sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Visio Ihmiskunnalle

Visio Ihmiskunnalle


Kaikialla ihmiset toimivat korkeamman itsensä inspiroimina, tehden oikeita päätöksiä toteuttaen ne täydellisesti sekä tarkoituksenmukaisesti.

Ihmiset ovat mieleltään puhtaita, tunteissaan tasapainoisia sekä henkiseti valveutuneita.

Jokainen on yhteydessä luovuuteensa, voimaansa, rohkeuteensa ja viisauteensa.

Ihmiskunta kokee Rakkauden, uusien ideoiden ja sielunyhteyden vuodatusta.

Maailma on täynnä Toivoa, optimismia ja positiivisia tulevaisuuden visioita.

Ihmiset tuntevat että Universumi on ystävällinen ja työskentelee aina heitä varten.

Ihmiset uskovat runsauteen, yltäkylläisyyteen ja kykenevät luomaan sitä elämäänsä.

Ihmiset tukevat apuatarvitsevia ja ovat avokätisiä avunannossaan ja jakamisessaan.

Kritiikki on korvattu ymmärryksellä, rakkaudella ja yhteistyöllä.

Jokainen valotyöntekijä tulee Valon, Toivon, Inspiraation, Rohkeuden säteileväksi keskukseksi.

Kaikki ihmiset tulevat tietoiseksi valokehostaan.

Ihmiskunta on liittynyt Jumalalliseen tahtoon.

Ihmiskunnalla on valastuneita johtajia kaikissa johtavissa asemissa.

Rajat ihmisten, valtioiden ja rotujen välillä puretaan.

Ihmiset tiedostavat olevansa yhtä sekä toistensa että kasvi-, eläin- ja mineraalikuntien kanssa.

Eristyneisyys kääntyy yhteisöllisyyteen, yksinäisyys toveruuteen, ja erillisyys yhtenäisyyteen.

Kaikki ihmiset ovat vapaita seuraamaan ja elämään heidän kaikkien korkeinta päämääränsä.

Ihmiskunta tulee tietoiseksi heidän korkeimassta tarkoituksestaan.

Jokainen laajentaa tietoisuuttaan, herää todelliseen näkemykseensä, kehittää elämän muotoaan, niin että voivat toteuttaa sielunsa todellisen tehtävää.

Ihmisen olemus muuttuu sielun rakkauden, valon ja tahdon välittäjäksi.

Kaikki ihmiset kunnioittavat ja elävät harmoniassa maan ja siinä olevan elämän kanssa.

Ihmiskunnan suunnitelma kehittyy kaikessa kauneudessaan ja täydellisyydessään.

Ihmiskunta muistaa että kaikki ovat lähtöisin samasta lähteestä kaiken kanssa.

Ihmiset heräävät huomaamaan etteivät ole koskaan edes olleet erillisä Lähteestä,
eivätkä koskaan edes pois ole sieltä lähteneetkään.

Muistamme että Äiti Maa on tietoinen Olento aivan kuten Mekin.




Syvällisiä ohjattuja meditaatio harjoituksia Kuthumin, Arkkienkeli Mikaelin, Quadon ym. seurassa.





Lähde: aomedia.fi

2 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Kiitos sinulle..
Kiitos näistä ja kaikista rakkaudellisista jakamisistasi ..
ihanaa sunnuntaita..=)

Harri kirjoitti...

Kiitos,
Aurinko paistaa ja rastaat ovat tulleet :)