"Tämä on Äidin valoa", kuiskasi korkea-arvoinen papitar. "Jos koskaan puhut tästä laaksosta vihkimättömälle, sammutat osan tätä valoa. Pidämme mysteerin Jumalattaresta elossa tässä laaksossa. Äitiä vastaan nouseminen on nousemista elämänsalaisuutta vastaan. Jos joku paljastaa salaisuuden tästä laaksosta, hänen on annattava henkensä katumuksena."

Olin vannonut pitäväni tämän salaisuuden elämäni kautta ja tarkoitin sitä. Äitini oli valinnut elämäni papittarena, mutta olin alkanut hyväksyä sen täysin. Olin nähnyt arvovaltaisten henkilöiden "ylläpidettyjä naisia". He kantoivat kauneuttaan jalokivissä ja vaatteissa mieluummin kuin omissa silmissään. Heidän ainoa valtansa oli palvelijoihin tai orjiin. He lihoivat pian mässäilystä ja häpeästä - häpeästä että he olivat kadottaneet kauneutensa, häpeästä että heidän miehensä ottivat avoimesti rakastajia (miehiä tai naisia) ja häpeästä että he olivat kadottaneet itsensä, koska he olivat kadottaneet yhteytensä Suureen Äitiin. Pitäisin hänen salaisuutensa, voimansa ja neitsyytensä. En edes ymmärtänyt, mitä iloa seksistä olisi - en aikanaan vielä.

Kuulin myöhemmin, että luola kaareutui vuoren alle ja avautui kauniiseen, eristyksissä olevaan laaksoon, mihin pääsisi vain kulkemalla luolan läpi tai korkeiden huippujen yli. Luolan sisäänkäynti laaksoon oli ollut suljettuna kivikasalla tuntemattoman ajan, kunnes yksi aiemmista papittarista sai vision, missä selittiin kivien poistamisen. Kun viimeiset kivet oli poistettu, he näkivät tämän kauniin ja turmeltumattoman laakson. Laakso oli salaisuus ja vain "naiset", ne jotka olivat läpäisseet ensimmäisen vihkimyksensä, tiesivät siitä.

Laakso oli tärkeä Delfoin papitarten elämässä, koska se antoi heille sen vapauden, mitä he tarvitsivat tehtävässään. Laaksossa heillä oli vapaus asioihinsa puuttumisesta, vapaus ulkopuolisesta yhteisöstä ja mikä tärkeintä, vapaus miehistä - tai ainakin vapaus miesten hallinnasta. Kerran kaikki olivat palvoneet Jumalatarta. He tiesivät hänet heidän maidensa ja kehojensa luojaksi. Kaikki rakastivat ja kunnioittivat häntä ja maata, mikä oli hänen kehonsa. Kaikki hänen osansa olivat tasavertaisia. Eläimet, linnut, hyönteiset, kasvit ja ihmiset olivat kaikki hänen valtakuntansa tasavertaisia asukkaita.

Mutta vähitellen Jumalatar unohdettiin. Ajat muuttuivat. Miehet palvoivat sodan ja omaisuuden jumaliaan ja Jumalattarella oli aina vain vähemmän merkitystä heille - niin kuin myös naisille. Naisista oli tullut miestensä omaisuutta ja nämä näkivät heidät vain nautinnon ja suvunjatkamisen lähteenä. Itse asiassa, yksi harvoista kerroista jolloin miehet konsultoivat naisia, oli silloin, kun he tulivat oraakkelien luo. Mutta olisivatko miehet kuunnelleet näitä naisia, jos he olisivat maanneet näiden kanssa?

Vanhaan aikaan mies- ja naissukupuoli oli henkisyyden ilmentymä. Kyse oli heidän yhteisenergioidensa omistamisesta Suurelle Jumalattarelle. Miehet ja naiset riemuitsivat Äidin luovassa voimassa ja loivat taikaa seksuaalisuudellaan. Mutta nyt se oli muuttunut. Miehet käyttivät yhdyntää tapana naistensa omistamiseen. Ja naiset jotka nopeasti menettivät kykynsä selviytyä yksin ilman Jumalattaren valoa, käyttivät seksiä saadakseen miehet ansaan ja haluamaan naisesta huolehtimista. Tästä syystä papittaret olivat neitsyitä. Kyse ei ollut moraalista, puhtaudesta tai vallasta, kuten miehet halusivat uskoa. Se johtui siitä, että heidän neitsyytensä toi heille vapauden. Miehen jalka ei ollut koskaan astunut laaksoon. Naiset saattoivat vaellella monia polkuja pitkin täysin alastomina pelkäämättä tuomitsemista tai himoa.

Siirtymäriittimme jälkeen meidän sallittiin mennä syvemmälle luolaan, elää papitarten alueella ja palvella vanhempia sisariamme. Zulia sijoitettiin itäalueelle ja minut länteen. Meitä pidettiin hyvin kiireisinä omissa velvollisuuksissamme. Vaikka ero särki sydämemme, hiivimme toistemme luo niin usein kuin mahdollista. Kuitenkin suhteessamme oli ollut jotain erilaista vihkimyksestämme saakka. Kenties kyse oli vain siitä, että olimme nyt naisia, kun taas aiemmin olimme olleet lapsia. Eräänä päivänä opiskellessamme korkea-arvoisen papittaren kanssa tämä yritti selittää asiaa meille.

"Nyt olette papittaria", hän sanoi. "Papittaren ei ole sopiva kiinnittyä kehenkään tai mihinkään. Voimamme tulee kyvystä olla vapaa tarpeista ja haluista, ja vapautemme rajoittuu, jos kiinnitymme ulkoiseen maailmaan sisäisen maailmamme sijasta. Kerran papittaret olivat voineet lähteä Delfoista kahdeksi tai kolmeksi seitsemän vuoden jaksoksi mennäkseen naimisiin tai saadakseen lapsia. Kuitenkin viimeisten noin sadan vuoden aikana olemme huomanneet, että papittaret eivät palaisi, koska patriarkaalisen maailman iskostaminen heikentäisi heidän muistiaan aidosta itsestään. Monet vihityt, jotka olisivat olleet erittäin voimakkaita papittaria, menetettiin. Siksi olemme muuttaneet sääntöjämme. Elämme nyt vaikeassa maailmassa. Meidän naisten on tehtävä yhteistyötä pitääksemme Suuren Äidin valon hengissä!"

En vielä oikein ymmärtänyt hänen sanojensa voimaa. Olin nuori eikä minulla ollut ollut kiusausta. Zulia oli myös antanut lupauksensa ja tunsi paljolti samalla tavalla kuin minä. Rakastimme Jumalatarta ja rakastimme hänen salaisuuksiaan. Enempää rakkautta ei tarvittu. Monet kreikkalaiset miehet olivat täysin tyytyväisiä omaan sukupuoleensa ja rakastivat avoimesti toisiaan tullessaan oraakkelien luo. Miksi naiset eivät voisi tehdä samoin?

***

Kun minusta tuli vanhempi, sain lisää vihkimyksiä. Palvelin papitarten alueella vielä kolme vuotta. Sitten oli minun vuoroni liittyä sisarpapitarteni ryhmään ja mennä pimeistä pimeimpään luolaan kohtaamaan pimeyden itsessäni. Kahteen vuoteen emme nähneet päivänvaloa. Tulimme ulos vain yöllä tekemään kuurituaalimme ja palasimme luolan syvyyksiin jatkamaan oppituntejamme ja syvää itsetutkiskelua.

Kun olin ollut vain lapsi, elämäni oli ollut hyvin yksinkertaista. Minulla ei ollut mitään halua tai tunnetta nykimässä sydäntäni, koska kaikki mitä tarvitsin, oli ympärilläni. Kuitenkin nyt aloin saada kummallisia kaipauksia, joita en voinut ymmärtää. Tiesin, että niillä oli jotain tekemistä seksin kanssa, mutta kyse oli paljon enemmästä kuin vain seksistä. Kyse oli rakkaudesta. Yhtäkkiä Jumalattaren rakkaus vaikutti jotenkin puutteelliselta ja tarvitsin jotain sellaista, mikä oli elämäni turvallisen ympäristön ulkopuolella.

Kaikki naiset eivät pystyneet luopumaan henkilökohtaisista haluistaan henkisen kohtalon vuoksi. Meillä oli eläinkeho, jossa henki asui ja joka halusi pariutua ja lisääntyä. Ymmärsin, miksi papittaret eivät menisi naimisiin ja synnyttäisi lapsia maailmaan, missä naiset menettäisivät voimansa miehen kanssa, mutta aloin katua valitsemani polun rajoituksia. Miksi minun täytyy uhrata niin paljon sisäisen elämäni vuoksi? Enkö ollut myös nainen? Syvällä luolassa tarkastelin muita elämiä, joissa minulla oli ollut rakastajia, aviomiehiä ja lapsia, mutta silti uhraus tuntui liian kovalta. Etsin sisältäni vastausta ja huusin sisäisiä oppaitani apuun, mutta löysin vain lisää tuskaa. Milloin löytäisin rauhan?

Olin ollut luolassa kaksi vuotta, tutkinut menneitä elämiä ja kohdannut syntymän ja kuoleman monta kertaa. Opin syyt, miksi olin valinnut vanhempani ja päättänyt inkarnoitua nykyelämääni. Voisin meditoida monta päivää kerrallaan ilman vettä tai ruokaa ja voisin kulkea täysin pimeässä - vain sisäisessä valossani. Miten olin voinut saavuttaa kaikki nämä voimat, kun minulla oli edelleen tällainen epäily ja halu lukittuna sydämeeni?

Tunsin syyllisyyttä ja häpeää. Tunsin ikään kuin valehdelleeni mentoreilleni ja kanssavihityille. Ja mikä pahinta, tunsin ikään kuin valehdelleeni Jumalattarelle! Minun olisi lähdettävä Delfoista. En ansainnut jäädä. Olin melkein valmis eroamaan Delfoista, kun sain näyn tai itse asiassa kyse oli sisäisen oppaani, Pallas Athenen, Totuuden Jumalattaren, vierailusta. Tiesin, ettei se ollut harhakuva, koska hän kosketti minua.

Yhtenä päivänä en kestänyt enää ja päätin lähteä tuona iltana, kun kaikki muut olisivat nukkumassa. Minun ei tarvinnut huolehtia heräämisestä, koska en saanut unta. Lopulta kaikki olivat unessa ja oli tilaisuuteni lähteä. Tiesin, että olisin pelkuri hiipiessäni ulos yön hiljaisuudessa, mutten kestänyt enää hetkeäkään sisäistä myllerrystäni. Jos voisin olla yksin muutaman päivän, pystyisin kenties palaamaan ja antamaan virallisen eronpyyntöni. Nousin matoltani ja hiivin nukkuvien huoneesta kuin rikollinen. Sitten tapahtui hyvin epätavallinen asia. Eksyin luolan sokkeloihin. Tämä oli mahdotonta!

Olin asunut näissä luolissa kaksi vuotta ja olin varma, että tunsin niistä jokaisen sentin kuin omat taskuni. Käsitin nyt, että sieluni oli puuttunut asiaan ja hämmentänyt haavoittuneen egorukkani. Olin ensin varma, että saatoin löytää tieni ulos sokkelosta, mutta sen sijaan näytin liikkuvan syvemmälle ja syvemmälle tuntemattomalle alueelle. Vihdoin käsitin, että olin täysin hukassa. Kenties tämä oli loppuvihkimyslabyrintti, mihin en selvästikään ollut valmis. Kuolisin tässä siirtymässä ja minusta tulisi yksi niistä luurangoista, joihin olin törmännyt, koska paostani tuli aina vain epätoivoisempaa.