tiistai 19. huhtikuuta 2011

MAAN HUOJUNTA




TERVEISIÄ KOTOA


Synkronisointirytmi

Tänään haluaisimme käyttää hetken juuri nyt ja tuntea sydämensykettänne. Tuntekaa, kun sydämenne pumppaa verta koko kehoonne, tuntekaa kehonne rytmi ja ajoitus. Kerromme teille, että sydämenne tahtia ei määrää ainoastaan kehon tarve elimistössänne - se lähettää myös ainutlaatuista puumerkkiänne maailmaan. Tuo puumerkki, ainutlaatuinen värähtely mikä on täysin "sinä", menee universumiin, luo tarkan kopion ja tuo takaisin, mitä haluatte luoda, minkä kanssa työskennellä ja mitä ilmaista. Sillä hetkellä kun ilmaisette jotain universumille, se ilmentää sen teille ja tuo takaisin. Suurin haaste useimmilla teistä on ollut, että te ette tiedostaneet, että mieli oli luomisprosessi. Ette olleet tietoisia ajatuksistanne ja siitä, että mielenne ilmensi jokaisen ajatuksen.

Se mitä nyt tapahtuu, on hyvin mielenkiintoista. Ensinnäkin, aika ajatustenne ja luomustenne väliltä on melkein täysin poissa nyt. Tämä on uutta ihmisille, koska ennen oli aina turvamarginaali tai aikaviive. Teillä oli mahdollista olla negatiivisia ajatuksia luomatta niitä aina maailmaan, mutta tämä ei ole enää mahdollista osittain oman edistymisenne ja osittain ihmiskunnan värähtelyn kollektiivisen nousemisen vuoksi. Toiseksi, nyt tapahtuu jotain, mitä ei ole koskaan tapahtunut maan päällä tai kenellekään teistä aiemmin: ainutlaatuinen puumerkkinne, ainutlaatuinen värähtelymallinne muuttuu. Se kehittyy ja sallii teidän astua yhdestä ulottuvuudesta seuraavaan. Se mitä tapahtuu, tapahtuu seuraavien 3-5 vuoden kuluessa, ja te kaikki tällä planeetalla muututte hyvin nopeasti. Tietysti te jotka kutsutte itseänne valotyöntekijöiksi, olette aivan oven edessä odottamassa sen avautumista. Olette tavallisesti ensimmäisenä ryntäämässä sisään ja opettelette täällä, miten se tehdään.


 Maaplaneetan uudelleenasettuminen
Jokainen ihminen - kuin persoonallisuus, keho, lumihiutale - on erilainen. Jokaista osaa tarvitaan Kodin luomiseksi. Jokainen teistä kantaa yhtä ainutlaatuista palaa, joka on hyvin kriittinen sille koko palapelille, mitä kokoatte nyt uudella maaplaneetalla. On hyvin kaunista katsella, kun maa sopeutuu tähän liikkeeseenne. Selitämme muutamalla muulla tasolla, jotta voisitte ymmärtää.

Maa on muuttumassa ja kehittymässä seuraavalle tasolle maajäristysten, tsunamien, vulkaanisen ja seismisen aktiivisuuden kera. Mikään tästä ei ole uutta teille, sillä olette katselleet sen tapahtumista viimeiset kahdeksan vuotta. Maa on nyt vaihtamassa eri asemaan, osittain uudelleenasettumisensa vuoksi. Kuten kerroimme teille viime tilaisuudessa, monet teistä asettuvat uudestaan jollain tavalla tänä vuonna. Jotkut teistä kokevat työnsä loppumisen, kun taas toisten on täytynyt muuttaa yhtäkkiä. Kenties jotkut teistä havaitsivat, että teidän oli oltava eri paikassa, sitten yhtäkkiä, paljonkaan suunnittelematta tai ajattelematta asiaa muutatte. Tuo muutto on uudelleenasettumista teidän sijoittamiseksi sen korkeimpaan potentiaaliin, mitä on tulossa tällä seuraavalla askeleella seuraavaan ulottuvuuteen.

Monet ihmiset vastustavat näitä muutoksia ja jotkut teistä myös ajattelevat tehneensä jotain väärin ja siksi se tapahtuu. Rakastamme ihmisyyttänne. Viette aina kaiken vastakohtaisuuteen, joko oikeaan tai väärään ilman harmaata aluetta. Todellisuus on, että sitä ei tapahdu vain teille, vaan myös maapallolle. Tästä syystä näette Äidin synnytyskipujen tulevan voimakkaammiksi ja intensiivisemmiksi. Synnytysprosessi on alkanut. Se synnyttää tällä hetkellä. Tätä todistatte Tulirenkaan kehityksessä. Tulirengas on tosiaankin tulessa, siitä ei ole epäilystäkään. Se on planeetan keuhkot, sillä ilman Tulirengasta ja kaikkea energiaa, mitä on tullut Tyynestämerestä, maaplaneetalla ei olisi ollut tarvittavaa hiilidioksidia elämänne onnistumiseksi tällä planeetalla. Täältä se on peräisin ja nyt se sopeutuu vapauttamaan energiaa portaalien avaamiseksi ja uuden maaplaneetan luomiseksi voimaantuneille ihmisille.

Oma psykologianne alkaa muuttua, kuten olette nähneet. Oma vaikutuksenne maailmaan alkaa muuttua ja varoitamme teitä tästä, koska se tapahtuu jokaiselle jossain kohtaa. Varoitamme teitä, koska joskus ajattelette tehneenne jotain väärin. Monta kertaa tässä on jotain, mitä teette koko ajan, missä olette erittäin hyvä ja tiedätte täsmälleen, miten se toimii. Olette tehneet sen miljoona kertaa ja sitten aivan yhtäkkiä se ei enää toimi ettekä oikein tiedä miksi. Teette kaiken aivan täsmälleen samalla tavalla, mutta ette saa samaa tulosta tai se ei yhdisty samalla tavalla. Haaste voi syntyä, jos epäilette itseänne, joten pyydämme teitä pidättymään itsenne tuomitsemisesta tänä siirtymäaikana, koska se hankaloittaa kovasti prosessianne. Itsensä epäileminen laittaa sivuraiteille kaiken energian, mikä teitä varten on siirtymiseksi tasolta toiselle - tuo energia on poissa sillä hetkellä, kun epäilette itseänne. Älkää luottako ulkopuoliseen maailmaan itsenne havainnoinnissa, koska ulkopuolinen maailma muuttuu aivan yhtä nopeasti kuin te.

Mitä siis tapahtuu? Mitä tapahtuisi, jos heräisitte yhtenä aamuna, avaisitte kirjan ja löytäisitte yhden pikkukappaleen, joka antaisi tolkun koko elämäänne? Jos nuo sanat antaisivat teille avaimen, joka yhtäkkiä antaa teille tiedon, missä olette, ja ymmärtäisitte kaiken maaplaneetasta tuolla yhdellä hetkellä, mitä tapahtuisi, kun menisitte kadulle? Ihmiset jotka tuntevat teidät ja näkevät teidät, huomaisivat välittömästi teissä jotain erilaista, koska muutitte alkuperäistä värähtelypuumerkkiänne suurella, uskomattomalla ahaa-oivalluksella. Se muutti kaikkea siinä, kuka olette.

Koette tyypillisiä kehitysaskelia tuolla tavalla, mutta nyt se heijastuu myös maahan. Tätä tapahtuu tässä. Nämä maaplaneetan energiayhteydet ja -muutokset jatkuvat. On ainakin vielä kaksi "suurta juttua", jotka tapahtuvat tämän muutoksen loppuunsaattamiseksi. On helppoa nähdä, missä ne tapahtuvat maaplaneetalla, koska suurin osa aktiivisuudestanne on tämän Tyynenmeren mannerlaatan portaalin ympärillä. Mitä siis tapahtuu? Selitämme toisen näkökulman kuin Tulirengas kertomalla teille, mitä on tapahtunut maapallolle viimeisimpien maanjäristysten aikana.


 Maan uusi huojunta
Maa on muuttanut kallistustaan taas toisen maanjäristyksen vuoksi ja maa on sijoittunut uudestaan aivan kuin te. Mikä on maan uudelleensijoittumisen vaikutus? Planeettanne tietysti pyörii, mutta teillä ei ole aavistustakaan siitä, että todellisuudessa kuljette tällä hetkellä noin 1600 kilometriä tunnissa maan pinnalla. Pinta ei vain pyöri, van se on myös elliptisellä kiertoradalla auringon ympäri - se on huojuvalla kiertoradalla ja tuo huojunta on muuttunut sekunnin - ensimmäisen kerran Chilen ja toisen kerran Japanin maanjäristyksen aikana. Vaaditaan sopeutumisprosessia tämän lahjan saamiseksi ja käyttämiseksi. Maa on muuttanut värähtelypuumerkkiään tehdäkseen tilaa ihmiskunnalle. Tämä prosessi jatkuu tällä hetkellä ja se on osa sopeutumista.

Te kaikki tiesitte sen olevan tulossa, kun olette puhuneet näistä asioista monta vuotta. Te ette tienneet, että se tulisi aivan näin "naamallenne", mutta täällä se on. Pitäisikö siitä huolestua? Ei. Sitä pitäisi itse asiassa juhlia, vaikka ymmärrämme, että se on erittäin vaikeaa, silloin kun tragedia iskee. Tiedämme, että on vaikeaa myös niille, jotka eivät ole mukana tragediassa, nähdä sen tapahtuvan, koska haluatte niin kovasti auttaa. Laajemmasta perspektiivistä tämä oli niiden ihmisten antama lahja, jotka menettivät kotinsa, henkensä ja elintapansa. Se oli lahja maailmalle aloittamaan uuden värähtelypuumerkin, uuden huojunnan maaplaneetan pyörimisessä. Kaikki mitä on tällä puolella verhoa, on liikkeessä. Energia ei ole olemassa, jos se lakkaa liikkumasta. Olette kaikki energiaa, itse asiassa kaikki mitä havaitsette, on energiaa ja on olemassa maailmassanne vain siksi, että tuo energia liikkuu.

Liikkeen vuoksi maalla on uusi värähtelypuumerkki. Teillä on pala mattoa, jolla on ainutlaatuinen värähtelypuumerkki - myös verrattuna maton loppuosaan muutaman sentin päässä. Ihmiskunnalle on tapahtumassa niin, että olette kaikki alkamassa muuttua kuten planeettakin. Silloin kun planeetta lähettää tätä uutta huojuntaa, se itse asiassa vaihtaa ulottuvuutta, koska tuo huojunta menee ulos ja on vuorovaikutuksessa universaalin energian kanssa fyysisen planeettaharhan luomiseksi. Näin tämä koko prosessi alkoi. Idea oli Jumalan ajatus, joka luotiin hologrammiksi, minkä nyt koette maaplaneettana ja olemassaolonanne. Tämän jokainen osa on nyt ottamassa askeleen eteenpäin. Miten se tapahtuu, miltä se näyttää ja miten voimme tehdä polun helpommaksi teille? Näihin kysymyksiin on vielä vastattava, sillä ette ole vielä kysyneet niitä.
 


Värähtelypuumerkkien harmonisointi
Pyydämme teitä etsimään tapoja, millä helpottaa jokaisen ihmisen värähtelypuumerkkinsä muuttamista. Kun katsotte ihmistä, joka on hyvin tuttu, sanotte: "Tunnen sinut. Tule, pidetään hauskaa ja tehdään, mitä olemme tottuneet tekemään." Pyydämme teitä sen sijaan alkamaan tarkastella jokaista uudella tavalla. Miettikää sitä potentiaalia, keneksi he ovat alkamassa kehittyä, niiden omien käsitystenne sijasta, keitä he ovat olleet ennen. Nyt näette ihmisten muuttuvan aivan yhtä nopeasti, kuin maa on muuttunut. Kun laitatte uutiset päälle, voitte katsella muutoksia, joita tapahtuu maan päällä. Vaikka ei ole aivan yhtä helppoa katsoa peiliin ja nähdä noita muutoksia tapahtuvan itsessänne, kerromme teille, että niitä tapahtuu.

Lähetätte ainutlaatuista puumerkkiä, mitä ette ole koskaan ennen lähettäneet. Siksi saatte usein epätavallisia reaktioita puumerkkiinne. Joskus teidän on tarkoitus lähettää yhtä signaalia ja vastaanottaja havaitsee sen joksikin muuksi. Olette sopeutumassa omaan magnetismiinne ja uuteen energiaan täällä ja helpoin tapa tehdä se on avata suunne ja jakaa sanojanne ympärillä olevien kanssa. Kertokaa heille peloistanne, ahdistuksestanne tai vaikeuksista, joita teillä on tähän sopeutumisessa. Jos olette löytäneet jonkin tekniikan, joka toimii todella hyvin, jakakaa se.

Havaitsette, että monia uusi parantajia ja menetelmiä ilmestyy esiin säännöllisesti tästä eteenpäin. Miksi? Onko maa todella niin sairas? Ovatko kaikki ihmiset todella niin sairaita, että tarvitsette kaikkia näitä parantajia? Ei, ette te sen vuoksi ole täällä. Olette täällä, rakkaat ystävät, koska olette niitä, jotka ovat päästäneet tämän kaiken näin pitkälle. Kerta toisensa jälkeen olette kamppailleet sen kanssa, ettei teitä kuunnella tai ette pysty saamaan viestiänne ulos, koska ihmisillä ei ole ollut riittävän korkeaa värähtelyä edes kuunnellakseen, puhumattakaan sen ymmärtämisestä. Nyt olette täällä ja jotkut teistä sanovat: "No, en ole parantaja. En tee mitään." Kehotamme teitä ajattelemaan uudestaan. Ajatelkaa uudestaan, rakkaat ystävät. Älkää katsoko ainoastaan sitä, mitä olette tehneet tässä elämässä, vaan useissa muissa elämissä takananne. Monet teistä ovat täällä nyt vain katselemassa ihmeen tapahtumista, sillä olette auttaneet kaiken tämän keräämisessä menneisyydessä.


 Värähtelypuumerkin muuttaminen
Mitä teette ja minne menette tästä pisteestä? Juhlikaa uutta puumerkkiä. Seuraavan kerran kun katselette kaunista auringonlaskua, nähkää uusi värähtely. Nähkää uusien värien tulevan läpi, jollaisia ei ole aikaisemmin ollut. Saatte niin paljon informaatiota, että sitä alkaa tulla suoraan sydämenne kautta, ei päänne. Suodatatte sen sillä tavalla paljon puhtaammin eikä teidän tarvitse ihmetellä, onko jokin oikein vai väärin. Otatte sen vain olemukseenne ja omaksutte sen, mikä on harmoniassa kanssanne, ja päästätte irti siitä, mikä ei ole. Kyse ei ole hyvästä tai pahasta, väärästä tai oikeasta - kyse on niiden palojen löytämisestä koko universumista, mitä ravitsevat teitä. Rakkaus on yksi pala.

Kaiken energian on liikuttava ollakseen olemassa. Kerromme teille, että on universaali energia, mikä on kaikkien energioiden perusta kaikissa muodoissa ja se tuntuu ihmiskehossa rakkautena. Tätä pyydämme teitä tekemään: käyttäkää tuota rakkautta. Rakastakaa kaikkea. Silloin kun olette pelossa, rakastakaa sitä. Silloin kun katselette jonkun talon kelluvan katua pitkin, rakastakaa sitä. Lähettäkää rakkautta ja antakaa sydämenne laajentua ja supistua. Näin toimien koko ihmiskunta voi tuntea tuon yhteyden. Tämä on yksi pala, mikä ankkuroi uuden värähtelypuumerkin jokaiseen ihmiseen. Sillä hetkellä kun löydätte uuden rakkausilmaisunne, ymmärrätte, mistä tässä on kyse. Emme kerro teille, että päästätte irti kaikista vanhoista ajatuksistanne tai yhteyksistänne, vaan kerromme, että tarkastelette niitä uudella tavalla. Kaikki on vähän uutta teille.

Älkää pelätkö sitä. Menkää siihen sekaan ylpeästi ja ennen kaikkea, älkää pelätkö ns. virheitä. Niitä ei ole eikä ole vääriä käännöksiä. Tätä ei ole kirjoitettu ennalta. Olemme täällä vain katselemassa teitä, rakastamassa teitä ja kannustamassa joka kerta, kun valitsette uuden polun. Uusi maapallo on käsissänne, rakkaat ystävät. Olette luoneet sen ja viette sen nyt uudelle tasolle ilmaisten omaa ainutlaatuista puumerkkiänne, maaplaneetan uuden puumerkin sisällä. Nauttikaa tästä ajelusta ja nauttikaa sen joka osasta, minkä kohta koette, sillä sitä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin missään. Espavo, rakkaat ystävät. Hyvin tehty. Nauttikaa tästä matkasta.

Suuresti kunnioittaen lähdemme luotanne kolmen pikkumuistutuksen kera. Kohdelkaa toisianne suuresti arvostaen, sillä katsotte jumalaa silmiin. Hoivatkaa toisianne ja auttakaa matkan varrella jokaisen tilaisuuden tullen, sillä autatte itseänne näin tehdessänne. Muistakaa, että tämä on kaunista peliä, ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä






Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
Huhtikuu 2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Ei kommentteja: