tiistai 12. heinäkuuta 2011

VIESTI ORIONLAISILTA


Älkää katsoko talouttanne ja pankkitiliänne ja tunteko pelon siementen itävän. Tietäkää, että kaikki tähän aiheeseen liittyvä on harhaa.


Olemme Orionin korkea-arvoinen neuvosto, rakkaat, ja tulemme opastamaan ja tukemaan teitä, kun yritätte siirtyä sydänkeskukseenne elämään sitä elämänmatkaa, jolle olette inkarnoituneet. Monet teistä kamppailevat sydänkeskuksen kanssa ja olemme täällä opastamassa ja tukemassa teitä tässä prosessissa ja opastamme voimakkaimmin, että kyse on prosessista. Se ei ole monille yhtä yksinkertaista kuin mielen luomien ajatusten pysäyttäminen - ihmisen on vaikeampaa siirtyä sydämeen harhakuvien ympäröimänä.

Monet eivät ole käyneet sydänkeskuksessaan lapsuuden jälkeen, vielä useammat luulevat elävänsä sydänkeskuksesta, mutta käsittävät olevansa tuon alueen ulkopuolella sen perusteella, mitä heidän ympärilleen on luotu. Sydänkeskus, rakkaat ystävät, on luomisenne lähde - sen rakkauden saaminen, mikä on sisällänne, tekee teistä voimakkaan luojan. Tänä aikana paljon harhaa pyörii ihmisrodun ympärillä koko planeetalla, mikä alentaa monien energiaa. Opastamme teitä voimakkaasti pysymään sydänkeskuksessanne koko ajan riippumatta siitä, mitä ulkopuolinen maailma yrittää opettaa teille - sydän on totuus.

Harha on paljon sakeampaa tiettyjen ihmiselämän alueiden ympärillä kuin toisten. Panemme merkille raha- ja pankkijärjestelmän ja opastamme teitä voimakkaasti prosessoimaan kaiken mediainformaation sydämenne kautta. Ihmiskokemuksessa ei ole kyse pennien keräämisestä ja niiden varastoimisesta, rakkaat ystävät. Lasketteko mahdollisuutenne ja arvonne pankissa olevien eurojen perusteella? Miksi näin olisi, rakkaat ystävät? Mitä harha saavuttaisi opettamalla teille, että tämä on tie eteenpäin?

Ihmiset eivät tarvitse rahajärjestelmää yhtään sen enempää, kuin heidän tarvitsee kuluttaa valtavia määriä ruokaa, vaatteita jne., mutta harha opettaa pelolla. Monet teistä pelkäävät, etteivät kykene ruokkimaan tai vaatettamaan itseään tai lapsiaan, joten ostatte, ostatte ja ostatte. Aina keräten asioita vain "siltä varalta". Opastamme teitä katsomaan tätä tilannetta vielä kerran ja kysymään, elättekö sydämessänne ja olette yhdistyneet, silloin jos käyttäydytte näin. Äiti Maa elättää lapsiaan koko ajan, rakkaat ystävät. Monet teistä eivät ole yhdistyneet Äiti Maahan ja siksi olette täynnä pelon siemeniä. Monet teistä pyrkivät tuntemaan turvaa ja varmuutta ja opastamme hyvin voimakkaasti, että tämä turva ja varmuus tulee sisältä. Se ei tule kotitaloudesta, joka on täynnä kenkiä tai kaapit pullollaan ruokaa. Jos pelon siemenet on laukaistu, niin nämä tavarat eivät merkitse mitään olemisellenne. Tällä tarkoitamme, että pelko on laukaistu ja siksi on epäoleellista, miten monta kenkäparia omistatte, sillä turvallisuuden tunne välttelee teitä. Se löytyy yhdistymällä Äiti Maahan ja sallimalla sen energioiden virrata vapaasti energiajärjestelmänne läpi. Sitä ei löydetä kuluttamalla jatkuvasti rahaa, minkä harha opettaa teille olevan jumalanne.

Rahajärjestelmä sisältää ihmisiä, rakkaat ystävät, jotka ovat kaikkea muita kuin vapaita - raha kahlehtii orjuuteen. Raha on syynä useimpiin erimielisyyksiin ihmisten välillä. Monet taistelevat ja nahistelevat rahasta eivätkä koko aikana näe, että harha kylvää pelon ja ahdistuksen siemeniä heidän sisälleen. Tunnustamme, että opastuksemme laukaisee monet suistumaan vihaan ja raivoon, kun he lukevat opastustamme rahajärjestelmän tarpeettomuudesta. Sellainen on harhan syvyys, etteivät monet ihmiset voi nähdä rahajärjestelmän korvaamista. Sellainen on harhan syvyys liittyen opetuksiin rahan tarpeesta, etteivät monet yksinkertaisesti näe, miten syvälle he ovat pudonneet harhaan.

Ihmiset sanoutuvat irti maailmasta ja jättävät sen rahalle ja pankeille. Kysymme, ketä tämä palvelee, rakkaat ystävät? Tunnetteko vapautta ja kykyä laajentua? Vai tuntuuko teistä, että teitä hillitään ja että olisi paljon, mitä voisitte tehdä elämässänne "jos vain"? Monet teistä tuntevat, etteivät voi toteuttaa elämän unelmaa, koska harha opettaa, että vain niillä joilla on paljon rahaa pankissa, on varaa tehdä, mitä haluavat. Tämä on harhaa syvimmillään, rakkaat ystävät, ja opastamme teitä siirtymään sydämeenne ja tuntemaan, miten rajoittava tuo ajatustapa on. Monet eivät kykene tunnistamaan tai hyväksymään opetuksiamme rahasta tällä hetkellä elämänmatkallaan, koska he ovat liian syvällä harhassa. Jos sallitte yhteyden Äiti Maahan ja sallitte sen energioiden tyynnyttää olemustanne, jos voitte siirtyä sydämeen ja käsittää, että kaikki mitä koskaan tarvitsette, tulee teille eikä se ole riippuvaista kilpailemisestanne kanssaihmisten kanssa, niin kykenette luomaan haluamanne elämän.

Kaikki luominen ihmismatkalla tulee ajatuksista ja tunteista, mitä ihminen kokee tuolla matkalla. Harha opettaa, että teidän täytyy "kosmisesti tilata" unelmienne arvo, ennen kuin voitte tavoitella niitä. Opastamme teitä olemaan tietoinen harhasta tässä. Miten moni teistä jotka elätte mieleen keskittyvää elämää, on onnistunut "kosmisesti tilaamaan" valtavan summan rahaa, minkä uskotte tarvitsevanne unelmanne aloittamiseen? Opastamme teitä olemaan tietoinen harhasta, rakkaat ystävät, kun teillä on niin syvään juurtuneita turvallisuuspelkoja, että te ette pysty "tilamaan" mitään. Olemuksenne vapauttaminen pelon siemenistä on tie eteenpäin, rakkaat ystävät. Sitten huomaatte, että kun alatte ottaa askelia luodaksenne oman todellisuutenne, universumi virrattaa kaikkea tarvitsemaanne teitä kohti.

Olemme opastaneet värähtelystä ja siitä, miten ihmisen värähtelyä on monilla tasoilla. Kun lisäätte värähtelyänne, vedätte luoksenne samalla tavalla tai korkeammalla värähteleviä tapahtumia, ihmisiä ja paikkoja. Sellaisen ihmisen värähtely joka on kahlittu siihen harhaan, että raha ratkaisee kaiken, on hyvin tiheä ja matala, rakkaat ystävät. Kun määrittelette arvonne pankkitilienne perusteella, pidätte värähtelynne matalana ettekä laajene. Opastamme teitä voimakkaasti kääntymään sisäänpäin hiljaisuuteen ja yhdistymään lähteeseen, yhdistymään rakkauteen, mitä on, ja käsittämään, että te ette määrittele itseänne rahalla. Itse asiassa, rakkaat ystävät, ei ole mitään määritelmää - määritteleminen rajoittaa.

Tunnistamme täysin, että monet ovat edelleen liian syvällä harhassa kyetäkseen hyväksymään opastavia sanojamme. Toiset laukaistaan siihen, miten yksinkertaista on astua ulos harhasta, mutta niin intensiivistä on kylvetty pelko, etteivät monet voi nähdä tätä. Harha opettaa, että kun on paljon rahaa pankkitilillä, on periaatteessa vapaa. Sitten kun harha jatkaa opettaen, että ihmiset ovat vain sen arvoisia, mitä heillä on pankissa, tämä alentaa värähtelyä ja pitää ihmisvärähtelyn sellaisella tasolla, ettei sitä voi saavuttaa. Tämä opetus on harhaa, rakkaat ystävät. Oivallus, että arvonne on ääretön, että olette rakastettuja ja rakastavia ja että olette arvokkaampia kuin raha, on vapautta, rakkaat ystävät. Tämä totuus on paljastettava ja hyväksyttävä, ennen kuin teillä on todellista vapautta.

Älkää katsoko talouttanne ja pankkitiliänne ja tunteko pelon siementen itävän. Tietäkää, että kaikki tähän aiheeseen liittyvä on harhaa. Kaikki on savua ja peilejä hillitsemään ja kontrolloimaan teitä, rakkaat ystävät. Raha vain on. Mutta se negatiivinen tunnetaso joka ihmisillä ympäröi rahaa, on valtava ja tällä tunteella harha pelaa. Monet teistä ovat täysin tietämättömiä niiden pelkosiementen syvyydestä, mikä ympäröi rahaa. Monet siemenet kylvetään hyvin nuorena ja monet ovat tietämättömiä sen tunteen syvyydestä, mikä sisällä on liittyen rahaan. Opastamme teitä voimakkaasti kääntymään sisäänpäin ja sallimaan ne tunteet, joita tulee pintaan. Opastuksemme on jo laukaissut monet noista tunteista ja opastamme voimakkaasti teitä käymään sisäisessä hiljaisuudessa, etsimään nuo siemenet ja kitkemään ne pois.

Raha ei saa yhteiskuntaanne olemaan, rakkaat ystävät. Harha on voimakasta tähän liittyen, kun monet on kytketty pelkoon ja kaaokseen ja he yhdistyvät taloutta ympäröiviin savuun ja peileihin. Opastamme teitä irrottautumaan ja kääntymään sisäänpäin. Silloin kun tunnette turvaa ja varmuutta sisältäpäin, rakkaat ystävät, käsitätte, miten pitkälle harha ulottuu tähän aiheeseen liittyen. Miltä teistä tuntuu, kun ajattelette taloudellista tilannettanne? Tunnetteko keveyttä ja vapautta vai tunnetteko raskautta ja rajoittuneisuutta? Jos tunnette raskautta ja rajoittuneisuutta, tuoko se riittämättömyyden tai arvottomuuden tunteita esiin? Miksi? Mikä kylvi opetuksen, että arvonne on se, mitä teillä on tai ei ole pankissa? Ketä se palvelee? Opastamme teitä tiedostamaan toiminnassa olevan harhan.

Korostamme, ettei ihmisenä olemisessa ole tuomitsemista. Kukaan ihminen ei voi tuomita toista. Olette kaikki tasaveroisia, kuitenkin katselemme, kun monet tuntevat huonommuutta niihin, joilla "vaikuttaa" olevan enemmän kuin heillä. Tämä vahvistaa lisää arvottomuuden tunnetta ja alentaa kyseessä olevien ihmisten värähtelyä. Ne joilla on "enemmän" ovat pelon kourissa, että he "menettävät" sen enemmän, mitä heillä on. Ja opastamme teitä kysymään vielä kerran, ketä se palvelee. Tämä lisää erillisyyden ja jakautuneisuuden harhaa. Olemme kaikki yhtä.

Kun katsotte toista ja tuomitsette hänet sen perusteella, miten hän pukeutuu ja miten hän puhuu, olette harhassa. Jos katsotte toista ihmistä ja käsitätte, että hänellä on enemmän rahaa kuin teillä, ja tunnette huonommuutta, olette harhassa. Kaikki yritystä alentaa ja pitää se matalampi värähtely, mikä teillä on. Ihmiset eivät ole jonkin määrä määriteltäväksi, rakkaat ystävät. Olette puhtaita valo-olentoja eikä teitä määrittele raha tai talot tai omaisuus. On hyödykkeitä, joita harha käyttää houkutellakseen teitä takaisin. Sillä moni kulutus on nyt hallitsematonta, koska tarvitsee omistaa viimeisintä teknologiaa tai viimeisimpiä vaatteita - se on pakahduttava tarve. Sellaista on pelon siementen kasvu, että nämä ihmiset pakkomielteisesti uskovat, että heistä tuntuu turvallisemmalta, varmemmalta, menestyneemmältä, jos he käyttävät viimeisintä muotia tai heillä on suurempi talo. Tämä on harhaa, rakkaat ystävät, samalla kun elätte peläten "menettävänne" tämän elämänne harhassa.

Turvallisuus ja varmuus tulevat sisältä, rakkaat ystävät. Turvallisuuden ja varmuuden tarve jättää teidät avoimeksi monilla tasoilla. Te olette turva ja varmuus, rakkaat ystävät, mutta teidän täytyy yhdistyä Äiti Maahan käsittääksenne tämän totuuden. Mikään määrä opastustamme ei itse asiassa saa teitä uskomaan, ennen kuin käsitätte sen itse. Monet teistä saattavat yllättyä, että toteamme tämän teille opastuksena, mutta se on totuus. Opastuksemme on vain opastusta, rakkaat ystävät. Ihmisillä on vapaa tahto emmekä voi saada teitä tekemään mitään, mitä te ette halua. Voimme vain opastaa teitä sydämeen, missä totuus asuu. Varsinainen yhdistyminen täytyy teidän tehdä, rakkaat ystävät. Vain seuraamalla opastustamme ja löytämällä totuutenne pystytte nostamaan verhoja.

Harhassa oleminen jättää teidät haavoittuvaksi ja katselemme, kun monet taipuvat harhan opetuksiin toista kertaa ajattelematta, mutta osoitettaessa tie ulos harhasta he tulevat vainoharhaisiksi ja roikkuvat samassa harhassa, joka hillitsee ja alentaa heidän värähtelyään. Sellainen on harhaopetusten syvyys, rakkaat ystävät, että roikutte kiinni pelossa ja ahdistuksessa epätoivoisesti yrittäen saada tolkkua elämänkokemuksestanne. Miksi syntyisitte planeetalle kokemaan vain ahdistusta, pelkoa, tuhoa ja hävitystä? Mikä tarkoitus ihmisen olemassaololla on, jos se on yhtä pitkää kiertoa yrittäen pysyä hengissä ja samalla väistellen katastrofeja? Opastamme teitä kääntymään sisäänpäin ja esittämään noita kysymyksiä hiljaisuudessa.

Emme opasta teitä houkutellaksemme teitä pois totuudesta, rakkaat ystävät. Opastamme teitä sydämeenne löytääksenne totuuden. Siellä totuus lepää, rakkaat ystävät, ei mielessänne, mitä voi horjuttaa lupaamalla kultaa ja loistoa. Sieltä ette totuutta löydä, rakkaat ystävät. Sydän on ainoa paikka ihmiskehossa, missä totuus asuu. Emme voi viedä teitä sinne, rakkaat ystävät, sillä teillä on vapaa tahto ja teidän on paljastettava oma totuutenne. Opastuksemme voi laukaista tuotuuden sisällänne. Kenties joillekin se on kaikki, mitä tarvitaan sen vahvistamiseksi, mitä jo epäillään. Toisille totuutemme on hölynpölyä. Niin juurtuneita nämä ihmiset ovat harhaan, että seikkailua sydämeen ei edes ajatella. Kaikki vain on, rakkaat ystävät. Tulemme opastamaan ja tukemaan niitä, jotka ovat valmiita siirtymään mielestä sydämeen.

Monille teistä se on askel liian pitkälle ja liian pian ja tunnustamme ja hyväksymme sen. Työskennelkää itsenne kanssa, rakkaat ystävät, ja työskennelkää löytääksenne oman totuutenne. Tässä ei ole kyse jakamisesta ja erillisyydestä, tässä on kyse yhtenäisyydestä. Jos tunnette vihaa ja kiukkua nousevan olemuksessanne opastamiamme sanaoja kohtaan, opastaisimme teitä voimakkaasti katsomaan sisäänne. Nämä ovat merkkejä pelkosiemenistä sisällänne, sillä ei voi olla negatiivisia tunteita ilman pelkoa, rakkaat ystävät. Sellaista on harhan opetus, etteivät monet usko tätä totuutta. Monet pitävät kiinni harhasta uskoen, että jakautuneisuus ja erillisyys on ainoa tapa elää. Opastamme voimakkaasti, ettei ole, rakkaat ystävät.

Peräännymme nyt salliaksemme teidän sisäistää sanamme ja arvostamme sitä, etteivät monet pysty siihen. Jokainen ihminen tällä planeetalla on oman laivansa kapteeni. Jokaisella on vapaa tahto ja päätös omasta luomisestaan omassa olemuksessaan. Jos ette halua elää elämää, jota elätte, niin vain te voitte muuttaa tämän, rakkaat ystävät. Kiinnipitäminen siitä, mitä sisällänne on, jatkaa elämänkokemusta entiseen tapaan. Muutos ei ole paha asia, rakkaat ystävät. Muutos tuo monia lahjoja, mutta harha opettaa teille, että muutos on pelkoa. Prosessoikaa tämä sydämenne läpi, rakkaat ystävät, sillä sydän on totuuden paikka.

Olemme Orionin korkea-arvoinen neuvosto ja olemme veljiänne ja sisarianne tähdistä. Opastamme tukeaksemme teitä tämän merkittävän muutoksen aikana sekä henkilökohtaisella että maailmanlaajuisella tasolla. Jos voitte uneksia jostain, rakkaat ystävät, voitte olla sitä. Varoitamme unien voimasta. Sellainen on ihmisen voima, että voitte luoda painajaisia, joita pelkäätte putoamalla harhaan. Astukaa ulos harhasta ja alkakaa luottaa itseenne, rakkaat ystävät. Rakastamme teitä ja olemme aina rakastaneet. Olemme yhtä.





 Kanavoinut Karen Doonan (lightworkers.org)
11.7.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


Ei kommentteja: