lauantai 19. helmikuuta 2011

SIELUSTA SIKIÖSSÄ, LAPSEN SYNTYMÄSTÄ JA ABORTISTA




Milloin henki tai sielu tulee kehoon raskausaikana? Mikä on elämänoppituntina hengelle tai sielulle, joka kiinnittyy sikiöön, joka menee kesken tai abortoidaan?

Se vaihtelee. Jotkut sielut haluavat saada fyysisen kokemuksen jokaisesta sikiövaiheesta. He tulevat heti paikalle ja pysyvät kehossa koko prosessin ajan hedelmöityksestä lähtien. Toiset sielut eivät ole kiinnostuneita kaikista sikiökokemuksissa ja näin ne tulevat kehoon joskus toisen kolmanneksen aikana. Useimmat sielut tulevat kehoon ja sitten lähtevät siitä uudestaan ja uudestaan raskausaikana. Käytämme näitä sanoja "tulla" ja "lähteä", ikään kuin ne olisivat erillisiä tekoja, mutteivät ne ole. Sielunne ei ole yksittäinen olento. Sielunne on hologrammi. Tämä merkitsee, että ollessaan ihmisenä sielunne on myös muissa paikoissa ja ajoissa.

Useimmilla teistä on sielun osia, jotka kulkevat planeettanne toisissa osissa tällä hetkellä enkeleinä tai henkioppaina toisille ihmisille. Osa sielustanne leijailee pois ja menee maailmanlaajuisiin tapahtumiin tai palvelee maailman tai universumin toisissa osissa. Ei ole koskaan hetkeä, jolloin koko sielunne on täysin kehonne sisällä osana sitä, kuka olette. Olette aina olemassa itsenänne ja myös koko joukkona muita asioita. Se missä määrin tätä tapahtuu, riippuu siitä, kuka olette ja mitä sielunne "meinaa". Kun sanomme, että sielu tai henki on tullut sikiön kehoon, tarkoitamme, että sen sielun energia joka tulee asumaan tuossa ihmiselämässä, on sitoutunut siihen ja ilmestynyt värähtelymuotona soluihin, jotka muodostavat kehon. Todellisuudessa lähes jokainen sielu on sitoutunut ihmiselämäänsä jo ennen hedelmöityksen tapahtumista.

Jollain tasolla tulevan ihmisen energia on jo noissa soluissa, kun ne alkavat kasvaa, mutta siellä ei ole koko sielu. Ei ole yksittäistä sielua tai henkeä, joka "uskoo" elämänsä tuohon yhteen kehoon, sikiöön. Jokainen ihminen joka haluaa elää täyden ihmiselämän, valitsee syntyvänsä äidille, jonka aikomus ja sielusuunnitelma ja -polku johtaa hänet täysiaikaiseen raskauteen ja lapsen synnytykseen. Sielunne sopivat toistensa kanssa ja linjaavat kokemuksenne, jotta ne sopivat yhteen. Jos on henkilö tai perhe, joka hyötyy keskenmenon läpikäymisestä, jolla on jotain opittavaa, jotain selvitettävää tai avauduttavaa keskenmenokokemuksesta, niin sielu joka haluaa kokea, millainen on keskenmeno, harmonisoituu tuon sikiön kanssa. Jos sielu haluaa päästä ihmiselämään mahdollisimman nopeasti, viivytyksettä, se ei sitoudu sikiöasteen soluihin naisessa, jonka elämänpolku johtaa keskenmenoon tai aborttiin.

Kuten kaikessa, sielunne tietävät perimmiltään tasan tarkkaan, mitä ne ovat tekemässä. Sielunne on jatkuvasti yhteydessä jokaiseen elämässänne korkeammalla tasolla ja ne päättävät, minne kukin menee, mitä kukin suunnittelee tekevänsä ja miten tarpeenne linjataan yhteen. Myös sen sielun tai hengen elämänpolku vaihtelee, joka kiinnittyy sikiöön, joka menee kesken tai abortoidaan. Jotkut ihmiset tai joidenkin ihmisten sielut päättävät tulla abortoitavaan tai kesken menevään sikiöön, koska ne haluavat mielenkiintoisen kokemuksen. Ne haluavat tuntea, millaista on saada 3D-keho, mutta niillä ei ole oikeastaan kiinnostusta elää koko ihmiselämää. Luultavasti ainakin 50% keskenmenoista tai aborteista on sieluja, jotka eivät halua elää koko ihmiselämää, mutta syystä tai toisesta niillä on jotain opittavaa tai koettavaa ruumiillistumisesta. Tämä on nopea ja helppo tapa ruumiillistua ja kokea fyysisyyttä ilman tarvetta käydä koko ihmiselämää läpi.

On myös monia muita sieluja, joilla on karmasyitä keskenmenoon tai aborttiin. Kenties niiden täytyy tulla ruumiiseen selvittämään karmaa. Kenties jokin mitä he ovat tehneet entisessä elämässä, ratkaistaan tai saatetaan tasapainoon tämän kokemuksen kautta. Kenties he antavat sen lahjaksi perheelle, jonka täytyy kokea keskenmeno tai abortti. Se vaihtelee, se on erilaista.

Kuten kaikessa, perimmiltään sielunne tietävät, mitä tekevät. Ne valitsevat kokemuksensa ja koreografian kaikille ympärillänne. Sanotaanpa akaasisten tiedostojen näkökulmasta jotain, mitä ei ole vielä sanottu. On erittäin selvää, että ihmiskokemus on aina niiden ulottuvilla, jotka haluavat saada sen. Tämä merkitsee, että jos sielu on käynyt läpi keskenmeno- tai aborttikokemuksen ja se todella haluaa elää ihmiselämän, se voi inkarnoitua taas uuteen ihmiskehoon. Ihmiselämä ei ole yksi ja ainoa tilaisuus. Kuten useimmat teistä ovat tunnistaneet, monet teistä ovat tehneet sen satoja tai jopa tuhansia kertoja aiemmin. Kaikki riippuu siitä, mitä sielunne haluaa tehdä korkeammasta näkökulmasta.

Se mitä olette päättäneet, on edullista sielunne polulle ja koko ihmiskunnalle sen perusteella, mitä haluatte tarjota. Abortin valitsemiseen liittyvät eettiset tai moraaliset kysymykset ovat todellisuudessa rehellisyyteen liittyviä. Jokaisen yksilön joka valitsee tekevänsä abortin, on tehtävä se rakkaudesta. Etiikan ja moraalin perusta on rakkaus. Koko ihmiskokemuksen perusta on rakkaus. Jos toimitte rakkaudesta ja toimitte sen mukaan, minkä tunnette oikeaksi rakkauden paikasta sisällänne, niin seuraatte omaa moraalikompassianne. Seuraatte omaa moraalikoodianne.

Jos teette jotain pelosta, jos reagoitte pelosta, vihasta tai itsenne tai jonkun toisen tuomitsemisesta, niin olette langenneet rehellisyydestä. Silloin tulee vähemmän selväksi teille ja kaikille ympärillänne, mikä on moraalista tai mikä on eettistä. Kun tullaan kysymykseen abortista, jokainen ihminen voi tehdä sen rakkauden tilasta. Rakkaudesta ja kunnioituksesta itseänne, perhettänne ja tilanteenne totuutta kohtaan ja on myös mahdollista tehdä se rakkaudesta ja kunnioituksesta mahdollisesti syntyvää ihmisolentoa kohtaan tunnistaen ne olosuhteet, joihin hän tulisi. Voitte tehdä sen rakkaudesta ja vapauttaa tuon sielun ja tuon mahdollisuuden, selvittää tietä eri sielulle ja eri mahdollisuudelle tulevaisuudessanne ja tuon sielun mahdollisuudelle kasvaa eri sikiössä eri ihmisperheeseen ja eri olosuhteissa.

Voitte päättää tehdä abortin pelosta. Pelosta että teidät tuomittaisiin, ettei teitä rakastettaisi, ettette ole riittävän hyvä vanhemmaksi. On loputtomasti mahdollisia pelkoja, jotka voivat saada tekemään abortin. Kuten useimmat ihmiset tietävät, jotka ovat käyneet läpi abortin, on luultavasti sekoitus sekä pelkoa että rakkautta. Tuo valinta on erittäin intensiivinen. Kuten kaikessa, ihmiset tekevät aina valintoja, jotka päättävät joidenkin polkujen mahdollisuuden ja avaavat uusi polkuja. Perimmiltään silloin kuin valitaan abortti, luotte jonkin mahdollisuuden kuoleman - aivan kuin valitessanne menon yhteen kouluun toisen sijasta luotte kuoleman. Suljette yhden mahdollisuuden kaikkeen, mitä olisi voinut tapahtua, jos olisitte tehneet tuon valinnan. Kun teette toisen valinnan, mikä se onkin, avaatte oven joukkoon uusia mahdollisuuksia.

Koko ihmiselämä liikkuu eteenpäin pienten kuolemien ja pienten hyvästien kautta niille mahdollisuuksille, joita on ennen tuon valinnan tekemistä uuteen sitoumukseen ja uuteen avoimeen oveen - uuteen mahdollisuusjoukkoon, mikä syntyy jonkin valinnan tekemisen jälkeen. Tämä on totta aborttivalinnassa. Tämä on totta kouluvalinnassa. Se on myös totta siinä, mitä laitatte päällenne joka päivä. Joihinkin näistä valinnoista liittyy voimakkaampia tunteita kuin toisiin. Ne kaikki ovat osa elämää - valintojen tekemistä, jotka avaavat teille uusia mahdollisuuksia. Parasta mitä voitte tehdä, on seurata omaa moraalikoodianne ja tehdä, mikä tuntuu aidolta ja todelliselta perustuen parhaaseen yritykseenne siirtyä kohti rakkautta ja poispäin pelosta.


Akaasisia tiedostoja kanavoinut Jen Eramith M.A. ( www.akashictransformations.com)
Lokakuussa 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

 

Ei kommentteja: