sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tämä on Marian Tarina


On ihmisiä, jotka aikovat levittää paljon pelkoa, epävarmuutta ja epävakautta, saadakseen ihmiset pysymään unissakävelijän tilassaan mahdollisimman kauan, koska se on näiden ihmisten intressi. Mutta muistakaa, että he eivät voi estää teitä kehittymästä. Ei ole mitään, mikä voi estää teitä, paitsi te itse. Teillä on vapaa tahto, käyttäkää sitä.



 KANAVOINTI - Himaalih/Myradees


Tämä on Marian tarina, kun hän teki avaruusalueelle astraalimatkan energiakehossaan. Sekä Maria että Manne esittävät kysymyksiä.



 Olemme tulleet herättämään niitä, jotka teistä ovat valmiita

Olemme tulleet auttamaan teitä parhaan kykymme mukaan ja muistuttamaan teille läsnäolostamme. Yritämme myös estää teitä vajoamasta kokonaan uneen. Tuntuu siltä, että ihmiskunta nukahtaa kohta ja jää junasta ja hukkaa tämän valtavan tilaisuuden, minkä siirtyminen uuteen aikaan tuo - ja puhdistumisen, mikä tapahtuu ennen siirtymää. Näemme teidät nukkuvana kansana, unissakävelijöinä jotka vaeltelevat ilman päämäärää, ilman tavoitteita. Unissakävelijöinä joilla on hyvin tuhoisa elämäntyyli, mutta erittäin suuri kapasiteetti latenttina sisällään.

Nukutte kauneusunianne, onnellisen tietämättömänä suuruudestanne ja valtavista mahdollisuuksista, joita kannatte sisällänne - onnellisen tietämättömänä kaikesta, mitä teiltä menee ohi. Kuten sanotaan: "Se ei voi satuttaa, mitä ei tiedä", toisin sanoen, ette kaipaa sitä, mistä olette tietämätön. Useimmilla ihmisillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä puuttuu, koska se mitä puuttuu, ei sovi heidän havaintoonsa todellisuudesta, ja tämä riippuu heidän tietoisuustasostaan. He ovat eräänlaisessa unissakävelytilassa, missä he eivät ole vielä herättäneet tietoisuuttaan.

Voitaisiin sanoa, että on tapahtumassa ihmiskunnan jumalaisen tietoisuuden syntymä. On vain niin, että maan päällä on hyvin harvoja, jotka ovat valmiita aloittamaan tämän synnytysprosessin - paljon harvempia kuin suunniteltiin alussa. Mutta maan päällä on ihmisiä, jotka ovat valmiita, ja he ovat niitä, jotka uskaltavat uskoa, uskaltavat avata silmänsä totuudelle, uskaltavat nähdä harhakuvien läpi ja nähdä totuuden sellaisena kuin se on. Te joilla on avoin sydän ja jotka olette avanneet intuitionne ja kykynne nähdä kolmannen ulottuvuuden maailman harhakuvien läpi. Teidän puoleenne käännymme ja teille haluamme puhua, teille jotka olette valmiita kuuntelemaan ja avaamaan silmänne ja näkemään harhamaailmanne ulkopuolelle, sen ankkalammen ulkopuolelle mikä maapallo monessa mielessä tänä päivänä on: eristetty, rakennettu ja petollinen todellisuus, millä ei ole mitään tekemistä meidän muiden kanssa kosmoksessa.
 


Maapallon kosminen eristäminen

Olette tähän saakka olleet melkein kokonaan eristettynä galaktisesta yhteisöstä ja muusta kosmoksesta, kaikista eri sivilisaatioista ja kaikesta muusta elämästä. Se on ollut teille niin sanotusti sekä siunaus että kirous. Toisaalta teitä on suojeltu paljolta, mitä tapahtuu ja mikä voisi muuten vahingoittaa teitä. Mutta toisaalta se on myös estänyt teitä kehittymästä ja luomasta korkeampaa tietoisuustasoa, mikä tulee helpommaksi, kun kohtaamisia toisten sivilisaatioiden kanssa alkaa tapahtua. Aivan kuin teitä on suojeltu toisilta sivilisaatioilta, joilla ei ole ollut hyviä aikeita, teidät on myös eristetty kaikista niistä, jotka tulevat hyvin aikein - auttamaan ja opastamaan teitä tämän vaikean siirtymäjakson ja niiden haasteiden läpi, jotka teitä odottavat ja joita jo käytte läpi.

Monille meille on ollut suuri suru, ettemme ole pystyneet auttamaan teitä enemmän. Teidän pitäisi tietää, että satoja, tuhansia, miljoonia sivilisaatiota odottaa kontaktin ottamista ja suhteiden, ystävyyden ja erilaisten vaihtojen kehittämistä teidän kanssanne. Maan ylösnouseminen viidenteen ulottuvuuteen on kovasti odotettu tapahtuma, mikä vaikuttaa kaikkiin, koko kosmokseemme.

Olemme läsnä maan päällä osallistuaksemme mahdollisimman monien herättämiseen, niiden jotka ovat valmiita siihen - valmiita totuuteen ja näkemään kaikkien harhakuvien, kaiken manipuloinnin ja kaikkien temppujen ohi. Tiedämme, että teitä pommitetaan päivittäin valheilla ja että monet ihmiset maan päällä elävät voimakkaassa kieltämisessä. Ja tiedämme sen, koska suurempi osa ihmistietoisuudesta ei ole yksinkertaisesti valmis uskomaan totuuteen. Totuus nähdään niin tuskallisena ja uhkaavana, että he tekevät kaiken voitavansa - melkein mitä hyvänsä - sulkeakseen sen pois. Siinä ei ole mitään rajaa, miten pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään jatkaakseen kieltämisessä elämistä. Mutta millään näistä strategioista ei ole oikeasti merkitystä pitkässä juoksussa, koska eristäytymisenne on loppumassa ja se loppuu siirtymässä uuteen aikaan. Teitä ei enää eristetä ympäristöstänne. Ihmiskunnan on avattava silmänsä ja käsitettävä, että he eivät ole yksin kosmoksessa - sillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.
 



Esittely

Olemme hyvin onnellisia, että olet tullut tänne puhumaan kanssamme. Olemme kaivanneet keskustelua hyvin, hyvin pitkään ja se ilahduttaa meitä kovasti. Ensimmäistä kertaa ihminen maan päältä on tullut käymään avaruusaluksellamme eetterimuodossa tällä tavalla. Meidän mielestämme olet hyvin rohkea ja vahva uskaltaessasi tehdä tämän. Tiedämme, ettei useimmilla ihmisillä ole kapasiteettia tehdä niin eikä heillä ole riittävän suurta sydäntä luottaakseen tarpeeksi ja muodostaakseen tällaisen kontaktin. Tiedämme, että teiltä vaatii paljon luottaa meihin niin, kuin sinä luotat, ja kiitämme sinua siitä. Kiitämme sinua suuresta lahjasta, jonka annat meille.
 
[Tuntuu siltä, että minua on ikään kuin kuljetettu keskustelun aikana. Yhtäkkiä tulee kirkasta. Sylinterinmuotoinen kapseli minkä alla olen ilmeisesti seissyt, nostetaan ja se häviää yläpuoleltani. Tunnen nyt olevani valtavassa hallissa, jossa on katto erittäin korkealla. Tulen jonkinlaisesta käytävästä läpi ja nyt seison alustalla keskellä hallia. Tänne tullaan vierailtaessa avaruusaluksella eetterimuodossa. He eivät salli kenenkään tulla mistään muualta ja siksi he myös tietävät tarkkaan, keitä vieraita he saavat alukseensa.

Edessäni seisoo mies, joka on puhunut minulle. Hän näyttää ihmiseltä, mutta ymmärrän, että hän kuuluu toiseen sivilisaatioon, koska tunnen hänellä olevan paljon korkeampi energiataso kuin ihmisillä. Hän on leveäharteinen, komea ja hyvännäköinen ja pukeutunut valkoiseen univormuun - valkoiset kengät, valkoiset housut ja vakoinen kauluspaita. Hän muistuttaa minusta lentokapteenia. Hänellä on lyhyet, tummanruskeat hiukset ja hyvin intensiiviset silmät, joissa on pitkät, tummat ripset. Hänen silmänsä ovat kirkkaansiniset ja näyttävät melkein hohtavilta. Hänellä luulisi olevan värilliset linssit, mutta näen, että hänen silmiensä energia johtuu korkeasta energiatasosta. Hän jatkaa puhumista minulle tummalla ja syvällä äänellään.]

Maan päällä ihmisten keskuudessa on hyvin paljon ennakkoluuloja avaruusaluksista - miltä niiden pitäisi näyttää ja keitä niiden sisälle piiloutuu - ja hyvin harvat ennakkoluulot ovat totta. Salli minun esittäytyä. Nimeni on Himaalih ja olen ryhmämme johtaja.
 


- Missä olemme nyt? Avaruusalus videolla näyttää melko pieneltä verrattuna tähän suureen halliin. Minusta ei tunnu, että olemme videolla näkemässämme avaruusaluksessa.


Se on totta ja se johtuu siitä, että olet nyt emäaluksella, missä olen ylin komentaja. Pieni alus videolla johon ensin menit ja jossa matkustit, on nyt telakoitunut emäalukseen, ja siellä olet nyt. Tämän johtuu siitä, että haluamme näyttää sinulle jotain.
 


- En oikein ymmärrä, miksi lennätitte minut fyysisessä aluksessa, kun olen joka tapauksessa eetterimuodossa, vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?


Kaikki tämä tapahtuu oikeasti. Kaikki tämä tapahtuu todellisuudessa. Mikään tästä ei ole fantasiaa. Tämä tapahtuu tässä ja nyt, äärettömyydessä - ja siellä olet kanssani. Äärettömyydessä ei ole rajoja. Kun ilmestyit avaruusaluksellemme ensimmäistä kertaa, päätin puhua kanssasi, koska se oli erittäin tärkeä vierailu ja olimme hyvin tyytyväisiä kontaktin ottamisesta. Päätimme myös tehdä sen näin seuraavalla kerralla, kun tulisit, koska minulla oli tärkeä viesti välitettävänä sinun kauttasi sivilisaatiollesi.
 


Valmistautuminen siirtymiseen uuteen henkiseen aikaan


Sivilisaatiollanne on ns. yhdestoista hetki eli teillä ei ole paljon fyysistä, maallista aikaa jäljellä valmistautua siirtymiseen uuteen henkiseen aikakauteen. Silti on uskomattoman tärkeää, että kuitenkin valmistaudutte ja ajan puutteeseen keskittymisen sijasta keskitytte tilaisuuksiin, jotka sopivat äärettömyyteen. Menkää ajan ja paikan ulkopuolelle käydäksenne läpi tarvittavan transformaation. Valmistautuminen siihen, mitä on tulossa, on kriittistä selviytymisellenne siirtymän läpi. Uudessa ajassa teitä odottaa paratiisi, upea rakkauden, ilon ja yltäkylläisyyden paratiisi. Mutta polku sinne pääsemiseksi on vaativa ja täynnä haasteita ja tuskaa. Yllyttäisimme teitä valmistautumaan niin paljon, kuin mitenkään voitte. Teillä on täysin ainutlaatuiset mahdollisuudet tehdä se, sen valtavan ja käsittämättömän energian kautta, mitä asteittain aktivoidaan maapallolle.

Meille on yllätys nähdä, miten ihmiset jatkavat elämäänsä, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. He jatkavat stressaamista, kiirehtimistä, sotimista, vihaamista, ostamista - ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mitä lähemmäs siirtymää pääsette, mitä enemmän siirtymäseuraamuksia ilmenee - eli enemmän haasteita joita nousee pintaan käsiteltäväksi - mitä enemmän luonnonkatastrofeja tapahtuu, sitä tiukemmin ihmiset roikkuvat fyysisyydessä, saavuttamattomassa todellisuudessa, jonka kohta jätätte. Siirtymä uuteen aikaan merkitsee jatkuvasti voimakkaampien jumalaisten energioiden ja parannuksen valtavaa tulvaa maapallolle. Tämä on osa jumalaista virtaa eikä ihmiskunta tai kukaan muu voi pysäyttää sitä - se on mahdotonta.

Jokaisella ihmisellä on vapaa tahto pysyä siinä vanhassa materialistisessa, rationaalisessa ja tasapainottomassa tavassa tarkastella elämää, mikä perustuu puutteeseen ja erillisyyteen, tai voitte avautua korkeammalle jumalaiselle todellisuusperspektiiville, mikä perustuu jumaluuteen, ykseyteen ja rakkauteen. Valitettavasti maan päällä on hyvin harvoja ihmisiä, jotka ovat tehneet jälkimmäisen päätöksen ja jotka ovat valmiita laajentamaan tietoisuuttaan riittävän korkealle tasolle, jotta pystyvät ylipäätään tekemään tuon päätöksen. Tästä olette jo hyvin tietoisia.

Vähän tyrmistyneenä olemme nähneet, miten uskomattoman hitaasti tämä kehitys on kulkenut vuosien saatossa. Mutta sanomme, että joukossanne on monia, jotka ovat valmiita ottamaan tämän päätösaskeleen, ja kun olette tehneet sen, kuljette nopeasti. Ottakaa päätösaskel ja hypätkää. Päästäkää irti harhakuvista, aineesta, vanhasta ajattelutavasta ja puutteesta. Päästäkää irti kaikista ahdasmielisistä ajatuksista kolmannen ulottuvuuden todellisuudessa, rajoittavista ajattelutavoista, pelosta, erillisyydestä, ristiriita- ja puuteajattelusta ja astukaa rakkausvirtaan. Teillä on aikaa. Vaikka aikaa onkin vähän, se on harhaa - älkää unohtako sitä. Vaikka tuntuisikin siltä, että olette viime hetkellä, se on harhaa. Kun otatte tuon päätösaskeleen, astutte myös äärettömyyteen ja äärettömyydessä ei ole ajan puutetta. Teillä on tilaisuus ottaa tämä päätösaskel. Päästäkää irti ja antakaa itsenne kulkea virran mukana.

Teidän ulkopuolellanne ei ole mitään, mikä estää teitä. Se on harhaa. Kaikki ajatuksenne ulkoisista esteistä ja hidasteista ovat harhaa, mitä olette luoneet itsellenne. Olette luoneet esteiden maailman itsellenne. Maailman missä kaikki koostuu ongelmista, missä ulkoiset olosuhteet estävät teitä tekemästä, mitä haluatte. Kaikki ulkoiset olosuhteet, kaikki harha ulkoisista esteistä tulee teistä. Kun olette parantaneet ja purkaneet sisäiset esteenne, ulkoiset esteet häviävät. Ei itse asiassa ole esteitä. Tie on selvä teille.

Teillä on täsmälleen kaikki, mitä tarvitsette maan päällä saavuttaaksenne korkeamman tietoisuustilan ja ollaksenne valmis siirtymään. Olette valmiita ottamaan tuon askeleen nyt, joten ottakaa se. Ymmärrän, että voi näyttää siltä, että hyppäätte tyhjään tilaan - ymmärrämme sen täysin. Että tuntuu siltä, kuin seisotte korkealla kallionkielekkeellä ilman laskuvarjoa, ilman turvaverkkoa ja vain hyppäätte - ettekä näe edes pohjaa, seisotte niin korkealla. Ymmärrämme, että voi tuntua siltä, mutta lupaamme teille, että siipenne kantavat teitä. Ja olemme kaikki täällä auttamassa teitä.
 


Todellisuuden "tähtien sodat"


Ihmettelette, mitä kaikki nämä avaruusalukset tekevät maan päällä, miksi ne ovat tulleet luoksenne. Kerron miksi. Olemme tulleet muistuttamaan teille sisäisestä jumaluudestanne. Sen olemme tulleet sanomaan, jokainen meistä - riippumatta niistä ulkoisista aikomuksista, joita alusten olennoilla saattaa olla, se on meidän kaikkien tehtävä jollain tasolla: muistuttaa teitä omasta jumaluudestanne. Ja meitä on monia. Voin kertoa teille, että taivaalla alkaa olla tungosta. Tietäkää, että teemme itsestämme näkyviä vain halutessamme. Voimme liikkua täysi näkymättömästi ympäri maapalloa, joten useimpia meistä ette koskaan näe.
 


- Voisitko kertoa meille lisää kansastasi ja mistä tulette?


Tulemme planeettajärjestelmästä nimeltään Myradees. Se sijaitsee Linnunradan koillisosassa maasta katsottuna ja on osa teille tuttua Linnunrataa. Olemme rauhanomainen ja valaistunut sivilisaatio, jolla on ihmisen ulkomuoto. Näytämme aivan teiltä. Voisin helposti kulkea kadulla maan päällä kenenkään reagoimatta siihen. Ainoa ero on, että olemme saavuttaneet korkean tietoisuustason.

Planeettajärjestelmämme perustuu ykseysajatteluun ja elämme sydänchakra avoimena eli elämme rakkaudessa, rauhassa ja totuudessa. Sivilisaatiomme on rakennettu yltäkylläisyyden ja rakkauden periaatteille. Elämme yltäkylläisyydessä, missä on kaikkea tarpeeksi kaikille. Keskuudessamme ei ole ehdottomasti mitään taipumusta sotaan tai väkivaltaan. Kasvoimme siitä ulos kauan sitten. Omistamme paljon energiastamme matkustamiseen ympäri kosmosta, enimmäkseen Linnunradalla, auttaaksemme muita sivilisaatioita, jotka eivät ole päässeet yhtä pitkälle henkisessä kehityksessään, auttaaksemme heitä kohottamaan tietoisuuttaan. Voitte nähdä meidät myös eräänlaisina Galaktisen liiton lähettiläinä ja meillä on aktiivinen rooli yhteistyössä, mitä tapahtuu galaktisella tasolla liiton eri sivilisaatioiden kesken.
 


- Missä emäalus on nyt, olemmeko lähellä maata?


Kyllä, olemme aurinkokunnassa. Olemme lähellä Venusta, kierrämme tällä hetkellä Venusta.
 
[Hänen vieressään seisoo robotti, jonkinlainen palvelija. Sillä on neliömäinen ihmismuoto ja se on tehty metallimaisesta materiaalista. Sillä on keltaiset hehkuvat silmät. Se saa minut ajattelemaan Star Wars -elokuvia, jotka olemme äskettäin katsoneet. Robotti pitää kummallista ääntä hengittäessään - tai mitä se sitten tekeekin, niin jokin kummallinen ääni jatkuu (sanoo Maria ja nauraa). Himaalih jatkaa puhumista.]

Käytämme robotteja työssämme avaruusaluksella ja emäaluksella. Ne esittävät tärkeää roolia, erityisesti aluksen korjaus- ja ylläpitotyössä. Ne tekevät kaiken työn aluksella ja menevät aluksen osiin, joissa ei ole happea. Suurta osaa siitä, mitä näette elokuvissanne, inspiroi todellisuus, vaikkakin niissä on hyvin ihmismäinen versio ulkoavaruudesta ja yhteistyöstä eri sivilisaatioiden välillä. Se mitä Star Wars -elokuvissa tapahtuu, ei liity paljon todellisuuteen siinä mielessä, ettei ole läheskään niin sotaisaa ja kaoottista kuin niissä kuvataan. Kuitenkin monet yksityiskohdat ovat todellisuuden mukaisia, kuten rotujen, avaruusalusten, planeettojen, sivilisaatioiden ja erilaisten teknisten ratkaisujen ulkoinen vaikutelma.

Toisaalta, eri sivilisaatiot on kuvattu hyvin sotaisina ja ihmismäisinä tavalla, mikä ei ole totta. Tietysti on muitakin sotaisia sivilisaatioita, joilla on matala tietoisuustila - ei ainoastaan maa ole sellainen. Mutta Galaktinen liitto on yhteistyötä korkealle kehittyneiden sivilisaatioiden välillä, jotka ovat päässeet eroon sotaisista taipumuksistaan kauan sitten. Voitaisiin sanoa, että se kuuluu lapsuuteen ja sivilisaatiot kasvavat siitä ulos varhaisessa vaiheessa.

Galaktisella tasolla tapahtuva yhteistyö on hyvin rauhanomaista ja on erittäin harvoja laseraseita ja erittäin vähän ampumista vastoin sitä kuvaa, mikä annetaan maan päällä sellaisissa elokuvissa kuin Star Wars, televisio-ohjelmissa, videopeleissä jne. Sillä on hyvin vähän tekemistä todellisuutemme kanssa. Jedi-soturien todellisella vastineella ei ole käyttöä valosapelille, vaan kyvylle loistaa rakkautta ja valoa ja olla yhtä oman voimansa kanssa. Niin toimitaan, kun matkustellaan eri sivilisaatioissa ja autetaan luomaan rauhaa, välitetään eri konflikteissa ja luodaan uusia ratkaisuja parantaen kaikki tasapainottomuudet ja tukokset, joita on galaksimme eri osissa. Työmme liittyy hyvin vähän sotaan ja erittäin paljon rakkauteen, ymmärrykseen, tasapainoon ja jumalyhteyteen.
 


Teillä on jo kaikki tarvitsemanne


Haluaisin lopettaa antamalla teille joitain hyviä neuvoja. Saakaa vahvuutta sisältänne. Siellä kannatte kaikkea, mitä tarvitsette. Saakaa vahvuutta Äiti Maastanne. Älkää etsikö vastauksia itsenne ja maapallonne ulkopuolelta. Kaikki mitä tarvitsette, on tässä ja nyt. Vastaus lepää hetkessä, läsnäolossanne nyt. Menkää syvälle itseenne. Menkää syvälle maanne sisäytimeen. Sieltä löydätte vahvuuden ja vastaukset. Tulemalla yhdeksi Äiti Maan kanssa, tulemalla yhdeksi pyhän feminiinijumaluuden kanssa, yhdistytte taas sisäiseen vahvuuteenne ja pystytte nostamaan itsenne korkeampaan tietoisuustilaan. Tämä on se tapa.

Unohtakaa kaikki, mitä olette kuulleet, kaikki nämä ja nuo menetelmät. Ne johtavat vain harhaan ja saavat teidät kadottamaan polttopisteen. Ei ole mitään salaisia tekniikoita, joita teidän täytyy käyttää. Teidän ei tarvitse mennä millekään kalliille kurssille tai lausua mitään tiettyjä sanoja. Kaikki on hyvin yksinkertaista. Vahvuus löytyy läsnäolosta nyt. Se on sisällänne, yhteydessänne Äiti Maan pyhään sisukseen. Sieltä teidän täytyy etsiä ja sieltä löydätte. Älkää antako sen harhakuvan huijata, että suurimpien totuuksien on oltava monimutkaisia ja mahdottomia tajuta. Niin ei ole. Suurimmat totuudet ovat yksinkertaisimpia. Näistä sanoista joita olen juuri puhunut, löydätte kaiken tarvitsemanne. Teidän ei tarvitse katsoa muualta kosmoksesta, koska kaikki tarvitsemanne on sisällänne ja Äiti Maan sisäytimessä. Aloittakaa sieltä.

Tämä on vastaus kaikkiin kysymyksiinne ja kaikkiin pulmiinne maan päällä. Kaikki mitä etsitte, löytyy sieltä. Ratkaisu kaikkiin konflikteihinne, energian ja veden puutteeseenne, luonnonkatastrofeihinne - kaikki etsimänne vastaukset löytyvät juuri siitä, mitä juuri sanoin, ei mistään muualta. Kaikki tieteelliset tutkimuksenne, kaikki kilometritolkulla kirjoitetut artikkelinne, kirjanne, televisio-ohjelmanne ja elokuvanne, kaikki laboratoriotestinne, kaikki konferenssinne ja rakennuksenne - kaikki nämä ovat ulkoista kosmetiikkaa ja roskaa. Ne ovat harhakuvia, jotka olette luoneet estääksenne itseänne näkemästä totuutta. Totuus on siellä, se on aina ollut ja se odottaa teitä. Pudottakaa kaikki, mitä on käsissänne, ja menkää itseenne. Menkää Lähteeseen. Lakatkaa häiritsemästä itseänne kaikella tarpeettomalla kiistelyllä, mikä ei mitenkään liity teihin, mikä ei johda mihinkään. Kannatte sisällänne kaikkia tarvitsemianne vastauksia. Silloin kun olette sisäisessä lähteessänne, kun avaatte oven siihen, saatte pääsyn aivan kaikkeen, mitä tarvitsette.

Tämä työ teidän on tehtävä. Se vaatii keskittymistä ja läsnäoloa nyt. Teidän on alettava kuoria. Kuorikaa pois kaikki tarpeeton hölynpöly elämästänne, kaikki harhakuvat - kaikki mikä häiritsee teitä ja saa teidät kadottamaan fokuksenne ja hukkaamaan elämänne merkityksettömiin asioihin, jotka eivät ole yhtään oleellisia. Elätte ylösalaisessa maailmassa, missä kaikki tärkeä on unohdettu sen eduksi, millä ei ole mitään merkitystä - nippelitietoa ja rihkamaa. Ihmiselämä maan päällä on ahdettu täyteen nippelitietoja ja rihkamaa. Haluaisin innostaa teitä uskaltautumaan ulos tyhjään ilmaan. Leijumaan tyhjään tilaan, missä ainoa löytämänne asia on te itse ja läsnäolo ehdottomassa nyt-hetkessä. Siellä voitte avata oven omaan sisäiseen lähteeseenne ja tulla siksi äärettömäksi jumalaiseksi olennoksi, mikä olette.

Tietäisittepä vain, miten paljon aikaa ja energiaa on kulutettu teidän saamiseksi uskomaan, että kaikki nämä videot ja valokuvat avaruusaluksistamme, ovat väärennöksiä. Tämä johtuu siitä, että maan päällä on niitä, jotka eivät halua teidän heräävän ja jotka eivät halua teidän näkevän todellisuutta ja käsittävän totuutta. He tekevät kaiken voitavansa viivyttääkseen heräämistänne mahdollisimman pitkään, estääkseen teiltä jumaluutenne heräämisen. Haluaisimme kannustaa teitä ennen kaikkea käyttämään intuitiotanne ja sydäntänne, kun erottelette, mikä tuntuu oikealta ja mikä väärältä, ja olemaan uskomatta kaikkea, mitä näette ja kuulette. Antakaa intuitionne päättää, mikä tuntuu todelta ja oikealta ja mikä tuntuu epätodelta.

On ihmisiä, jotka aikovat levittää paljon pelkoa, epävarmuutta ja epävakautta, saadakseen ihmiset pysymään unissakävelijän tilassaan mahdollisimman kauan, koska se on näiden ihmisten intressi. Mutta muistakaa, että he eivät voi estää teitä kehittymästä. Ei ole mitään, mikä voi estää teitä, paitsi te itse. Teillä on vapaa tahto, käyttäkää sitä. Ottakaa tuo askel. Vaikka tuntuisikin siltä, että putoatte suoraan tyhjään ilmaan, muistakaa, että odotamme täällä teitä. Te ette ole yksin, te ette ole koskaan yksin. Rakastamme teitä.
 
[Hän tuo kätensä yhteen ja nyökkää päätään hieman osoittaakseen, että hän on valmis. Valo on himmennetty huoneen seinistä vierailuni aikana ja saan tunteen, että se on estämään minua keskittymästä yksityiskohtiin ja aluksen koristeluun - minun on sen sijaan keskityttävä tapaamiseen Himaalihin kanssa. Hän tuo minut valtavan seinän luo, minkä edessä seisomme. Hetkessä koko seinä muuttuu jättimäiseksi ikkunaksi, kuin avaisi television. Ikkuna on noin 5-6 metriä korkea ja 10 metriä leveä. Sen läpi katson avaruuteen. Olen täysin lumoutunut, se on uskomattoman kaunis. Näen myriadeja tähtiä, planeettoja ja aurinkokuntia - ja näen, että liikumme avaruuden halki. Kaikki tuntuu paljon läheisemmältä kuin tuijottaessa taivasta maasta tai katsoessa kuvia Linnunradasta. Saan erittäin voimakkaan tunteen, ettemme oikeasti ole yksin, ja minun on erittäin vaikeaa tällä hetkellä ymmärtää, miten olemme koskaan voineet luulla jotain niin naurettavaa, että olemme yksin kosmoksessa.]
 
Lopetamme kiittämällä Himaalihia viestistä ja siitä, mitä hän on näyttänyt meille.







Himaalihia kanavoinut Maria Bertram ( www.motherearthnetwork.net)
27.12.2010 (Julkaistu 5.8.2011)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine





Ei kommentteja: