavaa. Etsiminen on ohi. Meillä on sisällämme juuri nyt kaikki, mitä tarvitsemme. Mutta tiedämme jo tämän. Nyt on aika uskoa se. Saamme tarvittavaa viisautta ja sopivaa alkemiaa, silloin ja vasta silloin kun taajuutemme on valmis seuraavaan askeleeseen tässä ylösnousemusprosessissa. Tämä on idioottivarma ohjelma meidän pitämiseksi turvassa palamiselta tässä ylösnousemusvalossa. Tämä on askel askeleelta tapahtuva prosessi. Olemme oppineet menneisyydessä, että jos ylösnousemme liian pian tai epäsynkronissa ylösnousemusajan kanssa, epäonnistumme … koska emme ole valmiita energialle. Opimme tämän vaikealla tavalla Egyptissä ja Atlantiksella. Kaiken täytyy olla synkronissa, samalla sivulla ja samalla kaistaleveydellä. Meidän näkökulmastamme kaikki menee oikein hyvin.

Viimeksi pyydämme teitä olemaan menemättä sympatiavärähtelyyn kenenkään vaikeita haasteita läpikäyvän kanssa. Sympatian tunteminen tuo vain oman energianne alas ja tekee heidän matkastaan vaikeampaa. Muistakaa, ettei ole mitään korjattavaa ja parannettavaa. Jokainen on valinnut oman polkunsa. Harmonisoimme kollektiivikentän. Luottakaa prosessiin. Muistakaa, että se mitä tapahtuu, tuo kaikki meidät samalle sivulle, jotta voimme astua uuteen maailmaan, mikä odottaa meitä - yhdessä.

P.S. Tähtivanhimmat rakastavat todella draamaa ja niin rakastaa arkkienkeli Mikaelkin, mutta he eivät koskaan mene sympatiavärähtelyyn sen kanssa. Heille se on vain kuin todella hyvän elokuvan katsomista. He eivät tuomitse mitään, he vain hyväksyvät prosessin. Jos voimme lähestyä tätä vuotta niin kuin he, se tekee elämästämme paljon helpompaa.


Tähtivanhimmat ja Aluna Joy (www.alunajoy.com)
20.4.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Ei kommentteja: