maanantai 9. toukokuuta 2011

OLEMME TÄÄLLÄ LÄHELLÄ MAAPLANEETTAA



Keskuudessanne elää suuri määrä veljiänne ja sisarianne muista tähtijärjestelmistä.


Tervehdys, palaamme antamaan teille lisänäkemyksiä nykytilanteesta planeetallanne. Kuten olemme sanoneet aiemmin ja kuten toisetkin ovat tuoneet julki, keskuudessanne elää suuri määrä veljiänne ja sisarianne muista tähtijärjestelmistä. (Pankaa merkille me-sanan käyttö seuraavassa viestissä - lisätodiste siitä tavasta, millä tähtisisarenne ja -veljenne kokevat kaikken ykseyden.)

Läsnäoloamme keskuudessanne tapahtuu useilla tavoilla. Ensinnäkin voi tapahtua sielun korvaamista, jolloin joku meistä vaihtaa sielunsa maan ihmisen olemassa olevaan sieluun. Kutsutte tätä "vaihdokkaaksi". On monia eri tähtisivilisaatioista, jotka toimivat planeetallanne tällä tavalla. Useimmiten maan ihminen tunnistaa tämän tapahtuneen ja seuraa sopeutumisjakso, kun "vasta istutettu" sielu sopeutuu uuteen kehoonsa, uuteen maaperheeseensä ja uuteen ympäristöönsä. Kun tätä tapahtuu, työskentelemme usein valotyötekijöinä ja toiset meistä miehittävät hiljaa vaikutusvaltaisia paikkoja.

Toiseksi, maaihmisen syntymän aikaan joku meistä tähteläisistä - joka ei ole ruumiillistuneena - voi tulla ihmislapsen kehoon. Meissä on monia, joilla on pitkä ura toisissa tähtijärjestelmissä ja jotka ovat tulleet vapaaehtoisena planeetallanne tällä tavalla. Syntyessämme meillä ei ole muistoja menneistä inkarnaatiostamme toisissa tähtijärjestelmissä, kuitenkin ajan kuluessa muistamme ei-maallisen alkuperämme.

Kolmas tapa on, että tietyt tähtirotumme jäsenet muistuttavat maan ihmisiä niin paljon, että voimme elää keskuudessanne ilman liiallista huomiota. Lähemmin tutkittaessa voitte panna merkille eroja silmissämme ja muissa piirteissämme. Mark, kirjojesi hahmoissa on joitain meistä.

Joitain jotka ovat Atlantiksen ja Lemurian yhteiskuntien jälkeläisiä, on maan päällä. He asuvat maan alla suojaisissa saarekkeissa useissa planeettanne paikoissa. Vaikka he muistuttavat kovasti maan nykyihmisiä, he ovat korkeampaa taajuutta ja heillä on yleensä vähän vuorovaikutusta planeetan pinnan nykyasukkaiden kanssa.

Sitten meissä on niitä, jotka muistuttavat vain vähän maan ihmisiä. Olemme tiedostavia olentoja, mutta fyysinen ulkonäkömme on hyvin erilainen. Olemme useista tähtijärjestelmistä ja vaikka olemme runsaslukuisesti edustettuna tähtialuksillamme planeettanne lähistöllä, yleensä emme elä keskuudessanne.

Lisäksi monet meistä kulkevat rinnallanne joka päivä, kun elätte tavallista elämäänne. Olemme korkeampaa taajuutta, joten te ette havaitse meitä viidellä aistillanne. Jos olette herkkä ja/tai hyvin tietoinen, saatatte "tuntea" meidän olevan seurassanne. Maan ihmiset joilla on samanlainen korkea värähtely, "näkevät" meidät.

Kun lasketaan yhteen kaikki nämä tavat, miten olemme keskuudessanne, meitä tähtiveljiänne ja -sisarianne on miljoonia planeetallanne. On miljoonia, jotka yhteistuumin "palvelevat toisia" ja auttavat teitä transformaatiossanne. Meissä on myös toisia, jotka ovat matalampaa energiaa ja harmoniassa pimeän energian kanssa ja he "palvelevat itseä". He ovat liittoutuneet Illuminatin kanssa ja toimivat maan ihmisten siirtymää vastaan. Uskollisuus valolle tai toimiminen pimeyden kanssa ei riipu tietystä rodusta tai sivilisaatiosta, koska koko universumin sivilisaatioiden yksilöillä on vapaa valinta ja he valitsevat oman olemistapansa. Näin ollen löydätte roduistamme tai ryhmistämme, joita pidetään yleensä toisten palvelijoina tai itseä palvelevina, sellaisia yksiöitä jotka toimivat vastakohtaisesti enemmistöön verrattuna.

Tämän planeetan ns. evoluution aikana, kaikki bakteerit, kasvit, eläimet, kalat, linnut ja hyönteiset tuotiin toisista tähtijärjestelmistä. Tämä takaa elämän rikkaan monimuotoisuuden maan päällä. Viimeksi tänne tuotiin neljä mies- ja naisrotua.

Monet tähtiveljistänne ja -sisaristanne ovat olleet tällä planeetalla tuhansia vuosia yhdessä tai useammassa aiemmin puhutussa muodossa. Olemme eri aikoina puuttuneet ja vaikuttaneet maan ihmiselämään ja tukeneet sitä. Pyramidit Egyptissä ja muualla rakennettiin meidän ohjeillamme ja avustuksellamme. Kaikki pyramidien suunnittelusta, kivien hakkaamiseen ja siirtämiseen tehtiin planeetan ulkopuolisten sisartenne ja veljienne avustuksella. He ovat tuoneet suuren osan teknologiastanne. Tätä on tapahtunut suorana fyysisenä vuorovaikutuksena maan ihmisten kanssa, ehdotuksena unessa, "näkynä" tai "purkamisteknologiana" löydetyistä lautasista.

Toisaalta, merkittävät uskontonne alkoivat joiden kaukaisten tähtijärjestelmien sisartenne ja veljienne vaatiessa palvontaa korkeamman järjestyksen olentoina. Noista päivistä saakka ne veljenne ja sisarenne jotka eivät ole täyttyneet valosta, ovat olleet mukana monissa suunnitelmissa vallan kaappaamiseksi ja maan ihmisten orjuuttamiseksi.

Tänä päivänä uskontonne eivät yleensä tunnusta planeetan ulkopuolisia vaikutuksia omaan syntymäänsä. Sen sijaan ne valitsevat väärän informaation reitin seuraajilleen. Rahajärjestelmänne ovat maan ulkopuolista alkuperää olevien agenttien hallinnassa. Planeetan ulkopuoliset olennot hallitsevat vaikutusvaltansa kautta hallituksianne joko suoraan tai epäsuoraan. Tieteeseenne, koulutukseenne, terveydenhuoltoonne ja oikeusjärjestelmäänne vaikuttavat raskaasti ne, jotka kontrolloivat muita omien päämääriensä saavuttamiseksi.

Tarinassa on kuitenkin muutakin, kuin valtavan tähtialusarmadan kokoaminen, mikä valaisee planeettaa vastauksena maan avunhuutoon. Kaikki tähtikansat antoivat myös valo-olentoja, jotka kulkevat nyt keskuudessanne, jotka palvelevat täysin toisia ja jotka rakastavat teitä hyvin paljon. Olemme olentoja, jotka pyrkivät valaisemaan pimeyttä planeetallanne. Olemme täällä keskuudessanne sekä fyysisessä muodossa että ei-fyysisissä korkeammissa värähtelyissä.

Meitä kulkee ihmismuodossa hallitustenne käytävillä, on mukana sotavoimissanne, työskentelee kriittisessä asemassa pankeissanne ja suuryrityksissänne ja on lastenne opettajina. Kaikki auttavat sivilisaationne transformoimisessa pääasiassa pelkopohjaisesta pääasiassa rakkauspohjaiseksi.

Me jotka olemme ei-fyysisessä muodossa, kommunikoimme sinun kaltaistesi ihmisten kanssa. Tähtialuksilla on monia, jotka kommunikoivat maan ihmisten kanssa. Meissä on niitä, jotka asuvat valotyöntekijöiden kotitaloudessa tukijoina ja neuvonantajina. Annamme jatkuvan yhteyden kollektiiviin, mikä ympäröi planeettaanne. Ihmisvalotyöntekijät, meidän toisista tähtijärjestelmistä olevien rinnalla, ankkuroivat valoa kosmoksesta ja välittävät sitä kuin koherenttina laservalona niihin, joiden kanssa he ovat kontaktissa.

Planeettanne tosiaan tulee valoisammaksi yhteisponnisteluna teiltä ja niiltä, jotka meistä elävät keskuudessanne, yhdistettynä suureen valoon taivaallisilta olennoilta ja universumista. Se on ihmeellistä valosinfoniaa. Se on vastustamatonta jokaiselle, joka on avoin sille. Se on ylivoimaista niille, jotka roikkuvat kiinni pimeydessä. Hyvin lyhyen ajan kuluessa kaikki ne, jotka ovat valoa, löytävät itsensä rakkauden maailmasta. Monet joilla ei ole mitään tietoa valotyöntekijöistä, ovat heräämässä. Monet heräävät viime hetkellä.

Nyt teillä on kuva kaikista niistä myriadeista tavoista, joilla valoa tulee maan päälle tähtiveljienne ja -sisartenne kautta. Maa valaistuu kuin jättimäinen joulukuusi miljoonista valopisteistä ihmisten keskuudessa. Jokainen näistä valopisteistä valelee muita ihmisiä, niin kuin kynttilä valaisee pimeyttä. Nämä valopisteet kannustavat - tietoisesti tai tiedostamatta - monia, jotka nyt kyseenalaistavat perinteiset käyttäytymistavat, kyseenalaistavat rakenteet elämässään ja syyn niiden taustalla ja puolustavat totuutta ja rakkautta parempaan elintapaan.

Kaikkien näiden tähtiveljienne ja -sisartenne ponnistelujenne summa on massiivinen valovalelu, mikä voittaa pimeän energian viime jäänteet. Mielessämme ei ole epäilystä siitä, että uusi maapallo kera valoenemmistön ilmestyy esiin muutamassa kuukaudessa. Rakastamme teitä hyvin paljon ja odotamme päivää, jolloin liitytte seuraamme kosmoksen kansalaisina.

Taas kerran olemme tyytyväisiä kommunikoinnista kanssanne ja odotamme innolla lisätilaisuuksia. Pidämme teitä ehdottomassa rakkaudessa. Seuraavaan kertaan saakka, minä olen Adrial, tämän universumin taivaallinen olento. Minä olen Bren-Ton, minä olen Justine ja minä olen Moraine, kaikki Andromedalta. Ja minä olen Zepher Plejadeilta.




Athabantian-aluslaisia kanavoinut Mark Kimmel ( www.cosmicparadigm.com)
7.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


Ei kommentteja: