perjantai 29. huhtikuuta 2011

VAPAA VALINTA



Jokaisella sielulla on omat ajatuksensa, ideansa ja valintansa.


Ihmiset ovat saaneet aikaan paljon selkkauksia ja konflikteja maailmassa, koska he eivät hyväksy toisten uskomuksia ja inttävät oman näkemyksensä olevan oikea. Tämä on hyvin yleistä liittyen lihan syömiseen. Tarve syödä lihaa tuli, kun ihmiskunta aloitti elämänsä maatasolla. Oli osa ihmisen rakennetta syödä sitä ja siitä saakka se on ollut peruselintarvike ihmisten elämässä. On niitä, jotka ovat päättäneet olla syömättä lihaa ja heille se on oma valinta. Kuitenkin he tuntevat usein tarvetta siirtää näkemyksensä toisille ja monet järkyttyvät kovasti niistä, jotka syövät lihaa. Maailmasta ei voi tulla parempaa paikkaa, ennen kuin ihmiset oppivat ymmärtämään toistensa näkemyksiä ja mielipiteitä.

Tämä ei koske vain lihan syömistä, vaan kaikkea maatasolla. Vain se että joku päättää tehdä, mitä tekee (mikä menee vastoin toista tapaa), ei merkitse, että hän on väärässä. Monet ihmiset uskovat, että koska kirjoitan tästä aiheesta, tuen lihan syömistä. Tämä ei ole totta. Me hengessä emme syö ollenkaan ruokaa, ellemme halua luoda sitä, mitä monet eivät tee. Me kuitenkin tiedämme, että ellei voida tehdä valintaa (ja ne jotka eivät pidä tuosta valinnasta, opi ymmärtämään tätä), maataso pysyy sellaisena kuin se on - selkkauksessa, sodassa, konfliktissa jne.

Jokaisella sielulla on omat ajatuksensa, ideansa ja valintansa. Jos hän valitsee olla erilainen kuin vieressä oleva tai ympärillä olevat, se on hänen valintansa eikä häntä pitäisi kritisoida tai rangaista sen tekemisestä. Maailma on suuri paikka. Tällä planeetalla on tilaa kaikille uskomuksille ja valinnoille. Oppikaa sietämään niitä, jotka ovat erilaisia. Älkää yrittäkö leimata omia näkemyksiänne heihin - he joka tapauksessa vain taistelevat teitä vastaan. Älkää hukatko energiaa tähän ja sallikaa jokaisen sielun olla erilainen. Sitten kun ihmiskunta yleisesti pystyy tekemään tämän, maatasosta tulee paljon parempi maailma.

Maitreya





Maitreyaa kanavoinut Margaret McElroy (www.maitreya-edu.org)
15.4.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

2 kommenttia:

RunoTalon Sari kirjoitti...

Annetaan kaikkien kukkien kukkia :)

Harri kirjoitti...

Rakasta Synergiaa .