sunnuntai 30. tammikuuta 2011

PÄÄSTÄKÄÄ IRTI PÄIVITTÄISESTÄ KAMPPAILUSTA





Haluaisin puhua vastuusta - sana jota maailmassanne käytetään hyvin kevyesti.
 Sidotte itsenne moniin velvollisuuksiin ja velvoitteisiin. On ilmiselvää, miten luettelo kaikista niistä asioista, joista olette vastuussa ja joita teidän pitäisi tehdä, kaikista velvollisuuksistanne, tulee pidemmäksi ja pidemmäksi. Se ei koskaan anna teille tilaisuutta rentoutua, pohdiskella, meditoida ja työstää sisäistä olemustanne. Tämä on myös osittain estänyt teitä katsomasta sisäänpäin ja työskentelemästä sen kanssa, mikä on tärkeää elämässänne, eli työskentelemästä sisäisen henkisen kehityksenne kanssa.

Näemme, miten ihmiset elävät valtavan raskas ies hartioillaan - kaikki kantamanne vastuut, kaikki asiat joita teidän pitäisi tehdä - ja usein taakkananne ovat myös syyllisyyden, häpeän ja riittämättömyyden tunteet. Näemme, että ette onnistu saamaan elämäänne toimimaan, koska on niin monia asioita, joita teidän pitäisi tehdä, teidän "täytyy" tehdä, joista olette vastuussa ja joita kukaan muu ei voi sijastanne tehdä. Haluaisimme innostaa ja kannustaa teitä vapautumaan vastuullisuuden harhasta. Parantamaan kaikki syyllisyyden ja häpeän tunteet, parantamaan havainnon riittämättömyydestä.

Te ette ole koskaan riittämätön. Riitätte aina kaikessa, mitä teette. Teidän on tärkeää muistaa tämä. Rakkautemme teitä kohtaan ja Jumalan rakkaus teitä kohtaan, jumalainen rakkaus, on ehdotonta. Rakastakaa itseänne juuri sellaisena, kuin olette, riippumatta saavutuksistanne. Arvonne ei riipu saavutuksistanne. Se on riippumaton saavutuksistanne. Olette rakkauden arvoinen vain siksi, että olette olemassa sellaisena jumalaisena olentona, kuin olette.





Elätte monin tavoin ylösalaisessa maailmassa oman tarkastelutapamme mukaan, koska vain fyysistä kehittymistä ja fyysistä aktiivisuutta palkitaan maailmassanne. Kun kirjoitatte uusia kirjoja, rakennatte uusia taloja tai siivoatte keittiön, teillä on tunne oikeudesta tuntea olonne hyväksi. Se antaa teille tunteen jonkinlaisesta arvosta, kun olette tehneet näitä asioita. Toisaalta sisäiselle työlle, sisäisen itsenne parantamiselle, karman, ristiriita-ajattelun ja negatiivisten havaintojen puhdistamiselle ei anneta mitään arvoa maailmassanne. Se nähdään jonain epätodellisena ja arvottomana ja se usein kyseenalaistetaan.

Meille tämä on ylösalainen maailma, koska näemme asiat aivan päinvastoin. Sisäinen todellisuus luo ulkoisen todellisuuden. Ainoa asia mitä onnistutte saavuttamaan kamppailemalla ulkoisessa todellisuudessa muutoksen aikaansaamiseksi, on luoda uusia esteitä, uusia pakkoja, uusia velvollisuuksia ja uusia vastuita. Se ei lopu koskaan, koska se ei voi loppua koskaan, jos ette muutu sisältä. Puhdistumisen on tapahduttava sisäisellä tasolla tilan ja ilman luomiseksi ulkoiseen todellisuutenne. Siksi kamppailu fyysisessä todellisuudessanne on loputon prosessi. Se on vähän kuin talon siivoaminen - se ei koskaan lopu. Siivoatte, siivoatte, siivoatte, mutta lika tulee aina takaisin. Näin tapahtuu fyysisessä todellisuudessa. Niin kauan kun epäonnistutte sisäisten tukosten ja tasapainottomuuksien työstämisessä, ulkoinen muutos ei muutu. Ette löydä näin ratkaisua elämänne pulmiin.

Näemme, miten monilla teistä ns. maailman rikkaassa osassa on ongelmia saada elämänne palapeli toimimaan - työ, perhe, vapaa-aika ja kulutus - ja näemme, miten kamppailette tasapainon pitämisen kanssa. Monet teistä sairastuvat ettekä kestä enää. Teidän on vaikeaa nähdä, miten saada kaikki toimimaan ja miten täyttää kaikki velvollisuudet ja velvoitteet, jotka teidän pitäisi täyttää. Vaatimukset vain lisääntyvät eivätkä ne lopu koskaan. Kun olette sammuttaneet tulipalon yhdestä nurkasta, teidän on rynnättävä toiseen nurkkaan sammuttamaan uutta paloa. Lopulta koko elämästänne tulee loputonta tulipalojen sammuttamista. Ettekä ole koskaan läsnä nykyhetkessä. Teillä ei ole koskaan aikaa elää, rakastaa ja nauttia olostanne.

Tällä on merkittäviä seuraamuksia suhteelle itsenne ja läheistenne ja rakkaidenne kanssa. Paljon siitä mikä on tärkeää teille, saa toissijaisen paikan niiltä kaikilta ulkoisilta velvollisuuksilta, jotka ottavat vallan ja painavat elämässänne - asioilta jotka ovat itse asiassa harhaa, asioilta jotka eivät itse asiassa ole tärkeitä.





Haluaisimme kannustaa teitä vähentämään radikaalisti kaikkia velvollisuuksia ja pakkoja elämässänne. Tekemään työtä irtipäästääksenne niistä uskomuksista, jotka liittyvät asioihin, joita luulette itsenne tarvitsevan tehdä. Tekemään työtä syyllisyyden ja häpeän tunteidenne kanssa ja katsomaan, mitä ne edustavat. Ei mikään, mitä teette päivittäisessä elämässänne, ole itse asiassa välttämätöntä. Päivittäisessä elämässänne on uskomattoman vähän sellaista, mitä teidän täytyy tehdä - itse asiassa ei mitään. Tätä voi olla vaikeaa tajuta, koska elätte niin hautautuneena fyysiseen maailmaan, että te ette kykene näkemään päivittäisen taistelunne ulkopuolelle.

Mutta pyydämme teitä, että yritätte nostaa päänne vähän harhan yläpuolelle. Yrittäkää nähdä itsenne yläpuolelta ja ymmärtää, että tuo kamppaileminen on harhaa ja ettei se koskaan lopu. Ette koskaan löydä ratkaisuja tuohon kamppailuun - ette ennen kuin päästätte irti kiinnittymisestänne ajatukseen puutteesta ja tietystä tavasta elää ollaksenne riittävän hyvä. Se ei ole totta. Teidän ei tarvitse tehdä mitään.

Teidän ei tarvitse pukeutua tietyllä tavalla, teidän ei tarvitse näyttää tietynlaiselta, teidän ei tarvitse ostaa tiettyjä erityistavaroita eikä kotinne tarvitse näyttää tietyltä. Ette todellisuudessa tarvitse kaikkia noita asioita, joita kannatte ja keräätte. Teidän ei tarvitse tehdä työtä näin paljon, teidän ei tarvitse ansaita kaikkea tätä rahaa, teidän ei tarvitse matkustaa maailman ympäri, teidän ei tarvitse putsata ja puleerata, teidän ei tarvitse olla täydellinen, teidän ei tarvitse olla aktiivinen eikä teidän tarvitse aktivoida lapsianne. Ette tarvitse kaikkia niitä asioita, joille rakennatte päivittäisen elämänne. Kaikki nämä asiat ovat harhaa. Kun vapaudutte niistä, huomaatte, miten uskomattomasti aikaa vapautuu.

Kun elätte puutteen harhassa, niin puutetta myös luotte. Ette luo ainoastaan aineellista puutetta, luotte myös ajan puutetta. Stressaatte, juoksette tuli hännän alla ja mitä enemmän juoksette, sitä nopeampaa aika lentää. Mitä enemmän kiirehditte, sitä tehokkaampia olette, sitä enemmän stressaannutte, sitä nopeampaa aika lentää ja sitä suuremmaksi ajanpuutteenne tulee. Tämä ei koskaan lopu, ennen kuin päästätte irti ajasta, ennen kuin päästätte irti kiinnittymisestänne aikaan. Aika ei ole vakio, se on jotain hyvin suhteellista. Aika on joustavaa ja se voi supistua tai laajentua.

Silloin kuin olette läsnä ikuisessa hetkessä, ikuisessa nyt-hetkessä, kun olette maadottuneet nykyhetkeen, olette myös ajan ulkopuolella. Silloin aika pysähtyy. Kun ette ole maadoittunut ja elätte puutteessa ja stressissä, niin aika kiiruhtaa - se nopeutuu ja kulkee nopeampaa ja nopeampaa, kunnes koko todellisuutenne muodostuu juoksemisesta.




On tärkeää, että kohtaatte kaikki uskomuksenne ja harhakuvanne "pitäisi"-asioista ja puutteesta ja päästätte irti. Päästäkää irti päivittäisestä kamppailustanne ja menkää virran mukana. Teidän ei tarvitse tehdä kaikkia näitä asioita. Teidän ei tarvitse kiillottaa täydellistä fasadia. Asioiden ei tarvitse olla tietyllä tavalla. Jos ette viitsi tehdä ateriaa, no, älkää tehkö - syökää vain tuoreita hedelmiä päivälliseksi sen sijaan. Kotinne ei tarvitse olla täydellinen. Teidän ei tarvitse remontoida kylpyhuonetta, koska siitä on tullut epämuodikas. Teidän ei tarvitse siirrellä papereita työssä ikuisuutta. Päästäkää irti ja uskaltakaa elää.

Silloin kun päästätte irti siitä todellisuusharhasta, mikä on tärkeää ja mikä on välttämätöntä hyvään elämään, havaitsette, että paljon siitä, mihin olette käyttäneet energiaanne ja aikaanne, on ollut täysin merkityksettömiä asioita. Pystytte päästämään niistä irti ja se on teille vapauttavaa, uskomattoman vapauttavaa. Se avaa teille uusia mahdollisuuksia ja näette todellisuuden uudella tavalla. Havaitsette, että teillä on aikaa käytettäväksi henkiseen kehityksenne. Tämä ei ole mitään vaikeaa, koska avautuessanne ja tullessanne vastaanottavaiseksi jumalaisen energian virralle, avaatte myös intuitionne.

Kun avaatte kanavan sisäiseen äänenne ja saatte voimakkaamman yhteyden sisäiseen totuuteenne, tiedätte, mikä on oikein ja tärkeää teille henkilökohtaisesti. Kukaan muu ei voi määritellä sitä puolestanne. Se päätös teidän on tehtävä itse. Kyse on asteittaisesta prosessista, missä vähän kerrassaan päästätte irti harhakuvista. Teidän on itse valittava, mistä alkaa ja päätettävä, millä tasolla olette ja mistä olette valmis päästämään irti tässä ja nyt. Voitte antaa toisten innostaa itseänne, mutta kenelläkään toisella ei voi olla tuota tietoa eikä kukaan toinen voi tehdä tuota päätöstä puolestanne. Teidän on päätettävä omasta puolestanne, mikä on oikein teille, missä olette tällä hetkellä ja mistä olette valmis päästämään irti. Huomaatte, että riippumatta siitä, mistä aloitatte, se on vapauttavaa. Se auttaa teitä vapauttamaan energiaanne kyetäksenne tekemään asioita, jotka tuntuvat merkityksellisemmiltä teille ja jotka antavat teille enemmän iloa, harmonia ja onnellisuutta.




VAPAUTUKAA MATRIISISTA
Velvollisuutenne tämän päivän yhteiskunnassa painavat teitä usein alas ja varastavat energiaanne. Yhteiskunta on rakennettu energiavarkaudelle, missä varastatte energiaa toisiltanne. Monet ihmiset elävät tänä päivänä energiavarkaina. Olette luoneet selviytymisstrategioita, jotka rakentuvat energian varastamiseen toisilta sen sijaan, että täytätte itsenne uudella energialla kääntymällä sisäänpäin ja parantamalla sisäiset ristiriitanne parantumalla ja henkisellä kehitystyöllä. Elätte maailmassa, missä järjestelmät rakentuvat energiavarkaudelle, rakenteille jotka varastavat energiaa ihmisiltä. Järjestelmät on suunniteltu varastamaan ihmisten energiaa, ne on suunniteltu imemään elämänvoimaa teistä.

Se mitä sanon, voi kuulostaa oudolle, mutta vain ajatelkaa asiaa hetken. Ajatelkaa kaikkia lukemattomia papereita ja muotoja, joita teidän on täytettävä. Ajatelkaa kaikkia lukemattomia lakeja ja säännöksiä, joihin teidän on sopeuduttava ja joita teidän on mietittävä joka päivä. Ajatelkaa kaikkia maksuja, joita teidän on maksettava. Ajatelkaa kaikkia asioita, mitä teidän on mietittävä kaikessa, mitä teette - kaikkia pakkoja, kaikkia velvoitteita, kaikki odotuksia, kilpailua, sosiaalista painetta … Kaikki nämä asiat luovat tilanteen, missä te ette koskaan riitä. Ihmiset eivät koskaan tunne olevansa riittäviä, eivät koskaan. Järjestelmä on luotu tavalla, missä ihmiset tuntevat riittämättömyyttä vaikka tekisivät mitä. Ei ole todellisuudessa mitään, mitä voitte tehdä, tunteaksenne vähemmän riittämättömyyttä niin kauan, kun toimitte järjestelmän sisällä. Heti kun olette löytäneet ratkaisun yhteen asiaan, toinen ponnahtaa esiin - uusi este.

Ainoa tapa vapautua näistä kahleista on päästä kokonaan ulos tästä järjestelmästä, vapautua harhasta, vapautua matriisista. Matriisi on energiajärjestelmä, mikä on kytkettynä kollektiivitietoisuuteen ja mikä antaa harhan, että teidän täytyy olla tietynlaisia kyetäksenne elämään. Matsiisi on luonut harhan puutteesta ja ristiriita-ajattelusta. Se on luonut harhan tietyistä velvollisuuksista - teidän on pakko elää vankilassa ihmisenä saadaksenne oikeuden olla olemassa. Mikään tästä ei ole totta.

Voitte päästä ulos matriisista ja vapauttaa itsenne tästä. Teidän ei tarvitse jumiutua näihin ajatuksiin, näihin harhoihin. Kyllä, ymmärrämme ehdottomasti, ettei tämä ole mikään helppo asia eikä se tapahdu yhdessä yössä. Ymmärrämme ehdottomasti, että teidän on vaikeaa kuvitella, miten selviytyisitte, jos ette tottelisi kaikkia niitä lakeja ja säännöksiä, joita tunnette olevanne sidottu noudattamaan. Emme sano, että teidän pitäisi rikkoa lakia. Sanomme, että teidän pitäisi vapautua kiintymisestänne ajatukseen, että teidän täytyy olla tietynlainen sopiaksenne yhteiskuntanne sosiaaliseen järjestykseen. Teidän täytyy olla antamatta toisten ihmisten ja yhteiskunnan odotusten pyörittää elämäänne ja sen sijaan tulla oman todellisuutenne mestariksi. Teidän täytyy luoda oma todellisuus itsellenne ja olla antamatta matriisin vankilamuurien enää pysäyttää teitä.



On mahdollista murtautua vapaaksi matriisista ja teette sen saavuttamalla korkeampia tietoisuuden tasoja. Taajuuden nostaminen ja tietoisuutenne laajentaminen on tie ulos matriisista ja vankilamaailmasta. Käsitätte askel askeleelta, että teille avautuu uusia mahdollisuuksia. Käsitätte, että kaikki teitä ympäröineet vankilamuurit romahtavat yksitellen ja ne menettävät vähitellen voimansa teihin, kun sallitte sen. Silloin kun lakkaatte antamasta energiaanne näille järjestelmille, niillä lakkaa olemasta valtaa teihin. Mutta sen tekemiseksi teidän on vapauduttava niistä sisäisen kehitystyön kautta, askel askeleelta.

Aloittakaa siitä, missä olette nyt. Päästäkää irti. Se voi olla niin yksinkertaisia asioita kuin: Täytykö teidän lähettää joulukortteja kaikille tuntemillenne? Täytyykö teidän olla kaikkien ympärillänne olevien tavoitettavissa kännykällä? Täytyykö teidän vastata kaikkiin kyselyihin, joita saatte internetin tai sähköpostin kautta? Täytyykö teidän osallistua kaikkiin sosiaalisiin tilaisuuksiin velvollisuuden tunteesta vai voitteko sanoa "ei" ja sen sijaan valita muita aktiviteetteja, jotka tuntuvat teille merkityksellisemmiltä henkilökohtaisesti? Elättekö omaa elämäänne vai elättekö elämäänne muille? Tämä kysymys teidän pitäisi esittää itsellenne. Kuka on oikeastaan luonut elämänne? Kenelle elätte? Kuka päättää, mikä on tärkeää elämässänne? Tässä on suuressa määrin kyse käskyvallan vaatimisesta omaan elämäänne, antamatta toisten päättää, mikä on tärkeää. Antamatta Facebookin pyörittää elämäänne. Antamatta kännykän, tietokoneen, GPS:n tai varashälyttimen pyörittää elämäänne. Päästäkää irti. Kohottautukaa pelon ja puutteen hidasliikkeisestä suosta korkeampiin sfääreihin. Teidän on ihmisinä aika lopultakin oppia lentämään.

Haluamme kiittää, että taas kerran kuuntelitte, mitä meillä on sanottavana teille. Haluamme kertoa teille, että rakastamme teitä ehdottomasti. Teidän pitäisi tietää, miten paljon rakkautta virtaa teille galaksista ja kosmoksesta, kaikilta meiltä jotka olemme valmiita auttamaan teitä tässä vaativassa siirtymässä uuteen henkiseen aikaan. Muistakaa, että kaikki on juuri niin, kuin pitäisikin olla ja kaikki tulee olemaan juuri niin, kuin pitäisikin olla. Kaikki on rakkautta. Kiitos huomiostanne.

[Dibarak laittaa kätensä yhteen ja kumartaa lempeästi. Valo loistaa hänen käsiensä välistä. Hän on taas ottanut sen valaistuneen sielun muodon, joka hän on tänä päivänä. Voin kuulla hänen tumman äänensä kaikuvan äärettömyyden halki, koska hänen viestinsä ei tule ainoastaan häneltä ja hänen kansaltaan, se tulee myös Jumaltietoisuudelta ja siltä suurelta kokonaisuudelta, mihin kaikki kuulumme ja minkä osa me kaikki olemme. Lopetamme kiittämällä Dibarakia kanavoinnista.]




ÄITI MAA -VERKOSTOSTA
"Äiti Maa" -verkosto on jatkuvasti kasvava maailmanlaajuinen henkinen verkosto, joka koostuu tuhansista ihmisistä ympäri maailmaa. Verkostoa pyörittävät Ruotsista, Tukholman ulkopuolelta, Manne Lindberg ja Maria Bertram, joiden elämäntehtävänä on auttaa ihmiskuntaa ja maata siirtymässä uudelle henkiselle aikakaudelle. Maria on monta vuotta kanavoinut viestejä mm. Jumaltietoisuudelta (Jumala), Äiti Maalta, luonnonhengiltä, henkimaailman mestareilta ja kosmoksen muilta sivilisaatioilta.

Verkoston päätoimintaa ovat maailmanlaajuiset parannussessiot Äiti Maalle kanavoitujen ohjeiden mukaisesti. Verkosto tarjoaa kaiken ilmaiseksi. Jos et ole vielä verkoston jäsen, lähetä oma sähköpostiosoitteesi osoitteeseen motherearthnetwork@gmail.com saadaksesi aiempia julkaisuja sekä uutiskirjeitä tulevista kanavoinneista, ohjeita maailmanlaajuisiin parannussessioihin, työkaluja henkiseen transformaatioosi ja muuta. Verkoston nettisivusto on rakenteilla.







.

Ei kommentteja: