sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

VOIMAANTUMINEN Seuraava todellisuutemme




                                                 TERVEISIÄ KOTOA 

Tässä huoneessa käytettiin tänään sanaa, joka on kaikunut hyvin voimakkaana jokaisessa ihmisessä joka kerta, kun olette kuulleet sen. Tuo sana on "voimaantuminen". Se on periaatteessa energia, mihin kaikki ihmiset ovat astumassa tällä hetkellä. Olemme maininneet, että V-aika, voimaantumisen aika, on nyt alkamassa. Tämä nyt tuleva uusi energia sallii ihmisten kantaa suuremman osan omasta hengestään. Erillisyyden harhaa tarvittiin tämän pelin pelaamiseen, missä teeskenneltiin olevansa ihminen. Olette nyt tekemässä uutta kehoa, uutta energiajärjestelmää, mikä sisältää enemmän valoanne. Se sallii teidän yhdistyä toisiinne suoremmin ja jonkin ajan kuluessa siirrytte "syvä yhteys" -kommunikointiin, kuten sitä kutsumme. Tämä on yksinkertaisesti pinnallisuuden poistamista ja pääsemistä syvälle kommunikointitasolle. Pian pystytte elämään tuolla kommunikointitasolla joka päivä käyttäen harvempia sanoja ja saaden syvemmän ja voimakkaamman merkityksen kaikkeen kommunikointiinne.

Tämä tapahtuu ihmisevoluution tuloksena. Koko ihmiskunnan kollektiivivärähtely liikkuu äärimmäisen nopeasti tällä hetkellä ja auttaa muuttamaan tätä planeettaa joka päivä. Yhteydet joita nyt luodaan, matkivat energeettisesti sitä, mitä kerroimme tapahtuvan syvässä yhteydessä. Nyt teillä on vain tilaisuus saavuttaa tämä syvä yhteystaso energeettisesti jopa ilman sanoja. Tätä tapahtuu, koska ihmiset alkavat kaikkialla kommunikoida energiatasolla. Te tässä huoneessa tai katselemassa tätä olette niitä, jotka ovat opettaneet tätä monta vuotta. Tämä ei siis yllätä teitä ettekä näe paljon muutosta siinä, mistä puhumme.

Kerromme teille, että jokainen ihminen tällä planeetalla tuntee tämän energian nyt. He eivät aina tiedä, miten sopeutua siihen, eivätkä he aina ymmärrä, mitä heidän maailmassaan tapahtuu. Tyypillisesti tapahtuu niin, että silloin kun uutta energiaa tulee heidän maailmaansa, siitä tulee hyvin pieni. On jonkinlainen kriisi ja maailmastanne tulee hyvin pieni. Ette ajattele viiden vuoden päässä olevia asioita, sillä käsittelette ongelmaa, mikä on välittömästi edessänne, kun koko tietoisuutenne hyppää nykyhetkeen. Ongelmana tässä on, että tulette täysin nykyaikaan, mutta kadotatte ulottuvuuden kaikkeen, mitä tapahtuu, erityisesti suurempaan kuvaan.

On joitain avaimia, jotka voivat auttaa teitä valtavasti ylläpitämään suuremman kuvan siitä, minne olette menossa, ja yksi suurimmista on voimaantuminen. Olette kaikki siirtymässä elämän vaiheeseen, missä jokainen ihminen tällä planeetalla voi kantaa vähintään 80% siitä todellisesta ja luonnollisesta luomisvoimastaan, mikä heillä on aina ollut. Koska rakastatte kovasti numeroita, kerromme teille, että olette kantaneet alle 3%. Alatte nyt nähdä valtavan määrän muutoksia, joita voi alkaa tapahtua hyvin nopeasti tällä planeetalla, ja niitä tapahtuu monin eri tavoin.


 Uudelleenasemoitumista muutosta varten
Sitä tapahtuu tavoilla, jotka sallivat teidän nähdä itsenne muuttuvan, kun liikutte ja kohoatte kokemusten kautta - joskus myös vaikeiden kokemusten kautta, joita tulee elämäänne. Monia teistä asemoidaan uudelleen tällä planeetalla tämän taian tapahtumiseksi vuonna 2012, jolloin olette päättäneet sen tapahtuvan. Tämä on teidän ihmeenne ja se on hyvin tekeillä. Luotte taikaa. Tämän tapahtumiseksi teidän on oltava paikalla sekä energeettisesti että fyysisesti yhdistyäksenne tuohon energiaan.

Monet kokevat tällä hetkellä tapahtumia, jotka he näkevät takaiskuina. Joillain on suhdevaikeuksia, kun taas toiset huomaavat muuttavansa tietämättä miksi. Jos sinut asemoidaan uudestaan, älä pidä tätä negatiivisena. Vaikka sinun sijoittamisesi tuohon asemaan olisi negatiivinen askel, se voi hyvinkin asettaa sinut korkeimpaan potentiaaliin sitä varten, mitä tulit tekemään.

Kun ihmiset jatkavat verhon liikuttamista, tulee selväksi, että olette kaikki osa toisianne, että olette kaikki yhteydessä. Olette hyvin tottuneita sanomaan: "Voi, en pidä tuosta energiasta. En pidä tuosta henkilöstä, joten olen vain piittaamatta hänestä. En vain ole hänen lähellään ja sitten minun ei tarvitse olla tekemisissä hänen kanssaan." Kerromme teille, että pian löydätte tapoja harmonisoida myös epäsointuisimman energian kentässänne, koska olette tulleet Kotoa hyvin pyhän palapelin palan kanssa. Tämä henkilö joka vaivaa teitä, tuli myös Kotoa hyvin pyhän palapelin palan kanssa ja ongelmana on, että yritätte sopia yhteen tavalla, mikä ei sovi palapeliin. Vasta sitten kun, alatte siirtää palapelin paloja ja pyörittää niitä ja katsoa eri näkökulmista, voitte nähdä, missä nuo kaksi palaa sopivat yhteen. Näin voitte nähdä harmoniaa kaikissa tilanteissa.


 Voimaantumistekniikoita
Palataanpa vain hetkeksi sanaan "voimaantuminen". Miten voimaannutaan? Olemme puhuneet monta kertaa siitä, mistä siinä on kyse ja miltä tuntuu kantaa enemmän omaa valoaan, mutta puhutaanpa erityisesti siitä, miten se tapahtuu. Tässä on juju. Kun alatte liikuttaa verhoa ja kun saavutatte korkeamman värähtelyn, teistä tulee välittömästi tietoinen yhteydestä toisten ihmisten kanssa. Helpoin tapa voimaantua on voimaannuttaa ihmisiä ympärillänne. Se on erittäin yksinkertaista, se ei ole lainkaan mutkikasta.

Haasteena on, että monta kertaa ette voi nähdä, minne se vie teidät. Se ei ole toimintaa, minkä kanssa ihmiset ovat olleet tähän mennessä tekemisissä. Teidän tavallinen taipumuksenne on yrittää auttaa toista ihmistä. Jos joku henkilö tulee luoksenne jonkin ongelman tai tilanteen kanssa, missä hän tarvitsee vain vähän työntöä, olette ehdottomasti paikalla auttamassa häntä menemään tuohon suuntaan, mikä on korkein hänelle. Entä todellinen voimaannuttaminen? Mitä jos voimaannuttaisitte tuota henkilöä, jotta hän voisi lähteä luotanne? Mitä jos voimaannuttaisitte tuota henkilöä, jotta hän voisi mennä sitä työtä vastaan, mitä olette tehneet? Miten paljon luotatte ihmisiin? Miten paljon luotatte henkeenne? Tästä viime kädessä on kysymys.

Jos luotatte prosessiin, alatte voimaannuttaa kaikkia aina tilaisuuden saatuanne, koska vaikka he lähtisivätkin luotanne, vaikka he eivät olisikaan enää kentässänne, vaikkei olisikaan mitään yhteyttä, se on muuttanut teidän energiaanne enemmän kuin heidän. Tämä on avain, jonka useimmat teistä huomaavat tuovan teille sen osan, jonka toitte Kotoa, tuon palapelin palan, jota te kaikki olette etsineet - sen mitä kutsutte intohimoksenne, tarkoitukseksenne, aikomukseksenne ja poluksenne. Kaikki nuo palat ovat nyt tulossa valoon, mutta ne tulevat ympärillänne olevien ihmisten kautta. Miten paljon valoa voitte laittaa ympärillänne olevien ihmisen sydämeen ja silmiin joka ikinen päivä?

Kun menette illalla nukkumaan, pyydämme teitä vain pysähtymään hetkeksi ja kysymään itseltänne: "Ketä voimaannutin tänään? Mitä sellaista tein tänään, mikä oli toisten ihmisten epäitsekästä voimaannuttamista löytämään oman valonsa?" Vaikka uskoisittekin, ettei heidän palansa sovi yhteen omanne kanssa tai ettei sillä ole mitään yhteyttä omaanne, niin jos voimaannutatte häntä laittamaan oman palansa palapelissä sinne, minne se kuuluu, se antaa kaiken sopia yhteen myös omassa maailmassanne. Niinpä vaikkei olisikaan suoraa yhteyttä, elämän salaisuudeksi tulee ympärillänne olevien ihmisten voimaannuttaminen.

Se ei ole helppoa, koska joskus annatte heille luvan vain olla, keitä he ovat. Annatte heille itseluottamusta ja kannustusta, annatte heille työnnön ottaa tuo ensimmäisen askeleen tietäen, että sitten kaikki riippuu heistä. Heidän on käytävä läpi tuo prosessi, mutta sillä ei ole vaikutusta, mikä heidän elämänsä lopputulos on. Toimintana oli se, että voimaannutitte häntä jollain tavalla. Ensimmäinen ajatuksenne on, että tämä on upeaa, koska heidän valostaan tulee vähän kirkkaampi, mutta kerromme teille, että se on kalpea verrattuna siihen, miten paljon oma valonne on lisääntynyt voimaannuttamisen vuoksi. Jos haluatte pitää sen, keksikää tapa antaa sitä niin paljon kuin voitte.

Tästä tulee avain kaikkien ihmisten auttamiseen tällä planeetalla tämän seuraavan askeleen ottamiseksi. Meillä ei ole kaikkia vastauksia, miten se sopii maailmaanne. Voimme kertoa teille suuremman energian ja joitain haasteita, joita parhaillaan näemme, mutta luotamme teidän löytävän tapoja voimaannuttaa muita ihmisiä. Luotamme teidän keksivän tapoja, joilla voitte ilmaista valoanne elämänne joka päivä, joka tunti, sekunti ja hetki. Tämä pala on koko ihmiskunnan seuraava kulmakivi. Kyllä, teillä on valta/voimataistelunne, koska valtaa/voimaa on aina mitattu asteikolla eikä se ole enää sopiva. Ihminen joka on voimaantunein, ei ole aina onnellisin. Vain se, että teitä on voimaannutettu, ei välttämättä merkitse, että otatte oman voimanne tai toimitte sen mukaisesti. 


 Antakaa tilaisuuslahjan loistaa
Se merkitsee yksinkertaisesti, että ihmiset antavat teille maailmassaan tilaisuuden säteillä hyvin kirkkaasti. Joka kerta kun saatte tilaisuuden, antakaa tuo sama tilaisuus aina kuin mahdollista ihmisille ympärillänne. Yrittäkää auttaa heitä tulemaan ihmisiksi, joita he haluavat olla. Se muuttaa fokusta pois asenteesta "Mitä minussa on vikana?" tai "Mitä teen väärin?" tai "Mikä on seuraava askel, mikä minun täytyy ottaa?". Keksikää tapa voimaannutta edes yhtä ihmistä vähän joka päivä ja oma elämänne muuttuu yhdessä yössä. Näette reaktion ja magnetismin, mikä tuo luonnostaan teille kaiken, minkä vuoksi olette kamppailleet pitkään ja ankarasti. Se näyttää joskus vähän polarisoituneelta, kun se alkaa liikkua teitä kohti, ja juuri ennen pääsemistään luoksenne, se siirtyy sivuun, juuri ja juuri otteen ulottumattomiin. Siinä on kyse voimaantumisesta. Miten siis teette sen?

Teette sen kahdella tavalla. Keksikää tapa voimaannuttaa kaikkia ympärillänne ja sitten kun joku voimaannuttaa teitä, ottakaa se, astukaa siihen ja omistakaa se. Teillä on ego ja olette tekemisissä tuon egon kanssa loppuelämänne ajan. Siinä on kyse tasapainosta ja sen tietämisestä, että mitä enemmän omistatte sen, kuka todellisuudessa olette, sitä enemmän kaikki voivat nähdä aidon valonne. Siinä ei ole kyse siitä, oletteko parempi kuin he tai riittävän hyvä tai mistään muusta vertailusta. Siinä on kyse oman valonne löytämisestä. Se saa silmänne syttymään, kun hymyilette. Se antaa teille tilaisuuden muuttaa sydäntänne ja elämäänne vain kulkemalla heidän lävitseen hymyillen.

Olette uuden maan enkeleitä. Olette ihmisenkeleitä, jotka ovat uskaltaneet tulla kehoon ja tehdä tämän uskomattoman siirtymän valonsäteeksi ollen edelleen fyysisessä muodossa. Tiedämme sen olevan vaikeaa. Olemme nähneet reaktioitanne. Olemme nähneet todisteitanne ja olemme nähneet vaikeuksianne, mutta kerromme teille, ettei se ole ainoastaan mahdollista, vaan sitä tapahtuu joka päivä. Kysymys on, miten pitkälle haluatte viedä sen. Miten pitkälle haluatte astua siihen? Miten rentoutunut olette oman valonne vaatimiseen ja omistamiseen?


 Apua toiselta puolelta
Rakkaat ystävät, se ei ole helppo päätös, mutta pyritte siihen. Ihmiset saavat valtavan määrän energiaa verhon toiselta puolelta. Kaikki ne olennot jotka astuivat sivuun, jotta te voisitte olla täällä, odottavat valmiina auttaakseen. He ovat lähettämässä teille energiaa ja auttamassa teitä magnetisoimaan maailmaanne, "nollaamaan" energianne ja ottamaan voimanne, jos vain pyydätte.

Teillä ei ole aavistustakaan, millaista verhon tällä puolella on. Kerromme teille, että joka kerta kun joku ihminen ajattelee meitä, se valaisee meitä sisältä ulospäin. Se on energia, minkä vertaista ei ole ihmismaailmassa, ja kerromme teille, että teette sitä kaiken aikaa. Kyse ei ole meistä, kyse ei ole meidän ajattelemisesta, palvomisesta tai laittamisesta minkäänlaiselle jalustalle. Elämme erilaisessa ulottuvuudessa kuin te. Voimme nähdä asiat vähän eri tavalla kuin te, mutta emme ole parempia kuin te. Olemme täällä palvelemassa teitä. Olemme täällä muistuttamassa teitä siitä suurenmoisuudesta, keitä todella olette.

Silloin kun uskallatte kantaa sitä, kun uskallatte laittaa egonne riittävästi sivuun omistaaksenne suurenmoisuutenne, me säteilemme, hymyilemme ja meistä tulee voimaantuneita tuossa kohtaa, sillä tämä on universaali käsite. Koko ihmiskunnan voimaantuminen tapahtuu hyvin nopeasti. Kyllä, siinä on paljon kamppailua. Ja kyllä, siinä on myös paljon hauskaa, mutta se miten päätätte ottaa tämän henkilökohtaiseen elämäänne, riippuu täysin teistä. Haastamme teidät: voimaannuttakaa ainakin yhtä ihmistä päivässä ja katsokaa taikaa tulevan esiin.

Olemme katselleet matkaanne ja tiedämme, miten paljon kamppailette ihmisenä olemisen kanssa. Ymmärrämme, miten vaikeaa on, kun verho estää teitä muistamasta, keitä olette. Olemme täällä siitä syystä. Olemme täällä auttamassa teitä tietämään, miten suurenmoisia todellisuudessa olette.

Rakkaat ystävät, olette suurimpia enkeleitä, mitä on koskaan elänyt. Olette uskaltaneet nousta siivillenne ja tulla pelaamaan tätä taianomaista peliä. Nyt kun olette voittaneet pelin, olette viemässä sen uudelle tasolle. Tehkää se pitäen kädestä ja katsokaa taikaa.

Suuresti kunnioittaen lähdemme luotanne kolmen pikku muistutuksen kera. Kohdelkaa toisianne suuresti arvostaen, sillä katsotte jumalaa silmiin. Hoivatkaa toisianne joka tilaisuuden tullen ja muistakaa, että kyse on pelistä, ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä



Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
Maaliskuu 2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


 

Ei kommentteja: