maanantai 29. elokuuta 2011

TIKUNKANTAJAN OMINAISUUKSIA


Viette uutta energiaa sinne, missä ennen oli vanhaa energiaa, ja se muuttaa kaiken ympärillänne



Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Ryhmä vanhoja sieluja istuu edessäni, kuten usein istuu. Jokaisella on omat ominaisuutensa, jotka ovat henkisiä sekä "maallisia". Se on kaksinaisuutta, mikä on läsnä tarkoituksenmukaisesti, ja se puhuu vuodesta, jossa olette - 2011.

Jos tutkitaan luvun 2011 numeroita, kuten olemme puhuneet kanssanne aiemmin, saadaan kakkosen ja yhdentoista energia. "Kaksi" edustaa kaksinaisuuttanne, "11" on valaiseminen. Voitaisiin sanoa, että 2011 on kaksinaisuuden valaisemista. Kun ne lasketaan yhteen, saadaan "neljä", mikä on Gaian rakenne. Niinpä tämä on vuosi, jolloin tapahtuu suuria oppitunteja. Oppitunteja tapahtuu sekä ryhmille että yksilöille.

Oppituntien koko syy on myötätunnon kehittäminen. Jos maapallosta tulee myötätuntoisempi jollain tavalla, planeetan henkinen värähtely lisääntyy ja se on tavoite. Niinpä vanhoilla sieluilla tässä huoneessa on tavoite täällä olemiselle. Se ei ole vain olla olemassa eikä se ole vain ongelmien ratkaisemista ollessaan täällä. Aion puhua siitä.
 

Mahdollisuudet
Aion puhua vertauskuvasta, minkä olen antanut hyvin usein aiemmin, mutta se saa erityismerkityksen, kun annamme sen vielä kerran. Minulla on otsikko tälle viestille, mitä emme usein anna. Annan tavallisesti kumppanini antaa sen myöhemmin. Tällä kertaa annan sen. Se on "Tikunkantajan ominaisuuksia". Nämä ovat niitä, jotka istuvat edessäni tällä hetkellä ja jotka lukevat tätä viestiä.

On kaksi huolenaihetta, joiden kanssa tulette [saavutte planeetalle]. On kahdenlaisia kysymyksiä, joita teillä on istuessanne tuoleilla. Ensimmäiset koskevat vain itseänne, kuten pitäisikin. Kysytte: "Miten voin päästä A:sta B:hen ja tulla paremmaksi siinä, mitä varten olen täällä? Miten voin elää pidempään?" Saatatte kysyä: "Miten voin poistaa draaman elämästäni? Miten voin olla terveempi?" Toinen osa on: "Mitä teen planeetan hyväksi?" Nämä kysymykset eivät oikeastaan tule pareina. Toinen kysymys vaatii energiayhtymäkohtaa vanhoihin sieluihin, jotka haluavat tietää, miten he voivat pysyä kauemmin ja tehdä työtä, mitä varten he tulivat. Jos haastattelisitte kaikkia näillä tuoleilla, heillä olisi erilainen vastaus siihen, mistä heidän työssään on kyse. Mutta he eivät olisi täällä, jos he eivät olisi esittäneet toista kysymystä.

Aiomme siis olla hyvin yleisiä ja kuitenkin melko yksityiskohtaisia. Annamme teille käsitteitä, joita ette ole ajatelleet - syy miksi olet täällä, vanha sielu. Tällä hetkellä, erityisesti nyt, syynä täällä olemisellenne on pitää valoa pimeissä paikoissa. Ette ole täällä yrittämässä julistaa tai muuttaa ketään toista ihmistä siihen, mihin uskotte, sillä uskominen ei ole ongelma. Planeetan värähtely on ongelma. Sitä voidaan muuttaa vain tietoisuudella, joka on puhdasta. Kyse ei ole vain siitä, mihin uskotte. Kyse on olemisesta, ei tekemisestä. Kyse on valona olemisesta, sillä kun kuljette valaisten, muutatte sitä, mikä on pimeää.

Voitaisiin sanoa, että viette uutta energiaa sinne, missä ennen oli vanhaa energiaa, ja se muuttaa kaiken ympärillänne. Se on koko tarkoituksenne. Niinpä aiomme olla yksityiskohtaisia tässä hetken kuluttua. Menemme suuresta pieneen ja ensin on tämä vertauskuva - jo ennen kuin aloitan opetuksen. Taas kerran, rakkaat ystävät, niille jotka ovat tässä huoneessa ja erityisesti niille, jotka lukevat tätä viestiä juuri nyt - näen teidät.

Yksi Jumalan ominaisuus on, ettei ole aikaa. Jos kuuntelette tällä hetkellä tätä nauhoitusta tai luette tätä viestiä missä tahansa, niin se on nyt. Sellaista aika on minulle. Viesti ei ole vain sieluille edessäni, sillä nämä vanhat sielut edessäni ovat kolmannen ulottuvuuden tilassa lineaarisella aikajanalla. Heille on kriittistä elää elämäänsä "ytimekkäästi". Mutta ei minulle. Niinpä tiesin, että on mahdollista, että korvanne ehkä kuuntelevat tätä. Tiedän, että olette täällä. Tiedän, että kuuntelette ja luette. Teidän saattaa olla vaikeaa ymmärtää tätä, koska sanotte ehkä: "Jos Jumala ei voi kertoa tulevaisuutta, niin Kryon, miten tiesit, että kuuntelisin tai lukisin?" Vastaus on helppo. Koska mahdollisuus siihen oli voimakas, tiesin sinun tekevän sen.

Istun noin 100 sielun edessä. Tiesin, milloin he tekivät päätöksensä tulla. Tiesin mahdollisuudesta, että he saisivat selville tämän tilaisuuden. Tiesin myös ne, jotka saivat selville eilen. Tiesin, sillä tämän energian mahdollisuudet ovat se kvanttikeitto, josta olen usein puhunut. Ei tulevaisuus, vaan mahdollisuudet. Tämä sallii meidän tuoda esiin seurueen, mikä on sopivaa niille, jotka istuvat tuoleissa - vanhoille sieluille ja heidän elämälleen, heidän oppitunneilleen. Se määrää myös kanavointien aihetta. Odotamme teidän tulevan istumaan eteemme, rakkaat ystävät, paljon aiemmin kuin oikeasti tiedämme, mitä sanomme ja mitä teemme. Tunnen siis teidät ja kiitän teitä täällä olemisestanne. Tämä on teidän aikaanne planeetalla.
 

Valon ja pimeyden vertauskuva
Aloitetaanpa opetus. Tämä vertauskuva on annettu uudestaan ja uudestaan. Kuvitelkaa, että on huoneellinen olentoja, joita kutsutaan ihmisiksi ja jotka kulkevat pimeydessä. Niinpä vertauskuva tässä on henkinen pimeys. Ihmiset eivät tiedä, keitä he ovat tai miksi he ovat täällä. Heillä ei ole mitään käsitystä, että he ovat osa Jumalan luovaa energiaa. He seuraavat sitä, mitä heille annetaan, ja niitä oppeja joita he oppivat ollessaan nuoria. He löytävät Jumalan jostain nurkasta, mistä pystyvät. Jotkut löytävät Jumalan syvällisesti ja jotkut eivät. Monet vain "tekevät liikkeitä" eivätkä koskaan ymmärrä mitään muuta kuin liikkeet.

Näennäisessä pimeydessä he usein törmäävät toisiinsa. Jotkut heistä törmäävät toisiin ja suuttuvat - alkaa sota. Tätä tapahtuu pimeässä, silloin kun ette voi oikeasti nähdä, mitä tapahtuu sen lisäksi, mitä tiedätte itsestänne. Siksi se mitä tapahtuu, on aina erillään teistä ja mysteeri. Siksi on draamaa. Siksi on salaliittoja ja epäluottamusta. Pimeässä oleminen saa aikaan sotia. Pimeässä oleminen saa aikaan erillisyyttä ja vihaa. Pimeässä oleminen saa aikaan pelkoa ja ahdistusta.

Mutta nyt kun vertauskuva jatkuu, pimeydessä on yksi, joka tietää, kuka hän on. Voitaisiin sanoa, että tämän henkilön ominaisuus on meidän tikunkantajamme. Tämä henkilö kantaa mukanaan kykyä luoda valoa. Niin pieni kuin se ehkä onkin, tällä henkilöllä on tulitikku. Täysin pimeässä huoneessa yksi raapaistu tulitikku on mielenkiintoinen, sillä se luo kaikille riittävästi valoa nähdäkseen hämärästi, joten yksi tikunkantaja tuossa pimeässä huoneessa päättää yksin sytyttää sen. Miksi? Tutkiakseen omaa henkisyyttään, omaa itsearvostustaan - sytyttää tulitikkunsa nähdäkseen itsensä paremmin.

Hän siis sytyttää sen itseään varten, jotta hän voi ottaa korkeampaa itseä kädestä ja löytää sen, kuka hän on. Siksi hän sytyttää tikkunsa. Ja sytyttäessään tuon tulitikun hän valaisee (hyvin himmeästi) koko huoneen. Yhtäkkiä ihmiset voivat nähdä toisensa ja he pitävät siitä! He näkevät perheen! Pelko alkaa mennä pois. Sen ymmärtäminen, mitä vieressä on, saa aikaan ymmärrystä ja rauhallisuutta. On vähemmän epäluottamusta. Jotkut itse asiassa etsivät, mistä tuo valo on tullut. Monet eivät.

Tikunkantajan valo-ominaisuus on samanlainen kuin merenrannalla seisovan majakan, minkä vertauskuvan olen antanut teille aiemmin. Majakka seisoo yksin. Se säteilee valoa, jonka toiset ehkä näkevät ja joka ohjaa heidät turvalliseen satamaan oman valintansa mukaan, koska heillä on valintaruori omassa elämänlaivassaan. Tikunkantaja istuu tikun kanssa ja on sytyttänyt sen itseään varten - kuitenkin se vaikuttaa kaikkiin hänen ympärillään positiivisesti.

Tikunkantaja ei sano mitään. Hänen ympärillään olevat eivät ehkä tiedä hänen nimeään. He eivät edes ehkä tiedä, että hän on sytyttänyt tulitikun! He tietävät vain, että he voivat nyt nähdä! Jotkut alkavat etsiä tulitikkua itsestään ja hitaasti sytyttää omia tikkujaan ja huoneesta tulee kirkkaampi. Mitä kirkkaampi huoneesta tulee, sitä enemmän nähdään ja sitä vähemmän on mysteeriä, ja mitä pidemmälle ihminen voi nähdä itsensä ja perheensä ohi, sitä enemmän on ymmärrystä ja sitä enemmän on rauhaa. Tämä on planeetan ominaisuus sellaisena, kuin me näemme sen tällä hetkellä.

Olemme todenneet uudestaan ja uudestaan, että alle puolen prosentin tämän planeetan asukkaista täytyy sytyttää tikku, jotta maan päällä olisi rauha. Nyt tiedätte syyn sen takana. Se merkitsee, että ympäri planeettaa voisi olla ihmisiä, jotka eivät sytytä tikkua ja jotka eivät usko mihinkään, mihin te, ja kuitenkin he osallistuvat. He osallistuvat teidän valossanne.

Tämä on teille kenties vaikeaa tajuta - miten yksi pieni tulitikku voisi vaikuttaa. Mutta se vaikuttaa. Niinpä tässä huoneessa, kuuntelemassa minua ja lukemassa näitä sanoja on tikunkantajia. Miten tiedän tämän? Koska tunnen teidät. Voi, ihminen, tässä huoneessa on sotureita, on tarinoita, jotka saisivat tukkanne nousemaan pystyyn. On sankaritekoja ja iloa. On uskomattomasti surua, on kiitollisuutta. Kaikki mitä voitte kuvitella koskaan tapahtuneen ihmiselle tällä planeetalla, on täällä juuri nyt. Olette osallistuneet joihinkin suurimpiin draamoihin, joita on koskaan esitetty maan päällä. Olette tehneet joitain sankarillisimpia tekoja, mitä kukaan ihminen voi tehdä toisten hyväksi. Olette kokeneet kärsimystä, mitä ei olisi koskaan pitänyt tapahtua tällä planeetalla. Joissain suurimmissa juhlissa joita tällä planeetalla on koskaan nähty, oli kyse teistä.
 

Vanhan sieluenergian monimuotoisuus
Täällä on miehiä, jotka ovat synnyttäneet! Tämä johtuu siitä, että heidän sukupuolensa on nyt erilainen kuin silloin. On naisia, jotka ovat käyttäneet taisteluhaarniskaa, koska heidän sukupuolensa oli erilainen silloin. Vanhat sielut nimittäin vuorottelevat. Tässä on jotain, minkä aion kertoa teille nyt, ja haluan teidän kuuntelevan, koska te ette ajattele tätä käsitettä usein. Ihmisillä on taipumusta pysyä perheryhmissä hyvin, hyvin pitkään monien inkarnaatioiden ajan. He pysyvät myös kulttuureissa hyvin, hyvin pitkään. Voi, saatatte muuttaa synnyttyänne, mutta te ette pysty muuttamaan vertanne, ettehän? Te ette pysty muuttamaan sitä, mistä tulitte, riippumatta siitä, mihin muutatte, ettehän? Saatatte istua tuolissa täällä Amerikassa, mutta ette voi muuttaa sitä, missä synnyitte. Niinpä se mistä haluan puhua, on kolmen ulottuvuuden kokemuspiirin ulkopuolella eli sen ymmärryksenne ulkopuolella, miten asiat toimivat tai mitä ajattelette omista esi-isistänne, sukulaisistanne ja esi-isistä yleensä. Se on erilaista kuin se, miten hahmotatte asioiden toimivan. Niinpä nyt aiomme puhua vanhemmistanne, isovanhemmistanne ja heidän vanhemmistaan. Menemme taaksepäin noin 100 vuotta.
 

Muutoksen ajoitus
Kumppanini puhui tänään fraktaaliajasta. Hän antoi teille esimerkkejä, miten aika on todellisuudessa ympyrä, missä ei ole mitään järkeä kolmannessa ulottuvuudessa teidän hahmottamallanne tavalla. Mutta niin asiat ovat moniulotteisessa maailmassa [käyttäen sanaa "kvanttinen" merkitsemään sitä]. Oma tieteenne alkaa ymmärtää ja osallistua ajatukseen, että aika saattaa aivan hyvin olla ympyrä ja sillä saattaa olla fraktaaleja tai ennustettavia mahdollisia vaikutussyklejä, joita tapahtuu säännöllisellä polulla, kun kuljette aikaympyrää. Nämä mahdollisuudet voidaan laskea ja näitä on siis myös ilman niitä, jotka antavat niille esoteerisen ennusteen, niitä joilla on vanhat kalenterit. Nämä kalenterit heijastavat ajan kiertoa.

Olemme keskustelleet kanssanne, että Mayoilla oli observatorioissaan järjestelmä puhtaan astronomian rinnalla. Monien muinaisihmisten tapaan he käyttivät intuitiotaan kehittääkseen kalenterin ympärille järjestelmiä, jotka olivat esoteerista [henkistä] tutkimusta aikafraktaaleista ja mahdollisuusennusteita, joita käytetään vielä tänäänkin. Kerroimme teille, että olette 36 vuoden ikkunassa, joka edustaa päiväntasausten prekessiota ja tuon aikaikkunan keskus on 2012. Kerroimme teille, että tämä 36 vuoden tapahtuma on se, mitä olette kutsuneet galaktiseksi harmonisoitumiseksi 2012 ja myös suureksi muutokseksi. Jos näin on, tämä merkitsee, että se oli ennustettavissa - ja monet ennustivat sen. Jos näin on, se merkitsee myös, että se oli odotettavissa ja odotusten mahdollisuudet ovat nyt teillä käsillä.
 

Omien esi-isienne kvanttitapaaminen
Minäpä vien teidät verhon toiselle puolelle, missä ei ole aikaa. Muistakaa, ettemme ole lineaarisia minun puolellani. Olemme moniulotteisessa tilassa, mitä usein kutsun kvanttitilaksi käyttäen yhtä todellisen fysiikan vertauskuvaa, mikä merkitsee "3D:n ulkopuolella". Verhon toisella puolella haluan kertoa teille tapaamisista, joita on tapahtunut ja edelleen tapahtuu. Silloin kun ei ole aikaa, on vain mahdollisuuksia. Silloin kun on vain mahdollisuuksia, myös mennyt, nykyinen ja nyt ovat epäselviä teille. Ne ovat epäselviä, koska teillä on 3D-suodatin. Tulevaisuutta ei tunneta, vaan mahdollisuudet siitä, mitä saatatte tehdä, ja noiden mahdollisuuksien voimakkuuden generoi tietoisuutenne ja se, mitä tapahtuu tänään, eilen ja huomenna.

Tulkaa kanssani vanhempienne ja isovanhempienne tapaamiseen, sillä he edustavat sieluja aivan kuin te. Teidän tapaanne he ovat osa Luojajumalaa. Vaikka he eivät olisi koskaan heränneet tutkimaan tuota tosiasiaa ollessaan maan päällä, he eivät ole maan päällä tätä tapaamista varten. Mennäänpä tähän tapaamiseen, missä he ovat, myös tällä hetkellä.

"Odotas hetki, Kryon! Vanhempani elävät edelleen. He eivät voi olla tapaamisessa verhon toisella puolella." Meille he ovat edelleen tuossa tapaamisessa, koska osa sieluenergiaanne on verhon toisella puolella koko ajan, rakas ystävä. Mitä luulet korkeamman itsesi olevan? Se on oman enkelimuotosi energiaa. Haluamme antaa vertauskuvan, että on toinen jalka verhon toisella puolella koko ajan ja toinen jalka 3D:ssä. Koko kaksinaisuusongelma ja elämänne testi on avata tuo ovi ja nähdä se ja ottaa korkeampaa itseänne kädestä. Korkeampi itsenne on ollut sama joka ikinen kerta, kun olette olleet maan päällä, sama joka on varannut monien inkarnaatioidenne eri ihmiskehoja. On yhteinen piirre kautta aikain. Näettekö sen nyt? Riippumatta siitä, miten monta mennyttä elämää teillä on ollut, mitä olette tehneet, missä olette olleet, sama korkeampi itse on ollut siellä. Se on ytimenne. Alatteko nyt ymmärtää, miksi teidän kannattaisi yhdistyä sen kanssa?
 

Tikunkantajan syntymä
Tulkaa tähän tapaamiseen kanssani vertauskuvallisesti ja katselkaa. Isovanhempanne ovat täällä myös. He tarkastelevat kaikkea Jumalan mielellä, mikä heillä on ollessaan tapaamisessa. He eivät ole 3D:ssä, he ovat siinä täydellisessä paikassa, mitä Luojaenergia edustaa kaiken sen yli, mitä voitte kuvitella. Vaikka Jumalan osilla ei ole yksilöllisyyttä tai yksittäisyyttä ja vaikka tässä tapaamisessa ollaan osa kollektiivista kvanttiryhmää, niin sen mahdollisuuden ydinolemus on kuitenkin edustettuna, keitä he ovat olleet ja keitä he tulevat olemaan. En pyydä teitä ymmärtämään tätä. Pyydän teitä vain näkemään sen kanssani. Kaikki heidän menneet elämänsä ovat siellä heidän mukanaan.

No niin, kerron teille, mitä he sanoivat siellä, mitä kutsutte menneisyydeksenne:

"Tulemme planeetalle. Olemme siellä matalammassa energiassa ja yritämme säteillä niin paljon valoa kuin voimme, mutta se ei ehkä ole paljon. Emme ehkä koskaan herää, koska ei ole sen aika", he sanovat. "Mutta näemme galaktisen harmonisoitumisen mahdollisuuden siintävän. Näemme 36 vuoden ikkunan tulevan. Emme ehkä edes ole hengissä silloin", he sanovat. Mutta he suunnittelevat tulevansa kuitenkin. He ovat vanhoja sieluja ja heillä on jotain tehtävää: kylvää siemeniä.

"Siis miksi he tulevat planeetalle, kun se on vanhaa energiaa?", saatatte kysyä. Tässä on vastaus: he tulevat planeetalle - isovanhempanne, kaikki neljä - jotta he voivat synnyttää isänne ja äitinne. Isänne ja äitinne ovat myös tässä tapaamisessa - ja muuten, niin olette tekin! Niin ovat lapsennekin. Ymmärrättekö tämän? Olette kaikki osa kollektiivia ja osa teissä ei koskaan lähde siitä, vaikka olettekin täällä kulkemassa maan päällä. Tuossa kvanttitapaamisessa ei ole lineaarista aikaa, vain ajan mahdollisuuksia. Lineaarisen ajattelijan on vaikea tajuta tätä.

Kuunnelkaa: isovanhempanne, vanhempanne ja te olette samaa mieltä, kun esi-isänne puhuvat: "Käymme tämän läpi, jotta ajoitus on oikea, että lapsemme syntyvät muutokseen." He tietävät, mitä mahdollisuudet ovat, ja heidän on varmistettava, että TE tulitte tänä aikana. Voisin palata vielä pidemmälle taaksepäin kuin isovanhempiinne.

Jos on totta, että muutoksen ajoitus tiedetään etukäteen, koska se on osa Gaiaa ja myös maan syklejä, niin se on järjestelmä eikä sattumanvaraista. Tämä merkitsee, että niiden sielujen mahdollisuuksien suunnittelu, jotka ovat esi-isiänne, te sekä lapsianne, linjautuu täydellisesti niin, että solurakenteessanne on se sukulinja ja ne akaasiset tiedostot, mitä on. Oletteko koskaan ajatelleet tätä? Saatatte kenties alkaa myös käsittää, että olette ehkä itse asiassa "vanhoja sieluspesialisteja", täällä täydelliseen aikaan.

Puhutaanpa taas vanhemmistanne, kuten olemme tehneet aiemmin. He saattavat sanoa: "Tulemme planeetalle, tapaamme toisemme ja synnytämme tämän sielun, vanhan sielun [monia inkarnaatioita maan päällä], yhden vanhimmista mahdollisista sieluista, vielä vanhempi kuin omamme. Emme ehkä koskaan herää. Mutta tehtävämme on mennä planeetalle. Meillä ei ole paljon valoa. Saatamme myös kritisoida sitä, kenet synnytämme. Saatamme myös heittää hänet ulos perheestä! Saatamme myös hyväksikäyttää häntä. Vanha energia saattaa täysin kätkeä kaiken tämän jumalaisen aikomuksemme, mutta siksi menemme, jotta lapsemme ovat niitä, joilla on viisautta heräämisen mahdollisuudesta. He ovat tikunkantajia."

Pysähdymme muistuttamaan teille, ettei ole mitään ennalta määräämistä. Niinpä taas kerran, tämä on mahdollisuuksien, ei sopimusten, suunnittelutapaaminen. Kuitenkin ihmiset inkarnoituvat karmaryhmiin, joten vetovoima ja synkronismi usein parantavat ylivoimaisia mahdollisuuksia, jotta he tosiaan tapaavat toisensa ja yhdistyvät synnyttämään teidät.

Tikunkantajat, kuten yllä olevassa vertauskuvassa, ovat niitä, jotka syntyvät tähän aikaan ja voivat vertauskuvallisesti sytyttää tikun vanhan energian pimeydessä ja valaista planeettaa. Oletteko koskaan ajatelleet sitä? Vanhempanne yhdistyivät tarkoituksella. Voi, tiedän, että aiotte sanoa: "Odota hetki, Kryon. Et tunne minun vanhempiani. En usko, että heillä on tuo tietoisuus itsessään." Kenties ei verhon tällä puolella, rakkaat ystävät, mutta ymmärrättekö, mitä sanon? Jumalan mielen kera he tulivat sanoen: "Emme luultavasti herää. Emme muista tätä suunnittelutilaisuutta tai edes usko sen mahdollisuuteen. Vanha energia estää meitä näkemästä. Mutta saamme lapsen, joka on tikunkantaja, hyvin vanha tälle planeetalle inkarnoitunut sielu. Siksi olemme täällä."

Siksi isovanhempanne ja heidän isovanhempansa tulivat. Sukulinja on nähtävänänne. Mahdollisuudet ovat täällä nähtävänä ja istut tuolissa tänään kuuntelemassa tätä kanavointia, koska kaikki toimi yhteen ja olet täällä, tikunkantaja.
 

Tikunkantajan ominaisuuksia
Puhutaanpa siitä tulitikusta, joka sinulla on, rakas ystävä. Puhun tikunkantajille, jotka ovat täällä ja jotka lukevat. Missä tahansa luottekin valoa, missä tahansa tilanteessa omien tekojenne kautta, luomanne energia muuttaa Gaian energiaa siellä, missä kuljette. Se muuttaa sitä, mikä on kvanttista ympärillänne. Koko maapallo tuntee teidät. Jos heräätte, koko maapallo tietää teidän tehneen niin. Gaia tuntee teidät. Kävelette metsässä yksin puiden kanssa ja ne tuntevat teidät. Eläimet tuntevat teidät. Jumala tuntee teidät. Minä tunnen teidät. Siksi tulitte. Se mitä tunnette nyt, tuo teidät tänne. Siksi istutte tuoleissa ja siksi tulitte tänään.

Sanotte ehkä: "Mikä minussa on erilaista? Mitä tunnen tässä elämässä? Miksi on sellainen tunne, että minun on tehtävä jotain?" No, herää, tikunkantaja, koska tämä on kohtalosi. Vapaan valinnan avulla valaiset elämäsi siihen pisteeseen, että kaikki ympärilläsi tietävät, kuka olet, tai ainakin tuntevat valosi.

Minäpä kysyn perheestänne. Aion kysyä lähiperheestänne, biologisesta perheestänne. Miten kohtelet heitä? Jotkut sanovat: "No, ei tuoda heitä tähän, koska en pidä heistä kovin paljon." Siksi draama kiertää koko ajan, rakas ystävä. Jatkatte: "Teen parhaani, mutta en pidä heistä kovin paljon. Mutta olen varmasti "tähti", kun menen new age -tilaisuuksiin. Rakastan kaikkia siellä, jokaista." [Naurua] Kyllä, mutten kysynyt sitä. On helppoa tulla toimeen kaltaistenne kanssa. Se johtuu siitä, että teillä kaikilla on valo! Ei, puhun teistä yksin pimeässä, itseksenne. Haluan tietää, miten kohtelette perhettänne.

Minäpä kerron, miten tikunkantaja näkee perheen, lähiperheen. Hän katsoo hyväksikäytön ohi, hän katsoo draaman ohi, hän näkee, mitä hänelle on tehty. Hän saattaa myös sanoa Hengelle: "Äiti ja isä, kiitos, että annoitte minulle elämän ja tiesitte verhon toisella puolella, että voin muuttaa planeettaa. Kiitos siitä, mitä olette tehneet tuossa suunnittelutilaisuudessa. Riippumatta siitä, mitä sanoja on ollut tai vastoinkäymisiä tai hyväksikäyttöä tai nimiä, joilla minua on kutsuttu, kunnioitan teitä." Oletteko te tämä?

Tulette suhteisiin, kasvatte, suhteet muuttuvat joskus, pysytte niissä pitkään, ne muuttuvat taas. Sanotaanpa, että tuossa suhteessa on draamaa. Muistakaa, ettei tämä ole verisukulainen, vaan se on valittu. Luuletteko, että on mahdollista, että he olivat toisessa tapaamisessa? Tästä tulee vähän tylsää ajatella, eikö vain? Miten siis näette hänet tässä suhteessa? Riippumatta siitä, mitä sanoja, tekoja, petoksia on ollut tai mitä tapahtuu tänään, tikunkantaja katsoo häntä ja sanoo: "Tämä on Jumalan olento, jonka on suunniteltu antavan minulle oppitunteja ja työntävän minut ulos pesästä. Kenties oppituntina on myös antaa minulle potku persuuksille, jotta voin saada myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. Kiitos hänestä, Jumala." Näin tikunkantaja sanoo. Voitko tehdä sen?

Tikunkantajalla on Jumalan valo ja sanotte ehkä: "No, kuvaat vain Äiti Teresaa! En ole varma, pystynkö mihinkään näistä asioista. Tämä on vaikea päätös, Kryon, koska et oikeasti tiedä, mitä elämässäni tapahtui … mitä on jatkunut ympärilläni olevien ja perheeni kanssa." Voi, kyllä tiedän. Nimittäin olin paikalla. Ja muuten, niin olivat myös kaikki näennäiset enkelit, joita kannatte mukananne. Miksi et ottanut heitä kädestä, kun he ojensivat sen?  Tiedän, keitä täällä on! Haluat aina tehdä kaiken yksin, eikö vain? Sinun on parasta kuunnella, kumppanini, koska tämä on myös sinulle. Haluat aina tehdä kaiken yksin - kaikki tuo apu on ympärilläsi ja kuitenkin haluat tehdä kaiken yksin. Tiedämme, kuka teki mitä ja kelle. Olimme paikalla joka askeleella.

Puhtaan tikunkantajan ominaisuuksia on työntää rakkautta. Hän suvaitsee jokaista ihmistä, joka tulee kontaktiin hänen kanssaan. Hän olettaa rakkauden olevan läsnä joka tilanteessa. Hän luo valoa.

Haluan kertoa teille pimeydestä ja valosta, taas kerran. Jos teillä palaa valo, pimeys ei voi tunkeutua teihin. Miten pimeys jossa ei ole lainkaan energiaa, voi olla ympärillä ja tunkeutua teihin, silloin kuin pidätte valoa? Pimeys on määritelmän mukaan valon poissaoloa. Joillakin valotyöntekijöillä on kummallinen 3D-käsitys, joka sanoo: "En halua mennä sinne, koska pimeys voi saada minut valtaansa. Olen varovainen siinä, minne menen. En halua mennä näiden ihmisten lähelle, koska heillä on pimeää energiaa." Miksi et mene sinne ja säteile valoasi heidän elämäänsä, rohkea sielu? Menetkö vain sinne, missä on muuta valoa? Menevätkö lääkärit töihin vain tapaamaan muita lääkäreitä?

Miten kohtelet perhettäsi? Kun menet töihin, mitä siellä tapahtuu? Voin kuulla nyt sanahelinää: "Minulla on maailman huonoin pomo. Tämä nauttii meidän kiduttamisesta tehtävillä, joissa ei ole mitään tolkkua, vain saadakseen meidät tekemään työtä. Tämä pomo ei pidä new agesta, koska hän sattuu uskomaan eri tavalla, joten hän pilkkaa sitä." Etkö usko meidän tietävän tätä, rakas ystävä? Muista, että niillä jotka ovat vastuussa, ei aina ole viisautta siihen. Joskus he ovat "egomaanikoita". Etkö usko meidän tietävän tätä? Niin he pääsivät siihen, missä he ovat. Miten siis kohtelet heitä? "Paineleeko hän nappuloitasi" jatkuvasti? Tekeekö hän asioita vain ärsyttääkseen sinua? Tai sinulla on sellainen, joka on aina masentunut? Siksi sinun on kuljettava pimeässä energiassa töissä koko ajan - vai onko siellä valoisampaa sinun vuoksesi?

Haluan antaa sinulle totuuden, tikunkantaja. Jos pidät valoa, mikään pimeys tai pimeä energia ei vaikuta sinuun. Kävelet tuohon paikaan, avaat oven ja menet töihisi. Ja ollessasi siellä sanot: "Kiitos, Jumala, minulla on työpaikka. Kiitos, että se on täällä nyt, koska minne tahansa menenkin, muutan asioita." Taas sanotaan: "Et tunne minun työtäni." Voi, miten 3D:tä sinulta! Etkö tiedä, että kantamasi valo luo suvaitsevaisuutta, kiitollisuutta ja rakkautta? Se luo kyvyn jakaa ja kuunnella tarkasti. Se muuttaa planeettaa. Jotkut ympärilläsi voivat lopulta tulla luoksesi kysymyksineen ja ongelmineen. Saatat istua ja kysyä: "Ihmettelen, miksi he haluavat kertoa minulle?" Kenties siksi, että he näkevät intuitiivisesti valosi, kenties siksi, että he näkevät suvaitsevaisuutesi, kenties olet ainoa, joka kuuntelee heitä ja prosessin aikana jaat rakkautta. Heidän ollessaan vierelläsi rakastat heitä. Ja kenties se on ainoa rakkaus, mitä he saavat tuona päivänä tai viikkona tai kuukautena tai koko vuonna, rakas tikunkantaja.

Sitä te teette. Kyse on yhdestä ihmisestä kerrallaan toisen kanssa. Maapallo muuttuu yksi ihminen kerrallaan ja siksi tulitte. Siksi vanhempanne näkivät sen mahdollisuuden. Kaikkialla minne menette, joka tilanteessa missä olette, teillä on tilaisuus raapaista tuo tikku. Mitä suurempi valonne on, sitä suurempi planeetan valo on. Mietittekö nyt edelleen, miksi tulitte tälle planeetalle?

"Kryon, en ole parantaja enkä kirjailija. En ole kanavoijakaan. Menen vain töihin, tulen kotiin, teen asioita, sijaan vuoteen, sitten menen taas töihin. Millaista elämää tämä on?" Kerron sinulle, rakas ystävä, se on tikunkantajan elämää! Sukulinjasi pyysi sinua tulemaan, kulkemaan planeetalla ja raapaisemaan tikun - menemään töihin, sijaamaan vuoteen, tekemään asioita ja palaamaan taas kotiin. Siksi olet täällä! En halua sinun vähättelevän sitä hetkeäkään, koska kaikkialla minne menet, on enemmän valoa sinun vuoksesi.

Miten käsittelette pelon ja ahdistuksen? Mikä ärsyttää teitä? Mikä saa teidät huolestumaan? Eikö ole aika voittaa ne? Mitä sellaista kehossanne on viime aikoina tapahtunut, mikä on testannut teitä? En puhu vain tuoleissa istuville. Puhun kumppanilleni. Puhun hänelle koko ajan. Hän on aivan kuin te. Hän kulkee elämän läpi aivan kuin te. Hänellä on joitain samoja kysymyksiä kuin teillä, kuitenkin hän on kanavoija! Niinpä puhun kaikille. Olen Kryon. En ole koskaan ollut ihminen. Näytän aina seisovan ulkopuolella. Olen vastuussa - jos niin halutaan sanoa - informaatiosta, mikä tulee oppaidenne kautta, mikä tulee korkeamman itsenne kautta planeetan energiaan. Minua ei edes päästetty tänne ennen tämän muutoksen alkamista, koska planeetan energia ei ollut yhteismitallista sen informaation energian kanssa, mitä nyt opetan. Olen täällä kauan, koska on mahdollisuus, että tämä energia pysyy, kasvaa ja on - kaikki tikunkantajien vuoksi.

Mikä ärsyttää teitä eniten? Mitä "nappejanne painetaan" helpoimmin? Kun katsotte uutisia, kun näette politiikkaa, kun näette tiettyjä asenteita, suututteko? Ajatelkaa, mitä suututtaa teitä eniten. Minäpä kysyn nyt teiltä, voitteko nähdä sen suvaitsevaisena? No, sitä tikunkantaja opettelee tekemään.

"Vihaan sotaa", saatatte sanoa. "En halua olla mitenkään tekemisissä sen kanssa. Vihaan sen aiheuttamaan surua, vihaan sen aiheuttamaa sydämensärkymistä. Se näyttää jatkuvan ikuisesti." En pyydä teitä rakastamaan sotaa. Pyydän teitä rakastamaan ihmisiä, jotka luovat sitä. He ovat Jumalan osia, aivan kuin te. Voitteko katsoa näitä asioita suvaitsevana ja nähdä niiden osat, joita Jumala rakastaa? Jos voitte tehdä sen, silloin säteilette valoanne heidän elämäänsä. Sillä ei ole merkitystä, missä he ovat, eivätkä he ehkä koskaan tiedä, kuka olette. Se on kuin majakka kalliolla. Miten moni laiva ja laivan kapteeni on mennyt lounaalle majakanvartijan kanssa? Vastaus on: hyvin harvat. Mutta he etsivät majakkaa, eikö vain? No, ihmiset etsivät teitä! Se on intuitiivista ja pimeinkin energia tietää valosta.

Kaikkialla on tikunkantajia. Kaikkialla minne kumppanini menee, on auditoriot täynnä tikunkantajia. Siksi he ovat siellä. He eivät tiedä yksityiskohtia, mutta he tuntevat sen sisällään. Nämä ovat vanhoja sieluja, jotka tulevat yhteen osallistuakseen tapahtumaan nimeltään "Rauhan siementen kylväminen maan päälle". Kun tämä 36 vuoden ikkuna [galaktinen harmonisoituminen] on ohi, ne on kylvetty varmasti ja pysyvästi. Mahdollisuus paljastuu ja kehittyy ja tulee lisää villikortteja nähtäväksenne. Villikortti on sana, mitä käytämme kuvaamaan toimintaa, mitä ei odoteta ja mikä muuttaa asioita planeetalla. Niitä ilmaistaan usein maina, joissa tapahtuu odottamattomia käänteitä, tai diktaattoreina, jotka kaatuvat odottamatta. Villikortti on tilanne, missä ihmiset alkavat yhdistellä asioita hajalle repimisen sijasta.

Tämä on mahdollisuus, minkä näimme 22 vuotta sitten, ja se on mahdollisuus, minkä näemme edelleen tänä päivänä. Olette edelleen raiteilla. Mikään ei ole suistanut raiteiltaan sitä ja teillä on kuitenkin vapaa valinta. Se ei ole annettu eikä se ole määrätty tulevaisuus. Sen sijaan se on voimakkain mahdollisuus, minkä näemme tässä monien mahdollisuuksien kvanttikeitossa - kuitenkin näemme sen edelleen. Se rakentuu ja on todisteita, että se ilmentyy kaikkialla ja tikunkantajat jatkavat tikkujensa sytyttämistä.

Kun avasimme tämän seminaarin tänä aamuna lyhyellä kanavoinnilla, kehotimme niitä, jotka rakentaisivat muurin minun ja itsensä väliin itsensä epäilemisellä ja skeptisyydellä, päästämään minut sisään pieneksi aikaa. Nyt annan teille tilaisuuden laittaa muurin takaisin. Jos tulitte tänne ettekä halua mitään osaa tästä metafyysisestä puheesta ettekä ole valmis, on turvaverkkonne laittaa tuo muuri takaisin. Tiedän sen ja sanon teille: "Laita se takaisin", koska et ole valmis. Emme ole täällä pakottamassa mitään sinulle. Emme halua sinun lähtevän kera energian, mitä et halua. Tämä viesti on niille tikunkantajille, jotka tuntevat sen sopivaksi ja ajankohtaiseksi. Mutta haluan antaa sinulle tämän tosiasian: et koskaan unohda, mitä kuulit tänään. Ihmisaivoissa ei ole "poista"-nappulaa.

Tulitikku ei myöskään lähde pois. Vanha sielu kantaa sitä niin kauan, kuin hänen tarvitsee. Lapsenne kantavat sitä myös. Tämä on siis totuus asiasta ja kyse on kauniista suunnitelmasta. Taas kerran, alle puolen prosentin tästä ihmisväestöstä täytyy sytyttää tikku kaiken tämän tapahtumiseksi ja hitaasti se on tapahtumassa. Se ei ole kovin monta teistä. Annetaan siis noiden tikkujen syttyä tänään jossain määrin. Jonain päivänä oivallatte, että tikun syttymiseksi täysin on sytytettävä monia tikkuja monissa paikoissa, ei vain yhtä. Siksi ympäri maapalloa on hyvin monia valotyöntekijöitä. Ette koskaan tapaa heitä, mutta tunnette kaikki toisenne kvanttisesti.

Tämä on siis tämän päivän viesti teille. Kuuntelijalle ja lukijalle, se on Kryonin viesti. Se on aina ollut ja tulee aina olemaan. Siitä tulee ytimekkäämpi ja selvempi, kun energia lisääntyy ja sallii näitä asioita sanottavan, mainittavan ja opetettavan.

Olen Kryonina kiitollinen saatuani tulla tämän matkan tapaamaan tikunkantajia, joiden aina tiesin olevan täällä. Ja niin se on.

Kryon

 

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
2.7.2011 Sacramento, Kalifornia
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 


Ei kommentteja: