Matian Tarina

 Olen hyvin kiitollinen tästä tilaisuudesta kertoa oman tarinani niille suurille olennoille, jotka näen edessäni tässä valokäytävässä. Minä, Matia, olen ollut poissa rakkaan Jumalattareni, Gaian, fyysisiltä tasoilta monien maan sukupolvien ajan.

Synnyin syntymämerkki kasvoillani ja äitini, joka piti sitä ennusmerkkinä, antoi välittömästi lukea kohtaloni. Ennustaja sanoi, että minusta kasvaisi suuri oraakkeli ja että minut pitäisi antaa Jumalattarelle viidentenä syntymäpäivänäni. Äidilleni kerrottiin myös suuresta päätöksestä, jonka tekisin 25-vuotiaana ja joka muuttaisi elämäni iäksi. Äitini kuitenkin kuoli vähän sen jälkeen, kun hän oli tuonut minut Delfoihin, eikä hän koskaan paljastanut sitä päätöstilannetta, minkä kohtaisin. Ainoa äitini silloin olisi Jumalatar. Minun olisi etsittävä neuvoa häneltä ja toivottava, että tekisin oikean valinnan.

Kun ensin tulin Delfoin luoliin, tehtävänäni oli auttaa luolien siivoamisessa ja kantaa vettä kaivolta. Aikanaan ansaitsin esimieheni luottamuksen ja minulle annettiin enemmän ja enemmän vastuuta. Autoin niiden monien ihmisten "ruokkimisessa", jotka tulivat Delfoihin saamaan oraakkelien lukemusta, ja lopulta he antoivat minun juoksuttaa viestejä edestakaisin arvohenkiöiltä Delfoin viranomaisille. Tein kaiken tämän luolissa tai niiden lähellä.

Toiset ehkä pitivät luolia kylminä ja yksinäisinä, mutta minulle luolien pimeys tuntui lämpimältä ja rauhoittavalta. Se oli ollut minulle koti ja äiti jo 5-vuotiaasta saakka. Paras ystäväni oli Zulia. Teimme kaiken yhdessä. Söimme yhdessä, nukuimme yhdessä ja teimme työtä yhdessä mahdollisimman usein. Ei ollut mikään ihme, että kuukautisemme alkoivat samana päivänä. Olimme 13-vuotiaita ja niin onnellisia, että tuskin pysyimme nahoissamme, koska tiesimme, että meille pidettäisiin myös siirtymäriitti yhdessä.

Korkea-arvoiselle papittarelle oli kerrottu, että kaksi lasta oli kuolemassa ja kaksi naista syntymässä. Korkea-arvoinen papitar sitoi silmämme itse ja meidät johdatettiin pyhille lammikoille luolien sisällä. Pidimme kiinni kultanarusta, joka oli sidottu hänen vyötärölleen. Vain korkea-arvoinen papitar tiesi, missä lammikot olivat. Salaisuus välitettiin korkea-arvoiselta papittarelta seuraavalle. Saavuimme lammikoille uupuneina ja savisina, kun olimme astuneet lätäköihin ja törmäilleet luolan kosteisiin seiniin. Koko matkan aikana meidän ei annettu sanoa sanaakaan, ja jos pudotimme kultanarun, kukaan ei antaisi sitä takaisin meille. Meidän olisi löydettävä se itse side silmillä. Siksi Zulia ja minä pidimme narusta kiinni kuin itse elämästä.

Lammikoilla saimme riisua siteen silmiltämme. Meitä ohjattiin riisumaan kaikki vaatteemme ja polttamaan ne soidulla, mitä korkea-arvoinen papitar oli pitänyt kädessään. Sitten hän johdatti kummankin meistä omalle lammelle luolan vastakkaisissa päissä ja meitä varoitettiin siitä, että meidän EI pitänyt kommunikoida MITÄÄN. Nyt meidät jätettäisiin yksin ja meillä olisi vain niukasti ruokaa ja lammen vesi lämmittämässä ja lohduttamassa meitä. Kun astuimme lampeen, huomasimme veden olevan lämmintä ja poreilevaa. Lammesta nouseva höyry toi lämpöä alastomalle vartalollemme. Löysin suhteellisen mukavan ulokkeen lammen reunalta, missä odottaisin ja meditoisin ensimmäisten kuukautisteni ajan. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun olimme tavanneet lapsena, Zulia ja minä emme voineet jakaa kokemuksisiamme. Unohdin hänet tahdonvoimallani ja keskityin vain Jumalattareen.

"Kun vuotosi loppuu, kutsu minua meditoidessasi ja tulen synnyttämään uuden naisen ja esittelemään hänet sisarilleen", sanoi korkea-arvoinen papitar. Sanomatta muuta hän otti soihdun ja jätti meidät täydelliseen pimeyteen. Vaikka pidimme lupauksemme emmekä puhuneet toisillemme, meille oli suurta lohtua siitä tiedosta, että olimme yhdessä. Olimme kuin kaksoset, jotka odottivat syntymistä samasta kohdusta. Vuotoni loppui useita päiviä ennen Zuliaa. Aloin meditoida ja kutsuin hiljaa korkea-arvoista papitarta. Hän oli paikalla lyhyen ajan kuluttua. Hän oli jotenkin kuullut kutsuni. En koskaan unohda tuntemaani iloa, kun minun ei tarvinnut käyttää sidettä silmillä paluumatkallani.

Nyt olin nainen. Olin täysin muuttunut, mutta ihollani tuntui edelleen lämmin hehku lammen mineraalivesistä. Sisareni juoksivat luokseni toivottamaan minut tervetulleeksi. He harjasivat ja muotoilivat hiukseni ja koristelivat minut pitkään mekkoon, missä oli vyötäröllä hopeanauha - sitä vain naiset voisivat käyttää. Lyhyt hameeni naruvöineen oli tuhkana lammen rannalla. Iloni kuteinkin himmeni, koska Zulia ei ollut kanssani. Pelkäsin, että hän tuntisi minun hylänneen hänet eikä antaisi koskaan todella anteeksi. Tiedän, etten koskaan täysin antaisi anteeksi itselleni. Kenties minun olisi pitänyt odottaa häntä. Mutta en ollut tehnyt sitä. Se oli päätös, jonka olin tehnyt, enkä voinut muuttaa sitä.

Kun olin koristeltu naiseksi - hiukset pään päälle ja pitkään mekkoon - silmilleni laitettiin taas side ja minua johtivat kaikki sisarpapittareni. He kikattivat ja rupattelivat kuin sata lintua. Olimme kaikki iloisia, kun suuren yllätyksen odotus täytti ne monet tunnelit, joiden läpi he opastivat minua. Lopulta he hiljenivät ja tunsin heidän kaikkien katsovan reaktiotani, kun käännyimme viimeisestä kulmasta. Minulla oli edelleen side silmillä enkä voinut nähdä mitään, mutta lämmin henkäys ja kauniiden tuoksujen "melodia" toivottivat minut tervetulleeksi. Tunsin, että olin lähestymässä aukkoa, koska tunsin valoa silmäsiteeni läpi.

Sitten kaikki sisareni kerääntyivät lähelleni ja lauloivat kauniin laulun. Kutsuimme sitä nimellä "Tervetuloa naiseuteen". Viimeisen kertosäkeen lopussa he hiljenivät ja vakavoituivat. Saatoin haistaa korkea-arvoisen papittaren tulevan luokseni jostain aukossa. Olin oppinut tunnistamaan hänet "hajusta" matkallamme pyhille lammikoille ja takaisin. Korkea-arvoinen papitar otti minua kädestä ja johdatti minut niin kirkkaaseen auringonvaloon, että kasvoni punehtuivat hetkessä. Sitten hän seisoi aivan edessäni ja laittoi kätensä harteilleni. Saatoin tuntea hänen silmiensä porautuvan sieluuni.

"Matia, vannotko elämäsi nimeen pitäväsi salaisuuden niistä mysteereistä, mitkä on tarkoitus paljastaa sinulle?"
"Kyllä", vastasin päättäväisellä äänellä.
"Matia", hän kysyi taas. "Vannotko pitäväsi kuolemaasi saakka salaisuuden tästä erityisestä paikasta, minkä kohta näet?"
"Kyllä, vannon elämäni kautta, että kannan näitä salaisuuksia Manalan Elysionin kentille saakka kuollessani!"
Korkea-arvoinen papitar syleili minua ja poisti siteen silmiltäni.

Kaikki nauroivat riemuissaan, kun haukoin henkeä edessäni olevasta näkymästä. Monta vuotta olin viettänyt koko nukkumisaikani ja suurimman osan valveillaoloajastani luolissa tai niiden lähellä. Valo oli ollut heijastettua. Se heijastui kalloista lähellä luolan suuta tai kynttilöistä ja öljylampuista. Kun side poistettiin silmiltä, lähes sokaistuin intensiivisestä ja suorasta valosta. Mutta saatoin nähdä, ja kaikkialla minne katsoin, oli uskomattoman kaunista. Jumalatar oli suudellut tätä laaksoa ja piilottanut sen vain papitartensa nautittavaksi.