tiistai 8. helmikuuta 2011

MAAILMANKAIKKEUS SANOO "KYLLÄ!"






Vetovoimanlaki ei ole ainoastaan voimakkain laki maailmankaikkeudessa, vaan teidän on myös ymmärrettävä se, ennen kuin millään mitä annamme teille, on arvoa. Ja teidän on ymmärrettävä se, ennen kuin missään mitä elätte tai huomaatte jonkun toisen elävän, on mitään järkeä teille. Kaikkeen teidän ja ympärillänne elävien elämässä vaikuttaa vetovoimanlaki. Se on kaiken sen perusta, mitä näette ilmentyvän. Se on kaiken sen perusta, mitä tulee kokemuksenne piiriin. Vetovoimanlain tiedostaminen ja sen toimintatavan ymmärtäminen on oleellista tarkoituksellisen elämän elämiselle. Itse asiassa se on oleellista sen iloisen elämän elämiselle, mitä tulitte elämään.

Vetovoimanlaki sanoo: vedetään puoleen itsensä kaltaista. Kun sanotte: "Samanlaiset linnut lentävät yhdessä", puhutte itse asiassa vetovoimanlaista. Näette todisteen siitä, kun heräätte tyytymättömänä, sitten päivän aikana asiat pahenevat ja pahenevat ja päivän lopussa sanotte: "Minun ei olisi pitänyt nousta sängystä." Näette todisteen vetovoimanlaista yhteiskunnassanne, silloin kun sillä joka puhuu eniten sairaudesta, on sairautta, kun sillä joka puhuu eniten varallisuudesta, on varallisuutta. Vetovoimanlaki on selvä, silloin kun viritätte radioasemaksi 630am ja odotatte saavamme lähetyksen sitä välittävästä tornista, koska ymmärrätte, että radiosignaalin välitystornin ja vastaanottimenne välillä on sovittava yhteen.

Kun alatte ymmärtää - tai paremmin ilmaistuna, alatte muistaa - tämän voimakkaan vetovoimanlain, todisteita siitä on helpommin havaittavissa, sillä alatte tunnistaa tarkan korrelaation ajatustenne ja kokemustenne välillä. Mikään ei vain ilmesty kokemukseenne. Vedätte sen puoleenne - kaiken. Poikkeuksetta.

Koska vetovoimanlaki reagoi ajatuksiin, joita teillä on koko ajan, on oikein sanoa, että luotte oman todellisuutenne. Kaikki mitä koette, tulee luoksenne, koska vetovoimanlaki reagoi ajatuksiinne. Riippumatta siitä muisteletteko jotain menneisyydestä, tarkkailette jotain nykyisyydessä tai kuvittelette jotain tulevaisuudessa, se ajatus mihin keskitytte voimallisessa nyt-hetkessä, on aktivoinut värähtelyn sisällänne ja vetovoimanlaki vastaa siihen nyt.

Ihmiset selittävät usein ei-toivottujen kokemusten keskellä, että he eivät ole varmasti luoneet sellaista. "En olisi tehnyt tätä ei-toivottua asiaa itselleni!", he selittävät. Ja vaikka tiedämme, että te ette tarkoituksellisesti tuoneet tätä ei-toivottua asiaa kokemukseenne, meidän on selitettävä, että vain te olisitte voineet aiheuttaa sen, sillä kenelläkään toisella ei ole voimaa työntää sitä teille. Keskittymällä tähän ei-toivottuun asiaan tai sen ydinolemukseen olette luoneet sen tahtomatta. Koska ette ymmärtäneet vetovoimanlakia tai ns. pelin sääntöjä, olette kutsuneet ei-toivottuja asioita kokemukseenne kiinnittämällä huomionne niihin.

Vetovoimanlain ymmärtämiseksi nähkää itsenne magneettina, mikä vetää puoleensa sitä ydinolemusta, mitä ajattelette ja tunnette. Ja jos siis tunnette itsenne lihavaksi, ette voi vetää puoleenne laihuutta. Jos tunnette itsenne köyhäksi, että voi vetää puoleenne varallisuutta jne. Se uhmaa lakia.

Mitä enemmän alatte ymmärtää vetovoimanlain voimaa, sitä enemmän teillä on kiinnostusta ohjata ajatuksianne, sillä saatte sitä, mitä ajattelette - haluatte sitä tai ette. Poikkeuksetta alatte kutsua sitä kokemukseenne, mitä ajattelette.


Abrahamia kanavoineet Esther ja Jerry Hicks (<http://www.abraham-hicks.com>spiritlibrary.com)
Julkaistu 29.8.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


 

2 kommenttia:

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Hieno kirjoitus, niin kaikinpuolin selkeä. Tuon vetovoimanlain tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. Joten kiitos taas tästä muistutuksesta, tuli juuri oikealla hetkellä...niin, milloi muulloin mikään voikaan tulla. ;)

Harri kirjoitti...

Kiitos kommentistasi.
Vetovoimalain kanssa täytyy muistaa että negatiivinen plus negatiivinen on kaaos, negatiivinen plus positiivinen on ne kumoavat toinen toisensa, positiivinen plus positiivinen on jatkuvuutta ja rakkautta.
Jokaisella on vapaa tahto valita.