keskiviikko 9. helmikuuta 2011

IHMISKUNNAN HISTORIA




Tervehdys rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Annan kumppanilleni
välähdyksen siitä, mitä pyydän häntä tekemään, ja se saa hänet hermostumaan. Kun tulemme
tällaisiin asioihin, tällaiseen uuteen tietoon, olen näyttänyt hänelle energian kautta,
miten tärkeää tämän oikeellisuus on. Tämä on ainutlaatuinen tilanne, sillä liidätte nyt
merellä, kellutte maan yläpuolella. Tässä ollaan irrallaan siitä energiasta, joka teillä
tavallisesti aina on, ja tämän irrallisuuden vuoksi voidaan saada suurempi ja
heijastavampi havainto sekä lähettäjästä että vastaanottajasta. Siksi näillä risteilyillä
usein haluamme antaa teille informaatiota, jota ei ole ennen annettu.

Tänä ja tulevina hetkinä haluan antaa teille tietoa maapallon historiasta ihmiskunnan
alusta saakka. Paljastan teille aikajärjestyksen, miten kaikki tapahtui. Olemme vuosien
ajan antaneet palasia tästä informaatiosta, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun
yhdistämme se tällaiseksi yhteenvedoksi. Lisäksi annamme teille metafyysistä lisätietoa.

Maapallon perussuunnitelma on intuitiivinen ja jokaisen teidän sisällä. Teille on
opetettu siitä nyt melkein 19 vuotta. Emme ole kuitenkaan koskaan paljastaneet tämän
maallisen matkan pituutta. Miten kauan ihmisiä on ollut tällä planeetalla? Mikä alkujaan
oli suunnitelmana? Missä kohtaa olette nyt tällä aikajanalla? Miten kaikki alkoi? Miten
sitä muutettiin? Mikä oli se ihmisten vapaa valinta, joka muutti historiaa? Puhun nyt
paljon tästä.

Rakas ihmisolento, vaikka tämä saattaa vaikuttaa historialta ja geologialta, tässä
huoneessa istuu sylissänne enkeleitä antaen teille suuria uutisia siitä, keitä te olette.
Ja jos sinulla ei ole kiinnostusta näihin asioihin, kenties sinua tyydyttäisi vain istua
pesettämässä jalkojasi? Kenties. Olisiko se sinusta ok? Puhumme kanssasi kolmannella
kielellä niistä kolmannen ulottuvuuden kielistä huolimatta, joita täällä puhutaan
[englanti ja espanja]. Kutsumme kommunikointia kolmanneksi kieleksi, sillä numero kolme
on katalyytti. Muita asioita välitetään 3D-kielen mukana ja ne menevät sydämeen. Ne
menevät solurakenteeseen. Kun istut tässä energiassa, asiat voivat muuttua, jos annat
luvan ja olet avoin sellaisille asioille.





IHMISKUNNAN HISTORIA MAAPLANEETALLA Maapallo on hyvin vanha, mutta ihmiskunta ei ole. On tapahtunut hyvin pitkä biologian
kehittymismatka, ja monet ovat kutsuneet sitä evoluutioksi. Tosiaankin tämän planeetan
biologia on kehittynyt, ja tällä pyhällä tavalla Jumala päätti kehittää sitä. Se on
vastoin vain niiden ihmisten rajoittunutta ajattelua, jotka haluavat, ettei niin
tapahtunut.

Palataanpa taaksepäin hyvin lyhyen aikaa, kuten minä tilanteen näen, kuten kivet sen
näkevät. Hahmottelen teille kuvan planeetasta. Annan kumppanilleni paljon katsottavaa ja
monia tosiasioita, ja saattaa syntyä taukoja, kun hän yrittää ymmärtää asian oikein.
Sillä nämä sanat, joita puhun, kirjoitetaan puhtaaksi ja tuhannet ihmiset tulevat
näkemään ne.

Se mitä kutsuisitte valaistuneeksi ihmisolennoksi, alkoi 100.000 vuotta sitten. Siinä se
- vain 100.000 vuotta sitten. Voi, kauan ennen sitä tapahtui humanoidikehitystä, mutta
voitaisiin sanoa, ettei tuolla ihmisolennolla ollut mitään henkistä varustusta DNA:ssaan.
Se oli vain biologiaa. Antropologinne kertovat teille tästä ihmisaikakaudesta. He tulevat
kaivamaan ylös monia luita ja kertomaan teille monia tarinoita siitä, miten vanha
ihmiskunta on. Ne ovat vain biologisesti kehittyneitä olentoja, eivät kuitenkaan osa sitä
näkymää, jossa enkeliolennot ovat osa DNA:ta.

Olen viitannut siihen tarinaan monta kertaa, jonka kerron teille. Mutta maalaan ensin
kuvan: Siihen mennessä oli kehittynyt paljon biologiaa. Erilaisia ihmisolentoja oli
maapallolla kaksikymmentä, ja antropologinne ovat määritelleet monia niistä. Ne olivat
nimittäin kaikki hyvin erilaisia. Joillakin oli erimuotoinen pää ja joillakin oli jopa
häntä. Oli yhteensä kahtakymmentä erilaista ihmisolentoa.

Tämä on tavallista kehitystä tällä planeetalla, sillä jos katsotaan mitä tahansa
nisäkästä, variaatioita on monenlaisia. Näin luonto toimii ja se toimi hyvin myös 100.000
vuotta sitten. Oli kehittymässä kaksikymmentä erilaista ihmisolentoa. Oli useita
paikkoja, jossa ne kehittyivät nopeammin kuin toisissa paikoissa, ja antropologinne
tietävät niistä.

Kehitys ei alkanut yhdessä paikassa planeetalla. Ihmisiä oli sellaisissa paikoissa, joita
kutsuisitte Länsi-Euroopaksi tai Lähi-idäksi ja joissain epätavallisissa paikoissa -
keskellä Tyyntävaltamerta! Selitän tätä hetken kuluttua. Evoluutio loi hitaasti
monenlaisia ihmisolentoja, aivan kuten luonto tekee kaiken osalta.

Sitten suunnitelma - pyhä suunnitelma - kosketti tätä planeettaa.

Jatkuu...
http://eidualistinen.blogspot.com/2011/02/pyha-suunnitelma.html

Ei kommentteja: