lauantai 9. huhtikuuta 2011

SEKÄ VOIMA ETTÄ RAKKAUS VOI TURMELLA




Rakkaat ystävät,
Tarkastellaanpa erästä kysymystä, mistä harvoin puhutaan valotyöntekijöiden keskuudessa.

Monet teistä uskovat tiukasti, että valta/voima turmelee. Ja niin se voikin. Mutta rakkaus voi myös turmella. Aa. Tämä on vaikea ajastus monille teille, eikö vain? Huomaatte poliitikkojen kiistelevän tästä ja tuosta. Olette työskennelleet vallanahneiden ihmisten kanssa ja hyväksi. Olette kenties myös tunteneet turmeltuenne, kun siirryitte voimaperustaan tässä elämässä tai toisissa. Tämä oli odotettavissa. Tähän elämään saakka kätkitte voimaperustanne niin taitavasti, että teillä on nyt vaikeuksia tuoda se etualalle ja tunnustaa, että se on äärimmäisen tärkeä osa tässä uuden ajan siirtymässä.

Voima mistä puhumme, on sisältä ohjattua voimaa, mikä sallii teidän tietää epäilemättä, että olette yhtä taitava, yhtä tärkeä ja yhtä voimakas kuin kuka tahansa olento maan päällä tai universumeissa. Vanhan ajan voima oli toisten hallitsemista - menettelytapojen muodostamista, mitkä varmistivat toisten seuraavan saneluanne. Näette amerikkalaisten poliitikkojen esittävän useimmiten samaa voimaa iltauutisissa. Vanhan ajan voimassa on kyse kontrolloinnista ja pelosta.

On kahdentyyppistä voimaa. Voima mikä on tuttua teille ja mitä on useimmiten esitelty teille menneinä aioneina - ja voima minkä alatte hitaasti hyväksyä itsellenne ja muille. Voimassa ei ole enää kyse paremmuudesta tai "minä olen voimakkaampi kuin sinä, joten sinun täytyy tehdä, mitä sanon". Uuden ajan voima on sen tietämistä, että teillä on kykyjä, joita toisilla ei ole, ja itsenne sallimista esitellä noita taitoja ilman pelkoa kostosta tai itsenne ajattelemista paremmaksi kuin muut - kuten hyvin monet vanhemmistanne ja opettajistanne ovat kannustaneet teitä ajattelemaan aionien ajan.

Sisäinen voima on äärimmäisen tärkeää nyt, koska olette uuden ajan palapelin osa. Ja vain uskomalla itseenne ja esittelemällä tuon voiman - on se sitten uuden energiajärjestelmän rakentamista tai rakastavana ystävänä olemista - uuden ajan palapelinne tai kudoksenne tulee valmiiksi.

Jotkut ihmiset pelkäävät liikaa tutkiakseen sisäistä voimaansa, puhumattakaan sen esittelemisestä. Johtaako se vähemmän ihastuttavaan uuteen aikaan teille? Ei. Uusi aika ei vain ole selvä heille, kuten se on niille, jotka uskaltavat olla, kuka ovat.

Nyt haluamme puhua aiheesta, mikä ehkä karmaisee teitä. Rakkaus voi turmella yhtä helposti kuin vanhan ajan voima.

Jos käytätte rakkautta toisten kontrolloimiseen mistä tahansa syystä, miten se eroaa vanhan ajan voimasta?

Kenties olette tunteneet tarvetta huolehtia lapsestanne yli tarpeellisen ja niin tekemällä olette tunteneet olevanne rakastava vanhempi. Todellisuudessa luultavasti teitte niin sitoaksenne tuon lapsen kiitollisuuteen teitä kohtaan. Nyt ei ole tavatonta, että aikuinen lapsi palaa alkuperäiseen kotiinsa täysin odottaen, että hänen vanhempansa antavat rahaa hänen viimeisimpään kiinnostukseensa tai huolehtivat hänen lapsistaan. Monet teistä jatkavat tämän pitämistä rakkautena. Mutta onko se? Ostatteko hänen rakkautensa? Jos ostatte, tuo rakkaus on yhtä turmeltunutta kuin mikä tahansa vanhan ajan voimaperusta.

Teitä on opetettu aionien ajan huolehtimaan toisista enemmän kuin itsestänne - taas kerran, oman voimanne ja olemuksenne kieltämistä ollaksenne epäitsekäs. Ja jos ette olleet epäitsekäs, teitä hyvin luultavasti nimitettiin itsekkääksi.

Uuden ajan rakkaus on erilaista kuin vanhan ajan rakkaus, aivan kuin voimakin. Uuden ajan rakkaudessa on kyse itsenne rakastamisesta yhtä paljon kuin rakastatte toisia. Ja voimanne hyväksymisestä huolehtiaksenne itseänne - odottaen samaa toisilta.

Monet teistä ajattelevat, että sellainen toteamus on julma ja epärealistinen. Merkitseekö se, että lähetätte 7-vuotiaan pois ja huolehtimaan itsestään? Ei. Mutta se merkitsee, että myös lapsi on yksilö, jolla on ainutlaatuisia lahjoja. Roolinne vanhempana ei ole tukahduttaa tuota lasta rakkauteen ja "vyyhteihin", vaan kannustaa tuon ainutlaatuisuuden kasvua. Ja suuri osa tuota ainutlaatuisuutta on huolehtia itsestään ja luoda maailma, mikä on oikein hänelle.

Vanhempana on tarkoituksenmukaista opettaa lapselle, ettei juosta kadun yli tiedostamatta liikenteen vaaroja. Mutta teillä ei ole oikeutta opettaa lapsellenne pelkojanne tai vakuuttaa, että he sitoutuvat osoittamaan teille rakkauttaan olemalla elämättä omaa elämäänsä.

Lapsenne rooli on vuorostaan löytää ainutlaatuinen suuntansa ja luoda elämä, mikä parhaiten esittelee hänen sisäistä voimaansa. Merkitseekö tämä, että teidän on siedettävä kiukunpuuskia, kun lapsenne ei saa, mitä haluaa? Ei. Pelkästään sitä, että opetatte hänelle, että hän on upea ja voimakas yksilö, jota rakastatte koko sydämestänne, ja että hän kykenee ja hänen tarvitsee elää elämää, mikä on oikea hänelle.

Mitä jos tuo elämä on huolehtia teistä? Tai olla paras ystävänne? Hän tietää, kuten tekin.

Sisältä ohjattu rakkaus on sitä rakkautta, mistä puhumme, kun hahmottelemme sitä iloa ja rakkautta, mitkä ovat tärkeintä uudessa ajassa. Monet teistä ajattelevat edelleen rakkaudesta niin, kuin ajattelitte ennen tätä uuden ajan siirtymää. "Jos sanon tai teen oikein, hän rakastaa minua." "Jos annan lapselleni, mitä hän haluaa, hän ei koskaan jätä minua." Se ei ole rakkautta - se on ulkoa ohjattua voimaa, mikä määritellään rakkaudeksi.

Sallikaa itsenne kuunnella sisäistä olemustanne ja löydätte sekä sisäisen rakkauden että sisäisen voiman. Ja kuin yhdistätte nuo tunteet olemukseenne, ymmärrätte todella uuden ajan iloa.

Teidän ei enää tarvitse huolehtia toisista siinä määrin, että kiellätte itsenne. Eikä teidän enää tarvitse sitoa toisia itseenne kontrolloidaksenne heidän rakkauttaan. Kaikki on itse ohjattua. Teidän täytyy vain kuunnella sisäistä olemustanne. Niin olkoon. Aamen.


 Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
6.4.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


Ei kommentteja: