Ei Dualismi on että kaikki on ykseyttä. Taas Dualismi on kaksinaisuutta ja moniarvoisuutta, joka on ilmiönä illuusio. Ei Dualismi olemus muodostaa sisimmässään kaiken itse.
"Minä olen - mitä minä olen?" Luominen on siis Jumala tutkimassa itseään kaikin kuviteltavissa olevin tavoin -jatkuvaa, ääretöntä tutkimista jokaisen meidän kauttamme.
Riippumatta siitä kuka olet, tai millainen olet. Olet Hyvin Rakas.
Kristallikehokoodienne aktivoiminen - mitä voitte tehdä Kalliit ja pyhät valon ja rakkauden sisaremme ja veljemme, olemme yhtä kanssanne ja ylistämme hämmästyttävää jumaluuttanne, kun te ja maailmanne käytte läpi lisää maanmuutoksia. Ylläpitäkää korkeinta myötätuntoa ja jumaluutta toisille, koska kaikkiin vaikuttaa tämä evoluutiomatkanne seuraava vaihe. Jokainen teistä on kallisarvoinen ja jokaisella teistä on rooli esitettävänä valon jumalaisessa suunnitelmassa riippumaatta siitä, miltä näyttää. Korkeampi jumaluutenne on sopusoinnussa ykseyden yhtenäistietoisuuden kanssa ja voitte harmonisoitua tähän korkeampaan totuuteen, mikä saa suvereenin jumalvoiman varmistamaan, että korkein jumalainen suunnitelma ylittää kaiken. Tästä tulee pyhän muinaisen teknologian paljastettu työkalu, mitä kerran käytitte ja mikä voimaannuttaa ihmiskunnan.
Olette kulkeneet evoluution fotoniportin läpi, koska asutte nyt uudessa valokoodauksessa. 33.
Galaksin keskus on sykkinyt valtavan energiamäärän universumiin, missä Gaia kulkee näillä kosmisilla voimilla jumalaisessa harmoniassa uuden elämänsyklin kanssa. 33-13-333. Kun Gaia virittyy galaktisen keskukseen, nämä kosmiset voimat kiihdyttävät myös kristallivalokehonne koodeja. Kristallivalokehonne on parannettu kulkuneuvo, mikä tuo teidät kultaiseen valoaikaan kera suuremman pääsyn universaaliin jumalvoimaanne. 33
Mitä on tulossa - 12:12 harmonisoituu 13-33-333:n kanssa
Maaliskuun lopun, huhtikuun ja koko loppuvuoden aikana on merkittäviä planeetta-asetelmia. Nämä kosmiset sähköiset voimat saavat aikaan aaltovaikutuksen taivaankappaleista, mikä luo nollapistemuutoksen. Nämä planeetta-asetelmat tuovat maanmuutoksia ja dramaattisia muutoksia auringon aktiivisuudessa, mikä kiihdyttää kristallivalokehoanne, jotta heräisitte lisääntyneeseen jumalaiseen lähdeharmoniaan näiden merkittävien kosmisten taivaallisten voimien kanssa. 444
Kristallivalokehonne kiihtyminen 44 Erityisesti monet teistä ultraherkistä sinisistä säteistä, valonkantajista ja maan vartijoista olette erityisesti tunteneet sen fotoniulottuvuusportin, minkä läpi juuri olette menneet. Fyysinen kehonne tunsi tämän haluna nukkua päivätolkulla, pahoinvointina, ahdistuksena ja epävakautena. Kaksi viikkoa ennen Japanin järistystä monet teistä eivät halunneet mennä ulos ja halusitte jäädä kotiin. Osa kokemustanne oli tuntea nämä ilmakehän astraali- ja kollektiivitietoisuuden voimistuneet energiavaltaväylät maan päällä. Tietäkää, että intuitiiviset tunteenne ovat korvaamaton työkalu suojaamaan teitä altistumiselta energioille, joiden kohtaaminen ei ehkä ole korkeimmaksi parhaaksenne. (55, arkkienkeli Mikaelin suojelun voimanumero)
Pimeät energiat ja negatiivisuuden energiaväylät ovat lähdössä Tämä planeetta-asetelma rikkoi matriisin, mikä piti paikoillaan negatiivista energiaa, pimeiden energioiden edelleen viipyillessä DNA-kehossa ja tietoisuudessa. Tätä uusi 2012-jakso on - sen puhdistamista, oivaltamista ja paljastamista, mikä on heikentänyt jumalaista täysivaltaisuuttanne. Sillä polustanne on nyt tulossa uusi ja todellinen ydinolemuksenne, mikä on harmoniassa korkeampaan tapaan olla ihminen ykseyden yhtenäisessä liitossa, valossa ja rakkaudessa. Te ja maailmanne olette jättämässä ja päästämässä irti siitä, mikä on heikentänyt aitoa valopolkuanne. 55
Olette enkeli-ihmisshamaani, joka työskentelee elämän deevojen ja arkkienkelien kanssa - mitä voitte tehdä
Olette enkeli-ihmisshamaani ja kannatte korkeampia valotaajuuksia ja olette hyvin virittyneet Gaiaan, luontoon ja kosmoksen rytmeihin. Kun muistatte, miten olla korkeammassa ilmaisumuodossa enkeli-ihmisenä, maanmuutokset tuntuvat ehkä enemmän fyysisessä kehossanne. Kun maamuutoksia tapahtuu, menkää pyhään intuitiiviseen opastukseenne ja sielunne empaattiseen ääneen. Katsokaa, mikä on oikein teille henkilökohtaisesti ja mitä voitte tehdä enkelisuojelijana, maanhoitajana. Sen rinnalla kun kutsutte apua korkeammista ulottuvuuksista, ylösnousseilta mestareilta ja enkeliltä, muistakaa parantavat deevat, keinut ja elementaalit, maan, Panin deevat, ja työskenteleminen elementtien, myös ns. neljän suunnan ja "elämän arkkienkelien" kanssa.
Enkelisuojelijoiden, maanhoitajien kutsuminen Teitä saatetaan kutsua yhdessä tekemään tiettyjä toimia, jotka auttavat teitä ja maata - laittamaan tiettyjä kristalleja ja tavaroita tiettyiin paikkoihin maan päällä ja kotonanne, jotka ohjaavat, suuntaavat ja tasapainottavat energioita. Teitä saatetaan opastaa rukoilemaan ja koskettamaan maata tietyissä paikoissa. Saatatte tuntea ohjausta valita toinen tie määränpäähänne tai odottaa, kunnes energia on jumalaisessa harmoniassa kanssanne, jotta olette täydellisen harmonisessa virtauksessa universumin kanssa. Kyse on aina pyhästä vaihdosta Gaian ja jumaluuden kanssa ja se vahvistaa intuitiivista tietämistänne.
Huhtikuun energiat 333, vesi hallitsee Taivaankappaleet joita hallitsee vesi, tulevat asetelmiin huhtikuussa ja pitkin loppuvuotta, jolloin vesi on vaikuttava, ylittävä jumaluus kaikissa muodoissa. Teissä sinisissä säteissä on kaikin tavoin kyse vedestä, tunteista, tuntemuksista, pyhästä feminiinisyydestä ja parantamisesta. Nämä ovat aikoja, jolloin voitte harmonisoitua veden arkkienkelin ja luomisen sinisen säteen voimaelementtiinne - alkemiaa, parantumista, puhdistumista ja ihmeitä varten kehossanne ja maailmassanne.
Kunnioittakaa ja arvostakaa vettä ja näette, miten elämän arkkienkeli kommunikoi ja haluaa palvella teitä. Paras menetelmä auttaa vettä palautumaan pyhiksi eläviksi elämän vesiksi, kuten jotkut nimittävät uudelleenjärjestettyä vettä, on rakastaa ja kunnioittaa aikomuksilla, korkealla äänitaajuudella tai pyhillä harmonioilla käyttäen luontoa, pyhää geometriaa, kristalleja - kaikki tehtynä välittävällä kunnioituksella.
Maanmuutosten, luonnon ja ihmisen aikaansaamien katastrofien kiihtyminen - mitä voitte tehdä
Hankkikaa maapallo ja pitäkää sitä käsienne välissä.
Sanokaa: "Tulen rauhan ja rakkauden paikasta pyhimmässä vilpittömyydessä. Ykseyden, korkeimman rakkauden ja valon jumalaisen suunnitelman yhtenäisyysliitossa pyydän suotuisinta ja rakastavinta lopputulosta Elohimin armon kautta maapallolle, ihmiskunnalle ja koko elämälle (tähän sisältyvät kaikki eläimet, hyönteiset, vesi, ilma, kasvit, deevat).
"Rakastan teitä, maata, sisariani, veljiäni ja kaikkea elämää. Kiitän teitä pyhästä palveluksestanne. Kaikki on täysin jumalaisessa järjestyksessä."
Lisävaihtoehto: Tässä voitte virittyä luomisen kristallioktaavin pyhien äänien valokieleen. Pitkää maapalloa yhdellä kädellä ja nostakaa vasen kätenne korkealle kohti taivasta ja sallikaa pyhän äänen tulla lävitsenne korkeimmasta lähteestä maahan. Kun näitä pyhiä ääniä tulee, tuokaa kätenne alas maapallolle ohjaamaan taajuuksia maahan ja itseenne.
Valokieli, luomisen pyhät oktaavit joita tieteenne on kutsunut muinaisiksi Solfeggio-taajuuksiksi, tuovat syvällistä transformaatiota ja tuonpuoleisuutta.
Valokieli, luomisen pyhät oktaavit, ovat vielä pyhempiä kuin, mitä tieteenne on tunnistanut niiden olevan muinaisena Solfeggiona. Te siniset säteet ja monet valonkantajat olette virittyneet näihin taajuuksiin niiden tuomiseksi maahan.
Näiden rukousten tekeminen on myös erittäin parantavaa maalliselle kehollenne. Niillä on virittävä vaikutus, mikä voimaannuttaa kristallivalokoodeja ja ankkuroi Shekina-armoa Kristus-kehoonne.
Erityispaikkaan, kuten Japani Laittakaa kätenne Japanin päälle ja olkaa korkeimman jumalaisen energian kanava sanoen: "Tulen rauhan, rakkauden ja valon korkeimman jumalaisen suunnitelman paikasta."
Auttamaan maan veljiänne ja sisarianne Silloin kun maasisarenne ja -veljenne kohtaavat haasteita ja mullistuksia, voitte olla jumalaisen äiti- ja isäolemuksen järjestäjiä. Käyttäkää maapalloa tarvittavalle alueelle sanoen: "Isä Äiti Jumalan jumalaisesta olemuksesta sisälläni, ilman sotkeutumista, olette turvassa, teistä huolehditaan ja teitä rakastetaan. Kaikki on hyvin jumalaisessa suunnitelmassa."
Sanokaa tämä muutaman kerran sydämestänne, ikään kuin lohduttaisitte lasta, joka pelkää. Muistakaa, miten ollessanne lapsi joku aikuinen tuli luoksenne noiden rakastavien ja yksinkertaisten sanojen kera, jotka saivat teidät tuntemaan turvaa ja parantumista.
Katsokaa, miltä teistä tuntuu tehtyänne tämän, miten se voimaannuttaa teitä. Tietäkää, että se on todellista ja vaikuttaa Gaiaan ja ihmiskuntaan korkeimmassa jumalaisessa suunnitelmassa ja ankkuroi Shekinan äitiparannustaajuutta.
Jos teillä ei ole maapalloa, voitte käyttää karttaa tai ylläpitää aikomusta maapallolle.
Suosittelemme, että teette tämän harjoituksen päivittäin, kerran viikossa tai silloin kun tunnutte olevan vireessä tekemään sen. Tämä harjoitus auttaa lievittämään stressiä maassa ja kehossanne vuoden 2012 ja 2013 tulevissa muutoksissa.
Kehonne empaattisuuteen ja intuitioon luottaminen on erittäin tärkeää - se on jumalaista voimaanne! Kehonne empaattisuuteen ja intuitioon luottaminen ja toimiminen ydinkeskuksestanne on erittäin tärkeää, kun energiat ja tapahtumat jatkavat muuttumista ja transformoitumista joskus hyvin odottamattomasti ja radikaalisti. Te siniset säteet ja valonkantajat, käyttäkää sielukielenne luontaisia lahjoja voimaantuaksenne, kuten teille on korostettu.
Haluamme vakuuttaa teille, että kaikki on jumalaisessa suunnitelmassa. Ette voi mennä loogiseen mieleenne tai egoonne yrittämään asioiden tajuamista, kun olette vaihtaneet asumaan korkeampaan asetelmaan. Menkää Kristus-kehoonne ja Kristus-mielenne johtaa teidät aina rauhaan ja oikeaan toimintaan. Rauhasta tuotte rauhaa. Pääsette siihen pyhän jumalaisen feminiinisyyden, Shekinan empatian, myötätunnon, rakkauden ja hoivan kautta, ja niin tekemällä ankkuroitte Shekina-energiaa maahan. Olemme kaikki kanssanne. Kaikki on siunattua ja jumalaisessa järjestyksessä!
Sinistä sädettä kanavoinut Shekina Rose (www.shakinaspeaks.com )
28.3.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tietoisuus joka kanssaluo, on tietoisuus, joka on hereillä. Herännyt ja tarkoituksellinen tietoisuus päihittää unessa olevan ja tiedostamattoman tietoisuuden. Siksi vaaditaan hyvin harvoja ryhmiä prosentteina, hyvin harvoja ihmisiä avaamaan tämän maailman tietoisuuden. Tarkoituksellisessa ja heränneessä tietoisuudessanne on luomisenergiaa, mikä voi opastaa tiedostamatonta energiaa. Tiedostamattomalla energialla on erittäin hidas virtaus ja se odottaa houkuttelemista. Se odottaa herättämistä. Ihmiset odottavat herättämistä. Kosmisesta näkökulmasta teillä on ollut erittäin hidas tietoisuus. Olette olleet unessa ja näin oppaat ovat esittäneet roolia, mitä te alatte heränneinä kanssaluojina esittää tietoisemmin tällä maapallolla.
Olemme ylläpitäneet tätä korkeaa taajuutta, joka lisää sitä uutta energiaa, mikä odottaa teidän houkuttelevan tällä korkeamman, kirkkaamman ja kevyemmän energian kentällä, mitä olemme ylläpitäneet. Nyt olette ottamassa itsellenne tämän korkeamman, kirkkaamman, kevyemmän, houkuttelevamman, magneettisemman energiakentän ja ihmissisartenne ja -veljienne on paljon nopeampaa seurata mukana, koska te olette ihmisiä. Olette jo samassa pelissä.
Meidän oli luotava monia transformaatiotasoja saadaksemme energiamme kommunikoimaan teidän kanssanne ja siksi kaikki eivät voi kommunikoida henkioppaiden kanssa. Mutta nyt tulvaportit ovat auki eikä ole niin tärkeää, että kommunikoitte henkioppaiden kanssa. Se tulee olemaan tärkeää, että kommunikoitte hengen, koko hengen, kaikkeuden hengen kanssa - sen hengen kanssa minkä osa olette.
On erittäin tärkeää ymmärtää, että universumia ei hallita. Se ilmestyy esiin. Se kehittyy. Sitä luodaan joka hetki, monilla, monilla, monilla tasoilla. Nyt ette voi edes ymmärtää sitä. Lopulta saamme teidät paikaan, missä voitte olla tietoisia niistä monista kosmisista yhteyksistä, joita teillä on, ja autamme teitä tiedostamaan yhteytenne planeettoihin, tähtiin ja toisiin sivilisaatioihin. Tällä hetkellä se kaikki on vähän liikaa, mutta kun etenemme tässä sarjassa - muutoksen kanssaluominen - avaamme ovia, jotka ovat hurjia ja ihania. Tiedämme teidän aina ajattelevan, miten voimme mennä vielä pidemmälle, miten voi olla enemmän, mutta emme ole koskaan aiheuttaneet pettymystä emmekä tee sitä tässä sarjassakaan.
Löimme vetoa kollegojemme kanssa siitä, että monta kertaa tässä sarjassa olette melko varmoja, että te ette voi mennä pidemmälle ja totuus on, että vanha sinä - binääri-, polarisoitunut, yksittäinen sinä - ei voi mennä pidemmälle, mutta siksi olette muodostamassa uutta sinua - moniulotteista, "läpiulotteista" sinua. Tämä uusi luomus siitä, kuka olette, pystyy siirtymään näiden paikkojen läpi, jotka jäivät ja jäävät yksittäisen itsenne ulottumattomiin. Kyse on siis tietoisuusmuutoksesta, mikä riittää muuttamaan teidät. Kun pääsette tähän suurempaan tietoisuuteen, suurempi tietoisuus alkaa muuttaa teitä ja te muutatte sitä. Näin kanssaluominen tulee paljon enemmän mahdolliseksi. Olette itse asiassa paljastumassa kipsihäkistä. Teillä ei ole vielä kiinteitä siipiä, mutta teillä on kuva siivistä eikä teillä enää tarvitse olla rajoja.
Vanhassa maailmassa - hierarkkisessa ja kilpailevassa matriisisissa - on joitain erittäin jumiutuneita paikkoja. Ne ovat jumissa, koska ne valitsivat olla jumissa - ei koska valo ei ole tunkeutunut niihin. Silloin kun ihmisyksilö kiintyy kovasti yksilöllisyyteensä, erityisyyteensä, varallisuuteensa yksilönä tai kykyyn olla yksilöllinen, hän vastustaa luopumista siitä näkemyksestä, että yksilöllisyys on kaikki, mitä on. Monet ihmiset ovat aktiivisesti jumissa ja vastustavat aktiivisesti transformoitumista.
Valo ei koskaan tallaa kenenkään vapaata tahtoa. Yhtenäisen ykseyden uusi rakenne ja uusi kunnioittava kosmologia ei koskaan häiritse ihmistä tai sielua. Henkilön korkein ja monipuolinen itse ei koskaan häiritse tämän valintaa jäädä sokeaksi ja yksilölliseksi. Kun törmäätte sellaisiin ihmisiin, että pudistatte päätänne ja ajattelette: "Vau, tuo on todella pimeä, tuo on todella jumissa", niin tuo sokeus voi aktiivisesti kapinoida niitä ponnistelujanne vastaan, kun toivotatte sen tervetulleeksi suurempaan yhtenäiseen veljeskuntaan. Pyydämme teitä kunnioittamaan tuota päätöstä. Kunnioittakaa sitä, niin kuin kunnioitatte niitä, jotka siirtyvät nopeasti tätä uutta tietoisuutta kohti, sillä jos olette kunnioittamatta edes heitä, jotka ovat jumissa - edes vähän - ette auta tätä suurempaa tarkoitusta. On erittäin tärkeää, kun kuljette tällä nopeasti kiihtyvällä polulla, että kunnioitatte jokaista riippumatta hänen polustaan.
Haluaisimme kertoa teille vähän visiostamme tähän ensimmäisen kurssin lopuksi. Haluaisimme teidän olevan hyvin selvillä siitä uudesta rakenteesta, joka esiteltiin melko epämiellyttävällä ja hämmentävällä tavalla aiemmin. Olkaa rentona sen osalta ja seuratkaa ajatuksia ja aikomuksia yhteyssynapsien kautta kaikkeuteen. Voitte itse asiassa katsella, kun rukouksenne, kun aikomuksenne virtaa kuin väre lammessa kaikkeuden läpi. Tavoitteemme tämän lopuksi on, että tiedätte hyvin syvällä kosmisissa voimaluissanne sen tosiasian, ettei mikään ole piilossa, ettei ole mitään salaisia ajatuksia, ettei mielessänne ole pimeitä nurkkia mihin piiloutua. Tavoitteemme on, että alatte elää paljon läpinäkyvämmin, niin paljon enemmän, että annatte noille pimeille osaille, joita olette pelänneet itsessänne, luvan nähdä päivänvalon. Annatte niille luvan vapautua.
Nuo pimeät osat jotka kätkette itseenne (joiden ette ehkä edes tiedä olevan piilossa), ovat kuin noita yksilöitä, jotka ovat jumissa ja vastustavat valoa. Tämän kurssin lopussa haluatte sellaisen läpinäkyvyyden ulkoisen ja sisäisen tason, että syvän parantumisenne taso on sellainen, mitä ette voi kuvitella. Että sisällänne parantuu asioita, joiden ette edes tienneet olevan rikki tai piilossa, ja tuo selkeys, tuon vapautuksen voima sekoittaa värähtelyä melkoisesti ihmiskunnan koko kollektiivitietoisuudessa. Se on meidän visiomme.
Tämä on vasta tämän kurssin ensimmäisen osan loppu. Tämän vuoden (2010) loppuun mennessä tulee taso, missä te ihmiset olette opastuksen kera menestyneet omin avuin riittävästi, että tapahtuu sellaisen kosmisen avun pakahduttava avautuminen, mikä on estetty teiltä tähän mennessä. Kyse ei ole siitä, että te ette ansaitse enemmän kosmista tukea. Kyse on siitä, että ne taajuudet joilla kosmista tukea tulee teille, on niin valtavia, että olisi häiritsevää, jos kaikki tulisi kerralla. Tästä syystä me, Mark, ja monet oppaat, jotka työskentelevät kanssanne tällä tavalla, olemme käyneet läpi paljon koulutusta, jotta värähtelymme voi opettaa teitä polttamatta ja vahingoittamatta teitä.
Kuitenkin silloin kun teidän ryhmänne ja vastaavanlaiset ryhmät nostatte värähtelyänne - ja näemme merkittävän muutoksen tämän kalenterivuoden loppuun mennessä - koko kollektiivin värähtely on riittävän vahva, ettei ole enää tarpeellista pitää sellaista suojakilpeä ympärillänne. Silloin kosminen tuki on koko ihmiskunnan ulottuvilla kahleettomammin. Ihmiset näkevät enkeleitä. Ihmiset ovat enkeleitä. Ihmiset ovat hyvin paljon enemmän hereillä. Käytämme enkeleitä vain vertauskuvana, koska kyse on hyvin paljon enemmästä.
Tämä ohjaa sisään vuoden 2011, mikä tekee sieluitsestänne niin voimakkaan, niin itseensä luottavan, että epäilykset ja itsetunnon puute ja nämä henkilökohtaiset ongelmat, joista on tullut yleisiä yksilöllisellä ihmisitsellä, alkavat hajota. Tavoitteemme on lopultakin haihduttaa se vahinko, mitä on aiheuttanut tämä puuttunut omanarvontunto, henkilökohtainen voima ja kyky kunnioittaa itseään. Kaikki tämä, kaikki tämä itsetunnon puute perustuu siihen valheelliseen tunteeseen, että olette yksilöllinen itse. Kun siirrytte ykseystietoisuuteen, minkä aloitte aistia tänään, tämä teeskentely mikä on antanut tämän yleisen itsetunnon ja itsearvostuksen puutesairauden, alkaa huuhtoutua pois.
Se jo itsessään tuo kyvyn kuunnella omaa totuuttaan, olla antamatta toisten manipuloida ja tuntea turvaa - ulkoisista olosuhteista riippumatta. Eikö se olisi mukavaa? Pelolla ei ole otetta niihin, joilla on korkeamman itsen omanarvontunto. Teillä ei ole koskaan puhdasta omanarvontuntoa, niin kauan kun näette itsenne yksilöinä. Vasta silloin kun olette yhdistyneempi kosmiseen ykseystietoisuuteenne, omanarvontunnon vitsi on poissa. Kosminen tuki avautuu. Uskomme, että vuoden 2011 koko maku on erilainen, mitä ihmiskunta on koskaan maistanut.
Pysykää siis henkilökohtaisella, yksilöllisellä tasolla joustavana. Älkää ottako itseänne liian vakavasti. Älkää uskoko uskomuksianne. Älkää! Ne ovat väliaikaisia rajoja, jotka auttavat teitä pysymään turvassa minimaalisessa maailmassa. Kun siirrytte rajattomaan maailmaan, uskomuksenne johtavat teidät valheellisesti takaisin vanhaan. Älkää siis antako uskomusten olla astioita, vaan lehtiä jotka erittäin voimakas tuuli puhaltaa pois. Älkää ottako toisten uskomuksia vakavasti. Uskontonne, politiikkanne, kulttuurikielenne ja ideologioidenne polarisoituminen on myrkyllistä. Muistakaa, etteivät myöskään toiset ihmiset ole yhtä kuin uskomuksensa. Niitäkin jotka ottavat omat uskomuksensa vakavasti, auttaisitte kovasti olemalla ottamatta heidän uskomuksiaan vakavasti - jotta heidät voidaan alkaa nostaa uskomustensa saranoilta. Uskomukset ovat ontto asu, joka rohkaisee ihmisiä naamioitumaan sen sijaan, että kutsuu ihmiset aitoon ytimeensä.
Kehotamme teitä nauramaan pitkään ja usein. Kehotamme teitä luottamaan omaan vahvuuteenne ulkoisista olosuhteista huolimatta ja alkamaan nostaa onnellisuutenne irti elämänne sisällöstä tai vielä pahempaa, pankkitilinne saldosta. Sanalla sanoen, kehotamme teitä vapautumaan näistä asioista. Tuossa vapaudessa olette se tietoisuus, mitä olette kouluttaneet itsessänne. Tällä uudella tietoisuudella on hyvin paljon enemmän tilaisuuksia kuin vanhalla sinulla.
Kehotamme teitä tänä suuren kasvun aikana kiillottamaan sädekehänne ja olemaan valmis näyttämään muille syvän hyvyytenne. On jonkin aikaa ollut poissa muodista olla syvästi hyvä. Tekosyitä ovat: "Minuun saattaisi sattua. Olen haavoittuva." Mutta todellisuus on, että olette pelänneet hyvyyden voimaa. Olette pelänneet erottua säteilevässä ja esimerkillisessä hyvyydessänne. Kiillottakaa siis sädekehänne ja kertokaa maailmalle - ei puhumalla, vaan hyväksymällä koko suuren itsenne - että olette suuri valo!
Jokainen teistä kokee omalla tavallaan kolmannen silmänne paljon voimakkaamman avautumisen. Kyse ei ole vain vastaanottamisesta/näkemisestä kolmanteen silmäänne, kyse on itse asiassa lähetysmuodosta - yksilöllisyydestä universumiin. Niinpä kolmas silmänne avautuu tavoilla, joilla se ei ole avautunut ihmiskokemuksessa.
Auttakaa ihmisiä, jotka elävät, ja älkää ottako kuolemaa niin vakavasti - omaanne tai ystävienne. Ihmiset jotka kuolevat, ovat hyvissä käsissä, mutta ihmiset jotka elävät, ovat teidän käsissänne. Enimmäkseen olette astumassa tuohon vastuuseen. Kun kiillotatte sädekehäänne ja annatte syvän hyvyytenne näkyä, teette päätöksiä perustuen totuuteen eikä pelkoon. Totuus ei välttämättä ole sitä, mitä raamatussa opetetaan. Se ei ole välttämättä sitä, mitä ihmiset puhuvat saarnastuolista. Totuus on omanne, mutta hyvyytenne korkeimmasta ytimestä. Haastamme teidät antamaan hyvyytenne näkyä ja katsomaan sen muuntavan elämänne. Olette kaikki melko hyviä, mutta teillä kaikilla on monia vaatteita tuon hyvyyden päällä.
Olette tulleet maan päälle tänä aikana lähettiläiksi. Tiedämme, että tuolla sanalla on huono kaiku, mutta ymmärrätte sen. Tulette tuomaan uuden maailman, uuden näkökulman, uusia valintoja ja tulette uppoutumalla vanhaan. Olette tulleet monista tähdistä elääksenne nyt. Alatte kuulla sisäisiä harmonioita, jotka johtavat kehitystä eteenpäin. Teillä on kiire tehdä jotain - ystävystyäksenne tuon ihmisen kanssa, puhuaksenne tuolle vieraalle, lukeaksenne tämän kirjan, tehdäksenne … mitä tahansa. Kuunnelkaa tuota kiireellisyyttä, koska se tulee tuosta ytimestä, totuudestanne.
Me ja ystävämme korkeammissa ulottuvuuksissa tunnumme kuin joulupukilta, joka tuo teille lahjoja, odottaa joulua ja katsoo innostuneena teidän avaavan ne. On kunnia ja etuoikeus päästä elämäänne opettajaksi ja te rakkaat olette opissa mestariksi. Teillä on monia tehtäviä oppipoikana ja kuten aina, täysi tuki. Toivotamme teidät tervetulleeksi tähän juhlaan ja kiitämme teitä siitä, että olette, kuka olette.
Tämä on Mark.
Uudestisyntymä-meditaatio Tervetuloa valaistuneet sielut. Tämä on Mark.
Feenix-lintu ei nouse, silloin kun feenix-lintu on valmis, vaan silloin kun maailma on valmis feenix-linnulle. Olette valmiita ja olette valmistelleet tätä maailmaa sen valmiuteen. Teillä on ollut monta syntymää ja uudestisyntymää ja teillä on monia lisää. Huomaatte nyt, etteivät syntymänne ole lineaarisia, ne eivät tapahdu ajassa eivätkä ne tapahdu yhdessä paikassa/tilassa. Puhkeatte monissa ulottuvuuksissa, monilla tasoilla ja monissa aikakausissa. Tässä alussa, tässä vuosikymmenen alussa koette taas uudestisyntymän. Saatatte päättää kuunnella uudestaan ja uudestaan, joten istutamme tämän päivän lähetykseen entsyymejä, jotka saavat aikaan uudestisyntymän uudestaan ja uudestaan. Tänään kohtaatte vain sen, minkä olette valmis kohtaamaan avautumisessanne, mutta siemenet ovat siinä, energiat ovat siinä ja ovet ovat siinä. Jos palaatte tämän päivän nauhoitukseen, se vie teidät paljon pidemmälle, paljon syvemmälle, paljon kehittyneemmäksi.
Siirtykää nyt kokemukseenne hologrammiuniversumista, missä ette ole yksittäinen, vaan moninainen. Yhtä teistä lainataksemme, se jo yksin kohottaa teidät tohinan yläpuolelle. Pankaa merkille laajentuminen. Se on nopeampaa, kuin odotimme, mutta te ette yllätä meitä enää. Kaikki sen aikakaudet, kaikki sen tilat, kuka olette - kaikki menneet elämät ja tulevat elämät, kaikki todennäköiset todellisuudet - ovat auki ja verkostoituneet tässä ajassa. Kuvitelkaa tai kokekaa sielussanne, ettei ole mitään suljettuja ovia. Ei ole mitään pullonkauloja. Kuvitelkaa avoin verkostonne, pääsy kaikkeen mitä olette, olette olleet, tulette olemaan, voitte olla ja ette tule olemaan. Pankaa merkille, miten se laajentaa teitä vielä enemmän. Käytämme sinä/te-pronominia, mutta se ei enää sovi.
Muutaman minuutin koette ehkä sytytyksen, ikään kuin kipinä lähtee kosmoksesta ja sytyttää kaikkeen tähän pääsyn, kaikki nämä yhteydet, kohottaa ne, polttaa ne korkeammalle tasolle tai eri tasolle, kvanttitasolle, ja työntää asioita, jotka ovat olleet raskaita fyysisestä ilmentymisestä, niiden oman mustan aukkonsa oven läpi valkoisen aukon universumiin.
Kuvitelkaa, että uskomusjärjestelmissänne on jumiutunut osa ettekä saa sitä irti muista uskomusjärjestelmistänne. Kuvitelkaa se. Olette yrittäneet, mutta kuvitelkaa, että tällä jumiutuneella uskomusjärjestelmällä on pääsy ovelle, mikä irrottaa sen. Se siirtää sen kvanttikynnyksen yli laajenevaan universumiin, missä kaikki parantuu, kaikki on eheää ja pyhää ja jokaisella elämänne asialla, joka on liian pieni, liian pimeä, liian jumiutunut, on oma ovensa, oma kvanttikynnyksensä.
Kun tämä sytytys tulee, se työntää kaiken - jokaisen elämän, jokaisen idean, jokaisen pienuuden, jokaisen toimimattomuuden koko kosmoksessa - kvanttikynnyksen yli tähän suurempaan valomahdollisuuteen. Sanat eivät salli meidän kuvata sitä ja te ette ehkä kykene seuraamaan kovin hyvin, mutta kuvitelkaa, että se tapahtuu, että kaikki siirtyy omaan korkeimpaan kirjoittamattomaan, ei-fyysiseen ja ilmentymättömään potentiaaliinsa.
Tämän käynnistyksen tapahduttua jäätte leijumaan maailmaan, missä ei ole tolkkua. Jotkut teistä luulevat olevansa unessa. Annamme teille vain näitä vaikutelmia nyt. Kutsumme teitä oppipojaksi tuohon tilaan ja olemaan etsimättä tajuttavaa todellisuutta. Tuossa paikassa näemme, mitä on seuraavaksi, koska emme tiedä, miten otatte tämän. Näin lopputulos on samanlainen, mitä tämä kanava kuvasi keijuksi, Helinäkeijuksi, joka kohoaa tuon raskaan ja korjaamattoman itsen yläpuolelle - ja valokeho ikään kuin ilmestyi esiin ei niin kevyestä kehosta. Tätä tapahtuu, mutta se ei tunnu niin lineaariselta kuin tuossa tämän kanavan antamassa kuvauksessa. Se on massiivinen, välitön, ei-lineaarinen ja ei-fyysinen kokemus.
Nyt olemme hiljaa, kun joitain asioita järjestellään. Kutsumme teitä tekemään mielestänne virtaavan/nestemäisen. Höyryinen olisi hyvä. Älkää pitäkö mistään kiinni. Älkää odottako mitään, joten voitte myös poistaa kaiken, mitä sanoimme. Kerromme teille, kun se on loppumassa.
Pysykää ei-lineaarisena. Pysykää holograafisena.
Alatte ehkä kulkea kentän, kokemusperäisen kentän läpi, mikä tuntuu sähköiseltä. Jos kuljette, pankaa se vain merkille ja taaskin, "sinä/te" on väärä pronomini, mutta kyse on koko moninaisuudestanne. Ikään kuin kuljette magneettimaailman tai -olotilan läpi tai se kulkee teidän lävitsenne, ja sitten on kvanttiolotila - kvanttisuuden tarkoittaessa, että olemassaolo vilkkuu sisään ja ulos, on mustien ja valkoisten aukkojen, vastakkaisten universumeiden, ennustamattomuuden, kvanttitodennäköisyyden kynnys - ja siirrytte itse tänne tai tämä liikkuu lävitsenne.
Jotkut teistä ehkä siirtyvät tästä kvanttitilasta, tästä kvanttikentästä hienovaraiseen ei-harmonian, epäharmonian, ristiriidan, raskauden, hälinän ja metelin kokemukseen. Älkää huolehtiko, sillä muutamassa hetkessä suurempi itsenne löytää tasapainonsa tässä valtavassa moniulotteisuudessa, mitä ylläpidätte. Ja sitten kerromme teille, milloin sytytys alkaa tapahtua. Voisimme ikään kuin siirtyä nousemisen, sytyttämisen lähtölaskentaan. Se on valmis alkamaan: 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1. Sytytys. Päästäkää vain irti.
Älkää tarttuko mihinkään.
Älkää yrittäkö nimittää tai ymmärtää tai edes tietää, mitä tunnette tai ette tunne.
Saatatte kokea paradokseja, kuten paikallaanolemista ja pyörimistä, tietämistä ja täydellistä tietämättömyyttä. Se on ok ja on ok, jos ette tartu mihinkään ja kokemus on teille tyhjä.
Alkakaa tuntea, että on ikään kuin aamunkoitto, aurinko nousee sulautumishorisontin ylle, voimakas rauhantunne syntyy. "Tajuamattomuudesta/tarttumattomuudesta" siirrytte mukavuuden, rauha, valon, yhteyden, riemun tilaan, johonkin mitä sielunne voi todella tuntea - ykseys, eheys, siunaus. Antakaa itsenne siirtyä tähän kaikilla moninaisuutenne tasoilla. Siirtykää valoon, ei valossa vierailijana, vaan valo yhdistyy taas valon kanssa - ette ole kohteessa, vaan lähteessä.
Lakatkaa nyt yrittämästä. Lakatkaa laajentumasta, olemasta, pitämästä, ponnistelemasta lainkaan. Siirtykää kelluvaan antautumisen tilaan, tekemättömyyteen, ponnistelemattomuuteen, koska tässä vaiheessa suurimmat muutokset tapahtuvat, kun olette puhdas olemista valossa ja ilossa. Jos ette tunne sitä, älkää etsikö sitä, koska silloin teette. Vain antautukaa sille, mitä on teille tässä hetkessä.
Sillä aineella on uusi puoli, joka tekee teidät, sillä aineella joka olette te. Se on ajaton ja ei-fyysinen aine, jos siinä on mitään järkeä. Se on joustavaa, nopealiikkeistä ja liikkuvaa ainetta. Ette ole oikeastaan koskaan kokeneet sellaista. Kenties olette saaneet välähdyksen siitä, aistimuksen että synnytte uudestaan aineen maailmaan, mikä ei ole aineellinen maailma. Se on hyvin erilaista, uudenlaista ainetta ja se olette te ja se on teidän kokemuksenne. Kvanttiaine.
Kuvitelkaa, että se osanne joka ei tunne rajoja, sulauttaa jotenkin kvanttiaineen tavalliseen aineeseen ja korvaatte sen mitä ajattelette olevanne - kehonne, uskomuksenne, historianne - tällä universumin uudella aineella. Annatte itsellenne kvanttiatomisiirron, mikä korvaa jokaisen atomin siitä, mitä ajattelette olleenne, tällä uudella aineella. Sillä ei ole merkitystä, voitteko tuntea sen tai tietää sen. Olkaa vain tällä ja luottakaa.
Alkakaa panna merkille, että tunnutte erilaiselta. Tunnutte todelliselta ja ei-lineaariselta. Tunnutte kiinteämmältä kuin noissa muissa ulottuvuuksissa. Tämä uudenlainen aine on yhdistynyttä, eheää, helppopääsyistä, erilaista, sanatonta.
Laajentukaa tämän kaiken kauneuteen. On ollut loistava uudestisyntymä. Jos pyytäisimme teitä yrittämään huolehtia, ette pystyisi tajuamaan sitä. Jos pyytäisimme teitä suuttumaan, se olisi käsittämätöntä. Yritetään pitää tilanne tällaisena.
Tuntekaa sen vahvistuvan - kuin perhonen joka syntyessä kotelostaan on auringossa ja antaa siipiensä kuivua, jotta se on valmis uuteen maailmaansa. Kuvitelkaa, että tällä hetkellä annatte loistavana esiin ilmestyneenä tietoisuusryhmänä siipienne kuivua.
Yhdistykää suurempaan todellisuuteen kehossanne tiedostamalla hengityksenne. Vertauskuvia yhdistellen sanomme, että kotka on laskeutunut ettekä ole enää Kansasissa.
Lähdemme nyt luotanne antaaksemme teille hetken järjestäytyäksenne uudelleen ilman läsnäoloamme.
Kiitämme teitä.
Kanavoinut Jonette Crowley ( www.jonettecrowley.com)
Tammi-helmikuu 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
1. Luo sisäinen "tapaamispaikka" Luo neutraali, kaunis, selkeä ja korkealla värähtelevä tapaamispaikka mieleesi/mielikuvitukseesi, mihin voit kutsua oppaasi tai korkeamman itsesi. Aluksi voi olla helpointa tehdä tämä säännölliseen aikaan ja samassa paikassa päiväsi aikana.
2. Kutsu opastustasi Rentoudu tässä tilassa, kunnes tunnet harmoniaa sen korkean energiakentän kanssa. Kutsu aikomuksella korkeinta ja parasta opastasi (tai korkeamman itsesi puolta) tähän tapaamispaikkaan. Pyydä, että se tekee läsnäolostaan riittävän voimakkaan, jotta voit "nähdä" tai muuten aistia sen helposti.
3. Tunne/aisti yhteys Odota lempeästi, yrittämättä liikaa sitä energiamuutosta, aistimusta tai sisäistä näkyä, mikä merkitsee, että opastuksesi on tullut tähän tilaan. Muista, että tuntemukset voivat olla hyvin hienovaraisia ja saatat tuntea, että "se on vain mielikuvitustani" tai "keksin tämän". Opastuksesi puhuu sinulle yleensä satunnaisten ajatusten ja kuvavälähdysten kautta omalla äänelläsi. Ole avoin ja kärsivällinen. Leiki ja luota. Kamppailu ja itsensä epäileminen vievät sinut pois luomastasi korkeavärähteisestä tilasta. Oppaat tuntuvat usein kevyiltä ja niillä on hyvä huumorintaju.
4. Opi lisää opastuksestasi Kun aistit jotain, pyydä sitä tulemaan lähemmäs, yhdistymään enemmän, vahvistumaan. Pane merkille, mitä tunnet. Tuntuuko laajentumista? Sydän avoimelta? Jälleenyhdistymisen lämpöä? Vilunväristyksiä? Keveyttä? Hymyilyä? Tarkkaile ja tutki tätä olentoa uteliaasti mieli avoimena. Muista, että se voi olla erillinen olento tai suuremman itsesi korkeampi aspekti. Sillä ei ole merkitystä, koska perimmiltään olemme kaikki yhtä.
Esitä sisäisiä kysymyksiä. Tuntuuko se miespuoliselta? Naispuoliselta? Onko sillä merkitystä? (Kaikilla oppailla ei ole sukupuolta) Millainen se on luonteeltaan? Onko se enkelimäinen? Luonnon tai maan henki? Galaktinen tai maan ulkopuolinen? Osa sinua? Alkuperäiskansan edustaja tai muinainen viisas? Muunlainen auttava olento? Mikä on sen tarkoitus kanssasi työskentelemisessä? Oletko tuntenut tämän oppaan ja työskennellyt sen kanssa aiemmin? Jos useampia oppaita ilmesyy, pyydä työskennellä parahimman kommunikoijan kanssa.
5. Onko se korkein ja paras? Kun olet muodostanut yhteydentunteen, testaa, onko se korkein ja paras opas sinulle tällä hetkellä. Esitä vain tuo kysymys telepaattisesti. Tunne, aisti tai kuuntele, onko vastaus kyllä vai ei? Pysyykö olemus vahvana vai kutistuu tällä kysymyksellä? Koska olet muodostanut korkeavärähteisen tapaamispaikan, vain totuutta voidaan kommunikoida. Mikään olento ei voi valehdella sinulle. Jos vastaus on "ei", kiitä tätä olentoja ja palaa toiseen askeleeseen. (Joskus olennot testaavat sinua)
6. Oppaan nimi tai tunnistin Kysy olennolta, mikä sen nimi on tai miten voit tunnistaa sen. Joskus mitään nimeä ei tule esiin, mutta näet värin tai aistit kihelmöintiä tai muuta kehossasi. Tämä on sen tunnistin sinulle. Jos kuulet vain äänen tai osan sanaa, leiki sillä, kunnes se tuntuu oikealta tällä erää. Huom.: Voit saada väärän nimen. Oppaat ovat energiakenttiä eikä niillä oikeasti ole nimiä. Sinä ja se ikään kuin sovitte yhdessä kutsuvanne sitä joksikin. Harkitse lempinimen antamista lohdun ja mukavuuden vuoksi. Älä epäile tai kanna liikaa huolta tästä askeleesta. Jos et saa mitään yksinkertaista, kysy: "Voinko kutsua sinua "korkeaksi oppaaksi" tällä erää?" Aisti, saatko vastauksesi kyllä vai ei.
7. Portinvartijaopas Neuvon vahvasti tekemään tästä korkeimmasta ja parhaasta oppaasta portinvartijasi. White Eagle on oma portinvartijani, tärkein "mieheni". Kukaan satunnainen olento tai kuollut henki voi tulla luokseni paitsi White Eaglen suostumuksen ja korkean energiakentän kautta. Tämä muodostaa voimakkaat ja turvalliset rajat sinun ja henkimaailman välille. Se estää henkiä käyttämästä sinua vain, koska olet avoin. Portinvartija estää sinua putoamasta transsiin tai avaamaan tilaa, silloin kun se ei ole turvallista tai sopivaa. Kysy oppaalta, jonka kanssa olet muodostanut yhteyden: "Olisitko portinvartijani?" Odota, kunnes aistit "kyllä" tai "ei". Jos se on "ei", kiitä opasta ja totea selvästi, että etsit korkeinta ja parasta opasta, joka voi olla myös portinvartijasi tällä erää. Palaa toiseen askeleeseen.
Olen kanavoinut vain kahta muuta energiaa - Markia, kosmista olentoa joka ei ole koskaan ollut maan päällä ja Ashtataraa, Atlantiksen kuningatarta. Kumpikin tuli kanavoidessani White Eaglea tai välittömästi sen jälkeen. Silloin kun opetan kanavointia tai seuraat näitä ohjenuoria, White Eagle palvelee myös sinun portinvartijanasi - kunnes saat oman. Käytä tätä portinvartijaa. Kerro sille, miten haluat sen työskentelevän kanssasi ja pitävän sinut turvassa.
8. Keskustelu Ala nyt esittää kysymyksiä, kenties kyllä/ei-kysymyksiä ja kuuntele tai tunne vastaukset. Kun tämä sujuu hyvin, siirry kysymyksiin, joissa on monimutkaisempia vastauksia. Odota ja aisti vastaukset. Usein vastaukset tulevat välähdyksenä tai kuvana, mielleyhtymänä, yhtäkkisenä muistikuvana jostain lukemastasi. Hyvin harvoin vastaus on selvä ääni päässä. Selkeiden ja konkreettisten kysymysten esittäminen on avain. Vastaukset voivat tulla myös myöhemmin.
9. Monia oppaita tai ei yhtään selvää opasta Jos useita oppaita tulee, tunnista ne ja kysy niiden roolia, mutta tee voimakkaimmasta tai parhaasta kommunikoijasta avainoppaasi, portinvartijasi. Kaikki oppaat eivät ole hyviä puhumaan. Jotkut voivat olla vain parantamassa tai rakastamassa sinua.
Jos et saa selvää tunnetta oppaasta, toimi, ikään kuin saisit tai esitä kysymyksesi Jumalalle tai universumille. Kaikilla on pääsy opastukseen tai viisauteen, vaikket havaitsisikaan, että osaat kanavoida.
Vahdinvaihto. Joskus saat ensin "harjoitteluoppaan". Tämä on opas, jonka energia sopii parhaiten sinulle alussa. Sen tehtävänä on valmistella fyysistä kehoasi ja energiakenttääsi korkeammalle oppaalle myöhemmin. Oma ensimmäinen oppaani oli Red Feather. Hän valmisteli minut sisältämään White Eaglein valtavan suuruuden. Sekä Red Feather että White Eagle ovat auttamassa myös sinua. Kutsu vapaasti niitä - he ovat tehneet hyvää työtä minulle.
Jatka harjoittelua ja luottamista. Muista, että tämä kaikki on osa henkisen kasvun suurempaa polkua.
10. Sinun vastuusi Sinä olet aina vastuussa. Nämä olennot ovat oppaita, eivät elämäsi johtajia tai ohjaajia. Älä tee niistä jumalia. Älä koskaan anna voimaasi pois. Ne ovat aina paikalla pyytäessäsi, muttei niiden pitäisi koskaan pyörittää elämääsi. Perimmiltään niiden tavoitteena on opettaa sinulle, miten löytää rakkautta, viisautta ja opastusta itse, jottei sinun tarvitse nojata niihin. Kanavointi on vain astinkivi kanavoinnin tarpeettomuuteen.
Varo antamasta toisille pyytämätöntä opastusta tai viestiä. Yleensä ihmiset eivät halua kuulla, mitä sinulla on sanottavana, elleivät he ole kysyneet sinulta. Työskentelen White Eaglen kanssa niin, ettei hän kerro koskaan asioita, ellei häneltä kysytä. Se tapa millä henkilö vastaanottaa tulkinnan, on aktiivisesti mukana tiedonsiirrossa. Hän haluaa tietää vastaukset.
Kirjoittanut Jonette Crowley (www.jonettecrowley.com)
26.10.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Palveleminen Palvelette maailmaa parhaiten keskittymällä omaan kasvuunne ja sitten tarjoamalla sitä maailmalle, antaen ja vastaanottaen sitä korkeammissa ulottuvuuksissa. Palvelette vähemmän hyvin täyttämällä mielenne luetteloilla erilaisista uskomuksista, koska ne ovat mielenkiintoisia. Se on ok, mutta älkää antako erilaisten uskomusten ottaa teitä pois omilta energiaraiteiltanne. Käyttäkää rationaalista mieltä kerääjänä, mutta se ei järjestele - se vain ottaa asioita sisään. Antakaa henkeen järjestellä se, mitä mieli kerää. Elastinen maailma Yksi suosikkisanoistamme on "elastinen". Haluaisimme teidän ajattelevan elämäänne elastisena, aikaa elastisena ja halujanne ja tarpeitanne elastisina. Niitä voidaan venyttää, kutistaa tai lyhentää. Tuntekaa paljon elastisemman maailman mahdollisuudet. Tuntekaa mahdollisuus rajoista, jotka ovat elastisia, ja näin ne eivät ole lainkaan rajoja. Tuntekaa mahdollisuus ajatuksista, jotka ovat enemmän kuin vain sanoja - ajatuksista jotka itse asiassa tekevät työtä ja muuttavat tässä maailmassa. Ajatelkaa mahdollisuutta, että pimeys polvistuu valon edessä ja valo kurkottaa kättään myötätunnossa ja nostaa pimeyden kukkaansa. Henkisen johtajuuden viisi sormea Kun kätenne on kohotettuna ja säteilee ulospäin maailmaan, oikean kätenne viisi sormea kuvaavat henkisen johtajuuden viittä kohtaa. Ennen kaikkea, peukalo edustaa myötätuntoa. Myötätunto on rakkautta, anteeksiantoa, tasavertaisuutta, nöyryyttä ja se kiertyy takaisin rakkauteen. Oikean käden etusormi edustaa visionääristä fokusta, mikä ylläpitää korkeinta mahdollista visiota riippumatta siitä, mitä todellisuus näyttää olevan. Oikean käden keskisormi edustaa rohkeutta, mihin sisältyy vahvuus, voima ja voimaantuminen, valmius puolustaa ihanteitanne - rohkeutta. Oikean käden nimetön edustaa kunnioitusta. Kunnioitus merkitsee arvostusta, luotettavuutta, nöyryyttä, kiitollisuutta ja yhteyttä - kunnioitusta. Oikean käden pikkusormi edustaa johtajuuden viidettä ominaisuutta, optimismia. Nähkää, mitä "tahma" ja siitä luominen on, ja nähkää, mikä on viisasta - nähden korkeimmat ihanteet ja korkein aikomus. Yhdistäkää pikkusormi peukalon kanssa ympyräksi - optimismi koskettaa myötätuntoa.
Uusi testamenttinne puhuu johtajuudesta. Se käyttää opettavaista tarinaa paimenesta ja lammaslaumasta. Paimen etsi jokaisen lampaan eikä yksikään lammas ollut niin eksynyt tai merkityksetön, ettei paimen lähtenyt etsimään sitä. Tämä on hyvä vertaus johtajuudesta. Myötätunto merkitsee, että kaikki sisältyy mukaan. Ei ole mitään johtajuuden, johtajan välittämisen ulkopuolella. Johtajuus on ennen kaikkea kattavaa ja tuo kattavuus on itse asiassa tärkeämpää kuin visio, sillä silloin kun kaikki otetaan mukaan, visio syntyy.
Joskus maailmassanne johtajalla sanotaan olevan visio ja se kutsuu esiin ihmisiä. Niin näyttää tapahtuvan, mutta korkeammissa ulottuvuuksissa ihmisten kutsuminen luo vision. Kutsukaa ihmisiä ja visio tulee. Kattavuus. Kattavuus palvelee teitä elämässänne, ottaen mukaan kaikki kadonneet lampaat ja lampaat, jotka ovat yhdessä laumassa. Johtajuus ei näe rajoja, johtajuus ei näe arvostelijoita. Johtajuus ei pyri johtamaan oman agendansa mukaan, vaan löytämään ryhmän korkeimman maaperän. Kattavasti.
Paljon johtajuudestanne teette sisätasoilla. Johdatte tiloja, pidätte yllä tilaa tietäen optimistisesti, että tila täyttyy ihmisistä. Johdatte esimerkillänne, vaikkei kukaan muu katsoisi teitä tässä maailmassa. Joskus teidät on johdettu harhaa ajattelemaan, että johtajien on oltava näkyviä ja mitä kuuluisampi sitä parempi. Se on yksi tapa johtaa, mutta näiden valolinjojen ja näiden voimakuitujen myötä siirrytte mahdollisuuteen johtaa näkymättömästi massojen luo ja näkyvästi tietysti mestareiden luo. Maine ja seuraajat eivät ole johtajuuden edellytys.
Myötätunto, visionäärinen fokus, rohkeus, kunnia ja kunnioitus sekä optimismi. Teillä voi olla kaikkia näitä elämänne, perheenne ja suhteidenne hiljaisuudessa, ajatuksissanne ja unelmissanne. Sitoutumalla astumaan henkiseen johtajuuteen teille annettaan lahjoja ja haasteita - enemmän lahjoja kuin haasteita, mutta haasteita iskostamaan teille sopivia lahjoja. Havaitsette poikkeuksellisia palveluolosuhteita nousevan esiin ja löydätte niitä hyvin tavallisissa paikoissa. Palvelette vanhoja ja uusia ystäviä, ihmisiä jotka ajattelevat samalla tavalla kuin te ja ihmisiä jotka eivät ajattele lainkaan samalla tavalla.
Kun kohotatte kättänne, se on käsi, joka sisältää nämä viisi ominaisuutta ja enemmän. Saatatte huomata kätenne tekevän omia liikkeitään. Seuratkaa niiden viisautta ja luottakaa niiden tietävän, mitä ne tekevät. Seuraavien viikkojen aikana teillä jokaisella on tilaisuus kuulla syvä sisäinen ääni, ääni joka on monille teistä tuttu, mutta joillakin se on korkeammalla, kuin olette koskaan olleet. Kuunnelkaa tuota selkeän opastuksen sisäistä ääntä tai viisautta. Se voi tulla unessa, joka on hyvin todellinen. Se voi tulla rukoilu- tai meditointihetkellä tai liikuntahetkellä. Sitoutukaa nyt kiinnittämään huomiota, kuuntelemaan ja kysymään tuolta ääneltä. Te jotka olette oppineet kanavoimaan, käyttäkää tätä fokuksena kanavoinnissanne ja pyytäkää sanoja johtajuuspolullenne. Kenties se on visio tai vain seuraava askel. Joskus koko polku peittyy tästä näkökulmasta ja selkeytyy joka askeleella.
Nouskaa kaikkien syyllisyyden, itsenne epäilemisen ja sabotoinnin yläpuolelle. Nouskaa noiden toimimattomuuskahleiden yläpuolelle, ne eivät palvele nykyisyyttänne tai tulevaisuuttanne. Kuvitelkaa nyt noiden kahleiden putoavan pois, palavan tuhkaksi vapauttaen teidät, sillä vapaudeton johtaja ei ole johtaja. Kun katsotte eteenpäin, älkää katsoko horisonttiin, vaan itse aurinkoon. Johtaja ei tiedä, minne menneisyys menee, mutta johtaja kohtaa jokaisen askeleen noiden viiden ominaisuuden kera.
Johtaja ei tarvitse varmuutta. Kun kasvatte tässä roolissa johtajana tässä hetkessä, tässä maailmassa, näette silmillänne toisia tulevan rinnallanne ja takananne, jotka ovat myös johtajia. Visiollanne, valokuiduilla joita pidätte, voitte tukea heitä heidän johtajuudessaan. Teidän ei tarvitse vihkiä heitä tai koskettaa heidän kolmatta silmäänsä, vaan tukea heitä tietäväisesti heidän heräämisessään voimaan ja totuuteen. Etsikää johtajia - heitä on. Miten muuten löydätte?
Kanavoinut Jonette Crowley (www.jonettecrowley.com)
Helmikuu 2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Kirjoitatte historian uudelleen - tämän päivän muutokset merkitsevät kirkkaampaa huomista
Huomautus Selacialta: "Päiväntasauksessa 19.3. meillä oli Kahdentoista neuvoston maailmanlaajuinen meditaatiotapahtuma, mikä keskittyi Japanin ja muiden kriisipaikkojen parantamiseen ympäri maailman. Tämä viesti joka liittyy em. tapahtumaan, keskittyy planeettakriisiimme ja tarvittaviin muutoksiin, jotta voimme luoda uudentyyppisen maailman. Kun luette heidän sanojaan, Kahdentoista neuvosto antaa teille näkemyksiä ja voimakasta energiaa, mikä voi auttaa teitä tekemään seuraavan suuren hyppynne. He pyytävät meitä luottamaan, että meille ja maapallolle on korkeampi suunnitelma. He pyytävät meitä jatkuvasti ponnistelemaan, että pysymme keskuksessamme, vaikka kaikki ympärillämme ovat pelossa ja kaaoksessa. He ovat täällä tukemassa meitä sen tekemisessä ja toistemme auttamisessa. Näin muutamme planeettamme valoon.
Teidät kutsutaan innolla liittymään meihin näissä maailmanlaajuisissa meditointitapahtumissa - seuraava on 14.5. vuosittainen Wesak, jolloin yhdistymme ylösnousseisiin mestareihin, jotka loivat valaistumismallin tälle planeetalle."
Historiallisia hetkiä tapahtuu planeetalla, mitä kutsutte kodiksi. Monet asiat ympärillänne murenevat ja ne järjestetään uudestaan.
Melkein päivittäin saatte muistutuksia energioiden muuttumisesta - joskus myös maan fyysisestä muuttumisesta, kuten tapahtui tässä kuussa Japanin maanjäristyksessä ja tsunamissa.
Vuoden 2011 alusta saakka olette todistaneet lukemattomia muutoksia ja mullistuksia. Teihin kenties eniten vaikuttaneita tapahtumia sattui Japanissa, sen kansan kärsiessä käsittämättömän suuruisesta katastrofista. Kukaan ei olisi voinut valmistella teitä tällaiseen kriisitasoon.
Vaikka ette asuisikaan Japanissa, tunnette ydintasolla, mitä tapahtuu. Tunnette syvästi kärsivien puolesta. Tunnette heidän menetyksensä. Yksi syy siihen, miksi tunnette niin voimakkaasti tästä kriisistä, on, että olette tietoisia siitä, miten yhdistyneitä te ja muut olette. Olette herkempiä ja avoimempia nyt ja tämä merkitsee, että olette tietoisempi muista. Voitte tuntea heidän tuskansa ja välitätte.
Tiedätte, että maailmanne on kriisissä, muttei rikki. Nyt tapahtuvat asiat eivät merkitse maailmanloppua. Myllerrys on merkki vallankumouksellisista ajoista, joita elätte todistamassa. Olette tällä nyt nähdäksenne nämä asiat ja alkaaksenne nähdä itsenne, toiset ja planeetan täysin uudella tavalla.
Te jumalaisina muutoksentekijöinä olette täällä synnyttämässä tarvittavat muutokset. Kuten tiedätte, on monia asioita, jotka eivät tuo sellaista maapalloa, millä haluatte asua. Energia on saatettava takaisin tasapainoon - ihmisten sisällä ja ulkoisesti siinä, miten elämää eletään.
Huomattavia planeettaenergioita Planeetta-asetelmat joita tapahtuu nyt ja seuraavina vuosina, ovat ennenkuulumattomia. Yksi niistä on Uranus-planeetan siirtyminen Oinaaseen 11.3. Jos ette jo eläisi vallankumouksellisia aikoja, yksin tämä asetelma katalysoisi varmasti massiivisia muutoksia.
Tiedätte, etteivät nämä ole tavallisia hetkiä. Varmasti 2011 on merkillepantava vuosi monilla tasoilla. Planeetta-asetelmat ovat vain yksi vaikuttaja, mutta teidän kannattaa ymmärtää niitä ja niiden vaikutuksia itseenne ja kaikkiin rakkaisiinne.
Tässä on vähän taustaa. Ensinnäkin, Uranus on planeetta, joka liittyy sähköisiin ja usein äkillisiin muutoksiin. Uranuksella on taipumus katalysoida löytö- ja keksintöprosessia, mikä johtaa innovaatioihin ja täysin uusiin lähestymistapoihin.
Se liittyy vapauteen ja itsenäisyyteen. Odottamattomia muutoksia ja vallankumouksia voi tapahtua Uranuksen vaikutuksen alaisuudessa.
Toiseksi, Uranuksen siirtyminen Oinaaseen merkitsee toimintaa ja kuten olette nähneet jo parin kuluneen kuukauden aikana, toiminta maailmannäyttämöllä voi tämän asetelman myötä olla nopeaa ja paljastaa kätkettyjä suuntauksia, jotka ovat rakentuneet jonkin aikaa. Näette tätä Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja kaikkialla ympäri maailman.
Mikään noista tilanteista ei tule räjähdysherkäksi yhdessä yössä. Ihmiset maailman joka kolkassa heräävät, haastavat korruptoituneet järjestelmät ja pyytävät muutoksia. Se miltä tämä herääminen näyttää, vaihtelee tekijäjoukosta riippuen, mukaan luettuna tietoisuus, kulttuuri ja sortamisen taso.
Uranus-Oinas-transiitin aikana - joka on seuraavat seitsemän vuotta - vallankumouksista ja kaikenlaisista uudelleenjärjestelyistä tulee ajan tunnusmerkkejä. Todistatte lukemattomia ulkoisia muutoksia ja järkytyksiä.
Suurimmat muutokset Suurimmat muutokset joihin teidän kannattaa kiinnittää huomiota, ovat kuitenkin sisäisiä. Luotte niitä, kun siirrytte korkeampiin energiataajuuksiin. Te jumalaisina muutoksentekijöinä luotte täysin uuden valontäyteisen todellisuuden. Tuo todellisuus syntyy omassa elämässänne, sisäisen transformaatioprosessinne osana. Lisäätte siihen energiaa joka kerta, kun osallistutte rauhan ryhmämeditaatioihin, joka kerta kun meditoitte ja joka kerta kun parannatte jonkin vanhan mallin.
Maailma jossa elätte, muuttuu nyt merkittävin tavoin. Myllerryksen keskellä kuitenkin monet asiat ovat samoja. Vakio on, että joka päivä teille esitellään uusi kangas. Tuolla kankaalla on uusia tilaisuuksia ja uusia haasteita. Päättäkää, että toivotatte tervetulleeksi jokaisen niistä ja hyödynnätte ne korkeimmalla tavalla.
Luottakaa, että henki on kanssanne opastamassa askeleesta toiseen! Luottamus mistä puhumme tässä, ei ole sokeaa uskoa. Se ei perustu taikaan tai taika-ajatteluun. Siinä ei ole kyse voimanne antamisesta jollekin näkymättömälle henkivoimalle - kyse on yhdistymisestä tuon voiman kanssa. Ihmeet ja kvanttimuutokset tietoisuudessa ovat peräisin henkiulottuvuudesta. Kun luotatte tähän ulottuvuuteen enemmän ja yhdistätte sen päivittäiseen elämäämme, ei ole mitään haasteita, jotka ovat liian suuria ratkaistavaksi.
Voimanne kirjoittaa historia uudelleen Historiaa luodaan yksi hetki kerrallaan. Nykyisyys on tulosta historiasta, minkä te ja muut loitte aiemmin. Tulevaisuus tulee menneisyydestä - se sisältää nykyisyyden ja sen, mitä laitatte nyt paikoilleen luodaksenne valontäyteisemmän maailman.
Millään muulla sukupolvella ei ole ollut tilaisuutta muuttaa niin paljon tulevien sukupolvien kohtalosta. Teillä on voima muuttaa se, mikä on rikki. Elätte nyt tehdäksenne tämän. Joka kerta kun lisäätte valoa maailmanlaajuiseen kriisiin, autatte ankkuroimaan uusia energioita planeetalle.
Miettikää, mitä on tapahtunut Japanissa ja Lähi-idässä, ja nähkää ne tilaisuuksina kurkottaa toisia kohti myötätuntoisesti. Japanin kansa joka on nyt kriisissä maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen, tarvitsee teidän rukouksianne ja energiatukeanne. He eivät ole vieraita, he ovat sisarianne ja veljiänne, koska kaikki maan päällä ovat yhteydessä ihmisperheeseen.
Myötätunto ei tunne rajoja tai välimatkoja. Teidän ei tarvitse puhua jonkun kieltä tai ymmärtää hänen kulttuuriaan välittääksenne. Tavalliset ihmiset Libyassa ja muualla Lähi-idässä haluavat samoja asioita kuin te - olla rakastettuja ja vapaita sortamisesta. Kurkottakaa heitä kohti rukouksillanne ja luotte kohottavaa energiaa. Älkää ajatelko itseänne vain yhtenä ihmisenä, joka rukoilee, vaan yhtenä maailmanlaajuisessa yhteisössä muiden kanssa, jotka jakavat sydämenne unelmat.
Kun jatkatte jumalaisen luontonne löytöretkeä, ympäröimme teidät rakkaudellamme ja valollamme. Olemme Kahdentoista neuvosto. Kahdentoista neuvostoa kanavoinut Selacia (lightworkers.org)
22.3.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
"Erillisyys itsestämme on kaiken tuskan lähde. Jos luovumme erillisyydestä, ei ole tuskaa."
Ja tässä on päällikkö Joseph.
Päällikkö Joseph
Puhuimme äskettäin yhteydestä - miten te kaikki olette yhteydessä toisiinne fyysisinä olentoina ja miten olette yhteydessä kaikkiin meihin hengessä.
Tämän "kääntöpuoli" on erillisyys.
Kuten John sanoi, erillisyys itsestänne on tuskan lähde. Hoitokeino tuohon tuskaan on luopua erillisyydestä. Mutta miten se tehdään?
Käsitämme, ettei kukaan teistä aiheuta tahallaan itselleen tuskaa. Jos se olisi tahallista, kenties teidän olisi helpompaa luopua siitä.
Silloin kun inkarnoiduitte planeetallenne, te sieluna tiesitte, että tietty määrä siitä unohdettaisiin, kuka todellisuudessa olette. Mutta se oli osa peliä, mitä lähditte pelaamaan fyysiseen muotoon. Sielunne halusi haastetta ja huvia pelin pelaamisesta.
Pikkulapsena tiesitte kaiken tämän. Mutta sitten teidät aivopestiin tehokkaasti ja iloinen henkenne murskattiin, tavallisesti alkaen vanhemmistanne, jotka olivat itse unohtaneet, keitä he olivat. Ja sitten yhteiskuntanne otti tuon tehtävän - nimittäin opettajat, kirkot, hallitukset.
He periaatteessa käskivät teitä unohtamaan, kuka olette - se iloinen, vapaa, hauskaa rakastava henki, joka oikeasti olette. Useimmat teistä omaksuivat tuon massatietoisuuden mentaliteetin. Asetuitte "riviin".
Tämä on periaatteessa ihmisrodun tarina muutaman tuhannen vuoden ajalta.
Mutta nyt on aika herätä ja muistaa täysin, kuka olette - Jumala ihmismuodossa. On aika lopettaa erillisyys itsestänne, Jumalasta.
Kohtuullisuuden nimissä meidän on sanottava, että monia lisää on heräämässä tänä päivänä, mukaan luettuna tätä lukevat. Kehumme teitä ja taputamme teille siitä.
Alatte kurkistaa unohduksen verhon, erillisyyden harhan välistä. Mitä enemmän teette sitä, sitä iloisemmalta teistä tuntuu. Elämästänne tulee helppoa ja vaivatonta.
Lopulta erillisyyden tuska häviää. Te ja Jumala olette taas tulleet yhdeksi. Kohoatte ilon siiville.
KOSMINEN MERI Rakkaat maadoittuneet sielut, olemme Arcturuslaisia, täällä jatkaaksemme matkaamme. Haluamme muistuttaa teille taas, että kun kukin teistä jatkaa heräämistään viidennen ulottuvuuden itselle, alatte muistaa elämänne kuoleman ja elämän "välissä", toiset kolmannen ulottuvuuden todellisuudet ja elämät korkeammissa ulottuvuuksissa. Nämä todellisuudet tapahtuvat kaikki samaan aikaan nyt-hetkessä. Siksi ne eivät ole "toisia" elämiä - ne ovat rinnakkaiselämiä.
Viidennen ulottuvuuden astinkivi-rinnakkaistodellisuutenne auttaa teitä sopeutumaan laajentuneeseen todellisuuteenne ylösnousemuskohdassanne. Tämä viidennen ulottuvuuden ilmaisumuoto moniulotteisesta itsestänne "pyörii" samanaikaisesti kolmannen ulottuvuuden ilmaisumuotonne kanssa. Tämä "kaikki tapahtuu tässä ja nyt" -käsite voidaan ymmärtää vain moniulotteisesta käyttöjärjestelmästänne. Näin ollen päästäkää irti kiinnittymisestänne lineaariseen ja aikasidonnaiseen ajatteluun, jotta voitte paremmin ymmärtää, miten rinnakkaismaailmat ovat vuorovaikutuksessa monien taajuuksien valtavassa kosmisessa meressä.
Jos olette uineet meressä tai toisessa vedessä, tiedätte, että uidessanne voitte mennä vesialueiden läpi, jotka ovat paljon kylmempiä tai lämpimämpiä. Voitte tuntea tuon lämmön ja kylmyyden kehossanne, mutta ette voi nähdä, miksi lämpötila on erilainen. Sama pätee kosmiseen mereen. Kun tietoisuutenne/valokehonne virtaa kosmisessa meressä, erilaiset rinnakkaistodellisuudet sekoittuvat, limittyvät ja ovat rinnakkain. Ette voi nähdä näitä eri todellisuuksia, mutta voitte tuntea ne - aivan kuin veden eri lämpötilat. Näin ollen uidessanne tietoisesti kosmisessa meressä - mitä teette usein tiedostamatta nukkuessanne - voitte käydä monissa eri rinnakkaistodellisuuksissa.
Te kaikki jotka olette tulleet vapaaehtoisena tähän henkilökohtaiseen ja planetaariseen ylösnousemusprosessiin, saatte monia vihkimyksiä. Nämä vihkimykset ovat välttämättömiä, jotta voitte puhdistaa pelon aurastanne ja keskittää tietoisuutenne ehdottomaan rakkauteen. Aina kun puhdistatte omaa auraanne, puhdistatte myös osan Gaian aurasta, koska te ja planeetta olette yksi olento. Tämä puhdistaminen auttaa teitä tietoisesti kokemaan rinnakkaistodellisuuksianne, koska tuntemattoman pelko tukkii laajentunutta havaintokykyänne.
Aina kun tarkastelette jotain vaihtoehtoista elämää, teillä on tilaisuus kirjoittaa se uudelleen korvaamalla pelon ehdottomalla rakkaudella. Tämä parantuminen syöksyy sitten moniulotteisen itsenne sekä Gaian kehon läpi. Koska olette tietoisuutenne kaikkien ilmaisumuotojen summa, se mitä tapahtuu yhdessä todellisuudessa, jaetaan kaikkien rinnakkaisten ilmaisumuotojenne kanssa. Kun muistatte yhdistyä astinkivi-itsenne kanssa, saatte kyvyn tarkastella kaikkia elämiä, joita esitetään myriadeissa ajoissa, paikoissa ja ulottuvuuksissa.
RINNAKKAISTODELLISUUKSIEN LUOMINEN
Rinnakkaistodellisuuksia voi syntyä, silloin kun on tehtävänä "joko-tai" -päätöksiä. Koska olette moniulotteisia olentoja, usein valitsette kokevanne kummankin näistä vaihtoehdoista, jotta voitte saada maksimikasvun mistä tahansa todellisuudesta. Toisin sanoen, jos teidän täytyy tehdä valinta kahden asian välillä ja valitsette toisen (kuten uuden työpaikan ottaminen), toinen kokemus (pysyminen vanhassa työssä) jatkuu rinnakkaistodellisuudessa. Toisaalta, todellisuudessa missä valitsette pysyä vanhassa työssänne, teillä on rinnakkaistodellisuus, missä otitte uuden työn.
Kun olette kirjautuneena 3D-ohjelmaan, polarisoituneilla valinnoilla - erityisesti pelkopohjainen vai rakkauspohjainen - on suurin mahdollisuus luoda rinnakkaistodellisuuksia. Lisäksi pelkopohjaiset valinnat luovat alemman taajuuden rinnakkaistodellisuuden ja rakkauspohjaiset valinnat luovat korkeamman taajuuden todellisuuden. Esimerkiksi jos päätätte pysyä vanhassa työssä, koska pelkäsitte, ettette olisi riittävä tekemään uutta työtä, jakaudutte rinnakkaistodellisuuden alempaan taajuuteen. Toisaalta jos päätätte ottaa uuden työn, koska uskotte rakastavanne sitä tai rakastatte itseänne riittävästi uskoaksenne, että voitte nousta uuden työn haasteen tasalle, luotte korkeamman taajuuden rinnakkaistodellisuuden.
Missä tahansa todellisuudessa olettekin, tietäkää, että tuosta vaihtoehdosta on korkeamman tai matalamman taajuuden ilmaisumuoto. Jos olette matalamman taajuuden rinnakkaistodellisuudessa, tiedätte, että teistä on toinen ilmaisumuoto, jolla on suurta itseluottamusta ja "itserakkautta". Sitä vastoin jos elätte korkeamman taajuuden todellisuudessa, voitte palvella oppaana itsellenne alemmassa taajuudessa. Korkeamman taajuuden todellisuudet perustuvat rakkauteen, kun rakkaus sitoo kaiken elämän ykseyden suureksi luomisvoimaksi. Sitä vastoin alemman taajuuden todellisuudet perustuvat pelkoon, kun pelko erottaa teidät ykseydestä ja heikentää luovuutenne ristiriitaan ja selviytymiseen.
Toinen esimerkki olisi se, kun atlantislaiset päättivät olla riippuvaisia koneistaan, sisäisen ykseysyhteyden sijasta. (Ks. helmikuun 2011 uutiskirje) He päättivät olla riippuvaisia koneista, koska he pelkäsivät, ettei heidän sisäinen yhteytensä ykseyteen ollut riittävän vahva. Heistä tuntui tältä, koska he olivat kiintyneet liikaa egoonsa eivätkä olleet enää jatkuvassa yhteydessä ykseyden ehdottoman rakkauden virtaan.
Tuo pelkopohjainen päätös aloitti pitkän matkan matalampiin taajuuksiin - erillisyyteen, polariteettiin, irrallisuuteen itsestä ja riippuvuuteen jostain itsensä ulkopuolisesta. Koska todellisuusversio jakautui lisääntyvään erillisyyteen ykseydestä, toisista ja planeetasta, vertailun, kilpailun, konfliktin ja sodan käsitteet saivat alkunsa. Sillä välin jatkui rinnakkaistodellisuus elämästä ykseydessä rakkauspohjaisessa todellisuudessa.
Henkilökohtaisella tasolla jakaudutte kahteen rinnakkaistodellisuuteen, silloin kun tapahtuu tilanne, missä voitte valita rakkauden, ykseyden ja itsetietoisuuden tai pelon, erillisyyden ja riippuvuuden ulkoisista olosuhteista. Kun rinnakkaistodellisuus jakautuu, se alkaa elää omaa elämäänsä. Sanomme "todellisuus jakautuu", sillä aina kun teette pelkoon ja erillisyyteen perustuvan valinnan, jakaudutte siitä totuudesta, että olette moniulotteinen olento ja voitte havaita kaikki vaihtoehdot nyt-hetkessä. Todellisuus missä valitsitte rakkauden, ykseyden ja suuremman itsen, ei ole "jakautunut" todellisuus, sillä se pysyy vireessä itsenne kanssa. Toisaalta, aina kun teette pelkopohjaisen valinnan, resonanssi putoaa alle moniulotteisen itsenne värähtelyn ja jakaudutte matalamman taajuuden rinnakkaistodellisuuteen.
Silloin kun Atlantis teki pelkopohjaisen päätöksen olla riippuvainen koneista, se ei ollut huono päätös, mutta se otti todellisuuselämän, mikä oli enemmän ja enemmän irti moniulotteisesta itsestä. Näin ollen yhteys ehdottomaan rakkauteen ja moniulotteiseen valoon heikkeni, mikä sai aikaan asteittaisen putoamiseen pelkoon ja pimeyteen erillään ykseydestä. Tämä todellisuus missä te elätte, antoi suuria mahdollisuuksia ja suurta kasvua, mutta erotti myös sielun elämänvirroista niin paljon, että he eksyivät. Itse asiassa monet näistä olennoista ovat edelleen eksyksissä.
Toisaalta te jotka olette heränneet, olette saavuttaneet suurta viisautta, voimaa ja rakkautta. Tietysti Lemuriasta ja Atlantikselta selviytyneet saivat toisen mahdollisuuden, kun he loivat uuden todellisuuden maan sisälle. Tämä uusi todellisuus on kehittynyt korkeampaan neljänteen ja viidenteen ulottuvuuteen ja auttaa laskeutuneita sieluja Gaian ylösnousemuksen aikana. Atlantiksen korkeamman taajuuden versiossa nämä eksyneet ja pimeät sielut ovat edelleen yhteydessä valoonsa ja auttavat myös Gaian ylösnousemuksessa.
MATKA KUUDENTEEN ULOTTUVUUTEEN
Opastamme nyt valokehonne siihen korkean taajuuden rinnakkaistodellisuuteen, missä Lemuria ja Atlantis päättivät syklinsä rauhassa, rakkaudessa ja antautuneena ykseyteen. Tällä tavalla voitte saada kokemuksen syklin rauhallisesta ja rakastavasta päättymisestä sekä tilaisuudesta planeetan ylösnousemukseen. Teillä on myös muistoja nykytodellisuudestanne, missä olette saaneet suurta vahvuutta, rohkeutta ja sinnikkyyttä nykyisen todellisuusversionne rinnakkaistodellisuuksien kautta.
Katso YouTube-video http://www.youtube.com/watch?v=VWWJHyTyuAg Ollessanne valokehomuodossa voitte helposti ohjata tietoisuuttanne kytkeytymään mieleenne. Ohjatkaa tietoisuutenne henkilökohtaisesta mielestä, fyysisestä itsestä ja kolmannen ulottuvuuden havainnoista moniulotteiseen mieleen, valokehoitseen ja moniulotteisiin havaintoihin.
Sallikaa moniulotteisen tietoisuutenne tiedostaa valokehonne …
Muuttakaa mielenne havaitsemaan itsenne valokehona maa-astiananne sijasta …
Aivan kuin maa-astianne havaitsee maan ympärillään, nähkää, miten valokehonne havaitsee valoa kaikkialla ympärillään …
Koska Käytävämme resonoi viidennen ulottuvuuden taajuutta, voitte helposti havaita valokehonne Käytävässä …
Katsokaa ympärillenne ja nähkää monien valokehojen jakavan kokemuksenne tästä Käytävästä …
Olkaa yhteydessä heihin ja kommunikoikaa heidän kanssaan, kun yhdistätte tietoisuutenne yhdeksi …
Olemme nyt valmiita aloittamaan ulottuvuuksienvälisen matkamme.
Rentoutukaa ja tarkkailkaa, kun Käytävämme pyörii nopeammin ja nopeammin. Valokehonne voi helposti sopia yhteen tämän kohoavan taajuuden kanssa.
Kun kurkistatte Käytävämme seinien läpi, näette, että teitä ympäröi valtava valomatriisi. Tämä matriisi on Jumalan suunnitelma elämästä maan päällä. Täysin aktivoidusta moniulotteisesta käyttöjärjestelmästänne voitte havaita monia valotaajuuksia upotettuna tähän ohjelmaan.
Nähkää maan kolmannen ulottuvuuden taajuus …
Nähkää maan neljännen ulottuvuuden aura …
Kalibroikaa tietoisuutenne korkeampaan taajuuteen nähdäksenne uuden maan …
Laajentakaa tietoisuuttanne taas nähdäksenne kuudennen ulottuvuuden matriisin …
Tarkkailkaa, miten kuudennen ulottuvuuden matriisi sisältää maan kaikki versiot …
Nähkää moniulotteisen itsenne monien ilmaisumuotojen matriisi …
Nähkää kolmannen ulottuvuuden matriisinne …
Kalibroikaa tietoisuutenne näkemään neljännen ulottuvuuden matriisinne …
Sitten nähkää viidennen ulottuvuuden matriisinne …
Nähkää nyt maan jumalainen suunnitelma …
Näettekö, miten se säkenöi ja kimaltaa?
Katsokaa tähän valokehonne korkeampaan ilmaisumuotoon …
Tuossa matriisissa näette viidennen ulottuvuuden ilmaisumuotonne …
Nähkää neljännen ulottuvuuden ilmaisumuotonne …
Nähkää kolmannen ulottuvuuden ilmaisumuotonne …
Keskittäkää tietoisuutenne tunteaksenne kaikkia näitä monia versioitanne …
Pyydämme teitä nyt yhdistämään kaikki nämä aspektinne kollektiivitietoisuuteen Käytävässä …
Yhdistäkää tietoisuutenne Arcturuslaisten tietoisuuteen …
Tuntekaa tämä moniulotteinen ykseystietoisuus …
Yhtenä tietoisuutena keskitymme kaikki tuntemaan Lemuriaa ja Atlantista, kun ne elivät ykseyden, puhtauden, rauhan ja ehdottoman rakkauden jumalaisessa suunnitelmassaan …
Ylläpitäkää tuo puumerkkitaajuus elämästä, joka on täynnä ykseyttä, puhtautta, rauhaa ja rakkautta korkeassa sydämessänne ja "tallentakaa tiedosto" kolmanteen silmäänne!
Kun tallennatte tämän tiedoston, yhtäkkiä koette itsenne suureksi linnuksi, joka lentää platinavesien yli kohti kultaista temppeliä kimaltavan vuoren huipulla.
LENTO LEMURIAAN
Olemme Kaa-ah, myös Lemuriana tunnetun Mun lintuparvesta. Olemme täällä kertomassa teille rauhan, rakkauden ja ykseydelle antautumisen maailmastamme. Ette luultavasti osaa sanoa nimeäni kunnolla enkä minäkään pystyisi sanomaan teidän nimeänne, sillä puhumme vain soinnuilla ja melodioilla. Pystymme kuitenkin yhdistymään telepaattisesti tämän ihmisen kanssa. Tulimme hänen tietoisuuteensa noin neljä vuotta sitten visiona. Tämä visio oli rakkain muistoni lentämisestä kultaiseen kaupunkiimme. Tietysti koko maailmamme värähtelee pronssin, hopean, kullan ja platinan sävyjä.
Me muinaisella Mulla olimme nimittäin ensimmäisinä kokeilemassa muotoa tässä suuressa galaktisessa kiertosyklissä. Oli toisia todellisuuksia, jotka olivat aiemmissa sykleissä, mutta ne olivat melko tuntemattomia meille inkarnaatiomme aikana. Tulimme ykseydestä ja yritimme luoda kaksinaisuustodellisuuden, mikä perustuu rauhaan ja rakkauteen, mutta tässä kohtaa todellisuutemme oli edelleen yhtä. Meille on ilo kommunikoida kanssanne. Kun katsomme kollektiivimieleenne, näemme, että sana "me" merkitsee monia, mutta meidän mielillemme monet ovat yksi. Näin meillä ei ole mitään termiä monille yksilöille. Olemme parvi. Jokainen meistä välittää yhtä paljon parvesta kuin sydämestä, joka sykkii rinnassamme.
Kenties näin oli, koska sykimme kaikki sen pyhän munan sydämen tahtiin, mikä oli elämän sydän Äiti Maan todellisuusheijastuksessa. Maa jota nyt kutsutaan Gaiaksi, oli vastuussa sen luomisvoiman jatkuvasta kypsyttämisestä, mikä säteili pyhästä munastamme. Vastineeksi Mu joka oli koko planeetta meille, hengitti jatkuvasti pyhää elämänvoimaansa pyhään munaan luomaan äärettömän luomiskierron. Me, Mun lintuparvi, olimme pyhän munan vartijoita.
Kaikki Mu-kansalaisemme eivät olleet lintuheimoa. Mun olennot kokeilivat monia muotoja. Muotokäsite oli uusi meille, sillä todellisessa kodissamme valon korkeammissa ulottuvuuksissa olimme puhdasta tietoisuutta. Monet Mun kansalaiset tulivat rakkaaseen Äiti Maahamme aloittaakseen suuren elämänkokeilun, ei vain muodossa, vaan polarisoituneessa muodossa, missä äärimmäisen polariteetin oli määrä lopulta vaikuttaa erillisyydeltä.
Kokeilussamme ykseyden heijastuksen piti vähitellen jakautua valoksi ja pimeydeksi ja muodon piti jakautua mies- ja naissukupuoleksi. Elämän aiemmissa sykleissä Äidin pinnalla oli ollut monia vierailijoita. Äiti Maallemme oli annettu elämänmuoto, mihin sisältyi monia ilmaisumuotoja. Sillä tavoin hän valmistautui viimeiseen vihkimykseensä - ehdottoman rakkauden vihkimykseen. Rakkaus on multiversumin yhtenäinen voima ja rakennusvoima. Ykseydessä tunnetaan vain rakkaus ja rakenne. Silloin kun emme enää tarvitse jotain rakkausilmennystämme, vedämme vain pois huomiomme ja aikomuksemme. Tuossa kohtaa luomisemme palaa vähitellen puhtaan potentiaalin tilaan.
PYHÄ MUNA
Pyhä munamme oli astia mahdollisuusaalloille (hengen toiveet kokea muoto) ja oli meidän velvollisuutemme suojella munaa ja varmistaa, että sen ykseyden valovirta oli jatkuvaa. Huomion ja aikomuksen voimalla Mun kansalaiset pystyivät kutsumaan mahdollisuusaaltoja ilmentämään, mitä tahansa tarvitsimme. Tällä tavalla loimme muotoja tietoisuudellemme. Meillä on hyvin hauskaa monia eri muotoja kokeillessa. Aivan kuin te kokeilette erilaisten vaatteiden käyttämistä kehollanne, me kokeilimme erilaisten muotojen käyttämistä tietoisuudellamme.
Äiti Maan "pesä" pyhälle munalle, planeetan voimalähteelle, oli korkeimman vuoremme huipun sisällä, kaukana Mun asukkaiden psyykkisen energian häiriöistä. Yhden korkeimman vuoremme - joita meillä oli muutamia - korkeimmassa huipussa Suuri Äiti voisi elää jatkuvasti kommunikoiden kumppaninsa, Isä Hengen kanssa. Näin Äiti Maa ja hänen jumalainen vastineensa, Isä Henki, voisivat suojella ja ehdottomasti rakastaa pyhää munaansa. Tämä hengen ja aineen jatkuva yhteys antoi meille voiman luoda tietoisesti muotojamme.
Me, pyhän munan vartijat, tarvitsimme muodon, mikä osaisi lentää, koska olimme lähettiläitä Äidin ja sen meren ja maan välillä. Kun aloitimme elämäkokeilumme polarisoituneessa muodossa, kaikki olennot pystyivät helposti leijumaan ylös vuorta, suureen Loppuunsaattamisen temppeliin. Kuitenkin Äidin tullessa aina vain polarisoituneemmaksi, meidän täytyi valita muoto, mikä sopeutui yhteen sen neljästä elementistä - maa, ilma, tuli ja vesi. Näin ollen jotkut meistä valitsivat kävellä maan päällä, toiset lentää ilmassa tai uida meressä ja toiset valitsivat jäädä muodottomaan valoon, jotta he voisivat palvella tulielementtiä.
Vähitellen vesiolennot eivät voineet olla riittävän kauan poissa vedestä kulkeakseen pitkän matkan ylös vuorelle, tuliolennot valitsivat jäädä lepattavaan ja jatkuvasti muuttuvaan valomuotoonsa ja matkasta ylös vuoren temppeliin tuli liian työläs niille, jotka kulkivat maata pitkin. Näin ilman olennoista tuli pyhän munan vartijoita. Pystyimme helposti lentämään vuorenhuipun ja veden yli maahan. Pystyimme myös keskustelemaan valo-olentojen kanssa heidän säteidensä kautta taivaalla. Kaikki neljän elementin olennot olivat täysin tietoisia muodostaan ja kommunikoivat kaikkien muiden olentojen kanssa sen voiman avulla, mitä kutsutte telepatiaksi ja empatiaksi.
Pyhän munan vartijoina teimme pesiä vuoren ulkopuolelle, temppelin alapuolelle, jotta saatoimme munia ja hautoa omia muniamme. Teimme munan vain, sitten kun olimme valmis kokemuksessamme polarisoituneen todellisuuden jäsenenä ja kaipasimme kotiin ykseyteen, vierailulle henkiperheemme kanssa. Tuolloin rakensimme pesän yhteen monista koloista vuorenhuipun lähellä ja munimme munan.
Munamme hedelmöitti välittömästi suuren Isä Hengen virtaus, mikä tunkeutui tornimme jokaiseen molekyyliin. Istuimme sitten munamme päällä, kunnes joku henki joka oli kiinnostunut kokemaan ilmaolennon ilmentymän, tuli munaamme. Kun henki oli tullut munaan, sen tietoisuus kulki pitkin Muta oppiakseen kaiken todellisuudestamme ja sen tulevista vastuista ja kokemuksista lintuparven jäsenenä. Jos henki päätti, että se halusi olla parvemme jäsen, kanaemo jakoi tietoisuutensa olennon kanssa, joka kypsyi munassa. Kun muna kuoriutui, emo koulutti uutta lintua, kunnes sen korvaaja pystyi täyttämään kaikki velvollisuudet yksin.
Tässä kohtaa emokana vilahti ulos muodostaan ja palasi henkeen. Teidän on käsitettävä, että todellisuudessamme ei ollut syntymää tai kuolemaa. Syntymä merkitsi tietoisuuden ympäröimistä muodolla ja kuolema tuon muodon vapauttamista takaisin elementtikomponentteihin, jotta tietoisuutemme voi palata todelliseen, muodottomaan tilaansa. Itse asiassa tilanne on sama teidän aikananne. Lisäksi "söimme" vain valoa. Näin ollen ei ollut koskaan tarvetta ruokaan tai jätteiden poistamiseen. Todellisuudessamme ei ollut mitään kuollutta. Elämä oli muodossa, sitten elämä lähti muodosta ja sitten muoto hävisi. Kaikki muoto oli täynnä elämää ja kaikki muoto kommunikoi kaiken elämän kanssa.
Toivoimme, että voisimme säilyttää tuon ymmärryksen elämästä, kun alensimme taajuuttamme värähtelyyn, missä polariteetti oli olemassa. Olimme väärässä tässä olettamuksessa, mutta peli ei ole vielä loppu. Siksi kommunikoimme kanssanne, muodon jäsenet, muistuttaaksemme teitä todellisesta alustanne. Me lintuheimosta toivotamme teille ehdotonta rakkautta ja ikuista yhdistymistä henkenne kanssa.
Kaa-ah
Kun säädätte havaintotapaanne, toinen olento virtaa tietoisuuteenne. Hänen nimensä on Ra Nune.
ATLANTIKSEN RA NUNE
Tervehdys, olen Ra Nune, korkea-arvoinen pappi Atal Kenarianista. Atal Kenarian on pyhän Atal-saaremme keskustemppeli. Koska puhun teille ajan tuolta puolen, olen tietoinen, että elätte rinnakkaistodellisuudessa, missä Mu ja Atlantis eivät pystyneet jatkamaan elämistä rauhassa toistensa ja itsensä kanssa. Teidän todellisuusversiossanne Mu ja Atlantis vajosivat mereen ja hävisivät useimpien jäljellä olevien "laskeutuneiden" alitajuntaan.
Kuitenkin omassa todellisuusversiossani emme pystyneet vielä ylösnostamaan Gaiaa, mutta emme vajonneet ihmiskunnan alitajuiseen mieleen. Maa-alueemme tosiaan palasivat mereen, mistä ne olivat kerran nousseet, sillä se oli syklimme kulminaatio. Tästä huolimatta pystyimme olemaan rauhassa tilanteemme kanssa ja useimmat meistä ylösnousivat viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli. Teidän todellisuudessanne vastakkainen oli totta. Suurta tuhoa ja pelkoa koettiin muodossa Atlantiksen ajan lopussa ja tämä pelko juurtui syvään Gaian maahan ja mereen.
Minä, Ra Nune, edustan rinnakkaistodellisuutta, missä rakkautta, rauhaa ja ykseydelle antautumista koettiin maailmamme lopussa. Puhun kanssanne tarkoituksenani auttaa teitä rakastamaan, olemaan rauhassa ja antautumaan transformaationne aikana. Todellisuuteni asukkaat eivät kyenneet ylösnostamaan Gaiaa, koska se ei ollut valmis. Se tiesi, että myös meidän todellisuusversiossamme oli liikaa asukkaita, jotka eivät olleet valmiita päästämään irti erillisyyden ja kaksinaisuuden kokemisesta.
Gaia on nyt ylösnousemusprosessissa ja ne ihmiset (sillä kaikki ei-ihmisasukkaat ovat valmiita) jotka eivät voi päästää irti pelosta ja tarpeesta kokea valtaa muihin, siirtyvät hologrammikopioon jatkamaan kolmannen ulottuvuuden peliä. Tällä tavalla niillä joilta on edelleen hukassa todellinen, moniulotteinen itse, on enemmän aikaa jatkaa oppituntejaan, mutta aikamäärä riippuu heidän valinnoistaan.
Jos he valitsevat elää pelossa, mikä on uhri/hyväksikäyttäjä-ohjelma, heillä on vähemmän aikaa, koska pelkovirus pilaa nopeasti heidän kolmannen ulottuvuuden hologramminsa. Lopulta tämä vioittuminen sulkee tai romuttaa heidän ohjelmansa. Toisaalta, jos he valitsevat rakastavansa, heillä on enemmän aikaa, koska rakkaus parantaa. Rakkaus myös luo ja se luo ehdottoman rakkauden taajuussillan heidän hologrammistaan ylösnousseen maan todellisuuteen.
Tämä silta on vain niiden havaittavissa, jotka pitävät rakkautta sydämessään. Syynä tähän on, että vain rakkaustaajuus nostaa heidän tietoisuuttaan riittävästi tätä siltaa vastaavan energian havaitsemiseksi. Silloin kun ne jotka resonoivat rakkauteen, ylittävät tuon energiasillan ylösnousemukseen, vain ne jotka valitsevat pelon, jäävät tuohon hologrammiin. Tuossa kohtaa hologrammiheijastus romuttuu. Sen minne nuo sielut menevät, päättää heidän oma tietoisuustilansa. Me, Atlantiksen siirtymän rakkauspohjaisen version jäsenet, autamme vapaaehtoisesti teidän todellisuutenne jäseniä toivoen, ettei kukaan menetä planetaarisen ylösnousemuksen upeaa kokemusta.
Olemme itse asiassa yhtä kanssanne. Vaikka jakauduitte rinnakkaistodellisuuden matalampaan taajuuteen, säilytitte muodon myös täällä meidän todellisuusversiossamme. Silloin kun jakaudutte uuteen rinnakkaistodellisuuteen, jäätte myös alkuperäiseen todellisuusversioonne. Voitte kuitenkin havaita tämän vasta, kun tietoisuutenne resonoi viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli. Sinä joka vastaanotat tämän viestin, olet vain sielusi sirpale ja myös meidän ryhmäsielumme sirpale.
Ensimmäinen jakautuminen matalammin värähtelevään rinnakkaistodellisuuteen tehtiin, kun valittiin tulla riippuvaiseksi ulkoisista laitteista sisäisen ykseydenvirran sijasta. Tuolloin ensimmäinen kaksinaisuusohjelma luotiin kera harhan, että "sinä luoja" (keksijä) ja "sinä luomus" (laite) olette erilliset. Tämä sisäisen maailman (sisäinen luomisvoima) ja ulkoisen maailman (luominen fyysisessä maailmassa) kaksinaisuus muodosti harhan, että sisäinen ja ulkoinen maailma ovat erillisiä.
Vielä pahempaa, erillisyys luojan ja luomisen välillä muodosti harhan, ettei ainoastaan luominen ollut erillään sinusta, vaan olit erillään myös luovan energian lähteestäsi - ykseydestä. Tuolloin Jumalasta tuli kehostasi erillinen olento, joka eli korkealla sinun tai ulkoisen maailmasi maan yläpuolella. Tieto että olet ikuisesti yhtä Jumalan/Luojan kanssa, tiedettiin silloin vain henkisissä temppeleissä.
Julmuus alkoi keksittäessä geenimanipulointi luomaan orjarotu, mikä alensi rinnakkaistodellisuutenne taajuutta vielä lisää. Kun erillisyystietoisuus ja julmuus lisääntyivät, sota ja Atlantisen ja Lemurian lopullinen tuhoutuminen syöksi todellisuutenne yli 10000 vuodeksi jatkuvasti lisääntyvään pimeyteen. Mutta nyt uusi aika on alkanut ja maadoittuneet sielusirpaleemme heräävät kuin liljat lämpimänä kevätpäivänä.
En halua ylikuormittaa teitä liiallisella informaatiolla. Siksi palaan luoksenne lyhyen aikarupeaman jälkeen aloittamaan ulottuvuuksienvälisen matkamme maaplaneetan kuudennen ulottuvuuden jumalaiseen suunnitelmaan/matriisiin. Tässä matriisissa on jokainen todellisuus, mitä on koskaan ollut Gaialla. Siihen saakka toivotan teille rakkautta ja toivotan teille rauhaa. Te, urheat sielut, jotka nyt palvelette rakasta Gaiaa, olette kaunista katsottavaa. Koko paikallisen universuminne jäsenet suojelevat, kouluttavat ja tukevat suurta hetkeänne.
Me, galaktisen perheenne jäsenet, olemme pahoillamme, ettei Japanin katastrofia voitu välttää. Niin kamala kuin se olikin, se on kuitenkin suuresti vähentänyt rikoksentekijöiden aikeita. Saatoimme nähdä omasta näkökulmastamme tuhomullistuksen hautuvan. Olemme täällä kertomassa teille, että tällaisen katastrofin siemensyy alkoi Atlantiksen romahtamisesta. Ne pimeyden viittaa kantavat sielut, jotka menivät todellisuuden matalampiin taajuuksiin Atlantiksen romahduksen aikana, ovat selviytyneet ja olleet todellisuudessanne siitä lähtien.
Heitä on soluttautunut jokaiseen hallitukseen, uskontoon ja tieteelliseen ponnisteluun. Pimeiden sielujen salaiset tihutyöt ovat jatkuneet jossain määrin viimeiset 10000 vuotta, mutta suurimman osan ajasta he ovat onnistuneet pysymään peitossa. Siis tähän saakka. Nyt niiden peitto räjähtää, koska te, maan heränneet sielut, käsitätte, että tarinat Illuminatista eivät ole painajaista vaan totta. Tämä tieto vähentää pelkoanne ja parantaa rohkeuttanne, koska tiedätte, että he voivat toimia vain kolmannessa ulottuvuudessa ja alemmalla astraalitasolla. Heidät on rajoitettu näihin todellisuuksiin, sillä se on heidän tietoisuusvärähtelyään.
Siksi suurin voittonne voidaan toteuttaa nostamalla tietoisuutenne heidän ulottumattomiinsa. Rakkaat maadoittuneet ystävät, tietäkää, että voitte helposti nostaa tietoisuutenne ulottuvuuksiin, jotka ovat kaukana näiden pimeiden sielujen häirinnän yläpuolella. Valitettavasti heitä on edelleen paljon Gaian fyysisellä keholla. Heillä on monia keinoja paeta sitä maallista vahinkoa, mitä he ovat luoneet, mutta taas kerran, he kaikki ovat kolmannessa ulottuvuudessa ja alemmalla astraalitasolla. Siksi he tietävät häviävänsä, sillä hyvin pian he jäävät ainoiksi niin matalaan todellisuustaajuuteen.
Kyllä, on monia, jotka ovat edelleen tietämättömiä kyvystään ylösnousta, mutta heitä ei tarvita tukemaan planeetan ylösnousemusta. Nyt on enemmän kuin riittävästi valotyöntekijöitä hoitamaan tuon tehtävän yksin. Koska nämä valotyöntekijät ovat vapaita egosta, heillä ei ole tarvetta kilpailla ja he voivat auliisti toimia yhtenä olentona. Myös Gaia on suuri olento ja hyvin onneton siitä, mitä pimeät sielut tekevät hänen keholleen. Silläkin on suuria voimia, joita se on pitänyt kurissa ihmistensä vuoksi. Se ei kuitenkaan enää hillitse itseään. Gaia on nyt muuntumisprosessissa ja se jättää nämä pimeät sielut ylösnousemuksensa jälkeen.
Olemme puhuneet portaaleista ja ulottuvuuksienvälisestä matkailusta erityistarkoituksella, mikä on valotyöntekijöidemme kouluttamista "todellisuushyppäämään" kohottamalla tietoisuuttaan niiden maan alempien tasojen yli, joista on tulossa asumakelvottomia. Pimeät sielut ovat kuin hyönteisiä, jotka hyökkäävät sairaan kasvin kimppuun. Kasvi kuolee joka tapauksessa, mutta hyönteiset nopeuttavat prosessia. Kolmannen ulottuvuuden sulkemisprosessi laitetaan ylikierroksille. Ne jotka tarvitsevat katastrofia herätäkseen, oppivat ykseystietoisuudesta suuren haasteen kohdatessaan. Tämä oppitunti auttaa heitä heräämään ja herättää myös toisia.
Lisäksi ne jotka ovat valmiita palaamaan todelliseen itseensä, tietävät, että nyt on heidän ylösnousemuksensa hetki. Tämä ylösnousemus alkaa siirtymällä kuudenteen ulottuvuuteen pysäyttämään tuhotulvan sen lähteelle, mikä on Atlantiksen romahtaminen. Sitten kun palaamme, opastamme teitä matkustamaan Gaian kuudennen ulottuvuuden matriisiin. Siellä korjaatte tuon alkutuhon, mikä jätti pimeyden voimille leijonan osan vallasta/voimasta. Todellisen itsenne viisaudella, voimalla ja ehdottomalla rakkaudella muutatte todellisuutenne juonta laittamaan valon, rakkauden, rauhan ja ykseyden voimat ajajan paikalle.
Kaikki maadoittuneet valon sielut ovat kokeneet kaiken pimeyden, mitä heidän sielunsa tarvitsee kehittyäkseen ja kasvaakseen. Siksi he ovat täysin valmiita kirjautumaan ulos 3D-pelistä ja palaamaan kotiinsa korkeampiin ulottuvuuksiin. Muistakaa, että jokaisella valotyöntekijällä on kymmenen kertaa unessa olevan voima/valo ja vielä enemmän voimaa/valoa kuin niillä, jotka valitsevat edelleen kulkea pimeydessä.
Aivan kuin pimeys on ollut piilossa, jotta se voisi hitaasti ottaa hallinnan, valo on kasvanut kodeissanne, henkisissä yhteisöissänne, perheissänne ja yliopistoissanne. Tämän valon täytyi piiloutua pimeiltä sielulta sekä niiltä, jotka pelkäsivät nähdä, että kaikki mihin he olivat uskoneet, oli harhaa. Koska nämä sielut valitsivat harhan totuuden sijasta, he jäivät ansaan tarinajuoneen, missä he eivät voineet kirjoittaa loppua. Onneksi kun valotyöntekijät kirjoittavat tarinan uudelleen ja kun pimeys pakotetaan esiin ylösnousemusprosessin jatkuvasti kasvavalla valolla, hiljaiset eksyneet sielut siinä keskellä alkavat myös muistaa totuuden.
Kyllä, totuus leikkaa usein kuin miekka, mutta lopuksi se antaa teille voiman parantaa monien valheiden vahingot. Olemme pahoillamme, ettemme voi tulla pelastamaan teitä, mutta jos ette voi löytää tietänne tiettyyn taajuuteen, niin kaikki mitä olette kärsineet myriadeissa elämissänne, on turhaa. Olette Gaian keho. Teidän pitää olla niitä, jotka käynnistävät tämän muuntumisen. Sitten ja vasta sitten voimme laskeutua toivomallanne tavalla.
Emme ole pelastajianne.
Emme ole johtajienne.
Olemme teidän ilmaisumuotojanne korkeamman taajuuden todellisuudessa!
Voisimme mennä pimeyslähteenne pohjalle, mutta silloin teiltä riistettäisiin voitto oman polkunne löytämisestä. On Jumalan suunnitelma, että pysymme taajuudessa aivan yläpuolellanne ja annamme teille käden vetääksemme teidät uuteen maailmaamme. Sen sijaan että katsotte katastrofia ympärillänne, katsokaa ylös totuuteen, joka resonoi hyvin lähellä sydäntänne. Jättäkää pimeät sielut rikkinäisten sotalelujensa kanssa ja liittykää meihin ikuisessa rauhassa ja ehdottomassa rakkaudessa.
Palaamme pian kolmannen osan kanssa. Siihen saakka tietäkää, että te kaikki voitte kommunikoida galaktisen perheenne jäsenten kanssa. Vain rauhoittukaa ja kutsukaa meitä. Olemme täällä ja vastaamme! Gaian neljännen ulottuvuuden keskiosa ja sen yli on parkkipaikka, joka on täynnä galaktisen perheenne aluksia, jotka auttavat teitä ja hurraavat teille. Kutsukaa meitä ja vastaamme!
Siunausta,Arcturuslaiset, Plejadilaiset, Siriuslaiset, Andromedalaiset ja suuren moniulotteisen itsenne kaikki ylösnousseet jäsenet.
Arcturuslaisia kanavoinut Suzan Caroll (multidimensions.com)
Uutiskirjeestä 16.3.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine